Smoke on the Water 50 vuotta ja 300 vuotta viskiä

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista marraskuista lauantaita kuin matkata Hämeenlinnaan - Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin ja muutoinkin Suomen Top 34 kesäkaupunkiin. Vettä vihmoi ja ruokaa odotettiin ravintolassa 50 minuuttia koko muun Hämeenlinnan kanssa. Upea maaseutukokemus! No, asiaan. Jatkuvasta vittuilustani huolimatta olin saanut kutsun juhlistamaan Hannun - Suomen kiistattoman viskiblogikuninkaan eli Smoke on the Waterin - 50-vuotisuutta. Suomessa viskiä yhtään harrastava ei ole voinut olla törmäämättä Smoken blogiin, ja kyseinen julkaisu onkin yhä se lähde, josta vähän harvinaisempienkin viskien arviot suomeksi löytyvät. Tietysti nykyaikana niitä pitää selata alati kasvavien nahkahousumusiikkiarvioiden seasta, mutta se on pieni hinta laadukkaista arvioista ja hyvistä fotoista.

Hannu oli kutsunut porukan paikalle teemalla "Speyside-kuraa ja muita ihmeellisyyksiä". Jos viskimies henkeen ja vereen kutsuu 50v-synttäreilleen tasting-teemalla, odotukset line upista eivät ala ihan Ledaig 10yo:sta, mutta illan kattaus pääsi silti yllättämään. Kuusi viskiä, joista kaikki oli tislattu miehen syntymävuonna 1967. Ja kyllähän ne maistuivat. Alla omat aatokseni, mutta sitä ennen onnittelut vielä kerran Hannulle! Seuraava setti sitten viidenkymmenen vuoden päästä, jotta päästään tutkimaan, onko old bottle effectissä perää.


1. Glen Grant 5yo 1967, 40 %
Tämä maistettiin ens'alkuun sokkona, ja on muutes hankala tilanne lähteä maistamaan viskiä, jonka suhteen on koko kirjo mauttomasta vitsistä (Tyyliin Ledaig 10) johonkin superherkkuun auki.

Tuoksu: Eksoottista hedelmää. Raikas. Jotain turpeisen henkistä mukana myös.

Maku: Kevyt kaveri. Vanhoja eksoottisia hedelmiähän tämä on täynnä. Puuttuu se pippurisuus/kipristelevyys, jota monessa nykyviskissä on. Sitten tuoksun mukaisesti jotain turpeisuutta myös. Kypsä banaani tätä ehkä parhaiten kuvaa. Kaunis, herkkä kaveri, joka on nautinnollista sellaisenaan ilman suuria hötkyilyjä mihinkään suuntaan. 87.


2. Glenglassaugh 1967, Gordon&MacPhail, 40 %

Tuoksu: Astetta tummempi eksoottinen hedelmä. Rauhallisen mellevä tunnelma.

Maku: Suutuntuma seuraa tuoksua: kuin hedelmämehua. Sitten pientä mausteista kihelmöintiä. Ei tällä ole mitään tekemistä nykyviskien kanssa. Kevyt, mutta erittäin liukkaan juokseva rakenne, jota seuraa sitten varsin maltillinen pöhinä nykyviskeihin verrattuna. Jälkimaussa tulee joku kiva turpeinen happamuus. Volttien vuoksi tämä tarvitsee ison hörpyn, mutta voi pojat sitä aikaa kun "perusviski" oli tällaista. 89.

Kommentti: Tuota Glenglassaugh'n suutuntumaa on vaikea kuvailla, mutta mielestäni se poikkeaa aikaisemminkin maistamieni tuotteiden osalta muista viskeistä. Se on niin lötkönpehmeää, että kaikki särmä puuttuu. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta ilman muuta erilainen kokemus.


3. Glenlivet 33yo, 1967/2000, Cellar Collection, 46 %Tuoksu: Terävämpi kuin Glassaugh, muutoin samaa profiilia. Upea perinteinen pörppämaku.

Maku: Suutuntuma skarpimpi kuin kahdessa aikaisemmassa, tässä on nyt todella intensiivinen viski näihin voltteihin. Jotain karvasta tässä on myös mukana. Iso suorastaan öljyinen lörö. Myös niitä raikkaita spearmint-meininkejä sitten jälkimaussa. Vesilisä tuo tähän lisää hedelmää ja tosiaan ne eksoottiset hedelmät avautuvat sieltä. Samoin se raikkaus nivoutuu hedelmiin upeasti! Ilman muuta viski, joka tarvitsee vesilisän. 91.


4. Springbank 28yo 1967, 46 %

Tuoksu: Hyvin muista poikkeava mineraalisuus. Kalkkisuutta, voisiko niin sanoa? Tuhkainenkin? Toisella nenäilyllä tämä asettuu uomiinsa ja on itse asiassa hyvinkin maukas.

Maku: Hyvin on kyllä maukas. Nyt on tasapainoinen ja upea kaveri. Kaikki kohdillaan. Mieto turpeisuus, iso mineraalisuus, taittuu sinne spearmintiin, isosti ikää myös. Ja tämä kuivuus. Jälkimaussa sitten maukas puhdas karkkihedelmä nousee esiin. Kuitenkin iso viski myös voltteihin nähden. Ei tällaisten kanssa tarvitsisi huudella tynnyrivahvan perään. Illan ykkönen. 92.


5. Bowmore 1967, 43 %
Pienenä pettymyksenä illan kattauksessa tarjottiin myös NAS-viskiä. En kuitenkaan viitsinyt pahoittaa synttärisankarin mieltä ja ruvennut nostamaan asiasta meteliä.

Tuoksu: No nyt se herukka! Tällaiseen en ole koskaan törmännyt!

Maku: Wooo! Tämä rauhallisuus, jolla tämä laskeutuu suuhun! Tumma, turpeinen, sitten maun keskivaiheessa herukka hyökkii esille oikein miellyttävänä. Maku tuntuu kuitenkin kohtuullisen lyhyeltä äkkiseltään. Myöskään ikä ei tunnu samalla tavalla kuin Springerissä. Jälkimaussa on kyllä upea fiilis, mutta se ei tosiaan ole liian pitkä. Higgsin tuo kahvia ja maltillistaa herukkaa. Kertakaikkiaan upea tuo jälkimaku. Tumman kahvin aromit. Tämä raiskaisi kaikki muut tastingit, mutta tässä seurassa ei silti nouse ykköspallille. 91.

Kommentti: Oli upeaa päästä maistamaan kuuluisaa herukkaista 60-luvun Bowmorea. Voin kuvitella, minkälaisessa roolissa tuo on niille, jotka ovat päässeet maistelemaan noita tuotteita enemmänkin. Itselleni kyseinen herukka-aromi jäi sitten ehkä kuitenkin pikemminkin kuriositeetin tasolle kuin elämää mullistavaksi kokemukseksi. Mutta kyseessä oli epäilemättä viski, joka tarvitsisi haastajalle vähän enemmän aikaa ja senttilitroja, jotta sitä ehtisi oppia tuntemaan.


6. Glenfarclas 1967 Family Casks 1st release cask 5118, 181 bottles bottled 28.11.2006, 58,5 %

Tuoksu: No mutta onpas erikoinen tämä! Tummaa mutta niin upeaa! Olematta sitten kuitenkaan makeaa.

Maku: Upea tasapainoinen sherry. Kuiva, syvä. Mutta onko vähän tylsä? No ei ole. Koska vesi avaa. Ja tuo jopa tummia turvesävyjä. Nimenomaan tämän viskin kuivuus on upeaa nykyviskeihin verrattuna. 90.


Illan aikana luonnollisesti keskusteltiin siitä, minkälaisia viskit olivat ennen ja minkälaisia ne ovat nykyään. Nämä kaikki poikkesivat siitä, mitä nykyviski on, ja ensimmäistä kertaa minulle valkeni se, että 1st fill tynnyri ei välttämättä tee aina autuaaksi. Nykyretoriikassahan 1st fill on timangia, mutta se tuottaa viskiin kuin viskiin samantyylisen mausteisenmakeanvaniljaisen profiilin. Ennen aikaan tynnyreissä oli heittoa ja käyttökertoja saattoi olla paljon enemmän. Mutta sitten käytettiin sitä kypsytysaikaakin enemmän. Vai kui? Omalla tavallaan tuo hieno 5yo Glen Grant hieman soti tuota vastaan. Joka tapauksessa upea aikamatka, joka jatkui vielä illan hämyyn muillakin maittavilla drameilla. Kiitän. Palataan asiaan sitten 100-vuotisjuhlissa!

Illansankari. Viskisnobistelun määrästä kertoo jotain se, että vaikka edessä on viskiä 300 vuoden edestä, katse hamuaa silti baarin ylähyllylle notta josko siellä olis vielä jotain vanhempaa...

365 vuotta viskiä kurkusta alas

Viskin Ystävien Seura julkaisi Uisgessa kevään maistelukalenterinsa, ja yksi tapahtuma nousi hetimiten poikkeuksellisen huomion kohteeksi: sota-ajan viskien tasting. Osana huikeita kokemuksia jo aikaisemmin tarjonnutta Iäkkäät harvinaisuudet -sarjaa järjestettävä toisen maailmansodan ympärille rakennettu (ei silleen natsilla tavalla) kattaus tarjosi teemaan kuuluvat mainostukset, tunnelmaan virittävät marssimusiikit ja mielenkiintoisia pohdintoja aikansa historiallisesta viitekehyksestä Skotlannissa yleensä ja viskinvalmistuksessa erityisesti. Mutta toki kaiken keskiössä olivat itse juomat, joita oli sotavuosilta 1939-1945 haalittu paikalle neljän pullon verran. Sanomattakin lienee selvää, että näin iäkästi nektaria on enää olemassa hyvin rajallisesti ja varsinkaan aukeaa enää hyvin harvoin. Tässä mielessä viskiseura mahdollistaa siis jotain sellaista, johon tavallisella tallaajalla ei omin päin olisi mitään mahdollisuuksia. Kun varsinaisen maistelun jälkeen stashista löytyi extrana vielä 30-vuotias Ballantines, tuli yhtenä iltana kumottua 365:n vuoden verran tynnyrissä ja sittemmin pullossa kypsynyttä mallasjuomaa (ja Ballantines toki blendi).

Tastingin vetäjä Jarkko Nikkanen otti kantaa yhteen viskipiirien kestoväittelyaiheeseen eli viskin muuttumiseen pullossa. Yleisesti käsitetyn mukaan viskin maku ei enää pullossa muutu, mihin toki liittyy myös ikämerkinnän sitominen pullotushetkeen. Nikkanen kuitenkin kumosi tämän väitteen ja kuvaili pitkään pullossa majailleita viskejä ikään kuin viskissä olisi vesiharso päällä eli kuin joku pidättelisi viskiä ennen sen leviämistä suuhun. Samoin hyvin tiivistyneitä makuja olisi lupa odottaa jo senkin puolesta, että luonnollista haihtumista olisi saattanut jonkin verran tapahtua. Kieltämättä kuulostaa uskottavalta, että yleensä luonnonkorkin taakse suljettu viski olisi jossain määrin kontaktissa ympäristöönsä viinipullojen tapaan. Toki tätä on viskituristin vaikea arvioida, kun kovin paljoa kokemuksia vuosikymmeniä pullossa viettäneistä nektareista ei ole. Vaan täältä ne minun mielestäni maistuivat.

Linkwood 43yo 1939, 40 %

Diageon nykyään omistaman Linkwoodin 4 miljoonan litran vuosituotosta leijonanosa menee White Horse- ja Johnny Walker -blendeihin. Tämä on kuitenkin tislaamopullote ja siis luonnollisesti single malt.

Tuoksu: Makeaa pihkaista hunajaa. Herkkä. Teetä. Ylikäynyttä keltaista hedelmää. seetriä, mausteisuutta. Tiettyä savuisuutta mukana. Itse asiassa huikean mukava tumma tuoksu.

Maku: Voimakkaan mausteinen, pippurinen, kihelmöivä. Rakenne todellä öljymäinen ja kondensoitunut. Tuossa mielessä omaa luokkansa. Vahamainen ja hieman tanniininen, rusinaa, rommirusinaa, vanhaa puuvenettä. Maku on varsin pitkä ja tasainen: se nousee isosti heti ja pysyy todella pitkään suussa. Ei oikein laske pois ollenkaan. Jälkimaussa punaiset vahamaiset hedelmät hieman kirkastuvat ja suuhun jää vahamainen tuntuma. Hyvin erilainen viski kuin mikään aikaisemmin maistamani. Tanniinia, maukasta sherryisyyttä. Kuitenkin alkoholi jaksaa kestää tuoden runkoa tähän loppuun asti. 89.

Kommentti: Nikkasen mukaan sherry taittuu iän myötä hedelmäisestä mausteiseen. Ajatus sopi tähän viskiin.

Macallan 37yo 1939, 43%

Tuoksu: Varautunut alkuun, tummempi kuin Lindwood, sherryä. Mukava sherrypuun tuntu. Lasin pyörittämisen jälkeen selvä punainen sherryisyys jatkuu. Kypsää punaista marjaa. Liköörikirsikkaa.

Maku: Liköörinen kypsän tumma makeus, joka Linkwoodin tavoin iskee mausteisellä hyvin vanhalla puulla suuhun. Voltit eivät kyllä tunnu. Hyvin tummaa ikivanhan puuveneen fiilistä. jälkimaun voima ja sen koko ajan syvenevä samettinen jopa suklainen tunnelma toimii kyllä herkullisesti. Jälkimaku jatkuu ja jatkuu. Tämä on isoisäosastoa tyylikkäiden viskien sarjassa. Tämä voisi olla viski, jota Mannerheim joisi. 92.

Kommentti: Oma suuni ei löytänyt, mutta Nikkasen "oikeisiin vastauksiin" kuuluivat tämän viskin osalta myös: "kuivuu suussa suolaisuuden suuntaan. Sitten merellisyyttä ja eucalyptusta."

Glenlivet 42yo 1940, 40 %

Tuoksu: Kypsän keltainen tiivistynyt hedelmäisyys. Tyrnimarjaa ilman kirpakkuutta. Tuoksu on voimakas.

Maku: Nikkanen löysi tuoksusta selvän turpeen, ja viittasi vahvasti Islaylle. Itse en moista löytänyt, mutta maussa turpeisuus tulee jopa tuhkaisen voimakkaanakin. Raikas viski ja nautittava mineraalinen kokonaisuus. Minttua, eucalyptusta, jossa raikkaus jatkuu jälkimakuun saakka. Tässäkin on sitä uskamatonta iän tuomaa tiivistyneisyyttä, mutta sen lisäksi on keltaista hedelmää ja jo mainittua raikkautta. Tämä on keltainen viski par excellence: lähtökohtaisesti hyvä tisle, joka on tiivistynyt iän myötä. Jälkimaun loppuhönkäykset jättävät lopulta suuhun hedelmäisen nätin lämmittävän kalvon. Hyvin smooth. Kun muut viskit olivat selkeästi sherryvaikutteisia, olisin laittanut lanttini likoon sen puolesta, että tätä on säilytetty bourbon-tynnyrissä. 92.

Glen Grant 1945, 40 % 

Kyseinen Glen Grant on Nikkasen arvion mukaan pullotettu 80-luvun alussa, joten se arvioitiin 37-41 vuotiaaksi. Näin vanhan viskin jättäminen ilman ikämerkintää herätti yleisössä kysymyksiä: eikö tavarasta saisi parempaa hintaa laittamalla siihen ikämerkintää? Vedenpitävää vastausta emme saaneet, samoin kuin emme moneen muuhunkaan näitä viskejä koskeviin asioihin, koska tarkkoja tietoja ei ole. Nikkanen kuitenkin totesi, että kulttuuri on voinut tuohon aikaan olla eri ja tislausvuosi on voinut olla se, joka on nähty tärkeänä ilmoittaa.

Tuoksu: Suklaisen makea. Syvää tummuutta. Rommirusinaa. Erittäin herkullinen ja paras näistä. Syvää sherryä parhaimmillaan.

Maku: Seuraa hyvin tuoksua. Tymäkkää jopa mustan tummaa makeutta. Hyvin kondensoitunut nahkeiden kuivattujen hedelmien viski, jonka jälkimaku kuitenkin jättää tässä kattauksessa toivomisen varaa: hiipuu aika pian. Tuoksun jälkeen tämä oli sitten kuitenkin pieni pettymys. 86.

Illan päätteeksi hatusta vedettiin 30-vuotias Ballantine's, joka ei sekään aivan viime vuosilta ollut. Asiantuntijaosasto arvioi viskin olevan pullotettu vuonna 1971, joten sisältö olisi tislattu ennen sotaa vuosina 1937-1938. Huh.

Ballantines 30yo, 43 %

Tuoksu: Voimakas hieman esanssisen banaaninen tuoksu. Erittäin voimakas ja vähintään kohtuullisen kondensoitunut fiilis.

Maku: Makeus ja pehmeys, sitten hyvin maturoitunutta alkoholisuutta. Ei tanniineja kuten aikaisemmissa. Karkkista pehmeyttä. Sen lisänä kuitenkin myös jännää tumman mausteista syvyyttä joka kyllä toimii. Maku kuin burberry-kaulahuivi. 89.


Jury's Verdict: Kyllä on huonoksi menneet nykytastingit, kun joutuu NASseja maistelemaan. Ja vielä blendejä! Ei vaan, olihan uniikki setti. En etukäteen uskonut pääseväni illan aikana maistamaan elämäni parhaita viskejä, vaan ennen kaikkea kuriositeetteja. Niiltä osin varsinkin Glenlivet, jonka raakkasin illan parhaaksi, ylitti reilusti odotukset. Samoin Macallan, joka ei alkuun oikein avautunut, maistui viimeisiltä tipoiltaan jo vallan upealta viskiltä. Sitä olisi voinut hyvin refillin ottaa. Olen blogissani ennenkin hehkuttanut VYSiä, mutta joudun sen syystä tekemään tälläkin kertaa: aivan kertakaikkinen tilaisuus ja parhaalla tavalla viskin yhteisöllistä harrastamista. Bravo.

Douglas Laing ja uisge 2013

2013 Uisgen tasting-listasta nousi omiin silmiini yksi nimi ylitse muiden: Douglas Laing. Mielenkiintoinen kattaus ja mukavat kokemukset edellisen vuoden Uisgesta johtivat siihen, että piti huolella kärkkyä lipunmyynnin alkamista. Jan Beckers oli jälleen mies paikallaan vetämässä mukavaa tuokiota, ja miehelle tuntui selvästi olevan tärkeää hyvän kuvan välittäminen brändistään ja viskikulttuurista ylipäänsä. Tämä näkyi muun muassa siinä, että ennen varsinaisen tastingin alkua saimme extramaistiaisen jyväviskiä, joka oli kieltämättä aika spesiaalitapaus:

Clan Denny 45yo 1965 Grain whisky, 44,7 %

Tuoksu: Makea toffeinen, lakua. Upean syvä, herkku.

Maku: Makea toffeinen vaniljainen bourbonvaikutus. Hieno! Rikas ja monikerroksinen rakenne, makea intensiivinen maku. Hieman bourbontyyppistä happamuutta tai tanniinia lopussa. Ainoastaan jälkimaku on lyhyt kuin Kekkosen tukka. 91.

Varsinainen tasting muodostui kolmesta tislaamosta ja kahdesta versiosta kutakin. Ennakkoon näistä Glen Grant oli varsin tuntematon, Bunna aina itselleni vaikea ja Caol Ila se odotetuin. Asiaan siis.

Glen Grant 35yo, 1975/2010, Douglas Laing Old Malt Cask, 50 %

Viski on kypsytetty refill hogsheadissa ja tuupattu viimeiseksi 12 kuukaudeksi cognaqtynskään.

Tuoksu: Alkuun hentoa bensaista savua, todella hentoa. Konjakkivaikutus saattaa tuntua pyöreytenä. Tylynä suoraviivaisuutena helkkarin hieno!

Maku: Tanniinit vahvoja, muta miellyttäviä. Kääntyy todella pehmeän alkoholin jälkeen heti pehmeään makeampaan kahviseen fudgeen, hellästi tosin. Vesi voisi leikata tanniineja. Kuivia hedelmiä. Nätti rakenteeltaan, konjakki ei pilaa makua. Todella tyylikäs perusviski. Kaikki tasapainossa ja ehkä paras lähtökohtaisesti kevyt keltainen viski, jota olen maistanyt. 94.

Glen Grant 20yo 1990/2010 Douglas Laing Old Malt Cask, 50 %

Kypsytysastiana on ollut sherrybutt.

Tuoksu: Alkuun lämmin perussherry, ei paljon muuta. Yllättävänkin pliisu.

Maku: Tanniininen sherryviski, joka kuitenkin alun jälkeen alkaa täyttää suuta hyvin intensiivisesti. Puun vaikutus on selvästi havaittavissa, ja on siinä ja siinä, onko se vain miellyttävää vai peittääkö jo makuja. Tyylikäs sherryviski ilman muuta, ei liian makea vaan parhaat sherryn ominaisuudet. Ikä ei kuitenkaan erityisesti tunnu. Henkinen ikä 15-20. 90.

Bunnahabhain, Douglas Laing Provenance Young and Feisty, 46 %

Tuoksu: Alkuun hyvin ponsumainen fiilis. Makeutta ja mallasta. Tunnistan tässä niitä Bunnan elementtejä, joista en oikein saa kiinni ja jotka eivät niin mieleeni ole.

Maku: Maku seuraa tuoksua. Jälkimaku toimii. 84.

Bunnahabhain 37yo 1974/2011 Douglas Laing Old and Rare, 57,6 %

Tuoksu: Makea sherry, px-meininkiä. Rommirusinaa. Hyvin väkevä ja intensiivinen viski. Nahkaa.

Maku: Makeus on sopivaa, sitten erittäin vahva tanniini, alkoholi, voima, tummanpunainen intensiivisyys. Nahkaa. Vesi avaa heti alkua huikealla tavalla. Jos edellinen Bunna oli tuttua kamaa niin tämä palautti uskon tislaamoon. Mukavan täyttävä suutuntuma. On hieno. 92.

Caol Ila Douglas Laing Provenance Young and Feisty, 46 %

Tuoksu: Lääkemäisyyttä, öljyä, merellisyyttä. Hyvin puhdas. Snadia hedelmää lasin pyörittämisen jälkeen. Makeaa sitrusta? lääkemäisyydessään on sillä rajalla, onko epäpuhdasta, mutta ei ole.

Maku: Odottaa, öljymäisen makea tunnelma, hyvin pehmeä rakenteeltaan ja alkoholiltaan. Maku on silti aika lyhyt. Alkoholi on kyllä tässä nättiä. Nuoruuden huomioiden nätti tuote. 88.

Caol Ila 27yo 1984/2012 Douglas Laing Old and Rare, 52,2 %

Tuoksu: Alkunuusku ensin hieman savuinen, johon sitten sherry yhdistyy ja nostaa kyllä erittäin paljon odotuksia. Sherry on kohtuullisen kuivaa.

Maku: Nyt on nätti savu. Tiukka drami ilman muuta, neatina liian tiukka, mutta aijai. Hyvät Caol Ila kyllä toimii. Tanniinia. Vesi avaa heti ja tuo makeutta kehiin, myös toffeisempaan pehmeään kääntyvää. Suolaisuutta hieman, ei kovin paljoa. Sipsisyyttä. Täyttää suun makean ja savun hienolla yhdistelmällä. Upea viski, joskaan en maksaisi 300 euroa. 93.


Kommentti: Kiva yhdistelmä nuorta ja vanhaa. Laatu kaikissa aika hyvin kohdallaan. 

Glen Grant 16yo, 40 %

Glen Grant 16yo, 40 %

Tuoksu: hunajamallas.

Maku: Tasainen pippusisen kipristelevä laskeutuminen suuhun, sitten saman tien ohimeno. Appelsiinia, mallasta, mausteita. Ei tästä lauluja kirjoitella. Eikä oikein jälkimaussakaan löydy. 78.