Vuoden 2011 henkilökohtaiset viskitrendit

Eläväpullon ensimmäinen viskivuosi on vahvasti ehtoopuolella. Uudenvuodenaattona 2010 saatu viskiherätys (tarkemmin täältä) aloitti viskiharrastuksen Lagavulinin 16yo:lla ja tuo viski oli pitkään henkisellä jalustalla. Mitä on sittemmin tapahtunut? Onko maku muuttunut ja minkälaisia uusia juttuja on ruvennut arvostamaan? Onko harrastus hiipumaan päin vai lähtemässä käsistä? Miten paljon viskeihin tulee panostettua? Millä askelmerkein alkaa viskivuosi 2012?

Islay on pitänyt pintansa

Jos varsinainen viskiherätys koettiinkin Lagavulinilla, olin jo tätä ennen hankkinut Islay Mist 8yo blendin, joka oli varsin messevä viski, varsinkin hintaansa nähden. Kun Glenfiddichin 12yo ja Chivas Regal eivät vakuuttaneet, vei viskinhuuruinen tie vahvasti Islayn suuntaan. Bowmoren 12yo Enigma sekä Laphroaigin Quorter Cask olivat seuraavina ostoskorissa ja ne maistuivat varsin hyvältä.

Kun Tallinnan winestoresta tuon Laga16:n sitten poistin, oli se selkeä pettymys – ainakin odotuksiin nähden. Myös Lagan 12yo riisui turhia kuvitelmia tästä viskitalosta. Mutta Islay kokonaisuudessaan ei pettänyt. Laphroaigin 18yo maistui huikean hyvälle ja on sittemmin ohjannut kiinnostusta vahvasti tuon puljun suuntaan. Lapparit ovat vaikuttaneet siinäkin mielessä mielenkiintoisilta, että niitä on saatavissa erilaisia versioita läjäpäin kun Lagat ovat hieman rajoittuneemmin ainakaan tavallisen palkansaajan ulottuvilla. Mielenkiinnolla odottelenkin mahdollisuutta maistaa sherryviimeisteltyä Laphroaigia, sillä sellainen match voisi osua tämänhetkisiin makupreferensseihin passelisti.

Entisestä viinimiehestä on sukeutunut viskinharrastaja

Viimeistään eräs joulukuinen ilta sen todisti: hyviä ystäviä, hyviä viinejä ja erinomaista ruokaa, sekä mukana kolme viskiä (Laph QC, Laga16 ja HP1998), joista oli tarkoitus valita kaverille seuraava viski ostoskoriin. Tässä kattauksessa viinit jäivät loppujen lopuksi statistin rooliin kun viskit maistuivat erinomaisesti niin alkuruoan jälkeen kuin jälkkärinäkin. Tuntuu siis, että ainakin tällä hetkellä viskit tarjoavat huomattavasti väkevämpiä kokemuksia kuin aikaisemmin hehkuttamani viinit. Lisäksi viskit tuntuvat reilummilta: 50e:lla saa jo varsin messevän viskin, mutta 30e:n viinikin voi olla vielä pettymys. Mutta palataan hinta-asioihin tuonnempana.

Muukin kuin savu on alkanut upota

Kun puhutaan viskien tarjoamisesta sellaiselle ihmiselle, joka ei ole niitä juonut, tarjoaa moni aloitukseksi hedelmäisiä ja kevyitä viskejä kenties niiden helppouden vuoksi. En ymmärrä tätä. Viskien viehättävyys ja erikoisuus on juuri niiden erilaisissa usein robusteissa mauissa. Miksi viedä viskikokemusta konjakkiseen suuntaan? Kyllä suomalainen on viinaa tottunut juomaan, joten viskin ”voimakkuus” ei sinänsä ole ongelma. Itse olen agitoinut kavereitani viskien pariin nimenomaan hyvillä savuisilla viskeillä ja onnistunut aika kovalla prosentilla.

Sitten taas kun viskimaku kehittyy, sitä alkaa arvostaa muitakin ominaisuuksia viskissään. Itselle ensimmäinen silmät avaava ei-savuinen kokemus oli Balvenien 21yo portwood, joka oli huikean hyvää. Yllättäen seuraava erilaista kokemusta tarjonnut tuote oli Glenfiddichin 15yo ja sittemmin Glen ord. Liian hunajaisista (esim. Balvenien 12yo 2wood) en pidä vieläkään, mutta maku on selvästi kehittynyt arvostamaan myös kevyempiä ja herkempiä makuja. Silti näiden jälkeen jonkun savuisen ottaminen on kuin palaisi kotiin. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä asia ajan myötä muuttuu.

Tynnyrivahvuiset nostaneet päätään

Edinburghin reissu opetti kenties isoimpana yksittäisenä juttuna, että viski toimii, jos siinä on riittävästi voltteja. Voi toki olla, että tämä on viskiharrastuksen alkuajan juntteilua, mutta tynnyrivahvuiset tuotteet ovat toistaiseksi järjestäen maistuneet paremmilta kuin vastaavat nelikybäisiksi lantratut juomat. Ero on joidenkin klassikoiden, kuten Laphroaig 10yo:n kohdalla valtava.

Asiantuntija-apua tarvitaan

Maistelut on toistaiseksi hoidettu puhtaasi omin neuvoin ja pyritty itse – välillä epätoivoisestikin – löytämään lasista märkää kalliota. Viinien puolelta saatu ennakkoluulottomuus tähän on toki auttanut, mutta viskimakurangejen tuntemattomuus epäilemättä rajoittaa asioiden löytämistä. Virallinen viskitasting on toistaiseksi kokematta ja tätä asiantuntijalta saatavaa maisteluapua odotan innolla. Täytyy toivoa, että joku sopiva tilaisuus osuisi kohdalle.

Hintatoleranssi karannut käsistä

Ajatukset siitä, että 40e litran pullosta on jo aika lailla rahaa ja 1€/1cl on viskin hinnalle jo maaginen haamuraja, jota ei voi ylittää, ellei kyse ole vähintään esikoisen syntymästä, ovat lentäneet puolihuomaamatta roskakoriin sitä mukaa kun jotain oikein herkkua on eksynyt lasiin. Tästä ”syytän” mm. Ville S.ää, jonka turhan elitistinen viskivalikoima on saattanut itsenikin turmion tielle. Eipä vaan, turha sitä rahaa on pankkitilillä makuuttaa kun inflaatio kuitenkin syö koko ajan. Ja kun selkeänä havaintona tästä viskivuodesta on myös ollut se, että kalliimpi on usein parempaa. Ei siis todellakaan aina, mutta usein. Hyvät tärpit edullisista perusviskeistä ovat silti varsin tervetulleita. Esim. hyvän valuen löytäminen Alkon valikoimasta on toistaiseksi jotain, johon mielelläni ottaisin vinkkejä.

Viskit vieneet mennessään

Tällä hetkellä viskit kiinnostavat ja niiden parissa on ollut kiva sysslata. Samalla saa legitiimisti juotua vähän viinaa, mikä on tietysti aina mukavaa. Tämä blogi perustettiin loppuvuodesta ja jo nyt se on toiminut itselleni mukavana muistiona. Kun maistaa jotain oman hyllyn pulloa, on sen jälkeen mukava katsoa, mitä moisesta on ollut aikaisemmin mieltä. Blogi myös toisaalta kutsuu maistelemaan erilaisia viskejä, koska näitä nuotteja on sitten jälkeenpäin mukava katsella ja vertailla keskenään. Jos tätä joku muukin joskus katsoo, se on kiva ajatus.

The Eläväpullo Awards 2011:

(Vuoden 2010 viski: Lagavulin 16yo)
Vuoden 2011 viski: Ardbeg Alligator
Vuoden 2011 paras value: Laphroaig Quorter Cask
Vuoden 2011 tislaamo: Laphroaig
Vuoden 2011 viskibaari: Oluttupa 5 penniä
Vuoden 2011 viskikaupunki: Edinburgh (Turku hyvänä kakkosena)
Kiinnostusta herättävät: Glenmorangie, Benriach, Glendronach
Pettymyksiä tuottaneet, vaikka kaiketi pitäisi olla hyvää: Macallan, Talisker

Hyvää viskivuotta 2012 ja toivotaan, etteivät Mayat olleet oikeassa...

 Kuvassa vielä tutimassa, jotta sitten illalla jaksaa.

Laphroaig 21yo, 1990-2011, Great Cask Series, specially selected by the whiskyman (Dominiek Bouckaert) and bottled by whiskysite.nl, 48,8 %

EDIT: Otsikossa väärä vuosiluku, nyt päivitetty.

Maistossa 21-vuotias IB-Laphroaig, jonka Hollannissa asuva serkkuni ystävällisesti kiikutti joululahjaksi. 

Laphroaig 21yo, 1990-2011, Great Cask Series, specially selected by the Whiskyman (dominiek bouckaert) and bottled by whiskysite.nl, 48,8 %

Tuoksu on todella lupaava: pehmeää hienostunutta savua, alkoholi ei tunnu. kostean puun savua. hieman suolaisen rasvan käryä (se Bowmoresta tuttu possuisuus). 

Maku on hienokseltaan kuivattava, yllättävän holinen. Leviää kyllä suuhun todella miellyttävästi, sopivan öljymäisyyden ansiosta. Savuisuus nostaa aina välillä päätään. Jälkimaussa tuttu lapparimaku, mutta erittäin pehmeänä. jälkimaku on tässä kyllä aivan silkkiä ja pysyy pitkään suussa. Jälkimaussa lyijykynää. Onko kuitenkin hieman yksioikoinen, ainakin vastatakseen todella koviin odotuksiin? 91. 

Villen arvio: Allekirjoitan yksioikoisen savuviskin. Kyseessä on kuitenkin miellyttävimpiä öljymäisiä savuaromeja mitä on tullut vastaan. Jälkimaku viipyilee varsin pitkään ja houkuttelee maistamaan lisää, koska on pehmeä ilman suuta kuivattavaa alkoholisuutta. Jälkimakukin vielä nostaa veden kielelle. Kuivempi savu kuin yleensä lappareissa, mikä oli yllätys possumaisuuden jälkeen. Taliskerista tuttua merellisyyttä, suolan aromia. Yksi parhaimpia laphroaig:n IB joka on tullut vastaan. All-time paras maistamani viski? Villen pojot: 97.

Yhtä mallasta vai sekoitettua? - sokkohaaste

Onko singlemaltti tosiaan valttia, vai onko kyseessä vain yksi viskimaailman hyväksytyistä totuuksista, joita ei saa kyseenalaistaa? Tätä lähdettiin testaamaan kun Eläväpullon viinaan menevällä ystävällä oli hyllyssään Highland Parkin 12yo sekä pari blendiä: 15yo Dimple ja Johnny Walker Swing. Koska kyseisissä piireissä hieman naureskellaan liialliselle hifistelylle mitä alkoholijuomiin tulee, asetti talon isäntä myös haasteen ja lisäsi sokkotastingiin Kolme Leijonaa blendin ja vannotti tunnistamaan tämän sekä blogikunnian että hampurilaisaterian ollessa panoksena. Täytyy myöntää, että hieman huolestutti, koska a) HP12:ta olen maistanut vain kerran, b) 3 Leijonaa en koskaan, c) blendeistä ylipäänsä likipitäen ainoa kosketus on Chivas Regaliin d) äijiltä tuli vahvaa kuumotusta taustalta taukoamatta. 

1. lasi:

T: hedelmää, liuotinta, aika mieto, ei mitään erityistä. 

M: Tasapainoinen suutuntuma. Mieto mausteisuus seuraa, sitten turve. Varsin miellyttävä yhdistelmä hedelmää ja turvetta. Kuivempi suutuntuma kuin 3. lasissa ja vahvempi jälkimaku. 85. 

2. lasi

T: banaania, erittäin mietoa turvetta

M: vesimäinen, tympeä, ei mitään erityistä. Loppuun vähän maustetta, ei muuta. 69. 

3. lasi

T: Selvästi makeampi, persikkaa, öljyä, jotain keinotekoisen tuntuista (samaa kuin siidereissä) makeutta.

M: Vesimäinen suutuntuma kääntyy öljyisempään päin. Loppuun mietoa turvetta. 83. 

4. lasi

T: Perusmallasviski, jossa myös fenoleja

M: Tumma, pehmeä, tasapainoinen, pitkä. Kuitenkin tylsähkö. Loppuun turvetta. 75.

Veikkaukseni: 1. HP12, 2. 3 Leijonaa, 3. Dimple, 4. Johnny Walker

Tuntui, että nenä ei ollut parhaimmillaan, koska varsinkin tuoksuista oli aika vaikea tehdä kunnon eroja. Uskoin ykkösen olevan HP12, koska siinä on mielestäni pitkä jälkimaku ja tuo oli kattauksen paras viski. Kolmen leijonan asettamisesta kakkoseksi olin kohtuullisen varma, koska kyseessä ei ollut todellakaan mikään herkku. Kahden muun blendin järjestys meni arvalla ja pullon ulkoisen habituksen perusteella.

Oikea rivi: Vaan eihän se sitten mennyt kuin Strömsössä: kakkonen oli kyllä leijona, mutta ykkönen, ja testin voittajaviski, oli Johnny Walker Swing. HP12 jäi parin pisteen päähän ja lasiin kolme. Dimple oli neljäntenä ja selkeä pettymys. Kun tulosten julkistamisen jälkeen maistoin vielä muita paitsi kolmea leijonaa, oli helpohko pysyä kannassa: Swing oli tasapainoisin ja maukkain viski, vaikka HP12:n omintakeinen jälkimaku olisikin halunnut nostaa tätä pisteen tai pari. Arvioin taannoin HP12yo:n 86 pisteen arvoiseksi, joten ei tässä silti luvattoman kauas tuosta arviosta eksytty.

Yhteenvetona voisi todeta, että hampurilaisia en joutunut tarjoamaan, blogiakin kehtaa ehkä vielä jatkaa jokunen ennakkoluulokin karisi matkalla. Kaiken kaikkiaan hieno kokemus siis, ja lupaan maistaa sekoitteita toisenkin kerran! 

Voittaja hymyilee: 

Wikipedia tietää Swingistä seuraavaa: "Supplied in a distinctive bottle whose irregular bottom allows it to rock back and forth. It was Alexander II’s last blend: it features a high proportion of Speyside malts, complemented by malts from the northern Highlands and Islay, and is "almost as sweet as a bourbon."

Turistitasting vol. I

Juuri ennen joulua koottiin sopiva joukko viskistä (ja kortinpeluusta) kiinnostuneita maistamaan muutamaa viskiä noin niinkuin vertailumielessä. Tässä turistitastingissa oli muutama lähes viskineitsytkin paikalla, joten tarkoitus oli löytää mahdollisimman erilaisia juomia maisteltavaksi. 

Kattaukseen päätyivät:

1. Glenlivet 15yo, 40 %, travel retail

2. Dalwhinnie 15yo, 43 %

3. Balvenie portwood 21yo, travel retail, 46 %

4. Bunnahabhain XII, 46,3 %

5. Laphroaig  10yo, 40 %

6. Laphroaig 10yo Cask Strength 2009, Batch 001, 57,8 %    

Ajatuksena oli aloittaa mahdollisimman "puhtaalla" mallasviskillä, siirtyä siitä sitten erityyppisten kevyiden ominaisuuksien kautta savuun ja voimakkuuteen. Tämä onnistuikin varsin hyvin ja ainoana miinuksena oli ehkä tottumattomaan suuhun Glenlivetin ja Dalwhinnien liiallinen samankaltaisuus. Suosikki jakoi mielipiteet siten, että lukuun ottamatta Glenlivetiä ja Lapparin peruskymppiä kaikki muut viskit olivat jonkun ykkössuosikkeja. Kun viskit kuitenkin arvosteltiin ja laskettiin keskiarvot, tuomio oli seuraava:

1. Balvenie portwood 21yo: 86,4 pistettä

2. Laphroaig 10yo Cask Strength: 82,5 pistettä

3. Bunnahabhain XII:  77,8 pistettä

4. Laphroaig  10yo: 69 pistettä

5. Dalwhinnie 15yo: 66,1 pistettä

6. Glenlivet 15yo: 59,6 pistettä

Merkille pantavaa oli, että Laphroaigin CS voitti normikympin kaikkien maistelijoiden mielestä. Dalwhinnieta kuvattiin helposti dokattavaksi. Portwoodista havaittiin myös, että se parani pienellä tilkalla vettä. Summa Summarum, mukavaa oli ja vastaava setti otetaan varmasti uudestaankin.

Bruichladdich 15yo, 2nd Edition Sauternes Finish, 46 %

Miltä maistuu jälkkäriviinissä lopputyöstetty Bruichladdich? Tämä tuli selvittämän 15yo Sauternes Finishin kanssa.

Tuoksussa hunajaa ja kuivaa hiilen savua. Tasapainoinen, mutta ei erityisen monipuolinen.

Maussa hyvin suuntäyttävä mausteisuus, savua ja jalokeltaista omppua. Sauternes tuntuu maussa selvemmin kuin tuoksussa. Yleisfiilis turpeinen, vähän kuin tässä Glen Ordissa. Jälkimaku hieman vaisu ja viski ylipäänsä omaan makuun hieman turhan makea. 85.

Dalmore Gran Reserva, 40 %

Joulu - tuo perheväkivallan ja kohtuuttoman alkoholinkäytön juhla. Ylensyönnin jälkeen lasiin eksyi Dalmoren Gran reserva, joka pantiin kovaan testiin konjamiinia vastaan:

Tuoksu on makean fenolinen, josta löytyy appelsiininkuorta ja punaisempia, sherrymäisiä vivahteita. 

Maku on pyöreä, tasainen ja kertakaikkisen pehmeä. Makuprofiilissa on pientä mausteisuutta ja appelsiinia. Myös hieman suklaata. Loppumaussa aavistus turvetta. Loppumaku noudattelee viskin yleistä pehmeää linjaa. Kyseessä on hieno viski, josta kuitenkin joku kiksi ehkä puuttuu. Biittasi kuitenkin konjamiinin. Hyvää joulua! 84.

Glenfiddich 21yo Caribbean Rum Finish, 40 %

Teerenpelin joulukalenteri lähentelee vääjäämätöntä loppuaan, mutta muutamia helmiä oli säästetty aivan joulun alle. Olisiko Glenfiddichin 21-vuotias rommiviimeistelty viski sellainen? Kävimme lounaan yhteydessä ottamassa selvää. (hinta: 4 € / 2 cl). 

Tuoksu vie vahvasti tropiikkiin, ananasta, mangoa, persikkaa. Hyvin imelä makeus jopa. Tuoksu on kuitenkin yksioikoinen eikä mitään suurta iän tuomaa rodukkuutta ole havaittavissa. 

Maussa läsnä jo tuoksusta tutut caribian hedelmät. Jälkimaussa nousee esille myös hieman sikarilaatikkomaista tummuutta ja hento pippurisuus antaa viskille potkua. Suutuntuma on tasapainoinen, mutta siinä ei kuitenkaan ole mitään erityistä. Yleisesti ottaen kyseessä on varsin ohut esitys, josta ei jää kerrottavaa jälkipolville. Tai sitten rommiviimeistely ei vain ole minun juttuni. 73.

Ardbeg Supernova, 58,9 %

Olutravintola 5 penniä jälleen tyyssijana, lasissa Ardbegin 100ppm:n savuisuusasteen omaava Supernova, 58,9 % (5 € / 2 cl).

T: massiivinen puun savu, pekonia

M: Hyökkäys suuhun, ruskeaa savua, kuitenkin harmillisen yksioikoinen ja nuori maku. 83.

Jälkikommentti: Olen tämän joskus ennenkin maistanut, eikä vain iske. Jotenkin yksioikoinen viski, jossa ei savun lisäksi mitään. Samoja fiiliksiä oli Corryvreckanista ja Uigeadailista, kun taas TEN ja Alligator iskivät todella. On se jännä.

Edradour Ballechin #3 Port Cask Matured, 46 %

Olutravintola 5 pennin listoilta löytyy Ballechin #3 Port Cask Matured, 46 %. Kyseessä on Edradourin tislaamon savu/turveviski, joka on viettänyt aikaansa portviinitynnyrissä. Maistetaan, hinta 5 € / 2 cl.

Tuoksu on yllättävän kuivan savuinen, herkullinen. En löytäisi port-viiniä, ellen tietäisi. Pehmeän hiilisavun alta sitten viinimäisiä elementtejä. 

Maku on selkeä jatke tuoksulle. Kerta kaikkiaan hieno liitto! Ensimmäinen suutuntuma epäviskimäisen voimakas - hyvällä tavalla (toim. huom. en enää itsekään 2pv maistamisen jälkeen ymmärrä, mitä olen tällä tarkoittanut, mutta jotain poikkeuksellista ensipuraisussa oli). Öljyinen savu täyttää suun, mutta lempeästi, ei pistävästi. Kahvimaisia vivahteita. Varsin tumma yleisfiilis. Port ei kuitenkaan tunnu sellaisenaan. Tässä viskissä riittää kyllä luonnetta ja savu on miellyttävä, mutta entä muut ominaisuudet? 89.

Glenfiddich Snow Phoenix, 47,6 %

Olutravintola 5 pennin listoilta löytyy Erikoisjulkaisu Glenfiddich Snow Phoenix (6 € / 2 cl), joka piti käydä maistamassa pois. Kyseessä on Glenfiddichin varastorakennuksen katon romahtamisen kunniaksi (!) sekoiteltu juoma, jonka viski on kypsynyt tynnyreissä 12-30 vuotta ja joka on paketoitu hienoon metalliseen lootaan. Oma taustani Glenfiddicheihin rajoittuu toistaiseksi 12-vuotiaaseen (pidin tylsänä) ja 15-vuotiaaseen (oli huomattavasti parempi), joten odotukset eivät olleet kovin korkealla. 

Tuoksussa vahvasti keltaisia hedelmiä (persikkaa, aprikoosia, ananasta), luonnetta. Löytyy kuitenkin myös tummempia sävyjä, nahkaa. Herkullinen omassa lajissaan.

Maussa ensimmäisenä suun täyttävä rakenne sekä hedelmän, mausteisuuden ja turpeen hyvin onnistunut liitto. Tuoksua seuraillen keltaisia hedelmiä, mutta myös tammea, rasvaista possua. Muistuttaa hieman maistettua 25-vuotiasta Bowmorea näiltä osin. Yllättävän kipakka alkoholisuus kielellä, mutta erittäin miellyttävällä tavalla. Jälkimaussa on upea kypsä turve, jonka pehmeys on oman (toki vielä kovin harjaantumattoman) mittarini mukaan maailmanluokkaa.

Kyseessä on mielestäni kertakaikkisen hieno ja tasapainoinen viski erityisen hienolla jälkimaulla. Samasta lasista löytyy niin tummia kuin hedelmäisiäkin sävyjä. Perusmallasviskin ystävälle (ei siis savudiggarille) luultavasti nappiosuma, itse päädyin lukemiin 91.

Glenmorangie Lasanta, 46 %

Maistossa Teerenpelissä Glenmorangien sherrytynnyrissä viimeistelty Lasanta, 46 %, 4 € / 2cl.

T: Huumaavan sherryisen makean kanervaisen hunajainen. Keltaisia/oransseja hedelmiä, kohtuullisen nuori tuoksu. Vaniljaa. Miellyttävä omassa sherryisessä/hunajaisessa luokassaan. Tässä on jotain samaa kuin Balvenien 12yo doublewoodissa, mutta parempana.

M: Hyvin tasapainoinen suun täyttävä rakenne, sitten kanervan ja hennon turpeen/tammen purskahdus, joka on erittäin miellyttävä. Pehmeä tammi sekoitettuna makeaan persikkaisuuteen jää pitkäksi aikaa suuhun. Alkoholi tuntuu pienenä terävyytenä, mikä on tässä tapauksessa yksinomaan positiivista. Läsnä on myös joku erityisen herkullinen maku, jolle en saa nimeä. Jodia? Anista? Jälkimakua piisaa varsin messevästi.

Tämä viski on varsin selkeäpiirteinen kuitenkin siten, että elementit sointuvat hyvin yhteen. Tietty nuoruus tuo raikkautta ja voimaakin tähän. Jos rodukkuutta (ja ikää?) olisi enemmän, voitaisiin puhua todellisesta herkusta. Voisin ajatella tätä joulupöytään jälkkäriksi. 90.

AnCnoc 1991, 46 %

Lounastunti, tuo viskinystävän paras kaveri. Teerenpelin joulukalenterin luukkutarjous ei tänään ollut mikään tarjous, koska AnCnoc 1991, 46 %:n normihinta oli halvempi, mutta kivaa ideaa kannattaakseni kävin maistamassa 2centtisen, 3,75 €.

Tuoksu iskee terävänä ja fenolisen öljyisenä. Yleisfiiliksessä on jotain samaa kuin Caol Ilassa, mutta raikkaampana eikä savuisena. Ruohoisuutta. Petroolisuuden alta löydettävissä hunajaista makeutta. Kuitenkin tietty liuotinmaisuus vahvasti läsnä, mikä ei lupaa erityisen hyvää maun osalta.

Maku jatkaa tuoksun öljyisyyden viitoittamalla tiellä, mutta melko kipakan pippurisuuden ryydittämänä. Suutuntuma on kuitenkin varsin pehmeä. Viski kuivattaa hienokseltaan suuta eikä se ole kovin hedelmäinen. Hentoa turvetta ja vaniljaa jälkimaussa, mutta tietty raakaöljymäisyys on kyllä tässä vahvin piirre. Ensimmäiset hedelmän pilkahdukset tulevat jälkimaun lopussa, jolloin on mahdollista löytää aprikoosia ja mangoa.

Alkoholin pippurisuus antaa tälle viskille luonnetta, mutta se jää sittenkin hieman päälleliimatuksi. Kohdalleni osuneessa dramissa ei ollut oikein hedelmää eikä savua, mutta viski ei myöskään onnistunut täyttämään tätä tyhjiötä riittävästi. Tietty force antaa pisteiksi 77.

Loppuun vielä Teerenpelin menun luonnehdinta: "Aromissa vaniljaa ja karamellia. Tammisuutta on myös tuoksussa. Hedelmäinen, jossa kevyttä turvetta ja suolaisuutta. Pitkä jälkimaku." Pitkä jälkimaku on mielestäni myyntipuhetta, ainakin jos verrataan esim. Highland Parkeihin. Mutta kyllähän tuon hennon turpeen jonkin aikaa maistaa. En laittaisi ostoskoriin.

Cragganmore 12yo, 40 %

Teerenpelin joulukalenterin teemoittamana maistossa Cragganmore 12yo, 40 %, 4 €/ 2cl. Kyseinen viski on listahinnaltaankin kyseisessä paikassa tuota luokkaa, joten joulukalenteri ei tällä kertaa tuonut lisäarvoa, mutta ideaa pitää kannattaa, siispä:

Tuoksussa vihreää ruohoa, vaniljaa, toffeeta ja jotain aika mukavaa kirpakkuutta. Yleisesti ottaen raikas kesäinenkin tuoksu.

Maussa osuu suuhun kohtuullisella öljymäisyydellä varustettu pieni kirpakkuus, josta on vaikea sanoa, onko sen terävyys miellyttävää vai kitkerää. Yleisilme on varsin kevyt - tekisi mieli kirjoittaa vesimäinen - mutta on tässä jotain ytyä kuitenkin. Ruohoinen, kevyt, kukkainen, hieman mandariinia. Tiettyä pippurisuutta lopussa, mikä kyllä antaa tälle luonnetta. 

En sano, että tämä on kevyiden viskien luokassaan huono, koska se on hyvin tasapainossa ja suutuntumassa on jonkin verran luonnetta. Maun vivahteita voisi kuitenkin olla enemmän, vaikka voimaa ei olisikaan. Tulee mieleen vähän 15 %:n Edam, joka on ihan jees, jos muuta juustoa on tarjolla. Kuitenkin yksi pala jotain herkumpaa ja Edam ei enää maistukaan. En siis suoraan sanoen löydä tälle viskille äkkiseltään käyttötarkoitusta. 74.

Kirjataan tähän loppuun vertailuksi vielä Teerenpelin menusta löytynyt luonnehdinta: "Aromaattinen tuoksu, jossa tuoretta hedelmää, makeaa mallasta sekä savua. Vahvahko mausteinen maku, jossa hieman vaniljaa ja mausteisuutta." Savua? Bullshit. Vahvahko maku? Bullshit.

Edradour Ballechin #2 Madeira matured, 46 %

Kampin Teerenpelin viskisen joulukalenterin myötä maistossa Ballechinin jo suljetun tislaamon nimeä kantava Edradour Ballechin #2 Madeira matured, 46 %. Hinta: 4 €/ 2 cl.

T: Tuoksussa erittäin miellyttäviä kypsiä sokeroituja hedelmiä. Mukana hennosti Kilchoman-tyyppistä savua. Savussa sama ajatus kuin edellä mainituissa viskeissä, mutta tässä se esiintyy, ah, niin pehmeänä. Tuoksu lupaa suoraan sanoen kuun taivaalta. Savu ei ollut minulla tässä ensimmäinen nenätuntuma, mutta kun sen bongaa, on vaikea löytää lasista enää paljoa muuta. Kuitenkin jotain tervaleijonamaista siirappisuutta ja makeutta väijyy taustalla. Kuivattua luumua (hyvällä tavalla)? Ehkä vaniljaakin?

Jotenkin käsittämättömän monimuotoinen tuoksu, joka viestii kypsästä ja savua ehkä lukuun ottamatta iäkkäästäkin viskistä (vaikka ei sitä sittemmän googlettelun jälkeen ole). Asettaa kovat odotuksen maulle. 

M: Maussa alkuun tympeä osuma suuhun. Tietty kuivuus yhdistyy vesimäiseen yleisilmeeseen (!). Hiilinen savu on tässä päällimmäisenä, mutta tuo savu on hieman kitkerää. Tuoksun lempeydestä ei ole tietoakaan. Ensireaktiona tämä on iso pettymys. Missä hedelmä?

Tämän viskin voisi kuvitella kevyemmäksi kuin 46 %. Ainoastaan pieni pistävyys erottuu vetisestä yleisilmeestä. Suutuntuma, savu ja alkoholi ovat ikään kuin irrallisia elementtejä eivätkä keskustele keskenään. Savu on silti kohtuullisen miellyttävää, mutta kyllä tämän viskin kulta-aikaa on sen nuuhkiminen. Tuoksusta antaisin reilusti päälle ysikymppisen, ja pelkästään makua arvioisin seiskalla alkaen, joten olkoon kokonaisarvosana 83.

P.S. Sittemmin pulloa googletellessani havaitsin, että siinä lukee 'heavily peated'. Ehkä se seikka, että en tiennyt tätä ennen maistelua, mahdollisti tuoksussa erilaisten asioiden havaitsemisen. Jos olisin odottanut pelkkää savua, olisin ehkä saanut sitä. Tosin tuo maininta madeirasta saattoi hyvin ajaa fiiliksiä johonkin ruttuisiin hedelmiin (vaikka kokemukseni madeirojen makumaailmoista perustuvatkin lähinnä mielikuviin). On se viskinmaisto vaan vaikeaa. :)

P.P.S. Lupaan antaa tälle juomalle vielä toisemman mahdollisuuden mikäli vastaan tulee, sillä parin päivän puolikuntoisuus on saattanut viedä mausta terän.

Kampin Teerenpelin viskintäyteinen joulukalenteri

Olen pariin kertaan parjannut täällä viskibaarien kohtuutonta hinnoittelua, josta erityisen kuuluisa on Puotilan Pikkulintu. Nyt kuitenkin Kampin Teerenpeli on ojentanut jouluisen kätensä viskinharrastajia kohtaan ja kutsuu joulukalenterin ajan maistamaan päivittäin vaihtuvaa viskiä hintaan 4 € / 2cl. Harmi, että kuu on jo pitkällä eikä montaa luukkua ole enää jäljellä. Tarjolla on kuitenkin vielä hyviä juomia tuohon hintaan. Kattaus näyttää seuraavalta: 

15.12. Cragganmore 12yo
16.12. AnCnoc 1991
17.12. Laphroaig quorter cask
18.12. Glenmorangie lasanta
19.12. Ardbeg alligator
20.12. Glenfiddich 21yo
21.12. Kilchoman inaugural
22.12. Talisker 18yo
23.12. Teerenpeli 8yo

Kyseessä taitaa olla kaupungin halvin Alligaattori ja myös muut 18.12. jälkeiset ovat varmasti noiden pennosien väärtit. Kun Teerenpeli 8yo:ta myytiin Pienet oluet, Suuret panimot (vai mitenpäin se oli?) -tilaisuudessa 6 €/ 2cl niin tuossa on nyt hyvä sauma maistaa tuota asevelihintaan. Kyseistä viskiähän riittää, että sen kerran maistaa... 

Lisää tällaisia kamppiksia!

anCnoc 12yo, 40 %

Jossain olen maistanut anCnoc 12yo:ta 29.9.2011 - todennäköisesti kännissä. Kun kerran tästäkin löytyi yllättävästi hieman raapustuksia, kirjataan ne toki ylös. Jatkossa täytyy pyrkiä suurempaa tarkkuuteen ja täsmällisyyteen, koska alkoholinkäyttö on vakavaa hommaa.

T: Jotain vihreää. Marmeladia. Palanutta ruohoa. Hienostunut. Myöhemmin myös jotain keltaista hedelmää, jonka nimeä en tavoita. 

M: Tasapainoinen, kirkas, pyöreä. Jälkimakua ei oikein ole. Kuiva yleistuntuma, lämmittää suuta. Chilisuklaata. Loppumaussa todella mietoa turvetta. Varsin ok perusviski kyllä. 81.

Scapa 16yo, 40 %

Kirjan takakanteen raapustettuna löytyi maistelumuistiinpanoja muinaiselta ajalta 24.9.2011, jolloin maisteltiin Scapan 16-kesäistä Oululaisessa hotellihuoneessa. Maistelulasi ei kestänyt kriittistä tarkastelua, mutta tässä joka tapauksessa mieleen jääneitä fiiliksiä tuosta. 

T: Hedelmää, erityisesti banaania.

M: Pyöreä, tasapainoinen, hieman öljymäinen. Mausteisen kipakka alkoholisuus seuraa ja loppumaussa semipitkää turpeisuutta/ruohoa/suolaa. Hyvää potkua 40-volttiseksi! 84.

Scapa16 täytyy maistaa vielä uudelleen paremmissa olosuhteissa. Kuitenkin lupaava viski.

Islay Mist 8yo, 40 %

Maistossa Islay-blendi, jossa on ainakin Laphroaigia.

V: keskivaaleaa tummempi, hieman pronssia

T: Metallinen, kova, petrolinen, karvasmanteliöljyä.

M: Alkumaku pyöreä, odottava. Sitä seuraa miellyttävä turpeisuus, joka pysyy suussa kohtuupitkään. Varsin tasapainoinen ja hyvä kokonaisuus sekä loistavaa valueta n. 20 €:n hintaan. 86.

Thai"viski" SangSom, 40 %

Thaimaan maistiaisista löytyi oikein nuotit, joten lisätään tänne. Kyseessä on SangSom thaiviski, joka teknisesti ottaen on rommi. Kun sitä kuitenkin myydään viskinä, sopii se hyvin viskiblogiinkin!

T: Tuoksussa petroolia, vaahterasiirappia ja banaania. Aika jytky tuon bensaisuuden takia.

M: Suutuntuma on vesimäinen, alkoholisuus on pistävää, muutoin ohut. Kutsuu lisäämään colaa. 42. 

Bruichladdich 10yo, 46 %

Piipahdus Oulun viskisceneen sai päätöksensä Bruichladdichin uudella kympillä.

T: Yllättävän makea, hedelmäinen.

M: Alkumaku rodukas, hieno, mutta ei erityinen. Jälkimaku iskee voimakkaana, mutta ah, niin maukkaana. Tammea, mietoa savua. Jälkimaku on tämän viskin paras anti. Perusmaku taas auttamatta liian pliisu kovempiin noteerauksiin. 81.

Auchentoshan 12yo, 40 %

Ensimmäinen tietoisesti maistamani Lowlander eli Auchentoschan 12yo maistettu niin ikään Oulun Pyhässä Miikassa.

T: Ruohoa, appelsiininkuorta, tilliä. Pliisu kuitenkin.

M: Terävä, hyökkäävä, lyhyt. Liian ruohoinen. Lisäämällä hieman vettä maku öljyyntyy ja pahin terävyys tasoittuu, mikä on positiivista. Ei vakuuttanut kerta kaikkiaan. 52. 

Glenmorangie 10yo, 40 %

Oulun St. Michael'sissa maistettu Glenmorangien 10yo originaali. 

T: hedelmää, appelsiinia, toffeetakin

M: hedelmää, toffeeta, potkii kivasti! Jälkimakuakin löytyy. Joku robustius puuttuu. 80.

Duncan Taylor's NC2 Imperial 1998, 11yo, 46 %

Lisää Duncan Tayloria Viidessä pennissä. NC2-rangen Imperial 1998, 11yo, 46 %, 4,75 € / 2cl.

T: Petrolinen, hunajaisen makea. Hyvin samaa linjaa kuin samana päivänä maistetut Benrinnes ja Cragganmore (ks. aiemmat entryt). 

M: Makean tasainen perusesitys, ei soita kelloja mihinkään suuntaan. Pliisu kukkaketo, ei liian hunajainen kuitenkaan. 71. 

Signatory's Cragganmore 13yo, 43 %

Keskiviikon maistelusuora Viidessä pennissä jatkui Signatoryn pullottamalla 13-kesäisellä Cragganmorella, 43 %, 3,5 € / 2cl.

T: Hyökkäävä hunajaisuus, ananasta. Sittemmin myös tummempia sävyjä, nahkaa, tallia. 

M: Hyvin pehmeä, aluksi suorastaan mesimäisen pliisu. Sitten pieni potkaisu, joka ei kuitenkaan kanna kovin pitkälle. Minttuisuutta. Yleisesti ottaen ihan maukas, mutta liian pliisu korkeampiin pisteisiin. 81.

Duncan Taylor's NC2 Benrinnes 14yo, 46 %

Oluttupa Viisi penniä on ottanut mukavan aktiivisesti päivittyvälle viskilistalleen useamman yksityisen pullottaja Duncan Taylorin viskin. Kiva pubi ja kohtuulliset hinnat ajoivat keskiviikkoiltana maistamaan muutaman naukun. Ensimmäisenä lasissa Benrinnes 14yo, 46 %. Hinta: 6 € / 2cl.

T: hunajainen, kukkainen, makea. Hieman samaa kuin Balvenien 15yo single caskissa.

M: Hapan, pyöreän pistävä esituntuma, sitten mukavasti nahkaisia/mokkaisia vivahteita. Kiinalaisissa ravintoloissa laskun yhteydessä jaettavaa kahvikarkkia. Robusti juurevuus läsnä maussa. Hitunen vaniljaa. Tasapainoinen maukkaan juureva viski, jota voisin kuvitella maistavani laavulla mäntyjen katveessa. Mäntyisyys kuvaa tätä. 87.

Samaa viskiä maistoivat Duncan Taylor -tastingissa Suomen mallasviskiseuran silmäätekevät seuraavin sanoin luonnehtien (laitan suoran lainauksen, koska en ole varma, meneekö tuo linkki juuri tuohon tilaisuuteen): 

"Ensimmäisenä tarjottu Benrinnesin 14-vuotias oli illan nuorikko. Tuoksu oli pehmeä ja runsaan maltainen, raikkaan hedelmäinen ja kevyt. Öljyinen ja olkisen oloinen viski sopi heinäisyydessään hienosti illan aloittajaksi. 14-vuotiaaksi viskiksi jälkimaku oli mukavan pitkä, joka osoittaa sen, että kylmäsuodatus ei suinkaan tee viskeille aina terää." Lähde: http://www.mallaswhiskyseura.fi/kertomukset/index.php

Samasta tilaisuudesta kahden muun viskibloggarin luonnehdinnat: 

Viskisieppo: http://viskisieppo.blogspot.com/2011/10/tiistai-iltana-duncanin-vuosikymmenia.html
Smoke on the Water: http://smokeonthewater-fin.blogspot.com/2011/10/duncan-tayloria-helsingissa-18102011.html

Mielenkiintoista muuten näiden arviointien erot. Muistuttaa siitä, että itse on tässä hommassa vielä aika vihreä. Vaikka toki subjektiivisista arvioistakin on monasti kyse.

Bowmore Enigma 12 yo, 40 %

Maistossa perus-Bowmore, jota saa kohtuuhintaan esim. Helsingin ja Tallinnan välisiltä lautoilta. Omasta litran pönikästä maksettu muistaakseni 40 €. 

T: Maltaisen hedelmäinen tuoksu, jotain hunajaan viittaavaa? Öljyisiä (fenoleja?) vivahteita. Tuoksun hedelmät jo tummemmasta päästä, hedelmäsiirappia/uutetta? Ehkä kypsempää ananasta. Myös kukkaisuutta, vierailevan haistajan nenän mukaan mesiangervoa whatever that is.

M: Maltainen perusviskin ensituntuma, jota seuraa turpeinen savu. Turve on tuntumaltaan varsin nuorta ja hieman pistävää, mutta ei epämiellyttävää. Viime aikoina maistettujen selvemmin savuisten viskien jälkeen tämä turpeisuus tuntuu miellyttävältä. Hedelmät ja kukkaisuus piileksivät taustalla ja tulevat esiin kun kieli kyllästyy makustelemaan turpeisuutta. Terävä. Loppumaku jopa hapokas, hieman maisteisuutta samaan malliin kuin hiilihapotettu vesi maistuu hieman "mausteisemmalta" kuin kraanavesi.

Yhteenvetoa: Tämä pullo on ensimmäisiä viskejäni ja sitä on hörsitty ja pitkälti yli puolen välin. Nyt pienen tauon jälkeen sen makuprofiilista löytyy muiden sittemmin maistettujen Bowmorejen jälkeen samoja elementtejä, mikä aiheutti pienehkön ahaa-elämyksen. Erikoisesti tämä viski on välillä maistunut vallan mainiolta ja toisinaan tympinyt isosti. Nyt oli hyvä päivä. Kyseessä oli paluu hyvän turpeisen, ei liian raskaan perusviskin pariin, jota voisin kuvitella juovani samoin tein useammankin naukun. Tähän paikkaan erittäin mukava iltamyssy! 88.

 

Bruichladdich Octomore 4_167, 62,5 %

Pässiä sarvista, sanos ruattalaine. Octomoren kolmonen maistettiin Edinburghissa illan viimeisenä hitaana, eikä todellakaan pudonnut. Samoin Viidessä pennissä maistoin jotain versiota kerran, ja yleisfiiliksenä mieleen jäi yksioikoisuus. Kun tähän yhtälöön lisätään vielä muut maistetut Bruichladdichit, jotka eivät ole vakuuttaneet, ovat ennakkoluulot sopivasti kohollaan tätä savupommia kohtaan. 

T: Ensituoksu yllättävä: nuotiota, paistettua makkaraa, pekonia. Ei niinkään pelkkää savua.
M: kuivaa hiilisavua heti alkuun. sitten isoa alkoholisuutta. Kuitenkin yllättävän hedelmäinen, jopa makea. Savun kuivuus, alkoholisuuden aallot ja hedelmät (ananas?) kamppailevat huomiosta. Välillä tolkuttoman kuivaa savua. Suutuntuma varsin öljymäinen. Viski maistuu pitkään suussa. Jälkimaussa kahvimaisuutta. 

Yllättävän moniulotteinen viski ennakkoluuloista huolimatta! veden lisääminen on suositeltavaa, lisää asioita viskiin kuten kaakaopapua. En kuitenkaan laittaisi ostoslistalle vajaan satasen pyyntihinnoilla. 86.

Ville: suolaisuus vaihtunut lakritsisuudeksi. alkoholi tulee aika kivasti, pehmeästi levittyen. Kaiken kohkaamisen jälkeen ei täysin töks-savupommi. Kuljettaa makua draaman kaaren mukaisesti. Muut maut jäävät silti aika lailla puuttumaan. ehkä kahvia, kaakaota, jotain tummaa jauhetta. Uudemmalla maistolla lakritsi muuttuu jopa salmiakkimaiseksi. Veden lisäämisen myötä eteerisiä öljyjä tulee lisää. Ville: 88.

 Kuva: internet.

Thaiherkku Hong Thong, 35 %

Pieni lomasta johtunut blogihiljaisuus katkaistaan lomatuliaisella: Thaimaan oma "viski" Hong Thong, joka ilmeisesti on täsmällisesti ottaen rommi. Mutta koska kuitenkin viskinä julkisuudessa esiintyy, niin maistetaan.

T: makean tinnerinen, vaniljaa, jouluisia mausteita, palanutta kumisaapasta, rommimaisuutta tunnistettavissa. säilykekirsikan lientä.
M: suutuntuma vesimäinen, sitten tyhjyys. sitten kirpakkuus ja punssimainen makeus. väärillä
suhteilla tehdyn esanssirommikoktailin maku. paskaa, mutta ei kuitenkaan töki kovin pahasti. 28. ville: 51.

 

Viskin hinnasta

Aloittaessani tutustumisen viskin maailmaan, minua ihmetytti, miksi ainakaan suomalaisilla foorumeilla kovin harvoin mainitaan hintoja viskeille. Hinta on kuitenkin kaikenlaisessa asioinnissa yleensä hyvin oleellinen asia, ja viskit ovat selkeästi tuotteita, joita ostetaan. Osa kirjoittajista saattaa pelätä, että hinnan mainitseminen olisi laitonta, koska Suomessa ei saa mainostaa vahvaa alkoholia. lol, sanon ma. Yksityinen blogikirjoittaja voi hyvin mainita blogissaan, että kossu maksaa Alkossa 10,49 € ilman, että sitä kierommankaan kautta voi lukea mainonnaksi (täytyy muuten sanoa, että on melko edullista). Toinen viskinostaja saattaa suhtautua arastellen hinnan esittämiseen, koska joku voi tällöin aina päästä kuittaamaan, että löysin sieltä ja sieltä halvemmalla. Yksi ei taas halua pröystäillä kalliilla hankinnoillaan tai jopa kammoaa kirjoittaa julki niitä hintoja, joita pulloistaan on maksanut.

Mielestäni hinta on kuitenkin oleellinen tieto viskienkin kohdalla. Ensinnäkin kukkarossa on useimmilla meillä pohja, jolloin hinta määrää sitä, mitä viskejä ostetaan. Tällöin tieto parhaasta viskistä tietyssä hintaluokassa on tärkeä. Toinen näkökulma on puhtaasti kuluttajatekninen: hintatietojen hämärtäminen tukee ennen kaikkea viskin tekijää. Mikä onkaan parempi tilanne kuin sellainen, jossa kuluttaja on valmis maksamaan tarpeeksi hyvästä viskistä mitä vain. Haluaisin antaa tästä monia kenties provosoivan esimerkin: Ardbeg nauttii valtavaa suosiota viskeineen ja sanoisin itsekin sen 10yo:n Islayn parhaaksi peruspullotteeksi. Sen sijaan sen monet muut ilman ikämerkintää myytävät viskit kuten Uigeadail, Corryvreckan ja Supernova ovat olleet minulle selkeä pettymys – ainakin hintaansa nähden. Kun kuitenkin Murray on antanut niille kovia pojoja, niitä myydään kuin häkää ja niitä hehkutellaan yhtä lailla valtaisasti. Onko tähän hehkutteluun syytä? Ja millä perustellaan näiden pullojen kovaa hintaa, kun ainakaan kypsytyskustannukset eivät voi olla syynä kun varsin nuorista viskeistä on kyse? Onko Ardbegin joidenkin tuotteiden kohdalla siis kyse kuplasta, jonka taitava brändäys, jalojuomilla voideltu Jim Murray ja epäilemättä onnistunut peruskymppi ovat luoneet? Mikä olisi ”oikea hinta” näille tuotteille ilman ulkopuolisia vaikutteita?
 

Otan toisen esimerkin. Kotva sitten alkoonkin tullut Highland Parkin Earl Haakon on aiheuttanut kohkausta ympäri viskimaailmaa. Kyseessä on HP:n trilogian viimeinen osa, jota on kuitenkin ollut saatavilla selvästi vähemmän kuin aikaisempia osia. Tästä on seurannut se, että osa trilogian hankkineista on saattanut jäädä ilman pulloa. Moinen harvinaisuus toki nostaa hintaa. Mutta kuinka paljon? Alkossa HP18yo maksaa 79,90€. Earl Haakon irtoaa 185 €:n hinnalla. Earl Haakon on tynnyrivahvuinen tuote (54,9 %) kun HP18yo on 43-volttista. Voitaisiin siis ajatella, että tynnyrivahvuisen on oltava 20-30 % kalliimpaa (heitin prossat hatusta, mutta lienee sinnepäin), koska siihen ei lisätä vettä. Earl Haakon on myös hienossa mustassa pullossa ja puisessa kiinalaisten tekemässä telineessä, joille voisimme antaa hinnaksi 5 € (mikä on pahasti yläkanttiin). Tällöin Earl Haakonin hinnaksi tulisi 101-109 € riippuen tuosta vedenlisäyksen huomioinnista. Onko loppu hinnasta siis brändäystä/harvinaisuuden aikaansaamaa lisäarvoa, jolle ei ole perusteita itse maussa? Epäsuhtaa lisää vielä entisestään se, jos sattuu saamaan pullon HP18:aa ulkomailta, josta se on hankittavissa reilulla viidelläkympillä. Onko hintaero tällöin mitenkään päin perusteltu?
 

Yksi puheenvuoro tähän on whiskyfun.comilla, jossa nämä viskin maisteltiin vieretysten: http://www.whiskyfun.com/archivejuly11-1.html#040711
HP18 sai 88 pistettä ja Earl Haakon sai 90 pistettä. Loppukaneettina kirjoittaja toteaa: ” What’s sure is that it’s quite excellent. Excuse me? No, of course not 3 times better than the regular 18.”
 

Asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. Jos ostat polkupyörän, saat siihen yleensä satasen lisäpanostuksella paremmat vaihteet ja seuraavalla satasella vielä paremmat yms. Kehitys on lineaarista aika pitkään. Nautintoaineiden hinta sen sijaan kehittyy harvoin lineaarisesti, vaan siirtyminen hinnan hyvin eksponentiaaliseen kasvuun ominaisuuksien (=tuoksun, maun) kasvaessa vain hitusen, tapahtuu jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Sivutaan esimerkissä jälleen HP:ta. Highland Park 12yo on loistava juoma, joka maksaa Alkossa 46,90 €. HP18 on siis 70 % kalliimpaa kuin kuusi vuotta nuorempi pikkuveljensä. Onko se 70 % parempaa? Vertailin nämä täällä: http://elavapullo.blogspot.com/2011/10/highland-parkit-vertailussa.html. Viskit olivat hyvin samanoloisia, mutta 18yo oli vain kaikessa parempi. Pisteissäkin eroa tuli, joten hintaero vaikuttaa perustellulta. Onko se siis perusteltu Earl Haakoninkin tapauksessa, kun viski itsessään on hieno kuin sika pienenä?
 

Vielä sama juttu teoreettisempana ajatuksena: maistat hienoa viskiä, jossa on piilevä, mutta upea tuoksu. Viski maksaa 5€/2cl. Tuoksu on loistava, mutta hieman piilossa. Maksaisitko 5€ lisää, jos saisit 10 % tuota lempituoksuasi viskiin lisää?  Entä jos viski on jo todella lähellä täydellistä ja tuo 10 % tekisi siitä täydellisen viskin? Paljonko maksaisit lisää? Uuvuttavia kysymyksiä pohtia, mutta kuvastavat myös sitä, kuinka vaikea viskin hintaan on ottaa kantaa.
 

Jotta tämä tyhjänläpinä ei nyt aivan lähtisi lapasesta, niin todetaan samalla, että Laphroaig Quorter Cask on mielestäni hinta-laatu-suhteeltaan loistava viski, samoin tuo HP12yo. Ja että Alkon hinnastoa näkee täältä: http://www.isokaato.com/hinnasto/. Ja että köyhästä jotkut viskit vain tuntuvat kalliilta.

Bruichaddich Infinity I, 55,5 %

Keskiviikon ketterissä kolmantena Bruichaddich Infinity I, 55,5 %.

t: raakaöljyä, jotain homeitiötä, mikä ei ole kaikin puolin todellakaan miellyttävää. kuivattua luumua/taatelia? tuoretta mallasta (mämmiä?). Ei kutsu maistamaan. --> maiston jälkeen tuoksukin asettuu paremmin uomiinsa.

M: sokerinen ja makea alku, sitten alkoholi iskee. Täytyy oikein odottaa, että sen alta löytyisi jotain. Maukas turve nousee loppua kohti ja jatkuu jälkimaussa. laphroaig-maista savua,erit. laphr. 18yo. tammitynnyriä. ei makeita noteseja. Itse en löydä sherryä, villen mielestä joko sitä tai viiniä. Jotenkin yksioikoinen viski: makeutta löytyy ja siihen sherryä. Ei kuitenkaan mitään makujen sinfoniaa. Maistettuna Bowmorejen jälkeen ei varmasti antanut oikeutta viskille. 84. ville: 86.

Bowmore 25yo, Signatory Cask Strength Collection 1985-2011, 51,6 %

Keskiviikon Ketterissä toisena vuorossa Bowmore 25yo, Signatory Cask Strength Collection, distilled 22.11.1985, bottled 16.6.2011, 51,6 % (Edinburghin tuliainen 89£)

Tuoksu: Turve on selvemmin läsnä, Sauternes-tyyppistä jalohometta, tynnyri tuoksuu myös, täyteläinen makeus, karamelli? lagavulinin savua, mutta ei niin voimakkaana.

Maku: hyvin balanssissa oleva öljymäisyys suorastaan valuu suuhun. sitten hieman suuta kuivattavaa alkoholisuutta. Ananasta, jopa banaania?. Sitten rasvaista, paistettua mehukasta possua. vastakaadettua metsää. pitkä lopetus varsin makeaa turvetta. avautuu ja monipuolistuu vain sitä mukaa kun lasissa viihtyy. 94. Ville: 93.

Duthie's Bowmore 17 yo, 46 %

Keskiviikon ketterissä maistossa Duthie's Bowmore  17yo, 46 %, tuliainen Edinburghista (47£)

t: erilaisia juttuja vaikka kuinka, tunnistaminen vaikeaa. kuivakkuutta, hedelmän kuorta. täyteläinen yleismiellyttävyys, yllättävän nuoren tuntuista turvetta alkaa tuntua alun jälkeen. Sitruksen raikkautta. enemmän hedelmäinen kuin savuinen.

M: ensipuraisu pistävän raikkaan terävä. sitten kuivaa viiniä (sherrymäisyyttä?). jälkimaku lämmittävä ja vahvan turpeinen. yleismaku pyöreä. ikäänsä ja voltteihin nähden aika teräväpistoinen. Alkumaiston jälkeen terävyys vähenee. tynnyrin vaikutus alkaa tuntua. kiva, varsin kevyt ja ohut, mutta kuitenkin voimakas. nuorekkaan raikas, mutta palikat ovat kohdallaan. Aika tyypillinen seitsentoistakesäinen itse asiassa, jos vertaa yhtään muihin kulutushyödykkeisiin. 87. ville: 87.

EDIT: 18.1.2012 Simon nuotit: Leikkisä hedelmäinen, selkeästi savuinen ja hedelmäinen. Sitrusta. Tuoksussa nahkasaapasrasvaosastoa. 88.


Tähän perään vielä Edinburgh-nuotit, joiden perusteella tämä ostettiin: 

T: kuivempi, terävämpi kuin signatoryn Bowmore 16 yo.

M: Kuiva, pikkurisuilla poltettua sateisen sään nuotiota. Alkoholi tuntuu täydellisesti! 89.

Cadenhead's Glen Ord, 57,3 %

Maistossa Cadenhead'sin Ord-tislaamon pullote, joka tuotiin Edinburghista tuliaisena. Hinta: reilu 50€.

maisto 28.11.2011:
t: sitrushedelmää, mangoa, hyvin raikas, alkoholi. ehkä jotain toffeetakin?
m: terävä iloisuus iskee. sitten tuoksun hedelmiä. alkoholisuus seuraa, ei kuitenkaan epämiellyttävänä. tummempia sävyjä alkaa nousta jälkimaun myötä. nahkaa? yleisvaikutelma kuitenkin pirteä. 90. ville: 89.

ville: puuta, tammea. alkoholisuus seuraa miellyttävänä koko ajan. jälkimaku eksakti ja johdonmukainen alun kanssa. sitrusten sijaan löytyy hedelmän kuorta ja vahakuorisia hedelmiä tyyliin päärynää, papaijaa? eteeriset öljyt loistavat poissaolollaan, samoin savu. kivalla tavalla uudenlainen viski.


maisto 7.8.2011:
T: Sitrusta, limettiä hentoa savua, appelsiininkuorta, tammea

M: Suutuntuma samettisen pehmeä. Sitten alkoholi, joka kuitenkin tulee yhtä pehmeänä. Kuivattaa hieman suuta. Persikkaa, appelsiinia, vaniljaa. Taustalla tasainen meren suolaisuus. Jälkimaussa tuntuu selvä tammitynnyri ja turvetta.Viskin rakenne on kertakaikkisen hieno. Tältä viskin pitäisi tuntua suussa. Kaikki osa-alueet ovat hienosti tasapainossa. Tätä nauttii volteista huolimatta helposti ilman vettä. 88.

ja vielä muistutuksi ne aiemman entryn Edinburghin nuotit, joiden perusteella tämä ostettiin: 

t: raikasta hedelmää, ananas?

M: kuivaa savua, alkoholia, mukava turpeisuus lopussa. Ananasta, anista. Pitkä ja huippu jälkimaku! 90.

Suuri Laphroaig-maistelu

Laphroaig, tuo monen meistä ensikosketus single maltiin, tai ainakin savuiseen moiseen, on klassinen Islay-tislaamo, jota myydään Suomessa kuin Ryssissä karvahattuja. Allekirjoittaneelle se ei ollut ensimmäinen Islay-tislaamo, joka iski, vaikka Quarter Cask aina ihan ok:sti maistuikin. Kuitenkin viskikokemuksen kasvaessa yhä useammin toimiva eteen tullut viski on ollut Laphroaig. Oli siis aika laittaa hamstratut lapparit riviin ja selvittää, kuka on kuka. Tarjolla on kolme perustuotetta ja kolme tynnyrivahvuista, joista etukäteen suurimmat odotukset kohdistuvat sydänverellä Cadenhead'sin Edinburghin byroosta kannettuun 16-vuotiaaseen tynnyrivahvuiseen, joka ostettiin sokkona rillipäisen kieroon katsovan Cadenhead's-äijän suosituksesta. Mukana maistelussa Eläväpullon lisäksi Ville S. ja turistimaistaja Tony, jolla on vankka kokemus viinan juonnista, mutta toistaiseksi enemmän kvantitatiivisella kuin kvalitatiivisella puolella. Kovasti miestä yritetään viskien maailmaan saattaa. Siispä asiaan:

Laphroaig 10yo, 40 %

T: Kilchoman-maista kuivaa hiilen savua, turvetta, miellyttävä aloitus, kalkkikalliota,

M: kuiva savu, yksioikoinen vesimäisyys kuitenkin taustalla. Suutuntuma ei anna aihetta suitsutukselle. sitten miellyttävää alkoholia, mutta lopputulos jää kaipaamaan ytyä. jälkimakua ei juurikaan ole. 81. ville: 83, tony: 82.

Laphroaig Quarter Cask, 48%

T: makeutta mukana, muutoin samoja savuja ja turvetta. aprikoosia?

M: selvästi makeampi suutuntuma, enemmän juttuja, täyttää paremmin. ei kuitenkaan mitään samettista nektaria. keskimaun alkoholi antaa jo vastusta. jälkimaussa maukasta pippurisuutta. hintalaatu aivan huippua. 89. ville: 86, tony: 84

Laphroaig 18yo, 48 %

T: tuoksu paksumpi, vähemmän savuinen, sokerisempi, pehmeämpi, hedelmät kypsenemään päin, parfyymia?

M: suutuntuma öljymäisempi, jopa varsin hedelmäinen, kuitenkin kuivattavuutta löytyy. iän tuomaa kypsyyttä. savu täysin smoothisti elementissään. sen mukana tulee kuitenkin alkoholin vastusta. jälkimaku huikean pippurisen pitkä ja maukas. 94. ville: 86 , tony: 85

Laphroaig 10yo Cask Strength 2009, batch 001, 57,8 %

T: alkoholinen, kympin savua on, mutta piilommassa. lääkemäisyyttä, fenoleja lisääntyvässä määrin. suklaata?

M: ensimmmäinen suuosuma täyteläisen öljymäinen ja pehmeä. savua on, mutta maltillisesti. savu kulkee tasaisesti läpi koko maun. sitten alkoholi iskee, mutta pehmeällä ja hyvällä tavalla. Kaakaopapua ja ehkä kahvia loppumaussa. kaikkea enemmän kuin normikympissä. alkoholi tasapainossa kerta kaikkiaan. todella maukas tuote. 95. ville: 88, tony: 90

Cadenhead's Laphroaig, 16yo Cask Strength, 55,2 %

t: hedelmän kuorta, aprikoosia, savu hieman erilaista kuin muissa, ei niin hiilimäinen, paksumpi. alkoholi hyvin pehmeä voltteihin nähden. toffeeta. nahkaa. tuoksu pettymys. ei muistuta lapparia.

M: alkumaku hyvin kuiva, kuitenkin pehmeä. sitten alkoholi, joka on kuitenkin paljon pehmeämpi kuin OB CS. hedelmäisyys biittaa savua verrattuna muihin tuotteisiin. jälkimaku viipyy, mutta sitten nahkaisuutta, turvetta. kahvia. jälkimaku on toodella pitkä. savu on mukana läpi matkan, mutta taustalla. Kyse ei ole savuviskistä, vaan viskistä, jossa on savua. Hieno ja tasainen viski. Pienellä vesitilkalla itse asiassa hyvin vastaava kuin OB-18yo. 94. ville: 89, tony: 90.

Ville: hedelmän kiven imeskelyä, hedelmää. lääkemäisyyttä hyvällä tavalla. nenää avaavaa raikkautta ja samalla intensiivistä nahkaa?

Kintra's Laphroaig Cask Strength 1998, 13yo, 53,4 % (Kintra on hollantilainen yksityinen pullottaja, jolla tulee vuosittain jokunen tynnyri. kintra.nl)

T: intensiivinen tuoksu, tammitynnyriä, jotain erikoista, härskiintynyttä/käynyttä? CS:ksi paljon tuoksuja. lihaisuutta. karkin makeutta.

M: ensimaussa poikkeuksellinen hyökkäävä alkoholi (usein jos alkoholi on hyökätäkseen, se hyökkää vasta alkumaun jälkeen), sitten lämpöhauteeseen palanutta hapanimeläkinkkipossua. pekonia. erilainen. Haribon colapullokarkkia. alkoholi pysyy samanlaisena mukana läpi maun. ei kuitenkaan pahana. jälkimaku karkkimaisen makea. 91. ville: 87, tony: 88.

Yhteenveto: 

Laproaigit osoittivat pystyvyytensä: kerta kaikkisen hienoja juomia! ainoastaan perus10 oli pettymys, mikä on sinänsä harmi, että se on yleisimmin ostettuja mallasviskejä varmasti tänä päivänäkin. 1/4-tynnyrinen osoittautui huikeaksi hintalaatusuhteelta, samoin 18yo ja CS (jos sattuu olemaan serkku tai muu tuttu esim. Hollannissa). Cadenhead'sin tuote on hyvä, mutta onko noin hyvä kuin pisteet annettiin? Kuinka paljon ennakkotoiveet vaikuttivat? Vaikea sanoa, täytyy maistaa vielä toisen kerran. Kintra oli erikoinen Laphroaig. Ostaisinko? En ehkä koko pulloa, mutta mielenkiinnon vuoksi ehkä pienemmän annoksen voisin hyvin ottaa vastaan. Mietintämyssyyn.

ville: lappari ei ole kuulunut niiden viskien joukkoon, jonka myötä musta on tullut viskientusiasti. juotuani nopeasti läpi kaikki tämän päivän tuotteet, niistä löytyi joku lääkeyrtti, josta en perinteisesti ole pitänyt ja joka on vaikuttanut siihen, ettäkö pitäisin Laphroaigia huippuviskinä. myös tietty suovesimäisyys on häirinnyt. Sen sijaan näissä vaikuttanut savu on jotain todella miellyttävää.

Oban 14 yo, 43 %

Maistelussa Oban 14 yo, 43 %. 20cl:n pullo ostettu Glenkinchien tislaamolta taksimatkan ratoksi. Viimeksi juotu pullon suusta. Makumielikuvat: ei kaksista. Nyt maistetaan uudestaan.

T: appelsiinimarmeladia, appelsiinin kuorta, aika pliisu. Alun jälkeen nahkaa.

M: Mausteinen hedelmäisyys iskee pehmeästi lämmittäen kielelle. Nahkaa, hyvin miellyttävän pehmeää pippurisuutta. Jälkimaku tämän viskin paras osa: siinä lakritsaa, kaakaopapua, ehkä greippiä? Punaista omenaa. Jälkimaku nostaa pisteitä, tuoksu laskee. 86.

Viskin maistelu sokkona vai ei?

Kun järjestetään viininmaistelu, tyypillinen tapa on maistaa viinit sokkona. Tällä varmistetaan se, etteivät ennakkoasenteet pääse liialti vaikuttamaan arviointiin. Toisaalta on myös kiva, jos maistaja sokkonakin erottaa jotain rypäleelle tyypillisiä piirteitä tms. Viskien osalta olen ollut havaitsevinani, että vallitsevana käytäntönä on tietää, mitä maistetaan. Eikä pelkästään tietää, vaan jopa tarkoituksella hehkutella ja nostaa jalustalle tiettyjä viskejä. 

Mistä tässä on kyse? Eikö viskinjuoja uskalla asettaa lempijuomastatuksen omaavaa tuotetta kriittisen tarkastelun kohteeksi, koska silloin siihen saattaa pettyä? Vai onko niin, että viski, joka onnistuu täyttämään sille asetetut ennakko-odotukset, maistuukin hehkuttelun ansiosta vielä paremmalta kuin jos sen maistaisi sokkona? Ehkä sen märän kallion tuoksunkin löytää sieltä lasista helpommin, kun joku auktoriteetti on kertonut siellä sellaista olevan?

En sano, että viskin maistelussa siten, että tiedetään, mitä lasissa on - ja vielä ehkä odotetaankin jotain suurta - on mitään pahaa. Taannoisella Edinburghin reissulla paras maistamani viski oli juuri sellainen, jota baarimikko ensin esitteli ja mainosti. Sitten palattiin pöytään ja mietittiin, raaskiiko 25ml:n annoksesta maksaa £10 (joo, ja tiedän: ei se nyt niin kallista ollut). Mietittiin ja aprikoitiin ja sitten käytiin hakemassa juoma pois. Ja ah, kun Anna Eriksson lauloi kitalaella. Tästä bowmoresta löytyy maininta täältä. Olisiko kyseinen tisle maistunut yhtä hyvältä ilman tätä henkistä etukäteisvalmistelua, tiedä häntä.

Toinen vääjäämättä mukana kulkeva seikka etukäteen tiedettyjen tuotteiden maistelussa on hinta. Ellet ole päässyt rikkaisiin naimisiin ja appiukko tarjoa viskejäsi, tiedät yleensä, mitä naukkusi maksaa. Hinta voikin muodostaa vastakkaisen reaktion arviointiin, jos maku ei vastaa hintaa, ts. viskin value ei ole kohdallaan. Otan esimerkiksi perätysten maistamani kaksi eri kategoriassa painivaa: kotitalousviski ruoanlaittoon ja leivontaan: Glenlivet 15yo, 27€/litra ja rotutisle vailla kompromisseja: Balvenie 21yo, 93 €/0,7l. Glenlivetin tarkoitus oli lähinnä valmistaa suu Balvenieta varten, mutta se maistuikin varsin hyvältä. Toisin sanoen odotuksia ei ollut. Tämän jälkeen Balvenieta lähestyttiin kuin Muhammedista seuraavaa, ja se oli suoraan sanoen pettymys. Ei huono viski, mutta ennen kaikkea hintaansa nähden pettymys.

Mitä tästä nyt sitten pitäisi ajatella? Pitäisikö viskien kohdalla unohtaa value-ajattelu ja lähestyä niitä neutraalisti, vailla minkäänlaisia ajatuksia juoman hinnasta, tai aikaisemmista luonnehdinnoista? Tämä on mielestäni mahdotonta niin kauan kuin tietää, mitä juo. Niinpä Eläväpullo pyrkii maistamaan tässä lähitulevaisuudessa viskin jos toisenkin sokkona, korkeintaan sen verran toista silmää raottaen, että osaa nektarin suun kohdalle lasissa ohjata.