Näytetään tekstit, joissa on tunniste 91pts. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 91pts. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. marraskuuta 2018

Glenmorangieta Suomen mallasviskiseuran kera 6.9.2018

Glenmorangie eroaa omassa kirjassani muista mitään sanomattomista Glen-tislaamoista positiivisesti. 18yo oli aikoinaan ensimmäinen keltainen viski, joka todella kolahti, ja peruskymppi on toiminut moneen otteeseen. Lisäksi moni erikoispullote on ollut laadukas. Kun Suomen mallasviskiseura järjesti taannoin Glenmorangie-tastingin, piti toki osallistuman, semminkin kun kattauksessa oli lupauksia herättävä 70-luvun pullote.

Glenmorangie 10yo Original, 40 %

Viskin on sekoitus 1st- ja 2nd fill bourbonia. 3ppm.

Tuoksu: Raikas puhdas Grannysmith omena. 

Maku: Rauhallinen, maltillinen hedelmäisyys alkuun. Sitten maun keskipuolella varsin miellyttävä mausteinen ruohoisuus. Yllättävän hyvä! 90.


Glenmorangie 18yo Rare Malt, 43 % (n. 2000)

Tuoksu: Upean syvä hunaja! Old style.

Maku: On tuoksunsa mukainen. Iso hunajainen suuntäyttävyys. Hieno kokemus. Puu maukkaasti tukee kokemusta. Todella tasapainoinen kokonaisuus, joka puhuu läpeensä yhtä ja samaa kieltä. 91.


Glenmorangie 18yo Extremely Rare, 43 %

Tuoksu: Selkeästi kevyempi ja ohkaisempi kuin vanhempi versio. Vahamaisempi kuin vanha.

Maku: Terävämpi, erottelevampi ja jälkimaussa vihreän ruohon ja omenan puraisu. Jälkimaku on mukava, mutta onhan tämä hyvin erilainen viski kuin vanhempi. Silti tyylikkäästi tehty muodonmuutos. 90.

Glenmorangie 1975/2002, 43 %

2 eri batchia, 2001 ja 2002 pullotetut. Duty free only.

Tuoksu: jotain erikoista vanhaa: muskottihunajaa (tietämättä, miltä muskotti tuoksuu). Jotain mineraalista. Ja heinäistä. Märkää. Ei tämä nyt ihan kunnossa ole.

Maku: jotenkin aika tiukka maku. Kitkerää. Varmasti saanut ilmaa. Valitettavasti. Pilalla.

Kommentti: Aika monta viskiä on maisteltu, ja tässä oli ensimmäinen korkkivikainen. Alkuun tuntui, että on vain aika erikoiset tuoksut, mutta sittemmin korkin löyhkää ei meinannut saada pois hajumuistista. Tietysti tämä oli suurenmoinen harmi, kun tastingin zö viski oli kyseessä, mutta minkäs teet.


Glenmorangie Signet 46 %

10-35yo. Bourbonia, olorosoa, new oakia, ties mitä.

Tuoksu: Parfyymisuutta, pippurisuutta, uuden viskin intensiivisyyttä. Tummaa suklaata, kahvia, jotain kitkeryyttä. 

Maku: On kyllä huomattava parannus tuoksusta! Oikein tasapainoinen, suklaisen punainen kokonaisuus. Itse asiassa oikein maukas jouluviski. Sikaria, erittäin kypsiä punaisia marjoja. Jälkimaku on kyllä pitkä ja maukas.  Yllätyin positiivisesti. Toki oli myös selkeästi erilainen viski tässä kattauksessa. 90.


Glenmorangie Traditional 100 Proof, 57,2 %

Kyseistä heinäpaalipulloa on tehty vuosina 1999-2005.

Tuoksu: Vähän supussa on, mutta raikas ja puhdas. Ruohoisuutta. Mutta tämä on silti kutsuva. 

Maku: Nätti, rauhallinen laskeutuminen suuhun! Hieno. Alkoholi korostaa ruohoisuutta, vahaisuutta sopien tähän mainiosti. Jotenkin upea vanhan liiton viski. 91.

Lopuksi maistoimme bonuksena vielä uuden, olisiko ollut travel retail -pullotteen (?):

Glenmorangie 19yo,

Tuoksu: Nätti tasainen keltainen hedelmäisyys. 

Maku: mjää, jotenkin pliisu. Katkeraa hedelmää. Jotenkin lyijynen. Okei, tuo jälkimaun ruohoisuus on sitten kyllä ihan ok. Mutta jää kyllä pahasti esim. 18yo:iden kelkasta, ja on hyvä osoitus siitä, että Glenmorangien tuutatessa markkinoille sen seitsemäätoista viskiä vuodessa, täytyy vähän tietää, mitä ostaa.

Yhteenveto: Jos nykyviskejä joutuukin usein arvostelemaan, on Glenmorangie mielestäni onnistunut luomaan nahkansa tyylikkäästi. Nykyviskin raikkaus ja ohuus sattuu sopimaan Glenmorangien puhtaaseen profiiliin paljon paremmin, kuin johonkin likaisempaan tislaamoon. Hyvin erilaisia ovat tässäkin nuo vanhemmat, mutta uudet eivät ole ollenkaan huonoja. Bravo.

Raati äänesti voittajaa seuraavin numeroin:

1: 0
2: 12
3: 0
4: 0
5: 7
6: 7
 
 

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Laphroigia Vaappuvassa Ankassa 12.6.2018

Tovi on ehtinyt vierähtää edellisestä varsinaisesta tastingista, johon olen päässyt osallistumaan. Pääsyynä ovat olleet omat kiireet, mutta toisena syynä toki se, että huippumielenkiintoista maistettavaa ei ole liialti tullut vastaan, ja hintalaput alkavat olla perussetteihinkin aika jyrkkiä. Kuitenkin nyt tuli tarjolle Vaappuvan Ankan Laphroaig-tasting, jonka hinta-laatu oli mielestäni oikein mainio. Näin ollen oli aika suunnata nokka kohti Olaria, tuota Espoon Itä-Helsinkiä.

Vaappuva Ankka on ostarilla sijaiseva perusbaari, joka ei puitteiltaan vastaa nykyisiä übertyylikkäitä oluthuoneita. Monesta muusta perusostarikapakasta sen kuitenkin erottaa varsin laadukas tarjonta niin viskien kuin erikoisempien oluiden saralla. Olarius näkyi asiakaskunnassa, jonka muodostama tunnelma oli erilainen kuin monissa viskiseurojen tastingeissa, eikä riehakkuudessaan ollenkaan huonolla tavalla. Näinkin laadukkaan viskitastingin pitämisessä omaan makuun lapsuksena oli se, että kaikille osallistujille ei riittänyt asiaankuuluvia laseja, vaan jokuset dramit oli kaadettu perustumblereihin. Ravintolakäyttöön perustulppaanit maksavat alle 3 € / kpl, ja uskoisin tämän investoinnin kyllä kannattavan. Eli ihan hc-hifistelijälle paikka ei ehkä toimi, tai sitten täytyy mennä ajoissa paikalle. Ja toisaalta pienet kotikutoisuudet näkyvät myös tastingin hinnassa, joka kyseiselle kattaukselle oli 39 €, ja olisi varmasti monessa posh-paikassa ollut 50-60 €.

Tastingin veti Jarkko Nikkanen, joka tuttuun tyyliin osasi kyllä ottaa yleisönsä. Nikkasen tasting toimi hyvin ensikertalaiselle, mutta myös kokeneempi harrastaja sai siitä edelleen uutta irti - muun muassa sen, että Laphroaigin 10yo on vain 1st fill -tynnyreissä kypsytettyä sekä sen, että Laphroaig käyttää tynnyreitään vain kahden täyttökerran ajan, ja dumppaa ne sitten blendeihin. Samassa yhteydessä kuultu välttämätön age doesn't matter marketing bullshit näyttäytyi itse asiassa ensimmäistä kertaa itsellenikin jokseenkin ymmärrettävältä: on totta, että 10 vuotta ensimmäisen täyttökerran tynnyrissä on eri asia kuin jonkun toisen tislaamon kolmannen täyttökerran 10-vuotias. Toki niitä tiettyjä aromeja viskiin ei edelleenkään saa kuin iän kautta, mutta se siitä keskustelusta, mennään itse viskeihin. Kattauksen viskithän sinänsä olivat itselle tuttuja 27-vuotiasta lukuun ottamatta.

Laphroaig 10yo, 40 %

Tuoksu: Mieto viipyilevä savu. Mellevä, ellei jopa leimeä. Pari raikastakin hedelmää löytyy.

Maku: Maltillinen isku. Todella rauhallinen kaveri. Savu on nätti, ei sen kummempaa. Pientä vaniljaista makeutta. Jos tätä joskus olenkin pitänyt hyvin pliisuna niin onhan tämä aloituslöröksi ihan jees. 85.


Laphroaig Quarter Cask, 48 %

Tuoksu: Terävämpi nätimpi, tasapainoinen, raikas. 

Maku: Puree ja iskee nätisti. Merellinen suolaisuus maun keskivaiheilla on nättiä. Terävä ja rapsakka. Muistikuvat olivat pisteen verran paremman perässä, mutta näin tänään. 89.


Laphroaig Triple Wood, 48 %

Tuoksu: Miedon savuinen, karkkia ja marjaa mukana. Hieman likaista hiiltä, mutta ei paha. 

Maku: Makeutta, marjaisuutta. Vähän hiilistä likaisuutta. Sinänsä yllättävän tasapainoinen ja integroitunut punaisuus. Pieni happamuushan tässä on, mikä ei ole niin positiivista. Voltit ovat oikein mainiot tähän. Perusrunko tässä ei kuitenkaan ole niin intensiivinen kuin esim qc. Silti hyvin puhdas. 87.


Laphroaig 12yo Nordic Wood, 48 %

Tuoksu: Nenä selvästi likaisin näistä. Lagavulinmaista asfalttisuutta. Semisti täyteläisempi ja robustimpi kuin qc, mutta muutoin samaa henkeä.

Maku: Tiukka on, mutta suklaisen maukas. Itse asiassa erittäin maukas tuote. Tuo marjaisuus on varsin puhdasta ja maukasta, kirpeää ja salmiakkista. Ammoniakkimeiningit. Erittäin hyvin integroitu sherrylappis. Tämä on tässä kattauksessa ennen kaikkea sherryviski, toissijaisesti savuviski. 90.
Kommentti: Maistoin tämän myös lanseeraustilaisuudessa vuonna 2014. Ihmetytti, kuinka hyvältä tämä nyt maistui, kun tuolloin ei vakuuttanut noin kovin. Nikkanen kuitenkin totesi, että tuolloin maistoon tuotu tuote oli vielä alustava työversio ja vähän "off". Joka tapauksessa loistava sherrylappis.


Laphroaig Cairdeas Ileach, 50,5 %

Tuoksu: Kevyt nenä, jossa lääkemäisyys nousee ensimmäisenä esiin. Hyvin raikkaan merellisen ruohoinen tunnelma. Lupaava. 

Maku: Maukas. Raikas, salmiakkinen. 
Kommentti: En edes pisteyttänyt. Tämä ei ollut huono, mutta jäi tässä kattauksessa jotenkin väliin. Tyyli oli selvästi erilainen, mutta taso ei ehkä sitten ollut ihan niin kova, että olisi päässyt kukoistamaan 12yo:n jälkeen. Tai sitten ajatukset olivat jo 27ssa.


Laphroaig 27yo 2017, 41,7 %

Tuoksu: Aijai, niitä vanhan viskin eksoottisia hedelmiä. Silti raikas. Maukas kuin eläin. 

Maku: Ensalkuun puu maistuu. Sitten vasta alkaa nostaa päätään. Mutta ensimaulla jättää kyllä kysymysmerkin. Puu on niillä rajoilla. Kyllä tässä on sitä eksoottista hedelmää, mutta pakko sanoa että hienoinen pettymys happamuudessaan. Nielaisuhetken eksoottinen hedelmä on kyllä maukas. Illan paras, mutta silti odotuksiin nähden lievä pettymys. 91.

Kommentti: Nikkanen kommentoi, että tämä oli hentoisuudessaan vähän väärässä paikassa tässä tastingissa, vaikka Ileachin ja 12yo:n jälkeen pidettiinkin aika pitkä tauko ennen tämän maistamista. Tuoksu oli upea, mutta voima ja pituus ei ehkä riittänyt täyttämään odotuksia. Tuo puu herätti myös kysymyksiä: etiketin mukaan mature Laphroaig previously aged in refill hogsheads was transferred into first-fill ex-bourbon barrels and refill quarter casks. Miltäköhän olisi maistunut ilman tätä finistelyä? No, nyt on "paha" kaula juotu, ja tätä jäi hyllyyn vielä jokunen sentti. Hinta on 25 € / 2 cl, joten kyllä se siihen kannattaa maistaa. Verrokkina samaa kamaa on eräässä hyvinkääläisessä baarissa hyllyssä 25 € / 1 cl, eli matka Olariin ei välttämättä ole ollenkaan huonompi ajatus.

Mukava ilta ja hyvin rakennettu kattaus. Tuttuja tuotteitakin on kiva maistella, mikäli setti on rakennettu ajatuksella. Tässä oli kuusi erilaista viskiä ja sopiva draaman kaari. Loppukaneettina mainittakoon, että Nikkanen puhui tastingin aikana pariin kertaan uutoksien siirtymisestä. Sananmuunnosten ystävänä arvostin tätä kovasti.


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Rare Maltsia Tammisaaressa 13.1.2018

Kiirettä on pukannut, joten taannoisesta Tammisaaren excusta rapsaa vasta nyt. VYS:in ja Tammisaaren omien poikien yhteistasting talvisessa Tammisaaressa on parhaita juttuja, joita viskiharrastus on eteen tuonut: upeat puitteet, pieni siirtymä Helsingistä ja aina täydellinen rapsakka talvi-ilma. Ja toki maukkaat viskit. Tällä kertaa tarjolla oli jälleen kattaus Rare Maltsia. Aikaisempi setti on luettavissa täältä. Joten mennään asiaan.

1. Bladnoch 23yo 53,6 %

Tuoksu: Vaahtokarkkia, fudgea, todella puhdas ja herkullinen lupaus! 

Maku: Hieno kanervainen suuntäyttävyys: makeaa vähän imelääkin hedelmää, hunajaa. Täystynnyrivahvuus kyllä maistuu. Vesi tuo niitä tummempia fiiliksiä esiin ja pidentää jälkimakua. Rakenne on mukavan öljyinen, vesilisä jopa raakaöljyinen. 88.


2. Rosebank 20yo 1981-2002, yli 6000 pulloa. 62,3 %

Tuoksu: tästä ei oikein tunnu irtoavan mitään. Mutta sitten parfyymisuutta, sitrusta.

Maku: Iso suuntäyttävyys , salmiakkia, pippuria, ruohoista parfyymisuutta, suun kuivattavuutta. Lääkemäisyyttä. Iso mutta herkkä viski. Keltainen iso, mutta nätti alkoholi. 90.

 
3. Royal brackla 20yo, 1978-,  59,8 %

Tuoksu: Ei mitään, eikä ainakaan eroa kakkoseen. Sitten lämmittelyn jälkeen makeaa appelsiinisuutta. Ei huono.

Maku: Tiukka on kyllä startti. Selkeästi terävämpi profiili: anista, sitruunaa. Eteerisyyttä. Suolaa. Vesilisä lisää sitten hedelmää ja inhimillistää tätä. Mutta ei huono ollenkaan! Paransi tuoksusta. 89.


4. Dallas Dhu 21yo 61,9 %

Tuoksu: Metallinen, raskas tuoksu. Lupaava. Lämmitys tuo hedelmää. Hyvä! Turvettakin löytyy. 

Maku: Nyt on iso. Tuoksun linjoilla. Tämä on iso metallinen turveviski, mutta myös marjaisuutta löytyy. Hieno. Pitkä maku. Kanervaturpeisuus lisääntyy veden myötä. 91


5. Benrinnes 21yo, 1974-, 60,4 %

Tuoksu: Perinteisempi makean keltainen tuoksu. Tämä näistä ehkä vaatimattomampi bracklan lisäksi. 

Maku: Selkein sherryvaikutus nyt. Syvä ja hedelmäinen, varsinkin maun jälkivaiheessa alkaa kivoimmat marjatoffeetunnelmat. Tämä jopa ilman vettä hyvin nautinnollinen. Mortlach-tyylinen. Tuo sherryn puhtaus tässä on hienoa. Vesi tuo tanniinisuutta. 90.


6. Millburn 18yo, 1975- 58,9 %

Tuoksu: Likaisuutta, sikaria, ruutia, puolijoukkuetelttaa. Lupaava myös. Puhdasta keltaisuutta.

Maku: Savua ja kypsää bourbonkypsytystä. Vanhan turveviskin vikaa. Mestaritontun seikkailujen kivikuvan turvesavua. Ja sitten sitä makeaa syvää vaniljaa. Puhdas ja kaunis. Todella pitkä ja kiva kaveri. Aivan omaa luokkaansa oleva jälkimaku. 92.
 
 
 
Loppupohdinnat: Isoja viskejä, eivätkä aina ihan helppoja. Kuitenkin paljon on juttuja ja hienoja elämyksiä on löydettävissä. Rare maltsia olisi kiva joskus maistaa osana jotain tavallisten kuolevaisviskien kattausta.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Smoke on the Water 50 vuotta ja 300 vuotta viskiä

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista marraskuista lauantaita kuin matkata Hämeenlinnaan - Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin ja muutoinkin Suomen Top 34 kesäkaupunkiin. Vettä vihmoi ja ruokaa odotettiin ravintolassa 50 minuuttia koko muun Hämeenlinnan kanssa. Upea maaseutukokemus! No, asiaan. Jatkuvasta vittuilustani huolimatta olin saanut kutsun juhlistamaan Hannun - Suomen kiistattoman viskiblogikuninkaan eli Smoke on the Waterin - 50-vuotisuutta. Suomessa viskiä yhtään harrastava ei ole voinut olla törmäämättä Smoken blogiin, ja kyseinen julkaisu onkin yhä se lähde, josta vähän harvinaisempienkin viskien arviot suomeksi löytyvät. Tietysti nykyaikana niitä pitää selata alati kasvavien nahkahousumusiikkiarvioiden seasta, mutta se on pieni hinta laadukkaista arvioista ja hyvistä fotoista.


Hannu oli kutsunut porukan paikalle teemalla "Speyside-kuraa ja muita ihmeellisyyksiä". Jos viskimies henkeen ja vereen kutsuu 50v-synttäreilleen tasting-teemalla, odotukset line upista eivät ala ihan Ledaig 10yo:sta, mutta illan kattaus pääsi silti yllättämään. Kuusi viskiä, joista kaikki oli tislattu miehen syntymävuonna 1967. Ja kyllähän ne maistuivat. Alla omat aatokseni, mutta sitä ennen onnittelut vielä kerran Hannulle! Seuraava setti sitten viidenkymmenen vuoden päästä, jotta päästään tutkimaan, onko old bottle effectissä perää.


1. Glen Grant 5yo 1967, 40 %
Tämä maistettiin ens'alkuun sokkona, ja on muutes hankala tilanne lähteä maistamaan viskiä, jonka suhteen on koko kirjo mauttomasta vitsistä (Tyyliin Ledaig 10) johonkin superherkkuun auki.

Tuoksu: Eksoottista hedelmää. Raikas. Jotain turpeisen henkistä mukana myös.

Maku: Kevyt kaveri. Vanhoja eksoottisia hedelmiähän tämä on täynnä. Puuttuu se pippurisuus/kipristelevyys, jota monessa nykyviskissä on. Sitten tuoksun mukaisesti jotain turpeisuutta myös. Kypsä banaani tätä ehkä parhaiten kuvaa. Kaunis, herkkä kaveri, joka on nautinnollista sellaisenaan ilman suuria hötkyilyjä mihinkään suuntaan. 87.


2. Glenglassaugh 1967, Gordon&MacPhail, 40 %

Tuoksu:
Astetta tummempi eksoottinen hedelmä. Rauhallisen mellevä tunnelma.

Maku: Suutuntuma seuraa tuoksua: kuin hedelmämehua. Sitten pientä mausteista kihelmöintiä. Ei tällä ole mitään tekemistä nykyviskien kanssa. Kevyt, mutta erittäin liukkaan juokseva rakenne, jota seuraa sitten varsin maltillinen pöhinä nykyviskeihin verrattuna. Jälkimaussa tulee joku kiva turpeinen happamuus. Volttien vuoksi tämä tarvitsee ison hörpyn, mutta voi pojat sitä aikaa kun "perusviski" oli tällaista. 89.

Kommentti: Tuota Glenglassaugh'n suutuntumaa on vaikea kuvailla, mutta mielestäni se poikkeaa aikaisemminkin maistamieni tuotteiden osalta muista viskeistä. Se on niin lötkönpehmeää, että kaikki särmä puuttuu. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta ilman muuta erilainen kokemus.


3. Glenlivet 33yo, 1967/2000, Cellar Collection, 46 %Tuoksu: Terävämpi kuin Glassaugh, muutoin samaa profiilia. Upea perinteinen pörppämaku.

Maku: Suutuntuma skarpimpi kuin kahdessa aikaisemmassa, tässä on nyt todella intensiivinen viski näihin voltteihin. Jotain karvasta tässä on myös mukana. Iso suorastaan öljyinen lörö. Myös niitä raikkaita spearmint-meininkejä sitten jälkimaussa. Vesilisä tuo tähän lisää hedelmää ja tosiaan ne eksoottiset hedelmät avautuvat sieltä. Samoin se raikkaus nivoutuu hedelmiin upeasti! Ilman muuta viski, joka tarvitsee vesilisän. 91.


4. Springbank 28yo 1967, 46 %


Tuoksu: Hyvin muista poikkeava mineraalisuus. Kalkkisuutta, voisiko niin sanoa? Tuhkainenkin? Toisella nenäilyllä tämä asettuu uomiinsa ja on itse asiassa hyvinkin maukas.

Maku: Hyvin on kyllä maukas. Nyt on tasapainoinen ja upea kaveri. Kaikki kohdillaan. Mieto turpeisuus, iso mineraalisuus, taittuu sinne spearmintiin, isosti ikää myös. Ja tämä kuivuus. Jälkimaussa sitten maukas puhdas karkkihedelmä nousee esiin. Kuitenkin iso viski myös voltteihin nähden. Ei tällaisten kanssa tarvitsisi huudella tynnyrivahvan perään. Illan ykkönen. 92.


5. Bowmore 1967, 43 %
Pienenä pettymyksenä illan kattauksessa tarjottiin myös NAS-viskiä. En kuitenkaan viitsinyt pahoittaa synttärisankarin mieltä ja ruvennut nostamaan asiasta meteliä.

Tuoksu: No nyt se herukka! Tällaiseen en ole koskaan törmännyt!

Maku: Wooo! Tämä rauhallisuus, jolla tämä laskeutuu suuhun! Tumma, turpeinen, sitten maun keskivaiheessa herukka hyökkii esille oikein miellyttävänä. Maku tuntuu kuitenkin kohtuullisen lyhyeltä äkkiseltään. Myöskään ikä ei tunnu samalla tavalla kuin Springerissä. Jälkimaussa on kyllä upea fiilis, mutta se ei tosiaan ole liian pitkä. Higgsin tuo kahvia ja maltillistaa herukkaa. Kertakaikkiaan upea tuo jälkimaku. Tumman kahvin aromit. Tämä raiskaisi kaikki muut tastingit, mutta tässä seurassa ei silti nouse ykköspallille. 91.

Kommentti: Oli upeaa päästä maistamaan kuuluisaa herukkaista 60-luvun Bowmorea. Voin kuvitella, minkälaisessa roolissa tuo on niille, jotka ovat päässeet maistelemaan noita tuotteita enemmänkin. Itselleni kyseinen herukka-aromi jäi sitten ehkä kuitenkin pikemminkin kuriositeetin tasolle kuin elämää mullistavaksi kokemukseksi. Mutta kyseessä oli epäilemättä viski, joka tarvitsisi haastajalle vähän enemmän aikaa ja senttilitroja, jotta sitä ehtisi oppia tuntemaan.


6. Glenfarclas 1967 Family Casks 1st release cask 5118, 181 bottles bottled 28.11.2006, 58,5 %

Tuoksu
: No mutta onpas erikoinen tämä! Tummaa mutta niin upeaa! Olematta sitten kuitenkaan makeaa.

Maku: Upea tasapainoinen sherry. Kuiva, syvä. Mutta onko vähän tylsä? No ei ole. Koska vesi avaa. Ja tuo jopa tummia turvesävyjä. Nimenomaan tämän viskin kuivuus on upeaa nykyviskeihin verrattuna. 90.


Illan aikana luonnollisesti keskusteltiin siitä, minkälaisia viskit olivat ennen ja minkälaisia ne ovat nykyään. Nämä kaikki poikkesivat siitä, mitä nykyviski on, ja ensimmäistä kertaa minulle valkeni se, että 1st fill tynnyri ei välttämättä tee aina autuaaksi. Nykyretoriikassahan 1st fill on timangia, mutta se tuottaa viskiin kuin viskiin samantyylisen mausteisenmakeanvaniljaisen profiilin. Ennen aikaan tynnyreissä oli heittoa ja käyttökertoja saattoi olla paljon enemmän. Mutta sitten käytettiin sitä kypsytysaikaakin enemmän. Vai kui? Omalla tavallaan tuo hieno 5yo Glen Grant hieman soti tuota vastaan. Joka tapauksessa upea aikamatka, joka jatkui vielä illan hämyyn muillakin maittavilla drameilla. Kiitän. Palataan asiaan sitten 100-vuotisjuhlissa!

Illansankari. Viskisnobistelun määrästä kertoo jotain se, että vaikka edessä on viskiä 300 vuoden edestä, katse hamuaa silti baarin ylähyllylle notta josko siellä olis vielä jotain vanhempaa...

torstai 22. kesäkuuta 2017

VYS:n iäkkäät harvinaisuudet ja Highland Park 20.6.2017

Palkansaaja elää varsin rankkoja aikoja, kun Martin Markvardsen saapuu Suomeen vetämään tastingeja. Maanantaina maisteltiin kymmenen Highland Parkia Suomen Mallasviskiseuran kanssa ja tiistaina oli vastaavan kokoinen kattaus tarjolla Viskin Ystävien Seuran kanssa. Mitä keskiviikkona? Toisaalta on kiva, että koko potentiaali hyödynnetään, kun tänne asiantuntemusta maailmalta saadaan. Ja molemmat tämän viikon kattaukset olivat kyllä sitä luokkaa, että niitä ei hevillä haluaisi jättää välistä, vaikka jutuissa vähän toistoa olisikin.

Martinilla olikin osittain samaa läppää, mutta kun ne läpät olivat riittävän hyviä, kuunteli niitä mieluusti. Martinin tastingit ovat kyllä olleet ihan parasta antia viskiurallani: niissä yhdistyvät uskomaton tietämys aiheesta, toimiva brassailu ja kunnianhimo, häkellyttävä rehellisyys ja hyvä huumori. Moni, joka on jo aikaa sitten turhautunut Highland Parkin viikinkilegendoihin, huomaakin yht'äkkiä kuuntelevansa Martinin tarinoilta muinaisilta ajoilta suurella mielenkiinnolla. Aika meni kuin siivillä.

Mutta niin, viskiäkin maisteltiin. Kattaushan oli huikea, joten ei muuta kuin maistelemaan. Tänään maistettiin myös Valkyrie, mutta heti setin alkuun, mikä oli kieltämättä fiksumpaa kuin Mallasviskiseuran tastingissa kahdeksan tynskävahvan jälkeen.


1. Highland Park Valkyrie, 45,8 %

Tuoksu: Raikas, mineraalinen, hyvin HPn karaktääriä kunnioittava. Hento turpeisuus, hyvin puhdas tuoksu.

Maku: maussa turve on jo hyvin vahvasti läsnä. Puhdas ja helppo viski, jossa hedelmä ei ole kovin vahvasti läsnä. Savu on tämän plussapuoli. Ei muilta osin erityisen monipuolinen kuitenkaan. 88.


2. Highland Park 12yo 90-luku, 43 %

Tuoksu: Upea oranssi hedelmä! Karkkimaista, mutta ei mitään esanssista tai keinotekoista. Kertakaikkiaan hieno nokka.

Maku: Upea hedelmän ja turpeen combo, kerta kaikkiaan. Upean puhdas. Ei erityisen pitkä kuitenkaan. 90.


Kommentti: Martin avasi hieman sitä, miksi nyky12yo ei maistu enää samalta kuin esim. tämä. Hän muistutti, että 90-luvulla 12yo oli ainoa core rangen tuote. Näin ollen siihen etsittiin hyviä tynnyreitä, mutta ei niinkään välttämättä vain 12yo tynnyreitä. Kama saattoi siis olla selvästi vanhempaakin. Nykyisin 12yo on todellakin vain 12-vuotiasta ja sillä hyvä. Hän oli kuitenkin tyytyväinen siitä, mihin suuntaan pullote on menossa, koska tynnyrien taso on nousussa koko ajan.



3. Highland Park 11yo Single Cask for Maxxium, #1159 1995/2006, 59,6 %

Tuoksu: Tumma syvä karkkisuus. Upea sherrytynskäjyrä. Lihaisaa luonnetta. Todella lupaava tuoksu!

Maku: No huh! Sulaa suorastaan suussa. Todella upeaa kamaa. Raskas kaveri, lihaisa, tupakkinen mutta silti niin notkea että. Ei erityisen pitkä mutta kerta kaikkiaan tasapainoinen. Näihin muihin verrattuna tämä tupakka ja nahkahousu on kyllä huikeaa. Se, että tämä on 11yo, kertoo kyllä poikkeuksellisuudesta. 91.


4. Highland Park Extra for Finland, #6324 "Sisu", 60,1 %

Maistossa nyt toinen Suomeen tuleva single cask, joka on saanut nimensä erään koiran mukaan. Lanseerausajankohdasta ei oikein saatu tolkkua, mutta ilmeisesti toinen suomeen tulevan tynskä lanseerataan loka-marraskuussa ja toinen vuodenvaihteessa.

Tuoksu: Hieman epäpuhtautta, saippuaa? Kääntyy sitten kuitenkin mineraalisuuden puolelle ja puhdistuu. Perusnokka.

Maku: Tasapainoinen, puhdas, hieman hapokas, hieman raaka. Päärynää, suolaisuutta varsinkin jälkimaussa. Eilinen SC oli parempi. Vesi avaa mineraalisuutta ja jopa hieman spearmintia. Joskin jälkimaku on kyllä pitkä ja mukava. Ei huono, mutta ei samalla tavalla sykähdyttänyt kuin eilinen 'sydäntalvi'. 88-89.


5. Highland Park 12yo Hjärta, pullotettu 2009, 58,1 %

Tuoksu: Ei samaa luokkaa kuin 11yo. Hieman epäpuhdas ja sekava. Tai sitten monipuolinen ja laaja. U choose.

Maku: On kyllä monipuolinen ja syvä kaveri. Oikein maukas. Öljyinen. Silti jotenkin kova. Täytyy lisätä vodaa. Vesi avaa kyllä isosti, tuo karkkisuutta kehiin. Jälkimakua tulee kyllä ilman muuta lisää. Puun kuivattavuutta. Onhan tämä hieno. 89.

Kommentti: Maisteleva väki tuntui kehuvan Hjärtaa vanhasta muistista vuolaasti. Itselleni tämä ei ollut tuttu pullote, enkä tuntunut pääsevän siihen samalla tavalla sisään kuin moni muu.




6. Highland Park 15yo Earl Magnus, 1994/2009, 52,6 %

Tuoksu: Upea tasapainoinen karkkisuus! Todella tyylikäs.

Maku: hitto! Upea toffeinen vaniljainen syvyys! Tämä on hieno! Jälkimaku on pitkä ja upea. Haakonin kanssa hyvin tasoissa, tämän normimaku on jopa tasapainoisemman upea mutta tämä häviää haakonin jälkimaulle. 92.



Kommentti: Earl Magnus sitten taas yllätti kyllä kerta kaikkiaan. Illan huippuja. Tässä mielessä en tainnut ainakaan yhtä vahvasti jakaa fiiliksiä muiden maistelijoiden kanssa.


7. Highland Park 12yo Saint Magnus 1998/2010, 55 %

Tuoksu: Aika tiukka, pihkaisuutta. En pääse oikein sisään.

Maku: Iisoo pettymys 15yon jälkeen. Tummaa musteisuutta. Toki tämäkin on hyvä, mutta kauas jää isoveljestään. Vesi avaa ja auttaa, kuten suurinta osaa muitakin näitä. 89.



8. Highland Park 18yo Earl Haakon 1993/2011, 54,9 %

Tuoksu: No nyt on jälleen upea ja lihaisa tuoksu. Upea.

Maku: Kuivempi viski, pihkahunajaa, keskimaun jälkeen kypsiä hedelmiä, tässä on selvästi jo iäkkäämmän viskin vikaa. Jälkimaku on upea: vesisängyssä uinuvia possun kylkipaloja. Pieni tilkka vettä avaa upeasti. Jälkimaku kestää loputtomiin. 93.

Kommentti: Haakon on aikaisemmin kellottanut 92 minun listassani. Eivät nämä koskaan absoluuttisia totuuksia ole ja toisaalta maisteluseura ja fiilis varmasti myös vaikuttaa. Siinä mielessä VYS ja Markvardsen tekivät ilmeisen hyvää työtä.


9. Highland Park 25yo Single Cask for Germany #7363 1980/2005, 55,5 %

Tuoksu: Vähän vanhan Balvenien fiilistä: aivan käsittämätön nokka. Upea sherry toki, mutta ennen kaikkea käsittämättömän upea vanha viski. Ei tästä paljoa tuoksu enää parane.

Maku: Odotuttaa kovasti alkuun. Sitten isoa tupakkaa, jopa sitä kumia hieman. On kyllä iso maku, joskaan en heti näe että maku pärjäisi ihan käsittämättömälle tuoksulle. Mutta onhan tämä hieno. Mikäli isoisäni olisi polttanut piippua lepotuolissa, tätä hän olisi voinut juoda. Silti siihen nähden, mitä tuoksu lupaili, olin hieman pettynyt makuun. 92.



10. Highland Park vintage 1967, pullotettu 1991, 43 %

Tuoksu: Ei mitään muuta kuin upeaa vanhaa viskiä eksoottisine hedelmineen. Todella upea tuoksu.

Maku: Ja juuri niinkuin tuoksu antaa ymmärtää! Aivan todella upea!! Pitkä kuin nälkävuosi, tämä on kyllä upea vanha viski. Toki vaikea paikka näiden tynskien jälkeen, mutta onhan tämä upea viskositeetti. Ei tällaisia enää tänään ole. Joukkosidontapaikkaa, eucalyptusta, anista. Sopiva määrä puun kuivattavuutta. Palanen historiaa. 93.


Lopuksi: Nämä kaksi päivää olivat kyllä huikeita kokemuksia. Täytyy myöntää, että vaikka olen aikaisemminkin pitänyt Highland Parkista, nämä olivat kyllä erittäin hienoja viskejä lähes kaikki. Toisaalta samalla tunnistin hieman sellaista jotain profiilia, josta en niin kovin välitä. Sitä esiintyi niin maanantain single caskeissa kuin osassa näitäkin pulloja. Täytyy jatkaa tutkiskelua.


tiistai 20. kesäkuuta 2017

9 Highland Park single casks in comparison 19.6.2017


Ok, gotta write another one in English, since I've been doing quite a lot of bottle swapping myself and it will be nice to share this with some friends. So hang on there.


Highland Park has been raising its profile lately with a series of single cask whiskies. HP has been releasing lots of strange bottlings with adventurous names during these past years but only these 20+ single casks for different countries have really created a phenomenom of which propably the craziest sign is the 905 Euros paid of the Highland Park 13yo single cask for the whisky Clubs in Finland at the whiskyauction.com in May 2017. The original price for the bottle launched in December 2016 was 99 Euros. Most of the other bottlings have been selling for 300-400 Euros. The buyers have been mostly collectors so not too many of them have been drunk. Luckily a couple of members of the Finnish Malt Whisky Society did a great job gathering some of these single casks for the club members to taste and to compare and we even had the one and only Martin Markvardsen to host the tasting. I've been in Martin's tasting once before and it was one of the best ones I've been to. Let's see how these single casks would taste.

Photo by Jani Hellgren

The whiskies tasted and how I felt about them:


1 Highland Park Association Society, #2115, 59,1 %

Nose: Dark clean sherry. Very balanced and beautiful.

Mouth: The fruitiness of the sherry lifts up it's head on the palate. Very nice lingering taste at first, then darker chocolate notes at finish. Alcohol is tickeling nicely, the tannins are there to complete the experience but the fruitiness still remains. As the nose suggests: a beautiful balanced whisky. 91.


2. Highland Park for Sweden #2121, 59,7 %


Nose: Fresher than hpas. More of a coastalness and bourbon style, at least when compared to these other strong sherry whiskies.

Mouth: A drier start. Clearly less sherry than hpas. Some wood influence, but damn this is nice! The sherry is very fresh, intense and clean.This is clearly a different whisky compared to these others. 90.


3. Highland Park Calle Cask nr. 1, 59,8 %

Nose: Chocolate. Very nice, smooth and sweet. Reminds me of Glendronach Cask Strength.

Mouth: Man, these are nice whiskies. Beautiful red chocolate fills the mouth with some shivering alcohol. This is a very classy whisky with a long finish and with a dark sherry profile. Personally still prefer the Sweden cask. 91.


4. Highland Park Viking Soul, # 1536, 59,9 %

Nose: A more subtle sherry. some candy. Pretty basic stuff.

Mouth: Well, a clean and flawless whisky with some nutty character but kinda modest and boring. This just lacks some nature. 87.


5. Highland Park Suomi 100, 59,2 %


Nose: The profile is similar to Viking Soul. Red candyness without soul.

Mouth: Quite tight and a bit bitter. The fruitiness is there but nothing special follows. All of these have been clean without sulphur or rubber but that doesn't make this a very interesting whisky. 86.


6. Highland Park Chris Maile, 57,5 %


Nose: More varied nose than these other fellows: some medicinal notes and a hint of dirtiness. Not the most welcoming nose to be honest.

Mouth: Follows the nose. A steep dram with some strange medicinal character. Some bitterness. One of the more complex whiskies tasted today, unfortunately not all of those elements are that pleasant. It's very possible that this dram would work better after some serious drinking that would lose those strange notes, but in this company it definitely divides opinions. 87.


7. Highland Park Viking line, 63,1 %

This was put into cask at 63,5 % and Martin did mention several times that this is the stuff they would like to have from their warehouses.

Nose: Very dark and sweet.

Mouth: Very tight, even after I added tons of water. Some nutty notes then arrive but I never really found this whisky, which takes the last spot of the drams tasted today. 85.


8. Highland Park for the whisky clubs (VYS&SMWS) in Finland, 59,2 %


I had a wee dram of this hype stuff with me so this was a good chance to give it a proper try.

Nose: A sherry monster feeling, definitely one of the darkest of these.

Mouth: A very balanced nice deep sherry whisky. A long taste that brings water to your mouth.Still: 900 €... 89.


9. Highland Park, Martin Mystery a.k.a. single Cask #3 for Finland, 61,2 %

Since we had been having such a nice evening, Martin decided to surprise us with another single cask. This stuff will be released for Finland in Autumn with a price of ~120€.

Nose: More clear, ever smoky character

Mouth: Clearly more smoky stuff compared to the drams tasted (although Martin said that the liquid is exactly the same). The (refill?) wood is less present and leaves more space to the whisky itself. Brilliant stuff that beats the whole lineup today. Can't wait for November! 91.


To end the evening we had some of the Valkyrie that will be available at Alko shortly. Since Valkyrie was bottled at  45,9 % and was struggling with these full strength monsters, I didn't write any specific notes but the stuff was very clean (opposed to Dark Origins which had a dirty rubbery nose) and a more peaty profile than these other whiskies. In fact, the now cask for Finland was like a cask strength version of Valkyrie. Definitely some good stuff that I would rate 89-90.


Verdict: The crowd gave following votes for a winner: Viking Soul: 10, Sweden 7, Chris Maile 5, Viking Line 5 and rest 2 each. To be honest, I haven't liked those single casks for Finland previously, so I wasn't expecting too much for this tasting. However, I was very positively surprised with the overall quality of these drams. It seemed that Martin really had done some effort finding some nice casks for those who appreciate Highland Park. At least 4 new casks are coming up so collectors, be ready! Now it's time for bed and getting ready for tomorrow and some more Highland Park craziness...

Photo by Jani Hellgren




tiistai 2. toukokuuta 2017

Some mesmerizing Ardbegs tasted 29.4.2017

I figured out that I would write this posting in English, because this might have some international importance, or at least it will be nice to share it with some friends who helped to get some of these drams now tasted.

I started tasting whisky around 2010 and wrote my first blog posting at November 2011. Very soon after getting to know this wonderful product, I realized that I was late. The prices had started to rise and many great bottles that I had a chance to taste, were disappearing from the market. Still at that time there were great whiskys available at reasonable prices: Ardbeg Alligator all over the place, Airigh Nam Beist still widely available, some great Benriach and Glendronach single casks that didn't sell out in minutes and those great Laphroaig cask strengths with 50 € a bottle. But there were also other whiskies that seemed long gone: sherry Macallan from the 60s (I still haven't tasted any drinkable Macallan), same age Bowmores, any Port Ellen and Ardbegs from 60s and 70s. Thanks to some great whisky clubs in Finland, I've been able to taste some Port Ellens, which have been the greatest whisky moments for me so far.

But those mythic Ardbeg single casks. Even to know someone who has tasted them is rare. Also the prices nowadays are so high that even if someone owned a bottle, he would need to have some big and hairy balls to open it. Well guess what. I found a couple of guys with such balls from the beautiful city of Hämeenlinna and they invited me to taste of couple of their Ardbegs. Why? I would like to believe that it was because of my great jokes and good looks, but I also managed to gather together a couple of nice drams of some not so usual Ardbeg (thanks to the active Swedish whisky society!) that they haven't tasted so I packed my bag with some bottles and samples and headed to the sunny Hämeenlinna. And what I experienced will propably stay as a highlight of my whisky career for years to come. 29 Ardbegs of which most were stuff that are nowadays almost non existent.

We did the tasting in 3 sets and nosed everything before tasting. It took around 9 hours in total. The amounts tasted were very moderate but none was spat out either. Because one just doesn't spit Ardbeg from the 70s. 

So let's see how they tasted. We had the 17yo as an aperitif and then did the vintages and other non cask strength stuff to open out taste buds.

1. Ardbeg 17yo, 40 %

Nose: Very subtle and nice smokyness to start with. A feeling of some ripe lemon follows.

Mouth: Well balanced, the mouth feel is a bit watery though, but forgetting that the juicy smokyness with some light lemon tastes quite good indeed. This taste is fragile and light, but classy. A bit like Laura Lepistö at the early stage of her career. 90.


2. Ardbeg Ten L0, 46 %

This early Ten was used as the baseline for our first set. I once asked for the Ten of today, but the other guys looked at me in a way that I should shut up so I did. Apparently for the same reason the other recent Ardbegs like Perpetuum, Blasda, and Auriverdes were left out of this tasting (although I like Auriverdes). 

Nose: Very balanced Ardbeg smoke. Darker than 17yo.

Mouth: The bell curve that this does at your mouth is very nice: things start calmly but get stronger little by little and with beautiful balance. The same way it finishes with style. There's a clear black pepper profile in it, which was different from these other Ardbegs. This pepper is very clean and not the 'exotic indian' version that some (more sherried) whiskies deliver. Big taste, with that pepper a bit too loudly present to score higher. 90.


3. Ardbeg Airigh Nam Beist 2007, 46 %

Do all the Airigh Nam Beists taste the same? Let's make a small comparison.

Nose: A tad more tropical than 10yo. Some spearmint (this is the very typical aroma in many of these Ardbegs. Some call it coastalness, some refer to dentist chair. I use spearmint) freshness. Also some dirtyness, like motor oil.

Mouth: Ok, I said 10yo was big, but this is already another level. The mouthfeel is very juicy, it's like this is more dense liquid than the whiskies that you have today. The mouthfeel is definitely something it shares with the 2008 version. It takes you to the sea, with coastal smokyness and leaves that spearmint feeling to your mouth. A beautiful whisky again. 90.


4. Ardbeg Airigh Nam Beist 2008, 46 %

Nose: A darker, rounder leathery nose than the 07. Very nice peaceful nose.

Mouth: A little less spearmint but more some ripe yellow fruits. One might say that this is a bit more complex whisky than the 07, but then again the 07 is more fresh. That's a question of personal preference I think. What is nice here is the artisan feeling: this whisky has even some impury left, but with this quality it's only sympathetic. 91.
Sidenote: I wish the basic range whiskies of today were still like this. The ANBs have a such structure that you very seldomly see these days.


5. Ardbeg Twentyone 2016, 46 %

The new 21yo didn't have that many reviews on the Internet. I sure hope it's not because nobody's any more drinking these but only collecting.

Nose: Fresh, maritime, really clean nose. A little bit of juicy ripe yellow fruit, that reminded me of Lord of the Isles at first, but after comparison was way less exotic and less strong.

Mouth: Lingering taste, makes you wait for quite a while. Then when it comes, it's very clean, some fudge and candy feelings. Brings water to your mouth nicely. It's not the most complex whisky in the world but it has a beautiful profile. The finish is like a fading bonfire at 4am. 91.


6. Ardbeg 1977 Vintage L3, bottled 2003, 46 %

Nose: I'm sure anything would seem dirty after the new 21yo, which was ultraclean, but this feels quite dark and a bit dirty on the nose.

Mouth: Heavy stuff, as the nose suggested. The smoke is strongest so far, and is a good reminder that we're tasting an Islay distillery after all. But damn it's good! The beautiful ripe fruitiness comes a bit later on. This baby needs some time and privace to open up. 91.


7. Ardbeg 1977 vintage L2, bottled 2002, 46 %

Nose: More fresh and coastal than the L3. Like a rock after a heavy rain.

Mouth: A beautiful long taste of maritime notes, fresh spearmint and pine forest. It's so fresh, you don't have to take Mynthon after the tasting. 92.


8. Ardbeg Lord of the Isles, 46 %

Nose: Very strong exotic yellow fruits. This nose is completely different to any other whisky at this tasting. Beautiful.

Mouth: Very deep and clean, extremely fruity. The mouth isn't quite as exotic as the nose but the finish is out of this world. Enormous. 93.


9. Ardbeg 1978 vintage L8, bottled 1998, 43 %

Nose: A rounded coastalness is playing the main role here.

Mouth: A bit modest taste after LOTI. The best part is the beautiful mouthfeel but besides that, this vintage offers no spectacular notes for someone writing them. Still, it's a damn good whisky. 91.

Sidenote: Using a word modest and still scoring 91? Well, one has to remember the league we're playing in here. Any of these whiskies would propably win any kind of a tasting it would attend to. In fact, to truly appreciate these drams, it would've probably been better to taste them against some Ledaig (ok, not Ledaig, but some decent drams). But still, it was a hell of a ride.


10. Ardbeg 1975-1998, Spirit of Scotland, 40 %

Nose: A very deep dark nose. Strong medicinal notes. A very promising nose. 


Mouth: Makes you wait quite a while and then leaves the scene quite early. This taste is substantially shorter than the other drinks we have tasted. Also the mouth feel can't quite compete with these OBs. But still, with a big enough pour, it delivers very nicely. With that beautiful nose we are easily over ninety. 90


11. Ardbeg 1975 vintage, 43 %

Nose: Some whiskies are not meant for analyzing but just enjoying as they are. This is clearly on of them. Just some beautiful balance and wonderful Ardbeg nose!

Mouth: As the nose suggested: simply a beautiful baggage of all those great elements that Ardbeg is known of: maritime smokiness, steamship pipes, engine oil, all in perfect balance. No sharp edges but pure awesomeness all the way. Some crazy feelings of wasabi lemon at the end. Avot. 93.


After these whiskies it was time to take a break, have a coffee and be mentally ready for the stuff to come. The spirit was high and the jokes were getting better all the time. We continued with some single casks.


12. Ardbeg 28yo 1967, cask 575 Signatory, 548 bottles, 53,7 %

Nose: Well now we're at something that I have never experienced before. If at the beginning of my whisky 'career' I was looking for the perfect peat&sherry, I can stop the search now. A simply immense nose. This sherry is so balanced. It's a dry oloroso, but with such a texture and intensity that it feels like a some superdeep px. Deep dark dried fruits, leather couch. Never ever have I nosed anything like this. The nose gets 96-97 from me.

Mouth: The mouth is loyal to the nose. The dry sherryness coats your mouth. A true moment of beauty. This is probably the closest to enlightenment you can get without starting some serious meditation. It almost makes me cry when I know that I will never be able to taste this stuff again. Still the nose was a tad better than the taste. 95.

Sidenote: My ass is pretty tight so I would need to sell it only 40 times on a average profit of 100 € if I wanted a bottle of this. Let's hope nobody buys that bottle before I make it there because the next bottle will most likely cost 8000€...


13. Ardbeg 31yo 1972, cask 3038, 148 bottles, 44,2 %

Nose: Coastal delicious peat. Very deep and dense fruitiness. Antiseptic and clearly more herbal than these other fellows.

Mouth: Ah, what tranquility! What balance. The general nature is quite gray though: some gravestone, white wig. This is the first whisky on table that doesn't quite convince me. 89.


14. Ardbeg 32 yo 1972, cask 866, 239 bottles, 48,3 %

Nose: Darker more reserved than the last 1972. Then the same ripe deep fruits appear. Delicious ripe herbal notes in this one as well, but they are accompanied by exotic fruits and spearmint freshness.

Mouth: Well now we're talking. A big bag of oak, freshness, fruitiness, antiseptics, nice amount of tannins, wonderful juicyness. Every element is so beautifully balanced. The finish is full of medicinal candy. The is a huge whisky with a perfect structure and a beautiful combination of fruits and spearmint freshness. 93.


15. Ardbeg 31yo 1974, cask 2751, 141 bottles, 51,8 %

Nose: We take a step up from #866 at freshness and coastalness. Incredibly balanced and wonderfully fresh nose.

Taste: Mon dieu. a truly miraculous clean bourbon Ardbeg. Nothing to add to that. Just some wonderful deep fruitiness with perfect coastal smokyness. Nam! 94.


16. Ardbeg Provenance 1974-2000, 55,0 %

Nose: We go into a more complex darker feelings after these single casks. More at sidenotes. Very nice nose whatsoever.

Mouth: A bit metallic first taste. Then some buzzling fruitiness which this time dries the mouth. Herbal notes. The first impression wasn't that spectacular to be honest, maybe also because my expectations were the highest with this Provenance. It's very chewable whisky, and also very powerful. Still a slight dissapointment after all. 91.

Sidenote: You can feel that the Provenance contains a wider range of aromas, than the single casks we tasted. In fact, there were many pairs of whisky that had this similar phenomena: one is more clear and fresh, while the other is more complex and more fruity. This happened with the 70s SCs vs. Provenance, ANB 2007 vs. 2008 and SN2014 vs. SN2015. From more recent whiskies this could be found at least at Laphroaig 15yo vs. 18yo. So which one is better? Really difficult to say really. Depends on the moment or personal preference. I wasn't consistent here with my own reviews either, since I sometimes chose the fresher one (like the single casks or SN2014) and sometimes the more complex one (like ANB2008). All in all, this was one of the key founding from this tasting. 


17. Ardbeg 1975 Douglas Laing Old & Rare Platinum Selection, 274 bottles, 47,8 %

Nose: Smack in your face very sweet sherry. A really deep and big nose.

Mouth: And we keep on talking. Coffee, dark chocolate, deep ripe dark red berries, very easy to drink. The taste is relatively short but the toffee at the finish is simply wonderful. 92.


18. Ardbeg 16yo 1992-2008, cask 772, 184 bottles, 55,7 %

Nose: For me this is nothing but the stuff they put into your mouth at the dentist chair. Fresh as a sausage.

Mouth: Wow, really intensive and big! Tingly pepper, then big spearmint and antiseptic. Not a superlong taste. 90.


19. Ardbeg 1973-2004, cask 1143, 49,3 %

At this point of the evening the host of the evening desided that we had done a good job and got another single cask from 1973 from his stash. I tried to refuse but we were 3 against 1 and I was already a bit drunk so I gave up.

Nose: Wonderful fresh coastalness.

Mouth: Peaceful juicy coastal fruity totally balanced buddy. Damn good I gotta say. All the dark notes are missing, but still this is extremely balanced whisky that seems to have it all. 94.


20. At this point the host decided that we were still making progress and got the 1997 bottling of provenance to the table. But instead of pouring it to a new glass, he poured a little dram on top of the endings of the 2000 Prove. And damn that changed the profile of the Provenance! So much more coastalness, it was like drinking seashells. I scored this baby 94, but the score isn't scientifically valid. This time I kept my mouth shut before the operation.

Sidenote: Fooling around with some Provenances could be considered a sacrilege, but this 1cl + 1cl thing was suddenly an answer to the question I brougth up at the Provenance sidenote. Add a little bit of coastal clarity to that complex Prove and what a whisky you get!



After 20 whiskies we took another break to be ready for the last younger peaty monsters. Would they still taste good after all these drams we've been having?



21. Elements of Islay, Ar5, 57,8 %

Nose: Balanced. Sensitive. Lots of sherry influence.

Mouth: Woo, it's killing the mouth after the break! Really will need the water to restart here. But this is a nice juicy dram. 90

Sidenote: It's crazy how strong this stuff feels even after all these whiskies. It tells alot of today's line up, because the Ar5 has previously been very drinkable indeed.




22. Ardbeg Private Cask 1994-2006 "Esko", 59 %

This is a Finnish independent Ardbeg with a strange history. Mushimalt has gone through the story quite nicely, so check it out.

Nose: Clean car tyre, rubbery oilyness.

Mouth: As the nose suggests: an oil spill on top of the pile of tires. Kind of brutal comparing to the rest of these whiskies. 88.




23. Ardbeg Uigeadail 1st Release 2003, 54,2 %

Nose: Wonderful slightly red nose. Some berries and the pussy of that good looking auntie after smoke sauna. This nose scores 94 in my book.

Mouth: I really fills your mouth! It's like being in a berry shop that is held by that same auntie. And she gives you 20 percent off of everything. This is in fact better without water because that keeps the berries under control and let's the beautiful alcohol bite you the right way. 92.


24. Ardbeg Young Uigeadail "Oogling" 2006, 1392 bottles, 59,9 %

This rarity is made of 3 very young casks and one sherry butt. Read more here.

Nose: Tighter and harsher than the normal Uige. Alcoholic. Difficult to catch this nose.

Mouth: It sure tastes young and a bit sulphury after all we're tasted. And very stiff. Can't really get over this alcohol here. 87.

Sidenote: This was a whisky that I didn't find at the tasting. The bigger guys say it's really good but I guess I just wasn't ready for it. 

25. Ardbeg Very Young 1998-2004, 58,3 %

Nose: Like being at the dentist reception. Would've been nice to compare this to the 1992 SC.

Mouth: The same freshness is all over the place. But in a very nice way. This is the first time I really understand, why especially very young is very appreciated among these new Ardbegs. 91.


26. Ardbeg Supernova SN2015, 54,3 %

Nose: Very subtle and nice, the peat is even fragile here, which is amazing conzidering the ppms. Clearly more sherryed than the SN2014. 

Mouth: Simply a beautiful combination of fruitiness and smoke. Complexity and sherry are there more clearly than at the SN2014. 91.



27. Ardbeg Supernova SN2014, 55 %

Nose: Dryer than SN2015. I prefer this nose.

Mouth: Fantastic! This has the same spearmint that Very Young had but it's not so brutal. The smoke is neat and is accompanied by fresh coastalness. If you want less sherry but maybe a bit more raw feeling, you pick SN2014. Same points but this was a small favourite for me. 91.


28. Ardbeg Supernova 2009, 58,9 %

Nose: Raw and more brutal when compared to SN2014 and SN2015.
Taste: Much better than it's nose. Fills the mouth nicely. Those destisty notes are all over the place but they can't really compete with their colleague at Very young. 89.





Well that was it. One crazy night with some unforgettable drams. Was that amount too much? The other guys thought the last set was too much but then again they were older with less stamina. I have to admit that I was surprised with the force of the alcohol when starting the first set (normally cask strength whiskies are not a problem) and I guess that tells a lot of the quality of the drams we were having. But I still enjoyed especially those later Supernovas and the 1st release Uigeadail a lot. Can't say anything else but a huge thank you to the Hämeenlinna crew. There came only 15 cm snow while I was there so a beautiful summer weather. Over and out.




torstai 8. joulukuuta 2016

Blackadder-tasting 26.10.2016 Pikkulinnussa


Osaltani korkattiin Pikkulinnun tasting-neitsyys vasta näin monen viskiharrasteluvuoden jälkeen, kun Suomen mallasviskiseura järjesti paikassa yksityisen pullottajan Blackadderin tuotteisiin perustuvan tastingin. Pikkulintuhan on varsin messevä paikka viskipyhiinvaellukselle noin muuten, ja kabinetin puoli oli myös varsin tunnelmallinen tasting-tila, vaikka ihan kaikki maistelijat eivät itse huoneeseen mahtuneetkaan.

Blackadderin tuotteita ei ole itselleni vastaan aikaisemmin tullut, joten hyvin tuntematon yksityinen pullottaja omaan korvaani kyseessä oli. Kattaus näytti paperilla kuitenkin oikein hyvältä, varsinkin kun listassa luvattiin viimeisenä jotain spessuerikoista, ja omistajan vetämänä saa usein mielenkiintoista tietoa tuotteista. No, listan viimeiseksi kirjoitettu "An Additional Secret Dram" olikin sitten ihan perusdrami NAS mystery speyside Red Snakea. Sinänsä hyvä viski, mutta hennon virheellistä markkinointia, kun yleensä listan viimeisellä sijalla oleva secret on vielä jotain erikoisempaa kuin listatut viskit. Kattauksen value oli joka tapauksessa ihan kohdallaan, joten ei tuosta pahoja traumoja jäänyt.

Tastingin vetäjä Robin Michael Tucek olikin sitten huumoriveikko. Käytännössä kyseessä ei ollut ohjattu tasting, vaan pari tuntia stand up -komiikkaa, jota tastingin vetäjä esitti. Siinä sitten maisteltiin viskit omaan tahtiin. Ok, pari läppää oli ihan hyviäkin, mutta olisin itse ihan mieluusti kuullut vähän enemmän itse tuotteista tai firmasta. Usein tastingien anti on se, että saa hieman tavallista enemmän tietoa kyseisistä viskeistä. Tucek sen sijaan oli ottanut toisenlaisen lähestymistavan: viskeihin liittyvät kysymykset kierrettiin järjestelmällisesti, eikä mitään asiaa avattu kerta kaikkiaan yhtään. Voi olla, että häntä kiinnosti enemmän läpänheitto, mutta itselleni jäi fiilis, että linja on harkittu ja valittu, koska yksityisen pullottajan tulee olla hyvin tarkka imagostaan. Harrastajillehan ovat loppujen lopuksi täysiä mysteerejä sellaiset asiat kuten miten tynnyrit hankitaan (esim. kaikki raakatisleenä vai jo kypsyneenä, aina suoraan tislaamolta vai joltain toiselta yksityiseltä, ja mikäli jälkimmäisen mukaisesti niin kuka hankkii keneltä). Tucekin markkinointityyliin kuului todeta, että hän pullottaa vain sellaista tavaraa, joka hänen mielestään on hyvää. No entä jos tulee se huonompi tynnyri? Tuskin valutetaan viemäristä alas kuitenkaan. Ymmärrän toki, että nämä ovat herkkiä asioita, mutta Tucek kiersi kaikki hänen tuotteisiinsa liittyvät utelut niin kaukaa, että nousi itsellä pieni vastareaktio. Mutta tosiaan, olihan siellä pari ihan hyvää läppää.

Mutta tosiaan, ne itse tuotteet. Tältä ne minulle maistuivat:

1. Blackadder Drop of an Irish Sherry Cask Finish 58,9%

Tuoksu: Alkuun jännästi hentoa riihen savua. Sitten tämä savuajatus vaihtuu spearmintiksi ja makeudeksi eikä enää koskaan palaa, harmi. Upea tuoksu kuitenkin.

Maku: Erittäin iso maku. Sherry on isommin mukana maussa kuin tuoksussa. Pirskahtelevaa mineraalisuutta, sitten kahvista maitosuklaata. Kiinalaisen ravintolan kahvikarkkia. Tykkää vedestä. Silti loppuun asti aika tiukkaa alkoholisuutta. Jotain turpeen tunnetta loppuun asti. 86.


2. Blackadder Red Snake, 55 %
Kyseessä on 1st fill bourbonissa kypsynyt mystery.

Tuoksu: Vaatimattomampi. Peruskeltainen hedelmä.

Maku: Oikein maukas perusviski! Runkoa löytyy, ilman muuta maukas ja laadukas viski. 88.


3. Blackadder Black Snake Vat 1 4th Venom, 59,9%

Sherrykypsytysjatkettua Red Snakea. 

Tuoksu: Lähes ykkösen veroinen hento.

Maku: Sherry määrittää tätä. Pehmeä kaveri. Maukas viski myös tämä, mutta jotenkin kakkonen viehättää enemmän. 87.


4. Blackadder Raw Cask 1989 Brugerolle cognac cask #1, 60,7%

Tuoksu: Syvä maukas konuinen. Hieno.

Maku: Upea hörppy. Kerta kaikkiaan. Ehkä himppasen puu tuppaa kehiin jossain vaiheessa. Valitettavasti pisteet unohtuivat tästä.


5. Blackadder Raw Cask Statement ed6 Bunnahabhain22yo 1990, single sherry butt #36, 506 bottles, 54,2 %

Tuoksu: Pelmeän tumman rauhallisen sherryinen, ei yhtään makea eikä sherry häiritse kuten minua joskus.

Maku: Ai perhana. Nyt on kyllä vanhan liiton maku. Perhanan hieno, seesteistä nahkasohvaa, aika pysähtyy. Maku on syvä, kuivia hedelmiä, marjoja, syvä mutta silti tuore. Tummaa suklaata. Pientä rikkisyyttä, mutta puhtaalla tavalla. 91.

6. Blackadder Peat Reek, 46 %

Tuoksu: Ei heti aukea isosti.varsin töpäkkä newmake savupommi. Ei kaksinen.

Maku: Ihan perussavu. Ei jälkipolville kerrottavaa. 81.


tiistai 27. syyskuuta 2016

Piipahdus Keppanakellarissa, syyskuu 2016

Muutama vuosi sitten viskiharrastusta aloittaessani lueskelin Suomen hyvistä viskipaareista. Näitä ei ollut silloin kymmentäkään, mutta yhtenä mainittiin jossain hevon kuusessa sijaitseva Keppanakellari. Kun matka nyt vihdoin suuntautui kyseiseen hevon kuuseen (tarkemmin ottaen Liesjärvelle Tammelan kunnassa), piti käydä paikka katsastamassa. Ja tyytyväinen olin, että kävin. Mesta on nimittäin huikea pyhiinvaelluskohde viskinystävälle.




 Aloitetaan itse paikasta. Keppanakellari on jokin hassu linnan ja omakotitalon yhdistelmä keskellä metsää. Esimerkiksi parkkipaikalle ajetaan tunnelin läpi, vaikka on vaikea ymmärtää, miksi kyseiseen paikkaan on pitänyt rakentaa tunneli. Pihalla on aika hyvännäköiset tilukset lapsille, joten jälkikasvunkin voi mukaan napata. Sisätilat ovat varsin tilavat ja vuorattu kaikenlaisella eriskummallisella rekvisiitalla. Ruokalistalta löytyy varsin äijäpainotteista sapuskaa, ja oma valintani osui savustettuun possuun ristikkoperunoilla. Ja oli muuten aivan todella maistuvat appeet! Ja kyseinen ruoan kylkeen napattu Port Ellen täydensi elämyksen hienolla tavalla. Harvoin löytyy noin hyvää matchia ruoan ja viskin suhteen.

Pihaan asti ei tarvitse ajaa, mikäli valo on punainen
Niin, ne viskit. Uskaltaisin väittää, että paikka on retken väärti jo viskitarjontansa osalta. Pulloja, ja erityisesti vähän harvinaisempia harrastelijoiden arvostamia tuotteita, löytyy isot määrät. Vanhaa Ardbegia (yksi 1975 single cask, useita IB:tä), vanhoja Bowmoreja, vanhaa Macallania, ehkä 5 kpl erilaisia rare maltseja ja ennen kaikkea paljon erilaisia indypulloja sellaisilla ikämerkinnöillä varustettuna, ettei vastaavia tule vastaan kuin korkeintaan Pikkulinnussa. Itse asiassa erikoisempia puteleita oli niin paljon, että näihin olisi ilman muuta tarvinnut asiantuntija-apua. Valitettavasti vierailuhetkelläni vuorossa ollut kyyppari oli viskien suhteen täysi turisti, joten kovin erikoisia kokeiluja ei sitten tullut tehtyä. Mikäli Keppanakellariin suunnittelee excua, kannattaneekin etukäteen varmistaa, että mestan viskiguru on paikalla.

Hinnat olivat myös Helsingin tasoon tottuneelle varsin kohtuullisia. Olisin heti löytänyt tuolta 20 maistettavaa viskiä, kun taas monesti nykyisin stadissa jäävät viskit hyllyyn kovan hinnan vuoksi. Toki kalliimpaakin kamaa oli (Port Ellen 6th Release 43€/4cl, mainittu Ardbeg 1975 melkein 100€, Laphroaig 40yo samaa luokkaa), mutta sitten taas maistamani Bowmore 16yo 1990 Sherry oli hieman reilu 12€ ja Ardbegilta Almost There ja Renaissance muistaakseni alle 12€, ja 4cl:stä siis puhutaan (toki siis kakkosiakin myytiin).

Omiin laseihin kaatuivat seuraavat viskit (sen kummempia nuotteja näistä en kirjoitellut, mutta jotain pieniä huomioita kyllä):

Port Ellen 1982 Gordon&MacPhail Connoisseurs Choice, 43 %
Upea vanhan liiton viski, jossa upeanluonteinen savuisuus tukee mukavaa makeutta. Helppo juotava. Tätä olisi mennyt sen possun kanssa vaikka enemmänkin. 91.

Brora 1982 Gordon&MacPhail Connoisseurs Choice, 43 %

Jännää leivontamausteisuutta, joka seuraa tuoksusta makuun. Hento, hienojakoinen, tasapainoinen viski. 88.

Bowmore 16yo 1990 Sherry Cask Matured, 53,8 %

Näiden parin hennon viskin jälkeen eri maata. Kumisyvää tunnelmointia. Kuin lisämaksuna kumihanskoin suoritettu loppuhelpotus. Savu vain hentona taustalla. Upea tasapaino. 91.

Ardbeg 1975 Gordon&MacPhail Connoisseurs Choice, 43 %

Lempeä puhdas savuviski. Pehmeyttä, eksoottista hedelmää. Upea vanhan liiton savu ja viskikokemus.

Jälkkäriksi nappasin vielä Ardbegilta Almost Theren ja Still Youngin. Ellenin 6th Releasea teki vielä mieli, mutta paikalle paukkasi pikkubussillinen maalaisia, jotka muodostivat tiskille sellaisen jonon, ettei toivoa uusista juomista enää ollut. Tämä onkin varmasti Keppanakellarin haaste: kun noista jokainen nimittäin rupeaa valkkaamaan viskiä ja bisseä niin siinä kestää tovi jos toinenkin. Summa summarum, upea paikka ja ilman muuta pistäytymisen väärti! Monta herkkujuomaa jäi vielä hyllyyn.

Springbank oli selvästi baarinpitäjän suosiossa, koska näitä löytyi enemmänkin. Oma ammattitaito ei riittänyt maistamiseen asti. Sama homma oli vanhempien Macallanien kanssa. Ne oli eri aikoja ne.
Pari Rosebankia myös rivissä
Blogini kovin anti on huippuvalokuvaus