Bushmills Black Bush, 40 %

Viskien ja Bushmillsin parissa jatketaan. Black Bush eli musta pensas on lähtökohtaisesti kertaluokkaa tislaamon perustuotetta parempi viski. Master of Maltin mukaan tavara on 11 vuotta vanhaa, ja kypsytetty "mostly in sherrycasks".


Bushmills Black Bush, 40 %

Tuoksu: Selkeän kypsän makea, silti alkoholikin puskee hieman ikävästi taustalta esiin. Kypsää hedelmää. Helposti lähestyttävä, mutta perustuuko vain makeuteen? Hieman omenan kirpeyttä.

Maku: Ensalkuun new makemaista sitruksisuutta, suutuntumaltaan pehmeä, saippuaa. Suklaisuutta. Sherryisyys tuo ehkä hieman makeutta, mutta ei juurikaan taita punaiseksi. Tasapainoisempi kihelmöinti jälkihöökeissä. Lällykkäviski. Vesilisä korostaa tammisuutta, ei silti paranna. 70.

 Kommentti: Tämän ja edellisen Bushmillsin kanssa ei voi puhua varsinaisesti jälkimausta, vaan pikemminkin vain jälkihöökeistä. 

Bushmills, 40 %

Viime aikaisten ei niin laadukkaiden viskien tarjonnassa siirrymme Irlantiin, kun lasiin kaatuu Bushmillsin perusblendi. Pointsit siitä, että tämän nimi on yksinkertaisesti vain Bushmills.

Bushmills, 40 %

Tuoksu: Irkkuviskin tyylistä makeaa raikastakin karkkibanaania. Hieman jotain liimamaista epäpuhtautta, mutta kohtuupuhdas tapaus. Maalleen tyypillisen kepeä. Hentoa kookosta. Myös jotain epäpuhtaan karvautta. Mitä enemmän tätä nuuskii sitä enemmän raikas banaanisuus muuttuu epäpuhtaammaksi. Raaka.

Maku: Alkuun suu kysyy, missä maku? Sitten mineraalisuutta, alkoholia, hyvin vähän mitään muuta. Puisevaa tammea sekä blendimäistä keinotekoista makeutta hieman. Heikko. Jälkimaussa pistävä tulisuus. 60.

Johnny Walker Blue Label, 40 %

Legendaarinen Blue Label on viskimaailmassa kenties se tuote, jonka hinnan tärkein tehtävä on kertoa, että kyseessä on premium-hyödyke - konjakkityyliin. En lähde valehtelemaan viskin iästä mitään, koska siitä ei ikämerkintää lue, eikä käytetyn viskin ikää todellisuudessa tiedä juuri kukaan, mutta lippulaivatuotteesta JW:n rangessa on kyse. Hinta Alkossa: 215,90 €. Halvimmillaan olen nähnyt pullon Salzburgin kentällä hintaan 125 €.

Johnny Walker Blue Label, 40 %

Tuoksu: Makeaa syvää pehmeyttä, untuvatyynyä, tuoksu on silti hieman kevyt, ohut ja persoonaton. Silti tuoksun syvyys on varsin miellyttävää. Aprikoosia ja sitruksisuutta, joita tukee pieni lakritsisuus. Myös pientä savuisuutta. Kaikki nätisti koossa, antaa lupauksia kondensoituneesta mausta. Ei huono, mutta ehkä hivenen persoonaton.

Maku: Nätti tasapainoinen makusteltava suutuntuma, oikein hyvä itse asiassa! Tuo vettä kielelle. Maku jatkuu piiitkään, alkoholi ryydittää makua varsin kivasti. Tasaisuuden riemuvoitto. Maku on kondensoitunut. Toimii erittäin hyvin 40-prosenttisten viskien parissa vietetyn illan vikana dramina. Silti suutuntuma on blendin. Hunajainen tammisuus. Vesi tuo lisää tammea ja makeutta. 88.

Kommentti: Blue label maistettiin illan viimeisenä viskinä kohtuu heikkotasoisten 40-volttisten juomien sarjassa. Veikkaan, että juuri siihen paikkaan se on omimmillaan. Aikaisemmat kokemukset ovat aina jättäneet sen fiiliksen, että tuote kaipaisi lisää voltteja, tai se ainakin kestäisi niitä. Kiva olisikin päästä kokeilemaan ainakin Helsinki-Vantaalta löytyvä tynnyrivahva versio Blue Labelista. Hinta (n. 300 €) jättää toki hyllyyn, mutta noin ajatuksen tasolla...

Johnny Walker Black Label 12yo, 40 %

Kävelijä-Jonin linjalla jatketaan, kun lasiin kaatuu ikämerkitty Black Label.

Johnny Walker Black Label 12yo, 40 %

Tuoksu: Hentoa savuisuutta, ei juuri epäpuhtautta mikä on miellyttävää. Savu ei ole erityisen nättiä, mutta se on silti kohtuupuhdasta. Ei kuitenkaan tarjoa maistajalleen erityisen paljon elämyksiä. Luumuisuutta.

Maku: Lattea suutuntuma, jonka pettymystä kuitenkin hetimiten seuraa perässä nugainen pehmoisuus: suklaata ja varsin maittavaa meininkiä. Kahvipapua, kahvia. Toisella maistolla alun maltaisuus, sitä seuraa hyvin hento savu. Tämä on jo niin maukas viski, että aletaan puhua kyvykkyydestä korkeampiin voltteihinkin. Jälkimaun pippurisuuden kanssa alkaa esiintyä vahvempaa savuisuutta ja kuivaa salmiakkia. Silti ohut kokonaisesitys, jossa ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään epämiellyttävää. Sinänsä miellyttävä juotava. Jenkin salmiac-purkkaa. 82.

Johnny Walker Red Label, 40 %

Blendilinjalla jatketaan. Maistossa maailman eniten juotu skottiviski. 4,5 l:n potun Red Labelia saa Alkosta hintaan 196 €, ja sitä kuvataan sanoin meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, lämmin, hedelmäinen, tervainen.

Johnny Walker Red Label, 40 %

Tuoksu: Metallista jarrusavua, etanolia. Hyvin keinotekoista makeutta, rehellistä paskan viskin tuoksua. Maltaisuutta, not in a good way. Melassia tai jotain muuta eksoottista keinomakeaa.

Maku: Tuoksun epäpuhtaus jatkuu maun alkupuolella. Sen jälkeen kuitenkin epäpuhtaudet yllättävästi häipyvät ja pientä tummuutta, toffeista makeutta tulee esiin. Superhuonon tuoksun jälkeen pääsee yllättämään! Jälkimaussa ilmenee taas valitettavasti metallista epäpuhtautta. Kuin lentomatka bisnesluokassa: alussa kärvistelyä passintarkastusjonossa, koneeseen päästyä kerosiininhajujen haihduttua yllättävänkin kiva meininki, jota kuitenkin seuraa ei niin miellyttävät laskut. Paitsi ettei tällä juomalla kyllä loungeen mennä. 63.

Kommentti: Red Label on esimerkki kapitalismin vääristävästä vaikutuksesta: vapaa markkinatalous muokkaa kulutuskäyttäytymistä halvalla tuotettavan scheissen suuntaan laadusta häikäilemättömästi tinkien. Kyseessä on varsin yksioikoinen ja simppeli asia, vähän kuten Israel-Palestiina-kriisi.

Label 5, 40 %

Ihmisen on välillä hyvä pysähtyä perusasioiden ääreen. Taloudellinen taantuma, Isis ja valkoiset rekat ovat aiheuttaneet sen, että hyvä viina on loppumassa Euroopasta. Löytyisikö korvike siis blendeistä? Vai onko singlemaltti todellakin valttia? 0,2 l:n Label 5:n saa alkosta seitsemällä eurolla.

Label 5, 40 %

Tuoksu: Epäpuhdasta kumia, teollinen. Grillimaissin lientä. Vaniljaa, mätää banaania. Katuun tallattua kuonahedelmää. Kohtuullisen makean pehmeä kuitenkin.

Maku: vetinen suutuntuma, hyvin hentoinen ja kevyt esitys. Isosti vaniljaa, alkoholi on pehmeä. Helposti dokattavissa. Varsin sokerisen makea, myös kuitenkin kohtuullisen keinotekoinen. Ei kuitenkaan erityistä pahaa sanottavaa, mistä plussaa. Kelpo mökkiviski isoon tumbleriin. Korkeintaan tuoksun jänniä epäpuhtauksia alkaa vasta jälkimaun jälkeen tuntua suussa. Ei kuitenkaan verota miellyttävyyttä. Tämä viski ei yritä olla turhan paljoa ja onnistuu roolissaan varsin kohtuullisesti. 73.

365 vuotta viskiä kurkusta alas

Viskin Ystävien Seura julkaisi Uisgessa kevään maistelukalenterinsa, ja yksi tapahtuma nousi hetimiten poikkeuksellisen huomion kohteeksi: sota-ajan viskien tasting. Osana huikeita kokemuksia jo aikaisemmin tarjonnutta Iäkkäät harvinaisuudet -sarjaa järjestettävä toisen maailmansodan ympärille rakennettu (ei silleen natsilla tavalla) kattaus tarjosi teemaan kuuluvat mainostukset, tunnelmaan virittävät marssimusiikit ja mielenkiintoisia pohdintoja aikansa historiallisesta viitekehyksestä Skotlannissa yleensä ja viskinvalmistuksessa erityisesti. Mutta toki kaiken keskiössä olivat itse juomat, joita oli sotavuosilta 1939-1945 haalittu paikalle neljän pullon verran. Sanomattakin lienee selvää, että näin iäkästi nektaria on enää olemassa hyvin rajallisesti ja varsinkaan aukeaa enää hyvin harvoin. Tässä mielessä viskiseura mahdollistaa siis jotain sellaista, johon tavallisella tallaajalla ei omin päin olisi mitään mahdollisuuksia. Kun varsinaisen maistelun jälkeen stashista löytyi extrana vielä 30-vuotias Ballantines, tuli yhtenä iltana kumottua 365:n vuoden verran tynnyrissä ja sittemmin pullossa kypsynyttä mallasjuomaa (ja Ballantines toki blendi).

Tastingin vetäjä Jarkko Nikkanen otti kantaa yhteen viskipiirien kestoväittelyaiheeseen eli viskin muuttumiseen pullossa. Yleisesti käsitetyn mukaan viskin maku ei enää pullossa muutu, mihin toki liittyy myös ikämerkinnän sitominen pullotushetkeen. Nikkanen kuitenkin kumosi tämän väitteen ja kuvaili pitkään pullossa majailleita viskejä ikään kuin viskissä olisi vesiharso päällä eli kuin joku pidättelisi viskiä ennen sen leviämistä suuhun. Samoin hyvin tiivistyneitä makuja olisi lupa odottaa jo senkin puolesta, että luonnollista haihtumista olisi saattanut jonkin verran tapahtua. Kieltämättä kuulostaa uskottavalta, että yleensä luonnonkorkin taakse suljettu viski olisi jossain määrin kontaktissa ympäristöönsä viinipullojen tapaan. Toki tätä on viskituristin vaikea arvioida, kun kovin paljoa kokemuksia vuosikymmeniä pullossa viettäneistä nektareista ei ole. Vaan täältä ne minun mielestäni maistuivat.

Linkwood 43yo 1939, 40 %

Diageon nykyään omistaman Linkwoodin 4 miljoonan litran vuosituotosta leijonanosa menee White Horse- ja Johnny Walker -blendeihin. Tämä on kuitenkin tislaamopullote ja siis luonnollisesti single malt.

Tuoksu: Makeaa pihkaista hunajaa. Herkkä. Teetä. Ylikäynyttä keltaista hedelmää. seetriä, mausteisuutta. Tiettyä savuisuutta mukana. Itse asiassa huikean mukava tumma tuoksu.

Maku: Voimakkaan mausteinen, pippurinen, kihelmöivä. Rakenne todellä öljymäinen ja kondensoitunut. Tuossa mielessä omaa luokkansa. Vahamainen ja hieman tanniininen, rusinaa, rommirusinaa, vanhaa puuvenettä. Maku on varsin pitkä ja tasainen: se nousee isosti heti ja pysyy todella pitkään suussa. Ei oikein laske pois ollenkaan. Jälkimaussa punaiset vahamaiset hedelmät hieman kirkastuvat ja suuhun jää vahamainen tuntuma. Hyvin erilainen viski kuin mikään aikaisemmin maistamani. Tanniinia, maukasta sherryisyyttä. Kuitenkin alkoholi jaksaa kestää tuoden runkoa tähän loppuun asti. 89.

Kommentti: Nikkasen mukaan sherry taittuu iän myötä hedelmäisestä mausteiseen. Ajatus sopi tähän viskiin.

Macallan 37yo 1939, 43%

Tuoksu: Varautunut alkuun, tummempi kuin Lindwood, sherryä. Mukava sherrypuun tuntu. Lasin pyörittämisen jälkeen selvä punainen sherryisyys jatkuu. Kypsää punaista marjaa. Liköörikirsikkaa.

Maku: Liköörinen kypsän tumma makeus, joka Linkwoodin tavoin iskee mausteisellä hyvin vanhalla puulla suuhun. Voltit eivät kyllä tunnu. Hyvin tummaa ikivanhan puuveneen fiilistä. jälkimaun voima ja sen koko ajan syvenevä samettinen jopa suklainen tunnelma toimii kyllä herkullisesti. Jälkimaku jatkuu ja jatkuu. Tämä on isoisäosastoa tyylikkäiden viskien sarjassa. Tämä voisi olla viski, jota Mannerheim joisi. 92.

Kommentti: Oma suuni ei löytänyt, mutta Nikkasen "oikeisiin vastauksiin" kuuluivat tämän viskin osalta myös: "kuivuu suussa suolaisuuden suuntaan. Sitten merellisyyttä ja eucalyptusta."

Glenlivet 42yo 1940, 40 %

Tuoksu: Kypsän keltainen tiivistynyt hedelmäisyys. Tyrnimarjaa ilman kirpakkuutta. Tuoksu on voimakas.

Maku: Nikkanen löysi tuoksusta selvän turpeen, ja viittasi vahvasti Islaylle. Itse en moista löytänyt, mutta maussa turpeisuus tulee jopa tuhkaisen voimakkaanakin. Raikas viski ja nautittava mineraalinen kokonaisuus. Minttua, eucalyptusta, jossa raikkaus jatkuu jälkimakuun saakka. Tässäkin on sitä uskamatonta iän tuomaa tiivistyneisyyttä, mutta sen lisäksi on keltaista hedelmää ja jo mainittua raikkautta. Tämä on keltainen viski par excellence: lähtökohtaisesti hyvä tisle, joka on tiivistynyt iän myötä. Jälkimaun loppuhönkäykset jättävät lopulta suuhun hedelmäisen nätin lämmittävän kalvon. Hyvin smooth. Kun muut viskit olivat selkeästi sherryvaikutteisia, olisin laittanut lanttini likoon sen puolesta, että tätä on säilytetty bourbon-tynnyrissä. 92.

Glen Grant 1945, 40 % 

Kyseinen Glen Grant on Nikkasen arvion mukaan pullotettu 80-luvun alussa, joten se arvioitiin 37-41 vuotiaaksi. Näin vanhan viskin jättäminen ilman ikämerkintää herätti yleisössä kysymyksiä: eikö tavarasta saisi parempaa hintaa laittamalla siihen ikämerkintää? Vedenpitävää vastausta emme saaneet, samoin kuin emme moneen muuhunkaan näitä viskejä koskeviin asioihin, koska tarkkoja tietoja ei ole. Nikkanen kuitenkin totesi, että kulttuuri on voinut tuohon aikaan olla eri ja tislausvuosi on voinut olla se, joka on nähty tärkeänä ilmoittaa.

Tuoksu: Suklaisen makea. Syvää tummuutta. Rommirusinaa. Erittäin herkullinen ja paras näistä. Syvää sherryä parhaimmillaan.

Maku: Seuraa hyvin tuoksua. Tymäkkää jopa mustan tummaa makeutta. Hyvin kondensoitunut nahkeiden kuivattujen hedelmien viski, jonka jälkimaku kuitenkin jättää tässä kattauksessa toivomisen varaa: hiipuu aika pian. Tuoksun jälkeen tämä oli sitten kuitenkin pieni pettymys. 86.

Illan päätteeksi hatusta vedettiin 30-vuotias Ballantine's, joka ei sekään aivan viime vuosilta ollut. Asiantuntijaosasto arvioi viskin olevan pullotettu vuonna 1971, joten sisältö olisi tislattu ennen sotaa vuosina 1937-1938. Huh.

Ballantines 30yo, 43 %

Tuoksu: Voimakas hieman esanssisen banaaninen tuoksu. Erittäin voimakas ja vähintään kohtuullisen kondensoitunut fiilis.

Maku: Makeus ja pehmeys, sitten hyvin maturoitunutta alkoholisuutta. Ei tanniineja kuten aikaisemmissa. Karkkista pehmeyttä. Sen lisänä kuitenkin myös jännää tumman mausteista syvyyttä joka kyllä toimii. Maku kuin burberry-kaulahuivi. 89.


Jury's Verdict: Kyllä on huonoksi menneet nykytastingit, kun joutuu NASseja maistelemaan. Ja vielä blendejä! Ei vaan, olihan uniikki setti. En etukäteen uskonut pääseväni illan aikana maistamaan elämäni parhaita viskejä, vaan ennen kaikkea kuriositeetteja. Niiltä osin varsinkin Glenlivet, jonka raakkasin illan parhaaksi, ylitti reilusti odotukset. Samoin Macallan, joka ei alkuun oikein avautunut, maistui viimeisiltä tipoiltaan jo vallan upealta viskiltä. Sitä olisi voinut hyvin refillin ottaa. Olen blogissani ennenkin hehkuttanut VYSiä, mutta joudun sen syystä tekemään tälläkin kertaa: aivan kertakaikkinen tilaisuus ja parhaalla tavalla viskin yhteisöllistä harrastamista. Bravo.

Black Bull 40yo Batch #2, 41,9 %

Kannattaa ostaa, kun halvalla saa. Cinderellan valikoimista löytyi 40-vuotias blendi, jonka senttihinta oli ikäänsä nähden maltillinen. Pullon mukaan jyväviskiä on mukana 10 %, joten aika "puhtaasta" tavarasta on kyse. Myöskään värjäystä tai kylmäfiltteröintiä ei käytetä ja tynskävahvuisesta tavarasta on kyse. Mallakset tähän sekoitukseen tulevat Bunnahabhainilta, Glenlivetiltä, Tamdhulta ja Invergordonilta.

Black bull 40yo Batch #2, 41,9 %

Tuoksu: Kypsän hedelmäinen, eksoottista pehmeää hedelmää. Varsin upea ja miellyttävä, ei maailman syvin, mutta tasapainoisuudessaan upea.

Maku: Hedelmaisen pehmeä ja erittäin suuntäyttävä rakenne: nahkaisia hedelmiä. Tasapainoinen eikä liian sherrymakea. Ikä tuntuu. 91.

Hedges & Butler 12yo Finest De Luxe Blend, 43 %

Rodos on lomakohteista niitä eksoottisimpia. Yli 50 vuotta suomalaismatkailua saarelle on muokannut palvelutarjonnan turistimyönteiseksi ja hövelien suomalaisneitojen myötävaikutuksella paikalliset Giorgokset osaavat tätä nykyä myös sujuvaa Suomea. Kun yhtälöön lisätään kuuma ilmanala, joka kutsuu juomaan, ei ole yllätys, että suomihenkisiä viinakauppoja löytyy useampiakin. Hotellini lähellä sijaitseva Jaakon viinakauppa tuli katsastettua heti alkumatkasta, mutta koska single maltit olivat vähissä, ei se herättänyt sen suurempaa mielenkiintoa. Kun puotiin kuitenkin sitten myöhemmin poikkesin ja viskeistä tuli puhe, hän rupesi valikoimaansa esittelemään ouzomaistiaisten lomassa. 

Mielenkiintoni hieman heräsi, kun hän kertoi liikkeensä vanhimman viskin olevan otsikon blendi. Taustatarina meni jotenkuten siten, että joku paikallinen tukkumyyjä oli lopettanut toimintansa ja hänen jälkelle jäänyt varastonsa oli päätynyt tyttärensä hoiviin. Tämä sitten kysyi Jaakolta, ottaisiko hän putelit liikkeeseensä myyntiin ja Jaakkohan otti. Tarinaan kuului, että nämä oli löydetty jostain varaston nurkasta pölyyntyneinä ja unohtuneina, mutta että ikää olisi siinä samassa jo ehtinyt siunaantua. Pullon pakkauksessa mainostettiin palkintoja 1981 ja 1982 kilpailuissa, joten moisilla sijoituksilla tuskin ratsastettaisiin kymmentä vuotta. Kun Googlekaan ei tästä pullosta löytänyt juuri mitään tietoa ja vain yhden kuvan, ajattelin että ostetaan pois, vaikka saumat sille, että tässä turistia vedätetään, olivat huomattavasti korkeamman kuin sille, että löysin sen viimeisen pullon jo kauan sitten kadonnutta myyttisen hyvää tislettä, jonka arvo on tänä päivänä mittaamaton. Varastointiolot olivat tietysti kysymysmerkki, mutta 35 €:n hinnalla olisi jäänyt harmittamaan, jos tuon olisi hyllyyn jättänyt. Smoke On The Water valotti täällä hieman lisää kyseisestä viskistä, kiitos siitä.

Hedges & Butler 12yo Finest De Luxe Blend, 43 %

Korkin sinetti on erittäin jämäkkä ja rakenteeltaan painavan metallinen. En ole moiseen materiaaliin törmännyt. Korkki menee avatessa rikki. Korkkiaines on erittäin pehmeää.

Tuoksu: Nahkaisen pehmeän kinuskinen. Kypsää veriappelsiinia. Voimaakin on, eli voltit tuntuvat. Paksu. Jotain turpeisuutta tai potkuakin löytyy. Hyvin miellyttävä. 

Maku: Maltillisen pehmeä suussa, sitten ohenee ja tiettyä pistävyyttä nousee. Alkoholin kihelmöinti on mausteista, mutta myös hieman epäpuhtaan tyyppistä. Hyvin talttunut silti. Paksu tuoksu olisi kuitenkin antanut osviittaa paksummasta mausta. Hyvin maltillinen. Hedelmä kantaa hyvin maun läpi. Makeus on luonnollisen tuntuista. Ensimmäisten naukkujen jälkeen tietty kitkeryys tai puumaisuus nostaa päätään, mikä on hieman epämiellyttävää. Taittuu lopussa rusinaiseksi. Ei oikein mitään jälkimakua. Hieman sellaisia tuntemuksia, jotka viinien puolella kielisivät korkkiviasta. Tuoksu oli hyvä, maulla täytynee antaa vielä uusi mahdollisuus kun pullo saa hieman ilmaa. 80.

Ville (Ville maistoi tämän viskin sokkona.): T: Miellyttävä, mutta miedon vesimäinen. Ei hirveästi nouse juttuja. Kukkeaa keltaisuutta. Lievästi makeaa hedelmää, appelsiinia. Hyvin pehmeää maitotiivistekinuskia. Ei epäpuhtaita tai alkoholisia elementtejä. Raikkaan makea ja pehmeä. M: Erilainen kokemus: ensimmäinen kosketus oli suorastaan esanssisen hedelmäisen mausteisen äitelän makea hyökkäys. Sen jälkeen nousi alkoholi nousi paksuna hieman pistävänä aaltona ja toi muassaan epäpuhtaita tuntemuksia, joita ei nenässä tuntunut. Suutuntuma on varsin paksu. Mausteita nousee. Hedelmän kuorta tai hedelmäesteriä. Loppu taittuu ruskeaa suuntaan. Jännä. Esanssisuuden vuoksi ei tullut erityisen hienostunutta soundia. Lopetuksessa selvästi ruskeampia sävyjä, mikä on varsin miellyttävää. Villen pisteet: 82.

Black Grouse, 40 %

Eläväpullo ollut lomilla, nyt taas sorvin ääressä. Asiaan palataan maistamalla Blendi, johon on joidenkin tietojen mukaan käytetty 40 % Islayn viskiä. Tiedä hänestä, mutta pihiys iski Teerenpelissä enkä viitsinyt Laphroaig triple woodin (6 € / 2 cl) lisäksi ottaa toista oikeaa viskiä. Ennakkoluulottomasti maistamaan siis. 

Black Grouse, 40 % (hinta alle 3 € / 2 cl Teerenpelissä. Alkossa 20,90 € / 0,5l muovipullo)

Tuoksu: Heti alkuun erittäin epäpuhdas tuulahdus, ponumaista simaa, halvan kuoharin vivahteita. Sitten sitruksisempaa keveyttä joka kuitenkin jää ohueksi ja latteaksi. Sulkeutunut ja todella heikko tuoksu.

Maku: Suutuntuma antaa alkuun odottaa mutta sitten täyttää hiljalleen suun itse asiassa aika hyvärakenteisesti. Kevyttä on eikä mitään erityistä pienen kihemöinnin lisäksi irtoa, mutta puhdasrakenteisessa viskissä ei sinänsä ole vikaa. Holi ei potki, sen sijaan hento turve jää suuhun ollen tämän viskin paras osa. Yleisfiilis on ruohoinen ja lattea. Maku on kuitenkin iso upgrade tuoksusta. Kesäistä hieman mautonta marjaisuuttakin löytyy. Ei kitkerä mut lattea. Sanomattakin on selvää, että 3wood vei riekkoa kuin pässiä narussa. Tosin senkin hinnalla (6 € / 2 cl) Sijoitan jatkossa rahani mielummin vaikka johonkin erikoisolueen. 79.

Black Bull 12yo, 50 %

Viidessä pennissä on tarjolla myös pari blendiä, joista Black Bull on Duncan Taylorin tuotoksia ja poikkeuksellisehkosti pullotettu 50 %:n vahvuuteen. Hinta: 4,25 € / 2 cl.

Tuoksuna kursailematon raikas savu. Jotain samaa kuin Bowmore Enigman savussa. Sitten nahkaa. Ehkä jotain kepeitä punaisia hedelmiä. Kokonaisuudessaan kevyt, mutta puhdas perusviski pienellä savuisuuden tuomalla twistillä. 

Maun suutuntuma on hyvin pyöreä ja samettinen. Alkuun jopa tuhkasavuista kuivattavuutta. Sitten mausteista alkoholisuutta, josta on alkuun vaikea sanoa, onko se luonteikasta vai vain pistävää. Kallistun sittemmin jälkimmäisen arvion puolelle. En kirjoittaisi tästä viskistä lauluja, mutta voisin ottaa sitä naukun ennen illan kiekkopeliä - kuten itse asiassa teinkin. 83.

Islay Mist 8yo, 40 %

Maistossa Islay-blendi, jossa on ainakin Laphroaigia.

V: keskivaaleaa tummempi, hieman pronssia

T: Metallinen, kova, petrolinen, karvasmanteliöljyä.

M: Alkumaku pyöreä, odottava. Sitä seuraa miellyttävä turpeisuus, joka pysyy suussa kohtuupitkään. Varsin tasapainoinen ja hyvä kokonaisuus sekä loistavaa valueta n. 20 €:n hintaan. 86.