Vuoden 2014 henkilökohtaiset viskitrendit

Vilkas viskivuosi on taas vierähtänyt ja on aika listata männävuodelta oman harrastuksen kohdalle osuvia ilmiöitä. Yhtenä merkittävänä näistä on ollut lisääntynyt kiire muun elämän saralla, minkä vuoksi blogaustahtikin on hieman kärsinyt. En ole tästä viitsinyt mitään stressiä ottaa, koska homma on harrastus ja sitä tehdään silloin kun huvittaa. Näin jatkossakin.

* Viskien hinnat alkavat olla kipurajoilla

Olen itse harrastanut viskejä vasta siltä ajalta alkaen, jolloin ne ovat aina olleet aika kalliita. Huippulaadukkaat edulliset pullot (esim. Ardbeg Airigh Nam Beist) ja kohtuuhintainen premium range (esim. Highland Park 30yo) ovat olleet asioita, joista on vain kuullut isojen poikien puhuvan. Näin ollen hintojen kallistuminen ilmiönä ei perspektiivin puutteen vuoksi vielä vuosi sitten näyttäytynyt ihan niin kirkkaana kuin mitä se nyt näyttäytyy. Huolella on kuitenkin joutunut seuraamaan ilmiötä, jossa hinnat kallistuvat ja laatu heikkenee. Omalla kohdalla olen myös huomannut, että vaikka lajiin kohdistuukin kovasti rakkautta, viski ei siitä huolimatta ole minkä tahansa hinnan väärti, vaan absoluuttinen hintakatto on olemassa ja vertautuu samalla rahalla saataviin muihin elämyksiin. Oma henkinen hinnastoni on seuraava:

- entrylevel ihan juotava perusviski: 35 euroa. Kategoriaan voisi laittaa laadukkaat blendit sekä perus n. 10-12yo single maltit sekä nassit.
- laadukas, vannoutuneenkin harrastajan hyväksynnän saava viski: 70 euroa. Tähän sopisivat laadukkaiden tislaamojen 18yo OB-pullot sekä tynnyrivahvat 10-20 vuotiaat IB-pullot vähän laajemmastakin tislaamojen kirjosta.
- Todellisen elämyksen tarjoava juoma, joka puhuttelee jo monella muullakin tavalla kuin vain juomana: 120-140 euroa. Näissä viskeissä haluaisin maistaa jo vanhan viskin meininkiä. Ikää mieluusti yli 20 vuotta, tai sitten muuten vaan erityisen laadukas juoma.

Näistä kolmesta tasosta mielestäni tuo keskimmäinen on kaikkein tärkein. Maagiseen euron senttilitrahintaan pitäisi saada viski, johon on joka kerta tyytyväinen ja joka on jo enemmän kuin ihan jees. Entrylevel-kaatopullon pitäisi irrota tuohon hintaan, johon vielä joitakin singlemalteja tai ainakin blendejä löytyy. Esimerkiksi Heathrow'lta poistamani Johnny Walker Double Black (29 £ / litra) osui tähän kategoriaan hyvin. Jälkimmäinen kategoria riippuu sitten enemmän yksilöllisestä lompakon koosta, joten sen yläraja lienee joustavampi käsite kuin näiden kahden muun kategorian.

Vaan mikä on todellisuus? Mikäli katsotaan Alkon hintoja, asettamiini rajoihin on todella vaikea päästä. Entrylevelit paukkuvat heittämällä yli ja midrangen tuotteita ei saa kuin kovin positiivisella asenteella ja rajojen hienoisella venyttämisellä. Lagavulin 16, Ardbeg 10, Laphroaig Quarter Cask ja Bowmore 15 Darkest voisivat olla lähinnä haettua, mutta jos olen rehellinen itselleni niin haluaisin nähdä tässä sarjassa Highland Park 18 -tasoisia viskejä. Vaan tuokin on viime aikoina pompsahtanut maailmallakin jo yli rajan.

Elämyksiä tarjoavan kategorian juomien vähyys taas kirkastui minulle Lontoon Whisky Show'n yhteydessä. Oli suorastaan järkyttävää huomata, että moni 80-110 puntaa maksanut viski oli ihan jees, mutta ei sen enempää. Yhtä lailla ikää tämän hintaluokan IB-pulloissakaan ei usein ollut kuin 15-18 vuotta. Vielä pari vuotta sitten tähän kategoriaan lukeutuivat monet lähemmäs 30-vuotiaat Benriachit ja vaikkapa 25-vuotias Talisker. Mikäli tämä kehityssuunta jatkuu, olemme kohta konjakkimaisessa tilanteessa, jossa hienosti brändätyt nassit ovat se, mitä tavallisen kuluttajan ulottuvilla on. Kun ajatellaan, että juuri premium-viskit voivat tarjota niitä elämyksiä, jotka pitävät harrastuksen käynnissä, elämme mielenkiintoisia aikoja.


* Laajentaminen muihin juomiin?

Kun tuo laadukas euron senttihinta uhkaa käydä yhä harvinaisemmaksi, alkaa hätääntynyt kuluttaja toki miettimään, josko vastaavan makukokemuksen voisi löytää jostain muusta nautintoaineesta. Skottiviskiharrastuksen yliläikkymisen luonnollisin kohde ovat olleet irkut, jenkit ja niiden jälkeen rommit sekä mahdollisesti jopa ginit, grapat jne. Vaikka moni näistä tuotteista onkin varsin maukas, en itse ole toistaiseksi löytänyt sitä monipuolisuutta ja ennen kaikkea rakennetta, paksuutta ja suutuntumaa, jota moni hyvä skottiviski tarjoaa. Etsintää on kuitenkin tarkoitus jatkaa heti alkuvuodesta.


* Hifistelykäyttö on vähentynyt

Vähenevä huipputuotteiden määrä on tuntunut muuttavan omaa kulutuskäyttäytymistä enemmän rennon mukittelun suuntaan tieteellishenkisen ja kurinalaisen maisteluharjoittamisen sijaan. Tämä lienee luonnollista, mikäli maistettavassa tuotteessa ei ole niin kovin kummia ominaisuuksia. Toisaalta viski sopii hyvin moneen paikkaan. Uigeadail maistui uuden vuoden taitteessa kodalla varsin hyvältä.


* Hyvä tasting-tilanne

 Jotta kaikki ei olisi negatiivista, on ainakin pääkaupunkiseudulla asuvalla viskinharrastajalla tällä hetkellä varsin mukavat oltavat mitä maistelutapahtumiin tulee. Viskin ystävien seura on jatkanut aktiivista tasting-toimintaansa ja Suomen mallasviskiseurakin heräsi loppuvuodesta muutaman varsin mielenkiintoisen tapahtuman kanssa tuomaan harrastajalle valinnanvaraa. Kun lisäksi monessa ravintolassa on heidän omia maistelutapahtumiaan (uutena aktiivisena tulokkaana Latokartanon Kaski), ollaan siinä miellyttävässä tilanteessa, jossa voi jopa hieman valkkailla, mihin tapahtumiin osallistuu. Kaksi varteenotettavaa viskitapahtumaa (Uisge ja Olutexpo) ovat myös hieno homma: toivotaan, että molemmat jaksavat jatkaa löröttelymahdollisuuksien tarjoamista.


* Viskikulttuuri Suomessa - kenen etu?

Viskikulttuurin tila on loppuvuodesta mietityttänyt ja myös puhuttanut harrastajapiireissä. Viski on kovassa buumissa, ja sen iloihin on päässyt tutustumaan entistä useampi. Uudet kotimaiset pientuottajat ovat myös hieno asia. Harrastajan kannalta Suomenkin viskibuumi on kuitenkin osa isompaa viski-intoa, jonka seurauksena niitä oikeasti hyviä tuotteita ei enää kohta ole tarjolla mihinkään järkevään hintaan. Näin ollen harrastajan kieroutuneena toiveena voisi olla koko viskin painuminen unholaan, 80-lukulaisen viskijärven syntyminen ja hintojen romahtaminen. Kun vielä sulkisivat jonkun mehevän savuviskitislaamon, niin meillä olisi kolmenkymmenen vuoden jälkeen uusi Port Ellen. ;)

Vaan eipä siinä. Tapana on ollut listata muutama itselle merkityksellinen viskihetki Eläväpullo Awardsien muodossa. Ja tässä ne:


Eläväpullo Awards 2014: 

Vuoden 2014 viski: Springbank 1969 Signatory Cask Strength Collection

Vuoden lupaava tislaamotulokas (tulokas siis omaan suuhun): Glengoyne. Raikkaita sherryjä.

Vuoden tapahtuma: The Whisky Show, Lontoo

Vuoden tasting: Iäkkäät harvinaisuudet, Highland Park
Vuoden paras value: Highland Park 18yo (52,50 €, tuotu ulkomailta)

Vuoden 2013 henkilökohtaiset viskitrendit

Taas on vuosi vierähtänyt, ja monia viskejä on maisteltu. On siis aika listata vuoden 2013 henkilökohtaiset viskitrendit ja myös myöntää Eläväpullo Awardsit niitä ansainneille viskeille ja viski-ilmiöille. Herneitä nenään näistä ei kenenkään pidä ottaman, sillä kyseessä on luonnollisesti subjektiiviset näkemykseni, joista osa saattaa olla jopa väärin muodostettuja.

Perusrange jo kohtuututtua

Olen tullut viskiharrastuksessani siihen pisteeseen, että yleisimpien tislaamojen perusrange alkaa olla enemmän tai vähemmän maistettu läpi. Tämä on toki ennen kaikkea positiivinen ongelma siinä mielessä, että samalla on saanut muodostettua käsityksen erilaisten tislaamojen tyylistä. Se, että moinen tislaamojen haltuun ottaminen on ylipäänsä mahdollista, on viskiharrastuksessa hieno asia ja eroaa merkittävästi esimerkiksi viineistä, joissa jo Bordeaux'n tietyn alueen viinejä on niin paljon, että niitä saa harrastaa toden teolla ennen kuin niistä alkaa saada otetta.

Samalla tietyn saturaatiopisteen saavuttaminen on vähentänyt mielenkiintoa baaritiskille suuntaamisesta, kun monastikaan hyllystä ei enää heti löydy kourallista mielenkiintoisia viskejä, joita pitää päästä maistamaan. Valinta onkin tästä syystä saattanut kohdistua olueen, varsinkin kun ne mielenkiintoiset viskit alkaisivat jo maksaa sen verran, että samalla rahalla saa oluen jos toisen.


Hintakehitys on vaikuttanut ostokohteita polarisoivasti

Viskien hurja hintakehitys, jota jokainen harrastaja on joutunut surulla seuraamaan, on omalla kohdallani tuntunut eriyttävän ostokäyttäytymistä hintahaitarin ääripäihin. Kun vielä vuosi sitten unelmiensa viskin saattoi saada 70-150 euron haarukkaan, niin nyt tuo kyseinen viski on karannut yli tuon, ja samaan hintakategoriaan on noussut mitään sanomattomia ja täysin mielenkiinnottomia tuotteita. Kyseisenhintaisen viskin ostaminen sokkona ei siis mielestäni enää mitenkään tule kysymykseen. Näin ollen onkin siis tuntunut mielekkäämmältä hankkia joko hyvän valuen peruskamaa tai sitten tavoitella ultraluxusta, josta itsellä on jo positiiviset etukäteisnuotit. Toisaalta aivan loppuvuoden ilmiönä on ollut myös laadukkaamman peruskaman löytyminen varsin hyvään hintaan.


Tapahtumat ja sosiaalisuus vuoden suurinta antia

Useat viskitapahtumat olivat parasta, mitä männävuosi tarjosi. Uisge, Cinderellan viskimessut ja ylivoimaisena ykkösenä Lontoon Whisky Show olivat upeita settejä täynnä hienoja viskiin hyvällä meiningillä suhtautuneita ihmisiä. Viski teemana on samalla noussut merkittäväksi tekosyyksi viikonloppupyrähdyksen suorittamiseksi johonkin paikkaan, johon ei välttämättä muutoin ensimmäiseksi olisi lähdössä. Sosiaalisuuden ja tapahtumien alla on luonnollisesti mainittava myös tastingit, joista erityisesti mieleen jäi Viskin ystävien seuran Tammisaaressa järjestämä Port Ellen -tasting: kerta kaikkisen upea tapahtuma.


Kotitastingit vähenivät, vaikka niillä olisi kysyntää

Loppuvuodesta on ollut hävettävän vähän aikaa maistella viskiä kotioloissa. Tämä seikka muutetaan uuden vuoden lupauksella. Kotitasting on nimittäin edelleen erittäin kohtuullinen tapa maistella niitä parempia viskejä ilman törkyisiä ravintolakatteita. Esimerkkinä kerrottakoon, että jo jonkin aikaa on tehnyt mieli maistaa Caroni Trinity -rommia ikään kuin opasteena rommien maailmaan. Tavaraa pitikin löytymän Bar Havenista, joten soitin heille tarkistaakseni, vieläkö löytyisi ja löytyihin sitä: 15 € / 2 cl. Pullon maksaessa alkossa 118 €, on tuossa ravintolahinnassa rouhea 445 %:n kate. Kun pullon hinta jo sellaisenaan on ollut toistaiseksi yli henkilökohtaisen kipurajan, ei tuota huvittanut maksaa, vaan homma hoitui joustavasti samplevaihdolla toisen harrastajan kanssa, kiitos siitä. Mutta kyllä noilla katteilla roudaan mielummin pulloni lentokentiltä ja maistelen ne kotona mukavasti kalsareissani.

Kaiken maistelun jäljiltä osa  kokemuksista on jäänyt enemmän mieleen kuin toiset, ja ne on listattu tässä:

Eläväpullo Awards 2013: 

Vuoden 2013 viski: Port Ellen Rare Malts 1978-1998

(Vuoden 2012 viski: Bowmore 1985 Signatory Cask Strength Collection, 51,6 %)

(Vuoden 2011 viski: Ardbeg Alligator)

(Vuoden 2010 viski: Lagavulin 16yo)

Vuoden lupaava tislaamotulokas: Glen Garioch

Vuoden tapahtuma: The Whisky Show

Vuoden tasting: Tammisaari PE
Vuoden paras value: Laphroaig 18yo (52,50 €, tuotu ulkomailta)
Vuoden paras viskin kylkiäinen: SMWS:n skotti vs. irkku -tastingissa tarjottu riimihärkä
Sykähdyttävin viskihetki: Port Ellen Rare Malts 1978 Tammisaaressa

Vuoden 2012 henkilökohtaiset viskitrendit

Vilkas viskivuosi on päätöksessään ja on aika katsastaa taaksepäin kohdattua ja julkaista omat leikkimieliset Awardsit, eli ne viskit tai viski-ilmiöt, jotka ovat heilauttaneet suuntaan tai toiseen vuoden aikana. Korostan jälleen, että subjektiivisista arvioista on kyse, joten minun suosikkini voi olla lukijan mielestä täyttä kuraa ja silti välttämättä kumpikaan ei ole väärässä.

Uisge avasi vuoden hienosti

Ei ollu muuten tunkkaset messut. Kaksi täyttä päivää hienoja viskejä ja upeita ohjattuja tastingeja. Ensimmäinen maistettu Port Ellen, jota eivät sittemmin maistetut ole biitanneet. Ja viimeistään toisena päivänä lapasesta lähtenyt ajatus siitä, kuinka paljon sentistä viskiä on sopivaa maksaa.

Asiantuntijatastingit lisääntyneet

Edellisenä vuonna voivottelin sitä, että aika omin voimin on viskeihin saanut tutustua. Tämä vuosi on korjannut tilannetta mainiosti, mistä on kiittäminen Viskin Ystävien Seuraa ja Suomen mallasviskiseuraa sekä toki muutamaa muuta tahoa joiden asiantuntemuksesta on saanut nauttia. Ei niin vakavana huomiona olen muuten havainnut, että oma maistelurytmini osuu monasti huonohkosti yhteen tastingin kanssa: ensin kuunnellaan höpinää ilman kosketusta viskeihin ja sitten kukin viski käydään läpi niin nopeasti, että jo pelkästään tuoksuun menisi sama tai pidempikin aika. Tämä on näitä first world problems.

Sisäinen keräilijä herää?

Erinäisiä pulloja on tullut hankittua sillä ajatuksella, että niitä ei välttämättä ihan heti olisi avaamassa. Suhde viskiin on siis selvästi polemisoitumassa yksinkertaisen osta ja juo -ajattelun sijaan. Yht'äkkiä tuntuu, että harvinaisempia viskejä olisi liki pakko ostaa kaksi pulloa: toisen käyttöön ja toisen myöhempää tilaisuutta varten. En edelleenkään usko, että olisin noita missään vaiheessa myymässä, mutta tuntuu hauskalta ajatukselta voida maistaa vaikkapa Laphroaigin tynnyrivahvuista kymmenen vuoden päästä ja verrata sitä sen hetkiseen tuotokseen. Ja maailmantalouden kehityksen arvaamattomuudesta huolimatta uskaltaisin väittää, että se nykyinen Laphroaig maksaa kymmenen vuoden päästä jonkin verran enemmän kuin nyt.

Viskien luokittelua väreillä alueiden sijaan

Eteen on tullut viskejä, jotka ovat rikkoneet raa'asti ainakin viskikirjoissa useasti esitettyä jakoa Skotlannin maantieteellisiin alueisiin. Esimerkiksi Balvenien 17yo Peated Caskin olisi hyvin uskonut olevan Islaylta. Jos totta puhutaan, en ole missään vaiheessa oikein edes omaksunut tuota luokittelua, koska en henkisesti tunnista eroa esimerkiksi Speysiden ja Highlandsin välillä. Sen sijaan viskien luokittelu väreillä on tuntunut luontevalta. Kevyen kesäisen keltaisista (Glenlivet12, Dalwhinnie15) hunajaisen oransseihin (Balvenie12dw), raikkaan punaisesta (Glenfiddich15) tummempaa sherrymonsteriin (Aberlour apunappi), maanläheisestä ruskeasta (Highland Park) harmaan ja jopa mustan savuisiin tunnelmiin (Islay). Omaa viskifiilistä on ollut helppoa lähestyä värin perusteella ja kaataa siihen sopiva naukku. Tietenkin voidaan kysyä, tarvitseeko viskiä sen kummemmin luokitella. Senkun kaataa vaan sen naukun.

Rinnakkaismaistelut rock

Kavereiden kanssa vaihdetut samplet ovat mahdollistaneet usean saman tislaamon viskin maistamisen rinnan, mikä on ollut antoisaa, mutta samalla muuttanut hieman maistelujen luonnetta löytyneiden aromien kuvailusta erojen tekemiseen ja paremmuuden ilmaisemiseen. Sillä jos maistaa rinnan vaikka viittä eri Kilchomania, ovat ne kuitenkin enemmän tai vähemmän toistensa kaltaisia. Esimerkiksi Kilchomanin savusta en ole suuria vivahde-eroja löytänyt, joten niitä en turha sen kummemmin kirjailla. Kuitenkin aina joku viski maistuu sillä hetkellä paremmalta kuin toinen ja niihin eroihin on ollut kiva keskittyä. Samassa mielessä käyttämäni pisteytystapa puolustaa omissa silmissäni jatkuvasti entistä enemmän itseään. Olen monasti voinut siitä tarkistaa, miltä jokin maistui ja sen avulla miettiä, kannattaisiko maistaa esimerkiksi samalta tislaamolta jotain lähituotetta. Kaiken maistelun jäljiltä osa  kokemuksista on jäänyt enemmän mieleen kuin toiset, ja ne on listattu tässä:

The Eläväpullo Awards 2012:

Vuoden 2012 viski: Bowmore 1985 Signatory Cask Strength Collection, 51,6 %

(Vuoden 2011 viski: Ardbeg Alligator)

(Vuoden 2010 viski: Lagavulin 16yo)

Vuoden 2012 paras value: Glenfarclas 105

Vuoden 2012 tislaamo: Benriach

Vuoden 2012 viskibaari: Punavuoren Ahven, Helsinki

Vuoden tasting 2012: Tammisaaren Islay-IB:t

Kiinnostusta herättävät: Ardbeg, Benriach, Highland Park

Pettymyksiä tuottaneet, vaikka kaiketi pitäisi olla hyvää: Macallan (toista vuotta

putkeen), Bunnahabhain

Sykähdyttävin viskihetki: Laphroaig CS nuotiolla Nuuksiossa

Uuteen vuoteen uusin odotuksin! (Tähän loppuun kuuluisin luontevasti kirjoittaa Sláinte, mutta en kehtaa, koska en osaa lausua mokomaa). 

Vuoden 2011 henkilökohtaiset viskitrendit

Eläväpullon ensimmäinen viskivuosi on vahvasti ehtoopuolella. Uudenvuodenaattona 2010 saatu viskiherätys (tarkemmin täältä) aloitti viskiharrastuksen Lagavulinin 16yo:lla ja tuo viski oli pitkään henkisellä jalustalla. Mitä on sittemmin tapahtunut? Onko maku muuttunut ja minkälaisia uusia juttuja on ruvennut arvostamaan? Onko harrastus hiipumaan päin vai lähtemässä käsistä? Miten paljon viskeihin tulee panostettua? Millä askelmerkein alkaa viskivuosi 2012?

Islay on pitänyt pintansa

Jos varsinainen viskiherätys koettiinkin Lagavulinilla, olin jo tätä ennen hankkinut Islay Mist 8yo blendin, joka oli varsin messevä viski, varsinkin hintaansa nähden. Kun Glenfiddichin 12yo ja Chivas Regal eivät vakuuttaneet, vei viskinhuuruinen tie vahvasti Islayn suuntaan. Bowmoren 12yo Enigma sekä Laphroaigin Quorter Cask olivat seuraavina ostoskorissa ja ne maistuivat varsin hyvältä.

Kun Tallinnan winestoresta tuon Laga16:n sitten poistin, oli se selkeä pettymys – ainakin odotuksiin nähden. Myös Lagan 12yo riisui turhia kuvitelmia tästä viskitalosta. Mutta Islay kokonaisuudessaan ei pettänyt. Laphroaigin 18yo maistui huikean hyvälle ja on sittemmin ohjannut kiinnostusta vahvasti tuon puljun suuntaan. Lapparit ovat vaikuttaneet siinäkin mielessä mielenkiintoisilta, että niitä on saatavissa erilaisia versioita läjäpäin kun Lagat ovat hieman rajoittuneemmin ainakaan tavallisen palkansaajan ulottuvilla. Mielenkiinnolla odottelenkin mahdollisuutta maistaa sherryviimeisteltyä Laphroaigia, sillä sellainen match voisi osua tämänhetkisiin makupreferensseihin passelisti.

Entisestä viinimiehestä on sukeutunut viskinharrastaja

Viimeistään eräs joulukuinen ilta sen todisti: hyviä ystäviä, hyviä viinejä ja erinomaista ruokaa, sekä mukana kolme viskiä (Laph QC, Laga16 ja HP1998), joista oli tarkoitus valita kaverille seuraava viski ostoskoriin. Tässä kattauksessa viinit jäivät loppujen lopuksi statistin rooliin kun viskit maistuivat erinomaisesti niin alkuruoan jälkeen kuin jälkkärinäkin. Tuntuu siis, että ainakin tällä hetkellä viskit tarjoavat huomattavasti väkevämpiä kokemuksia kuin aikaisemmin hehkuttamani viinit. Lisäksi viskit tuntuvat reilummilta: 50e:lla saa jo varsin messevän viskin, mutta 30e:n viinikin voi olla vielä pettymys. Mutta palataan hinta-asioihin tuonnempana.

Muukin kuin savu on alkanut upota

Kun puhutaan viskien tarjoamisesta sellaiselle ihmiselle, joka ei ole niitä juonut, tarjoaa moni aloitukseksi hedelmäisiä ja kevyitä viskejä kenties niiden helppouden vuoksi. En ymmärrä tätä. Viskien viehättävyys ja erikoisuus on juuri niiden erilaisissa usein robusteissa mauissa. Miksi viedä viskikokemusta konjakkiseen suuntaan? Kyllä suomalainen on viinaa tottunut juomaan, joten viskin ”voimakkuus” ei sinänsä ole ongelma. Itse olen agitoinut kavereitani viskien pariin nimenomaan hyvillä savuisilla viskeillä ja onnistunut aika kovalla prosentilla.

Sitten taas kun viskimaku kehittyy, sitä alkaa arvostaa muitakin ominaisuuksia viskissään. Itselle ensimmäinen silmät avaava ei-savuinen kokemus oli Balvenien 21yo portwood, joka oli huikean hyvää. Yllättäen seuraava erilaista kokemusta tarjonnut tuote oli Glenfiddichin 15yo ja sittemmin Glen ord. Liian hunajaisista (esim. Balvenien 12yo 2wood) en pidä vieläkään, mutta maku on selvästi kehittynyt arvostamaan myös kevyempiä ja herkempiä makuja. Silti näiden jälkeen jonkun savuisen ottaminen on kuin palaisi kotiin. Mielenkiintoista nähdä, miten tämä asia ajan myötä muuttuu.

Tynnyrivahvuiset nostaneet päätään

Edinburghin reissu opetti kenties isoimpana yksittäisenä juttuna, että viski toimii, jos siinä on riittävästi voltteja. Voi toki olla, että tämä on viskiharrastuksen alkuajan juntteilua, mutta tynnyrivahvuiset tuotteet ovat toistaiseksi järjestäen maistuneet paremmilta kuin vastaavat nelikybäisiksi lantratut juomat. Ero on joidenkin klassikoiden, kuten Laphroaig 10yo:n kohdalla valtava.

Asiantuntija-apua tarvitaan

Maistelut on toistaiseksi hoidettu puhtaasi omin neuvoin ja pyritty itse – välillä epätoivoisestikin – löytämään lasista märkää kalliota. Viinien puolelta saatu ennakkoluulottomuus tähän on toki auttanut, mutta viskimakurangejen tuntemattomuus epäilemättä rajoittaa asioiden löytämistä. Virallinen viskitasting on toistaiseksi kokematta ja tätä asiantuntijalta saatavaa maisteluapua odotan innolla. Täytyy toivoa, että joku sopiva tilaisuus osuisi kohdalle.

Hintatoleranssi karannut käsistä

Ajatukset siitä, että 40e litran pullosta on jo aika lailla rahaa ja 1€/1cl on viskin hinnalle jo maaginen haamuraja, jota ei voi ylittää, ellei kyse ole vähintään esikoisen syntymästä, ovat lentäneet puolihuomaamatta roskakoriin sitä mukaa kun jotain oikein herkkua on eksynyt lasiin. Tästä ”syytän” mm. Ville S.ää, jonka turhan elitistinen viskivalikoima on saattanut itsenikin turmion tielle. Eipä vaan, turha sitä rahaa on pankkitilillä makuuttaa kun inflaatio kuitenkin syö koko ajan. Ja kun selkeänä havaintona tästä viskivuodesta on myös ollut se, että kalliimpi on usein parempaa. Ei siis todellakaan aina, mutta usein. Hyvät tärpit edullisista perusviskeistä ovat silti varsin tervetulleita. Esim. hyvän valuen löytäminen Alkon valikoimasta on toistaiseksi jotain, johon mielelläni ottaisin vinkkejä.

Viskit vieneet mennessään

Tällä hetkellä viskit kiinnostavat ja niiden parissa on ollut kiva sysslata. Samalla saa legitiimisti juotua vähän viinaa, mikä on tietysti aina mukavaa. Tämä blogi perustettiin loppuvuodesta ja jo nyt se on toiminut itselleni mukavana muistiona. Kun maistaa jotain oman hyllyn pulloa, on sen jälkeen mukava katsoa, mitä moisesta on ollut aikaisemmin mieltä. Blogi myös toisaalta kutsuu maistelemaan erilaisia viskejä, koska näitä nuotteja on sitten jälkeenpäin mukava katsella ja vertailla keskenään. Jos tätä joku muukin joskus katsoo, se on kiva ajatus.

The Eläväpullo Awards 2011:

(Vuoden 2010 viski: Lagavulin 16yo)
Vuoden 2011 viski: Ardbeg Alligator
Vuoden 2011 paras value: Laphroaig Quorter Cask
Vuoden 2011 tislaamo: Laphroaig
Vuoden 2011 viskibaari: Oluttupa 5 penniä
Vuoden 2011 viskikaupunki: Edinburgh (Turku hyvänä kakkosena)
Kiinnostusta herättävät: Glenmorangie, Benriach, Glendronach
Pettymyksiä tuottaneet, vaikka kaiketi pitäisi olla hyvää: Macallan, Talisker

Hyvää viskivuotta 2012 ja toivotaan, etteivät Mayat olleet oikeassa...

 Kuvassa vielä tutimassa, jotta sitten illalla jaksaa.