Näytetään tekstit, joissa on tunniste Springbank. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Springbank. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Smoke on the Water 50 vuotta ja 300 vuotta viskiä

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista marraskuista lauantaita kuin matkata Hämeenlinnaan - Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin ja muutoinkin Suomen Top 34 kesäkaupunkiin. Vettä vihmoi ja ruokaa odotettiin ravintolassa 50 minuuttia koko muun Hämeenlinnan kanssa. Upea maaseutukokemus! No, asiaan. Jatkuvasta vittuilustani huolimatta olin saanut kutsun juhlistamaan Hannun - Suomen kiistattoman viskiblogikuninkaan eli Smoke on the Waterin - 50-vuotisuutta. Suomessa viskiä yhtään harrastava ei ole voinut olla törmäämättä Smoken blogiin, ja kyseinen julkaisu onkin yhä se lähde, josta vähän harvinaisempienkin viskien arviot suomeksi löytyvät. Tietysti nykyaikana niitä pitää selata alati kasvavien nahkahousumusiikkiarvioiden seasta, mutta se on pieni hinta laadukkaista arvioista ja hyvistä fotoista.


Hannu oli kutsunut porukan paikalle teemalla "Speyside-kuraa ja muita ihmeellisyyksiä". Jos viskimies henkeen ja vereen kutsuu 50v-synttäreilleen tasting-teemalla, odotukset line upista eivät ala ihan Ledaig 10yo:sta, mutta illan kattaus pääsi silti yllättämään. Kuusi viskiä, joista kaikki oli tislattu miehen syntymävuonna 1967. Ja kyllähän ne maistuivat. Alla omat aatokseni, mutta sitä ennen onnittelut vielä kerran Hannulle! Seuraava setti sitten viidenkymmenen vuoden päästä, jotta päästään tutkimaan, onko old bottle effectissä perää.


1. Glen Grant 5yo 1967, 40 %
Tämä maistettiin ens'alkuun sokkona, ja on muutes hankala tilanne lähteä maistamaan viskiä, jonka suhteen on koko kirjo mauttomasta vitsistä (Tyyliin Ledaig 10) johonkin superherkkuun auki.

Tuoksu: Eksoottista hedelmää. Raikas. Jotain turpeisen henkistä mukana myös.

Maku: Kevyt kaveri. Vanhoja eksoottisia hedelmiähän tämä on täynnä. Puuttuu se pippurisuus/kipristelevyys, jota monessa nykyviskissä on. Sitten tuoksun mukaisesti jotain turpeisuutta myös. Kypsä banaani tätä ehkä parhaiten kuvaa. Kaunis, herkkä kaveri, joka on nautinnollista sellaisenaan ilman suuria hötkyilyjä mihinkään suuntaan. 87.


2. Glenglassaugh 1967, Gordon&MacPhail, 40 %

Tuoksu:
Astetta tummempi eksoottinen hedelmä. Rauhallisen mellevä tunnelma.

Maku: Suutuntuma seuraa tuoksua: kuin hedelmämehua. Sitten pientä mausteista kihelmöintiä. Ei tällä ole mitään tekemistä nykyviskien kanssa. Kevyt, mutta erittäin liukkaan juokseva rakenne, jota seuraa sitten varsin maltillinen pöhinä nykyviskeihin verrattuna. Jälkimaussa tulee joku kiva turpeinen happamuus. Volttien vuoksi tämä tarvitsee ison hörpyn, mutta voi pojat sitä aikaa kun "perusviski" oli tällaista. 89.

Kommentti: Tuota Glenglassaugh'n suutuntumaa on vaikea kuvailla, mutta mielestäni se poikkeaa aikaisemminkin maistamieni tuotteiden osalta muista viskeistä. Se on niin lötkönpehmeää, että kaikki särmä puuttuu. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta ilman muuta erilainen kokemus.


3. Glenlivet 33yo, 1967/2000, Cellar Collection, 46 %Tuoksu: Terävämpi kuin Glassaugh, muutoin samaa profiilia. Upea perinteinen pörppämaku.

Maku: Suutuntuma skarpimpi kuin kahdessa aikaisemmassa, tässä on nyt todella intensiivinen viski näihin voltteihin. Jotain karvasta tässä on myös mukana. Iso suorastaan öljyinen lörö. Myös niitä raikkaita spearmint-meininkejä sitten jälkimaussa. Vesilisä tuo tähän lisää hedelmää ja tosiaan ne eksoottiset hedelmät avautuvat sieltä. Samoin se raikkaus nivoutuu hedelmiin upeasti! Ilman muuta viski, joka tarvitsee vesilisän. 91.


4. Springbank 28yo 1967, 46 %


Tuoksu: Hyvin muista poikkeava mineraalisuus. Kalkkisuutta, voisiko niin sanoa? Tuhkainenkin? Toisella nenäilyllä tämä asettuu uomiinsa ja on itse asiassa hyvinkin maukas.

Maku: Hyvin on kyllä maukas. Nyt on tasapainoinen ja upea kaveri. Kaikki kohdillaan. Mieto turpeisuus, iso mineraalisuus, taittuu sinne spearmintiin, isosti ikää myös. Ja tämä kuivuus. Jälkimaussa sitten maukas puhdas karkkihedelmä nousee esiin. Kuitenkin iso viski myös voltteihin nähden. Ei tällaisten kanssa tarvitsisi huudella tynnyrivahvan perään. Illan ykkönen. 92.


5. Bowmore 1967, 43 %
Pienenä pettymyksenä illan kattauksessa tarjottiin myös NAS-viskiä. En kuitenkaan viitsinyt pahoittaa synttärisankarin mieltä ja ruvennut nostamaan asiasta meteliä.

Tuoksu: No nyt se herukka! Tällaiseen en ole koskaan törmännyt!

Maku: Wooo! Tämä rauhallisuus, jolla tämä laskeutuu suuhun! Tumma, turpeinen, sitten maun keskivaiheessa herukka hyökkii esille oikein miellyttävänä. Maku tuntuu kuitenkin kohtuullisen lyhyeltä äkkiseltään. Myöskään ikä ei tunnu samalla tavalla kuin Springerissä. Jälkimaussa on kyllä upea fiilis, mutta se ei tosiaan ole liian pitkä. Higgsin tuo kahvia ja maltillistaa herukkaa. Kertakaikkiaan upea tuo jälkimaku. Tumman kahvin aromit. Tämä raiskaisi kaikki muut tastingit, mutta tässä seurassa ei silti nouse ykköspallille. 91.

Kommentti: Oli upeaa päästä maistamaan kuuluisaa herukkaista 60-luvun Bowmorea. Voin kuvitella, minkälaisessa roolissa tuo on niille, jotka ovat päässeet maistelemaan noita tuotteita enemmänkin. Itselleni kyseinen herukka-aromi jäi sitten ehkä kuitenkin pikemminkin kuriositeetin tasolle kuin elämää mullistavaksi kokemukseksi. Mutta kyseessä oli epäilemättä viski, joka tarvitsisi haastajalle vähän enemmän aikaa ja senttilitroja, jotta sitä ehtisi oppia tuntemaan.


6. Glenfarclas 1967 Family Casks 1st release cask 5118, 181 bottles bottled 28.11.2006, 58,5 %

Tuoksu
: No mutta onpas erikoinen tämä! Tummaa mutta niin upeaa! Olematta sitten kuitenkaan makeaa.

Maku: Upea tasapainoinen sherry. Kuiva, syvä. Mutta onko vähän tylsä? No ei ole. Koska vesi avaa. Ja tuo jopa tummia turvesävyjä. Nimenomaan tämän viskin kuivuus on upeaa nykyviskeihin verrattuna. 90.


Illan aikana luonnollisesti keskusteltiin siitä, minkälaisia viskit olivat ennen ja minkälaisia ne ovat nykyään. Nämä kaikki poikkesivat siitä, mitä nykyviski on, ja ensimmäistä kertaa minulle valkeni se, että 1st fill tynnyri ei välttämättä tee aina autuaaksi. Nykyretoriikassahan 1st fill on timangia, mutta se tuottaa viskiin kuin viskiin samantyylisen mausteisenmakeanvaniljaisen profiilin. Ennen aikaan tynnyreissä oli heittoa ja käyttökertoja saattoi olla paljon enemmän. Mutta sitten käytettiin sitä kypsytysaikaakin enemmän. Vai kui? Omalla tavallaan tuo hieno 5yo Glen Grant hieman soti tuota vastaan. Joka tapauksessa upea aikamatka, joka jatkui vielä illan hämyyn muillakin maittavilla drameilla. Kiitän. Palataan asiaan sitten 100-vuotisjuhlissa!

Illansankari. Viskisnobistelun määrästä kertoo jotain se, että vaikka edessä on viskiä 300 vuoden edestä, katse hamuaa silti baarin ylähyllylle notta josko siellä olis vielä jotain vanhempaa...

torstai 20. marraskuuta 2014

Iäkkäitä Springbankeja Viskin ystävien seuran kanssa 18.10.2014


VYS:n iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarja kerääntyi tällä kertaa Springbankin äärelle. En ole itse koskaan oikein löytänyt kyseisen puljun tuotteita, vaikka yritetty on. Legendaarisista vuosista kun kuitenkin sai kuvan Lontoossa, piti näitä hieman vanhemman kaliiberin Springereitä lähteä maistamaan.

Springbank esittäytyi paitsi tastingin vetäneen Jarkko Nikkasen puheissa, myös käytännön tislaamokokemusten kautta erään tislaamolla töissä olleen jäsenen kertoessa kokemuksiaan. Springerin rooli Campbeltownissa vaikutti eroavan kovasti siitä, miten valtaosa nykytislaamoista asioitansa hoitaa: tislaamo on merkittävä työllistäjä kylässä, ja käsityövaiheita on viskin teossa paljon. Reilun kaupan viskiäkö siis? Sillä voi ainakin perustella itselleen pullojen usein hitusen muita kovemmat hinnat.

Kattauksessa oli tarjolla viisi takavuosina pullotettua Springbankia. Ja näin ne minulle maistuivat.

Springbank 8yo, pullotettu 1980-luvulla, 43 %

Tuoksu: Huikea vahainen hedelmä! Kenkälankkia. Varsin raikas, jos kohta hieman bensainen.

Maku: Hyvin pehmeä suutuntuma, sitten isosti suolaisuutta, syvää bourbonvaniljaa, merellisyyttä syvää hedelmää myös. Jälkimaussa nousee hento turve. Tuo jännä suutuntuman pehmeys on tässä miellyttävää, vaikka usein ei vastaavissa tapauksissa ole niin. Hedelmissä on myös sopivaa greippimäistä raikkautta. Alkoholin kipristelyäkin on sopivasti. Suolaisuus ja makeus kohtaavat kivasti. Tällaista tuotetta ei nykyaikana saa. Hetki nahkasohvalla viettyisi tämän kanssa maittavasti. Oikein maukas, tasapainoinen, maukas viski! 90.



Springbank 12yo, pullotettu 1970-luvulla, 43 %

Tuoksu: Upea persikkaisuus, intensiivinen voima. Jälleen jotain lakkaa, mutta ilman muuta hyvällä tavalla. Hyvin syvä hedelmäisyys. Selvästi hedelmäisempi kuin eka. Metsäisiä marjoja, mutta ensisijassa nenältään keltainen viski.

Maku: Selvästi enemmän purentaa suutuntumassa: tanniinia, ryhdikkyyttä, tervaista turpeisuutta, sherryisyyden maukkautta. Hitto soikoon! Jälkimaussa eksoottisempia hedelmiä, päärynää, persikkaa. Hapokkuus suutuntumassa on raikkaan maukas. Maun kaari on hyvin johdonmukainen ja tasaisesti kaartuva. Tyyliä ja taitoa. Sopivaa mentholia. Maistuu jotenkin niin hyvältä että tekisi mieli antaa vielä yksi piste lisää, mutta en ehkä silti viitsi. 92.




Springbank 15yo, pullotettu 1970-luvulla, 43 %

Tuoksu: Kynsilakanpoistoainetta, hentoa parfyymisuutta. Greippiä. Intensiivinen omalaatuisuus. Aivan omanlaisiaan tuotteita kaikki. Kengänpohjaa. Havumetsämäistä tunnelmaa.

Maku: Suutuntumassa mennään taas alkuun pehmeämpään, mutta sitten mukaan tulee voimaa, pehmeyttä, punaisuutta, mausteisuutta laajalla spektrillä. Tupakkalaatikkoa. Tanniinejakin jonkin verran kuivattavana jälkimakuna. Jälkimaussa jälleen greippiä ja muita makeita hedelmiä hennon turpeen kanssa. Hieman esanssibanaania. Kuivaavuus ehkä tämän miinus, kun taas jälkimaun kipristelevä pistelevyys selkeä vahvuus. 91.




Springbank 21yo, pullotettu 1970-luvulla, 43 %

Tuoksu: Merellinen raikkaus, hentoa mentholia. Nugaista nahkakenkää.

Maku: Aikaisempia terävämpi suutuntuma. Iso hyökyvä voima, jopa port ellenmäinen merellinen tuhkainen mentholinen voima, joka kestää ja kestää tuoden mukanaan kipristelevää kesäistä lokkien huudon siivittämää rantakalliota. Upea hento, mutta silti voimakkaan herkkä suutuntuma ja viski itsessäänkin. Hansaplast ja menthol vie tämän vahvasti islayn suuntaan. Jos joku tarjoaisi tämän Port Elleninä tai Ardbegina niin läpi menisi niin että heilahtaa. 93.





Springbank 10yo, pullotettu 1980-luvulla, 57 %

Tuoksu: Bensiininen, varsin kuiva viski. Näistä ensalkuun heikoin. Kynsilakanpoistoainetta. Ajan kanssa ottaa kuitenkin voimaa ja syvyyttä enenevässä määrin.

Maku: Nyt ollaan selvästi tynskävahvan viskin äärellä. Isoa voimaa, merellisyyttä, lääkemäisyyttä. Ei kuitenkaan äkkiseltään kovin kummoinen. Yrttimäisyyttä, ruohoisuutta. Alkoholi kuitenkin nätin pehmeää, vaikkakin voimakasta. Sitä tukee jälleen näille lajityypillinen hento turve ja mausteisuus. Sevän bourbon-baikutteinen viski, jota pari tippaa vettä avaa isostikin. Voita. Suolaista merellisyyttä. Suoraviivaisuutta. Tyrneyttä. Holin voima jaksaa kantaa jälkimakua pitkällekin. Suolaista omenaa. 89.


Lopunviimetteeks: Aijai, olihan kattaus ja tapahtuma. Saimme maistaa palasen historiaa ja sellaisia makuja, joita ei enää nykypäivänä eteen tule. Oli myös virkistävää vaihtelua vetää tasting, jossa lähes kaikki pullot olivat 43-volttisia ja silti äärimmäisen toimivia. Tynnyrivahvuus ei siis välttämättä ole ainoa tie onneen. Erikseen täytyy mainostaa tapahtuman tunnelmaa ja henkeä: vieressäni istui sveitsiläinen kaveri, joka ei ymmärtänyt viskien esittelystä tai muustakaan meiningistä hölkäsen pöläystä. Tulkkasin hänelle ehkä kaksi lausetta. Silti hän oli suorastaan häkeltynyt siitä, kuin upea tapahtuma oli kyseessä ja mikä tunnelma Carelian kellaritilassa vallitsi. Viski siis näemmä yhdistää yli kielirajojen.


Pisteet (kolmelle parhaalle 3-2-1) maistelukansan kesken jakautuivat seuraavasti:

1. 6pts
2. 14pts
3. 48pts
4. 45pts
5. 18pts

Omaan suuhuni upeaa 12-vuotiasta ei siis raakattu niin korkealle yleisesti ottaen.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Springbank 40yo 1969 Signatory Cask Strength Collection cask 263, 54,4 %

Lontoossa puheenaiheet liikkuivat lähes yksinomaan sen ympärillä, mistä löytyisi jokin hyvä viski. Yht'äkkiä alkoi kuulua puheita maittavasta Springbankista Signatoryn tiskillä. Lasinenäily kaverilta, ja kohti dream dram -tiskiä. 

Springbank 40yo 1969 Signatory Cask Strength Collection cask 263, 54,4 %

Tuoksu: Nenäilin tätä vartin. Ilmaisen viinan bileissä. Se kertoo kaiken.

Maku: Upea suuntäyttävyys. Tämä on vain yksinkertaisesti upea syvän keltainen herkkuviski. Ei tarvita puheita. Musiikki hiljenee korvista. Vittuilu loppuu. Tippa tulee silmäkulmaan. Kuollut mummo tulee muistoihin. Iso mies murtuu. 96.

Kommentti: Siinä se oli. Messujen upein viski. By far. Ja muistutus siitä, mitä tämä harrastus parhaimmillaan on. Signatorya on tullut jo hehkutettua, mutta tämä Springbank oli hyvä osoitus tiskin antimista: viski, jota ei edes mainittu dream dram -luettelossa, mutta jonka päättivät ottaa mukaan harrastajia varten. Ja hintana yksi dream dram token (10 £). Halleluja.


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Hazelburn 8yo Sauternes Finish, 55,9 %

Viimeisenä Springbankin tislaamon tuotoksista vuorossa oli Hazelburnin nimellä kulkeva jälkiruokaviinitynnyriviimeistelty monsteri. Ensin viisi vuotta ex-bourbonissa ja sitten kolme vuotta sauternesissa, voltteja tyrnävästi.
 
Hazelburn 8yo, sauternes finish, 55,9 %

Tuoksu: Jälkiruokamaisuus tulee nokkaan, erittäin maukas, jalo. Sitten vahva alkoholi, jossa isoja punaisia makeita fiiliksiä: kuin Longrow'n burgundy finish. Makea ja maukas. 

Maku: Tuoksun mukainen monsteri: holi iskee kyllä todella kovasti jättäen taakseen aika lailla muut jutut. Makeuden tuntemukset ovat pikemminkin punaisia kuin keltaisia - mutta sinänsä huvittavasti eivät kuitenkaan oransseja. Samaa sarjaa 105:n ja apunapin kanssa, mutta heikompi. Holi on vain kerta kaikkiaan liian tiukasti iskevä. Toki tasapainoinen ja nätti viski sinänsä. Jälkimaku viittaa jopa konjakkisuuteen. Tämä on niitä viskejä, jotka hyötyvät jo ennakkoon marinoidusta suusta. Hyötyy pienestä tilkasta vettä. 84.

Ville: T: Konjakki/bränkimeininkiä, ei erityisesti kutsu maistamaan. Todella paksua makeaa viiniä. M: Saisi olla vähän enemmän makua: aika paljon jäi holin vyöryn alle eikä oikein tarpeeksi makuja tullut sen seuraksi. Kuitenkin ihan kivaa tanniinista tuntua ja marjaista lämmittävyyttä. Jälkimaussa mausteista makeutta ja sokerisenmakeaa keltaista hedelmää. Vesi tuo tähän tasapainoa. Tynnyrivahvuisena ei täysin toimi. Tulipahan juotua -osastoa. Villen pisteet: 85.

Mikko: T: Kirsikkafudgea, sulaa raakasuklaata. Tämä miellyttää maistetusta nelikosta eniten. M: mielenkiintoista makeutta, Bunnahabainin kaltaista mutta vähemmän luotaantyöntävää, syviä ja tummia sävyjä, toffeeta, miellyttävää alkoholia ja suun kosteutta. Mikon pisteet: 86. 


Mietteitä Springbankeista: Neljän Springbank-viskin maistelu oli yleisesti ottaen pieni pettymys. Tämä oli harmi, sillä miehissä totesimme, että olisi kivaa olla viskiharrastaja, joka tykkää Campbeltownin viskeistä: alueessa on jotain omaleimaista ja autenttisen tuntuista. Olen ollut aistivinani sellaista tunnelmaa, että Springbankista kuuluu tykätä. Vaan nämä eivät nyt ainakaan toistaiseksi pudonneet. Täytyy antaa uusia mahdollisuuksia kun sopivia pullotteita eteen sattuu. Suoritetun maistelun pohjalta voisin uumoilla, että jokin hieman nuorempi ja lähemmäs tynskävahvuinen perus ex-bourbon voisi olla se Springbank, josta hienous voisi piillä.

Pienenä huomiona mainittakoon myös tuo Sauternes-viimeistelyn kummallisuus. Kyseinen jälkiruokaviini itsessään on selkeän keltaista, mutta sen viimeistelemässä viskissä maistuu mielestäni enemmän punaiset sävyt. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun tällaista havaitsin. Ehkä viskin ominaismaku ja yleinen tottuneisuus sherryviimeisteltyihin muodostaa tämän vääristymän. Tai sitten en vaan osaa.

torstai 14. kesäkuuta 2012

Springbank Rundlets & Kilderkins, 49,4 %

Edellisen postauksen Springbankien kanssa maistettiin myös nuorempi uutuuspullote. Reilu kymppivuotias Rundlets & Kilderkins on majaillut koko kypsymisaikansa 60- ja 80-litraisissa tynnyreissä.

Springbank Rundlets&Kilderkins, nov 2001-jan 2012, 49,4 %

Tuoksu: Viiniviimeistelytuntua, ensi alkuun hieman päälleliimattua makeutta. Pyörittelyn jälkeen alkoholi iskee. Ei alkuun herätä suuria tuntemuksia. Sittemmin puoli tuntia lasissa vietettyään tuoksu on nivoutunut paremmin yhteen. 

Maku: Sikarinen ja tupakansavuinen ensituntuma suussa. Sitten punaisen ja suklaisen aromit leviävät suuhun hieman pistävän alkoholin kera. Voltteihin nähden tässä kyllä potkitaan, eikä aina niin miellyttävästi. Jälkimaussa pehmeän suklaiset fiilikset, mutta myös jonkin hieman happaman siivittämänä. Kaipaa paria tippaa vettä. Veden lisäyksen jälkeen 15yo:n mineraalisuus lisääntyy, mutta siihen on läntätty päälle punaruskeaa makeutta. Jälleen kuitenkin tietty happamuus mukana. En löydä turvetta. Ei jatkoon. 83. 

Ville: T: Tupakka/tervaosastoa, ruskeita yleissävyjä. Miellyttää kyllä. Jalohomeista viiniä, rusinaisuutta? Viiniviimeistelyn persikkaista makeutta. Holi käy hieman nenään. Savuisuutta. M: Selvästi turveviski. Mukana on kypsynyttä savua, tupakkaan taittuvaa. Tymäkkä alkoholisuus. Makean nahkainen savu. Ei toki missään nimessä Islay-savu. Kivaa suutuntumaa, ja tykkään jälkimausta: miellyttävän mausteinen ja tumma. Jättää hyviä fiiliksiä suuhun. Tästä saa 15yo ja 18yo verrattuna eniten viskifiiliksiä. Villen pisteet: 87.

Mikko: T: Omenaa, tupakkaa, läheltä punaviinimäisyyttä.  M: Ensipuraisussa aavistus makeutta, kuivattua papaijaa, jälkifiilis suuta kostuttava, parempi kuin 15yo ja 18yo:ssa. Mikon pisteet: 84.


Savua vai ei? Monet maistelunuotit netissä löysivät kyllä selkeän savun tästä, joten kyseessä lienee epäilemättä turpeistettu mallas. Oma nenäni ei moista löytänyt mistä lienee kuitenkin enemmän syyttäminen nenää kuin viskiä. Eläväpullo: 0 - Ville: 1.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Springbankit 15 & 18

Tarjoutui mahdollisuus maistaa neljä Campbeltown-viskiä rinnan, joten siihen tuli toki tarttua. Maistelijoita oli kolme ja mielipiteet hieman vaihtelivat välillämme. Tässä alkuun kaksi keski-ikäistä Springbankia.

Springbank 15yo, 46 %

Tuoksu: Appelsiinimäistä makeutta, hyvin mineraalisen pyöreä nenätuntuma. Tuoksu tuo veden kielelle. Lasin pyörittämisen myötä viski avautuu ja tuoksu on hyvin rikas ja lupaava. Hedelmän lisäksi tummempiakin tuntemuksia. Selkeästi hedelmäisempi kuin 18yo.

Maku: Mineraalinen pistelevä ensisuutuntuma, hyvin pirtsakasti täyttää suuta. Sitten maanläheisempiä tuntemuksia, hedelmä ei ainakaan niin voimakkaana kuin tuoksussa. Selväpiirteinen maku, jossa mausteisuus ja mineraalisuus ovat isossa osassa. Jälkimaussa suuhun jää sama omnipresentti kihelmöinti. Jotain hieman hapakkaa maussa kuitenkin eli ei täydellisen hieno viski. Myös kokonaistuntumaltaan hieman ohut. Positiivista on se, että kihelmöinti ei johdu alkoholin karuudesta, sillä holi on tässä hyvin smooth omalla tavallaan. Hyvin paljon samoja aineksia kuin Highland Parkissa. 87. 

Ville: T: Paksu. Pehmeää makeutta. Vaniljaa, kaardemummaa. M: Mallasviski. Kuivaa hedelmää, tynnyrisyyttä, puisevuutta eli ominaisuuksia, jotka minulle tekevät vähän lattean fiiliksen. Ei oikein mitään yksittäistä seurattavaa juttua. Suuta täyttävää alkoholista mausteisuutta. Jotenkin tekisi mieli sanoa, että vähän tunkkainen. Sofistikoituneempi suu voisi tästä nauttiakin, mutta nyt on hieman sellainen tunne, että hyvät asiat eivät avaudu. Jälkimakua kyllä riittää. Snadi pettymys. Villen pisteet: 81.

Mikko: T: Pehmeä, butter scotch, aprikoosia. M: alkuun sitruksista raikkautta, jälkimaku hyvin olematon, maku ei muutu, vaan katoaa nopeasti, suuta kuivattava, ei herätä suuria tunteita mihinkään suuntaan. Mikon pisteet: 83.
 
 
 
Springbank 18yo, 46 %

Tuoksu: Tynnyrisempi, tupakkaisempi tuntu. Maanläheisempi. Lasin pyörittelyn jälkeen tummemman pisteliäs alkoholisuus. Erittäin lupaava myös. 15yo verrattuna samanlainen suhde kuin highland parkin 12 vs. 18yo: jälkimmäisessä on selkeämmin erottuvat ja kirkaammat maut. Kypsempää persikkaa.

Maku: Mineraalisuus on poissa alusta, sittemmin nostaa päätään. Pehmeämpi suutuntuma, tuo veden kielelle mehukkuudellaan. Silti pidin 15yo:n mineraalisuudesta ja voisin jopa toivoa tähän jotain lisää. Jälkimaussa mennään luumuisen tai ei-makean kirsikkaisiin tunnelmiin, mutta luonnetta toivoisin lisää. 18-vuotiaalta ilman muuta tarvittaisiin kovempia näyttöjä. Herkullisen tuoksun myötä pisteet olivat edes nämä. 85.

Ville: T: Nahkaisempi. Ryhdikkäämpi. M: Tykkäsin. Ryhdikkäämpi tapaus. Nyt on pehmeää makeutta mukana, eritoten jälkimaussa, mikä mukavasti taittaa nahkaisia ja tynnyriaromeja. Kokonaisuutena varsin miellyttävä ja ryhdikäs. Alkoholi ei oli kovinkaan pehmeytynyt, vaan iskee edelleen varsin voimakkaasti. Paljon erilaisia juttuja. Lopussa merellisiäkin teemoja. Selkeä parannus 15yo:hon. 85.

Mikko: T: Enemmän appelsiinihedelmää, M: nahkaisuutta enemmän, jopa pientä savun/hiilen tuntua. Erilainen kuin 15yo muttei välttämättä parempi. Mikon pisteet: 84.
 
 
Pohdintaa: KVG-pohjaisen tieteellisen analyysin perusteella 18yo on kypsytetty suurelta osin (80 %) ex-sherrytynskissä. Tätä ei olisi uskonut värin perusteella, joka oli hyvin haalea. Maisto tehtiin myös tätä tietämättä, mutta kyllähän tuolta tummempia asioita esille nousi. Olemme viime aikoina pyrkineet selvittämään viskeistä mahdollisimman vähän ennen maistoa jotta maistelukokemus olisi mahdollisimman vääristymätön. Tämä tuottaa välillä hulluja tilanteita kun ei osaa sanoa, onko viskissä savua vai ei. Tällaiseen Springbankiin palaamme seuraavassa postissa.
 

perjantai 13. tammikuuta 2012

Springbank Claret Wood 12yo, 54,4 %

Springbankin Claret Wood 54,4 %, eli Bordeaux'n punaisissa tynnyreissä viimeistelty viski, kiitos samplesta Viskiä kiitos.

Tuoksussa alkoholi tuntuu, lisäksi punaisia juttuja, mutta nenä taisi mennä tukkoon suolaisesta ja rasvaisesta
patongista. Benriach Authenticuksen tavoin ei kutsu jatkamaan.

Maku alkaa hyvin makealla viinimäisyydellä, sitten tanniinit ja alkoholi. Mukavan öljyinen rakenne, josta riittää täyttämään suuta. Mutta missä on jälkimaku? Hieman suklaisia piirteitä nousee, mutta aika pienesti. Tarvitsee vettä. Vesi pyöristää, tuo maanläheisyyttä mukaan. Maustemaista kihelmöintiä. Ja myös jälkimakua, jossa tummat aromit nyt voimistuvat. Joulumausteisuutta? Liika vesi pliisuntaa hedelmäisyyttä, mutta tuo kyllä jälleen kuivattua luumua ja muita tummempia fiilareita mukaan. Harmillista, että tuoreiden hedelmien osuus on tässä niin pieni. Sopisivat hyvin mukaan. Suuhun jää maiston jälkeen ok-fiilis (ei tule sekoittaa varsinaiseen jälkimakuun), mistä yksi lisäpiste. 82.

Ville: T: Kypsiä, jopa ylikypsiä hedelmiä. Ylikypsästä luumusta valuvaa hedelmämehua. Jälkkäriviinimäisiä juttuja, jopa makeaa sherryä. Tätä on ihan kiva haistella. Mukava pehmeä ei-savuviski. M: tuoksu ja ensimmäinen maku eivät oikein osu yksiin. Alkuun aika vahva pisto, sitten vasta alkaa pyöristyä. On kuitenkin edelleen hedelmää ja makeaa viiniä, joka saa jo kuivempaa fiilistä. Jouluista pähkinä-rusina-sekoitusta kuorineen, kuivattaa suuta. Ei mikään huippuviimeistely, maut alkavat hajota. Jälkimaku on kyllä pitkä, mutta ei aromeiltaan erityisen miellyttävä. Jää hieman tunkkainen fiilis. Oman sarjansa edustajana puolustaa paikkaansa kyllä. Tällaiset ovat minulle pikkukivoja viskejä. Villen pisteet: 84.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Maanantaimaistelua osa 3: Springbank 10yo, 100 Proof, 57 %

t: enemmän paluuta perusviskiin, kuitenkin kohtuullisen makea. kukkaisia nuotteja, parfyymia, neilikkaa. sittemmin lakua.
M: kuivattaa suuta isosti, alkoholi iskee, lopussa jotain makeutta, kukkeaa, niittyä. odotin turvetta tulevaksi, mutta se ei toteutunut. tynnyrivahvuus tälle viskille liikaa? Vesi pehmentää, mutta ei muuta isosti. Tuo ehkä hieman turvetta esiin. Jälkimaku pysyy jonkin aikaa, kohtuutummana, turpeisena. 83.


Ville: alkoholi levittyy suuhun miellyttävämmin kuin old pulteneyssa. lagavulin turvesavua. Villen pisteet: 83.


Ville kommentoi, että krantulla tuulella oltiin 21-kesäisen Balvenien jälkeen. Old Pulteney oli jännä, koska jakoi niin vahvasti

lauantai 29. lokakuuta 2011

Piipahdus Pikkulinnussa

Perjantainen iltakävely vei Pikkulintuun. Kiva paikka, leppoisa fiilis, mutta viskit myös varsin kovissa hinnoissa. Jotenkin harmittaa: baari, jossa normikävijää riittää (paikallisia vakkareita) ja joka kutsuu porukkaa jopa matkan päästä, ja silti veloittaa perusviskeistään hetiäkkiseltään kympin / 4cl (toki halvimmat sen 7-8e/4cl). Bisset tuntuvat normihintaisilta, joten en ymmärrä, miksi viskeistä kiskotaan? Because they can? Niinpä kai. Joka tapauksessa seuraavat tuotteet viipyivät lasissa (btw, en meinannut pisteyttää, koska ei ollut paras mahdollinen makuaistipäivä, mutta pisteytin nyt sitten kuitenkin):

Springbank 10yo, 46 %

T: kesäinen, kukkainen, ruohoinen, kevyt, trooppista hedelmää, ananasta? ruusuöljyä.
M: vesimäinen, pyöreä, sitten maustetta, suutuntuma kuin vauvan pylly. harmonia. kukkaisuutta, maku kuitenkin aika pliisu. ajatus savusta ehkä mahdollista aavistaa. mintun raikkautta lopussa. 82.

Glendronach 18yo, 46 % (ville maisteli saman edellisessä entryssa)

T: uhkea tumman myskinen, sitten jotain erittäin tummanpunaista, kirsikkaa, nahkaa, joulutortun luumua, viikunaa tai taatelia?
M: kuiva, kuivattua hedelmää, muskottipähkinää? mustapippuria, hedelmää/sherryä lopussa. Alkoholin lämpöä. 84.

Caol Ila DE, 43 % (maistettu myös Edinburgh-nuoteissa)

T: ratapölkyn savu, sen jälkeen jotain kirkkaan raikasta, spearmint? Varsin mukavan pehmeä savu, fenoleja.
M: tasapainoisen öljymäinen rakenne, sitten savua ja mausteita. Meren/sataman suolaisuutta. Tasapainoinen ja hieno viski. 90.

torstai 27. lokakuuta 2011

Edinburgh viskiteknisesti, osa 2

Ardbeg Uigeadail, 54,2 %

T: kuiva savu
M: samaa savua, kuitenkin aika yksioikoinen. Parempi kuin Corryvreckan (maistettu siinä sivussa kaverilta, ei nuotteja). 83.

Springbank 15 yo, 46 %

T: toffeeta, keltaisia/oransseja hedelmiä
M: Terävä, mukava HP-mainen jälkimaku. Normimaku monipuolisen mukavan hedelmäisen mausteinen. 87.

McPhails Bunnahabhain 1991, 43 %

T: hedelmää, piilevää savua
M: semipliisu, vesimäinen, sitten hedelmää, loppumaussa pehmeää toffeeta, mietoa turvetta, kahvia. 85.

Caol Ila unpeated CS, 57,6 %

T: vaikea löytää mitään
M: suuta kuivattava alkoholi iskee, sen jälkeen lämmittävä maan maku. Erittäin tasapainoinen ja hyvä viski! Pisteet kenties hieman yläkanttiin, ei-savuviskiksi hyvä. Jälkimaku on jees. 87.

Kilchoman 2011 spring release, 46 %

T: Hiiltä, palanutta autonrengasta
M: kuiva hiili, nuotiota, yksioikoinen, mutta hyvää. 84.

Signatory Bowmore 16yo, 46 %

T: Persikkaa, varsin hedelmäinen, myös kuivattua hedelmää. 
M: tasainen öljy + alkoholia, miellyttävä suutuntuma, suun täyttävä täyteläisyys. Jälkimaussa tulee hieman kaakaopapua ja turvetta. 91.