Some mesmerizing Ardbegs tasted 29.4.2017

I figured out that I would write this posting in English, because this might have some international importance, or at least it will be nice to share it with some friends who helped to get some of these drams now tasted.

I started tasting whisky around 2010 and wrote my first blog posting at November 2011. Very soon after getting to know this wonderful product, I realized that I was late. The prices had started to rise and many great bottles that I had a chance to taste, were disappearing from the market. Still at that time there were great whiskys available at reasonable prices: Ardbeg Alligator all over the place, Airigh Nam Beist still widely available, some great Benriach and Glendronach single casks that didn't sell out in minutes and those great Laphroaig cask strengths with 50 € a bottle. But there were also other whiskies that seemed long gone: sherry Macallan from the 60s (I still haven't tasted any drinkable Macallan), same age Bowmores, any Port Ellen and Ardbegs from 60s and 70s. Thanks to some great whisky clubs in Finland, I've been able to taste some Port Ellens, which have been the greatest whisky moments for me so far.

But those mythic Ardbeg single casks. Even to know someone who has tasted them is rare. Also the prices nowadays are so high that even if someone owned a bottle, he would need to have some big and hairy balls to open it. Well guess what. I found a couple of guys with such balls from the beautiful city of Hämeenlinna and they invited me to taste of couple of their Ardbegs. Why? I would like to believe that it was because of my great jokes and good looks, but I also managed to gather together a couple of nice drams of some not so usual Ardbeg (thanks to the active Swedish whisky society!) that they haven't tasted so I packed my bag with some bottles and samples and headed to the sunny Hämeenlinna. And what I experienced will propably stay as a highlight of my whisky career for years to come. 29 Ardbegs of which most were stuff that are nowadays almost non existent.

We did the tasting in 3 sets and nosed everything before tasting. It took around 9 hours in total. The amounts tasted were very moderate but none was spat out either. Because one just doesn't spit Ardbeg from the 70s. 

So let's see how they tasted. We had the 17yo as an aperitif and then did the vintages and other non cask strength stuff to open out taste buds.

1. Ardbeg 17yo, 40 %

Nose: Very subtle and nice smokyness to start with. A feeling of some ripe lemon follows.

Mouth: Well balanced, the mouth feel is a bit watery though, but forgetting that the juicy smokyness with some light lemon tastes quite good indeed. This taste is fragile and light, but classy. A bit like Laura Lepistö at the early stage of her career. 90.

2. Ardbeg Ten L0, 46 %

This early Ten was used as the baseline for our first set. I once asked for the Ten of today, but the other guys looked at me in a way that I should shut up so I did. Apparently for the same reason the other recent Ardbegs like Perpetuum, Blasda, and Auriverdes were left out of this tasting (although I like Auriverdes). 

Nose: Very balanced Ardbeg smoke. Darker than 17yo.

Mouth: The bell curve that this does at your mouth is very nice: things start calmly but get stronger little by little and with beautiful balance. The same way it finishes with style. There's a clear black pepper profile in it, which was different from these other Ardbegs. This pepper is very clean and not the 'exotic indian' version that some (more sherried) whiskies deliver. Big taste, with that pepper a bit too loudly present to score higher. 90.

3. Ardbeg Airigh Nam Beist 2007, 46 %

Do all the Airigh Nam Beists taste the same? Let's make a small comparison.

Nose: A tad more tropical than 10yo. Some spearmint (this is the very typical aroma in many of these Ardbegs. Some call it coastalness, some refer to dentist chair. I use spearmint) freshness. Also some dirtyness, like motor oil.

Mouth: Ok, I said 10yo was big, but this is already another level. The mouthfeel is very juicy, it's like this is more dense liquid than the whiskies that you have today. The mouthfeel is definitely something it shares with the 2008 version. It takes you to the sea, with coastal smokyness and leaves that spearmint feeling to your mouth. A beautiful whisky again. 90.

4. Ardbeg Airigh Nam Beist 2008, 46 %

Nose: A darker, rounder leathery nose than the 07. Very nice peaceful nose.

Mouth: A little less spearmint but more some ripe yellow fruits. One might say that this is a bit more complex whisky than the 07, but then again the 07 is more fresh. That's a question of personal preference I think. What is nice here is the artisan feeling: this whisky has even some impury left, but with this quality it's only sympathetic. 91.

Sidenote: I wish the basic range whiskies of today were still like this. The ANBs have a such structure that you very seldomly see these days.

5. Ardbeg Twentyone 2016, 46 %

The new 21yo didn't have that many reviews on the Internet. I sure hope it's not because nobody's any more drinking these but only collecting.

Nose: Fresh, maritime, really clean nose. A little bit of juicy ripe yellow fruit, that reminded me of Lord of the Isles at first, but after comparison was way less exotic and less strong.

Mouth: Lingering taste, makes you wait for quite a while. Then when it comes, it's very clean, some fudge and candy feelings. Brings water to your mouth nicely. It's not the most complex whisky in the world but it has a beautiful profile. The finish is like a fading bonfire at 4am. 91.

6. Ardbeg 1977 Vintage L3, bottled 2003, 46 %

Nose: I'm sure anything would seem dirty after the new 21yo, which was ultraclean, but this feels quite dark and a bit dirty on the nose.

Mouth: Heavy stuff, as the nose suggested. The smoke is strongest so far, and is a good reminder that we're tasting an Islay distillery after all. But damn it's good! The beautiful ripe fruitiness comes a bit later on. This baby needs some time and privace to open up. 91.

7. Ardbeg 1977 vintage L2, bottled 2002, 46 %

Nose: More fresh and coastal than the L3. Like a rock after a heavy rain.

Mouth: A beautiful long taste of maritime notes, fresh spearmint and pine forest. It's so fresh, you don't have to take Mynthon after the tasting. 92.

8. Ardbeg Lord of the Isles, 46 %

Nose: Very strong exotic yellow fruits. This nose is completely different to any other whisky at this tasting. Beautiful.

Mouth: Very deep and clean, extremely fruity. The mouth isn't quite as exotic as the nose but the finish is out of this world. Enormous. 93.

9. Ardbeg 1978 vintage L8, bottled 1998, 43 %

Nose: A rounded coastalness is playing the main role here.

Mouth: A bit modest taste after LOTI. The best part is the beautiful mouthfeel but besides that, this vintage offers no spectacular notes for someone writing them. Still, it's a damn good whisky. 91.

Sidenote: Using a word modest and still scoring 91? Well, one has to remember the league we're playing in here. Any of these whiskies would propably win any kind of a tasting it would attend to. In fact, to truly appreciate these drams, it would've probably been better to taste them against some Ledaig (ok, not Ledaig, but some decent drams). But still, it was a hell of a ride.

10. Ardbeg 1975-1998, Spirit of Scotland, 40 %

Nose: A very deep dark nose. Strong medicinal notes. A very promising nose. 

Mouth: Makes you wait quite a while and then leaves the scene quite early. This taste is substantially shorter than the other drinks we have tasted. Also the mouth feel can't quite compete with these OBs. But still, with a big enough pour, it delivers very nicely. With that beautiful nose we are easily over ninety. 90. 

11. Ardbeg 1975 vintage, 43 %

Nose: Some whiskies are not meant for analyzing but just enjoying as they are. This is clearly on of them. Just some beautiful balance and wonderful Ardbeg nose!

Mouth: As the nose suggested: simply a beautiful baggage of all those great elements that Ardbeg is known of: maritime smokiness, steamship pipes, engine oil, all in perfect balance. No sharp edges but pure awesomeness all the way. Some crazy feelings of wasabi lemon at the end. Avot. 93.

After these whiskies it was time to take a break, have a coffee and be mentally ready for the stuff to come. The spirit was high and the jokes were getting better all the time. We continued with some single casks.

12. Ardbeg 28yo 1967, cask 575 Signatory, 548 bottles, 53,7 %

Nose: Well now we're at something that I have never experienced before. If at the beginning of my whisky 'career' I was looking for the perfect peat&sherry, I can stop the search now. A simply immense nose. This sherry is so balanced. It's a dry oloroso, but with such a texture and intensity that it feels like a some superdeep px. Deep dark dried fruits, leather couch. Never ever have I nosed anything like this. The nose gets 96-97 from me.

Mouth: The mouth is loyal to the nose. The dry sherryness coats your mouth. A true moment of beauty. This is probably the closest to enlightenment you can get without starting some serious meditation. It almost makes me cry when I know that I will never be able to taste this stuff again. Still the nose was a tad better than the taste. 95.

Sidenote: My ass is pretty tight so I would need to sell it only 40 times on a average profit of 100 € if I wanted a bottle of this. Let's hope nobody buys that bottle before I make it there because the next bottle will most likely cost 8000€...

13. Ardbeg 31yo 1972, cask 3038, 148 bottles, 44,2 %

Nose: Coastal delicious peat. Very deep and dense fruitiness. Antiseptic and clearly more herbal than these other fellows.

Mouth: Ah, what tranquility! What balance. The general nature is quite gray though: some gravestone, white wig. This is the first whisky on table that doesn't quite convince me. 89.

14. Ardbeg 32 yo 1972, cask 866, 239 bottles, 48,3 %

Nose: Darker more reserved than the last 1972. Then the same ripe deep fruits appear. Delicious ripe herbal notes in this one as well, but they are accompanied by exotic fruits and spearmint freshness.

Mouth: Well now we're talking. A big bag of oak, freshness, fruitiness, antiseptics, nice amount of tannins, wonderful juicyness. Every element is so beautifully balanced. The finish is full of medicinal candy. The is a huge whisky with a perfect structure and a beautiful combination of fruits and spearmint freshness. 93.

15. Ardbeg 31yo 1974, cask 2751, 141 bottles, 51,8 %

Nose: We take a step up from #866 at freshness and coastalness. Incredibly balanced and wonderfully fresh nose.

Taste: Mon dieu. a truly miraculous clean bourbon Ardbeg. Nothing to add to that. Just some wonderful deep fruitiness with perfect coastal smokyness. Nam! 94.

16. Ardbeg Provenance 1974-2000, 55,0 %

Nose: We go into a more complex darker feelings after these single casks. More at sidenotes. Very nice nose whatsoever.

Mouth: A bit metallic first taste. Then some buzzling fruitiness which this time dries the mouth. Herbal notes. The first impression wasn't that spectacular to be honest, maybe also because my expectations were the highest with this Provenance. It's very chewable whisky, and also very powerful. Still a slight dissapointment after all. 91.

Sidenote: You can feel that the Provenance contains a wider range of aromas, than the single casks we tasted. In fact, there were many pairs of whisky that had this similar phenomena: one is more clear and fresh, while the other is more complex and more fruity. This happened with the 70s SCs vs. Provenance, ANB 2007 vs. 2008 and SN2014 vs. SN2015. From more recent whiskies this could be found at least at Laphroaig 15yo vs. 18yo. So which one is better? Really difficult to say really. Depends on the moment or personal preference. I wasn't consistent here with my own reviews either, since I sometimes chose the fresher one (like the single casks or SN2014) and sometimes the more complex one (like ANB2008). All in all, this was one of the key founding from this tasting. 

17. Ardbeg 1975 Douglas Laing Old & Rare Platinum Selection, 274 bottles, 47,8 %

Nose: Smack in your face very sweet sherry. A really deep and big nose.

Mouth: And we keep on talking. Coffee, dark chocolate, deep ripe dark red berries, very easy to drink. The taste is relatively short but the toffee at the finish is simply wonderful. 92.

18. Ardbeg 16yo 1992-2008, cask 772, 184 bottles, 55,7 %

Nose: For me this is nothing but the stuff they put into your mouth at the dentist chair. Fresh as a sausage.

Mouth: Wow, really intensive and big! Tingly pepper, then big spearmint and antiseptic. Not a superlong taste. 90.

19. Ardbeg 1973-2004, cask 1143, 49,3 %

At this point of the evening the host of the evening desided that we had done a good job and got another single cask from 1973 from his stash. I tried to refuse but we were 3 against 1 and I was already a bit drunk so I gave up.

Nose: Wonderful fresh coastalness.

Mouth: Peaceful juicy coastal fruity totally balanced buddy. Damn good I gotta say. All the dark notes are missing, but still this is extremely balanced whisky that seems to have it all. 94.

20. At this point the host decided that we were still making progress and got the 1997 bottling of provenance to the table. But instead of pouring it to a new glass, he poured a little dram on top of the endings of the 2000 Prove. And damn that changed the profile of the Provenance! So much more coastalness, it was like drinking seashells. I scored this baby 94, but the score isn't scientifically valid. This time I kept my mouth shut before the operation.

Sidenote: Fooling around with some Provenances could be considered a sacrilege, but this 1cl + 1cl thing was suddenly an answer to the question I brougth up at the Provenance sidenote. Add a little bit of coastal clarity to that complex Prove and what a whisky you get!

After 20 whiskies we took another break to be ready for the last younger peaty monsters. Would they still taste good after all these drams we've been having?

21. Elements of Islay, Ar5, 57,8 %

Nose: Balanced. Sensitive. Lots of sherry influence.

Mouth: Woo, it's killing the mouth after the break! Really will need the water to restart here. But this is a nice juicy dram. 90. 

Sidenote: It's crazy how strong this stuff feels even after all these whiskies. It tells alot of today's line up, because the Ar5 has previously been very drinkable indeed.

22. Ardbeg Private Cask 1994-2006 "Esko", 59 %

This is a Finnish independent Ardbeg with a strange history. Mushimalt has gone through the story quite nicely, so check it out.

Nose: Clean car tyre, rubbery oilyness.

Mouth: As the nose suggests: an oil spill on top of the pile of tires. Kind of brutal comparing to the rest of these whiskies. 88.

23. Ardbeg Uigeadail 1st Release 2003, 54,2 %

Nose: Wonderful slightly red nose. Some berries and the pussy of that good looking auntie after smoke sauna. This nose scores 94 in my book.

Mouth: I really fills your mouth! It's like being in a berry shop that is held by that same auntie. And she gives you 20 percent off of everything. This is in fact better without water because that keeps the berries under control and let's the beautiful alcohol bite you the right way. 92.

24. Ardbeg Young Uigeadail "Oogling" 2006, 1392 bottles, 59,9 %

This rarity is made of 3 very young casks and one sherry butt. Read more here.

Nose: Tighter and harsher than the normal Uige. Alcoholic. Difficult to catch this nose.

Mouth: It sure tastes young and a bit sulphury after all we're tasted. And very stiff. Can't really get over this alcohol here. 87.

Sidenote: This was a whisky that I didn't find at the tasting. The bigger guys say it's really good but I guess I just wasn't ready for it. 

25. Ardbeg Very Young 1998-2004, 58,3 %

Nose: Like being at the dentist reception. Would've been nice to compare this to the 1992 SC.

Mouth: The same freshness is all over the place. But in a very nice way. This is the first time I really understand, why especially very young is very appreciated among these new Ardbegs. 91.

26. Ardbeg Supernova SN2015, 54,3 %

Nose: Very subtle and nice, the peat is even fragile here, which is amazing conzidering the ppms. Clearly more sherryed than the SN2014. 

Mouth: Simply a beautiful combination of fruitiness and smoke. Complexity and sherry are there more clearly than at the SN2014. 91.

27. Ardbeg Supernova SN2014, 55 %

Nose: Dryer than SN2015. I prefer this nose.

Mouth: Fantastic! This has the same spearmint that Very Young had but it's not so brutal. The smoke is neat and is accompanied by fresh coastalness. If you want less sherry but maybe a bit more raw feeling, you pick SN2014. Same points but this was a small favourite for me. 91.

28. Ardbeg Supernova 2009, 58,9 %

Nose: Raw and more brutal when compared to SN2014 and SN2015.

Taste: Much better than it's nose. Fills the mouth nicely. Those destisty notes are all over the place but they can't really compete with their colleague at Very young. 89.

Well that was it. One crazy night with some unforgettable drams. Was that amount too much? The other guys thought the last set was too much but then again they were older with less stamina. I have to admit that I was surprised with the force of the alcohol when starting the first set (normally cask strength whiskies are not a problem) and I guess that tells a lot of the quality of the drams we were having. But I still enjoyed especially those later Supernovas and the 1st release Uigeadail a lot. Can't say anything else but a huge thank you to the Hämeenlinna crew. There came only 15 cm snow while I was there so a beautiful summer weather. Over and out.

Ikiaikaisia Highland Parkeja VYS:n seurassa 26.4.2014

Ei auta jälleen kerran kuin nostaa hattua Viskin Ystävien Seuralle: suomalaista viskikansaa on hellitty viimeisen parin vuoden aikana käsittämättömillä maistelukattauksilla, eikä näköjään loppua näy. Nimittäin kun kyseisestä tastingista julkaistiin tiedot, oli arvattavissa, että paikkoja ei kovin kauaa vapaana olisi. Kuusi Highland Parkia, aloitus vaatimattomasti 25-vuotiaalla ja lopetus 1930-luvun tavaralla. Vetäjänä tislaamon oma Martin Markvardsen ja ulkona aurinkoinen kevätilma. Huh huh.

Onnelliset mukaanehtijät pakkautuivat Groteskin kellariin ja Markvardsen alkoi käydä kattausta läpi. Täytyy todeta, että mies myös osasi asiansa: hän kävi löyhästi läpi viskinvalmistuksen eri vaiheita aina kunkin viskin kohdalla, kertoi, miten kyseinen asia tehdään Highland Parkilla ja höysti esitystä sopivasti huumorilla siten, että kyseessä oli todella kokonaisvaltaisen mukava elämys. Oli myös hienoa kuulla Martinin vastailevan erinäisiin viskejänsä koskeviin kysymyksiin: tietopohja oli valtava (mies kertoi osallistuneensa itse jossain vaiheessa uraansa kaikkiin Highland Parkin tekovaiheisiin) eikä tullut myöskään vaikutelmaa, etteikö kiinnostuneille olisi kerrottu kaikki, mitä he halusivat tietää (tai sitten pimittäminen tehtiin niin ovelasti etten minä sitä tajunnut). Vaan kun itse viskit ne pääasia kuitenkin olivat, niin tältä ne minulle maistuivat:

1. Highland Park 25yo, bottled 2004, 50,7 %. 

Kyseisen erän valmistuksessa käytettiin 40 % sherrytynnyreitä (ilmeisesti refill) ja loput refill american oakia

Tuoksu: Makean tumma, kenkälankkia. Intensiivinen. Hentoa savua. Kaiken alla kanervaista hunajaisuutta. Tummia kukkia.

Maku: huh. Iso syvä mutta samalla kepeä sherryisyys. Alfalttia. Hienon intensiivinen viski. Makea kokonaisuus ja upea aloitus. Potkua löytyy. Jälkimaun tuhkaisuus, spearmint ja mineraalisuus on maukasta. Myös pieni savuisuus on läsnä jälkimaun loppukaiuissa. 92.

2. Highland Park 25yo, bottled 1998, 53,3 %

Kyseessä on ensimmäinen Highland Parkin tekemä 25-vuotias versio. 30-35 % 1st fill sherryä.

Tuoksu: Terävämpi ja suorempi kuin 2004, muistuttaa enemmän nykyistä 18yota. Hunaja selvemmin esillä. Sherry on raikasta. Upea tuoksu. Parempi kuin edellinen.

Maku: Iso hyöky. Valtava. Tätä ei voi ottaa liian isoa huikkaa koska on niin iso. Maku komppaa tuoksua: metallisempi ja suorempi kuin 2004. Hyvin raikas sherry. Kuivaa mausteisuutta. Syvä tanniinisen kuivattava sherry on tässä kyllä hieno. 90.

3. Highland Park 30yo, bottled 2005, 48,1 %

Ensimmäinen Highland Parkin koskaan pullottama 30-vuotias. 100 % refill sherry cask.

Tuoksu: Heti alkuun jotain hieman maatunutta. Aivan pikkiriikkinen hikinen sukka. Ikimetsän aluskasvillisuutta. Epäpuhtaudet kuitenkin poistuvat tuoksusta pian.

Maku: Hyvin pehmeä, makea vaahtokarkkiuni, vaaleanpunaista huonetta. Todella mukavan lämpöinen sherry. Tämän pehmoisemmaksi ei viski enää juuri tule, voimaansa kuitenkaan menettämättä. Samaa maanläheistä mineraalisuutta kuin 18yossa. Aijai. En tiedä, ehkä tilanne on vain niin hyvä,mutta onhan tämä upea huikka. Täydellinen viski juoda mikäli sattuisi esim. Juhlimaan syntynyttä lasta. 94.

4. Highland Park 17yo. Distilled 1958, 43% 

Martinin mukaan HP ei tähän maailman aikaan tehnyt moisia viskejä juuri kuin tilauksesta. Tämä kyseinen pullo on tehty 1970-luvulla Italiaan. Martinin tynnyriveikkaus: refill european oak.

Tuoksu: Oudon neutraali, vaalea, eksoottisia hedelmiä, jopa ananasta? Hedelmäsalaattia.

Maku: Maltillinen, odotuttava. Sitten öljyisyyttä, jännää henkisyyttä, mustaherukkapensasta, jotain hyvin harvinaista viskien saralla! Ei ole peittänyt sherryllä itse viskiä. Lempeän hunajan jäänteitä. Suklaisuutta. Paahtoleipää. Häivähdys inkivääriä. Jättää suuhun hennon kuivan mausteisuuden. Hieno. Kerta kaikkiaan. Jälkimaku on pitkä ja kuiva kuin nälkävuosi. Upeaa herbaalisuutta. Touché. 95.

5. Highland Park 20yo, distilled 1956, 43 % 

Martinin mukaan yksi harvinaisimmista HP:ista. Todennäköisesti max 2000 pulloa tuotettu. Tynnyristä ei tietoa.

Tuoksu: Antaa jälleen tisleelle tilaa. Makeaa mausteisuutta. Sitten kanervahunajaisuus alkaa lisääntyä. Tämä on huikean lupaava tuoksu. Raikasta savuisuutta.

Maku: Puhdas, raikas, odotuttaa. Sitten merellisyyttä, raikashenkistä savua, kauppatoria ja lokkeja. Kypsänkeltaisia hedelmiä. Silti maku pieni pettymys todella lupaavan tuoksun jälkeen. Yrttisyyttä. Mutta onhan tässä voimaa. Kanervat, punaisuus ja yrtit. Siinä se. Jälkimaku on tämän ongelma: se häviää erityisesti pituudeltaan selvästi näitä muita vastaan. 91.

6. Highland Park 40yo, distilled 1932/1933, 43 %

Keraaminen pullo. That says it all.

Tuoksu: Kenkälankkia, verstasta. Uimahallin klooria. Vanhan äijän partavettä (ehkä Menneniä?), tupakkatakkia. Teetä. Hyvin erilainen kuin mikään aikaisemmin tuoksuttamani.

Maku: Tupakkainen, odotuttaa, sitten makeaa punaisuutta, ikivanhaa ullakkoa, nahkasohvaa. Jälleen tupakkaa lopuksi. Ruosteisen metallista isojen laivojen laituria. Selkeän savuinen. Silti jälkimaku hieman puuttuu tästäkin. 91.

Lopuksi: Aivan mieletön ilta, ei voi muuta todeta. Kun tuotteet ovat tarpeeksi hyviä, ei sen kummempia hehkutteluja tarvita. Kiitoksia jälleen kerran järjestäjille ja osallistujille. Kyseisestä tapahtumasta voi lukea myös Smoken ja Mushin blogeista.

Korkit eivät näemmä ole auenneet kuin Strömssössä.

Ardbeg 1972, Cask #868, 48,5 %

Viskejä on harrastettu kolmisen vuotta ja blogistelua 2,5 vuotta, kun saavutetaan yksi virstanpylväs: pääsin maistamaan ensimmäistä virallista Ardbegin 1970-luvun single caskia. 

Ardbeg 1972, Bourbon Cask #868, 48,5 %

Tuoksu: No mutta nyt puhutaan! Terävän syvää savua, mineraalista raikkautta. Lasin pyörittely tuo lyijyisyyttä. Suolavettä, jodia, hansaplastia.

Maku: Jodinen iiiiiso maku, wooooo! Niin uskollinen tuolle lääkemäiselle tuoksulle, isoa merellisyyttä, tummaa savuisuutta kuitenkin raikkauden säilyttäen. Todella monipuolinen savuprofiili. Nokea, puuduttavaa tanniinia, hyvin raikasta turvetta. Merellisyyttä. Jälkimaussa vielä uusi kerros kevyempiä elementtejä, ja myös sitä vaniljaista hedelmäisyyttä. Jälkimaussa spearmintin maukkautta. Tämä raikkaus on kyllä uskomatonta! Tuo veden myös kielelle vielä moneen kertaan maistelun aikana uudelleen ja uudelleen. Upea kokemus, jolla saa käytännössä aikamatkan Islaylle ja palan historiaa. Vaikka todennäköisesti reissu  islaylle saisi tänä päivänä halvemmalla kuin tämän. 95.

Talisker 1977 35yo, 54,6 %

Lontoon Whisky Show'n toinen Dream Dram maistossa.

Talisker 1977 35yo, 54,6 %

Tuoksu: Syvä kondensoitunut hedelmäisyys, jota suolainen merellisyys tukee. Toffeeta, joulukakkua. Aivan mieletön ja voimakas tuoksu! Eikä tietoakaan niistä epäpuhtauksista, joita välillä Taliskerissa havaitsen.

Maku: Upeaa pehmeää hedelmäisyyttä, ruohomättäällä pyöriskelyn tunnelmaa suussa. Alkoholi on niin pehmeää, että jos se aina olisi tällaista, niin alkoholisoituminen olisi must. Aijai. Suolainen pohjavire. Voimakas merellisyys joka on pääosassa. Sitä tukee erittäin tiivis oranssinen hedelmäisyys ja mieletön hyöky alkoholia ja voimaa. Kuin olisi valtameren rannalla jalat hiekassa vilttiin kietoutuneena hymyillen aaltoja tuijottelemassa. Tekisi mieli kiljua! 95.

Brora 35yo, 48,1 %

Lontoon the Whisky Show'n ensimmäinen maistettu Dream Dram.

Brora 35yo, 48,1 %

Tuoksu: Sitruksinen, yrttinen, isosti keltaista hedelmää, valkopippuria.

Maku: Kielellä upea hedelmäisyys, jota sitten tuhkaisuus ja hento savu yhtä aikaa hyvin pehmeän alkoholin kanssa saapuvat ryydittämään. Upea yhdistelmä! Tuoretta tupakkia. Öljyisyys ja rakenne aivan perhanan hienoja! Savu pysyy hennosti taustalla tukien viskin hedelmäisyyttä. Vesitilkka lisää pirskahtelevuutta rakenteeseen. Kertakaikkisen tasapainoinen ja upea viski. Autiolle saarelle ei tarttisi muuta. Kaikki on sanottu. Sanattomuus. 95.

Old Pulteneyta Cinderellalla

Cinderellan viskimessujen viimeinen tasting oli Old Pulteney -teemalla. kaksi päivää messuja taustalla loi klo 11.00 aamulla alkaneelle maistelulle hieman paineita. Onneksi messuosasto aukesi kuitenkin jo klo 10, joten alle ehti sen ensipuraisun hakea ennen tositoimia.

Tastingin puikoissa oli Distillery Manager Malcolm Waring, mutkaton skotti, joka lähinnä hoiti esittelyn juttelemalla mukavia tislaamostaan ilman viimeisen päälle mietittyä markkinapuhetta. Pääpaino oli siinä, kuinka tislaamobisneksessä on perinteisesti dokattu paljon ja muun muassa 25 vuotta sitten oli järkytys, kun tislaamo lopetti tarjoamasta ilmaista dramia kerran päivässä paikalla oleville. Kulttuuri oli elänyt pitkään ja draminsa sai kunhan sattui olemaan jakohetkellä jonossa, olit sitten tislaamon työntekijöitä, lähetti tai muuten vaan paikalla. jaettava tavara oli new makea, kun taas jouluisin sai kypsytettyä tavaraa. Myös vierteen nauttiminen oluena oli kansalaisoikeus tuohon aikaan.

Old Pulteney tislaa 1,4 miljoonaa litraa vuodessa ja tislaamon 21-vuotiaan valitseminen Murrayn viskiraamatussa maailman parhaaksi viskiksi vuonna 2011 nosti luonnollisesti sen kysynnän huippuunsa. Aikaisemmin itselleni ei ollut tuttu kuin erikoinen Wk499 ja kieltämättä mukiin menevä 21yo, joten odotukset tätä settiä kohtaan olivat neutraalilla tolalla.

Old Pulteney WK499, 2nd ed. 46%

Wk-sarja on Waringin mukaan 9-10 vuotiasta viskiä ja sen kypsyttämiseen käytetään refill-bourbontynskiä (ikämerkintäviskien ollessa pääsääntöisesti 1st fill bourbonia). Sarja on kuulemma loppumassa ja tilalle tulee majakkateemainen sarja. Tämä kakkoseditionin WK499 on leikattu 46 %:iin aikaisemman 51 %:n sijaan.

Tuoksu: Makeutta ja mukavaa merellisyyttä sen seurana. Tummaa vihreää lehdistöä. Merellistä kalliota. Kookosta.

Maku: makean eksoottinen, kookosta, kukkaisuutta. Mukavan erilainen viski. Tasainen kookoksinen hedelmäisyys jatkuu suussa varsin pitkään. 86.

Kommentti: Volttien leikkaus oli mielestäni hyvä ratkaisu tämän kohdalla. 51 % oli ensimmäisessä versiossa liian alkoholinen.

Old Pulteney 21yo,46 % (maistettu aiemmin täällä)

Tuoksu: Syvempi ja vihreämpi kuin WK499. Makeus on asettunut paremmin taustalle. Lasin pyörittämisen jälkeen hieman esanssisen karkkista makeutta. Sademetsän aluskasvistoa. Vaniljaa. Oikein mukava!

Maku: Tasainen mukavan juotava drami. Makeus oikein hienosti taustalla. Jättää suuhun syvän hieman kuivattavan tuntuman, joka jatkuu pitkään. Tällä kertaa tämä vain nautiskeltiin, kun on kirjailtu tarkemmin jo aikaisemmin. 90.

Old pulteney WK217 Spectrum, 46%

WK217:ssä on käytetty fifty-sixty amerikkalaista refillborbonia ja 1st fill espanjalaista tammea.

Tuoksu: Lääkemäisempiä fenolisia tunnelmia, jotka kuitenkin pysyvät miellyttävällä tasolla. Makeus on hävinnyt. Tuntuu, etta tämän pitäisi vielä hieman avautua.  Omenaa, hyvin tuoksuvia kesäisia kukkia.

Maku: Suutuntuma taas jännän samettinen. Mausteista kihelmöintiä. Viikunaa, erilaisia mausteita. Sherryn vaikutus kivasti taustalla. Kiva ja erilainen Pulteney taas! 88.

Old pulteney WK209 Good Hope,46 %

Vahvistamattoman nettilähteen mukaan tämä on kypsynyt kokonaan eurooppalaisessa sherrytammessa.

Tuoksu: Jälleen erilainen: havumetsää, merellistä levää. Syvyyttä. Ei ehkä helpoimpia tuoksuja: hieman epäpuhtautta.

Maku: Selvästi tummempi profiili, aromaattinen, tummaa pähkinäisyyttä. Taittaa myös suklaaseen päin. Kevyt makean karkkinen suutuntuma. 87.

Old Pulteney 40yo 1968-2012, 51,3%

Viimeisenä odotteli sitten se tavara, jota varten moni oli tähän tastingiin tullut: uusi 40-vuotias. Viski koostuu viidestä tynnyristä, joista kaksi ex-bourboneita ja 3 espanjalaista sherry hogsheadia. Pullomäärä: 493.

Tuoksu: Upeaa makeaa toffeisuutta, nahkaa, kuivattuja hedelmiä. Värinä on keltaiseen taittuva ruskea. Vanhaa mahonkipöytää. Kerta kaikkiaan hieno.

Maku: Täydellinen tasapaino, kuivahedelmää, nahkaa. Nahkan ja kaikenlaisen ruskean tuntemuksia suun täydeltä, jota hedelmä täydentää. Jatkuu pitkänä ja kertakaikkisen nautinnollisena. Jättää suuhun kuivattavan fiiliksen. Ollaan aika lähellä täydellisyyttä. 95.

Kommentti: Ohjelmiston mukaan kattauksessa piti alun perin olla WK217, 17yo, 21yo, 30yo ja 40yo. Paikan päällä kuitenkin ilmoitettiin, että 30yo on loppu, joten tilalle tuli toinen WK-sarjalainen. Pettymys meinasi olla jonkinlainen, koska 30 vuotta oli kuitenkin iso syy osallistua tastingiin. Nuo WK:t kuitenkin lunastivat paikkansa aika kivasti ja 40yo kruunasi setin, joten hyvä maku jäi suuhun. Kun sitten tiskiltä löytyi 17yo ja pienen mankumisen jälkeen jemmasta myös 30yo (tosin rahalla, mutta sentin kaato oli hyvin runsas), jätti Old Pulteney itsestään varsin mukavan kuvan ja henkilökohtaisessa kuntopuntarissani ilman muuta yläviistoon sojottavan vihreän nuolen.

Loppuhuomiot Cinderellan tastingeista: Neljä tastingia kahteen päivään oli kova tahti, mutta aamupäivä-iltapäivä-jaolla erittäin toimiva, varsinkin kun setit olivat erilaisia ja niiden vetäjät kukin omalla tavallaan huippuja. Tastingissa olisi myös blogistille isosti ammennettavaa, koska (ainakin kohtuullisen) luotettavaa ensikäden tietoa olisi tarjolla aiheesta kuin aiheesta. Jotenkin kuitenkin itse nautin näissä ennen kaikkea istuskelusta ja tarinoiden kuuntelusta ja korkeintaan itse viskifiiliksistä oli kiva kirjoitella vähän muistiin. Fiilistely kuitenkin ennen kaikkea. :)

Glenfarclasia viideltä vuosikymmeneltä

Glenfarclas on siinä mielessä miellyttävä tislaamo, että se on keskittynyt aika vahvasti perustekemiseen: yhtä tislettä ja suunnilleen samanlaista puuta. Cinderellalla tastingin pitäneen Robert Ransomin mukaan tisleen ppm-luku on 3-4 ja se on pysynyt samana 1970-luvulta asti. Olenkin hieman suhtautunut Glenfarclasiin sillä asenteella, että kun olen maistanut siltä yhden viskin, olen maistanut ne kaikki. Menin silti ennakkoluulottomasti tastingiin, koska tarjolla oli tislaamon vuonna 2007 lanseeraamaa family cask -sarjaa, eli single cask -pullotteita. Tasting ei ihan ilmainen ollut (50 €), varsinkin kun annokset osoittautuivat 1 cl:n kokoisiksi (tätä ei tiennyt etukäteen). Toisaalta harvemmin pääsee maistamaan 50-luvun viskiä. Sitten asiaan.

Glenfarclas 1993, cask 74, 58,7 %

Tuoksu: Raikkaan punainen ensituoksu, jossa on kuitenkin myös mukavaa keltaisuutta, hunajaa. Varsin miellyttävä ja raikas tuoksu. Kanervahunajaa, sitrushedelmää, mutta ei kirpakalla tavalla.

Maku: Topakkaa kamaa ja pienirakenteisesti kihelmöivää alkoholia kuitenkin hyvin smoothina. Varsin makeaa punaisuutta. Raikas makeus on tässä hienoa. Kiva viski ilman muuta. 90.

Glenfarclas 1983 cask 43, 51 %

Tuoksu: Pientä liuotinmaisuutta tai epäpuhtautta alkuun. Huomattavasti tummempi kuin 1993, hedelmä on jotenkin piilossa. Sitten hieman makeaa sitruksisuutta, mutta ei niin hyvä. Vesitilkka kuitenkin vie epäpuhtauden pois ja paljastaa sitrusta entisestään.

Maku: Raikas sitruksisuus ensin, joka sitten voimistuu varsin miellyttävästi. Tämä on alkuun jopa keltaisempi kuin punainen. Sitten makea punainen hymyilevä pehmeys ja marjaisuus tulevat tilalle. Todella pehmeä ja huikea upgrade tuoksusta. 92.

Glenfarclas 1973 cask 2598, 56,5 %

Tuoksu: Hieno tumma syvä makea sherryisyys. Sikarilaatikkoa. Syvä tuoksu, jonka parissa viettäisi pidempäänkin aikaa. Kovempi ja kuivempi kuin 1963.

Maku: Syvä punaisuus, ruskeaa makeutta. Varmasti sherryistä suklaista Farclasia omimmillaan. Tummaa suklaata. Pientä kitkeryyden tuntua lopussa. Kiva kihelmöinti ja hieno suutuntuma. Todella voimakas ja pitkä jälkimaku. Onko kuitenkin yksioikoinen? Tuoksu oli tässä ehkä kuitenkin se parempi osuus. Sherryaddikteille toimii. Ja potentiaalia olisi kovempiinkin pisteisiin jos drami olisi hieman suurempi. 91.

Glenfarclas 1963 cask 179, 50,4 %

Tuoksu: Makeutuu ja syvenee, vähemmän tummia fiiliksia ja enemmän takaisin marjaisuuteen. Fudgea. Alkoholi on jo täysin integroitunut tähän. Punainen ja syvä, ei järkyttävän monimuotoinen kuitenkaan. Sikarilaatikkoa.

Maku: Herättää huomiota ensisuutuntumallaan: hyvin öljyinen, äärimmäisen tumma, aika kuiva maku, jalleen niita sikarilootafiiliksia. Mutta upean syvä. Aivan pientä mausteista alkoholin kihelmointiä, joka itse asiassa on ollut näille kaikille yhteinen miellyttävä piirre. Jälkimaussa suklaata ja tupakkaa. Ikää ei silti välttämättä mitenkään erityisesti maista. 92.

Glenfarclas 1953 cask 1678, 53,7 %

Tuoksu: Alkuun puinen ensivaikutelma. Maanläheisyyttä, ruohoa. Ei erityisen voimakas, mutta syvä kyllä. Ajan myötä avautuu koko ajan enemmän ja enemmän. Uskomattomankin raikas ikäänsä nähden.

Maku: Odotuttaa ensin suussa jättäen epäilyksen, onko tässä mitään, mutta sitten: eucalyptusta, mineraalista raikkautta, uimahallia, upea tasapainoinen viski, jossa kaikki on tasapainossa, hentoa yllättävänkin raikasta marjaisuutta. Amen. 95.

Yhteenvetoa: Kyllä yhden tislaamon tuotteiden tasting on silmiä avaava juttu. Nämäkin olivat käsittämättömän erilaisia viskejä siihen nähden, mikä ennakkokäsitykseni oli. Silmiin pistävää oli näiden upea laatu, joten kokemuksen perusteella suunnannen kulkuni jatkossa hyvinkin rivakasti sitä hyllyä kohti, jossa family caskeja on tarjolla. Jos normaalit Glenfarclasit tuntuvat hieman turhan samasta puusta veistetyiltä ja "tylsän" hienon pehmeiltä, niin näistä löytyi aivan eri lailla särmää.

Tätä nykyä on meno kuulemma muuttunut siihen suuntaan, että Mr. Grant tekisi mitä vain, jotta dorka ostaisi toisenkin pullon.

Lagavulin 21yo, 56,5 %

 Olen sen verran suurten hehkutuspuheiden hehkutuspuheiden vietävissä, että jo pitkään on tehnyt mieli päästä maistamaan vuonna 2007 pullotettua sittemmin ylisanoja kerännyttä ja nykyään törkyhinnoissa liikkuvaa Lagavulin 21:stä. Tätä intoa ei ole pienentänyt se, että tänä vuonna on ilmestynyt uusi Laga21, joka ei ole kohdannut samanlaisia ylisanoja. No, Tukholman Akkuratissa tuota oli hyllyssä ja jännityksestä tärisevin käsin menin sitä tilaamaan peläten, että kun lausun pullon nimen tiskillä, niin koko baaritiski herää sen olemassaoloon ja hyökkää pullon kimppuun jättäen blatten nuolemaan näppejään. Näin ei käynyt ja sain dramini ja sen rinnalle normi16yo:n.

Ennen itse viskiä on todettava, että on vaikea lähteä maistamaan tuotetta, johon liittyy valtavasti odotuksia. Yhtäältä sitä haluaisi varjella lasissa kun sitä kuitenkin on niin vähän, toisaalta tuoksun parissa haluaisi viettää aikaa vielä enemmän peläten, että maistaminen jotenkin rikkoo sen. Entä jos viski ei maistukaan niin hyvälle? Yrittääkö pettymystä puhua itselleen paremmaksi? Ja entä jos se onkin tasan niin herkku kuin oli ajatellut? Onko itse moiselle viskille tarpeeksi hyvä? Miten edes kehtaan lähteä analysoimaan moista taivaallisuutta? Vaiko toisaalta: vitut, viinaahan se vaan on.

Lagavulin 21yo, bottled 2007, 56,5 % (226sek / 2 cl)

Tuoksu: Huikea ensituntuma. Merellisyyttä, upeaa lyijyisyyttä. Syvää tummanpunaista äärimmäisen syvää sherryntuntua, johon hyvin suolainen savuisuus yhdistyy. Piipputupakkaa. Tervaa, ratapalkkia. Hieman samoja elementtejä kuin tässä Benriachissa mutta niin tasapainossa että. Varsin pitkälti täydellinen tuoksu osastolla peat+sherry.

Maku: Odottaa ensin, sitten lähtee hitaasti rakentamaan tarinaa suussa: alati voimistuva mausteisuus, herkullisen pehmeän alkoholin kihelmöivyys, punainen upeasti integroitunut sherryisyys, valtava suuntäyttävyys, täydellinen peat'n'sherry. Ruudin kuivattavuutta. Jälkimaussa nugaata, tervaa, suklaata. Yleisesti voimallisen punaisen ylettömän syvyyden vaikutelma. Suun kuivattavuutta mutta samalla mehukkuutta, joka pistää maiskuttelemaan saavuttaakseen jokaisen nautinnon kulman tästä viskistä. 16-vuotiaaseen verrattuna räyhempi, syvempi, sherryisempi, tummempi ja vähemmän makea viski. Hieno elämys ja jos jonkun pullon kanssa pitäisi venyttää paukkuen yli viskibudjettinsa, niin se voisi olla tämä. 95. 

Benriach 1984, 26yo, Cask 7193, Peated, Virgin American Oak Finish, 54,3 %

Tämä Benriachin single cask on mielenkiintoinen tuttavuus: tiedoiksi annetaan peated, virgin american oak finish, natural color, ja sitten itse viski on hyvin tummanpunaista. Sitä, missä tynskässä tuo on pääosin kypsynyt, ei pullossa tai tuubissa mainita. Lähdin selvittämään asiaa kysymällä ruotsalaiselta Magnus Fagerströmiltä, joka omisti ennen uusimpia Single Cask releaseja kaikki Benriachin julkaistut OB-pullot. Sain Magnukselta mielestäni erittäin mielenkiintoisen vastauksen:

"There will be a lot of colour from the Virgin Oak, but I think the explanation is quite simpy that they don't really know what kind of cask it was in at first. When they bought the distillery and the stock of casks there was not a complete inventory on what kind of casks it was as eveything during the Chivas time wents for blends. 

So they just mention the finishing cask as they probably not know for sure what cask it was originally. Many of the casks were of course marked down as sherry butts, first fill bourbon etc, but there was also a lot of casks with not so good information. They didn't even know that BenRiach had produced peated whisky when they bought the distillery!"

 

Benriach 1984, 26yo, Cask 7193, Peated, Virgin American Oak Finish, 54,3 %

Tuoksu: Voimakas turpeisuus yhdistettynä savusaunaan ja huumaavaan punaisuuteen. Mieletön saunavihdan ja jonkun punaisen yhdistelmä. Katajaa. Aivan uskomattoman hieno. Alkoholikin tuntuu, mutta erittäin pehmeänä ja vaikka se ei häiritse, makujen syvyys jopa kehottaisi lisäämään vettä, jotta niistä saisi vielä lisää irti. 

Maku: Tuoksua komppaavaa savua, savusaunaa. Alkoholi kyllä tuntuu, mutta pehmeänä kuin mikä. Holin jälkeen syvä punainen makeus, joka kääntyy jopa tervaiseen päin. Huumaava suuntäyttäjä. Punaisen turpeinen savuisuus koko ajan tasaisena mukana. Jälkimaussa sikarilaatikkoa ja tummia suuta hiveleviä tuntemuksia. Myös Highland Parkmaista maanläheistä tunnelmaa, jota veden lisääminen tuo vahvemmin esille. Hieno tuote. 95. 

Ville: T: Kypsää hillottua kompottimaista marjaa, ei kovin makeaa. Mustaa kirsikkaa. Kuivattua taatelia tai jotain muuta punaruskeaa. Sikarilaatikkoa, tupakkaa, paahtuneita kahvinporoja. Alkoholiakin löytyy, mutta hyvin tyylikkäästi. Huikea omanlaisensa savu. Todella syvä tuoksu. Lasissa seisomisen jälkeen ensimmäisen tuoksu on vahvan savuinen. M: Ensimmäisellä hörsyllä tuoksun savu muuttuu mauksi täydellisessä linjassa. Näin saumatonta liittoa en ole ennen maistanut. Todella paksu, yhtä voimakas maku kuin tuoksu. Alkoholi lähtee nousemaan aika tuimasti, mutta siinä ei ole kerta kaikkiaan mitään epäpuhdasta, eikä se ohenna juomaa yhtään. Vesi tekee viskiä entisestään juotavammaksi, mutta ei välttämättä tuo makuun hirveästi mitään uutta. Valtavan pitkä kaari samaa makua. Ei lukemattomia kerroksia kuitenkaan, esim. kaikki hedelmät loistavat poissaolollaan, eli savuviski tämä on. Mutta sikarilaatikkoa, tupakan lehteä, savustuspönttöä ja kaikkea muuta mahtavaa, jota polttaa voi. Kun ollaan jälkimaussa, tulee alkuun vahvaa mausteisuutta, sitten mennään aika makeaksi ja suuhun jää leijailemaan makean pehmeän siirappinen supermiellyttävä fiilis. Ei maailman monipuolisin makupaletti, mutta se perusmaku on kertakaikkisen hyvää. Tämän jälkeen ei tee mieli pestä hampaita. Villen pisteet: 95.

Benriachia rivissä: 15, 20, 30 ja 32

Benriachissa on sitä jotain. Värikkäitä pulloja, mielikuvituksellisia pseudolatinanimiä, välillä savua ja välillä ei, toisinaan sherryä. Ja hinnat kohtuullisen maltillisia kautta linjan. Omasta hyllystä löytyvät 15- ja 20-vuotiaat saivat seurakseen serkkupojan lähettämät samplet vuosilta 1979 ja 1978. Oman mielenkiintonsa mukaan toi se, että tarjolla oli kaksi viimeisteltyä viskiä eri ikäisinä ja toisaalta kaksi puhdasta ex-bourbon-tynnyriesitystä. Katsomma, miltä maistuivat.

Benriach 15yo Pedro Ximinez, 46 %

Benriachin Distillery Manager Pedro Ximinez on jättänyt tähän puteliin niin vahvan kädenjäljen, että pulju on halunnut kunnioittaa miestä etikettiin päätyneellä maininnalla. No niin, huumori sikseen ja asiaan. Tästä on aika lyhyet nuotit, koska samainen nektari on aikaisemmin maistettu Uisgessa. Yhdellä heitti pistearvio tällä kertaa, eli tarkkuus oli kohtuullinen.

Tuoksu: Marjaa, suklaisuutta, punaisuudessaan raikas. 32yo:n jälkeen esanssista karkkimaisuutta.

Maku: Täyttää suuta, messevä makeus, raikas ja maukas joskin harmiton esitys. 89.

Ville: M: makea, tuore. M: kuivattavia tanniinisia piirteitä. Villen pisteet: 86.

Mikko: ei öljyisyyttä. Ensipuraisu miellyttävä. Jos olisin hövelillä tuulella niin voisin kehua jopa maukkaaksi. Suuta kostuttava. Mikon pisteet: 89.



Benriach 20yo, 43 %

Voltit on vedetty tässä 20-kesäisessä varsin alas, joten muita elämyksiä kuin voimaa olisi lupa odottaa. Samaisesta viskistä on nuotit Pikkulinnusta myös täällä.

Tuoksu: Hunajaa, keltaisuutta, persikkaa, vaniljaa, hyvin perusbourbontynnyrin tuntu. Laadukas sellainen. Tasapainoinen tuoksu, joka mahdollistaa makupuolella vaikka mitä. 

Maku: Pehmeän keltainen laskeutuminen kielelle, sitten maltillisesti nousevia keltaisia hedelmiä, holia ei juurikaan. Toistaiseksi hieman kuivan köyhä. Loppuun miellyttävällä tavalla hyvin maanläheistä robustiutta ja yrttisyyttä muodostaen jälkimausta tämän viskin ilman muuta parhaan osan. Aluksi kaavailemani 90-pisteet laskivat kahdella muiden viskien jälkeen. Täytyy maistaa vielä uudelleen, kun tämä on hieman auennut. 88.

Ville: t: Hienokseltaan liuotinmaisia fiiliksiä tulee, pienen haistelun jälkeen puumaisia tynnyrisiä fiiliksiä. M: Suutuntuma on vähän ohut, alkoholi taas nousee aika voimakkaana mutta hauskana aaltona. Alkoholin mukana tulee pippurisuutta ja mausteisuutta, mutta maku jää vähän lyhyeksi. Vasta jälkimaku tuo mukanaan
hedelmää ja vaniljaa. Jälkimakuun nousee kuivattavaa tynnyrisyyttä. Villen pisteet: 86.

Mikko: Tässä aavistus kirpakkuutta verrattuna 15yo:hon. M: alkuun pehmeää maitosuklaisuutta, lopussa
suolaisuutta, jälkimaku rokkaa. Mikon pisteet: 87.



Benriach single cask No. 7511, 1979, 30yo bourbon barrel, 47,9 %

Tuoksu: alkuun selkeästi makeampi, hyvin mehukasta omenaa, jopa jouluomenaan taittuvaa. Syvä ja voimakas tuoksu.

Maku: Luonnetta ja ryhtiä, pientä mausteisuutta, jota seuraavat keltaiset hedelmät. Kehveli, mikä meno suussa! Täyttää suuta iäisyyden, bourbon-vaniljaa parhaimmillaan, jopa pienen savuisuuden häivää, jälkimaussa esiin tulevat sitten tummemmat kypsemmät fiilikset, litsihedelmää. Suuhun jää makea tammisuus iäisyydeksi. kertakaikkinen hieno viski. 95.

Ville: t: Tuoksujen sinfonia. Tulee paksuna aaltona, ei tarvitse paljon hakea. Täyteläinen, mutta myös makea. Selkeästi samaa sukua kuin 20yo, mutta kaikkea enemmän. M: Alkoholin tulee upealla tavalla. Mitään epämiellyttäviä vivahteita ei kuulu. Mahtavia nahkaisuuden ja mausteisuuden kerroksia jälkimaussa. Teki itsensä heti tiettäväksi. Ryhdikäs, ei himmailijaviski. Villen pisteet: 94.

Mikko: t: Pieni kirpeys taustalla, muuten täyteläinen. Omenaa. M: alkoholiryöppäys, mutta sitten paljon juttuja. Hentoa savua, pohjaanpalanutta kahvia, hyvällä tavalla. Jälkimaku kestää pitkään. Mikon pisteet: 92.



Benriach single cask No. 4417, 1978, 32yo tokaji finish, 50,4 %

Tuoksu: Rommirusinainen makeus alkuun, sitten jälkiruokamainen täyteläinen makeus. lasin pyörittämisen myötä alkoholikin nostaa päättää nugaanuottien kera. Punaviinimäisyyttä, syrahin tummuutta. 15yo:n tuoksun
jälkeen vahvasti jalohomeista jälkiruokaviiniä.

Maku: Erittäin tumma osuma suuhun, kertakaikkisen kondensoitunutta nektaria. Tummia vesiä, holia riittävästi, jotta luonnetta tulee. Purppura/violettia suussa, erittäin tummaa rypälettä. Suutuntuma ei tästä parane. tummaa, jopa mustaa, kuitenkin ilman lyijyisyyttä. Hennon savun voisin tästä myös löytää. Jälkimaun yrttisyys on kyllä huikea ja jälkimaun pituus ensiluokkaista. Ainoan miinuksen voisi löytää makumaailman yksipuolisuudesta: onko viiniviimeistely yksipuolistanut viskiä? 94.

Ville: t: Hunajasiirapissa säilöttyjä hedelmiä. Viskille on kunniaksi, että se muistuttaa kroatialaista hunajalikööriä. Laventelia. ei tanniineja. M: Sikaria, kahvia, nahkaa, ruskeita asioita sen lisäksi, että on hunajaa ja rommirusinaa. Alkoholin kuivattavuutta ja voimaa, joka erottaa selvästi 15yo:sta. Olisin toivonut mausteita lisäksi. Tässäkin aistin pientä savua. Jälkimaku oikein maukas, mutta siitä huolimatta tuoksu hieman makua parempi. Villen pisteet: 92.

Mikko: t: Kermakarkkimaisuutta, aavistuksen enemmän alkoholimaisuutta kuin edellisessä. M: samaa makumaailmaan kuin 15yossa mutta rodukkaammassa muodossa. sitruksisempaa. Hyvin suuta kostuttava lopputunnelma. Mikon pisteet: 91.


Yhteenvetoa

Tämä maistelu nosti monia aihioita keskusteluun. Ensinnäkin pohdimme sitä, mistä pisteet tällaisten viskien kohdalla kertovat ja paljonko lisäpisteestä olisi valmis maksamaan. Jos esimerkiksi raakkaa 15yo:n ysikymppiseksi ja siitä pulittaa n. 50 €, niin ovatko esim. neljä lisäpistettä yli sadan euron lisäsatsauksen väärtejä? Tässä tapauksessa totesimme yhteistuumin, että olivat. Viskejä voi varmasti harrastaa nauttimalla hyviä kolmenkympin pulloja, mutta jos ei koskaan maista tällaisia laatutuotteita (näiden single caskien hinnat pyörinevät jossain 160-200 €:n välillä ja olivat siten öbaut arvokkaimpia maistamiamme viskejä), ei välttämättä saa koskaan kokea, minkälaisia elämyksiä viskit voivat tarjota. Siinä mielessä Eläväpullossakin ylläpidetty leikkimielinen arvosteluasteikko muistuttaa helposti Richterin asteikkoa: seuraava lukema on aina eksponentiaalisesti parempi kuin edellinen ja moisesta laadusta pitää usein myös maksaa - toki valueta unohtamatta.

Toki on myönnettävä, että hinta-ajattelu lähtee helposti käsistä. Kun viskivuoden 2011 yhteenvedossa näin yhtenä haamurajana pullon hinnaksi 70 € eli euron per sentti, alettiin nyt jo puhua kotioloissa nautittavista viskeistä sellaiseen sävyyn, että 10 € ravintola-annoksen hinnaksi olisi vielä kohtuullinen. Sillä saisi jo mukavasti vanhoissa mummoissa tonnin pullon...

Nämä maistetut iäkkäät Benkut lunastivat sinänsä paikkansa, että ne totisesti tuntuivat hintansa väärteiltä. Toki jo etukäteistieto vanhoista viskeistä saattoi vaikuttaa tähän paljonkin, joten sokkotastingia tulee jossain vaiheessa yrittää suosia. Millä eväin näitä sitten ostaisi omaan kaappiinsa? Ville tuumaili, että niiden tulisi täyttää joku tietty kolo viskikaapissa. Bourbon-Benkulle se voisi olla huippulaatuinen allround-viski. Tokajille sen sijaan moisen paikan löytäminen oli ainakin tälle seurakunnalle ajatuksen tasolla vaikeampaa. Summa summarum, Benriach nosti kyllä jo valmiiksi kohollaan olleita osakkeitaan huimasti tämän maistelun myötä. Yksi seikka oli näille viskeille yhteinen: hieno jälkimaku. jos siis haluat tietää, miltä pitkä jälkimaku tuntuu, maista Benriachia.

Uisge ja Benriach

Uisgessa oli tarjolla useampaa sorttia Benriachia. Tämä tosiseikka yhdistettynä Altian osaston loistavaan palveluun ja meininkiin piti allekirjoittaneen toisena Uisge-päivänä pitkään samalla seinustalla. Laseissa kävi pari hyvää ja pari erinomaista viskiä. Myös uusi Alkoon tulossa oleva rioja-viimeistely maistettiin. Tässä mielipiteitä:

Benriach 12yo port finish 46 % Importanticus Fumosus

Ensialkuun täytyy todeta, että niin tyylikäs ja omaan silmääni hyvin toimiva brändi kuin Benriach onkin, ovat nuo viskien wannabe-latinanimet aika bernhardilaiskoirasta. Asiaan. 

Tuoksussa jotain jäteöljymäistä, mistä en tykkää. Hentoa savua, kirsikkaa. New make -tyyppistä maltaista makeutta.

Maussa alkuun hyvin voimakkaan mausteisen suun täyttävä isku, joka sitten pehmenee aprikoosiseksi ja mukavaksi. Maun punaisuus on varsin nuorta ja raikasta. 88.

Benriach 15yo PX, 46 %

Tuoksu on hyvin nätti puhdas sherry. 

Maussa puhdashenkinen, tuore ja mehevä sherryisyys jatkuu. Kypsempää banaania, mustikkaa/kypsää vadelmaa. Hyvin toimiva alkoholisuus, luonnetta riittää ikäisekseen! Tasapainoisuus kuvaa hyvin tätä viskiä. Ehkä korkeintaan iän mahdollisesti tuomat maun lisätasot voisivat nostaa pisteitä. 90.

Suomi-Benriach 1993-2012, Rioja-finish, 56 %

Viskisieppo tietää kertoa, että tämä tulee pitkäripaiseen huhtikuun alkupuolella.

Tuoksussa nahkaa ja kevyen makean maukasta sherryä. 

Maussa iskevä alkoholi tuo veden silmiin. Alkuun ei ihmeempiä fiiliksiä. Veden myötä avautuu, mukaan tulee vaniljaa ja banaania. Kuitenkin vielä varautunut viski. 87.

Benriach 1975-2007 31yo, 53,7 % Port pipe cask, cask nr. 4451 btl. 355/707

Tällaisien pullojen kohdalla täytyy jälleen ylistää Uisgea tapahtumana. Se, että tavallisellakin palkansaajalla on mahdollisuus maistaa jotain huikeaa viskiä, on harvemmin mahdollista kotona. Allekirjoittaneellakin oli alun perin tarkoituksena pitäytyä entuudestaan tuntemattomissa peruspullotteissa, mutta mopohan karkasi käsistä jo hyvin aikaisessa vaiheessa törmäten päistikkaa useampiinkin suurmiesten herkkuihin. 

Tuoksu on perkeleen hyvä (tämä ilmaisu on suoraan maistelumuistiinpanoista, joten kirjattakoon se tähän krouvista kielestä huolimatta). Osin tummia rasvaisia fiiliksiä, sitten trooppisia hedelmiä, ananasta, port-viinin aromeja. 

Maussa tuntuvat trooppiset vivahteet, joita sopiva alkoholisuus ja snadi turpeisuus seuraavat. Jälkimaussa herkullinen ananashenkinen savu. Kertakaikkista hyvyyttä. 94.

Benriach 1984-2006 21 yo, 55 %, oloroso sherry butt, cask nr. 1438 btl. 408/658

Tuoksu on tumman sherryinen, tummia marjoja, uskomattoman syvä ja hienostunut. Nahkasohvaa. Lasin pyörittämisen jälkeen myös alkoholi ilmoittelee itsestään.

Maku: Wow! Kahvia, tupakkaa, sitten vahva alkoholi, joka on kuitenkin täydellisesti balanssissa. Alkoholin jälkeen viski rauhoittuu, kahvipapua. Kertakaikkinen elämys! 95.

Postutamos Scriptumondos: Olen pitänyt kaikista maistamistani Benriacheista 21yo Authenticusta lukuun ottamatta. Rikkaita makuja, suun täyttävää rakennetta. Kenties jotain tällaista ostoslistalle piakkoin?

Mackmyraa Uisgessa

Koska ennakkoluulottomuus on valttia ja ruotsalaiset mukavia, aloitin Uisgeni tutustumalla länsinaapurin Mackmyran viskeihin. Nykyiselläänhän voisi oikeastaan sanoa, että viski on usein aika ruotsalainen tuote: selkeän luksus-statuksen omaava hifistelyn oikeuttava iloinen ja sosiaalinen juoma, joka korostaa nautinnollisia arvoja jopa siinä määrin, että melkein unohtaa kyseessä olevan kuitenkin nesteen, josta on mahdollisuus päihtyä. Kuten ruotsalaisuuteen, viskin juontiin kuuluu oleellisesti lähipiirin muistuttaminen siitä, että oli kyllä huisin mukavaa, enkä juovuksissa ollut yhtään! Aamulla mennään sitten Söderiin brunssille. Salonkikelpoista nautiskelua siis - toisin kuin reissaaminen sateiseen Skotlantiin ja nummilla kuljeskelu märin jaloin ja dramin siemailu jossain hämyisessä pubissa.

Näitä elämyksiä tarjoaa siis Mackmyra, vuonna 1999 perustettu tislaamo, joka tuottaa nykyisin 600 000 pulloa viskiä vuodessa. Valikoimasta löytyy tislettä savulla ja ilman, mutta mielenkiintoista on osittainen katajan käyttö savustuksessa. Toisena erikoisuutena on pienten 30-100-litraisten tynnyrien osittainen käyttö. Mackmyra on saanut muun muassa Murrayn viskiraamatussa useita kovia pistekellotuksia ja se listautui hiljan pörssiin, joten hyvin lienee bisnes lähtenyt pyörimään. Omassa lasissa käväisi neljä eri Mackmyraa, jotka kyllä tekivät kovan vaikutuksen.

Mackmyra Special 07 Framtidstro, 45,8 %, lanseerattu 2011.

Special 07 on majaillut lakkaliköörillä esimaustetussa tynnyrissä ja lakan vaikutuksen kyllä huomaa erityisesti tuoksussa positiivisena elementtinä. Tuoksu on jälkiruokaviinimäinen, makea, banaaninen. Maku on hieno ja puhdas. Menee minulla kategoriaan "perusviskit", mutta on varsin mainio sellainen. 89.

Mackmyra Reserve Single Cask "Rökig Sherry" 2007-2010, 53,5 %

Messujen toinen viski räjäyttikin sitten totaalisesti pankin. 30 litran ruotsalaisessa uudessa tammitynnyrissä kypsytetty katajasavustettu Single Cask oli yksi parhaita viskejä joita olen maistanut. Ja kun ikää on 3,5-vuotta! Tuoksu on kuin katajalla ja muulla jämäpuulla lämmitetty mummon savusauna. Savu on tässä jotain aivan omanlaistaan ja poikkesi ainakin kaikista niistä savuista, joita olen itse aikaisemmin maistanut. Upea! Suutuntumaltaan viski kuivattaa ja lämmittää, maku on pitkä ja monipuolinen. Pieni veden lisäys tuo nahkaisia tuntemuksia ja kuivempaa/puhtaampaa tammea. 95.

Mackmyra Moment Norrsken, 53,2 %, btl. nr. 1278/1492, lanseerattu 12/2011.

Moment-sarjaan on käytetty vain valikoituja tynnyreitä ja erät ovat hyvin rajoitettuja. Kyseisessä pullossa on bonuksena pullon ympärillä kuminen vyö, joka tuo siihen tiettyä homoeroottista jännitettä. Tuoksusta löysin banaania ja nahkaa. Makunsa oli taas hyvin maukas, eksoottista hedelmää, luonnetta ja voimaa! 88.

Mackmyra Den Första Utgåvan, 46,1 %

Tästä kaikki alkoi Mackmyran kohdalla. Viski on kypsynyt osin 100-litraisissa ruotsalaisissa tammitynnyreissä. Tuoksu on nuorempi kuin edellisissä, omenaa. Maultaan tämä on perusmallasviskiä: tavallisten kuolevaisten kamaa, mutta hyvää sellaista. 87.

Summa Summarum: Täytyy todeta, että Mackmyra vakuutti. Tislaamo myy myös yksityisille tynnyrimitassa tavaraa ja tuon rökig&sherryn litrahinnaksi ei tulisi Tanskasta haettuna kuin n. 110 €. Houkuttelevaa, perin houkuttelevaa...

Disclaimer: Tässä tekstissä ja (blogissa ylipäänsä) kirjoitellaan välillä hieman pilke silmäkulmassa. Tekstien tarkoitus ei ole loukata ketään. Hyvä lukija, mikäli koit loukkaantuvasi, istu soffalle, kaada itsellesi drami ja relaa. Kyllä se siitä! :)