Suomalaisen viskin päivä 21.5.2016, Kiltakellari

Viskin ystävien kolme vuotta sitten lanseeraama Suomalaisen viskin päivä on vakiinnuttanut asemansa suomalaisten viskitapahtumien joukossa tuoden esille kotimaiset pien- (ja vähän isommatkin) tislaajamme. Itse en ole aikaisemmin paikalle päässyt, ja tutustuminen kotimaisiin tuotoksiin on muutenkin jäänyt lapsipuolen asemaan, joten nyt oli hyvä korjata nämä molemmat puutteet kerralla.

Paikalla Bulevardin kiltakellarissa olivat Kyrö Distillery Company, Old Buck, Teerenpeli, The Helsinki Distilling Company ja Valamon Luostarin Tislaamo, kukin oman maisteltavan tuotteensa kera. Ilmeisesti ohjeistus tislaamoille oli luokkaa "tuokaa jotain", koska tavaran ikä ja valmiusaste vaihteli kovasti lasista toiseen. Toki nuorten toimijoiden ollessa kyseessä tapahtuman tarkoitus ei varsinaisesti ollutkaan maistella maailmanluokan viskejä, vaan kuulla tislaamojen kuulumisia ja nautiskella kauniista kesäpäivästä. Jokunen nuotti tuli kuitenkin kirjoitettua, joten tällaista oli tarjolla:

1. Old Buck 6yo,  6th Release, Bottled 2013, 41,1 % 

Kyseistä releasea tehtiin kokonaista 25 pulloa ja se kypsyi 65 litran 1st fill börpässä.

Tuoksu: hikeä. Mineraalista savua. Kiveä, sammalta.

Maku: Tiukka, hyvin suun täyttävä asfalttimaku. Ei ollenkaan huono! Pienikuplainen alkoholisuus. Varsin maukas bitumisavu itse asiassa. Selkeästi parempi maku kuin tuoksu. Hyvin juureva maanläheinen maku, joka on loistavasti tasapainossa. Savuisuus tukee tätä kokonaisuutena hienosti. Hieno startti! Volttejaan isompi maku. 87.

2. Kyro Distillery nr. 8. 100 % ruis. 62 % 16l tynskä. 23.5.2014 tynnyröity.

Tuoksu: newmakea, viljaa. Ei juuri muuta. Sitten puu alkaa tuoda hieman makeutta, vaniljaa, toffeeta mukaan.

Maku: huh, aika töppävä maku. Pistää kyllä suun sekaisin. Mutta kyllähän tässä makuja on. Vettä kyllä tarvitsee. Juurevuutta ja veden kanssa sitten kyllä jo maukasta rukiita. Mutta runkohan on kyllä kohdallaan! Verrokkina salakuljetettu Michter's jää jopa kalpenemaan. Tekee mieli maistaa jotain hieman ikääntyneempää tavaraa. 80.

3. Valamo IX. 2011-2012 tislauksia. Nuorin tisle 4yo. 2nd fill bourbon 30l tynnyreitä plus 1kk new oak. 100 pulloa. 54,7 %

Tuoksu: maittavaa makeutta. Hieman banaanikarkkisuutta.

Maku: hyvin makea. Kuin ylikypsä banaani, joululeivontamausteita, piparkakkua, hyvin erikoinen mutta maittava! Mistä tämä ylenpalttinen makeus tulee tähän? Epäviskimäinen tuote, mutta maukas. 86.

4. HDCO. Ensimmäinen savumallaskokeilu. Kotimainen ohra ja belgialainen savumallas. Muutaman kuukauden ollut 190l bourbontynnyrissä.

Tuoksu: oksennusta, kuin kerran juotua newmakea. Selkeästi newmakein näistä.

Maku: Nojoo, tässäkin maku kyllä biittaa tuoksun. Newmakessa mennään, mutta ei tämäkään huono ole, hitto soikoon! Hyvä runko, kuin Migun muijalla. Kyllä tämä tasting luo vahvaa luottamusta suomalaiseen viskituotantoon. 78.

5. Teerenpeli 4yo for VYS, 61,7 %. 

Teerenpelin ensimmäinen virallinen täystynnyrivahva pullote tehtiin VYS:n 4-vuotissynttäreille. Viski kypsyi ensin vajaa 4 vuotta 140 litraisessa exbourbonissa, josta se siirrettiin sitten reiluksi vuodeksi 230 litraiseen ex-madeiratynnyriin. 400 pulloa. Jäin tapahtumassa siihen käsitykseen, että tämä olisi single cask, mutta matematiikka ei kyllä tuon 140 litran kanssa täsmää, joten ehkä börppätynskiä on sitten ollut useita? Tilattavissa Alkosta 6.6. alkaen muodolliseen 109,30 €:n hintaan (huom. puolen litran flinda)

Tuoksu: Mukavaa makeutta, eksoottista hedelmää ja banaania.

Maku: Ensimaku karkkinen banaaninen, suutuntuma oikein mukava, leppoisa ja pehmeä, käsittämätön suutuntuma ikään ja voltteihin nähden! Erittäin hyvää duunia! 88.

Ostaisinko?: Kyllähän 109 € on erittäin kova hinta puolen litran pullosta, mutta tuote oli kyllä hyvää. Jos suomifiilistelyjä on niin voisi taalansa huonomminkin käyttää. Varsin mukiinmenevää tämä nimittäin oli.

kattaus

Vaikka juomat olivat nuoria, niistä jäi kyllä omaan suuhuni kokonaisuudessaan varsin hyvä fiilis. Nimenomaan nuorten juomien rungossa (Kyrö ja HDCO) tuntui olevan potentiaalia paljonkin, eli kansa innolla odottaa kypsempiä tuotteita. Itse tapahtuman osalta olisin toivonut hieman rauhallisempaa tahtia: nyt nimittäin tislaamot käytiin kauhealla kiireellä läpi eikä keskustelulle tai pohdiskelevammalle maistelulle oikein jäänyt aikaa. Ensi kerralla hieman taukoa tislaamoesittelyjen välille ja vetäjiltä myös hieman heittäytymistä oman tuotteensa pariin niin hyvä tulee.

Samassa tilaisuudessa olivat myös Smoke ja Mushi. 

Suomi-Venäjä kohotti tunnelmaa

VYS, iäkkäät harvinaisuudet ja Glenfarclas

Viskin ystävien seuran Iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarjassa oli vuorossa Glenfarclas. En ollut mitenkään silmiinpistävän innostunut tähän tastingiin ilmoittautuessani, koska jostain syystä Glenfarclasin peruspullotteet eivät oikein koskaan ole osuneet omaan suuhuni mitenkään erityisesti. Tynnyrivahvuinen 105 on hinta-laatusuhteeltaan loistava viski, mutta perusrange on ollut jotenkin tympeän tylsää aina peruskympistä nelikymppiseen. Tämä on sinänsä erikoista, koska taannoinen family cask -tasting oli aivan toista maata. Jotain tuo tislaamo siis näyttää onnistuvan sössimään siinä vaiheessa, kun viskinsä n. 40-volttiseksi lantraavat. Joka tapauksessa hinta oli tässä kattauksessa tuotteiden ikään ja harvinaisuuteen nähden kohtuullinen, joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan. Kaikki tuotteet olivat italian import -kamaa.

Glenfarclas 7yo 1970-luku italian import, 40 %

Tuoksu: Kiva nenä! Rusinaa, raikasta tummuutta. Muilta osin peruspunaa.

Maku: hyvin on kelmeän rauhallinen kaveri. Kuitenkin toffeisen punaisessa olemuksessaan maukas. Jälkimaku jättää joulujälkkäripöytää suuhun. Silti nuoruutta tulee pölyisen kammarinverhon läpi. 80.

Glenfarclas 15yo 1970-80-lukujen taite, 46 %

Tuoksu: Tummempi. Oikein lupaava! Syvempi ja aromikkaampi. Fudgea.

Maku: Oikein mukava laskeutuminen suuhun! Holi tuo tähän jo rakennetta ja pientä kihelmöivyyttä. Silti hyvin maltillinen hörppäysviski. Raikkaudessaan hieman erilainen. 86.

Glenfarclas 21yo 1970-luku, 43 %

Tuoksu: Hieman epäpuhdas ja bensainen. Preerialaista palopensasta. Puhdistuu jonkin verran lasiaikaa saatuaan, tilalle tulee rommimaista makeutta.

Maku: Oikeinkin maukas tuo maun syvyys. Hyvin tumma viski, makeutta ei enää maussa samalla tavalla ole. Holi on jo todella maltillinen, ei enää paljoa haasta. Tuo tumma fudge tulee tässäkin hyvin esiin. Ikä näkyy syvyytenä. Rommimeininkiä. 86.

Glenfarclas 21yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Uimahallia, nuorempaa nenää muihin verrattuna.

Maku: Nojoo, nyt ollaan kyllä vahvasti marjamehuosastolla. Ihan perushyvää punaista viskiä, johon jälkifiiliksillä tulee jo hieman tummempia kaikuja. Voltteja kaipaisi. 82.

Glenfarclas 25yo 1970-80 lukujen taite, 43%

Tuoksu: Punaista puuta. Sitä samaa marjaisuutta.

Maku: No mutta nono: suklainen, rikkinen, hyvin tumma. Tässä on vanhan viskin vikaa. Jännästi silti marjaisuus tässä on aina erittäin raikasta. Ja jotenkin yhdistävänä piirteenä tuntuu olevan, että runkoa ja syvyyttä ei näihin muodostu, vaikka kuinka olisi ikää pohjalla. 86.

Glenfarclas 25yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Syvä ja iso,mutta raakuuttakin mukana. Myskisyyttä. Lilaa mokkatakkia.

Maku: No mutta nyt ollaan aktiivisissa fiiliksissä: kahvipapua, tummanlilaa nahkasohvaa. Tanniinisuuttakin mukana. Suklaamurusia. Tämä haastaa hieman. Jopa jälkimakuakin löytyy. 89.

Kommentti: Ei päässyt lyömään Glenfarclas ällikällä tälläkään kertaa. Lainaan suoraan itseäni tuolta family cask -tastingista: "Olenkin hieman suhtautunut Glenfarclasiin sillä asenteella, että kun olen maistanut siltä yhden viskin, olen maistanut ne kaikki. [--] Jos normaalit Glenfarclasit tuntuvat hieman turhan samasta puusta veistetyiltä ja "tylsän" hienon pehmeiltä, niin näistä löytyi aivan eri lailla särmää". Mikään tässä ajattelussa ei valitettavasti muuttunut. Liian monta samanlaista viskiä, mikä ei sinänsä olisi ongelma, jos nuo viskit olisivat poikkeuksellisen hyviä. Kuitenkin glenfarclasin rungottomuus ja persoonaton marjamehumeininki ei näillä voluumeilla toimi. Alkoholiprosentti olisi saattanut pelastaa tästä useamman viskin. Kattauksen yleisön suosikiksi nousi 7-vuotias ykkösviski, mikä kertonee samoista tuntemuksista kuin mitä minä koin. Tastingin vetänyt Jarkko Nikkanen mainitsi, että Glenfarclasilla olisi poikkeuksellisen pieni angel's share, 0,5 % vuodessa (kun kaiketi standardina pidetään kahta prosenttia), joten selittäisikö tuo sitten sitä, että viskinsä eivät oikein tunnu kypsyvän?

 

Bowmore Gold Reef, 43 %

Tämä travel Retail -pullote on kypsytetty pääosin first fill bourbonissa.

Bowmore Gold Reef, 43 %

Tuoksu: Hyvin raikas. Kuitenkin hyvin maltillinen tuoksu, antaa vähän. Sitten vaniljaisuus alkaa lisääntyä. Toffeeta.

Maku: Hyvin pehmeän paksun kelmeä laskeutuminen suuhun. Alkoholi tuo sitten tälle kuitenkin heti ryhtiä lisää. Jälkimaussa hieman suolainen fudge jää leijailemaan suuhun kohtuullisen miellyttävänä. Ja samoin suolainen pörppä. Leivän jälkeen isosti parfyymisuutta. 80.

Bruichladdichin core rangen kimpussa Punavuoren Ahvenessa 11.11.2014

Jep, kaikki tuntevat bruikan, joten mennään suoraan asiaan, eli siihen, mikä omasta mielestäni on tämän tislaamon kohdalla oleellista. Bruichladdich avasi tislaamonsa uudestaan vuonna 2001 Jim McEwan master distillerinään. Jos unohdetaan ne kymmenet ja kymmenet sekalaiset finistelyt yms. outoudet, joita bruikan vanhoista varastoista on markkinoille ilmestynyt, se alkoi tuottaa heti myös varsin haluttua ja maukasta tavaraa, josta esimerkkinä on savuinen PC-sarja. Juuri kun nämä tuotteet alkoivat saavuttaa kunnioitettavaa ikää ja perusrange saatiin stabiloitua (Laddiet 10, 16 ja 22yo, sekä Port Charlotte 10yo sekä octomoreja) niin ylikansallinen viinajätti Rémy Cointreau osti tislaamon. Tislaamoväki teki kaupalla epäilemättä ison tilin, mutta miten kävi viskinharrastajan? Upeaksi osoittautunut Laddie 10 korvautui Laddie classicilla - ilman ikämerkintää. Vanhemmat laddiet unohdettiin samalta istumalta. Port charlottesta putosi ikämerkintä pois. Nyt koko bruikan core range on nasseja (okei, octomoreissa on ikämerkintöjä kyllä).

Tätä tilannetta oli meille mustasta valkoiseksi tullut puhumaan Brand Ambassador Joanne Brown tislaamolta tuoden mukanaan viisi viskiä. Paikalle olikin saapunut kiitettävä määrä eli baarin täydeltä ihmisiä: jonkun arvion mukaan kyseessä oli suurin koskaan järjestetty kaikille avoin ravintolatasting Suomessa n. 65 osallistujalla. Brown kävi läpi viskinvalmistusta, tislaamon historiaa ja heidän ominaispiirteitään samalla kun maistelimme seuraavat tuotteet: 

bruikkaa ja kuivaa turvetta

Bruichladdich Classic Laddie, 50 %

Hieman 10 % finosherryä ja loput exbourbonia.Yli 3-vuotias viski.

Tuoksu: Kuiva. Ohraisen maltainen. Ei mitään epäpuhdasta. Hieman makeaa sitrusta. Silti aika vaatimaton.

Maku: Mukava makeus heti alkuun. Sitten aika iso alkoholi, joka on kyllä kohtuullisen karkeaa.  New maken fiiliksistä ei täysin pääse eroon. Kevyt, pehmeä tuntuma alkoholia lukuun ottamatta. Hyvin viljainen ja tässä mielessä rehellinen viski. Hieman lisää tynnyriaikaa vaan huutaisi. Vesi myös auttaisi. Näin nuorta ei ehkä kannattaisi pullottaa näin vahvana. Age is not supposed to matter, mutta raja siinäkin. Jos haluat sinänsä puhdasta viljaviinaa niin tässä on. 80.


Bruichladdich Islay Barley, 50 %

Tuote on kypsynyt 6 vuotta ex-bourbontynnyrissä. 2007 vintage.

Tuoksu: Puhdas merellinen maltaisuus. Hentoa sitruunaa. Puhdas! Hentoa turvetta.

Maku: Maku jatkaa tuoksun linjoilla. Rehellinen puhdas merellisen maltainen viski. Huikea parannus Classicista. Kiva vegetaalinen jälkimaku. Tippa vettä avaa selvästi. 87.

Bruichladdich Port Charlotte Scottish Barley 40ppm, 50 %

Tuoksu: Pehmeää savuisuutta, mokkaa. Kuitenkin raikas pohjasavu.

Maku: Nyt ollaan jo pehmeämmän ja ikään kuin iäkkäämmän viskin äärellä. Mukavaa savua, pienempipartikkelista alkoholia. Taustalla väijyy makeus ja tietty kumisuus. Perussavujamppa. Kuitenkin kiva maittava jälkimaku. Makeus on loppuun asti läsnä. 85.

Bruichladdich Octomore 6.1 Scottish barley 167ppm exbourbon 5yo, 57 %

149,90 € Alkossa.

Tuoksu: Savusaunaa ja nugaata. Yllättävän raikkaan puhdas savu tämäkin.

Maku: Nojoo. Isoa kipristelevää savua ja sitä tukevaa alkoholia. Tulee mieleen Ardbegin Uigeadail. Jälkimaussa katajanmarjaa. Ollaan vain hieman tunkkaisessa savusaunassa. Silti ihan maukas esitys. 87.

Octomore edition 6.3 Islay Barley 258 ppm, 64 %

Sokerina pohjalla uusi 258 ppm:n Octomore, josta osa on kypsynyt virgin oakissa.

Tuoksu: Mikä on tämä tuoksu? Punaisia juttuja ilman muuta. Joku finistely tässä on oltava kyseessä.

Maku: Woo. Tosi iso. Saunapalvikinkkua. Ei kuitenkaan huono! Brutaali, hentoa tulitikkua, paras maistamani octomore. Mitäpä näistä isoja kirjoittelemaan. Sammutettua nuotiota. 89.

Yhteenvetoa: Jos paljon on saanut erinäisiä tasting-tilaisuuksia hehkuttaa, niin tästä jäi hieman huono fiilis. Tuntui, että Joanne Brown toteutti kaikki ne ennakkoluulot, joita esipuheessa (johon toki tämä tasting myös vaikutti) toin esiin: kerrotaan silmät kirkkaana, kuinka Rémylle myynti oli hieno mahdollisuus, jota Bruichladdich tarvitsi kehittyäkseen. Ja kuinka nykyisin moni Islaylla ajaa hienolla autolla, koska kaupasta sai niin paljon voittoa. Ja kuinka ikämerkitsemättömät viskit mahdollistavat makuprofiilin muokkaamisen haluttuun (kenen haluamaan?) suuntaan. Olkoon se sitten sisäinen punavihervasemmistolaiseni, mutta tuntui käsittämättömältä kehua vuolaasti yhtiötä teoista, joilla he ovat kasvattaneet omaa palaansa kakusta - nyt kuulijakunta oli kuitenkin sitä syömäriosastoa. 

Kun samalla Brown jankkasi pitkiä pätkiä aivan viskinteon perusasioita (kylmäsuodatuksesta, väriaineesta, siitä kuinka bruikka tekee asioita paremmin kuin x ja x tislaamo!), oli tasting välillä todella puuduttavaa kuunneltavaa. Ymmärrän toki, että tapahtuma oli yhtä lailla tarkoitettu vaikkapa ihan aloitteleville viskin ystäville. Uskallan kuitenkin väittää, että heillekään tämä info ei toiminut, koska samalla käytettiin paljon erikoistermistöä (kuten angel's share), jota ei millään tavalla avattu. Paljon vaikeaa sanastoa hälyisässä salissa ei varmasti toiminut parhaalla tavalla oikein kenellekään. Brown heitti pari hyvää läppää, mutta muilta osin tuntui, että hän teki kyllä puhtaasti opeteltua duuniaan eikä mitään muuta - intohimoa tuotteita tai viskiä kohtaan ei ainakaan itselleni välittynyt. Mutta ehkäpä se uusi auto sitten innoittaa enemmän.

Pahoittelut, mikäli joku loukkaantui arviosta. Paikalla olevat saavat mieluusti kommentoida tilaisuutta.

Skotit vs. Irkut 6.9.2013

Pitkästä aikaa sopi aikatauluuni osallistuminen Suomen mallasviskiseuran tilaisuuteen. Kyseessä oli yhteistasting SMWS:n ja Irlantilaisen Whiskey Ystävien kesken, johon molemmat seurat toivat kolme pullotetta. Omat irkkukokemukset ovat toistaiseksi olleet vähissä, joten mielenkiinnolla lähdin uutuuksia maistelemaan. Kattaus maistui suuhuni seuraavalta:

Old Pulteney 21yo, 46 %

Itselleni uutena tietona Timo McAaltosen mukaan tämän kypsyttelyssä on käytetty refill bourbonia ja fino sherry -tynnyreitä. Makunsa osalta sitä on aiemmin maisteltu myös täällä luukuttaen kohtuullisen paljon kovemmat pisteet kuin tällä kertaa.

Tuoksu: Vihreää omenaa, pastirol-päivää. Hennosti banaania. Suolaisen merellinen vivahde taustalla. Päärynää.

Maku: makea alkuun, tuo veden kielelle mukavasti. Yllättävänkin kipristelevä alkoholi, mutta taittuu hyvin ja voi hyvin mennä ekan viskin piikkiin. Vähän tylsä. 88.

Bushmills 1991, Single Rum Cask No. 10635, 43 %

Kyseessä on newyorkilaiselle Park Avenue Liquor Shopille vuonna 2008 pullotettu yhden tynnyrin tuote.

Tuoksu: Hyvin vahvoja trooppisia hedelmiä, varsin erikoinen noin alkuun. Papaijaa, sademetsää, mineraalisuutta. Hyvin erilainen mihinkään aikaisemmin nuuskimaani verrattuna.

Maku: nyt voisi jo hyvin kuvitella juovansa rommia viskin sijaan. Onko tämän ison vaikutuksen tehnyt erityisen aktiivinen tynnyri, vai tarttuuko kevyempään irkkuun vain helpommin mausteen maku päälle? Tämä on joka tapauksessa selkeästi rommimaisinta viskiä, jota olen juonut. Maku on kuitenkin herkullisen suuntäyteinen ja pitkä. Tummaa suklaata, myskistä mausteisuutta, rommissa uitettua rusinaa. Korianteria. Trooppinen makeus on pitkään loppuun asti läsnä, mutta erittäin miellyttävänä - vaikka kyseiset maut eivät omaan suuhuni yleensä välttämättä herkkua ole olleet. Hyvä viski. 90.

Auchentoshan “Valinch”, 2012 Release, 57,2 %

Huh, edellisen releasen muistot mielessäni lähestyn varauksin tätä kolmesti tislattua ja bourbon-tynnyreissä kypsytettyä täysin savutonta skottia.

Tuoksu: Raikas. Vaniljaa, pinnan alla jotain hennon epämiellyttävää hikisukkaosastoa, ei tosin liian pahasti. Oltuaan hetken lasissa epämiellyttävyydet katoavat, mutta tuoksusta on vaikea saada paljoa irti.

Maku: Kova, isosti alkoholia. Suorastaan polttaa suussa. Paloöljyä. Tarvitsee kipeästi vettä. Soijaa pukkaa kun tätä juo. Heikko esitys ainakin ilman vettä, joskaan epämiellyttävyyksiä ei nyt myöskään löydy. New makea, jota tosin myöhemmin tarjoiltu riimihärkä paransi jonkin verran. 70.

Powers ”John’s Lane Release” 12 yo, 46 % 

Single/pure pot still -viski, jonak kypsytyksessä on second fill bourbonin lisäksi käytetty hieman oloroso-sherrytynnyreitä.

Tuoksu: Börppämäistä maissista vaniljaisuutta. Raikkaan kesäisenä kuitenkin varsin lupaava. Varsin monipuolinen myös. Tarvitsisi ehkä opasta tuoksujen löytämiseen. Pientä punaisuutta.

Maku: alkuun kohtuukova osuma suuhun, sitä seuraa aika perus viskin maku. Tuoksu oli parempi kuin maku. Jättää kylmäksi. 80.

 

 

 

Glencadam 1977/2009 Douglas Laing Old & Rare, 54,9 %

Tuoksu: No nyt ollaan. Nahkasohvaa, vanhaa puuta. Erittäin kypsynyttä ruskeaksi muuttunutta herkullista sherryisyyttä. Upea tuoksu kerta kaikkiaan. Maailmanluokkaa.

Maku: Ensin vanhaa puuta, tuhkaa. Iso alkoholin hyöky, joka on kuitenkin herkullinen läpi matkan. Alussa ihmetyttää sherrynuottien puuttuminen, mutta ne nostavat päätään alkoholin hyöyn jälkeen: rusinaisuutta, punaisenharmaita tanniineja, mutta myös yllättävän raikasta kirsikkaisuutta. Jättää suuhun kuivan puun tunnelman, hyvällä tavalla. Voimakas ja kondensoitunut viski. Pari vesitippaa tuo tutulla tavalla alkoholiin laajuutta ja humisevuutta suuhun. Tuo mieleen vanhan lagavulin21sen mutta ilman savua. Nam. 92.

Connemara “Bog Oak” 2007/2011, 57,5 %

Ilkka Ruponen alusti tästä mielenkiintoisesta erikoispullotteesta kertoen seuraavaa: kyseessä on 80 %:sesti Connemaran vahvasti turpeistettu (58 ppm)Turf Mór -viski, jota on kypsytetty vielä vuosi lisää (tehden siitä 4-vuotiasta) ja 20 %:sesti 6-15 vuotiasta normi-Connemaraa (20 ppm), jotka on sitten vatattu kypsymään kolmeen ex-bourbontynnyriin, joiden päädyt on kuitenkin tehty vanhasta Connemaran suolta löytyneestä tammenpätkästä. Tammen on ainakin markkinamiesten mukaan arveltu olevan 5000 vuotta vanhaa. Sekoitus on sitten kypsynyt tämän ikitammen vaikutuspiirissä vielä 10-12 kuukautta ja nektaria on valutettu pulloihin tasan tuhannen flindaa. Kaikkea sitä.

Tuoksu: Jännä keltainen raikas hedelmäisyys, jota nousee hetken päästä tukemaan varsin raikas, tuore ja pyöreä savu. Miellyttävä tuoksu. Savuisuus lisääntyy sitä mukaa kun tätä nuuskuttelee. Savu tuo luonteeltaan mieleen Ardbeg-kympin.

Maku: Pehmeys on suuhunpistävää: alkoholia löytyy, mutta se on herkullisen pehmeää. Maku jatkaa tuoksun viitoittamana. Isoa syvyyttä tästä ei löydy, mutta perusmukava viski ilman muuta. 86.

Yhteenveto: Illan voittajasta ei mielestäni ollut kahta sanaa: Glencadam, joka sai myös voittajaäänestyksessä eniten ääniä, oli tässä kattauksessa aivan omaa luokkaansa. Kyseessä oli erityisesti tuoksunsa osalta sellainen hieno vanhan ajan viski, jota ei enää monasti ainakaan tavallisen palkansaajan pöydällä vastaan tule. Olin kuitenkin erityisen iloisesti yllättynyt myös Bushmillista, joka avasi ihan uusia ovia viskin (ja ehkä myös rommin?) saralla. Myös Connemaran kevyenleppoisa savuisuus toimi hyvin illan viimeiseksi. Valinchista (joka oli myös raadin mielestä illan huonoin) pitää jatkossakin muistaa pysytellä erossa, ja Powers oli lupaavasta tuoksustaan huolimatta aika tusinatuote. Kattaus oli kuitenkin monipuolinen ja ilman tuota Glencadamia jopa aika tasainen kisa. Koska kuitenkin Irkkuviskiklubi tarjosi kerta kaikkiaan suussa sulavat riimihärät, julistan lopputulokseksi tasapelin. Tastingista olikin sitten hyvä suunnata kohti Suomi-Espanjaa. Veikkaisin, että meikäläisellä oli stadikan laadukkaimmat pohjat.

Uudet Highland Park Warrior -pullotteet vertailussa

Highland Park on hiljan hyödyntänyt viikinkimytologiaa myös travel retail -puolella. Warriorkolmikko Svein, Einar ja Harald valloittivat aikoinaan Pohjolaa ja nykyisin lentokenttiä. Maistoon siis. Referenssinä lasissa on normi 12-vuotias HP.

Highland Park Svein, 40 %

Tuoksu: Alkuun hieman mallasta, new maken tuntumaa. Ei samaa hedelmäisyyttä kuin 12yo:ssa. Hieman pistävä nenätuntuma. Persikkaa. Tämä tuoksu ei vakuuta.

Maku: Tasapaksu kohtaaminen suussa: ei oikein tapahdu mitään. Perusviski juurevalla HP:n taustatuntumalla. Ei mitään häiritsevää. Öljyinen suutuntuma. Vähän kuin lankkua pureskelisi. Silti hyvin nuori viski. Makea, jopa ätkälätkä. Tuoreen tammen fiilistä. 80. 

Highland Park Einar, 40 %

Tuoksu: Pehmeämpi syvempi keltaisuus. Aprikoosi korostuu. Myös suutuntumaltaan pehmeämpi. Hieman savua. Yleisesti ottaen täyteläisempi ja paksumpi tuoksu kuin Sveinissä.

Maku: Suutuntumassa selvästi enemmän rakennetta: nyt mausta erottuvat selkeämmin hedelmä, hunajaisuus ja sitten ruutinen maanläheinen juurevuus: ominaisuus, josta olen aina HP:ssa pitänyt. Aivan eri luokan viski kuin Svein. Maku on myös kohtuullisen pitkä. Sen keskiosan loppupuolella tulee yrttejä, lehtipersiljaa. Jälkimaku jättää lämmittävän hieman kuivattavan juurevuuden (ehkä hennon savuisuuden?) tunnun. Toisella maistolla löydän selkeämmin tästä savua, mikä on tälle kyllä eduksi. 85. 

Highland Park Harald, 40 %

Tuoksu: Punaisempi ja sherryisempi tuntuma. (raaka)öljyisyys nostaa päätään. Johtuneeko sherrystä? Sahanpurua. 

Maku: Pehmein, punaisin. Jouluviski. Tässä on nyt haettu kaikki tykkää -meininkiä. Ei ole oikein särmikkyyttä, vaikka tietty kulmikkuus sopisi Highland Parkiin erityisen hyvin. Jälkimaussa alkaa nousta varsin messevää tummaa makeutta ja pientä tuhkaisuutta/savuisuutta. Rakenne on kohdallaan, mutta kaipaisi jo tasoonsa nähden muutaman voltin alkoholia lisää. Jotenkin liian pliisu kokonaisuus. Vaatisi kiivaasti kolmea lisäprosenttia. 84.

Yhteenveto: HP12yo pesi nämä kaikki. Ei siis kannattane sijoittaa rahojaan lentokentällä näihin ainakaan etukäteen maistamatta. Haraldin hinnalla kun kuitenkin saa jo loistavan 18yo:n.

Balvenieta viideltä vuosikymmeneltä

Balvenien Master Blender David Stewartin viidelle vuosikymmenelle ulottuva ura oli teemana, kun Balvenien Global Ambassador Sam Simmons laittoi tislaamolta tuomansa tynnyrinäytteet riviin. Simmons oli ammattimies tehtävässään: supliikki, hauska ja täynnä viskitietoa. Tastingissä viihtyi siis heti alkuun oikein hyvin, ja viihtyvyyttä lisäsi se, että huoneessa ei pingotettu: Simmons esitteli kunkin viskin kyseisen vuosikymmenen hänen mielestään unohtumattomalla biisillä, ja tämä oli omiaan saattamaan päivän käyntiin - varsin spessujen viskien suosiollisella avustuksella toki.

Pulloissa miehellä oli mukanaan tosiaan suoraan tynnyristä tongitut samplet, eli ei mitään sellaista tavaraa, mitä edes single caskeina on missään tarjolla. Tästä syystä tastingissa ei oikeastaan itselleni ollut kyse kuvan muodostamisesta harvinaisemmista Balvenieista, vaan rennolla kädellä tislaamoon tutustumisesta. Etukäteen jännän värinen lasirivistö toki nosti odotuksia. Setin hinta oli 40 €.

Balvenie 2003 cask 254, 56,6%

Tuoksu: Toffeisin karkkinen alkuun, puhdas, maltainen, maukas. Päärynää.

Maku: Raaka, nuori, new spiritmäisyyttä, päärynää. (Pisteet jäivät näköjään antamatta, mutta ei tämä erityinen ollut).

Balvenie 1992 cask 4380, european oak, sherry, 53,3%. 

Simmonsilla (kuten itse asiassa muillakin tasting-vetäjillä Cinderellalla) oli paljon minulle uutta tietoa tarjolla. Tämän osalta hän esimerkiksi totesi, että viskin tumma väri tulee pääosin tammesta, eikä niinkään sherrystä, joka voi olla lähes väritöntäkin. En tiedä, missä määrin tämä on totuus, mutta olen itse aina olettanut, että puuhun uponnut sherry on värin tae.

Tuoksu: Olorososherryinen, miellyttävän hunajainen.

Maku: Terävän hunajainen. Nätti, mutta aika ohut. Enemmän voimaa (=alkoholia) kuin syvyyttä. Toisaalta mallas tulee hyvin esille. 80.

Balvenie 1980 cask 13456, 42,8%

Tuoksu: Esanssisen makeaa päärynää, hyvin kypsää. Sitruksista. Jännä.

Maku: Hyvin hedelmäinen, profiililtaan kevyt. 88.

Balvenie 1973 cask 8556, european oak. 47,3%

Tuoksu: syvää sherryistä puuta.

Maku: Nahkainen, kuiva, pippurisuutta, mausteisuutta. Kahvipapua. 87.

Balvenie 1964 cask 10379, 33 %

En nyt sitten tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua: juotetaanko tässä hölmöille tavaraa, joka ei enää sellaisenaan kelpaa myyntiin, koska voltit ovat laskeneet liian alas (toki tämä sekoituksiin kelpaisi edelleen)? Vai pitääkö tämä nähdä erityisen harvinaisena mahdollisuutena maistaa jotain spesiaalia?

Tuoksu: Makeutta jälleen. Silti sulkeutuneisuutta. Karkkia.

Maku: Jännää savuista tupakkaa. Voimakas pehmeän esanssinen maku. 

Loppukaneetti: Tämän tastingin arvo oli leppoisassa showssa, hyvässä fiiliksessä ja toisen viskipäivän käynnistämisessä, mutta itse tuotteet olivat yllättävänkin vaatimattomia. Pisteetkin jäivät poikkeuksellisesti parille viskille antamatta, mikä kyllä kertoo itselleni siitä, mihin fokus tuolla kiinnittyi. Tuntuu kuitenkin siltä, että Balvenie olisi voinut antaa itsestään paremmankin kuvan. Toisaalta tämä oli jälleen mielenkiintoinen osoitus siitä, kuinka erilaista tavaraa erilaisissa tynnyreissä lepää ja että hyvistäkin tislaamoista voi tulla vaatimattomampaa tavaraa. 

Bruichladdich Bere Barley 2006, Kynagarry Farm Achaba, Achfad Fields, 50 %

Erikoisohraa, ei turpeistusta, 7200 ensimmäisen aallon pulloa ja hienot markkinointipuheet, joista voi lukea tarkemmin täältä. Me maistoimme tämän ilman taustatietoja Peat Projectin ja PC10:en kanssa, ja tältä se maistui.

Bruichladdich Bere Barley 2006, Kynagarry Farm Achaba, Achfad Fields, 50 %

Kuva: bruichladdich.com

Tuoksu: Maissinen makeus: sellaisenaan snackseina syötäviä paahdettuja maissijyviä. Raikkautta, mineraalisuutta. Savu on maltillinen, turpeisuutta kuitenkin löytyy. Bourbon-maisuutta. Ei erityisen laadukas, joskaan ei pahemmin vikaakaan. Vaniljasokeria. Tuoksussa mennään vielä jännäosastolla.

Maku: Tasapainoinen suutuntuma, sitten alkoholin isku kohtuullisen kovana ja tämän jälkeen nopea jonkin erittäin epämiellyttävän aalto, joka menee kuitenkin nopeasti ohi. Mitä tämä on? Jotain mätää? Suutuntuma on pc10:ä öljyisempi ja täten miellyttävämpi. Tisle on sinänsä laadukasta, mutta jollain tämä on pilattu. Jälkimaussa on silti jotain, joka nostaa tämän niukasti kasilla alkavasti. 80.

Ville: T: Tunkiota, not yet in a good way. Jotain erikoista, kuten maissipontikkaa. En heti haluaisi tätä nenääni. Ruohoisuutta. Paskan viskin tuoksu. M: Jotain outoa säilyy taustalla, mutta muutoin vahva ryhdikäs vaniljasokerinen ruohoinen pläjäys. Ongelma on alkoholin voimakkuus, joka vielä nielaisuvaiheessakin antaa läpsyn naamalle. Outo mutta hauska. Veden jälkeen mausteisuus (pippurisuus) lisääntyy ja hedelmät muuttuvat vähemmän eksoottisiksi. Tämä alkaa muistuttaa perusbourbonia ruohoisella twistillä. En silti pääse tuoksun tunkiosta missään vaiheessa yli. Muutoin ehkä kivan mausteisen keltaisen viskin taustalla se ei toimi. En malta olla ajattelematta, että jostain on tarjottu jotain erinomaisen hienoa viherpiipertäjämönjäohraa luomuna ja sanottu, että tehkää tästä hienoa viskiä kaiken muun kustannuksella. Menee ilmiönä hieman etelänmatkan aterian jälkeisen tosi jännän banaaniliköörin piikkiin, joka piti hetken mielijohteesta ostaa mukaan, mutta jota ei sen koomin ole tehnyt mieli. Villen pisteet: 79.

Highland Park 20yo 1991-2012, Signatory, 46 %

Highland Park 20yo 1991-2012, Signatory Vintage The Un-Chillfiltered Collection, 46 %

Tuoksu: Lämmintä sherryisyyttä, taittuu ruskeaksi, rommirusinaa.

Maku: Pyöreä hieman ruskea ensituntuma. Tupakanlehteä ja sherryä. Multainen yleisvaikutelma. Ei kovin erityinen. Parasta tässä on kihelmöivä mausteisuus. Jää kuitenkin vaatimattomaksi. Jälkimakua ei juurikaan ole. 80.

Ville: T: Sherryinen ensituntuma, ruskea. Tuoksu on parempi kuin maku. M: Ensipuraisu väkevä. Pistävä holi. Vähän jää vaatimattomaksi. Vesimäinen suutuntuma. Tosi nopeasti katoaa suusta. Maltaisuutta joo, mutta hyvin vaatimattomalla pehmeällä tavalla. Alkoholi nousee ja sen jälkeen ei mitään. Villen pisteet: 78.

Tutustuminen bourboneihin

Koska singlemaltti on valttia, ovat bourbonit jääneet toistaiseksi tässä blogissa lapsipuolen asemaan. Tilannetta lähdettiin korjaamaan Viskin Ystävien Seura ry:n johdolla, kun hotelli Havenin hulppeisiin tiloihin oli katettu viisi paremman luokan bourbonia ja pöydän taakse rutkasti asiantuntemusta Havenin baarimestari Mika Peltomäen muodossa. Bourbon tehdään vähintään 51 %:sesti maissista ja usein mukana on myös ruista, ohraa tai vehnää. Näin ollen Peltomäki kovasti painottikin, ettei sitä oikeastaan voi skottiviskeihin verrata, koska kyseessä on niin eri tuote. Koska kuitenkin molempia viskiksi kutsutaan, vertailua sitä päässään väkisinkin teki. Tässä tuntemuksia maistetuista viskeistä. 

 Maker's Mark, 45 %

Bourbonien klassikko-osastoa. Ruis korvattu poikkeuksellisesti vehnällä, minkä pitäisi tuoda pehmeyttä viskiin. 70 % maissia.

Tuoksu: Makea hennon banaaninen. Vahaa, makeaa vaniljaa. Mukavan kevyt, mutta luonnetta ja alkoholin potkuakin löytyy.

Maku: Alkuun kevyt, sitten kohtuuvahva alkoholisuus joka on semisti pistävää. Tuoksu oli kyllä tässä parempi kuin maku. Kohtuullisen pliisu ja ohut kokonaisesitys. 80.

Knob creek, 50%. 

Jim Beamin small batch -sarjaa. Maissi ja ruis pääjyväaineet.

Tuoksu: Hieman tummempi ja punaisempi kuin Maker's. Yleisestikin voimakkaampi ja kokonaisvaltaisempi tuoksu. Mineraalisuutta ja appelsiinin kuorta.

Maku: Täyttää suuta isommin kuin edellinen viski. Jotain puumaista (yleisö kuvasi seetriksi). Pieni alkoholin pistävyys mutta muutoin alkaa olla aika mukava viski. Suuhun jää makea tunnelma. Silti vetinen yleistunnelma verrattuna alkoholin pistoon (ja verrattuna siihen, mihin on skoteissa tottunut). 84.

Hudson Baby Bourbon, 46% 

100 % maissiviski New Yorkista. Kypsytys pienissä 26,5l tynnyreissä.

Tuoksu: Alkuun hyvin maltillinen tuoksu. Vodkamainen, ei oikein löydy viskille tyypillisiä piirteitä? Ei avaudu ajankaan kanssa. Rajoittunut.

Maku: Puhdas, vaniljaista tammea, sinänsä rakenteeltaan aika miellyttävä. Muu yleisö löysi liköörimäisyyttä ja eucalyptusta. Maultaan parempi kuin Maker's, mutta tuoksu jää todella valjuksi. 80.

Jack Daniel's Single Barrel, 45%. 

Tennessee-viski, eli suodatetaan vaahterahiilen läpi. 80% maissia. 12% ruista ja 8% ohraa. Aiemmin maistettu huonoissa olosuhteissa ja huonosta lasista täällä.

Tuoksu: Makeaa banaania, (vadelmaa?). Sitten jotain liimamaista, kuitenkin hyvällä tavalla. Toistaiseksi paras tuoksu. Laadukkuutta, hedelmää, taustalla tasaisesti kynsilakanpoistoainetta.

Maku: Heti selkeämmin kuivattava, pehmeä ja voimallinen. Rakenteeltaan aivan eri luokkaa kuin kolme ensimmäistä viskiä. Lämmittävä ja alkoholiltaan selvästi pehmeämpi ja maltillisempi. Hyvä konstailematon viski, ei yritäkään olla ihmeellinen, mutta perustavaraa ja sinänsä toimivaa. Rokrok. 86.

Rip van Winkle, 53,5 % 

Ei sisällä yhtään ruista, vaan vehnää.

Tuoksu: Kyllä lähtee: pehmeä, täyteläinen ja herraskainen. Jälkkäriksi mainio? Tummaa rodukkuutta ja tuoksultaan omaa luokkaansa. Viiniviimeistelytuntua tanniinisuudessaan.

Maku: Huumaava suuntäyttävyys, tanniininen voimakkuus ja alkoholin kohtuullisen kova pistävyys. Silti olisin odottanut varsin messevän tuoksun jälkeen vähän enemmän. Hieman persoonaton. Silti tuoksusta pojot. 86.

Lopuksi saimme maistaa vielä hieman White Dogiksi kutsuttavaa new makea eli ponua. Ei vakuuttanut. Annan tisleeni mieluusti hetkiseksi aikaa tammikypsytettäväksi.

Jälkifiilareita: Kiva oli kokeilla, mutta ei minusta näiden myötä bourbon-miestä tullut. Yleisenä ongelmana näissä mielestäni oli alkoholin kohtuullisen kova polttavuus yhdistettynä muutoin aika kevyeen esitykseen. Erilaisia viskejä kuin skotit ja omana kulttuurinaan varmasti ihan hauska. VYS sen sijaan vakuutti tilaisuudellaan: todella kiva tunnelma ja puitteet enemmän kuin kohdallaan. Ammattitaitoa ja näkemystä löytyi usemmasta suusta, joten siinä oli nöösin mukava kuunnella. Viskisiepon blogissa on hieman keskusteltu VYS:in ja Mallasviskiseuran eroista, ja uskon tämän kokemuksen pohjalta voivani lausua asiasta lopullisen totuuden: kannattaa liittyä molempiin. 

Hedges & Butler 12yo Finest De Luxe Blend, 43 %

Rodos on lomakohteista niitä eksoottisimpia. Yli 50 vuotta suomalaismatkailua saarelle on muokannut palvelutarjonnan turistimyönteiseksi ja hövelien suomalaisneitojen myötävaikutuksella paikalliset Giorgokset osaavat tätä nykyä myös sujuvaa Suomea. Kun yhtälöön lisätään kuuma ilmanala, joka kutsuu juomaan, ei ole yllätys, että suomihenkisiä viinakauppoja löytyy useampiakin. Hotellini lähellä sijaitseva Jaakon viinakauppa tuli katsastettua heti alkumatkasta, mutta koska single maltit olivat vähissä, ei se herättänyt sen suurempaa mielenkiintoa. Kun puotiin kuitenkin sitten myöhemmin poikkesin ja viskeistä tuli puhe, hän rupesi valikoimaansa esittelemään ouzomaistiaisten lomassa. 

Mielenkiintoni hieman heräsi, kun hän kertoi liikkeensä vanhimman viskin olevan otsikon blendi. Taustatarina meni jotenkuten siten, että joku paikallinen tukkumyyjä oli lopettanut toimintansa ja hänen jälkelle jäänyt varastonsa oli päätynyt tyttärensä hoiviin. Tämä sitten kysyi Jaakolta, ottaisiko hän putelit liikkeeseensä myyntiin ja Jaakkohan otti. Tarinaan kuului, että nämä oli löydetty jostain varaston nurkasta pölyyntyneinä ja unohtuneina, mutta että ikää olisi siinä samassa jo ehtinyt siunaantua. Pullon pakkauksessa mainostettiin palkintoja 1981 ja 1982 kilpailuissa, joten moisilla sijoituksilla tuskin ratsastettaisiin kymmentä vuotta. Kun Googlekaan ei tästä pullosta löytänyt juuri mitään tietoa ja vain yhden kuvan, ajattelin että ostetaan pois, vaikka saumat sille, että tässä turistia vedätetään, olivat huomattavasti korkeamman kuin sille, että löysin sen viimeisen pullon jo kauan sitten kadonnutta myyttisen hyvää tislettä, jonka arvo on tänä päivänä mittaamaton. Varastointiolot olivat tietysti kysymysmerkki, mutta 35 €:n hinnalla olisi jäänyt harmittamaan, jos tuon olisi hyllyyn jättänyt. Smoke On The Water valotti täällä hieman lisää kyseisestä viskistä, kiitos siitä.

Hedges & Butler 12yo Finest De Luxe Blend, 43 %

Korkin sinetti on erittäin jämäkkä ja rakenteeltaan painavan metallinen. En ole moiseen materiaaliin törmännyt. Korkki menee avatessa rikki. Korkkiaines on erittäin pehmeää.

Tuoksu: Nahkaisen pehmeän kinuskinen. Kypsää veriappelsiinia. Voimaakin on, eli voltit tuntuvat. Paksu. Jotain turpeisuutta tai potkuakin löytyy. Hyvin miellyttävä. 

Maku: Maltillisen pehmeä suussa, sitten ohenee ja tiettyä pistävyyttä nousee. Alkoholin kihelmöinti on mausteista, mutta myös hieman epäpuhtaan tyyppistä. Hyvin talttunut silti. Paksu tuoksu olisi kuitenkin antanut osviittaa paksummasta mausta. Hyvin maltillinen. Hedelmä kantaa hyvin maun läpi. Makeus on luonnollisen tuntuista. Ensimmäisten naukkujen jälkeen tietty kitkeryys tai puumaisuus nostaa päätään, mikä on hieman epämiellyttävää. Taittuu lopussa rusinaiseksi. Ei oikein mitään jälkimakua. Hieman sellaisia tuntemuksia, jotka viinien puolella kielisivät korkkiviasta. Tuoksu oli hyvä, maulla täytynee antaa vielä uusi mahdollisuus kun pullo saa hieman ilmaa. 80.

Ville (Ville maistoi tämän viskin sokkona.): T: Miellyttävä, mutta miedon vesimäinen. Ei hirveästi nouse juttuja. Kukkeaa keltaisuutta. Lievästi makeaa hedelmää, appelsiinia. Hyvin pehmeää maitotiivistekinuskia. Ei epäpuhtaita tai alkoholisia elementtejä. Raikkaan makea ja pehmeä. M: Erilainen kokemus: ensimmäinen kosketus oli suorastaan esanssisen hedelmäisen mausteisen äitelän makea hyökkäys. Sen jälkeen nousi alkoholi nousi paksuna hieman pistävänä aaltona ja toi muassaan epäpuhtaita tuntemuksia, joita ei nenässä tuntunut. Suutuntuma on varsin paksu. Mausteita nousee. Hedelmän kuorta tai hedelmäesteriä. Loppu taittuu ruskeaa suuntaan. Jännä. Esanssisuuden vuoksi ei tullut erityisen hienostunutta soundia. Lopetuksessa selvästi ruskeampia sävyjä, mikä on varsin miellyttävää. Villen pisteet: 82.

Suuri Bruichladdich-maistelu

Bruichladdich on ollut se islay-tislaamo, josta on ollut vaikea saada otetta. Erilaisia pulloja löytyy sen seitsemää sorttia: miedolla turpeella, ilman, megasavupommia, sherryviimeistelyä, viiniviimeistelyä, nuorta, vanhaa... Ilmeisesti laaja valikoima on johtunut hetken aikaa kiinni olleen tislaamon tarpeesta tehdä rahaa uudelleen aukaisemisensa jälkeen. Samaa kamaa eri etiketillä, ja keräilijät ostavat. Jälleen jos olen ymmärtänyt oikein, tarkoituksena olisi virtaviivaistaa tarjontaa siten, että perusviski olisi turpeistamatonta, Port Charlotten nimellä myytäisiin turpeistettua tavaraa ja Octomore olisi sitten hevijuuserisavupommiosastoa. Mielestäni linjaus olisi toivottava, koska tällä hetkellä on jopa vaikea sanoa, mikä on Bruikan "peruspullote". Laddie 10? Jos näin, niin hyvä perustisle on kyseessä.

Distillery characteria lähdettiin metsästämään pitkällä suoralla kaikennäköisiä bruikkia, joista ei etukäteen ollut sen kummemmin tietoja. Lähdetään siis yksi kerrallaan tarkastelemaan näitä kaikenkarvaisia viskejä.

Black Art erottuu värillään. Kuvasta puuttuu 15yo Sauternes finish.

Bruichladdich Links 15yo"Birkdale, England", 46 %

Golfin synnyttämien positiivisten vibojen avulla itseään myyvä Links-sarja on vuodesta 2003 alkaen ilmestynyt erikoispullotteiden sarja, jonka pullot tunnetaan erilaisista tynnyreistään. Tämä sarjan yhdeksäs pullote on ensimmäinen yksinomaan ex-bourbonissa kypsynyt.

Tuoksu : Ananaksenkirpakka makeus, makeaa banaania, Sitten terävähköä metallisuutta. Teräväisyyden lähdettä on vaikea tunnistaa: onko turpeisuutta mukana? Luonnetta tuntuisi löytyvän kun pieni epäpuhtaus taittuu pois. Eksoottisia hedelmiä rommityyliin. Sittemmin maanläheisyys nousee ja sen myötä miellyttävyys lisääntyy. 

Maku: Suun kuivattavuutta ja terävyyttä. Ihan alkuun ei erityisen laadukkaan tuntuinen. Alkoholi on pisteliäs, mutta ei erityisen pahalla tavalla. Holin jälkeen makeampia keltaisia hedelmiä nousee, ja jälkimaussa mennään jo sitten maanläheisempiin tuntemuksiin ja mausteiseen jälkipolttoon, joka on kyllä miellyttävä ja kohtuullisen pitkä. Jälkimakupuoli oli maistelluista alkupään viskeistä parhaiten hallussa. 86.

Ville: T: Hieman likaisen terävä. Etelän hetelmiä. Aikaa lasissa viihdyttyään alkaa keventyä. Hieman sherryisiä tunnelmia. Hyvä perustuntu ensijärkytyksen jälkeen. Maanläheisyyttä. Muiden maistamisen jälkeen mennyt normiviskin suuntaan ja särmät ovat hioutuneet. M: Ensin miellyttävä hedelmäisyys, sitten holi nousi aika kovana aaltona ja nosti lämmön suuhun. Yleistuntuma makea. Villen pisteet: 85.

Miklos: T: Pirtsakka, hedelmäistä alkuun. Vieno savu. Jotain puumaista. M: Holi tulee aaltona, mutta ei mene överiksi. Makea ja hedelmäinen. Papaijaa? Jälkimaku korostui muiden viskien maistamisen jälkeen. Mikloksen pisteet: 85.

Bruichladdich Links 15yo "Valhalla, USA", 46 %

Sarjan kymmenes pullote, Valhalla, on Sauternes-tynnyrissä viimeistelty ja sitä on tehty 18000 putelia. 

Tuoksu: Vaniljaa, mallasta. Lasin pyörittämisen jälkeen tietty pistävyys/terävyys nousee myös, mutta miellyttävällä tavalla. Jälleen ihan luonteikas tuoksu, mutta ei ehkä ensialkuun mikään huippukiinnostava. Hentoa parfyymimaisuutta? Pehmeämpi kuin Birkedale.

Maku: Hyvin pehmeä ja samettinen suutuntuma, alkoholi on hyvin maltillinen myös. Vasta pienen holin jälkeen nousee jotain pippurista mausteisuutta tukemaan maltaista ja vaniljaista yleistunnetta. Jälleen jälkimaussa päästään maanläheisempiin tuntemuksiin. Tässä on samoja fiiliksiä kuin laddie 10, erityisesti jälkimakunsa osalta. Perusmakeus ehkä tässä kuitenkin itselleni hieman liikaa? Jälkimaku on pitkä ja pippurisen lämmittävä. Perushyvää viskiä. Tastingin myöhempien monstereiden jälkeen tämä ei enää oikein jaksa kantaa. Jälkimausta taas yksi lisäpiste. 85.

Ville: T: Pehmeää lihaisampaa hedelmää: persikkaa tms. Leivontamausteita. Vähemmän pistävä ja siten miellyttävämpi kuin Birkedale, mutta saman sukuinen ilman muuta. Perehtyneempi voisi jopa arvioida, että samasta tislaamosta. M: Makea kokonaiselämys, moni asia varsin hyvin kohdallaan. Täyteläinen ja kiva bourbontyyppinen viski. Jos viskistä voi sanoa, että on maltainen, niin tämä menee siihen osastoon. Marinoitua litsihedelmää. Villen pisteet: 87.

Miklos: T: vanilja hyppäsi ensialkuun. M: Leivontamausteita, alkoholi on kohdallaan kuten edellisessä, ja muutenkin tyyliltään varsin lähellä edellistä. Makea. Vanilja nosti pisteellä. Mikloksen pisteet: 86.

Bruichladdich Sherry Edition 1992-2009 "Fino" Series 2, 46 %

Tätä ex-bourbonissa pääosin kypsynyttä viskiä on pidetty viimeiset kaksi vuotta kuivassa Fino-sherryssä. 6000 flindaa.

Tuoksu: Sherryn tunnistaa nyt heti: Benriachin 15px:n tuntua. Kuivaa punaisuutta: Kuivattaa nenän limakalvoja. Tuoksu voi mahdollistaa rodukkaan maun, vaikkei se erityisen iäkkäältä tunnukaan. Tuoksun väri on kuitenkin punainen, ei ruskeaan taittuva. 

Maku: Tanniinisen kuivattavan odottava: tuleeko alkoholin aalto? Sitä ei kuitenkaan oikein koskaan tule. Pyöreän tammisen marjaista. Loppumaussa mausteisuutta ja kihelmöintiä, mutta loppuu selvästi nopeammin kesken kuin kahdessa edellisessä. Pieni mitäänsanomattomuus vaivaa, vaikkei tässä mitään vikaa ole. Punainen kihelmöinti kielellä edustaa tässä rodukkuutta, muuten pliisu esitys. 83. 

Ville: T: Eurooppalaista puun tanniinia. Vahva punaisuus jättää jopa viskin taka-alalle. säilöttyjä marjoja. odotan saavani varsin kuivan kokemuksen. Jotain terävää holisuutta myös. Tunnusomaisen sherryinen. M: Neilikkaa. Tuntee kuitenkin juovansa ~40-volttista sherryviskiä. Pähkinäisyyttä. Jotain rasvaista makua pehmentävää. Alkoholin isku yhdistettynä kuivuuteen antaa hieman pistävän vaikutelman. Tanniinisuus potkii sitten ja kuivattaa ikeniä ei niin miellyttävästi. Tunnusomainen sherryviski. Villen pisteet: 85.

Miklos: T: Voimakas, marjaisa ja sherryisä. M: Sherryisyyttä on. Alkoholin potku kesti todella kauan. Jotain muuta olisi kuitenkin voinut olla mukana: kuin jotain olisi jäänyt puuttumaan. En saanut oikein muuta irti kuin sherryn. Mikloksen pisteet: 82.

Bruichladdich 15yo, sauternes finish 2nd edition, 46 %

Tämä viski oli vanha tuttu ja maistettu aiemmin täällä. (samoja fiiliksiä löytynyt tuolloinkin, mutta pisteitä herunut muutama enemmän. Kenties kunnioituksesta kaverin pulloa kohtaan. Tällä kertaa tämä tosin maistettiin huonosta konjakkilasista, joten sekin saattoi vaikuttaa.)

Tuoksu: Hieman keltaisesti värittynyttä bruikan omaa perustuoksua. Imelää makeutta. 

Maku: Hyvin makean pehmeästi levittyy suuhun ja yltiömakeus hyväilee kitalakea. Mutta jotenkin vain on liian makea, jotain muutakin tarvitsisi. Jälkimaussa on jälleen samaa pientä mausteisuutta, mistä tässä eniten pidän. Yltiömakeus pois ja jotain muuta tilalle, niin alettaisiin puhua. 80. 

Ville: T: Takaisin keltaisiin tuntemuksiin. Jalohomeista rypälettä. Jauhettua inkivääriä/neilikkaa/kaardemummaa. Syvemmältä tuoksutettaessa jotain todella tuoretta hedelmäisyyttä. Tuoksu paranee maistamisen yhteydessä. M: Alkaa maustetulla hunajalla, jossa on hieman jalohomeisia piirteitä, mutta sitten pysähtyy vähän kesken. Kiusallisen helppo juoda, mikä kuitenkin kertoo myös siitä, että ryhtiä ei oikein ole. Jotain turpeisuuden tunnettakin voisi hyvällä mielikuvituksella aistia. Yleiskuva pliisu, vaikka en makeutta täysin dumaakaan. Villen pisteet: 84.

Miklos: T: Hunajainen makeus ensimmäisenä. Alkoholia hieman, mutta ei liikaa. Sitrushedelmäisyyttä. M: Kanelinen ananas, miellyttävä suutuntuma. Alkoholi on erittäin miellyttävä, mutta sitä olisi voinut olla jopa vähän lisää. Jälkimaku pysähtyy kuin seinään. Sain silti tästä enemmän irti kuin edellisestä. Aika makea. Jälkimaku lyhyt, jotain jää puuttumaan. Mikloksen pisteet: 85.

Bruichladdich Black Art 1989, 21yo. Edition 02.2, 49,7 %

Tästä tavarasta ei löytynyt sen tarkempia tietoja tynnyreistä tai muistakaan määreistä. Väri oli kuparisuudessaan poikkeuksellinen.

Tuoksu: Granaattiomenaa, carambolaa tms. kirpakkuutta, jotain merellistä yrttiä. Makeaa sherryistä punaisuutta. Sittemmin maanläheisempää ja tummempaa tuntemusta. Huikean lupaava ja aivan uniikki, mutta ei itsessään tuoksuna mikään lottovoitto,vaikka hyvä onkin.  

Maku: Kuivattavaa, rodukasta punaisuutta, sitten holikin löytää paikkansa kielellä. Jälkimakuun nahkaa ja täyteläisyyttä, mutta kuinka pitkästi? Pientä turpeisuutta ja suun täyttävyyttä paitsi alkoholillaan niin myös makuskaalallaan. Mutta ovatko elementit kuinka hyvin synkassa, vai onko tässä vain liikaa kaikkea? Glenmorangie Signet herätti aikoinaan samanlaisia tuntemuksia: liikaa juttuja, jotka eivät välttämättä pelaa samassa jengissä. Ehdottoman laadukas tekele silti. 87.

Ville: T: Turpeisuutta alkaa löytyä, mutta myös jotain viinimäistä. Merihenkisyyttä? Täyteläinen kyllä, mutta haluaisin saada tästä vähän enemmän. Alkoholi vaikuttaa todella smoothilta. Väkevöityä viiniä/madeiraa. Hyvin kypsä, suorastaan ylikypsä tunnelma. M: Turpeistus tuli tuoksun jälkeen yllätyksenä. Ei niinkään savuinen, vaan enemmänkin täyteläisen nahkainen ja ruskea fiilis. Viikunan makeutta. jotain merellistä. Suolaista mehukkuutta. Monipuolinen. Jos ei tietäisi juovansa yleisesti arvostettua viskiä, niin voisi sanoa tylymminkin, että jäi vähän kesken. Monipuolinen, mutta vähän päälle liimattu. Ei varmaankaan hintansa väärti. Villen pisteet: 87.

Miklos: T: Turpeisuuden ja kaakaopavun sekoitus. Hieman käynyttä marjaa. M: Odotukset olivat korkealla. Mukavasti alkoi öljyisellä suutuntumalla: täytti suun. Edellisen makean viskin jälkeen hieman hapan fiilis. Turvetta. Pähkinää. Alkoholin ohimenon jälkeen lisää makeita fiiliksiä: vaniljaa? Makujen sekamelska suussa. Vaikea poimia mitään, koska maut vaihtelivat niin paljon. Odotuksiin nähden pettymys. Uskoisin kuitenkin, että tätä useamman kerran maisteltuna uusia juttuja voisi irrota. Mikloksen pisteet: 87.

Bruichladdich Infinity 3.10, 50 %

Infinity-sarjan kolmannessa osassa on käytetty eri ikäisiä tisleitä, erilaisia tynnyreitä (bourbonia, sherryä, viiniä) ja eri astein turpeistettua mallasta.

Tuoksu: Ihan alkuun poltettua autonrengasta, epäpuhdasta savua. Epäpuhtaus kuitenkin haihtuu, ja jäljelle jää huumaava savu, josta on kuitenkin vaikea sanoa paljon muita asioita. Olen haistanut parempiakin savuja, tämä ei ole optimi, vaikka mitään varsinaista vikaakaan ei ole. Tervaleijonaa, eli makeuttakin löytyy.

Maku: Öljyisen miellyttävä tuntuma, sitten varsin miellyttävä alkoholisuus, jonka jälkeen nuotiosavu nostaa päätään edelleen miellyttävästi. Nostaa vettä kielelle. Savuprofiili ilman muuta miellyttävämpi ja raikkaampi kuin tuoksussa. Yksioikoista on, mutta hyvää sellaista. Makeus on isosti mukana savun rinnalla, mikä ehkä itselläni laskee pisteen. Tasapainoinen, mutta hieman tylsä? En pääse siitä yli, ettei tämä savu ole lempisavuni. Tämä olisi hyvä maistaa Port Charlotten kanssa rinnan. 88.

Ville: T: Savu antaa hyvät kiksit. Rinnalla on makeutta. Takkaa ja puusavua. Myös savustuspönttöä/kärähtänyttä kalanrasvaa. M: Alkoholi on todella tasapainossa: 50 prosenttia näyttää taas optimaalisuutensa. Hyvä makea savu, joka ei lyö vasten kasvoja, vaan kehittyy hitaasti ja makea kantaa savua. Tuoksun savustuspönttösavua. Ei herkullisinta löytyvää mahdollista savua, mutta hieman vahvempana ja ryhdikkäämpänä toimiva savun ja makeuden mehukas yhdistelmä. Ostaisin 40e:n viskinä. Villen pisteet: 89. 

Miklos: T: Savustuspönttöön leppäoksat ja sokerit niin ollaan aika lähellä tätä. M: Olen täpinöissä tästä: herkku. Suun täydeltä savuturvetta, alkoholi mitä miellyttävin ja poikkeuksellisen hyvin tasapainossa. Makea savukalvo jää suuhun. Aivan eri kastissa kuin edelliset. Jälkimaku ei kanna kauas. Sekamelska-Black Artin jälkeen tämä keskittyi simppeleihin asioihin, mikä oli hyvä. Mikloksen pisteet: 90. 

Bruichladdich Octomore "Comus" Ochdamh-mòr 4.2, 167 PPM, 5yo, 61 %

Jäljellä on vielä etukäteen odotettu monsteri: Sauternes-tynnyrissä viimeistelty Octomore, johon on saatu dumpattua rouhean 167 savupartikkelia miljoonaa kohden. Mitä näihin PPM-lukuihin tulee, Suomen Ardbeg ambassadör Jarkko Nikkanen kertoili eräässä maistelutilaisuudessa, että kaikki mikä menee yli sadan PPM:n, joudutaan tekemään "keinotekoisesti" siten, että mallasta kastellaan välillä uudelleen, jotta turpeistamista kyetään taas jatkamaan. Kyse olisi siis tietynlaisesta puliveivauksesta, jolla ei loppupeleissä ole edes niin kovasti merkitystä, koska lopputisleen makuun vaikuttaa kovin moni muukin asia (tislauspannut yms.). Ostan, vaikkakin tulee tietysti muistaa, että markkinamies on markkinamies ja Artun oman Supernovan PPM:t pyörivät - jopas sattuikin - juuri tuossa "luonnollisessa" satasessa. Tiedä häntä. Joka tapauksessa yli 100 € 5-vuotiaasta viskistä on paljon, vaikka ennätyssavut kyseessä olisivatkin.

Tuoksu: Alkuun hyvin vieno makeus, joka ei aukene kovin paljoa. Hento makeus alkaa lähempää muuttua pikkuhiljaa piilevästi voimistuvaksi savuksi. Hyvin maltillinen tuoksu kuitenkin siihen, mitä tämä viski paperilla on. Ei oikein aukea edes vedellä.

Maku: Ensialkuun alkoholista suun kuivattavuutta tyrmäystä odottaen. Ja sitten se tulee. Tuo kyllä kyyneleet silmiin, mutta niinhän monet hyvät asiat tuovat, kertovat lottovoittajat. Alkoholin pisto ei ole megapitkä, joten sen kestää. Sen jälkeen makeutta, mutta ei erityisen paljon muita juttuja savun lisäksi. Savun profiili on kuitenkin varsin miellyttävä vaikkakin toki yksioikoinen: hiiltä. Mutta miksi taas tämä makeus? Yleisfiilikseltään silti mielestäni tylsähkö eikä savukaan ole Infinityn jälkeen niin voimakas kuin mitä PPM:t antaisivat ymmärtää. Maukas mausteisuus täyttää suun. Suositellaan jo valmiiksi marinoituneelle suulle. Tähän on hyvä lopettaa ilta. Propsit tyylikkäästä pullosta. 86. 

Ville: T: Sulkeutunut. Tuoretta tihkuvaa makeutta. Sitten kun jatkaa tuoksuttelua, niin savukin ilmoittelee itsestään. Kuitenkin PPM:ään ja voltteihin nähden varsin vähän juttuja. M: No perskuta! Jännä elämys. Makea linja jatkuu. Holia ehkä pikkuisen liikaa, sillä vaikka alku on mukava, niin limakalvot alkavat sitten kärähtää holin myötä. Savun ja makeuden yhdistelmä jatkuu ja aika in your face -osastolle mennään. Sulttaarirusinaa. Kuuden viskin jälkeen tämä alkaa olla aika mainiota, mutta illan ekana voisi olla aika raaka. Keltaista hedelmää, joka osaltaan on aika tuorettakin. Enemmän hedelmäisyyttä kuin Infinityssä. Banaania nuotiolla: voisiko se maistua tällaiselta? Vesi tuo lisää makeutta ja täyteläisyyttä. Lantratessa tätä maku ehkä kuitenkin häviää Infinitylle. Muihin maistamiini octomoreihin verrattuna alkoholi on paremmin hallinnassa, mutta on sitä silti liikaa. Positiivinen yllätys silti. Makeuden ja savun yhdistelmä toimii. Villen pisteet: 87. 

Miklos: T: Hyvin miellyttävä alkoholisuus: kutsuu maistamaan. Ei vaikuta niin turpeiselta kuin Infinity. M: Luonteva jatko Infinitylle: voltit iskivät huomattavasti enemmän. Suutuntuma sitä ennen vallan loistava. Kun alkoholi laski pois, niin savun määrä lisääntyi isommaksi kuin ennen alkoholia, mikä oli mielenkiintoinen ilmiö. Tykkäsin kyllä, vaikkakin aika harvoihin asioihin oli keskitytty. Olisi varmasti 50-volttisena huomattavasti parempi. Liika alkoholi pilasi. Mikloksen pisteet: 85.

Päätteeksi: Tislaamon luonnetta etsittiin, ja se kyllä hahmottui näiden viskien myötä. Savua tai ei, niin saman tyylisiä ominaisuuksia näistä löydettiin. Silmiin pistävä ominaisuus oli kaikissa vallitseva makeus, joka alkoi näin pitkässä suorassa tökkiä. Toisena johtopäätöksenä oli, että Bruichladdich ei sitten kuitenkaan aivan vakuuttanut. Joko oli liian makeaa, ei ollut ryhtiä, välillä oltiin liian pliisuja, välillä liian vahvoja tai välillä balanssi puuttui. Eivät nämä siis huonoja viskejä olleet, mutta Islaylta löytyy mielestäni paljon parempiakin. Port Charlotte 9 oli kuitenkin herkku, samoin kuin Laddie 10. Joten odotamme innolla PC10:ä ja vanhempia Laddieta. Keep it simple, Bruikka.

Tulkaa, sillä kaikki on valmista.

Glenfarclas 10yo, 40 %

Black Door pubissa maistettu perustuote herkullisen 105:sen innoittamana:

Glenfarclas 10yo, 40 % (hinta: alle 5 € / 2 cl)

Tuoksu: Hyvin raikas hedelmä, banaania, tuoretta päärynäistä ruohoisuutta.

Maku: Pyöreä alku, sitten nektarimaista pehmeyttä suuhun. Jää vähän vajaaksi: ei mausteisuutta juurikaan. Persikkaa. Kevyt perusidea mutta ei mitenkään erityinen. 80.

Macallan 12yo, 40 %

Osana Uisgea ja Gordon Muirin maistelua nautittiin tämä sherrykypsytetty perusmacallan 12yo. Nuotit jäivät yllättävän vähiin, mikä ainakin toistaiseksi havaitulla kokemuksella on kertonut kohtuullisen simppelistä viskistäkin.

Tuoksussa kuivaa sherryisyyttä ja keltaista makeutta.

Maussa vaniljaista mehukkuutta, hieman kuivattavuutta. Ei mitään erityistä, mutta ei toisaalta mitään vikaakaan. 80.

Vielä on se hyvä Macallan maistamatta. Tislaamo, joka kaiketi on laajalti arvostettu (vai onko tämä vain Michael Jacksonin mielipide?) ei ole onnistunut toimittamaan omaan lasiini vielä kovin kaksisia tuotoksia. Vaan olisiko tämä kuin Bordeaux'n viinit - vasta sieltä kalliimmasta päästä alkaa laatu huikeasti parantua?

Fettercairn Fior, 42 %

Uisgessa oli tarjolla tämän ainakin omaan korvaan hieman vähemmän tunnetun tislaamon NAS-pullote, jota tilapäisessä mielenhäiriössä menin maistamaan.

Fettercairn Fior, 42 %

Tuoksuna nätin iisi sherryinen esitys.

Maussa lämmittävää sherryisyyttä, kuitenkin aika kovana ja nuorena. Suutuntuma pikemminkin vettä kuin öljyä. Savua ei juurikaan löydy. Bulkkiviski. 80.

Tällaisia viskejä olisi suonut löytyvän Uisgesta hintaan 1 € /1 cl. Nyt maksettu 2 € oli moisesta tusinakamasta ryöstö.