maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 henkilökohtaiset viskitrendit

Vilkas viskivuosi on päätöksessään ja on aika katsastaa taaksepäin kohdattua ja julkaista omat leikkimieliset Awardsit, eli ne viskit tai viski-ilmiöt, jotka ovat heilauttaneet suuntaan tai toiseen vuoden aikana. Korostan jälleen, että subjektiivisista arvioista on kyse, joten minun suosikkini voi olla lukijan mielestä täyttä kuraa ja silti välttämättä kumpikaan ei ole väärässä.

Uisge avasi vuoden hienosti

Ei ollu muuten tunkkaset messut. Kaksi täyttä päivää hienoja viskejä ja upeita ohjattuja tastingeja. Ensimmäinen maistettu Port Ellen, jota eivät sittemmin maistetut ole biitanneet. Ja viimeistään toisena päivänä lapasesta lähtenyt ajatus siitä, kuinka paljon sentistä viskiä on sopivaa maksaa.

Asiantuntijatastingit lisääntyneet

Edellisenä vuonna voivottelin sitä, että aika omin voimin on viskeihin saanut tutustua. Tämä vuosi on korjannut tilannetta mainiosti, mistä on kiittäminen Viskin Ystävien Seuraa ja Suomen mallasviskiseuraa sekä toki muutamaa muuta tahoa joiden asiantuntemuksesta on saanut nauttia. Ei niin vakavana huomiona olen muuten havainnut, että oma maistelurytmini osuu monasti huonohkosti yhteen tastingin kanssa: ensin kuunnellaan höpinää ilman kosketusta viskeihin ja sitten kukin viski käydään läpi niin nopeasti, että jo pelkästään tuoksuun menisi sama tai pidempikin aika. Tämä on näitä first world problems.

Sisäinen keräilijä herää?

Erinäisiä pulloja on tullut hankittua sillä ajatuksella, että niitä ei välttämättä ihan heti olisi avaamassa. Suhde viskiin on siis selvästi polemisoitumassa yksinkertaisen osta ja juo -ajattelun sijaan. Yht'äkkiä tuntuu, että harvinaisempia viskejä olisi liki pakko ostaa kaksi pulloa: toisen käyttöön ja toisen myöhempää tilaisuutta varten. En edelleenkään usko, että olisin noita missään vaiheessa myymässä, mutta tuntuu hauskalta ajatukselta voida maistaa vaikkapa Laphroaigin tynnyrivahvuista kymmenen vuoden päästä ja verrata sitä sen hetkiseen tuotokseen. Ja maailmantalouden kehityksen arvaamattomuudesta huolimatta uskaltaisin väittää, että se nykyinen Laphroaig maksaa kymmenen vuoden päästä jonkin verran enemmän kuin nyt.

Viskien luokittelua väreillä alueiden sijaan

Eteen on tullut viskejä, jotka ovat rikkoneet raa'asti ainakin viskikirjoissa useasti esitettyä jakoa Skotlannin maantieteellisiin alueisiin. Esimerkiksi Balvenien 17yo Peated Caskin olisi hyvin uskonut olevan Islaylta. Jos totta puhutaan, en ole missään vaiheessa oikein edes omaksunut tuota luokittelua, koska en henkisesti tunnista eroa esimerkiksi Speysiden ja Highlandsin välillä. Sen sijaan viskien luokittelu väreillä on tuntunut luontevalta. Kevyen kesäisen keltaisista (Glenlivet12, Dalwhinnie15) hunajaisen oransseihin (Balvenie12dw), raikkaan punaisesta (Glenfiddich15) tummempaa sherrymonsteriin (Aberlour apunappi), maanläheisestä ruskeasta (Highland Park) harmaan ja jopa mustan savuisiin tunnelmiin (Islay). Omaa viskifiilistä on ollut helppoa lähestyä värin perusteella ja kaataa siihen sopiva naukku. Tietenkin voidaan kysyä, tarvitseeko viskiä sen kummemmin luokitella. Senkun kaataa vaan sen naukun.

Rinnakkaismaistelut rock

Kavereiden kanssa vaihdetut samplet ovat mahdollistaneet usean saman tislaamon viskin maistamisen rinnan, mikä on ollut antoisaa, mutta samalla muuttanut hieman maistelujen luonnetta löytyneiden aromien kuvailusta erojen tekemiseen ja paremmuuden ilmaisemiseen. Sillä jos maistaa rinnan vaikka viittä eri Kilchomania, ovat ne kuitenkin enemmän tai vähemmän toistensa kaltaisia. Esimerkiksi Kilchomanin savusta en ole suuria vivahde-eroja löytänyt, joten niitä en turha sen kummemmin kirjailla. Kuitenkin aina joku viski maistuu sillä hetkellä paremmalta kuin toinen ja niihin eroihin on ollut kiva keskittyä. Samassa mielessä käyttämäni pisteytystapa puolustaa omissa silmissäni jatkuvasti entistä enemmän itseään. Olen monasti voinut siitä tarkistaa, miltä jokin maistui ja sen avulla miettiä, kannattaisiko maistaa esimerkiksi samalta tislaamolta jotain lähituotetta. Kaiken maistelun jäljiltä osa  kokemuksista on jäänyt enemmän mieleen kuin toiset, ja ne on listattu tässä:


The Eläväpullo Awards 2012:

Vuoden 2012 viski: Bowmore 1985 Signatory Cask Strength Collection, 51,6 %
(Vuoden 2011 viski: Ardbeg Alligator)
(Vuoden 2010 viski: Lagavulin 16yo)
Vuoden 2012 paras value: Glenfarclas 105
Vuoden 2012 tislaamo: Benriach
Vuoden 2012 viskibaari: Punavuoren Ahven, Helsinki
Vuoden tasting 2012: Tammisaaren Islay-IB:t
Kiinnostusta herättävät: Ardbeg, Benriach, Highland Park
Pettymyksiä tuottaneet, vaikka kaiketi pitäisi olla hyvää: Macallan (toista vuotta
putkeen), Bunnahabhain
Sykähdyttävin viskihetki: Laphroaig CS nuotiolla Nuuksiossa

Uuteen vuoteen uusin odotuksin! (Tähän loppuun kuuluisin luontevasti kirjoittaa Sláinte, mutta en kehtaa, koska en osaa lausua mokomaa). 

lauantai 29. joulukuuta 2012

Port ellen 1982 24yo, Douglas Laing Old Malt Cask For Finland, 50 %

Punavuoren Ahvenessa tarjoutui mahdollisuus maistella Vinoblen Suomeen tuomaa Port Elleniä, josta perimätiedon mukaan aikoinaan kohistiin kovin. Runsaasti tietoa ja maistelunuotteja löytyy täältä. Itse maistoin tämän vailla täydellistä keskittymistä, joten suuria runoja ei löytynyt. 

Port ellen 1982 24yo, Douglas Laing Old Malt Cask For Finland 228 bottles, sherry butt, 50 % (12 € / 2 cl)

Tuoksu: Makeaa kypsää hillottua marjaa alkuun. Hyvin syvää punaista px-henkisyyttä, jossa savu häilyy taustalla. Lasia pyörittämällä turpeinen merellisyys nousee esiin. Kallioista merenrantaa, suolaisuutta.

Maku: Maltillinen odotus, sitten marjaista punaisuutta ja maltillista turvetta. Herkullinen ja helppo juotava. Voltteja vois toivoa jopa enemmän. Suolainen merellisyys korostuu maussakin ja täyttää suun nätisti. Hieno viski, ei kuitenkaan poikkeuksellinen. Jälkimaku toimii hyvin. 92.  

perjantai 28. joulukuuta 2012

Kilchoman Single Cask no. 98, 60,2 %

Edellisen päivityksen 100 % Islayn seurana nautittiin 3-vuotias single cask -Kilchoman. Myös sherrytynnyröity olisi ollut tarjolla, mutta siitä pelmahtanut hikisukka teki valinnan helpoksi. Eräs seurueen jäsen taas hehkutti sherry caskia kovin. Jännästi maut vaihtelevat häiriten toisia ja miellyttäen toisia.

Kilchoman Single Cask no. 98, ex-bourbon, 60,2 %

Tuoksu on tuttua Kilchomania, mutta verrattuna 100 % Islayhin hieman tummempi ja alkoholin myötä koostuneempi tuntuma.

Maussa on voimaa ja luonnetta koko rahalla. Maku vyöryy päälle yhä useammissa kerroksissa uudelleen ja uudelleen. Savuprofiiliin ei ole aikaisempiin Kilchoihin nähden mitään lisättävää, mutta tyylipuhdas bourbon toimii kyllä mielestäni todella hyvin. Lisäpisteet vaatisivat lisää monipuolisuutta. 90.


torstai 27. joulukuuta 2012

Kilchoman Inaugural 100 % Islay, 50 %

Takaisin lomalta netin ulottumattomista ja viskihommat jälleen käyntiin. Kilchoman on lähtenyt lyhyen tislaamohistoriansa alusta asti tekemään asioita käsityöperiaatteella. Tästä ensimmäinen kokonaisvaltainen taidonnäyte on nyt käsillä oleva viski, joka on kaikilta työvaiheiltaan Islaylla valmistettu. Moinen on näinä viskinvalmistumisen automatisoitumisen ja keskittämisen aikoina varsin harvinaista, joten propsit siitä. Toki näiden puhtaiden Islay-pullotteiden (joita hiljan on ilmestynyt 2nd edition) hinnat ovat 3-vuotiaaksi viskiksi varsin tyyriitä. Ensimmäisestä versiosta tehtiin myös tynnyrivahvuinen vaihtoehto, josta pyydettiin käsittääkseni päälle kahtasataa per leka. Aikamoista.

Kilchoman Inaugural 100 % Islay, 50 %

Tuoksu: Maukasta savua, tasapainoinen joskin yksipuolinen kaveri. Ilman rinnalla olevia useampia benkkuja ei mitään saumaa tehdä sen kummempia vertailua. Mutta maukas.

Maku: Vahva pisto suuhun, voimakas, mutta tasapainoinen esitys. Todella paljon luonnetta alkoholiprosenttiinsa nähden (toim. huom. oletin, että on 46 %. Oikeilla prossilla voima on hyvin linjassa voltteihin). Jälkimaussa myskistä tummuutta. Savun tuhkaisuus jopa ylitsepursuavaa. 88.



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Balblair 12yo 1992 Single Cask no. 2932, 58,8 %

Tämä single cask -Balblair on ajalta ennen tislaamon nykyistä vintage-tyyliä ja pullomalliltaan eroaa myös nykyisistä single caskeista. Tislattu 1992 ja laitettu pulloon 2005.

Balblair 12yo 1992 Single Cask no. 2932, 58,8 %

Tuoksu on tyrnävä, tummasävytteistä myskisyyttä, tynnyrivahvuisen viskin voimaa. Punaisuutta ja nugaata.

Maku on tyylipuhtaan tynnyrivahvuisen viskin: odotuttaa ensin suussa pitkään, sitten hyökyy isolla tasaisella vyöryllä päälle. Maku on hyvin synkassa tuoksun kanssa, ja myös jälkimaku noudattaa samaa linjaa. Tummanpunaisia marjoja. Tummaa voimaa. Tanniinista kuivattavuutta. Jälkimaussa enenevässä määrin kuivattuja marjoja ja myös savun tuntua. Nam. 91.

Kommentti: Maistoin tämän Ravintola Old Anchorin lopettajaistarjousten aikaan hintaan 2,5 € / 2 cl. Hullu hinta.


lauantai 15. joulukuuta 2012

Alkon valikoima 12.12.2012

Ohessa 12.12. päivitetty listaus Alkosta saatavista mallasviskeistä. Lopussa on pari mielipidettä siitä, mitä itse ostaisin ja mitä en. Ne ovat vain subjektiivisia näkemyksiä ja niistä saa olla eri mieltä.

114263  Talisker 10 Year Old Single Malt   0,2 l     15,94 euroa
Meripihkankeltainen, täyteläinen, savuinen, pippurinen, makean hedelmäinen, turpeinen, rodukas
45,8 %.  

156333  Big Peat Islay Blended Malt   0,2 l     16,48 euroa
Oljenkeltainen, täyteläinen, voimakkaan savuinen, terävä, tervainen, runsaan turpeinen
46 %.  

159163  Glenfiddich 15 Year Old Single Malt   0,2 l     19,99 euroa
Meripihkankeltainen, täyteläinen, miedosti savuinen, lämmin, hedelmäinen, hunajainen, tyylikäs
40 %.  

114344  Bowmore 12 Years Old Islay Single Malt   0,35 l     24,90 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, savuinen, terävä, herukanlehtinen, tervainen, turpeinen, rodukas
40 %.  

109663  Advance Sample for Old Malt Cask Craigellachie 12 Year Old Speyside Sherry Cask Single Malt   0,2 l     24,90 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, voimakkaan savuinen, tulinen, makean hedelmäinen, öljyinen, turpeinen, pitkä
50 %.  

103564  Jura Superstition Single Malt   0,35 l     28,80 euroa
Kellanruskea, keskitäyteläinen, lämmin, hedelmäinen, kevyen kinuskinen, turpeinen, mausteinen
43 %.  

001493  Glen Parker Speyside Single Malt   0,7 l     29,60 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedosti savuinen, leveä, vihanneksinen
40 %.  

001411  Speyburn 10 Year Old Single Highland Malt   0,7 l     37,90 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedon  savuinen, lämmin, pehmeän aprikoosinen, mausteinen, hienostunut
40 %.  

113017  The Arran Malt 10 Years Old Single Malt   0,7 l     39,90 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, terävä, hedelmäinen, karamellinen, öljyinen, hennon suklainen, pitkä
46 %.  

143517  The Big Smoke Blended Islay Malt   0,7 l     39,90 euroa
Vaaleankeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, lämmin, makean hedelmäinen, tervainen, hennon mineraalinen
40 %.  

112507  Aberlour 10 Year Old Speyside Single Malt   0,7 l     40,90 euroa
Meripihkankeltainen, täyteläinen, lämmin, hedelmäinen, kevyen toffeinen, pähkinäinen, tasapainoinen
40 %.  

001434  Bowmore 12 Year Old Islay Single Malt   0,7 l     41,50 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, savuinen, terävä, herukanlehtinen, tervainen, turpeinen, rodukas
40 %.  

196027  Cardhu 12 Years Old Speyside Single Malt   0,7 l     43,90 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, pehmeä, hienostuneen hedelmäinen, hennon toffeinen, makean tamminen
40 %.  

944587  Auchentoshan 12 Years Old Single Lowland Malt    0,7 l     44,60 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedosti savuinen, lämmin, mausteinen
40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

001417  Glenfiddich 12 Year Old Single Malt   0,7 l     45,50 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, lämmin, maltainen, kevyen mausteinen, hennon mineraalinen
40 %.  

910207  Glenmorangie Original   0,7 l     45,70 euroa
Vaaleankeltainen, keskitäyteläinen, miedon  savuinen, lämmin, viljainen, hedelmäinen, maltainen
40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

921687  Smokehead Islay Single Malt   0,7 l     45,90 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, voimakkaan savuinen, mausteinen, aromikas
43 %.  
Tilausvalikoiman tuote

114457  The Glenlivet 12 Year Old Single Malt   0,7 l     45,90 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedosti savuinen, lämmin, hedelmäinen, hennon kaakaoinen, tyylikäs
40 %.  

160767  Caol Ila 12 Year Old Islay Single Malt   0,7 l     45,90 euroa
Vaaleankeltainen, täyteläinen, voimakkaan savuinen, lämmin, hedelmäinen, turpeinen, tervainen, hunajainen, rodukas
43 %.  

001426  Talisker 10 Year Old Single Malt   0,7 l     46,90 euroa
Meripihkankeltainen, täyteläinen, savuinen, pippurinen, makean hedelmäinen, turpeinen, rodukas
45,8 %.  
114263  pullo 0,2 l     15,94 euroa  

102977  Tobermory Isle of Mull Single Malt 10 Years Old   0,7 l     47,30 euroa
Keltainen, keskitäyteläinen, terävä, hedelmäinen, hennon hunajainen, kevyen mineraalinen, mausteisen tamminen
46,3 %.  

131747  Glen Elgin 12 Years Old Single Pot Still Malt   0,7 l     47,90 euroa
Kullanruskea, keskitäyteläinen, lämmin, maltainen, kypsän hedelmäinen, mausteinen, hennon toffeinen
43 %.  

951147  Old Pulteney 12 Year Old Single Malt   0,7 l     48,00 euroa
Ruskea, keskitäyteläinen, miedosti savuinen, aromikas
Sokeria 1 g/l.   40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

110527  Glenkinchie 12 Years Old Single Lowland Malt   0,7 l     48,10 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, lämmin, tasapainoisen viljainen, hedelmäinen, kevyen turpeinen, tyylikäs
43 %.  

115627  Highland Park 12 Year Old Single Malt Scotch Whisky   0,7 l     48,50 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedosti savuinen, lämmin, yrttinen, aprikoosinen, hennon mineraalinen, tasapainoinen
40 %.  

001399  Cragganmore Single Highland Malt 12 Years Old   0,7 l     48,70 euroa
Kullanruskea, keskitäyteläinen, savuinen, mausteinen, aromikas
40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

001465  Laphroaig 10 Year Old Single Islay Malt   0,7 l     49,90 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, voimakkaan savuinen, lämmin, yrttinen, turpeinen, tervainen, talinen, rodukas
40 %.  

935767  BenRiach Curiositas 10 Years Old Peated Single Malt   0,7 l     49,90 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, savuinen, terävä, hedelmäinen.
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

144957  Jura 16 Year Old   0,7 l     49,90 euroa
Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, lämmin, hennon turpeinen, kypsän hedelmäinen, toffeinen, kevyen mausteinen
40 %.  

131917  Springbank 10 Year Old Campbeltown Single Malt   0,7 l     50,60 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedon savuinen, terävä, kermatoffeinen, hennon pomeranssinen, runsas
46 %.  

182247  Clynelish 14 Years Old Single Malt   0,7 l     50,90 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, miedon savuinen, terävä, viljainen, runsaan hedelmäinen, kevyen tervainen, tasapainoinen
46 %.  

001379  Dalwhinnie Single Highland Malt 15 Years Old   0,7 l     51,40 euroa
Kullanruskea, keskitäyteläinen, miedosti savuinen, hedelmäinen, mausteinen
43 %.  
Tilausvalikoiman tuote

948557  Edradour Single Malt 10 Years   0,7 l     52,10 euroa
Ruskea, täyteläinen, pehmeä, suklainen, aromikas
Sokeria 1 g/l.   40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

959927  Johnnie Walker Green Label   0,7 l     53,00 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, miedosti savuinen, pehmeä, aromikas
43 %.  
Tilausvalikoiman tuote

162427  Bunnahabhain 12 Year Old Islay Single Malt   0,7 l     53,90 euroa
Meripihkankeltainen, täyteläinen, miedon  savuinen, pippurinen, makean hedelmäinen, viljainen, yrttinen, roteva
46,3 %.  

929197  Glenmorangie Lasanta   0,7 l     54,30 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, terävä, hedelmäinen, kaakaoinen, vaniljainen, pitkä
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

941627  Glenfiddich Rich Oak 14 Year Old Single Malt   0,7 l     54,90 euroa
Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, mausteinen, tamminen
40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

133727  Laphroaig Quarter Cask Single Islay Malt   0,7 l     55,50 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, savuinen, terävä, hedelmäinen, turpeinen, tervainen, tasapainoinen
48 %.  

929997  Big Peat Small Batch Islay Blended Malt   0,7 l     56,50 euroa
Oljenkeltainen, täyteläinen, terävä, savuinen, hedelmäinen, pitkä
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

932267  Kilchoman Machir Bay 2012 Release   0,7 l     56,60 euroa
Vaaleankeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, terävä, hedelmäinen
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

110467  Ardbeg 10 Year Old Single Islay Malt   0,7 l     56,70 euroa
Vaaleankeltainen, täyteläinen, voimakkaan savuinen, terävä, kypsän hedelmäinen, tervainen, turpeinen, rodukas
Pullossa sakkaa.   46 %.  

913067  Double Barrel Highland Park & Bowmore Blended Islay & Orkney Malt   0,7 l     57,50 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, terävä, savuinen, hedelmäinen, tamminen
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

117557  Balvenie Double Wood 12 Year Old Single Malt   0,7 l     57,90 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, miedon savuinen, lämmin, hedelmäinen, hennon sherryarominen, kevyen vaniljainen
40 %.  

932257  The Glenlivet French Oak 15 Year Old Single Malt   0,7 l     57,90 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, lämmin, hedelmäinen, mausteinen, kukkainen
40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

921487  Auchentoshan Three Wood Lowland Single Malt   0,7 l     58,50 euroa
Meripihkanruskea, keskitäyteläinen, lämmin, hedelmäinen, suklainen, tamminen
43 %.  
Tilausvalikoiman tuote

955417  Glenfiddich 15 Year Old Single Malt   0,7 l     59,90 euroa
Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, miedosti savuinen, pehmeä, tamminen, hedelmäinen
Sokeria 1 g/l.   40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

114507  The Macallan Sherry Oak 12 Years Old Highland Single Malt   0,7 l     59,90 euroa
Kastanjanruskea, keskitäyteläinen, miedon savuinen, lämmin, hedelmäinen, makean mausteinen, hennon pähkinäinen
40 %.  

153077  Double Barrel Mortlach & Laphroaig Blended Malt   0,7 l     59,90 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, savuinen, terävä, hedelmäinen, hennon mineraalinen, jykevä
46 %.  

120577  The Macallan Single Malt Fine Oak 12 Years Old   0,7 l     59,90 euroa
Kullankeltainen, keskitäyteläinen, lämmin, pehmeän maltainen, runsaan hedelmäinen, tyylikkään tamminen
40 %.  

933837  Glenmorangie Quinta Ruban    0,7 l     60,70 euroa
Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, terävä, hedelmäinen, yrttinen, suklainen
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

139697  Bowmore 10 Year Old Tempest Small Batch Release II Islay Single Malt   0,7 l     63,60 euroa
Kullankeltainen, roteva, savuinen, tulinen, hedelmäinen, kevyen sitruksinen, tervainen, pitkä.
56 %.  

904597  GlenDronach 15 Years Old Single Malt   0,7 l     64,90 euroa
Meripihkanruskea, keskitäyteläinen, miedon  savuinen, lämmin, aromikas.
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

127117  Gordon & MacPhail Mortlach 15 Years Old Speyside Single Malt   0,7 l     66,40 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, miedon savuinen, terävä, hedelmäinen, viljainen, kevyen turpeinen, roteva
43 %.  

129847  Bowmore Darkest 15 Years Old Islay Single Malt   0,7 l     66,90 euroa
Mahonginruskea, täyteläinen, savuinen, terävä, turpeinen, kypsän hedelmäinen, hennon pähkinäinen, toffeinen, tyylikäs
43 %.  

119707  Lagavulin 16 Year Old Single Islay Malt   0,7 l     71,10 euroa
Meripihkanruskea, täyteläinen, voimakkaan savuinen, terävä, turpeinen, makean maltainen, talinen, roteva
43 %.  

937587  Ardbeg Blasda   0,7 l     71,90 euroa
Vaaleankeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, lämmin, yrttinen, hedelmäinen, aromikas, pitkä
40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

954217  The Glenlivet 18 Year Old Single Malt   0,7 l     71,90 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, miedosti savuinen, lämmin, hedelmäinen
43 %.  
Tilausvalikoiman tuote

931727  Kilchoman Islay Single Malt Summer 2010 Release   0,7 l     73,40 euroa
Oljenkeltainen, keskitäyteläinen, savuinen, terävä, hedelmäinen, mausteinen
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

169267  Glenfarclas Single Highland Malt 21 Years Old   0,7 l     73,60 euroa
Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, pehmeä, hedelmäinen, toffeinen, kevyen turpeinen, hienostunut
43 %.  

947037  Glenmorangie The Astar   0,7 l     73,90 euroa
Keltainen, täyteläinen, tulinen, hedelmäinen, yrttinen, aromikas
57,1 %.  
Tilausvalikoiman tuote

955577  Glenfiddich 18 Year Old Single Malt   0,7 l     77,90 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, miedosti savuinen, pehmeä, lämmin, tamminen
Sokeria 1 g/l.   40 %.  
Tilausvalikoiman tuote

167607  Machrie Moor Single Arran Malt   0,7 l     77,90 euroa
Vaaleankeltainen, keskitäyteläinen, miedon savuinen, pippurinen, hedelmäinen, turpeinen, tasapainoinen
46 %.  

126137  Duncan Taylor Distilled at Imperial 16 Years Old Speyside Single Malt Single Cask   0,7 l     79,20 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, tulinen, miedon savuinen, makean hedelmäinen, hienostuneen viljainen, toffeinen, hennon vaniljainen, tasapainoinen
Sokeria 1 g/l.   54,1 %.  

926537  Ardbeg Uigeadail   0,7 l     79,60 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, savuinen, mausteinen, lämmin
54,2 %.  
Tilausvalikoiman tuote

902087  GlenDronach 18 Years Old Single Malt   0,7 l     79,90 euroa
Mahonginruskea, täyteläinen, lämmin, suklainen, mausteinen.
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

150467  Ardbeg Corryvreckan Islay Single Malt   0,7 l     81,40 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, voimakkaan savuinen, tulinen, tervainen, turpeinen, makean hedelmäinen, runsas, tasapainoinen, pitkä
57,1 %.  

135357  Glenmorangie Extremely Rare 18 Years Old Highland Single Malt   0,7 l     82,10 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, lämmin, sitruksinen, aprikoosinen, hienostuneen viljainen, hennon kukkainen, tasapainoisen tamminen, vivahteikas
Sokeria 1 g/l.   43 %.  

947277  Ballechin #5 The Marsala Casks Highland Single Malt   0,7 l     84,40 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, savuinen, turpeinen, hedelmäinen, tamminen
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

105017  Highland Park 18 Years Old Single Orkney Malt   0,7 l     84,90 euroa
Mahonginruskea, täyteläinen, savuinen, lämmin, hedelmäinen, toffeinen, hennon mantelinen, tervainen, mausteinen, vivahteikas
43 %.  

119777  Aberlour 18 Year Old Highland Single Malt   0,7 l     89,00 euroa
Kuparinruskea, täyteläinen, terävä, makean hedelmäinen, hennon kaakaoinen, tamminen, runsas, pitkä
43 %.  

138777  The BenRiach Single Cask 1994 Release Peated Tawny Port Single Speyside Malt   0,7 l     89,90 euroa
Kuparinruskea, täyteläinen, voimakkaan savuinen, tulinen, kypsän hedelmäinen, turpeinen, kevyen tervainen, mineraalinen, runsas, pitkä
49,6 %.  

951797  Bowmore 18 Years Old Islay Single Malt Scotch Whisky   0,7 l     93,90 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, savuinen, pehmeä, aromikas
43 %.  
Tilausvalikoiman tuote

134197  Glen Garioch 1994 Cask Strenght Small Batch Single Highland Malt   0,7 l     97,90 euroa
Oljenkeltainen, täyteläinen, miedon savuinen, pippurinen, paahteisen viljainen, hennon toffeinen, tyylikäs.
53,9 %.  

911487  Kilchoman 100% Islay Single Malt Inaugural Release    0,7 l     100,20 euroa
Oljenkeltainen, keskitäyteläinen, voimakkaan savuinen, terävä, hedelmäinen, mausteinen, aromikas
50 %.  
Tilausvalikoiman tuote

149857  Old Pulteney 21 Year Old Single Malt   0,7 l     108,80 euroa
Oranssinkeltainen, keskitäyteläinen, terävä, runsaan viljainen, kypsän hedelmäinen, mausteinen, tamminen
46 %.  
Saatavissa vain Helsingin Arkadian myymälästä, puh. 020 711 2102.

118937  The BenRiach Single Speyside Malt Single Cask 18 Year Old Rioja Finish   0,7 l     111,90 euroa
Kuparinruskea, täyteläinen, tulinen, makean hedelmäinen, tupakanlehtimäinen, runsaan tamminen, roteva, pitkä
56 %.  

177387  The Glenlivet Archive 21 Years of Age Single Malt   0,7 l     114,50 euroa
Meripihkanruskea, täyteläinen, terävä, hedelmäinen, makean viljainen, mausteinen, pippurinen, tasapainoinen, elegantti
43 %.  

123387  Glenfiddich Age Of Discovery 19 Year Old Madeira Cask Finish Single Malt   0,7 l     119,90 euroa
Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, makean hedelmäinen, viikunainen, kevyen toffeinen, paahteinen, tyylikäs
40 %.  

175287  The Balvenie Port Wood Aged 21 Years Single Malt   0,7 l     130,40 euroa
Kuparinruskea, täyteläinen, lämmin, makean hedelmäinen, hennon hunajainen, kevyen mausteinen, tasapainoinen
40 %.  

915757  The Macallan Single Malt 18 yo Fine Oak   0,7 l     139,00 euroa
Meripihkankeltainen, keskitäyteläinen, pehmeämausteinen, sitruksinen
43 %.  
Tilausvalikoiman tuote

114087  Highland Park Thor 16 Years Old Single Orkney Malt   0,7 l     139,00 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, miedon savuinen, tulinen, viljainen, hedelmäinen, hennon hunajainen, kevyen turpeinen, runsas, pitkä
52,1 %.  

910567  Bruichladdich Octomore 4.2 Comus Islay Single Malt   0,7 l     139,30 euroa
Kullankeltainen, täyteläinen, voimakkaan savuinen, tulinen, tervainen, hedelmäinen, mausteinen
61 %.  
Tilausvalikoiman tuote

931117  Highland Park 21 Years Old Single Orkney Malt   0,7 l     149,00 euroa
Meripihkanruskea, täyteläinen, savuinen, lämmin, hedelmäinen
47,5 %.  
Tilausvalikoiman tuote

931017  Glenmorangie Signet   0,7 l     161,60 euroa
Meripihkanruskea, täyteläinen, lämmin, mausteinen, aromikas, pitkä
46 %.  
Tilausvalikoiman tuote

118447  The Dalmore 1263 King Alexander III   0,7 l     167,60 euroa
Kuparinruskea, täyteläinen, miedon  savuinen, lämmin, hedelmäinen, suklainen, kevyen maltainen, hennon yrttinen, tamminen
40 %.  
Saatavissa vain Helsingin Arkadian myymälästä, puh. 020 711 2102.

941377  Highland Park 25 Year Old Single Orkney Malt   0,7 l     199,00 euroa
Mahonginruskea, täyteläinen, miedon  savuinen
48,1 %.  
Tilausvalikoiman tuote

915937  Highland Park 30 Year Old Single Malt Scotch Whisky   0,7 l     349,00 euroa
Mahonginruskea, täyteläinen, miedon  savuinen
48,1 %.  
Tilausvalikoiman tuote

199097  Bowmore 1985 Islay Single Malt   0,7 l     485,00 euroa
Kastanjanruskea, täyteläinen, savuinen, terävä, hedelmäinen, tummasuklainen, mausteinen, vivahteikas
52,3 %.  
Saatavissa vain Helsingin Arkadian myymälästä, puh. 020 711 2102.

180147  Highland Park 40 Years Old Single Orkney Malt   0,7 l     1 207,00 euroa
Kuparinruskea, täyteläinen, savuinen, lämmin, kypsän hedelmäinen, toffeinen, mausteinen, tumman suklainen, vivahteikas, pitkä
48,3 %.  
Saatavissa vain Helsingin Arkadian myymälästä, puh. 020 711 2102.

157698  Glenmorangie Pride   1 l     1 936,40 euroa
Kullanruskea, täyteläinen, lämmin, hedelmäinen, mausteinen, tamminen, vivahteikas, pitkä
56,7 %.  
Saatavissa vain Helsingin Arkadian myymälästä, puh. 020 711 2102.


Itse ostaisin:

Talisker 10yo, euroa
Bowmore 12yo, 41,50 euroa
Caol Ila 12yo, 45,90 euroa
Laphroaig Quarter Cask, 55,50 euroa 
Kilchoman Machir Bay 2012 Release, 56,60 euroa
Auchentoshan Three Wood, 58,50 euroa 
The BenRiach Single Cask 1994 Release Peated Tawny Port, 89,90 euroa 

Jättäisin suosiolla hyllyyn: 

Bunnahabhain 12yo, 53,90 euroa  
Ardbeg Blasda, 71,90 euroa
Ballechin #5 The Marsala Casks, 84,40 euroa 

perjantai 14. joulukuuta 2012

Glenmorangie Astar, 57,1 %

Astaria markkinoidaan käytettyjen tynnyreidensä erinomaisuudella: vain parhaita tammitynnyreitä heidän itse omistamastaan metsästä. Puhdaspiirteistä viskiä ilman viinihifistelyjä siis.

Glenmorangie Astar, 57,1 %

Tuoksussa makea laskiaispullan täytemanteli tulee ensin hyvin vahvana assosiaationa nenään syrjäyttäen melkein kaiken muun. Sitten vaniljaa ja hieman Glenmorangieen aikaisemminkin yhdistämääni appelsiinin kuorta. Tuoksu on kuitenkin kohtuullisen maltillinen ja hieman sulkeutunut.

Maku antaa odottaa itseään suussa. Ensimmäisenä vyöryy vastaan alkoholi ja sen taustalla voimistuen appelsiinisuus. Jälkimaussa tuo appelsiinisuus yhdistyy messevästi tummempiin kanervaisiin sävyihin. Vesitilkka avaa viskiä selvästi tuoden makujen hyöyn (!) suuremmaksi ja koko suun täyttäväksi. Tuoksun jopa ylipursuavaa mantelisuutta ei tässä enää niin tunnu, vaikka viskin yleisluonne onkin makea ja jälkimaku jättää toffeisen tunnelman. Jälkimaku on hieno ja pitkä, kuten Glenmorangieissa on monasti saanut tottua. 90.

Kommentti: Glenmorangien jälkimaussa on jotain, mikä säväyttää kerrasta toiseen. Tähän tislaamoon tutustuisi mielellään tarkemminkin, mutta missä ovat kaikki IB-morangiet? Perusrangekin on laatuunsa nähden mielestäni aika huonosti esillä, mutta johtuuko tämä hinnoista? Tislaamon 25yo peruspullote kun huutaa maailman viskikaupoissa yli kolmeasataa. Kovaa on brändäys...


torstai 13. joulukuuta 2012

Benromach Organic Special Edition, 43 %

Maistossa ainakin mainostuksensa mukaan maailman ensimmäinen luomuviski. Tämän jonkin lähteen mukaan noin 7-vuotiaan viskin luomuus näkyy muun muassa siinä, että siinä saa käyttää vain uusia amerikkalaisia tammitynnyreitä. New Oakia siis tiedossa.

Benromach Organic Special Edition, 43 %

Tuoksussa on hedelmää ja savua miellyttävänä yhdistelmänä. Pyöreä ja mineraalinen. Hedelmäisemmän viskin jälkeen tuoksutettaessa myös tiettyä savun mukana tulevaa epäpuhtautta. 

Maku on yleisilmeeltään kevyt. Puhdas mallas maistuu ensin, sitten alkoholin kihelmöinti ja kevyt savu. Poltettua ruohoa. Savu on raikas ja sopii hyvin viskin kepeyteen jättäen tilaa sen omalle luonteelle. Hyvä balanssi ja helpon mukava letkeä viski. 88.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Teerenpelin joulukalenteri

Kampin Teerenpeli on tänäkin vuonna pistänyt viskisen joulukalenterin pystyyn ja vielä on muutama päivä aikaa käydä maistelemassa viskejä asevelihintaan (4 € / 2 cl). Tarjolla on päivittäin vaihtuva kalenteriviski ja listaus näyttää seuraavalta:

12.12. Glenfiddich 21yo
13.12. lagavulin 16yo
14.12. Springbank 11yo Douglas Laing Old Malt Cask
15.12. Nikka Coffey Grain
16.12. Scapa 1991 MacKillop's Choice
17.12. Ardbeg Supernova
18.12. Talisker Distiller's Edition
19.12. Benriach 15yo PX-finish
20.12. Laphroaig Quarter Cask
21.12. Highland Park 18yo
22.12. Jura Prophecy
23.12. Teerenpeli 8yo

Lisäksi tiskiltä pitäisi löytyä myös Teerenpelin uusi 6yo sherrykypsytetty Kaski-niminen viski 11 € / 4 cl. En ole maistanut.

EDIT: Kasken hinnaksi oli vahingossa kirjoitettu 11 € / 2 cl, vaikka oikein on 4 cl. Pahoittelen.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Bruichladdich Bere Barley 2006, Kynagarry Farm Achaba, Achfad Fields, 50 %

Erikoisohraa, ei turpeistusta, 7200 ensimmäisen aallon pulloa ja hienot markkinointipuheet, joista voi lukea tarkemmin täältä. Me maistoimme tämän ilman taustatietoja Peat Projectin ja PC10:en kanssa, ja tältä se maistui.

Bruichladdich Bere Barley 2006, Kynagarry Farm Achaba, Achfad Fields, 50 %

Kuva: bruichladdich.com
Tuoksu: Maissinen makeus: sellaisenaan snackseina syötäviä paahdettuja maissijyviä. Raikkautta, mineraalisuutta. Savu on maltillinen, turpeisuutta kuitenkin löytyy. Bourbon-maisuutta. Ei erityisen laadukas, joskaan ei pahemmin vikaakaan. Vaniljasokeria. Tuoksussa mennään vielä jännäosastolla.

Maku: Tasapainoinen suutuntuma, sitten alkoholin isku kohtuullisen kovana ja tämän jälkeen nopea jonkin erittäin epämiellyttävän aalto, joka menee kuitenkin nopeasti ohi. Mitä tämä on? Jotain mätää? Suutuntuma on pc10:ä öljyisempi ja täten miellyttävämpi. Tisle on sinänsä laadukasta, mutta jollain tämä on pilattu. Jälkimaussa on silti jotain, joka nostaa tämän niukasti kasilla alkavasti. 80.

Ville: T: Tunkiota, not yet in a good way. Jotain erikoista, kuten maissipontikkaa. En heti haluaisi tätä nenääni. Ruohoisuutta. Paskan viskin tuoksu. M: Jotain outoa säilyy taustalla, mutta muutoin vahva ryhdikäs vaniljasokerinen ruohoinen pläjäys. Ongelma on alkoholin voimakkuus, joka vielä nielaisuvaiheessakin antaa läpsyn naamalle. Outo mutta hauska. Veden jälkeen mausteisuus (pippurisuus) lisääntyy ja hedelmät muuttuvat vähemmän eksoottisiksi. Tämä alkaa muistuttaa perusbourbonia ruohoisella twistillä. En silti pääse tuoksun tunkiosta missään vaiheessa yli. Muutoin ehkä kivan mausteisen keltaisen viskin taustalla se ei toimi. En malta olla ajattelematta, että jostain on tarjottu jotain erinomaisen hienoa viherpiipertäjämönjäohraa luomuna ja sanottu, että tehkää tästä hienoa viskiä kaiken muun kustannuksella. Menee ilmiönä hieman etelänmatkan aterian jälkeisen tosi jännän banaaniliköörin piikkiin, joka piti hetken mielijohteesta ostaa mukaan, mutta jota ei sen koomin ole tehnyt mieli. Villen pisteet: 79.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Bruichladdich Port Charlotte 10yo: blandattuna ja suoraan tynskästä?

Bruichladdichin savuinen Port Charlotte -sarja on saavuttanut täyden kymmenen vuoden ikänsä ja näyttäisi siltä, että vuotuisat tynskävahvuiset PC-numeroinnit korvataan jatkossa perusvalikoimaan kuuluvalla 46 %:seksi blandatulla PC10:llä. Ratkaisuhan on sinänsä tyylikäs, että Port Charlotte korvaa samalla sen seitsemää sorttia olevat savupullot, ja rangesta löytyy jatkossa turpeistamaton Laddie ja turpeistettu PC. Kuitenkin täyden iän kunniaksi tehtiin vielä yksi satsi (6000 pulloa) tynnyrivahvuista PC10:ä, mikä tietysti tarjoaa maistajalle hienon mahdollisuuden vertailuun ja kannan muodostamiseen siihen, onko tynnyrivahvuinen parempaa. Sananen on sanottava siitä, että PC10:n tynskävahvuinen maksoi maailmallakin lähemmäs sataa euroa, mikä on varsin suolainen hinta 10-vuotiaasta perusviskistä. Harvinaisuudella (ja toki PC-sarjan hyvällä maineella) on kelpo rahastaa. Toki koska tahansa on mahdollista, että moinen tynnyrivahvuinen PC10 tulee normaalivalikoimaan, jolloin kyseisestä pullosta isoja rahoja maksaneet näyttäytyvät hölmöläisiltä. Saa nähdä, mitä Bruikan uusi omistaja asian suhteen linjaa. Todennäköisesti fokus on paremman katteen tarjoavissa lantratuissa pulloissa. Tässä siis kuitenkin rinnakkaismaistelu näistä kahdesta. Nämä maistettiin samassa sarjassa edellisen postauksen Peat Projectin kanssa.


Port Charlotte 10yo, 46 %

Tuoksu: Puhdas nuotiosavu, kuivaa poltettua koivua. Peat Projectin liuotin puuttuu tästä. Kova, raikas, häilyvän sitrushedelmää häilyy taustalla. Silti varsin maltillisen mieto ja kiltti tuoksu. Tupakkasavua. Lämpimämpi kuin tynskävahvuinen. 

Maku: Vetinen suutuntuma, johon sitten tulee varsin pehmeää nuotiosavua ehkä hieman lyijykynään taittuen. Jälkimaussa poltetun sokerin makeus lisääntyy. Alkoholi on varsin maltillista ja viski on muutenkin hyvin rauhallinen, ehkä jopa hieman tylsä? Tulee mieleen, että tässä on etsitty helppoa kassamagneettiviskiä. Voltit olisi voinut jättää 50:een. 87.

Ville: T: Liuotinta, kypsyyttä kuitenkin myös mukana. Selvästi vahvempi ja paksumpi tuoksu kuin Peat Project. M: Hyvän tuotteen ovat rakentaneet. Suutuntuma on miellyttävä, ei ihan niin öljyinen kuin Peat Project, mutta hyvin suun täyttävä silti. Hyvin pehmeä, jättää jopa kaipaamaan hieman lisää voimaa. Sikarilaatikkoa enemmän kuin nuotiosavua, kuivuutta enemmän kuin odotin tuoksun perusteella. mikä vähän ehkä lyhentää jälkimakua. Kuivattaa ikeniä, mutta ei kovin pitkäkestoisesti. Hyvin tummasävyinen. Tykkään eritoten nenästä: perustuoksu ja pehmeys. Makupuolella vähän jäätiin, mutta hyvä perusviski kivalla savulla silti. Villen pisteet: 87.


Port Charlotte 10yo Tro Na Linntean, 59,8 %

Tuoksu: Jotain banaanista ja odottavaa voimaa. Lasin pyörittämisen jälkeen voimaa ja lyijyisyyttä. Tulitikkua. Banaanisalmiakkia. Todella laadukas ja niin paljon lupaavampi tuoksu kuin normikympissä.

Maku: Odottava maku, sitten alkoholi iskee odotetulla voimalla kuitenkin säilyttäen ominaisen makeuden koko ajan taustalla. Tyylikäs makean ja voiman yhdistelmä, jossa savu on ikään kuin taustaelementtinä pikemminkin kuin ylivyöryvänä jyränä. Hyvin tasapainoinen ja nautinnollinen viski, mutta ei silti mitään ihmeämpiä tarjoa. Tuoksu ehkä lupasi asteen enemmän. 89.

Ville: T: Alkoholi tuo mukanaan liuotinmaisuutta, ja tästä puuttuu blendatun lämpö ja pehmeys: raakuutta mukana. Ei kutsu samalla tavalla haistelemaan kuin laimeampi versio. M: Alkoholi tekee kuitenkin makupuolelle hyvää tuottaen mukavan kitalaessa tuntuvan ensipuraisun. Joku tympeä sivumaku kuitenkin sitten nousee, jota en regussa tuntenut. Kokonaisuudessaan kuitenkin ryhdikkäämpi ja luonteikkaampi kuin 46-prossainen: samoja juttuja, mutta paremmalla draaman kaarella kuvattuna: voima ja ryhti tuli paremmin esille. Pieni liuotinmaisuus, josta en niin tykännyt, esiintyi. Villen pisteet: 90.


Kommentti: Tynskävahvuinen voitti, mutta marginaali ei ollut suuren suuri. Isomman eron tuntee esimerkiksi Laphroaigissa, jossa toki normituote on nelikymppiseksi kutistettu.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Bruichladdich Port Charlotte The Peat Project, 46 %

The Peat Project on uuden polven savuista Bruikkaa, joka yhdistää eri ikäisiä (kaikki luonnollisesti nuoria) savuisia Port Charlotteja yhteen. PPM:t pyörivät 40:n huitteilla.

Bruichladdich Port Charlotte The Peat Project, 46 %

Tuoksu: Hieman liuotinmainen savu. Alkoholiltaan maltillisen tuntuinen. Nuori, ohut. Vaisun ja epäpuhtaan oloinen. Pienen odottelun jälkeen liuotinmaisuus vähenee ja lempeää hedelmäisyyttä tulee tilalle.

Maku: Hyvin öljyinen suutuntuma, suorastaan siirappinen. Sitten kirpakkaa alkoholisuutta ja maltillista savua. Toki ohut ja lyhyt, mutta omalla tavallaan tasapainoinen esitys. Tässä on voltteihin nähden yllättävän paljon alkoholin ja savun tuomaa voimaa. Jälkimaku jättää tuoksun mukaisen lempeän hedelmän ja tumman monikerroksisen tuntemuksen. Sitruksen kuorta. Suutuntuma on tälle kyllä eduksi, lyhyys taas epäeduksi. 86.

Ville: T: Sieraimiin käyvä. Tarvitsisi hieman paksuutta, jotta päästäisiin kynsilakanpoistoaineesta miellyttävämpään bensatankkiosastoon. Sitten myös makeutta, raikasta hedelmää. Kun liuottimesta pääsee eroon, niin tulee paksu puinen tuoksu. Jos tämä olisi tynskävahvuinen, niin voisi olla lupaava. Nyt jättää vähän kysymysmerkiksi. M: Liuotinsavua. Raakuutta, jopa hieman tunkkaisuutta. Miellyttävä raakuudestaan huolimatta. Alkoholia on hieman enemmän kuin voltit edellyttäisivät. Sitruksen kuorta, makeaksi muuttuen. Assosiaatioita ruokamaailmasta ei oikein keksi, koska harvemmin ihminen tällaisia asioita laittaa suuhunsa. Tämä pitää sisällään enemmän teollisessa ympäristössä vastaan tulevia asioita. Raakasavukategoriassa toimiva ja suutuntuma todella hyvä. Myös luonnetta löytyy. Elämys kuitenkin vaihteli dramin sisällä, mikä vaikeutti tähän suhtautumista. Villen pisteet: 86.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Bladnoch 17yo 1993, Signatory Vintage, 43 %

Bladnoch 17yo 1993, Signatory Vintage, Caskit 762-763, 865 btls., 43 %

Tuoksu: Mineraalinen raikkaus, kevyen ruohoinen tuoksu.

Maku: Kevyt ja ruohoinen laskeutuminen suuhun, sitten mineraalista kihelmöintiä. Sammaleinen, äärimmäisen pehmeä. Jälkimaussa korostuu viljaisuus ja kesä. Hedelmät ovat vähissä, eli siinä mielessä tunnelma multaisempi, kostea metsä. Rakenne varsin hieno. 88.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Tobermory 10yo, 40 %

Tobermory 10yo, 40 %

Tuoksu: Raakaa päärynää, esanssista banaania, liuotinmaista epäpuhtautta. Hieman raikkaita oransseja hedelmiä.

Maku: Pyöreän öljyinen maku ja suutuntuma. Sitten kohtuullisen pistävää alkoholia, joka kuitenkin asettuu äkkiä. Jälkeen nousee hieman hedelmäisyyttä, mutta varsin tamminen ja puiseva yleisesitys tämä on. Hieman vaniljaisuutta, mutta vaatimaton viski, jopa hieman epämiellyttävä. Maltainen jälkimaku ehkä tämän paras puoli. 73.