Smoke on the Water 50 vuotta ja 300 vuotta viskiä

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista marraskuista lauantaita kuin matkata Hämeenlinnaan - Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin ja muutoinkin Suomen Top 34 kesäkaupunkiin. Vettä vihmoi ja ruokaa odotettiin ravintolassa 50 minuuttia koko muun Hämeenlinnan kanssa. Upea maaseutukokemus! No, asiaan. Jatkuvasta vittuilustani huolimatta olin saanut kutsun juhlistamaan Hannun - Suomen kiistattoman viskiblogikuninkaan eli Smoke on the Waterin - 50-vuotisuutta. Suomessa viskiä yhtään harrastava ei ole voinut olla törmäämättä Smoken blogiin, ja kyseinen julkaisu onkin yhä se lähde, josta vähän harvinaisempienkin viskien arviot suomeksi löytyvät. Tietysti nykyaikana niitä pitää selata alati kasvavien nahkahousumusiikkiarvioiden seasta, mutta se on pieni hinta laadukkaista arvioista ja hyvistä fotoista.

Hannu oli kutsunut porukan paikalle teemalla "Speyside-kuraa ja muita ihmeellisyyksiä". Jos viskimies henkeen ja vereen kutsuu 50v-synttäreilleen tasting-teemalla, odotukset line upista eivät ala ihan Ledaig 10yo:sta, mutta illan kattaus pääsi silti yllättämään. Kuusi viskiä, joista kaikki oli tislattu miehen syntymävuonna 1967. Ja kyllähän ne maistuivat. Alla omat aatokseni, mutta sitä ennen onnittelut vielä kerran Hannulle! Seuraava setti sitten viidenkymmenen vuoden päästä, jotta päästään tutkimaan, onko old bottle effectissä perää.


1. Glen Grant 5yo 1967, 40 %
Tämä maistettiin ens'alkuun sokkona, ja on muutes hankala tilanne lähteä maistamaan viskiä, jonka suhteen on koko kirjo mauttomasta vitsistä (Tyyliin Ledaig 10) johonkin superherkkuun auki.

Tuoksu: Eksoottista hedelmää. Raikas. Jotain turpeisen henkistä mukana myös.

Maku: Kevyt kaveri. Vanhoja eksoottisia hedelmiähän tämä on täynnä. Puuttuu se pippurisuus/kipristelevyys, jota monessa nykyviskissä on. Sitten tuoksun mukaisesti jotain turpeisuutta myös. Kypsä banaani tätä ehkä parhaiten kuvaa. Kaunis, herkkä kaveri, joka on nautinnollista sellaisenaan ilman suuria hötkyilyjä mihinkään suuntaan. 87.


2. Glenglassaugh 1967, Gordon&MacPhail, 40 %

Tuoksu: Astetta tummempi eksoottinen hedelmä. Rauhallisen mellevä tunnelma.

Maku: Suutuntuma seuraa tuoksua: kuin hedelmämehua. Sitten pientä mausteista kihelmöintiä. Ei tällä ole mitään tekemistä nykyviskien kanssa. Kevyt, mutta erittäin liukkaan juokseva rakenne, jota seuraa sitten varsin maltillinen pöhinä nykyviskeihin verrattuna. Jälkimaussa tulee joku kiva turpeinen happamuus. Volttien vuoksi tämä tarvitsee ison hörpyn, mutta voi pojat sitä aikaa kun "perusviski" oli tällaista. 89.

Kommentti: Tuota Glenglassaugh'n suutuntumaa on vaikea kuvailla, mutta mielestäni se poikkeaa aikaisemminkin maistamieni tuotteiden osalta muista viskeistä. Se on niin lötkönpehmeää, että kaikki särmä puuttuu. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta ilman muuta erilainen kokemus.


3. Glenlivet 33yo, 1967/2000, Cellar Collection, 46 %Tuoksu: Terävämpi kuin Glassaugh, muutoin samaa profiilia. Upea perinteinen pörppämaku.

Maku: Suutuntuma skarpimpi kuin kahdessa aikaisemmassa, tässä on nyt todella intensiivinen viski näihin voltteihin. Jotain karvasta tässä on myös mukana. Iso suorastaan öljyinen lörö. Myös niitä raikkaita spearmint-meininkejä sitten jälkimaussa. Vesilisä tuo tähän lisää hedelmää ja tosiaan ne eksoottiset hedelmät avautuvat sieltä. Samoin se raikkaus nivoutuu hedelmiin upeasti! Ilman muuta viski, joka tarvitsee vesilisän. 91.


4. Springbank 28yo 1967, 46 %

Tuoksu: Hyvin muista poikkeava mineraalisuus. Kalkkisuutta, voisiko niin sanoa? Tuhkainenkin? Toisella nenäilyllä tämä asettuu uomiinsa ja on itse asiassa hyvinkin maukas.

Maku: Hyvin on kyllä maukas. Nyt on tasapainoinen ja upea kaveri. Kaikki kohdillaan. Mieto turpeisuus, iso mineraalisuus, taittuu sinne spearmintiin, isosti ikää myös. Ja tämä kuivuus. Jälkimaussa sitten maukas puhdas karkkihedelmä nousee esiin. Kuitenkin iso viski myös voltteihin nähden. Ei tällaisten kanssa tarvitsisi huudella tynnyrivahvan perään. Illan ykkönen. 92.


5. Bowmore 1967, 43 %
Pienenä pettymyksenä illan kattauksessa tarjottiin myös NAS-viskiä. En kuitenkaan viitsinyt pahoittaa synttärisankarin mieltä ja ruvennut nostamaan asiasta meteliä.

Tuoksu: No nyt se herukka! Tällaiseen en ole koskaan törmännyt!

Maku: Wooo! Tämä rauhallisuus, jolla tämä laskeutuu suuhun! Tumma, turpeinen, sitten maun keskivaiheessa herukka hyökkii esille oikein miellyttävänä. Maku tuntuu kuitenkin kohtuullisen lyhyeltä äkkiseltään. Myöskään ikä ei tunnu samalla tavalla kuin Springerissä. Jälkimaussa on kyllä upea fiilis, mutta se ei tosiaan ole liian pitkä. Higgsin tuo kahvia ja maltillistaa herukkaa. Kertakaikkiaan upea tuo jälkimaku. Tumman kahvin aromit. Tämä raiskaisi kaikki muut tastingit, mutta tässä seurassa ei silti nouse ykköspallille. 91.

Kommentti: Oli upeaa päästä maistamaan kuuluisaa herukkaista 60-luvun Bowmorea. Voin kuvitella, minkälaisessa roolissa tuo on niille, jotka ovat päässeet maistelemaan noita tuotteita enemmänkin. Itselleni kyseinen herukka-aromi jäi sitten ehkä kuitenkin pikemminkin kuriositeetin tasolle kuin elämää mullistavaksi kokemukseksi. Mutta kyseessä oli epäilemättä viski, joka tarvitsisi haastajalle vähän enemmän aikaa ja senttilitroja, jotta sitä ehtisi oppia tuntemaan.


6. Glenfarclas 1967 Family Casks 1st release cask 5118, 181 bottles bottled 28.11.2006, 58,5 %

Tuoksu: No mutta onpas erikoinen tämä! Tummaa mutta niin upeaa! Olematta sitten kuitenkaan makeaa.

Maku: Upea tasapainoinen sherry. Kuiva, syvä. Mutta onko vähän tylsä? No ei ole. Koska vesi avaa. Ja tuo jopa tummia turvesävyjä. Nimenomaan tämän viskin kuivuus on upeaa nykyviskeihin verrattuna. 90.


Illan aikana luonnollisesti keskusteltiin siitä, minkälaisia viskit olivat ennen ja minkälaisia ne ovat nykyään. Nämä kaikki poikkesivat siitä, mitä nykyviski on, ja ensimmäistä kertaa minulle valkeni se, että 1st fill tynnyri ei välttämättä tee aina autuaaksi. Nykyretoriikassahan 1st fill on timangia, mutta se tuottaa viskiin kuin viskiin samantyylisen mausteisenmakeanvaniljaisen profiilin. Ennen aikaan tynnyreissä oli heittoa ja käyttökertoja saattoi olla paljon enemmän. Mutta sitten käytettiin sitä kypsytysaikaakin enemmän. Vai kui? Omalla tavallaan tuo hieno 5yo Glen Grant hieman soti tuota vastaan. Joka tapauksessa upea aikamatka, joka jatkui vielä illan hämyyn muillakin maittavilla drameilla. Kiitän. Palataan asiaan sitten 100-vuotisjuhlissa!

Illansankari. Viskisnobistelun määrästä kertoo jotain se, että vaikka edessä on viskiä 300 vuoden edestä, katse hamuaa silti baarin ylähyllylle notta josko siellä olis vielä jotain vanhempaa...

VYS, iäkkäät harvinaisuudet ja Glenfarclas

Viskin ystävien seuran Iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarjassa oli vuorossa Glenfarclas. En ollut mitenkään silmiinpistävän innostunut tähän tastingiin ilmoittautuessani, koska jostain syystä Glenfarclasin peruspullotteet eivät oikein koskaan ole osuneet omaan suuhuni mitenkään erityisesti. Tynnyrivahvuinen 105 on hinta-laatusuhteeltaan loistava viski, mutta perusrange on ollut jotenkin tympeän tylsää aina peruskympistä nelikymppiseen. Tämä on sinänsä erikoista, koska taannoinen family cask -tasting oli aivan toista maata. Jotain tuo tislaamo siis näyttää onnistuvan sössimään siinä vaiheessa, kun viskinsä n. 40-volttiseksi lantraavat. Joka tapauksessa hinta oli tässä kattauksessa tuotteiden ikään ja harvinaisuuteen nähden kohtuullinen, joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan. Kaikki tuotteet olivat italian import -kamaa.

Glenfarclas 7yo 1970-luku italian import, 40 %

Tuoksu: Kiva nenä! Rusinaa, raikasta tummuutta. Muilta osin peruspunaa.

Maku: hyvin on kelmeän rauhallinen kaveri. Kuitenkin toffeisen punaisessa olemuksessaan maukas. Jälkimaku jättää joulujälkkäripöytää suuhun. Silti nuoruutta tulee pölyisen kammarinverhon läpi. 80.

Glenfarclas 15yo 1970-80-lukujen taite, 46 %

Tuoksu: Tummempi. Oikein lupaava! Syvempi ja aromikkaampi. Fudgea.

Maku: Oikein mukava laskeutuminen suuhun! Holi tuo tähän jo rakennetta ja pientä kihelmöivyyttä. Silti hyvin maltillinen hörppäysviski. Raikkaudessaan hieman erilainen. 86.

Glenfarclas 21yo 1970-luku, 43 %

Tuoksu: Hieman epäpuhdas ja bensainen. Preerialaista palopensasta. Puhdistuu jonkin verran lasiaikaa saatuaan, tilalle tulee rommimaista makeutta.

Maku: Oikeinkin maukas tuo maun syvyys. Hyvin tumma viski, makeutta ei enää maussa samalla tavalla ole. Holi on jo todella maltillinen, ei enää paljoa haasta. Tuo tumma fudge tulee tässäkin hyvin esiin. Ikä näkyy syvyytenä. Rommimeininkiä. 86.

Glenfarclas 21yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Uimahallia, nuorempaa nenää muihin verrattuna.

Maku: Nojoo, nyt ollaan kyllä vahvasti marjamehuosastolla. Ihan perushyvää punaista viskiä, johon jälkifiiliksillä tulee jo hieman tummempia kaikuja. Voltteja kaipaisi. 82.

Glenfarclas 25yo 1970-80 lukujen taite, 43%

Tuoksu: Punaista puuta. Sitä samaa marjaisuutta.

Maku: No mutta nono: suklainen, rikkinen, hyvin tumma. Tässä on vanhan viskin vikaa. Jännästi silti marjaisuus tässä on aina erittäin raikasta. Ja jotenkin yhdistävänä piirteenä tuntuu olevan, että runkoa ja syvyyttä ei näihin muodostu, vaikka kuinka olisi ikää pohjalla. 86.

Glenfarclas 25yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Syvä ja iso,mutta raakuuttakin mukana. Myskisyyttä. Lilaa mokkatakkia.

Maku: No mutta nyt ollaan aktiivisissa fiiliksissä: kahvipapua, tummanlilaa nahkasohvaa. Tanniinisuuttakin mukana. Suklaamurusia. Tämä haastaa hieman. Jopa jälkimakuakin löytyy. 89.

Kommentti: Ei päässyt lyömään Glenfarclas ällikällä tälläkään kertaa. Lainaan suoraan itseäni tuolta family cask -tastingista: "Olenkin hieman suhtautunut Glenfarclasiin sillä asenteella, että kun olen maistanut siltä yhden viskin, olen maistanut ne kaikki. [--] Jos normaalit Glenfarclasit tuntuvat hieman turhan samasta puusta veistetyiltä ja "tylsän" hienon pehmeiltä, niin näistä löytyi aivan eri lailla särmää". Mikään tässä ajattelussa ei valitettavasti muuttunut. Liian monta samanlaista viskiä, mikä ei sinänsä olisi ongelma, jos nuo viskit olisivat poikkeuksellisen hyviä. Kuitenkin glenfarclasin rungottomuus ja persoonaton marjamehumeininki ei näillä voluumeilla toimi. Alkoholiprosentti olisi saattanut pelastaa tästä useamman viskin. Kattauksen yleisön suosikiksi nousi 7-vuotias ykkösviski, mikä kertonee samoista tuntemuksista kuin mitä minä koin. Tastingin vetänyt Jarkko Nikkanen mainitsi, että Glenfarclasilla olisi poikkeuksellisen pieni angel's share, 0,5 % vuodessa (kun kaiketi standardina pidetään kahta prosenttia), joten selittäisikö tuo sitten sitä, että viskinsä eivät oikein tunnu kypsyvän?

 

Cadenhead'sia Hämeenlinnassa 14.9.2013

Hämeenlinna - tuo Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, kuuluisien Liuksen veljesten (eli näyttelijä Petelius, futari Ismo Lius ja säveltäjä Sibelius) synnyinkaupunki sekä pääkaupunkiseutulaisille lähin katu-uskottava paikka kokea oikeaoppista pillurallia - kutsui luokseen aurinkoisena perjantaina, kun The Local Whisky Club piti tastingin jossa oli tilaa myös ulkopuolisille. Kattaus oli etukäteen mielenkiintoinen, sillä kaikki viskit olivat yksityiseltä pullottaja Cadenhead'silta, tynnyrivahvuisia, kunnioitettavan ikäisiä sekä ex-bourbonkypsytettyjä, vaikka joukossa oli myös pari tislaamoa, jotka on yleensä totuttu yhdistämään sherrykypsytykseen.

Tastingin veti Jari Autio, joka keskittyi varsinkin alussa hyvin perusteellisesti hajuaistin toimintaan. Tarjolla oli muutamia perustuoksuja haistettavaksi, mikä tuntui hyvin tukevan samojen tuoksujen löytämistä itse viskeistä. Esimerkiksi puhtaan neilikan tuoksuttaminen näytepullosta avasi ainakin itselleni tuota mystistä maustetta, jota kaverit alvariinsa tuntuvat viskeistään löytävän. Myöskään itse viskien haistelua ja maistelua ei aloitettu perinteiseen tapaan, vaan viskiä ensin pyöriteltiin yhdessä lasissa ja sitten se kaadettiin toiseen, jotta ensimmäisestä lasista kyettiin aistimaan viskin tuoksuja ilman alkoholin aisteja turruttavaa vaikutusta. Olin kerran aikaisemminkin Uisgen yhteydessä kokeillut tätä metodia, mutta kummallakaan kerralla en täysin löytänyt sen autuaaksitekevyyttä. Veikkaan, että moinen metodi vaatisi vielä hieman kehittyneempää nenää, jotta erilaiset vivahteet alkaisivat lasista aueta.

Sen sijaan erityisen mielenkiintoinen oli maistokokeilu ilman tuoksun vaikutusta eli nenästä kiinni pitäen: viski ilman tuoksua ei maistunut juuri miltään ja jos sen tunnistaminen, että juotiin viskiä, olisi varmasti sokkona jäänyt tekemättä. Suosittelen kokeilemaan.

Lopulta viskejä sai sitten maistella kukin omaan vapaaseen tyyliinsä ja jotain tuli kirjailtua ylöskin.


Clynelish 16yo 1993/2010 Cadenhead's, bourbon hogshead 315 bts, 59,8 %

Tuoksu: Makean keltainen "perusviski".

Maku: Nätin makean ruohoinen. Alkoholi on voltteihin nähden maltillinen. Tuo veden kielelle. Maku on tuoksun mukaisesti puhtaan keltaisen perusviskin. 86.

Bruichladdich 18yo 1993/2011 Cadenhead's, bourbon hogshead 270 bts, 53 %

Tuoksu: Hento tuhkasavu, iäkäs turve(?) Öljyisen täyteläinen. Raikas merellisyys.

Maku: Maukas hento turpeisuus. Alkoholin myötä maukkaan metallisen täyteläinen tanssi suussa. Jotenkin hieno mallasviski: rakenne kunnossa, merellisyys, ei liikoja savuja, tasapainoinen ja hyvällä tavalla seesteinen viski. Laddie10 tulee mieleen. Lisäpisteisiin vaadittaisiin silti enemmän makuja. 89.

Glenfarclas 21yo 1990/2011 Cadenhead's, bourbon hogshead 222 bts, 54,3 %

Tuoksu: Sitruksinen, kukkainen, pesuainetta. Kukkeaa mausteisuutta. Laventelia? Äärimmäisen mielenkiintoinen ja upea tuoksu!

Maku: Ilman vettä aika sulkeutunut tasapaksu keltainen viski. Veden kanssa lisääntyvästi vihreyttä, ruohoisaa maanläheisyyttä. Jälkimaussa mineraalisuutta. Jättää suuhun kuitenkin pehmeän vahamaisen kerroksen suuhun, mikä toimii. Maku silti tuoksuaan selvästi vaatimattomampi. 86.

Glendronach 21yo 1990/2012 Cadenhead's, bourbon hogshead 258 bts, 51,1 %

Tuoksu: Raikasta keltaisuutta, sitten suolaista merellisyyttä.

Maku: Kohtuullisen kuivattava suutuntuma, joka taittuu jälkimakua kohden merellisempiin tuntemuksiin. Lakritsia. Rakenne on tässä kunnossa, mutta turhaan ei Glendronach käytä sherrytynnyreitä viskiensä kanssa, sillä nimenomaan punaista makeutta tämä rakenteensa päälle kaipaisi. 21 vuotta on vaikea aistia tästä viskistä. Muutama maistelija mainitsi tässä olleen liikaa puuta, mutta minua se ei häirinnyt. 86. 

Bunnahabhain 22yo 1989/2012 Cadenhead's, bourbon hogshead 252 bts, 48,1 %

Tuoksu: Karkkinen makeus, vaniljaa? Pehmeän irtokarkin henkeä.

Maku: Kuivattava tanniinisuus, profiili on savuisempihenkinen: maltillista turvetta. Jotenkin bunnissa aina tuntuu häiritsevän tämä tietty ylikypsän katuun tallatun hedelmän fiilis. 84.


A posteriori: Tässä tastingissa keskityttiin pitkälti muihinki asioihin kuin itse tisleisiin, mikä näkyi myös hieman puutteellisina muistiinpanomerkintöinä. Kattaus oli kuitenkin sen lisäksi itsessäänkin aika vaikea: kaikki viskit olivat varsin saman tyyppisiä, eikä niiden välille täten ollut helppo tehdä eroja. Erityisesti Glendronachin kohdalla ahaa-elämys kuitenkin oli tuo rakenteen ja maun erottelu toisistaan: tässä oli rakenne kunnossa, mutta sherry olisi ollut luontainen maun tuoja. Kenties se ei olekaan täysin sattumaa, miksi tietyt tislaamot ovat erikoistuneet sherrytynnyrien käyttöön ja toiset taas tuottavat enemmän keltaisia viskejä.

Maistelujen jälkeen tarjolla oli maukasta ruokaa ja mahdollisuus maistaa jokusia mielenkiintoisia viskejä The Local Whisky Clubin aikaisemmista tapahtumista. Kun setin päätteeksi saimme vielä paikallisoppaan ja Hämeenlinnan kuuluisin (lue: ainoa) turistinähtävyys, eli Sibben syntymäkoti, käytiin katsomassa läpi, olikin aika hypätä Pendolinoon ja suunnata takaisin isolle kirkolle. Paluumatkalle varmuuden vuoksi varatut Laphroaig CS ja Aberlour a Bunadh jäivät juomatta. Sitä alkaa vissiin tulla vanhaksi...

Kiitoksia järjestävälle taholle!

Glenfarclas 17yo, 43 %

Glenfarclasilta hieman harvinaisempi travel retail -rangen tuote maistossa.

Glenfarclas 17yo, 43 %

Tuoksu: Hyvin voimakas tuhkaisen punainen alkoholisuus tuntuu nenässä. Yllättävänkin voimallinen tuoksu voltteihin nähden. Tupakan lehteä. Tuhkaisuuden ja isoimman iskun jälkeen kuiva punaisuus ja hento suklaisuus nostavat päätään.Sherryinen punaisuus on sittemmin varsin tyrnävää. Nahkeita tummia hedelmiä. Tämä tarvitsee ilman muuta aikaa lasissa.

Maku: Hapan kahvi, joka kääntyy suklaaseen päin. Hieman kuivaa punaista marjaisuutta, mausteista alkoholista pistävyyttä, jälkimakua kohden tummentuvaa nugaata, tupakkaa, sikarilaatikkoa, tammea. Suutuntuma on tasapainoinen, mutta maku on joten hieman tunkkainen ja todella kuiva: tämä tarvitsisi hieman lisää makeutta ja hedelmää. Tynnyrin tanniinisuutta, jonka suhteen ollaan siinä rajoilla, onko liikaa. Ei paha loppujen lopuksi, vaikka aluksi makumaailma epäillyttääkin. Marjat ovat vähissä ja varsinkin jälkimaussa korostuu sikarinen savuisuus, joka on tämän paras piirre. 85.

Glenfarclas 105 20yo, 60 %

Ennakkoon Cinderellan odotetuimpia yksittäisiä pulloja kohdallani oli uusi 20-vuotias Glenfarclasin 105. Normikymppivuotias 105 on loistava sherryjyrä ja hinnaltaan huippulöytöjä. Tämä uusi 20-vuotias maksaa helposti viisinkertaisesti, joten iän pitäisi jossain tuntuakin. Alle maistettiin pieni hömpsy kymppivuotiasta vertailukohdaksi.

Glenfarclas 105 20yo, 60 %

Tuoksu: Alkuun on vaikea löytää eroa 10yo:hon. Ehkä hieman tummempi, rusinainen. Onhan tämä silti upea tuoksu.

Maku: Vahva ja tumma, rommirusinainen. 10yo on paljon raikkaamman punainen. Tämä on selkeän ruskea. Tupakanlehteä. Epäilemättä hieno viski, mutta ei hintansa väärti. Value makaa kymmenenkesäisessä. 92.

Glenfarclasit 30yo ja 40yo

Huikean family cask -tastingin jälkeen oli selvää, että Cinderellan tiskiltä löytyvät 30- ja 40-vuotiaat Glenfarclasit piti käydä maistamassa. Toki odotukset olivat kovat paitsi noiden single caskien ansiosta myös siksi, että 40-vuotiaaksi viskiksi Glenfarclas on vielä kohtuullisen inhimillisen hintaista. 

Glenfarclas 30yo, 43 %

Tuoksu: Sherryä sherryä. Täyttää huumaavasti nenää. Muuta ei tästä irtoa, mikä ei sano sitä, että tämä olisi huono.

Maku: Punainen täyteläisyys, ei kuitenkaan yltiömakeana. Hyvin tasapainoinen ja hieno viski, tosin yllatyksetön. Rakenne on hyvin tyrnävä, ja hento turpeinen huntu taustalla tekee tästä oikein nautinnollisen kumppanin. 91.

Glenfarclas 40yo, 46 % (Hinta: 60sek/cl)

Tuoksu: Jopa karkkisen makea, fudgea ja upeaa punaista syvyyttä.

Maku: Huumaavaa punaisuutta syvyyttä ja voimaa. Punaisempi, makeampi, syvempi kuin 30yo, mutta ero ei ole suuri. Tässäkään ei valitettavasti löydy family caskien omaleimaisuutta. 30yo:n hento turve puuttuu. 91.

Kommentti: Eivät nämä nyt sitten lunastaneet kuitenkaan. Jo 21yo:n kohdalla olin havaitsevinani syvää sherryä, mutta en juuri muuta. Ja vaikka ikäeroa oli 10 vuotta, mielestäni maussa ero oli häviävän pieni, enkä edes tiedä, onnistuisiko näitä erottamaan sokkomaistelussa toisistaan. Jos siis Glenfarclasia ostoskoriin tuuppaan, pitäydyn edelleen 105:ssa tai sitten noissa family caskeissa.

Glenfarclasia viideltä vuosikymmeneltä

Glenfarclas on siinä mielessä miellyttävä tislaamo, että se on keskittynyt aika vahvasti perustekemiseen: yhtä tislettä ja suunnilleen samanlaista puuta. Cinderellalla tastingin pitäneen Robert Ransomin mukaan tisleen ppm-luku on 3-4 ja se on pysynyt samana 1970-luvulta asti. Olenkin hieman suhtautunut Glenfarclasiin sillä asenteella, että kun olen maistanut siltä yhden viskin, olen maistanut ne kaikki. Menin silti ennakkoluulottomasti tastingiin, koska tarjolla oli tislaamon vuonna 2007 lanseeraamaa family cask -sarjaa, eli single cask -pullotteita. Tasting ei ihan ilmainen ollut (50 €), varsinkin kun annokset osoittautuivat 1 cl:n kokoisiksi (tätä ei tiennyt etukäteen). Toisaalta harvemmin pääsee maistamaan 50-luvun viskiä. Sitten asiaan.

Glenfarclas 1993, cask 74, 58,7 %

Tuoksu: Raikkaan punainen ensituoksu, jossa on kuitenkin myös mukavaa keltaisuutta, hunajaa. Varsin miellyttävä ja raikas tuoksu. Kanervahunajaa, sitrushedelmää, mutta ei kirpakalla tavalla.

Maku: Topakkaa kamaa ja pienirakenteisesti kihelmöivää alkoholia kuitenkin hyvin smoothina. Varsin makeaa punaisuutta. Raikas makeus on tässä hienoa. Kiva viski ilman muuta. 90.

Glenfarclas 1983 cask 43, 51 %

Tuoksu: Pientä liuotinmaisuutta tai epäpuhtautta alkuun. Huomattavasti tummempi kuin 1993, hedelmä on jotenkin piilossa. Sitten hieman makeaa sitruksisuutta, mutta ei niin hyvä. Vesitilkka kuitenkin vie epäpuhtauden pois ja paljastaa sitrusta entisestään.

Maku: Raikas sitruksisuus ensin, joka sitten voimistuu varsin miellyttävästi. Tämä on alkuun jopa keltaisempi kuin punainen. Sitten makea punainen hymyilevä pehmeys ja marjaisuus tulevat tilalle. Todella pehmeä ja huikea upgrade tuoksusta. 92.

Glenfarclas 1973 cask 2598, 56,5 %

Tuoksu: Hieno tumma syvä makea sherryisyys. Sikarilaatikkoa. Syvä tuoksu, jonka parissa viettäisi pidempäänkin aikaa. Kovempi ja kuivempi kuin 1963.

Maku: Syvä punaisuus, ruskeaa makeutta. Varmasti sherryistä suklaista Farclasia omimmillaan. Tummaa suklaata. Pientä kitkeryyden tuntua lopussa. Kiva kihelmöinti ja hieno suutuntuma. Todella voimakas ja pitkä jälkimaku. Onko kuitenkin yksioikoinen? Tuoksu oli tässä ehkä kuitenkin se parempi osuus. Sherryaddikteille toimii. Ja potentiaalia olisi kovempiinkin pisteisiin jos drami olisi hieman suurempi. 91.

Glenfarclas 1963 cask 179, 50,4 %

Tuoksu: Makeutuu ja syvenee, vähemmän tummia fiiliksia ja enemmän takaisin marjaisuuteen. Fudgea. Alkoholi on jo täysin integroitunut tähän. Punainen ja syvä, ei järkyttävän monimuotoinen kuitenkaan. Sikarilaatikkoa.

Maku: Herättää huomiota ensisuutuntumallaan: hyvin öljyinen, äärimmäisen tumma, aika kuiva maku, jalleen niita sikarilootafiiliksia. Mutta upean syvä. Aivan pientä mausteista alkoholin kihelmointiä, joka itse asiassa on ollut näille kaikille yhteinen miellyttävä piirre. Jälkimaussa suklaata ja tupakkaa. Ikää ei silti välttämättä mitenkään erityisesti maista. 92.

Glenfarclas 1953 cask 1678, 53,7 %

Tuoksu: Alkuun puinen ensivaikutelma. Maanläheisyyttä, ruohoa. Ei erityisen voimakas, mutta syvä kyllä. Ajan myötä avautuu koko ajan enemmän ja enemmän. Uskomattomankin raikas ikäänsä nähden.

Maku: Odotuttaa ensin suussa jättäen epäilyksen, onko tässä mitään, mutta sitten: eucalyptusta, mineraalista raikkautta, uimahallia, upea tasapainoinen viski, jossa kaikki on tasapainossa, hentoa yllättävänkin raikasta marjaisuutta. Amen. 95.

Yhteenvetoa: Kyllä yhden tislaamon tuotteiden tasting on silmiä avaava juttu. Nämäkin olivat käsittämättömän erilaisia viskejä siihen nähden, mikä ennakkokäsitykseni oli. Silmiin pistävää oli näiden upea laatu, joten kokemuksen perusteella suunnannen kulkuni jatkossa hyvinkin rivakasti sitä hyllyä kohti, jossa family caskeja on tarjolla. Jos normaalit Glenfarclasit tuntuvat hieman turhan samasta puusta veistetyiltä ja "tylsän" hienon pehmeiltä, niin näistä löytyi aivan eri lailla särmää.

Tätä nykyä on meno kuulemma muuttunut siihen suuntaan, että Mr. Grant tekisi mitä vain, jotta dorka ostaisi toisenkin pullon.

Kutkuttava uutuus

Caskstrength-blogi esittelee uuden rajatun erän Glenfarclas 105:sen. Tuo normaalisti 10-vuotias 60 % vahvuudella pullotettu tunnustettu sherryherkku on ikääntynyt tässä tapauksessa 20 vuotta. Monesti tulee mietittyä, miten jotain tuttua viskiä voisi parantaa, jotta siitä tulisi kertakaikkisen hyvää. Kymmenen vuotta lisää ikää 105:seen ja voltit ennallaan, ja ollaan aika lähellä todella hyvää viskiä. Jää ikävä kyllä tuolla 200 £:n hinnalla todennäköisesti maistelematta.

Glenfarclas 15 & 21

Glenfarclas herättää hyviä viboja: yksityinen tislaamo suurten jättien paineessa, kursailematon peruslinja sherrytynnyröityjen viskien parissa, kattava ikävalikoima, ei turhaa kikkailua ja maltilliset hinnat. Jos esimerkiksi verrataan 40-vuotiaita viskejä keskenään, niin kun Glenfiddichit, Highland Parkit ja monet muut hinnoittelevat old timerinsa helposti yli tonniin, niin Glenfarclasin maailmanmarkkinahinta ei ole paljoa päälle 250 €:n. Hintojen maltillisuus näkyy myös nuoremmissa tuotteissa, joista tällä kertaa maistettu 21yo on myös Alkossa kohtuuhinnoissa (73,60 €). Mutta onko se hyvää? Otetaan selvää.

Glenfarclas 15yo, 46 %

Tuoksu: Makea ja puolikuiva sherryisyys alkuun. Marjaisuutta ja pientä tanniinisuutta. Lasin pyörittämisen jälkeen mausteista alkoholisuutta,voltteihin nähden isosti mutta miellyttävästi. Sittemmin nahkaisia ja tummempia tuntumia. Mukavan tasapainoinen makean pehmeä sherryviski, joka ei tuoksun väriltään ole mitenkään erityisen tummanpunaista mutta ei myöskään mitään kirsikanräiskyvää. 21yo:n jälkeen tämä tuntui huomattavasti kovemmalta ja aavistus jotain petrolimaista tuntui myös olevan mukana. Taittuu hetken lasissa oltuaan banaaniseen päin. 

Maku: Tasapainoinen ja suun täyttävä rakenne. Pehmeää punaisuutta ja sitten mausteista kihelmöintiä pitkään suussa. Luonnetta tässä ei ole loputtomasti, ja ensipuraisun jälkeen ilmaantuu kovaa tynnyrisyyttä, joka tuo tiettyä happamuutta mukanaan. Mukiin menevä viski, mutta tuoksu olisi ehkä lupaillut hieman enemmän. Erityisesti jään kaipaamaan jälkimakua, jota tässä ei juurikaan kihelmöinnin lisäksi ole. Kokonaisuudessaan kuitenkin aika miellyttävä nuorikko. 85.

Ville: T: Pehmeää punaisuutta, marjasosetta. Lempeyttä. Myös yllättävän paljon kuivattua/sokeroitua aprikoosia/keltaista luumua. Runsas nahkaisuus ja tammisuus tukemassa ja antamassa ryhtiä. Kivan suoraviivainen ja simppeli mutta ehdottoman maukas tuoksu. Hieman vahvempi saisi olla. Kaikkia juttuja on vienosti. Neilikkaa/kuivaa puumaustetta, eli jotain kuivaa. 21yo:n jälkeen tämä tuoksuu vähemmän sherryviskiltä ja kuivan mausteiset tynnyriset jutut lisääntyvät. Suoraviivaisuus ja kuivuus ovat positiivisia asioita. M: Alkuun varsin kova ja puumainen tuntuma. Sitten mausteisuutta ja kihelmöintiä ja hieman tunkkaista tynnyrisyyttä. Maun loppuosa on todella maukas: pyöreää makeutta. Odotin vähän parempaa. Villen pisteet: 86. 

Glenfarclas 21yo, 43 %

Tuoksu: Alkuun tummempi kondensoituneempi marmeladinen tuoksu, joka on makeampi kuin 15yo ja tanniinisuuden tuntemukset ovat kadonneet. Lasin pyörittämisen jälkeen makeus lisääntyy entisestään. Sittemmin makeuden alla piilee myös nahkaisempia elementtejä, mutta ei esim. rusinaisia, eli tietty raikkaus säilyy. Erittäin pehmeä.

Maku: Ensituntuma samettista nektaria: mikään ei töki kerta kaikkiaan mihinkään suuntaan. Sitten tulee jo 15yo:sta tuttu kihelmöinti, tosin huomattavasti smoothimpana. Kuivattuja, mutta kuitenkin mehukkaista marjoja, samettista nahkaa. Tuoksun marmeladi on muuttunut tähän makuun mehumaiseksi nektariksi: niin mutkattomasti se valuu suussa. Jälkimaussa on nyt aivan toista luonteikkuutta kuin 15yo:ssa: nahkaa ja tummia rodukkaista tuntemuksia. Hedelmien koostumus ei ole yksinomaan punainen, vaan myös jotain kypsää persikkaisuutta voi olla löydettävissä. Sittemmin ensimmäinen suutuntuma muuttuu jopa hieman vesimäisen pliisuksi, mutta tämä korjaantuu kyllä äkkiä monipuolisen rodukkuuden nostettua päätään. Pisteet pituudesta ja jälkimausta: kyllä tätä silti mielummin juon kuin 15yo:ta. Jälkimaku highland parkmaisuudellaan toimii kyllä. Maku ei kaikilta osin seurannut tuoksua. 88.

Ville: T: Ryhtiä tullut lisää rutkasti. Kuivattua taatelia/viikunaa. Vaikuttaa hyvin houkuttelevalta. Ryhti ja kompeksisuus ovat tässä plussaa. sokerisempi kuin 15yo. M: Tämä yllätti alkuun. Enemmän voimaa kuin 15yo:ssa. Makumaailma on tutun oloinen. Voima toi myös mukanaan tiettyä poltetta ja kihelmöintiä, joka peitti alleen niitä samoja aromeja, joita 15yo toi esiin. Mausteisuus on lisääntynyt. Hedelmiä ja marjoja ei enää olekaan niin helppo löytää. Selvästi pidempi maku ja jälkimaku kuin 15yo. Toisella hörpyllä tulee highland parkmaisia tanniinisia tynnyrimäisyyksiä, joista tykkään kyllä. Viimeisellä hörpyllä tästä alkaa nousta vahvempaa makeutta. Tuoksu ja maku eivät fiilispohjalta seuranneet toisiaan, mikä alensi pisteitä. Tietyissä jutuissa ikä näkyy positiivisena, mutta välillä myös herää kysymys siitä, mitä tämä lisäkypsyminen nyt sitten tässä antaa jos perusfiilis on jo 15yo:ssa. Viimeisen maiston loppumaku nosti tätä yhdellä pisteellä. Villen pisteet: 88.

Glenfarclas 10yo, 40 %

Black Door pubissa maistettu perustuote herkullisen 105:sen innoittamana:

Glenfarclas 10yo, 40 % (hinta: alle 5 € / 2 cl)

Tuoksu: Hyvin raikas hedelmä, banaania, tuoretta päärynäistä ruohoisuutta.

Maku: Pyöreä alku, sitten nektarimaista pehmeyttä suuhun. Jää vähän vajaaksi: ei mausteisuutta juurikaan. Persikkaa. Kevyt perusidea mutta ei mitenkään erityinen. 80.

Glenfarclas 105, 60 %

Viinanjuonnissa on aina tärkeää hyvä voltti-hinta-suhde. Monista viskeistä sitä on turha etsiä, mutta Glenfarclas 105 on poikkeus. Kyseinen pullote on monella tapaa klassikko, ja ohjaankin kiinnostuneet lukemaan kattavan esittelyn siitä Just Peat It -blogista.

Tuoksussa on hieman kauempaa nuuhkiessa vaaleaa tryffelisuklaata ja sitten tummempaa mokkasuklaata. Kun klyyvaria tuo lähemmäksi lasia, alkaa tuntea tummia marjoja, mustikkaa ja karpaloa sekä nahkaisia metallisiakin savyjä. Aivan läheltä ja lasia pyörittäessä alkoholi iskee lyijyisen marjaisuuden siivittämänä. Hyvin voimallinen, monikerroksinen ja miellyttävä tuoksu.

Makupuolella voimakas tummuus yhdistettynä vahvaan alkoholiin vyöryy suuhun kunnioitusta herättäen. Tummaa chilisuklaata, ylikypsää kirsikkaa, suuntäyttävyyttä ja voimaa. Ei tarvitse vettä, mikä on kyllä saavutus näillä volteilla. Kertakaikkinen jälkiruokadrami, jouluaattoyöhön viimeiseksi. Litran pullo ja 40 € lentokentältä hollannista tarkoittaa huikeaa hinta-laatu-suhdetta maltaiden maailmassa. 90.

Turistitasting vol. III

Oli taas aika Eläväpullon järjestämän turistitastingin ja maittavan kuuden viskin sarjan. Kun ensimmäinen turistitasting kävi läpi viskien perustyylejä ja toisessa tutustuttiin erilaisiin savuihin ja saariin, kolmannen löyhänä teemana oli sherrykypsytys. Viimeiseksi viskiksi piti toki sitten vielä ottaa savua, jotta nähtäisiin, onko savu sittenkin parempaa. Maistajia oli kahdeksan, joista neljä oli täysin aloittelijastatuksella viskien suhteen, parilla oli aikaisempaa kokemusta lähinnä vain vastaavasta tastingista ja jokunen muu oli ottanut aikaisemmin viskin jos toisen. Alla on kirjattu hieman fiiliksiä illan kattauksesta, joista maistajat tunnistanevat itsensä nimikirjaimistaan.

1. Glenfiddich 15yo, 43 % 

EP: hedelmäinen, makeahko. TH: päärynäisyys, vanilja, raikas. Maussa potkua alkuun. OL: Puu. KM: mieto tuoksu. maku puiseva, pieni pisto lopuksi, pehmeä nielaisu, vedellä ei ollenkaan pistävä. MS: hartsport, rainbow-hedelmämix. Maku ei niin kirpeä kuin tuoksu, jälkimaku makea. PP: pyöreä, miellyttävä, pehmeä, runsas, lämmin.

2. Balvenie 12yo Double wood, 40 %

EP: raaka, persikkaa, kinuskia. TH: kinuski, raakaöljy. Maussa alkuun samettisuus, sitten vasta potku. Mauton, tylsä. OL: Terävä, voimakas. tahmea. KM: Tumma tuoksu, vähän pistävä alkoholi. Maussa alkoholi, mieto/laimea, tympeä, pölyinen. MS: tuoksu syvempi, aavistus toffeeta? maku semikuivattava, nahkaa, käristynyt possu? PP: pistävä teollinen alkoholi. potkua. vedet silmissä.

3. Benriach 15yo PX, 46 %

TH: voimakas, pastirol. Tasapainoinen voimakas jälkimaku. OL: tasapainoinen. VS: omenaa. KM: Tuoksussa omenaa, maku on makea, tasainen, miellyttävä. MS: keltaista/vihreää hedelmää, tinnerisyyttä. makuna maukas sherry, aavistuksen polttava jälkemaku, toffee? PP: miellyttävä, makea, pyöreähkö, täyteläinen.

4. Glenfarclas 105, 60 %

TH: vaniljaa, kaardemummaa, rakenne öljyinen. OL: sprii. polttava. VS: leivontamausteita, nahkaa. KM: vanilja, vahva hyökkäävä alkoholi. Alku pehmeä, pistävä loppumaku, vahva. MS: selkeämpi alkoholi, nahkaa, fudge. maussa mustaherukkaisuutta. PP: Hyökkäävä.

5. Aberlour a bunadh, 60,2 %

TH: Täyteläinen ja polttava, KM: makea alkutuoksu, sitten pistävämpi. Pitkä tasaisesti nousevan vahva maku. MS: vihreää omenaa, holi piilossa. Maussa aavistus savuisuutta, täyteläinen, lakritsaa? PP: pyöreä. makea mauste. pitkä voimakkuus.

6. Lagavulin 12yo CS, 56,6 %

TH: Tervasnapsi, ratapiha, voimainen. OL: terva. KM: Savusaunan ja tervan tuoksu. Suussa pyöriteltäessä pehmeä, nielaistessa terävä ja savu nousee suuhun. MS: lakritsin savu, savumanteli.

Tastingin voittajaksi nousi Benriach. Osoittautui myös, että kolmen tynnyrivahvuisen viskin maistelu oli ainakin ensikertalaisille kova paukku ja niiden vaikutus makuaistin tappajana mainittiin monesta suusta. Viimeisistä hörpyistä ei kuulemma enää oikein maistanut mitään Glenfarclasin ja Aberlourin jälkeen. Lagavulinille löytyi pari fania, mutta oli myös niitä, joille se ei maistunut ensinkään. Omana kokemuksena olisin odottanut apunapin pesevän 105:sen, mutta näin ei käynyt. Lieneekö a bunadhin lievä tympeys mennyt vast'ikään avatun pullon piikkiin. 

Turistit kokoontuvat taas joku kerta ja maistavat viskejä! 

 

Glenfarclas 175th, 43 %

Pikkulinnun Uisge-speciaaleista lasissa piipahti viikon viskin Glen Elginin jälkeen Glenfarclas 175th, 43 %. Kyseessä on vuonna 2011 tislaamon 175-vuotispäiville duunattu erikoispullote, joka koostuu kolmesta tynnyristä jokaiselta vuosikymmeneltä, joilta tislaamosta vielä viskiä löytyi, vanhimman tynskän ollessa vuodelta 1952. Yhteensä siis 18 tynnyriä, 6000 pulloa. Mainospuheiden mukaan: "The 50′s and 60′s will add heavy sherry, the 70′s and 80′s bring fruitiness, and the 90′s and 2000′s will add freshness and youth." Minä maistoin tätä tietämättä stooria ja hieman tukkoisena. Nuotit eivät siis välttämättä ole edes omasta perspektiivistäni luotettavia. (Hinta: 9,70 € / 2 cl)

Tuoksussa nahkaisen, mokkaisen tummaa tuntua. Kanervaa. Kirsikkasuklaata. Mieto alkoholisuudeltaan, lempeä. Ei niinkään tumman marjaisia fiiliksiä. 

Maussa tuoksun mukaisia tummanpunaisia sävyjä, sitten tallimaista (ihan aavistuksen turpeista?) nahkaa. Hieman vesimäinen yleistuntuma, johon marjan ja tumman/lyijyn fiilikset ovat hieman irrallisia. Loppumaku on varsin mukava. Ansaitsisi vielä uuden maiston ilman tukkoista nokkaa. Hinta on kuitenkin posketon. 83.