keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Highland Park Full Volume, 47,2 %

Lukuisia Highland Parkeja puskee markkinoille, ja miksi ei puskisi kun uskolliset seuraajat ostavat kaiken mitä tulee. Kiitos eräälle uskolliselle itä-helsinkiläiselle seuraajalle tästä samplesta.

Highland Park Full Volume, 47,2 %

Tuoksu: Raikas, kuin eihapan sitruuna. Kuulaan keltaisen kutsuva. Pientä turvetta. 

Maku: Maku mukailee tuoksua, mutta potkua löytyy. Keltaista pippurista hedelmää, sitten kevyttä turvetta, maun kaari on tasainen ja pitkä, mutta semisti yksoikoinen. Eli ihan ok, ei muuta. 85.

Kilkerran 12yo, 46 %

Alkoon saapui taannoin maailmalla kovia odotuksia itseensä kerännyt täys'ikäiseksi kasvanut Kilkerran Glengyle-tislaamolta. Maistetaan.

Kilkerran 12yo, 46 %

Tuoksu: Öljyinen, hieman likainen. Suurkaupunkia, parfyymia. Iso tuoksu. En ole oikein varma, tykkäänkö ykkösellä.

Maku: Jälleen kerran tuoksun hienoiset epäpuhtaudet eivät seuraa makuun asti, vaan kielelle laskettelee hieno pehmeä keltainen viski. Suutuntuma on kuin teddyn karvaa, mutta rakenne on silti tuhti ja öljyinen. Mielestäni maun alkupuolella ollaan kukkaisissa ja hunajaisissa tunnelmissa veden kielelle tuoden ja jälkimaussa esiin nousee sitten nougatmainen turpeisuus. 12-vuotiaaksi "perusviskiksi" monipuolinen ja rikas rakenne. Ehkä tuosta tietystä omalaatuisuudesta, joka tuoksussa esiintyy itselleni likaisuutena ja maussa turpeisuutena, joko pitää tai ei pidä. Ei ollut ehkä eniten omaan mieleeni, joskaan en ole oikein Springbankeistäkään välittänyt. 86.

Kommentti: Verrokiksi otin tähän tuoksuprofiilin perusteella Bruichladdich Laddie 10:n. Laddie vei kyllä tässä parissa voiton puhtaudellaan ja voimallaan. Laddielle olen joskus nuotittanut 91 pistettä. En ehkä ihan niin paljoa tänään antaisi, mutta on se silti turkasen hyvä viski.