Glenmorangieta Suomen mallasviskiseuran kera 6.9.2018

Glenmorangie eroaa omassa kirjassani muista mitään sanomattomista Glen-tislaamoista positiivisesti. 18yo oli aikoinaan ensimmäinen keltainen viski, joka todella kolahti, ja peruskymppi on toiminut moneen otteeseen. Lisäksi moni erikoispullote on ollut laadukas. Kun Suomen mallasviskiseura järjesti taannoin Glenmorangie-tastingin, piti toki osallistuman, semminkin kun kattauksessa oli lupauksia herättävä 70-luvun pullote.

Glenmorangie 10yo Original, 40 %

Viskin on sekoitus 1st- ja 2nd fill bourbonia. 3ppm.

Tuoksu: Raikas puhdas Grannysmith omena. 

Maku: Rauhallinen, maltillinen hedelmäisyys alkuun. Sitten maun keskipuolella varsin miellyttävä mausteinen ruohoisuus. Yllättävän hyvä! 90.

Glenmorangie 18yo Rare Malt, 43 % (n. 2000)

Tuoksu: Upean syvä hunaja! Old style.

Maku: On tuoksunsa mukainen. Iso hunajainen suuntäyttävyys. Hieno kokemus. Puu maukkaasti tukee kokemusta. Todella tasapainoinen kokonaisuus, joka puhuu läpeensä yhtä ja samaa kieltä. 91.

Glenmorangie 18yo Extremely Rare, 43 %

Tuoksu: Selkeästi kevyempi ja ohkaisempi kuin vanhempi versio. Vahamaisempi kuin vanha.

Maku: Terävämpi, erottelevampi ja jälkimaussa vihreän ruohon ja omenan puraisu. Jälkimaku on mukava, mutta onhan tämä hyvin erilainen viski kuin vanhempi. Silti tyylikkäästi tehty muodonmuutos. 90.

Glenmorangie 1975/2002, 43 %

2 eri batchia, 2001 ja 2002 pullotetut. Duty free only.

Tuoksu: jotain erikoista vanhaa: muskottihunajaa (tietämättä, miltä muskotti tuoksuu). Jotain mineraalista. Ja heinäistä. Märkää. Ei tämä nyt ihan kunnossa ole.

Maku: jotenkin aika tiukka maku. Kitkerää. Varmasti saanut ilmaa. Valitettavasti. Pilalla.

Kommentti: Aika monta viskiä on maisteltu, ja tässä oli ensimmäinen korkkivikainen. Alkuun tuntui, että on vain aika erikoiset tuoksut, mutta sittemmin korkin löyhkää ei meinannut saada pois hajumuistista. Tietysti tämä oli suurenmoinen harmi, kun tastingin zö viski oli kyseessä, mutta minkäs teet.

Glenmorangie Signet 46 %

10-35yo. Bourbonia, olorosoa, new oakia, ties mitä.

Tuoksu: Parfyymisuutta, pippurisuutta, uuden viskin intensiivisyyttä. Tummaa suklaata, kahvia, jotain kitkeryyttä. 

Maku: On kyllä huomattava parannus tuoksusta! Oikein tasapainoinen, suklaisen punainen kokonaisuus. Itse asiassa oikein maukas jouluviski. Sikaria, erittäin kypsiä punaisia marjoja. Jälkimaku on kyllä pitkä ja maukas.  Yllätyin positiivisesti. Toki oli myös selkeästi erilainen viski tässä kattauksessa. 90.

Glenmorangie Traditional 100 Proof, 57,2 %

Kyseistä heinäpaalipulloa on tehty vuosina 1999-2005.

Tuoksu: Vähän supussa on, mutta raikas ja puhdas. Ruohoisuutta. Mutta tämä on silti kutsuva. 

Maku: Nätti, rauhallinen laskeutuminen suuhun! Hieno. Alkoholi korostaa ruohoisuutta, vahaisuutta sopien tähän mainiosti. Jotenkin upea vanhan liiton viski. 91.

Lopuksi maistoimme bonuksena vielä uuden, olisiko ollut travel retail -pullotteen (?):

Glenmorangie 19yo,

Tuoksu: Nätti tasainen keltainen hedelmäisyys. 

Maku: mjää, jotenkin pliisu. Katkeraa hedelmää. Jotenkin lyijynen. Okei, tuo jälkimaun ruohoisuus on sitten kyllä ihan ok. Mutta jää kyllä pahasti esim. 18yo:iden kelkasta, ja on hyvä osoitus siitä, että Glenmorangien tuutatessa markkinoille sen seitsemäätoista viskiä vuodessa, täytyy vähän tietää, mitä ostaa.

Yhteenveto: Jos nykyviskejä joutuukin usein arvostelemaan, on Glenmorangie mielestäni onnistunut luomaan nahkansa tyylikkäästi. Nykyviskin raikkaus ja ohuus sattuu sopimaan Glenmorangien puhtaaseen profiiliin paljon paremmin, kuin johonkin likaisempaan tislaamoon. Hyvin erilaisia ovat tässäkin nuo vanhemmat, mutta uudet eivät ole ollenkaan huonoja. Bravo.

Raati äänesti voittajaa seuraavin numeroin:

1: 0

2: 12

3: 0

4: 0

5: 7

6: 7

 

 

Glenmorangie 18yo, 43 %

Glenmorangieta on maisteltu tässä blogissa aikaisemminkin. Koska kuitenkin kyseessä on yksi niistä viskeistä, jotka todella putosivat harrastuksen alkuvaiheessa, ei liene väärin maistella uudestaankaan.

Glenmorangie 18yo, 43 %

Tuoksu: Kepeä rakenne, mutta selkeästi pihkaisempi ja yrttisempi kuin verrokkina ollut Cardhu18. Kanervahunajaa, mehiläisen takalistoa. Appelsiinin kuorta. Aika voimakas tietyntyylinen tuoksu. 

Maku: Cardhua selvästi täyteläisempi rakenne, eli tämä täyttää suuta isommin. Makuprofiili on myös alkuun hedelmäisempi, mutta vetää sitten varsin nopeasti juurevaan yrttisyyteen, joka dominoi jälkimakua. Kenties toimisi pajautteluviskinä, mikäli jollakin sellaisia paheellisia harrasteita on? Viski jättää itsestään harmillisen yksioikoisen kuvan. Aikoinaan viskiharrastuksen alussa Glenmorangie18 oli se viski, joka opetti allekirjoittaneelle sen, mitä tarkoittaa jälkimaku. Saan kiinni, mitä silloin löysin, mutta en enää löydä sitä samalla tavalla. Jälkimaku on kyllä pitkä, mutta kitkerähkö. 85.

Kommentti: Boksi on muuttunut kullitetuksi ja pullossa lukee extra rare. Maku sen sijaan vaikuttaisi menneen alaspäin. Niin se maailma muuttuu. Hyllystä löytyy yksi kappale vanhaa 18yo:ta. Täytyy jossain vaiheessa maistaa rinnan.

Glenmorangien parissa Leijuvassa Lahnassa 27.3.2014

Tuskin oli edellisistä Glenmorangieista toivuttu, kun eteen oli katettu uusi setti kyseisen tislaamon tuotteita. Tämä maistelu oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että suurin osa viskeistä oli jotain muuta kuin tislaamon perusrangea. Näin ollen setissä oli varmasti jotain uutta miltei jokaiselle maistelijalle - jos ei muuta niin ainakin tämän vuoden uutuuspullote Companta, jota on huhujen mukaan tullut Suomeen vain muutama pullo. Leijuva lahna on selkeästi erikoistunut Glenmorangieen, koska hyllystä näytti löytyvän 11 erilaista Glenmorangieta. Mutta asiaan siis. Kattaus korkattiin asiaankuuluvasti 10yo Originalilla, mutta sen jälkeen tarjolla oli:


Glenmorangie 12yo Nectal d'Or, 46 %

Viski on kypsynyt 10 vuotta ex-bourbonissa, jonka jälkeen 2yo Sauternes-tynnyrissä.

Tuoksu: Nätti makean pihkaisen hunajainen. Itse asiassa selkeästi kutsuvampi kuin original.

Maku: Hyvin makea, jota mukava puinen pippurisuus tukee. Makeaa vaniljaa. Jälkimaku kuivaa. Chilimaitosuklaata? Jälkimaussa sitten raikkaampaa vihreyttä, omenaa. jälkimaun tammisuus kuivaa ja jaksaa kantaa piiiitkälle. Yllättävän hyvä. Jos tykkää tällaisesta yltiömakeudesta niin tämä on kyllä tyylikäs viski. 90.

Glenmorangie 19yo Ealanta, 46 %

Viski on kypsynyt 19 vuotta (1993-2012) heavily toasted new oakissa. Kyse on yhdestä 156 kappaleen 250 litran tynnyristä koostuvasta erästä.

Tuoksu: pyöreä tammisen puinen, itse asiassa lupaava herkku! Tummanvoihreää vegetaalisuutta. Vanhaa puuverstasta. Vähän aikaa lasissa oltuaan makeaa banaania ja vaniljaa.

Maku: No nyt on aivan eri lailla jo voimaa: tammisuutta, voimaa, vaniljan pehmeyttä. Alkumaussa hyvin makea ensisuutuntuma. Nätti mokkasohvan jälkimaku sitten: tryffeliä. Hieno viski! 91.

Kommentti: Kellotin Ealantalle aikoinaan 89 pistettä Cinderellan viskimessuilla. Kenties tällainen paremmalla ajalla tehty maistelu antaa paremmat tulokset.

Glenmorangie Artein 15yo, 46 %

Viskin on kypsynyt exbourbonissa ja sitten viimeistelty supertoscana Sassicaia-tynnyrissä. Kypsytykseen on käytetty n. 225 litran barriqueita. 70 % tavarasta on 15-vuotiasta vuodelta 1996 ja 30 % 21-vuotiasta vuodelta 1990.

Tuoksu: Karkkista makeutta, silti varsin tumma. Kipakkaa mausteista pippurista lupaavuutta. Peruspunainen tuoksu, ei erityisiä tunnelmia.

Maku: Syvää punaisuutta, hyvin syvä ja voimakas maku, joka etenee suussa määrätietoisesti ja hyvin samaa tarinaa kertoen. Onpa varsin hieno! Ollaan siinä rajoilla, onko makeus niillä miellyttävyyden rajoilla (vahvojen sherryviskien ystävät kyllä pitävät), mutta tuo voima on kyllä nättiä. Jälkimaussa tulee ruutisempaa tummaa fiilistä. Mutta aijai tuota  egetaalista ruohoisuutta jälkimaussa! Aivan uusi maailma tähän viskiin. Papattimaton ruutisuutta. 91.

Glenmorangie Companta, 46 %

Vuoden 2014 erikoispullotetta tuli 12 pulloa Suomeen. 60 % tavarasta on vuodelta 1999 (ensin 9 vuotta exbourbon ja sitten 6 vuotta Burgundy pinot noir -tynnyri) ja 40 % vuodelta 1995 (ensin 10 vuotta exbourbon ja sitten 8 vuotta Rasteau-tynnyrissä [fortified wine Rhonelta).

Tuoksu: Heti alkuun jotain epäpuhdasta metallisuutta. Ei niin kutsuva. Kohtuullisen tuoretta hikisukkaa, n. 11km:n hiihtolenkin jäljiltä. Nuo epäpuhraudet sitten kuitenkin haihtuvat pois. Ei silti erityisen lupaava tuoksu. Jotenkin persoonaton. Silti biittaa kyllä originalin helposti.

Maku: Makeutta löytyy, jännä itämaisten mausteiden paketti, öljymäisyyttä, maku jälleen aivan eri luokkaa kuin tuoksunsa! Silti tämä makeus ei välttämättä ihan täysin tee kunniaa muuten laadukkaalle tisleelle. Jälkimaku on tässä ilman muuta se paras juttu mutta muutoin makeus ei kuitenkaan toimi niin hyvin. Suklaisuudessaan kuitenkin hieno viski. 88.

Jälkeinen: Glenmorangie nosti kyllä osakkeitaan silmissäni tämän tastingin myötä. Ehkä suuressa määrässä erilqaisia releaseja on se ongelma, että kamaan ei ole saanut kosketuspintaa kun ei ole muistanut, mitä noista on jo maistanut. Kattauksen voittaja omassa suussani oli Artein, mutta myös Ealanta oli varsin laadukas viski. Suurin yllättäjä oli Nectar D'or, itse kun luulin, etten pidä makean viinin viskeistä. Täytyypä korkata oma 18-vuotias puteli kotona lähipäivinä.

Viisi vuosikymmentä Glenmorangie Originalia 22.3.2014

Viskin ystävien seura helli jälleen Helsinkiläistä viskikansaa, kun vuorossa oli iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarjan läpileikkaus Glenmorangie Originalista viideltä peräkkäiseltä vuosikymmeneltä. En osaa sanoa, kuinka monelta tislaamolta moinen setti maisteltavaksi löytyisi, mutta Glenmorangien osalta speksit (ikä ja alkoholiprosentti) oli joka tapauksessa pidetty perinteisesti samana, joten valinta oli mielekäs. Nyt nähtäisiin, oliko ennen kesät lämpimämpiä, kalja kylmempää, naiset kauniimpia ja yleisesti ottaen vaan kaikki paremmin kuin nykyään.

Tastingin vetänyt Jarkko Nikkanen kävi asianmukaisesti hyvin perusteellisen aikamatkan Glenmorangien historiaan ja tislaamon vaiheisiin. Koska tislaamohistoriikit eivät itseäni kuitenkaan sen kummemmin kiinnosta (joku George Grant ne on kuitenkin kaikki perustanut), ohjaan suurimmat intoilijat suosiolla kirjaston hyllylle. Mieleen jääneet mielenkiintoiset detaljit liittyivät kuitenkin siihen, että aktiivisena tynnyriviimeistelijänä nykyisin tunnettu Glenmorangie julkaisi ensimmäisen finishtellyn viskinsä vuonna 1987. Kyseinen vuoden 1963 vintage on myös ensimmäinen kaupallinen eri tynnyrissä viimeistelty mallasviski, ainakin jos internetiin on luottaminen (kuten tietysti useimmiten on). Detaljina tätä kyseistä tavaraa löytyi sitten myöhemmin laatikollinen jostain pölyisestä varastosta, ja viski räätälöitiin ja myytiin uudessa hienommassa - ja törkyisen paljon kalliimmassa ulkoasussa. Lisätietoa esim. täältä.

Mielenkiintoiselta kuulosti lisäksi Glenmorangien käyttämien tislauspannujen koko ja muoto: pannut ovat peräti 8 metriä korkeat ja kaulan osuus on niistä poikkeuksellisen pitkä, 5 metriä. Pannun kaulan kapeus vaikuttaa lisäksi siihen, että vain kevyin osa höyrystyvästä alkoholista pääsee läpi pannusta tuottaen hyvin puhdasta tislettä. Myös tislausajosta talteen otettavan leikkuun sanottiin olevan poikkeuksellisen kapea, eli n. kolmannes koko tislausajosta. Tästä voinemme päätellä, että Glenmorangieta juodessa on astetta todennäköisempää, että näkö on tallella vielä nauttimisen jälkeenkin.

Mutta asiaan. Tarjolla oli Glenmorangie Originalia aina nykymuodosta 60-luvun pullotteeseen asti. Ja tältä ne minun mielestäni maistuivat:

1. Glenmorangie Original, 40% (nykypullote)

Kypsytetty puhtaasti ex-bourbon-puussa, 50/50 1st ja 2nd fill

Tuoksu: vihreää omppua, hunajaa, puhdas.

Maku: Nätti. Helppo. Mukava hunajainen jälkimaku. Esanssisuutta muiden versioiden jälkeen.

2. Glenmorangie Original, 40 % (2000-luvun alku)

Tuoksu: Tummempi, hunajaisempi, täyteläisempi. Myös kirpeämpi. Hennon herukkainen.

Maku: Suutuntuma on pehmeämpi, sitten mausteista pistelevyyttä. Hyvinkin erilainen kuin nykyinen! Haastaa suuta kivalla tavalla säilyttäen kuitenkin pehmeyden. Jälkimaussa mukavaa juurevuutta ja sitrushedelmän kuorta 18yon tapaan. Hieno! Tämä kirpakkuus on kyllä hienoa! 90.

3. Glenmorangie Original, 40 % (1990-luku)

Tuoksu: Vaha lisääntyy. Hieman likainen.

Maku: Hyvin mehumainen ensituntuma, voin suutuntumaa. Öljymäinen. Sitrusta sitten. Ei kuitenkaan niin raikas ja jälkimaultaan monipuolinen kuin 2000. Ikään kuin särmät olisivat hioutuneet tästä, mikä ei ole pelkästään positiivista. Tummanvihreää vegetaalisuutta. Toisella maistolla voimakas ja tuhkainenkin. Tämän ongelma on että tässä yhdistyvät voisuus ja kuitenkin velttous. Pirteys puuttuu. Ja luonne. Jälkimaku on kyllä pitkä mutta hieman kasvoton. Sekalainen esitys. 85.

4. Glenmorangie Original, 40 % (1980-luku)

Tuoksu: Sulkeutunut tuoksu. Ei löydy oikein mitään. Sitten makeutta, banaania.

Maku: Suutuntuma hyvin samettinen jälleen, mutta sitten löytyy mukaan taas mausteisempaa kihelmöintiä. Koivuisuutta. Selkeästi jälleen parempi kuin ysäri. Hieno monipuolinen rakenne. Ja itse asiassa juuri tuo raikas koivuisuus myös jälkimaussa alkaa toimia tässä viskissä! Jälkimaun loppuun ananasta. 88.

5. Glenmorangie Original, 70proof (1970-luku)

Tuoksu: Tummempi, lyijyisempi. Erittäin lupaavan herkullinen!

Maku: Raakaöljymäinen suutuntuma, isoa isoa! Nyt on hieno! Hyvin paksu ja kondensoitunut viski. Tässä kun olisi lisää voltteja niin avot! Suolaisuutta, jopa saarelaista meininkiä. Hedelmä selvästi vähemmissä. Juuri sitä samaa tiivistyneisyyttä kuin aikaisemmissa maistamissani oikein vanhoissa viskeissä. Huikea voimakkuus, suuntäyttävyys. 91.

6. Glenmorangie Original, 70proof (1960-luku)

Tuoksu: Huumaavuutta, onko jopa hieman turpeisuutta?

Maku: Hyvin pehmeä startti. Tämä on hyvin rauhallinen viski joka liikkuu suussa kuin vanhus keppinsä kanssa (vanhus liikkuu siis kadulla, kielikuvana. ei suussa. keppinsä kanssa). Jää silti hieman pliisuksi ensituntumalla. Tummahan tämä on. Bensainen. Pitää ottaa kunnon suuhuikka, jotta tästä saa naukkua. Jälkimaun seesteinen tunnelma henkii menneisyyttä. Silti kokonaisuudessaan hienoinen pettymys. 87.

wanhassa wara parempi

Yhteenvetoa: Maisteleva yleisö oli kohtuullisen yksimielisiä siitä, että viskien välillä oli eroja. Moni voivotteli sitä, minkälaista kuraa sitä nykyaikana tarjotaankaan. Täytyy itsekin myöntää, että nykymorangie oli varsin hengetön esitys vanhemman tavaran rinnalla. Toisaalta on kuitenkin huomattava, ettei vanhempi automaattisesti ollut parempaa: 50-luvulla tislattu ja 60-luvulla pullotettu nestori oli ehkä mennyt matalalla alkoholiprosentillaan hieman pliisuksi. Samaa tavaraa kun olisi saanut tynnyrivahvuisena, niin avot.

Voittajasta ei tänä iltana ollut epäselvyyttä. Muilta osin pisteet kuitenkin jakautuivat varsin paljonkin. Tässä maistelukansan tulokset (pisteitä kolmelle parhaalle 3,2,1):

1. 1970-luku, 47 pistettä
2. 1980. 28
3. 1960. 17
4. 1990. 15
5. 2000. 11
6. nykykama. 0

Kiitoksia jälleen VYSille ja ystäville viskissä!

Glenmorangie Quinta Ruban, 46 %

Maistossa perusrangen Glenmorangie. Tämä on viimeistelty portviinitynnyrissä, mitä maistaja ei maistohetkellä tiennyt. 

 

 

Glenmorangie Quinta Ruban, 46 %

 

Tuoksu: Raikkaan punainen karkkinen tuoksu kauempaa nuuskuteltaessa. Anista tai muuta vastaavaa raikasta yrttisyyttä. Lasin pyörittämisen jälkeen jopa pirskahtelevan roséviinimäistä raikkautta. Kesäistä kukkaisuutta, hyvin hentoa mesimäisyyttä. Pehmeän punaista marjaisuutta. Silti rauhallinen ja seesteinen. Kuin ylioppilasneito kukkamekossaan.

Maku: Kuivattaa jonkin verran suuta puisella tanniinisuudellaan. Tanniinit pysyvät kuitenkin aisoissa ja tuovat lähinnä viskille ryhtiä. Nahkaisiakin elementtejä. Alkoholi on hyvin pehmeää ja tuottaa vain pientä kihelmöintiä suuhun. Hyvin helppo ja miellyttävä ensituntuma. Raikkaanpunaista kukkaisuutta tuoksun mukaisesti. Maku ei sitten kuitenkaan aukea oikein mihinkään suuntaan. Jälkimaku on myös hyvin maltillinen ja rajoittuu lähinnä kihelmöinnin tunteeseen suussa. Kevyt ja raikas kesäviski, joka on tarinassaan johdonmukainen niin nimensä, rubiininpunaisen värinsä, tuoksunsa kuin makunsakin suhteen. Kun kesäviskien saralla on kuitenkin tottunut keltaisiin juomiin, asettuu tämä keltaisten bourbonvaikutteisten ja punaisten sherryvaikutteisten viskien välimaastoon. Viskien Rosé siis. Omaan suuhuni Glenmorangie toimii keltaisena paremmin. Tunnistettavimmin tislaamo on mukana tämän mausteisen kihelmöivässä jälkipotkussa. 83.

Glenmorangie Ealanta, 46 %

19-vuotias Ealanta on kypsynyt täyteen ikäänsä uusissa (ilmeisesti kohtuuvahvasti?) charratuissa tammitynnyreissä. New Oakia halajavan tulee siis kääntyä Ealantan puoleen.

Glenmorangie Ealanta, 46 %

Tuoksu: Upea makea appelsiini. Aina yllätyn iloisesti kun maistan Glenmorangieta. Ehkä hieman kasken savua.

Maku: Kova ja hieman metallinen ensituntuma. Tuhkainen savu jyllää, mutta sen alta nousee sitten kyllä myös keltaista oranssiin taittuvaa hedelmää esiin. Kun perustuote on kunnossa, se näköjään kestää myös pitkän tuoreen puun vaikutuksen. 88.

Glenmorangie Astar, 57,1 %

Astaria markkinoidaan käytettyjen tynnyreidensä erinomaisuudella: vain parhaita tammitynnyreitä heidän itse omistamastaan metsästä. Puhdaspiirteistä viskiä ilman viinihifistelyjä siis.

Glenmorangie Astar, 57,1 %

Tuoksussa makea laskiaispullan täytemanteli tulee ensin hyvin vahvana assosiaationa nenään syrjäyttäen melkein kaiken muun. Sitten vaniljaa ja hieman Glenmorangieen aikaisemminkin yhdistämääni appelsiinin kuorta. Tuoksu on kuitenkin kohtuullisen maltillinen ja hieman sulkeutunut.

Maku antaa odottaa itseään suussa. Ensimmäisenä vyöryy vastaan alkoholi ja sen taustalla voimistuen appelsiinisuus. Jälkimaussa tuo appelsiinisuus yhdistyy messevästi tummempiin kanervaisiin sävyihin. Vesitilkka avaa viskiä selvästi tuoden makujen hyöyn (!) suuremmaksi ja koko suun täyttäväksi. Tuoksun jopa ylipursuavaa mantelisuutta ei tässä enää niin tunnu, vaikka viskin yleisluonne onkin makea ja jälkimaku jättää toffeisen tunnelman. Jälkimaku on hieno ja pitkä, kuten Glenmorangieissa on monasti saanut tottua. 90.

Kommentti: Glenmorangien jälkimaussa on jotain, mikä säväyttää kerrasta toiseen. Tähän tislaamoon tutustuisi mielellään tarkemminkin, mutta missä ovat kaikki IB-morangiet? Perusrangekin on laatuunsa nähden mielestäni aika huonosti esillä, mutta johtuuko tämä hinnoista? Tislaamon 25yo peruspullote kun huutaa maailman viskikaupoissa yli kolmeasataa. Kovaa on brändäys...

Glenmorangiet Artein ja Signet

Maistoon eksyi mukavasti pari Glenmorangieta rinnan. Tämä tislaamo, jonka 18yo on erityisesti maistunut allekirjoittaneelle useampana kertana, nosti odotukset koviksi, kun varsinkin Signetiä on vuolaasti kehuttu ja hintalappukin on kohtuullisen porvarillista luokkaa. Katsotaan, lunastuivatko odotukset.

Glenmorangie Artein private edition 15yo, 46 %

Glenmorangien Private Editionin kaksi aikaisempaa julkaisua ovat Sonnalta ja Finealta, ja nyt siis Artein täydentää tätä sarjaa. Artein on kritiikittä tutkittujen nettilähteiden mukaan sekoitus 15- ja 21-vuotiaita Glenmorangieita ja sitä on jälkikypsytetty hieman toscanapunkkutynnyrissä.

Tuoksu on makea, hilloinen, ylikypsiä marjoja. Sitten nahkaa ja tynnyriä, jopa suklaisia pehmeitä aromeja. Syvä, tummanpunainen/ruskea lämminhenkinen tuoksu, jossa alkoholi on loistavasti mukana. Lämminhenkistä marjaa, mustaherukkamehua? Tummempia aromeja kuin Signetissä. Tyypillisiä distiller's edition -viskin piirteitä.

Maussa on hyvin tanniininen ensituntuma. Sitten suu muuttuu mokkaiseksi, jopa nahkaiseksi. Tummat tunnelmat täyttävät suun ja kielelle tulee hyvin pieni alkoholin kihelmöinti. Loppua kohti mukaan tulee hentoa keltaisuutta, mutta myös vaaleaa suklaata. Jälkimaku on silkkisen pehmeä, kuin lasta liekuttaisi. Yömyssyainesta. Tynnyriset ainekset täyttävät suuta ja toimivat myös jälkimaun täytteenä. Haluaisin tähän kuitenkin hieman enemmän hedelmää. Nyt on hieman puiseva. Vaikea sanoa, onko punaisia vai keltaisia asioita, koska kumpiakaan ei ole liialti. Tykkään kuitenkin. 87.

Ville: Tuoksu ohuempi kuin mitä olisi toivonut, kun tietää haistavansa arvokkaampaa viskiä. Ketokukkaista/mesimäistä tunnelmaa. Ei kovin paksu nenälle. Väri tuo puutarhamarjoja mieleen: metsämansikkaa/vadelmaa/pensasmustikkaa. Mintun tai mustaherukan lehteä. Pehmyt on. Maku: miellyttävä suutuntuma, täyttää hyvin suun. Pitkäkestoinen alkumakukin. Raikkaita hedelmiä, kuten persikka ja keltainen luumu päällimmäisenä. Myös täyteläistä tynnyriä ja punaisempaa jäljempänä. Tuoksuun nähden tummempi ja raskaampi, jos en tykkäisi, sanoisin tunkkaisempi. Parani veden kanssa: hyvinkin makea, kinuskinen. Hedelmissä on kuivattua aprikoosia, banaanilastua. Tämä on selvästi kiinnostavampi viski kuin Signet. Villen pisteet: 88.



Glenmorangie Signet Prestige Range 46 %

Signetissä on paljon asioita. Ensinnäkin sen valmistuksessa on n. 20-prosenttisesti käytetty Stoutin valmistuksessakin käytettävää "suklaamallasta", joka on tummempaa kuin normaali mallas ja antanee ainakin mainospuheiden mukaan myös makuun elementtinsä. Lisäksi mukana on kovemmalla liekillä ja normaalia paahtuneemmaksi kuivattua ohraa. Mukana on lisäksi useampaa eri-ikäistä tislettä, joista vanhin on 35-vuotiasta. Kaiken kruunaukseksi kypsytyksessä on käytetty monen sortin tynskää mukaan lukien ex-bourbonia, uutta tammea, sherryä ja ex-viinitynnyriä. Kun hintaa löytyy lentokentiltä reilulti kolmenumeroisesti, lienee tämä erikoispainos jotain ihmeellistä?

Alkutuoksu selvästi terävämpi kuin Artein, maut erottuvat selvemmin. Ruohoisuutta. Selvemmin tuttua morangien appelsiinia. Nokkosuutta. Sittemmin nahkaisuus tai hyvällä tavalla appelsiinin kuori vahvistuu. Rikas ja monipuolinen nenä. Ei silti ihan top classia. Tämä tuoksu mahdollistaa maun mestarillisuuden, mutta voi myös flopata. 

Makupuolella suutuntuma on terävämpi, ja yleisesti Arteinia ryhdikkäämpi ote jatkaa tuoksun linjalla. Suutuntuma on selvästi hyökkäävämpi ja myös alkoholi on mukana siinä määrin, että nyt muistaa taas juovansa viskiä. Hyvin on tasapainossa kuitenkin. Laajan kirjon hedelmäisyys yhdistyy pääosassa oleviin tummempiin myskisiin elementteihin. Suuhun jää erittäin tumman kuivatun hedelmän synkkyys, joka on kuitenkin tyylikäs ja balanssissa ja osaa myös täyttää suun. Maku seuraa melko hyvin tuoksua ja viskissä tuntuu myös ikä. Jos tämän sorttiset tummat elementit ovat suosikkeja, niin tämä on varmasti niissä maailmanluokkaa - tai ainakin aivan Skotlannin parhaimmistoa. Itse toivoisin tähänkin kuitenkin hieman lisää hedelmää. 89.

Ville: Tuoksu paksumpi kuin edellisessä. Miellyttävä. Appelsiinia sokeroituna. Hieman kaakao/mokkameininkiä. Sisältää kuitenkin siinä määrin "perinteisiä" juttuja, että voisi erehtyä luulemaan vaikka Glenfiddichiksi. Maku alkaa suhteellisen hedelmäisen makeana, mutta makeus katoaa sitten ja tilalle tulee hyvin tuhti ja mausteisen pippurinen puraisu. Tämä on runsaampi kuin Artein, mutta pippurisuutta on aika paljon ja jopa vähän liikaa makuuni: potkii vastaan. Tynnyriä ja tammea löytyy, mutta tuoksun appelsiinista ei ole oikein enää mitään kyydissä. Olisin toivonut monivivahteisuutta. Nyt keski- ja jälkimaku menevät turhan tunkkaisiksi pelkkiä ruskeita juttuja sisältäväksi, vaikkakin jälkimaku on viimeisellä maistolla kyllä varsin herkullinen. Tummuutta, täyteläisyyttä ja ryhdikkyyttä on, mutta tästä puuttuu joku juju, jota lähteä seuraamaan. Villen pisteet: 87.

Jälkiliukkaat: Näiden viskien jälkeen ja aiemman kokemuksen perusteella Glenmorangie herätti maistelijoissa keskustelua hinnoittelullaan. Erilaisista spessupulloista tunnutaan osaavan ottaa raha pois, eivätkä näistä kumpikaan ole mielestäni missään nimessä hintansa väärtejä. 18yo, jota tuntuu Euroopan lentokentiltä saavan reiluun 70 €: oon, on kyllä maittava viski, mutta hiinä ja hiinä, onko ihan tuon hinnan väärti. 25yo ei sitä Uisgen perusteella missään nimessä ollut. Vaan makuasioitahan nämä. Valuen etsijän ei kuitenkaan kannattane ihan ensimmäisenä kääntyä Glenmorangien puoleen, koska löysät on vedetty varsin pitkälti hinnoista pois - samoin kuin saman puulaakin tuotteella Ardbegilla. Sille, jonka mielestä viski on aina hintansa väärti, Morangie tarjoilee varmasti hienoja elämyksiä.

Glenmorangieta Uisgessa

Uisgepäivitykset jatkuvat. Glenmorangie on mielestäni lupaava brändi ja ensimmäisellä kerralla maistettu 18yo iski todella hyvin. Toisella kerralla se taas ei oikein maistunut ja kolmannella taas palautti uskon. Miksi tislaamo tekee viskiä, jonka maku vaihtelee maistelukerroittain?!? Joka tapauksessa makuprofiilina appelsiininen, mutta kuitenkin suun täyttävä viski on vaikuttanut mielenkiintoiselta. 

Glenmorangie Finealta, 46 %

Finealtassa on käytetty turpeistettua mallasta ja kypsytystä on harjoitettu ex-bourbonissa ja sherryssä.

Tuoksultaan perusmakea, kuitenkin aika vaisu. Savua jossain taustalla. Hedelmäinen ja alkoholisuuttakin löytyy. 

Maultaan mukava miedon savun ja kypsän oranssin hedelmän liitto. Lopussa turpeisuutta. Tätä joisi kyllä mielellään! 90.

Glenmorangie 25yo, 43 %

Tämä high-class-viski on viettänyt aikaansa niin ex-bourbonissa, sherryssä kuin ranskalaisessa burgundytynnyrissä. Hinta menee päälle 300 €:n ulkomaillakin, mikä kyllä järkytti satunnaista messukävijää. 

Tuoksu on massiivisen monivivahteinen. Appelsiinimäisyyteen yhdistyy hieman tummempia elementtejä, nahkaa. 

Maussa on kuiva suutuntuma, tanniineja. Sitten hedelmäisyys syrjäyttää kuivattavuuden ja tuo vahvan maanläheisen, mutta yllättävän raikkaan tunteen. Hieno ja tasapainoinen viski, mutta ehkä jotain lisäpotkua voisi toivoa. Nyt kun jälkikäteen tiedän hintatason, en kyllä maksaisi lähellekään moisia summia tästä. 90.

Glenmorangie Lasanta, 46 %

Maistossa Teerenpelissä Glenmorangien sherrytynnyrissä viimeistelty Lasanta, 46 %, 4 € / 2cl.

T: Huumaavan sherryisen makean kanervaisen hunajainen. Keltaisia/oransseja hedelmiä, kohtuullisen nuori tuoksu. Vaniljaa. Miellyttävä omassa sherryisessä/hunajaisessa luokassaan. Tässä on jotain samaa kuin Balvenien 12yo doublewoodissa, mutta parempana.

M: Hyvin tasapainoinen suun täyttävä rakenne, sitten kanervan ja hennon turpeen/tammen purskahdus, joka on erittäin miellyttävä. Pehmeä tammi sekoitettuna makeaan persikkaisuuteen jää pitkäksi aikaa suuhun. Alkoholi tuntuu pienenä terävyytenä, mikä on tässä tapauksessa yksinomaan positiivista. Läsnä on myös joku erityisen herkullinen maku, jolle en saa nimeä. Jodia? Anista? Jälkimakua piisaa varsin messevästi.

Tämä viski on varsin selkeäpiirteinen kuitenkin siten, että elementit sointuvat hyvin yhteen. Tietty nuoruus tuo raikkautta ja voimaakin tähän. Jos rodukkuutta (ja ikää?) olisi enemmän, voitaisiin puhua todellisesta herkusta. Voisin ajatella tätä joulupöytään jälkkäriksi. 90.

Glenmorangie 10yo, 40 %

Oulun St. Michael'sissa maistettu Glenmorangien 10yo originaali. 

T: hedelmää, appelsiinia, toffeetakin

M: hedelmää, toffeeta, potkii kivasti! Jälkimakuakin löytyy. Joku robustius puuttuu. 80.

Glenmorangie 18yo, 43 %

Maistettu Espoon Gallow's Birdsissä 9/2011.

T: Raikas, vihreää ruohoa, mandariinia

M: raikas, suun täyttävä, kesäisyys. Hento, erittäin miellyttävä turpeisuus seuraa. --> todella kevyt, mutta toisaalta kompleksinen viski, jossa hieno turpeisuus jälkimaussa! 90.

Edit: Maistettu uudelleen Olutravintola Viidessä pennissä 30.11.2011. Hinta: 4,5 € / 2cl.

T: Makea miellyttävä sherryisyys

M: Suuntäyttävää punaista makeutta, kuivahedelmää. Sopivaa terävyyttä. Hieno pirtsakka rakenne! 88.Tätä voisi hyvin harkita ostoslistalle.

Villen kommentit: Kiva sherry, mutta täytemaut puuttuvat. 83. (toim. huom. todettakoon, että Villen täytemakujen puuttuminen saattoi johtua alle nautitusta Chez Dominiquen kuuden ruokalajin maistelumenusta viineineen.)

Edit: Maistettu uudelleen Olutravintola Viidessä pennissä 6.1.2012. Hinta: 4,5 € / 2cl.

T: Hunajaa, terävämpi ja hyökkäävämpi kuin Macallan Fine Oak 18yo. Alkoholi tuntuu nenässä. 

M: Suuntäyttävyyttä ja kipakkaa mausteisuutta. Mandariinia. Pientä suunkuivattavuutta. Kuitenkin hieman yksioikoinen. Jälkimaussa sherryisyyttä, joka on kyllä miellyttävää. 86.