Bushmills Black Bush, 40 %

Viskien ja Bushmillsin parissa jatketaan. Black Bush eli musta pensas on lähtökohtaisesti kertaluokkaa tislaamon perustuotetta parempi viski. Master of Maltin mukaan tavara on 11 vuotta vanhaa, ja kypsytetty "mostly in sherrycasks".


Bushmills Black Bush, 40 %

Tuoksu: Selkeän kypsän makea, silti alkoholikin puskee hieman ikävästi taustalta esiin. Kypsää hedelmää. Helposti lähestyttävä, mutta perustuuko vain makeuteen? Hieman omenan kirpeyttä.

Maku: Ensalkuun new makemaista sitruksisuutta, suutuntumaltaan pehmeä, saippuaa. Suklaisuutta. Sherryisyys tuo ehkä hieman makeutta, mutta ei juurikaan taita punaiseksi. Tasapainoisempi kihelmöinti jälkihöökeissä. Lällykkäviski. Vesilisä korostaa tammisuutta, ei silti paranna. 70.

 Kommentti: Tämän ja edellisen Bushmillsin kanssa ei voi puhua varsinaisesti jälkimausta, vaan pikemminkin vain jälkihöökeistä. 

Bushmills, 40 %

Viime aikaisten ei niin laadukkaiden viskien tarjonnassa siirrymme Irlantiin, kun lasiin kaatuu Bushmillsin perusblendi. Pointsit siitä, että tämän nimi on yksinkertaisesti vain Bushmills.

Bushmills, 40 %

Tuoksu: Irkkuviskin tyylistä makeaa raikastakin karkkibanaania. Hieman jotain liimamaista epäpuhtautta, mutta kohtuupuhdas tapaus. Maalleen tyypillisen kepeä. Hentoa kookosta. Myös jotain epäpuhtaan karvautta. Mitä enemmän tätä nuuskii sitä enemmän raikas banaanisuus muuttuu epäpuhtaammaksi. Raaka.

Maku: Alkuun suu kysyy, missä maku? Sitten mineraalisuutta, alkoholia, hyvin vähän mitään muuta. Puisevaa tammea sekä blendimäistä keinotekoista makeutta hieman. Heikko. Jälkimaussa pistävä tulisuus. 60.

Skotit vs. Irkut 6.9.2013

Pitkästä aikaa sopi aikatauluuni osallistuminen Suomen mallasviskiseuran tilaisuuteen. Kyseessä oli yhteistasting SMWS:n ja Irlantilaisen Whiskey Ystävien kesken, johon molemmat seurat toivat kolme pullotetta. Omat irkkukokemukset ovat toistaiseksi olleet vähissä, joten mielenkiinnolla lähdin uutuuksia maistelemaan. Kattaus maistui suuhuni seuraavalta:

Old Pulteney 21yo, 46 %

Itselleni uutena tietona Timo McAaltosen mukaan tämän kypsyttelyssä on käytetty refill bourbonia ja fino sherry -tynnyreitä. Makunsa osalta sitä on aiemmin maisteltu myös täällä luukuttaen kohtuullisen paljon kovemmat pisteet kuin tällä kertaa.

Tuoksu: Vihreää omenaa, pastirol-päivää. Hennosti banaania. Suolaisen merellinen vivahde taustalla. Päärynää.

Maku: makea alkuun, tuo veden kielelle mukavasti. Yllättävänkin kipristelevä alkoholi, mutta taittuu hyvin ja voi hyvin mennä ekan viskin piikkiin. Vähän tylsä. 88.

Bushmills 1991, Single Rum Cask No. 10635, 43 %

Kyseessä on newyorkilaiselle Park Avenue Liquor Shopille vuonna 2008 pullotettu yhden tynnyrin tuote.

Tuoksu: Hyvin vahvoja trooppisia hedelmiä, varsin erikoinen noin alkuun. Papaijaa, sademetsää, mineraalisuutta. Hyvin erilainen mihinkään aikaisemmin nuuskimaani verrattuna.

Maku: nyt voisi jo hyvin kuvitella juovansa rommia viskin sijaan. Onko tämän ison vaikutuksen tehnyt erityisen aktiivinen tynnyri, vai tarttuuko kevyempään irkkuun vain helpommin mausteen maku päälle? Tämä on joka tapauksessa selkeästi rommimaisinta viskiä, jota olen juonut. Maku on kuitenkin herkullisen suuntäyteinen ja pitkä. Tummaa suklaata, myskistä mausteisuutta, rommissa uitettua rusinaa. Korianteria. Trooppinen makeus on pitkään loppuun asti läsnä, mutta erittäin miellyttävänä - vaikka kyseiset maut eivät omaan suuhuni yleensä välttämättä herkkua ole olleet. Hyvä viski. 90.

Auchentoshan “Valinch”, 2012 Release, 57,2 %

Huh, edellisen releasen muistot mielessäni lähestyn varauksin tätä kolmesti tislattua ja bourbon-tynnyreissä kypsytettyä täysin savutonta skottia.

Tuoksu: Raikas. Vaniljaa, pinnan alla jotain hennon epämiellyttävää hikisukkaosastoa, ei tosin liian pahasti. Oltuaan hetken lasissa epämiellyttävyydet katoavat, mutta tuoksusta on vaikea saada paljoa irti.

Maku: Kova, isosti alkoholia. Suorastaan polttaa suussa. Paloöljyä. Tarvitsee kipeästi vettä. Soijaa pukkaa kun tätä juo. Heikko esitys ainakin ilman vettä, joskaan epämiellyttävyyksiä ei nyt myöskään löydy. New makea, jota tosin myöhemmin tarjoiltu riimihärkä paransi jonkin verran. 70.

Powers ”John’s Lane Release” 12 yo, 46 % 

Single/pure pot still -viski, jonak kypsytyksessä on second fill bourbonin lisäksi käytetty hieman oloroso-sherrytynnyreitä.

Tuoksu: Börppämäistä maissista vaniljaisuutta. Raikkaan kesäisenä kuitenkin varsin lupaava. Varsin monipuolinen myös. Tarvitsisi ehkä opasta tuoksujen löytämiseen. Pientä punaisuutta.

Maku: alkuun kohtuukova osuma suuhun, sitä seuraa aika perus viskin maku. Tuoksu oli parempi kuin maku. Jättää kylmäksi. 80.

 

 

 

Glencadam 1977/2009 Douglas Laing Old & Rare, 54,9 %

Tuoksu: No nyt ollaan. Nahkasohvaa, vanhaa puuta. Erittäin kypsynyttä ruskeaksi muuttunutta herkullista sherryisyyttä. Upea tuoksu kerta kaikkiaan. Maailmanluokkaa.

Maku: Ensin vanhaa puuta, tuhkaa. Iso alkoholin hyöky, joka on kuitenkin herkullinen läpi matkan. Alussa ihmetyttää sherrynuottien puuttuminen, mutta ne nostavat päätään alkoholin hyöyn jälkeen: rusinaisuutta, punaisenharmaita tanniineja, mutta myös yllättävän raikasta kirsikkaisuutta. Jättää suuhun kuivan puun tunnelman, hyvällä tavalla. Voimakas ja kondensoitunut viski. Pari vesitippaa tuo tutulla tavalla alkoholiin laajuutta ja humisevuutta suuhun. Tuo mieleen vanhan lagavulin21sen mutta ilman savua. Nam. 92.

Connemara “Bog Oak” 2007/2011, 57,5 %

Ilkka Ruponen alusti tästä mielenkiintoisesta erikoispullotteesta kertoen seuraavaa: kyseessä on 80 %:sesti Connemaran vahvasti turpeistettu (58 ppm)Turf Mór -viski, jota on kypsytetty vielä vuosi lisää (tehden siitä 4-vuotiasta) ja 20 %:sesti 6-15 vuotiasta normi-Connemaraa (20 ppm), jotka on sitten vatattu kypsymään kolmeen ex-bourbontynnyriin, joiden päädyt on kuitenkin tehty vanhasta Connemaran suolta löytyneestä tammenpätkästä. Tammen on ainakin markkinamiesten mukaan arveltu olevan 5000 vuotta vanhaa. Sekoitus on sitten kypsynyt tämän ikitammen vaikutuspiirissä vielä 10-12 kuukautta ja nektaria on valutettu pulloihin tasan tuhannen flindaa. Kaikkea sitä.

Tuoksu: Jännä keltainen raikas hedelmäisyys, jota nousee hetken päästä tukemaan varsin raikas, tuore ja pyöreä savu. Miellyttävä tuoksu. Savuisuus lisääntyy sitä mukaa kun tätä nuuskuttelee. Savu tuo luonteeltaan mieleen Ardbeg-kympin.

Maku: Pehmeys on suuhunpistävää: alkoholia löytyy, mutta se on herkullisen pehmeää. Maku jatkaa tuoksun viitoittamana. Isoa syvyyttä tästä ei löydy, mutta perusmukava viski ilman muuta. 86.

Yhteenveto: Illan voittajasta ei mielestäni ollut kahta sanaa: Glencadam, joka sai myös voittajaäänestyksessä eniten ääniä, oli tässä kattauksessa aivan omaa luokkaansa. Kyseessä oli erityisesti tuoksunsa osalta sellainen hieno vanhan ajan viski, jota ei enää monasti ainakaan tavallisen palkansaajan pöydällä vastaan tule. Olin kuitenkin erityisen iloisesti yllättynyt myös Bushmillista, joka avasi ihan uusia ovia viskin (ja ehkä myös rommin?) saralla. Myös Connemaran kevyenleppoisa savuisuus toimi hyvin illan viimeiseksi. Valinchista (joka oli myös raadin mielestä illan huonoin) pitää jatkossakin muistaa pysytellä erossa, ja Powers oli lupaavasta tuoksustaan huolimatta aika tusinatuote. Kattaus oli kuitenkin monipuolinen ja ilman tuota Glencadamia jopa aika tasainen kisa. Koska kuitenkin Irkkuviskiklubi tarjosi kerta kaikkiaan suussa sulavat riimihärät, julistan lopputulokseksi tasapelin. Tastingista olikin sitten hyvä suunnata kohti Suomi-Espanjaa. Veikkaisin, että meikäläisellä oli stadikan laadukkaimmat pohjat.

Tutustumista Irkkuihin

Skotteihin keskittyneessä viskiharrastuksessani irkkuviskit ovat olleet yksi paitsioon jäänyt osa-alue. Asiaa lähdettiin korjaamaan Viskin ystävien seuran ja Pernod Ricardin kanssa, kun tarjolle oli katettu kattava edustus Jamesonia ja pari extrairkkua. Tastingin veti Irish Distillersin Ciorán O'Donovan, ja saimmekin varsin mielenkiintoisen ja kattavan läpileikkauksen irkkuviskeistä ja irkkukulttuurista muutoinkin. Järjestetyissä tastingeissa on aina ilo seurata sitä hyvää henkeä, mikä näiden vetäjillä kilpailevia tuotteita kohtaan on. Esimerkiksi O'Donovan ei millään muotoa dissannut skotteja, vaan kertoi vain heidän tuotteiden ominaispiirteistä ja irlantilaisesta tavasta tehdä viskiä. Pieniä eroja olikin, kuten tynnyröintivahvuus, joka on O'Donovanin mukaan n. 58 %:n huitteilla. Samoin irkkuviskeissä on yleensä mukana jossain määrin myös mallastamatonta ohraa. 

Kattauksessa oli mukana neljä Jamesonia, kaksi Powersia ja yksi Redbreast. Tarkempia nuotteja en tällä kertaa nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa, koska suunnistaessani kohti maistelutilaa ohitseni hurautti Hummer, joka juuri kohdallani painoi kaasua saattaen osakseni varsin vahvan pakokaasun. Ymmärsin heti vastuullisena viskinmaistelijana, että nenäni värekarvat eivät enää olisi laboratoriokelvollisessa tilassa, joten en voisi kirjoittaa viskeistä niitä loukkaamatta sen tarkemmin. Tässä kuitenkin joitakin ajatuksia.

Maistelun referenssiviskinä toimi Jameson Reserve, eli perusjameson. Tuosta en kyllä lähtisi lauluja kirjoittelemaan: kevyt ja jyväisen likainen tuoksu, maku komppaa tuoden hentoa kukkaisuutta mukaan. 12-vuotias oli sen sijaan jo selkeä upgrade varsinkin tuoksunsa osalta: vihreää ja punaista omenaa. Maku oli sen sijaan yllättävänkin vetinen lupaavaan tuoksuun nähden. Korviini oli parista lähteestä kantautunut kehusanoja 18-vuotiaasta, ja sen tuoksu olikin erilainen ja jännä: sitruunan kuorta ja inkivääriä. Makukin on jo hyvin herkkä ja hienostunut: viskin maut ovat hyvin delikaatisti lasissa ja sittemmin suussa. Voimakas pommi tämä ei siis ole, mutta maku on nautinnollisen odottavan pitkä ja siitä nousee mineraalisia elementtejä, mitä pidemmälle mennään. Kruununjalokivenä mukana oli sitten Jameson Rarest Vintage Reserve, jonka nuorin tisle on esittelijän mukaan noin 25-vuotiasta. Upea viski ilman muuta, mutta ei toki n. 400 €:n väärti.

Extroina maistetut Power'sit John's Lane ja Gold Lane olivat mukavan helppoja ja kesäisiä viskejä. Erityisesti Gold's Lane oli kesäisen makea ja pehmeä parfyyminen marsipaaniviski. Gold Lanesta irroitin päärynäisiä ja vihreän omenan tuntemuksia. Seurueen ainoa ei-blendi, eli Redbreastin 12yo Single Pot Still oli monen paikalla olijan mieleen kenties eniten, koska se muistutti lähimmin skottiviskejä. Mielestäni se oli vaatimaton skottikategoriassa, joten itse sain parhaat kiksit kahdessa parhaasta Jamesonista. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli fiilikseltään mukava, ja erityisesti positiivishenkinen johdatus irkkuuteen toimi. Voisi jopa harkita kyseistäkin maata matkakohteeksi.

Powers Gold Label Irish Whiskey, 40 %

Tämä viskiä tuotiin minulle läpällä joskus pullonpohjat, kun olin aloittanut viskiharrastukseni. Tuojan pointti oli ilmeisesti tuoda lähtökohtaisen huonoa viskiä. Tuolloin taisin sitä näkäräisen ottaa tastingin yhteydessä, eikä todellakaan vakuuttanut. Pullo on sen jälkeen odottanut sopivaa hetkeä ja "tervetuloa paskojen viskien maailmaan" -blogipostausta. Nyt tuo hetki tuli, joten maistetaan.

Powers Gold Label Irish Whiskey, 40 %

Tuoksu: Makeaa kypsää banaania, bourbon-vaniljaa, hieman kynsilakanpoistoainetta. Tiettyä raakuutta, mutta ei itse asiassa paha. Taustalla hieman itämaisia mausteita.

Maku: Kova pistelevä suutuntuma, muuttuu sitten mausteiseksi kihelmöinniksi. Yleistunnelmassa hunajaista liukkautta ja mausteinen kihelmöivyys jatkuu läpi kaaren. Jälkimaussa vaniljaisuutta. Maut ovat yleisesti ottaen mietoja, eivätkä säväytä suuntaan tai toiseen, mutta eivät pahasti potki vastaankaan. Yleisilmeessä on kuitenkin sellaista epäpuhtautta, joka verottaa kokonaiselämystä. Helppo viski juoda kuitenkin ilman muuta 72.

Kommentti: Yllättipä iloisesti. Ei päästy paskojen viskien maailmaan, sillä tätä naukkaili jopa kohtuullisen mielellään. Pullossa lukee "whiskey with distinctive pot still character" ja myös triple distilled, joten puhtaasti kolonnitislainbulkista ei ole kyse. Lisäksi Google kertoo kyseessä olevan Irkkujen myydyin viski, joten sivistin itseäni samalla pienen palasen verran irkuista. Kyseinen kaverini on tervetullut tekemään minulle viskijäyniä jatkossakin.

Jameson 12yo, 40 %

Eläväpullo joutui laittamaan hetkeksi korkin kiinni kuntoprojektin vuoksi, joten blogi ei oikein saanut täytettä. Tipattomuus ei valitettavasti näkynyt Cooperin tuloksessa, joten nyt jatketaan maistelua ja otetaan käsittelyyn irkkuklassikko. Monta maailmankuulua bulkkiviskiä on maistamatta, mutta taas yksi vähemmän.

Jameson 12yo, 40 %, hinta lentokentällä ~30 € / litra

Tuoksu on hyvin hedelmäinen, kiinalaisissa lounasravintoloissa tarjottavaa purkkimandariinia, hentoa sitrusta.

Maku on alkuun hyvin mehukkaan makea, tuoksua mukaillen. Sitten sitruksen mausteinen hennosti pistelevä alkoholi. 40-volttia tuo pehmeän suutuntuman, joka ei kuitenkaan ole liian vesimäinen. Ruohoisuutta, kesää, jälkimaussa hyvin kypsää banaania. Todella helposti juotava viski, mutta ei hassumpi. Mielestäni hedelmäisyydessään pikemminkin keltainen kuin punainen, käytetystä sherrykypsytyksestä huolimatta. 86.

Connemara, 40 %

Avoin mieli on ihmiselle tärkeä ominaisuus. Niinpä kannattaa joskus maistaa myös irkkuviskiä, varsinkin jos sen esittelijä on kuin kedon kukka - niin kuin Uisgessa oli.

Connemara Peated Single Malt, Irish Whisky, 40 %

Tuoksussa sitrusta, banaania, papaijaa, vastaleikattua ruohoa.

Maussa samaa banaanin makeutta, sitten savua hyvin maukkaana ja keveänä, vähän kuin HP. Yleisenä kuvaavana piirteenä herkullinen tuore erityisen mehukas banaani - sellainen, joita ei suomesta saa (tuskin kyllä Irlannistakaan...). 88.