Laphroaig SMWS 29.151, 50,8 %

Maistossa Scotch Malt Whisky Societyn 24-vuotias Laphroaig, joka on tislattu vuonna 1989. Yhteisön tapana on nimetä pullonsa hassusti, ja nyt siis 'Polished violins and vintage cars'. tämä on ensimmäinen SMWS:n pullote, johon olen päässyt tutustumaan. Yhdistyksen toiminnasta kattavasti tietoa wikipediassa.

Laphroaig SMWS 29.151, 50,8 %

Tuoksu: Nahkasohvaa, pysähtynyttä mummonmökkitunnelmaa. Pienessä määrin bbq-maustetta, ribbsien kera.

Maku: Varsin kova laskeutuminen suuhun, sitten valtava holin hyöky. Pyöreä on. Ja tervainen. Lihaliemi. Jännä yhdistelmä niin monia asioita. Selkeäpiirteinen savusherry, jossa kuitenkin lapparin hedelmäisyyttä, eli varsinainen sherrypommi tämä ei missään nimessä ole. Summa summarum, upea tasapainoinen mallasjuoma. 91.

Tobermorya ja Ledaigin SMWS:n kanssa 20.11.2014

Tobermory? Ledaig? Siinäpä nimiä, jotka eivät perusmaistelijalle välttämättä sano mitään. Itselläni oli taustalla yksi Ledaig, joka ei mainesanoja ansainnut. Kun kuitenkin Suomen mallasviskiseura päätti järjestää näistä tuotteista tastingin, piti mukaan lähteä avoimin mielin. Rehellisesti on sanottava, että päätös ei ollut kovin vaikea, koska mukana oli ainakin paperilla varsin koviakin viskejä.

Tastingin vetänyt Ilkka Ruponen ei jättänyt kiviä kääntämättä mitä Tobermoryn pitkään historiaan tulee. Viskien lomassa kävi ilmi, että Mullin saarella sijaitseva tislaamo on historian saatossa vaihdellut nimeään Tobermoryn ja Ledaigin välillä, ja nykyään vallitseva tilanne on se, että tislaamo on Tobermory, sen savuton viski kulkee myös nimellä Tobermory, kun taas turpeistettu versio tunnetaan Ledaigina. Tislaamo on ollut suljettuna lukuisia kertoja sen historian aikana, viimeksi välillä 1989-1991.

Vaan asiaan. Jos joku on joskus valittanut, ettei viskitastingissa ole riittävästi maisteltavaa, niin sitä ongelmaa ei tässä kattauksessa ollut. Tarjolla oli kuuden varsinaisen tasting-pullotteen lisäksi kolme perusrangen tuotetta. Ja kun vielä järjestävä taho veti lopuksi ässän hihasta bonuspullolla, oli ilta varsin mukavasti paketoitu. Mittavan kattauksen vuoksi tässä esitellään vain nuo seitsemän erikoisempaa tasting-pullotetta ja postataan seuraavaksi sitten perusrangen hömpsyt erikseen.

Tobermory 18 yo Adelphi ”Duart Castle” single cask #188/12, pullotettu
4/2012, pullo #82/300), 50 % 

Kyseessä on Macleanin klaanin yksityispullote Adelphilta, ei yleisesti myynnissä.

Tuoksu: Perusraikas nenä. Tuoksu uinuu, ei anna erityisen rikkaasti itsestään.

Maku: Kohtuuraaka suutuntuma: hyvin kihelmöivä suutuntuma, josta on äkkiseltään vaikea sanoa, johtuuko se mineraalisuudesta vai alkoholista. Holi on kuitenkin pienipartikkelista, mikä mineraalisuuden kera aiheuttaakin poreallasbileet suussa. Perusbörppäviski, mutta sellaisenaan jotenkin tylsä. Ihan kuin tässä olisi vain viskin runko, mutta varsinainen maku puuttuisi. 85.

Tobermory 19 yo 1994, Anam na h-Alba, Single first fill Sherry Hogshead, 53,5 %

Tuoksu: Hyvin raikas ja mineraalinen tuoksu. Herkullinen startti! Piilevää herkkää karkkisen marjaista makeutta, joka hiipii pienen odottelun jälkeen nenään.

Maku: Hyvin tuoksun mukainen: iso räjähtävä mineraalisuus hyökkää suuhun lämpimällä hyö'yllä ja raikkaudella. Kuin pieni lapsi, joka hyökkää innoissaan mummonsa kaulaan jälleennäkemisen ilosta. Ikä näkyy syvyydessä ja maun rikkaudessa, vaikka tämä ei erityisen syvä olekaan. Jälkimaussa maittava lämmin kanervaisuus tulee mineraalisuuden rinnalle, mutta hyvin viskin ilme pysyy kasassa läpi maun kaaren. Todella tyylikäs, hyvärakenteinen ja harmoninen viski, joka voisi saada pisteitä lisää jos monipuolisuutta olisi enemmän. 90.

Tobermory 32yo 1972 Vintage, pullotettu 03/07/08, pullo #95/886, 49,5 % 

Kyseessä on yksi tislaamon klassisiksi väitetyistä noin 32-vuotiaista “Finished in Oloroso Sherry Casks” -julkaisuista. Finistely on tässä nykyajattelun mukaan hieman laimea sana, koska viski on saattanut majailla sherrytynskässä "finistymässä" jopa 10 vuotta.

Tuoksu: Upea nokka! Vanhaa nahkasohvaa. Rommimaista makeutta. Huumaavaa ruskeaa vegetaalisuutta, rusinaa, rommirusinaa.

Maku: Uskomaton intensiivisyys. Valtava viski. Alkuun kysyy itseltään, onko tämä liian tanniininen. Mutta ei: makeutta ja jopa pientä mineraalista raikkautta löytyy - ominaisuuksia, jotka kantavat tämän läpi maun kaaren. Alkoholin jälkeen voimakasta tummaa tunnelmaa: tuhkaa, tupakkaa, syksyisiä synkkiä lehtiä. Vesi tuo ehkä hieman tanniineja esiin ja peittää hedelmäisyyttä. On hiinä ja hiinä, meneekö liian synkäksi. Viskin ikä maistuu. Tällaista viskiä on vaikea arvostella, koska on niin omanlaisensa tuote kaikin puolin. 91.

Ledaig 1974 Vintage, pullotettu 1992, 43 %

Tuoksu: Vanhan viskin vikaa: eksoottisia hedelmiä. Ei kuitenkaan erityisen antava tuoksu.

Maku: Maku sitten taas antaakin isosti juttuja! Syvä ja pehmeä, raikas mutta kuitenkin valtavan rikas. Tällaisia pitäisi viskien runkojen olla tänäkin päivänä! Ihan kuin tässä olisi myös jo old bottle effectiä. Hieno viski näihin voltteihin! 90.

Tobermory 19 yo Distillery Only, Sherry Cask Finish, 58,2 % 

Kyseinen viski on tislaamolta saadun tiedon mukaan viettänyt sherryfinistelyssä jopa kuusi vuotta.

Tuoksu: Tuo heti mieleen glendronachin hyvät single caskit. Nahkasohvaa. Tupakkatakkia.

Maku: Iso jyrä. Mutta maukas puhtaan raikkaan ja jo tummemman mustan marjaisen maun yhdistelmä. Nyt ollaan jo aika kovan sherrymonsterin äärellä. Tätä makustelee suussa pitkään. 91.

Ledaig 16 yo Distillery Only, Sherry Cask Finish, 57,2 %

Tuoksu: Nono! Nyt ollaan alkuunsa aika kivan peat+sherryn äärellä! Tuoretta asfalttia, helteisen kesäistä ratapihaa. Hyvällä tavalla likaista tunnelmaa.

Maku: Aika kova punapotku. Hapanta punaista omenaa. Aika kova alkoholisuus. Raakuudesta ei oikein pääse eroon. Kaipaa vettä. Tylyys ja kovuus pysyy vaikka minkä tekisi. Kuin tunkoisella nenällä vedetty Arran. Maku ei lunastanut tuoksun odotuksia. 83.


Tobermory 20yo Distillery Only, Spanish Sherry Cask Finish. 56,1 %. 

17 vuotta first fill sherry (oloroso I presume), jonka jälkeen kolme vuotta PX:ssä

Tuoksu: Hennon suklaista mietoista tunnelmointia. Maltillinen tuoksu. Pehmeä joskin hieman tanniininen.

Maku: No mutta iso maku verrattuna tuoksuun! Yllätti vallan! Makeinen ja maukas jouluviski. Kuivattavat tanniinit. 89.


Lopuksi: Kun monasti puhutaan siitä distillery caracterista, niin tämä oli sen metsästyksen kannalta varsin mielenkiintoinen kattaus. Nimittäin, Tobermorysta jäi mineraalisessa raikkaudessaan nimenomaan viskin rakenteen kannalta oikein mukava kuva. Oikeastaan nämä kaikki viskit (16yo Ledaigia lukuun ottamatta) olivat sellaisia, joiden rikkaasta suutuntumasta ja tunnelmasta moni muu viski saisi ottaa mallia. Mutta sitten se toinen puoli: samalla kun rakenne oli huippua, tuntui, että makuja ei samaan pakettiin oikein saatukaan mahdutettua. Eniten tämä korostui ensimmäisen börppätobermoryn kohdalla: kuin olisi pelkkää jykevää runkoa hörsinyt. Näin ollen vedänkin hyvin mutkat suoriksi -tyyppisen johtopäätöksen sen suuntaan, että Tobermorylle toimii sherrykypsytys näiden tynnyrien antaessa kaivattuja makuja viskiin.

Uutta ja wanhaa Ardbegia SMWS:n kanssa 1.6.2014

Sopivasti Ardbeg-dayn jälkeen Suomen mallasviskiseura järjesti kattaukseltaan varsin herkullisen Ardbeg-tastingin. Viskiethokseen kuuluu valitella, kuinka ennen samat viskit maistuivat paremmilta, olivat halvempia ja niitä kantavat tarjoilijatkin kauniimpia. Muistikuvat kuitenkin saattavat olla petollisia, ja harva on toisaalta päässyt testaamaan samaa viskiä (sen todennäköisemmin kuin sitä samaa tarjoilijaakaan) monen eri vuoden ikähaarukalla. Nyt siihen tarjoutui mahdollisuus, kun kattaukseen oli asetettu Ardbegin perusrangesta kymppivuotias sekä Uigeadail kahtena eri ikäisenä versiona. Jotta homma ei menisi aivan tylsäksi, myös muutama muu herkku oli löydetty mukaan. Toki etukäteisodotukset kohdistuivat Lord of the Isles -pullotteeseen, jota olin vain kerran aikaisemmin maistanut ruhtinaallisen senttilitran tukholmalaisessa Akkuratissa. Vaan asiaan.

Ensimmäisenä oli tarjolla sokkovertailu kymppivuotiaasta. Näistä ensimmäinen osoittautui nykypulloteeksi, ja ero oli kyllä jo sokkotestissäkin selvä.


Ardbeg 10yo 46 % nykypullote

Tuoksu: kevyt, sitruksisen savuinen.

Maku: Raikas, kevyt, maltaisen savuinen. Jälkimaku on mukavan pitkä ja hedelmäinen. Verrattuna y:hyn tämä on kevyempi, raakatislemäisempi ja pistävämpi. Jälkimaku pippurisen mausteinen.

Ardbeg 10yo, 46 %, 2000-luvun alun pullote

Tuoksu: Tasaisempi, hieman tummempi, ei niin sitrusta.

Maku: Tummempi suussa. Turpeisempi. Voimakkaampi. Suoraviivaisempi. Parempi. Jälkimaussa on nyt selkeä turvesavu jota sitrus tukee mutta ei näyttele pääosaa. Nimenomaan tymäkkä jälkimaku. Namia. Hienon suoraviivainen savuviski. 90.

Ardbeg Airigh Nam Beist 1990 vintage, 46 % (2006 pullote)

Tuoksu: makeampi, eksoottisia hedelmiä savun kylkeen. Raikas. Mutta ei newmakemaisen raikas kuten uusi kymppi.

Maku: Nyt on savu ja makeus messevässä tasapainossa! Kiva tyylikäs keltainen savuviski. Vähemmän savua kuin kybässä. Tämän hedelmäisyyden ero nykykymppiin on se, että tässä on kypsiä hedelmiä, samalla raikkauttta mutta ei new makea. Erittäin nautinnollinen ja pitkä suun isosti täyttävä jälkimaku. Hyvin täyttää suun voltteihin nähden. 91.

Ardbeg "Lord of the Isles" 25yo, 46 % (vuoden 74-75 tisleitä lähinnä. LOTIa pullotettiin vuosina 2001-2007. Kyseinen pullote vuodelta 2001.)

Tuoksu: Uskomaton paukku eksoottisia hedelmiä.

Maku: Tuo eksoottisten hedelmien vyöry on kyllä hieno. Savu on jo kypsään ikään ehtinyttä, hieno viski. Jälkimaussa jotain herkullista vegetaalisuutta. Kaktushenkisyyttä. 93.

Ardbeg 1990 Cask Strength, 55% (tislaamomyyntiä varten tehty
n. tuhannen pullon erä, n. 14 vuotias)

Tuoksu: Hyvin erilainen, merellisen raikas, suolaisuutta, spearmintia, hansaplastia. Nyt juodaan viinaa -fiilis! Alkoholin lyijyfiilistä.

Maku: Ennen kaikkea makeus iskee ensin, sitten iso savu. Voimaa löytyy, näiden herkkien viskien jälkeen jopa liikaa. Hyvin yksinkertainen viski, josta ei myöskään löydy mitään ihmeitä nuotteja. Beististakaan ei löytynyt mutta se oli silti oikein maukas uisge. Peruskamaa, ja hentoinen pettymys maukkahan tuoksun jälkeen. 88.

Setin loppuun tarjolla oli jälleen sokkovertailu Uigeadailista. Toinen tuotteista oli nykypäivän Uige ja toinen vuodelta 2003, eli ensimmäinen ilmestynyt Uige. Tastingin vetänyt Ilkka Ruponen kertoi kyseiseen viskiin laitettaneen 35-45 % jopa yli 20 vuotiaita sherrytynnyreitä ja loput 9-10 vuotiaita ex-bourbon-tynnyreitä. Tässäkin tapauksessa ero oli mielestäni selkeä:

Ardbeg Uigeadail, 54,2 % (nykypullote)

Tuoksu: Hieman epäpuhtautta punaisuudessa, kumisuutta. Sitten punaista marjaisuutta. Nuoren oloinen.

Maku: Tummanpunainen, mustanpuhuva savusherry. Aika yksioikoinen. Tosin jälkimaun itämainen mausteisuus on tässä kiva. Aika lyhyt jälkimaku tosin. Tämän sherryisyys on nuorempaa ja raikkaampaa. 88.

Ardbeg Uigeadail, 54,2%, 2003 pullote

Tuoksu: Selkeän sherryinen verrattuna toiseen.

Maku: Merkittävän sherryinen, syvä, mukava. Suklaata ja mausteita jälkimaussa, ken on myös selvästi pidempi kuin nykypullotteen. Maukas viski! Samantuntuista jälkimakua hieman kuin lotissa.

Yhteenvetoa: Ilkka Ruposen järkkymättömän historia- ja detaljituntemuksen, Mika Janssonin prenykyhetken ardbeg-tarinointien sekä hienon juomakattauksen avulla kyseisestä sunnuntaista sukeutui varsin mukava viskihetki. Omaan suuhuni olisi valintatilanteessa kaatunut joka kerta se vanhempi tarjolla olevista viskeistä, mutta toisaalta nykytuotteiden kunniaksi on sanottava se, että kun Uigeadailin paremmuudesta äänestettiin ennen tietoa siitä, kumpi on kumpi, äänet jakautuivat likimain tasan. Kympinkin kohdalla tämä äänestys tehtiin, mutta vasta sen jälkeen, kun wanha oli paljastettu, joten tätä äänestystä tuskin voidaan pitää kovin luotettavana.

Suurimpana erona nyky-Ardbegin ja oikeastaan kaikkien noiden vanhempien tuotteiden välillä oli makujen kokonaisuus tai harmonia: esimerkiksi vanha kymppi ja Airigh nam beist maistuivat vain yksinkertaisesti todella hyviltä ja tasapainoisilta viskeiltä ilman, että niistä tarvitsisi sen kummemmin löytää ihmeempiä maistelunuotteja tai muuta jännää. Uusissa versioissa viskin "ominaisuudet" olivat enemmänkin päälleliimattuja. Yksi erittäin hyvä havainto erään viskisiepon suusta oli savujen ero: oli havaittavissa, että vanhemmissa pullotteissa savuisuus oli usein puhtaampaa, ikään kuin aidon puun savua, kun taas nuoremmissa versioissa mukaan sekoittui jotain likaista, teollista, kumimaista savua. Allekirjoitan.

Skotit vs. Irkut 6.9.2013

Pitkästä aikaa sopi aikatauluuni osallistuminen Suomen mallasviskiseuran tilaisuuteen. Kyseessä oli yhteistasting SMWS:n ja Irlantilaisen Whiskey Ystävien kesken, johon molemmat seurat toivat kolme pullotetta. Omat irkkukokemukset ovat toistaiseksi olleet vähissä, joten mielenkiinnolla lähdin uutuuksia maistelemaan. Kattaus maistui suuhuni seuraavalta:

Old Pulteney 21yo, 46 %

Itselleni uutena tietona Timo McAaltosen mukaan tämän kypsyttelyssä on käytetty refill bourbonia ja fino sherry -tynnyreitä. Makunsa osalta sitä on aiemmin maisteltu myös täällä luukuttaen kohtuullisen paljon kovemmat pisteet kuin tällä kertaa.

Tuoksu: Vihreää omenaa, pastirol-päivää. Hennosti banaania. Suolaisen merellinen vivahde taustalla. Päärynää.

Maku: makea alkuun, tuo veden kielelle mukavasti. Yllättävänkin kipristelevä alkoholi, mutta taittuu hyvin ja voi hyvin mennä ekan viskin piikkiin. Vähän tylsä. 88.

Bushmills 1991, Single Rum Cask No. 10635, 43 %

Kyseessä on newyorkilaiselle Park Avenue Liquor Shopille vuonna 2008 pullotettu yhden tynnyrin tuote.

Tuoksu: Hyvin vahvoja trooppisia hedelmiä, varsin erikoinen noin alkuun. Papaijaa, sademetsää, mineraalisuutta. Hyvin erilainen mihinkään aikaisemmin nuuskimaani verrattuna.

Maku: nyt voisi jo hyvin kuvitella juovansa rommia viskin sijaan. Onko tämän ison vaikutuksen tehnyt erityisen aktiivinen tynnyri, vai tarttuuko kevyempään irkkuun vain helpommin mausteen maku päälle? Tämä on joka tapauksessa selkeästi rommimaisinta viskiä, jota olen juonut. Maku on kuitenkin herkullisen suuntäyteinen ja pitkä. Tummaa suklaata, myskistä mausteisuutta, rommissa uitettua rusinaa. Korianteria. Trooppinen makeus on pitkään loppuun asti läsnä, mutta erittäin miellyttävänä - vaikka kyseiset maut eivät omaan suuhuni yleensä välttämättä herkkua ole olleet. Hyvä viski. 90.

Auchentoshan “Valinch”, 2012 Release, 57,2 %

Huh, edellisen releasen muistot mielessäni lähestyn varauksin tätä kolmesti tislattua ja bourbon-tynnyreissä kypsytettyä täysin savutonta skottia.

Tuoksu: Raikas. Vaniljaa, pinnan alla jotain hennon epämiellyttävää hikisukkaosastoa, ei tosin liian pahasti. Oltuaan hetken lasissa epämiellyttävyydet katoavat, mutta tuoksusta on vaikea saada paljoa irti.

Maku: Kova, isosti alkoholia. Suorastaan polttaa suussa. Paloöljyä. Tarvitsee kipeästi vettä. Soijaa pukkaa kun tätä juo. Heikko esitys ainakin ilman vettä, joskaan epämiellyttävyyksiä ei nyt myöskään löydy. New makea, jota tosin myöhemmin tarjoiltu riimihärkä paransi jonkin verran. 70.

Powers ”John’s Lane Release” 12 yo, 46 % 

Single/pure pot still -viski, jonak kypsytyksessä on second fill bourbonin lisäksi käytetty hieman oloroso-sherrytynnyreitä.

Tuoksu: Börppämäistä maissista vaniljaisuutta. Raikkaan kesäisenä kuitenkin varsin lupaava. Varsin monipuolinen myös. Tarvitsisi ehkä opasta tuoksujen löytämiseen. Pientä punaisuutta.

Maku: alkuun kohtuukova osuma suuhun, sitä seuraa aika perus viskin maku. Tuoksu oli parempi kuin maku. Jättää kylmäksi. 80.

 

 

 

Glencadam 1977/2009 Douglas Laing Old & Rare, 54,9 %

Tuoksu: No nyt ollaan. Nahkasohvaa, vanhaa puuta. Erittäin kypsynyttä ruskeaksi muuttunutta herkullista sherryisyyttä. Upea tuoksu kerta kaikkiaan. Maailmanluokkaa.

Maku: Ensin vanhaa puuta, tuhkaa. Iso alkoholin hyöky, joka on kuitenkin herkullinen läpi matkan. Alussa ihmetyttää sherrynuottien puuttuminen, mutta ne nostavat päätään alkoholin hyöyn jälkeen: rusinaisuutta, punaisenharmaita tanniineja, mutta myös yllättävän raikasta kirsikkaisuutta. Jättää suuhun kuivan puun tunnelman, hyvällä tavalla. Voimakas ja kondensoitunut viski. Pari vesitippaa tuo tutulla tavalla alkoholiin laajuutta ja humisevuutta suuhun. Tuo mieleen vanhan lagavulin21sen mutta ilman savua. Nam. 92.

Connemara “Bog Oak” 2007/2011, 57,5 %

Ilkka Ruponen alusti tästä mielenkiintoisesta erikoispullotteesta kertoen seuraavaa: kyseessä on 80 %:sesti Connemaran vahvasti turpeistettu (58 ppm)Turf Mór -viski, jota on kypsytetty vielä vuosi lisää (tehden siitä 4-vuotiasta) ja 20 %:sesti 6-15 vuotiasta normi-Connemaraa (20 ppm), jotka on sitten vatattu kypsymään kolmeen ex-bourbontynnyriin, joiden päädyt on kuitenkin tehty vanhasta Connemaran suolta löytyneestä tammenpätkästä. Tammen on ainakin markkinamiesten mukaan arveltu olevan 5000 vuotta vanhaa. Sekoitus on sitten kypsynyt tämän ikitammen vaikutuspiirissä vielä 10-12 kuukautta ja nektaria on valutettu pulloihin tasan tuhannen flindaa. Kaikkea sitä.

Tuoksu: Jännä keltainen raikas hedelmäisyys, jota nousee hetken päästä tukemaan varsin raikas, tuore ja pyöreä savu. Miellyttävä tuoksu. Savuisuus lisääntyy sitä mukaa kun tätä nuuskuttelee. Savu tuo luonteeltaan mieleen Ardbeg-kympin.

Maku: Pehmeys on suuhunpistävää: alkoholia löytyy, mutta se on herkullisen pehmeää. Maku jatkaa tuoksun viitoittamana. Isoa syvyyttä tästä ei löydy, mutta perusmukava viski ilman muuta. 86.

Yhteenveto: Illan voittajasta ei mielestäni ollut kahta sanaa: Glencadam, joka sai myös voittajaäänestyksessä eniten ääniä, oli tässä kattauksessa aivan omaa luokkaansa. Kyseessä oli erityisesti tuoksunsa osalta sellainen hieno vanhan ajan viski, jota ei enää monasti ainakaan tavallisen palkansaajan pöydällä vastaan tule. Olin kuitenkin erityisen iloisesti yllättynyt myös Bushmillista, joka avasi ihan uusia ovia viskin (ja ehkä myös rommin?) saralla. Myös Connemaran kevyenleppoisa savuisuus toimi hyvin illan viimeiseksi. Valinchista (joka oli myös raadin mielestä illan huonoin) pitää jatkossakin muistaa pysytellä erossa, ja Powers oli lupaavasta tuoksustaan huolimatta aika tusinatuote. Kattaus oli kuitenkin monipuolinen ja ilman tuota Glencadamia jopa aika tasainen kisa. Koska kuitenkin Irkkuviskiklubi tarjosi kerta kaikkiaan suussa sulavat riimihärät, julistan lopputulokseksi tasapelin. Tastingista olikin sitten hyvä suunnata kohti Suomi-Espanjaa. Veikkaisin, että meikäläisellä oli stadikan laadukkaimmat pohjat.