Jura Boutique 1999, 55 %
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jura. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Jura Boutique 1999, 55 %
Jura on ollut niitä vähemmän mieluisia tislaamoja itselleni. Uisgeväki kuitenkin kehui Juran Boutique-viskiä, joten piti sitä avoimin mielin maistaman.
Jura Boutique 1999, 55 %
Tuoksu: Maanläheisyyttä ja merellisyyttä. Ei epäpuhtautta.
Maku: Tasaisen maltainen maku: kellaria, nahkeaa hedelmäisyyttä, mukava peruskiva, mutta Juran perustisle ei vaan miellytä. 83.
Jura Boutique 1999, 55 %
perjantai 24. helmikuuta 2012
Jura Prophecy, 46 %
Uisgessa oli tarjolla kattavasti myös Juraa. Tästä tislaamosta on ollut toistaiseksi vaikea muodostaa mielipidettä, joten annoin sille yhden näytönpaikan valiten sen nelikentän stydistä ja savuisesta reunasta löytyvän Prophecyn.
Tuoksussa on savua, mutta myös jotain epämiellyttävää käynyttä.
Maussa on hyvin tehoa, suuntäyttävää voimaa ja savua. Huippuelementit kuitenkin puuttuvat. 86.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Jura 16yo, 40 %
Maistossa Jura 16yo Diurachs' Own, 40 %. Tätä saa alkosta hintaan 48,90 €.
Tuoksussa nahkaa, öljyä ja tummaa hedelmää. Maanläheisyyttä. Alkuun tunkkainen, sitten paranee. Konjakkimaista makeutta, hentoa parfyymisuutta. Ylikypsää mansikkaa, kuivattua luumua, hyvällä mielikuvituksella jopa kypsää banaania. Mokkatryffeliä. Yleisesti ottaen miellyttävä, lämmin ja antava tuoksu.
Maussa varsin raikas, mutta täyteläinen, hieman viinimäisen kuivattava suutuntuma. Maku on tuoksua raikkaampi. Sitten mausteinen alkoholisuus jota seuraa miellyttävä turpeisuus, joulumausteita ja kahvisia/suklaisia aromeja. Turpeisuudessa on jotain samaa kuin Highland Parkissa, kuitenkin tummempana. Aromikas ja luonteikkaan turpeinen viski, jonka jälkimaussa on tammea ja jopa jotain metallista. 87.
maanantai 30. tammikuuta 2012
Turistitasting vol. II
Oli jälleen aika kokoontua kahdeksan viskituristin kanssa muutaman dramin ääreen. Kun edellinen turistitasting pyrki esittelemään monille viskin ensikertalaisille erityyppisiä viskejä, toisen illan kattauksessa oli teemana erilaiset savut. Jälkeenpäin ajatellen teemaa olisi voinut kutsua myös erilaisiksi saariksi, koska kaikki viskit edustivat merellisyyttä sijainniltaan. Mukana oli allekirjoittaneen lisäksi pari jo jonkin verran maistellutta, jokunen edellisessä tastingissa kasteensa saanut ja pari puhdasta keltanokkaa. Kattaus oli seuraavanlainen:
1. Jura 16yo Diurachs' own, 40 %
2. Highland Park 1998 travel retail, 40 %
3. Talisker 10yo, 45,8 %
4. Ardbeg 10yo, 46 %
5. Bowmore 17yo, Duthie's, 46 %
6. Caol Ila CS, 59,2 %
1. Jura 16yo Diurachs' own, 40 %
2. Highland Park 1998 travel retail, 40 %
3. Talisker 10yo, 45,8 %
4. Ardbeg 10yo, 46 %
5. Bowmore 17yo, Duthie's, 46 %
6. Caol Ila CS, 59,2 %
Ajatuksena etukäteen oli, että aloitetaan "perusviskillä", josta sitten siirrytään hienoisen turpeisuuden myötä merellisiin fiiliksiin ja Ardbegin hiilisavun kautta Bowmoren sitruksiseen pistävyyteen ja päätetään setti tynnyrivahvuiseen monsteriin. Seuraavana päivänä maistelijoiden muistiinpanopapereista löytyi sen kummemmin editoimatta seuraavia luonnehdintoja (piste erottaa pääsääntöisesti eri kirjoittajat):
1. Jura 16yo
Makea, lämmin, fariinisokeria, sytyttämätön vaniljasikari. Turpeinen, kuiva, suolainen jälkimaku, karviainen, laku. Konu. Whisky eli sitä, miltä whisky maistuu. Makeaa konjakkia, lämmin, vaniljaa, soraa. Hapan, ruisleiää, turvetta, helppo. Jälkimaku suolainen, hieman karvas. Paahtunut. Tuoksu ja maku eivät vastaa.
2. Highland Park 1998
Tuoksu: kevyt makeus. Hento, hieman puuhiiltä, heinää. Nokkospuska.
Maku: Öljyinen. Kukka. Kevyttä savua. Terävä. Kuin juoksisi alasti keväisellä kukkakedolla. Öljyinen suutuntuma, hieman vetinen, helppo. Vähän blatantti. Kukkaisa.
Talisker 10yo
Tuoksu: Kitkerä, kylmä, pistävä, kevyt savu. Merellistä suolaa, kettinkiä. Pilssivettä, polttoöljyä. Konttilaivan yläkantta ja sen filippiiniläistä matruusia. Öljyä, kettinkiä ja verta. Yarr!
Maku: Suola, mausteinen. Jälkimaussa lakritsia ja voita. Kuiva, savuinen, pistävä, lämmittävä, tervainen/pippuria, jyrkkä/väkivaltainen, pieni makeus käy välillä. Karatepotku kurkkuun. Matruusi basaarissa mausteostoksilla. Öljyinen.
4. Ardbeg 10yo, 46 %
Tuoksu: lämminsavuinen, hiili. Nokinen savu, lihaa, sauna. Navetta. Puhdasta savusaunaa.
Maku: Makea, savuinen makkara? Lihaisa makkarainen, nokinen maku, turvesavukinkku, rusinainen! Jännän äärellä, alku hyvä, mutta turpeinen. Nokinen, lääkemäinen, savua ja hiiltä, jälkimaussa suuvesi/betadine.
5. Bowmore 17yo, Duthie's
Tuoksu: Epämiellyttävä, kitkerä. Kirpeä, sitruksinen,/greipin kuorta, viiniä. Hedelmää, sitrusta, jotain maustetta, toffee. Mitäänsanomaton.
Maku: Savu kiva, hyvä, hedelmä, hiilinen. Toffee, viipyilevä, kirpakkaa, hyväilevä tuntuma, jälkimaussa hedelmää, pistävä. Alabama ja banjo, toimii alusta loppuun. Makea hedelmä, meloni. Kirpakka, makea.
6. Caol Ila CS
Tuoksu: Savua, alkoholi pistää nenään. Märkiä lehtiä poltetaan. Alkoholinen. Ujo, tukkoinen, pinttynyttä savua, vesi ei juurikaan avaa, kirsikkaa? Sitrus.
Maku: Öljyinen, pähkinää, savua. Poltti ja puudutti, mutta miellyttävästi. Alkusavu kuivattava, hiiltä ja jotain, kiva vaikka väkevä, hellä mutta määrätietoinen, pähkinää. Hedelmäistä, parani vedellä, mutta silti liian HC.
No mutta. Kuinkas ne sitten loppujen lopuksi maistuivat? Osallistujia pyydettiin tuttuun tapaan pisteyttämään viskit, koska eihän noista pelkistä luonnehdinnoissa tule loppujen lopuksi kuin vihaiseksi. Keskiarvojen mukaan viskit sijoittuivat seuraavasti:
1. Caol Ila CS: 82,8
2. Ardbeg 10yo: 81,75
3. Talisker 10yo: 80,8
4. Bowmore 17yo Duthie's: 79,4
5. Jura 16yo: 76,9
6. Highland Park 1998: 76,9
Koska kuitenkin osallistujat skaalasivat arvosanojaan hyvin eri tavoin (keskimääräiset annetut arvosanat osallistujoittain hajosivat 88,5:stä 68,3:een.), osoittautui hedelmälliseksi pisteyttää viskit myös sen mukaan, että yksittäisen maistajan voittajaviski sai kolme pistettä, kakkonen kaksi ja kolmonen yhden pisteen. Tällöin pisteet näyttivät seuraavilta:
1. Caol Ila, 28 pts
2. Ardbeg, 26 pts
3. Bowmore, 25 pts1. Jura 16yo

4. Talisker, 21 pts
5. Jura, 16 pts
6. HP, 12 pts
Ardbeg ja Bowmore ottivat tässä kolme ykkössijaa kumpainenkin, Caol Ila vain yhden. Ila kuitenkin maistui tasaisimmin kaikille.
Yhteenvetoa: Vaikka kotivaraston viskivalikoima on tietysti rajallinen, tasting oli kattauksensa puolesta onnistunut: riittävän erilaisia viskejä ja riittävän erilaisia savuja. Kilchomanin olisin ilman muuta ottanut tähän mukaan, jos olisi löytynyt. Samoin joku Laphroaig olisi toki puoltanut paikkansa. Tynnyrivahvuinen Caol Ila osoitti edellisen tastingin mukaisesti tynnyrivahvuisten viehätyksen: Laphroaig CS:n tapaan sekin keräsi laajalti kannatusta. Jura ei saavuttanut suurta suosiota kuin Eläväpullon lasissa: tästä viskistä onkin tulossa vielä oma entrynsa, koska kyseessä oli minulle ainoa uusi viski.
Viskien pisteyttäminen toi jälleen mielenkiintoista todistusarvoa siitä, että maistajat keskimäärin pitävät samantyylisistä viskeistä. Tästä ainoana poikkeuksena oli Ardbeg, joka jakoi maistajia maistelukokemuksien mukaan: hieman enemmän maistelleet tykkäsivät ja ensikertalaiset eivät niinkään. Ehkä Arttu vaatii siis jokusen kokemuksen viskeistä ennen kuin se alkaa aueta? Tasting ei täysin täyttänyt odotuksiaan vain siltä kantilta, että yksi täydellinen viskineitsyt ei sitten oikein syttynyt viskeille ylipäänsä.
Kuriositeettina mainittakoon, että ainoa osallistuja, jonka nuoteista puhtaaksikirjoittajalla oli vaikea saada tolkkua, oli lääkäri. Mutta kaipa se kuuluu osaksi ammattia. Ensi kerralla annan herralle paperin sijaan sanelukoneen.
Eläväpullo kuittaa ja jää odottamaan seuraavaa turistitastingia.
maanantai 31. lokakuuta 2011
Maanantaimaistelua osa 1: Jura Paps, Mountain of the Sound 15yo, Cabernet Sauvignon cask finish, 46 %
Lasissa Jura Paps, Mountain of the Sound 15yo, Cabernet Sauvignon cask finish, 46 %.
V: Varsin tummanpunainen, nätti
T: Viininen, portviiniä, makeita noteseja, toffeeta, monenlaista makeaa, mutta ei hunajaa/sokeria. lupauksia jälkkariviskistä. ei välttämättä arvaisi heti edes viskiksi. Sittemmin hyvin imelä jopa.
M: kipakka alku, ei pelkästään miellyttävästi, suuta lämmittävää alkoholisuutta, sitten suutuntuma muuttuu samettiseksi. Ville kysyy, tunnistaisitko viskiksi vai luulisitko konjakiksi? Jälkimaussa jotain kivaa nahkaisuutta, tammitynnyriä, lakritsiakin? Ville: maun punaisuus vie ajatuksia pois viskistä.
Punkkutynnyri antaa jotain tähän, mutta ei toimi parhaimmalla tavalla. tanniineja löytyy, mutta eivät ainakaan pehmennä alkoholia. viinimäinen jälkimaku suuhun, joka on erikoisuuden tavoittelua, mutta ei kuitenkaan välttämättä tarpeen. 85.
Ville: viskissä on oma tyttömäinen juttu, minkä vuoksi se on jees. samoja kiksejä kuin konussa. alkoholi potkii kuitenkin liiaksi. Villen pojot: 82.
Edit: Simon fiiliksiä lisätty 18.1.2012: Hyvin konjakkimainen: voisi luulla konjakiksi sokkotestissä. Makukin konjakkimainen, hyvin hedelmäinen, sitten merellisyyttä, suolaisuutta. Aika suoraviivainen. Simon pisteet: 80.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)