Pitkästä aikaa erinomaisen valuen entrylevel-viski: anCnoc 12yo! (ja muita herkkuja)

Huh, jopa vähän innostuin! Kun nykyisin viskinharrastaja joutuu lähinnä joko pettymään nykyviskeihin tai sitten panttaamaan talonsa ostaakseen niitä parempia viskejä, niin taannoin Havenissa järjestettiin tasting, joka oli yksi parhaita pitkään aikaan niin tunnelmansa kuin viskiensä puolesta. Erityisen vaikutelman teki anCnoc 12yo, joka on Alkonkin hinnastossa ihan siellä entrylevel-kategoriassa. Mutta alustetaan ensin vähän.

Kutsu tähän Old Pulteneyta ja anCnocia esittelevään tastingiin tuli Suomen mallasviskiseuran listalle, mutta se meni todennäköisesti monelta ohi hieman omituisen ulkoasun ja sen vuoksi, että samassa viestissä ilmoitettiin myös jostain toisesta tilaisuuudesta. Lisäksi Helsingissä paistoi aurinko ja Suomi löylytti samaan aikaan Ratinalla Bosniaa, joten paikalle oli saapunut vain seitsemän viskinnälkäistä. Mainoksessa mainittiin sauma päästä maistamaan new makea, mikä on aina hieno lisäarvo tastingille sekä jotain vanhempaa tavaraa, joten talsin minäkin paikalle.

Tilaisuuden veti Internal Beverage Holdersin Veronica Muntadas, joka vastaili kiitettävän avoimesti yleisön kysymyksiin, ja alun jälkeen keskustelussa päästiin hyvinkin pelkkää markkinointipuhetta pidemmälle. Tarjolla oli molemmilta tislaamoilta new maket, kaksi perustuotetta ja yksi herkkuharvinaisuus. Mennään siis näiden kimppuun, mutta ensin vielä pieni henkilökohtainen katsaus Old Pulteneyhyn.

Old Pulteney oli kaikkien huulilla muutama vuosi sitten, kun 21yo voitti maailman parhaan viskin tittelin. Siihen aikaan Pulteneyta tuntui myös muutoin olevan joka puolella tarjolla. Maistoin 40-vuotiaan Cinderellan tastingissa, taxfreet pullistelivat erilaisia pulteneyita jne. Joko tislaamo on sittemmin onnistunut välttämään minut totaalisesti tai sitten kaikki viski myytiin tuon hypetyksen aikana, mutta joka tapauksessa olen blogin mukaan maistanut edellisen Old Pulteneyni vuonna 2013. Oli siis jo korkea aika. Muistikuvissa 21yo ei koskaan ollut minulle se täydellinen viski (liikaa hunajaa), mutta 17yo oli raikkaudessaan varsin hieno.

Old Pulteney new make, 68,6 %

Tuoksu: Hyvin puhdas, kutsuvan viljainen. 

Maku: tuoksun mukaisesti tosi kiva raikas hedelmäinen ja viljainen merellisyys. 

Old Pulteney 12yo, 40 %

Tuoksu: Puhdas ja nätti, ei erityisen iso.

Maku: Raikas hunajaisuus, hyvinkin tasapainoinen, jossa pieni kanervaisuus ja vaha nostaa päätään jälkimaussa. Silti ei ihan ykkönen mulle. Liikaa sitä hunajaisuutta, mistä syystä mm. Balvenien 12yo doublewood ei oikein koskaan ole putoillut. 83. 

Old Pulteney Huddart, 46 %

2nd fill american oak, finished in casks with previously peaty anCnoc cask, non chill filtered.

Tuoksu: Mennään monipuolisempaan jotenkin jouluisempaan, karamelliseen suuntaan. Toki sitten sitä savuisuutta on siellä. 

Maku: Hyvin tasapainoinen, savuisuus on kivasti hallussa itse asiassa. Positiivinen yllätys ilman muuta. Usein tällaisen kikkailunassin savu on raakaa ja hyökkäävää, mutta tässä on taustalla tuo maukas täyteläinen ja merellinen pohjatisle, johon tämä pieni savun vire toimii kyllä. 86.

Okei, mikä anCnoc? Kyse on Knockdhun tislaamosta, joka pullottaa tavaransa anCnoc-nimellä, jotta törpöttelevä kansa ei sekoittaisi tislaamoa Knockandoon, joka sijaitsee kivenheiton päässä Knockdhusta. 

anCnoc new make: 61,1 %

 

Tuoksu: Mämmisempi, tummempi, jotenkin juureva mutta hyvin juotava kyllä jo tällaisenaankin. 

Maku: Tosi maukas! Nostaa kyllä tän osakkeita ihan hulluna jo ennen varsinaisia viskejä. Veden suuhun nostattavaa sitruumaisuutta. Mämminen tuoksu ei lupaillut ihan näin hyvää. Parempi kuin Old Pulteneyn ponu.

AnCnoc 12yo, 40 %

2nd fill american oak, ex-bör ja ex-sherry

Tuoksu: Jotenkin tosi puhdas. Sitruunaa. Kevyt. Tosi lupaava. Kukkainen. 

Maku: Tosi helppo juoda, mutta myös kyllä oikein nätti. Tykkään enemmän kuin Pulteneystä, koska tässä ei ole sitä hunajaisuutta. Silti tämä on jotenkin öljyinen ja täyteläinen. Ja kuitenkin kevyt. Toimii isosti. Erinomainen perusrangen viski, joka maistuu siltä, että asioita vielä tehdään kuten ennen vanhaan. 89.

anCnoc Peatheart, 46 %  

Tuoksu: Likainen savu, ei sieltä miellyttävimmästä päästä tuoksuja. Kuitenkin jotain jännää tässä on: hennon likainen börppä. Ensituoksutuksella ei erityisen kutsuva, mutta lasiaikaa saatuaan epäpuhtaudet tuntuvat häviävän pikkuhiljaa.

Maku: Todella kiva kaatuminen suuhun. Tämä on isompi rakenteeltaan kuin 12yo vaikka varmasti nuorempi. Loppujen lopuksi erittäin mainio tuote nassiksi! Savu tukee erittäin kivasti tätä kaikkea muuta. Jälkimaussa on kiva kesäiltainen notskisavu. 89. 

Kansa varmaan haluttiin ostaa puolelle tuomalla maistoon myös ylähyllykamaa. Onnistuivat missiossaan.

Old Pulteney 25yo, 46 %

Muutama pullo tulossa alkoon ehkä n. 240€. On kyl kova.

Tuoksu: Huuuikea tuoksu. Eksoottiset hedelmät, todellakin vanhan viskin vikaa. Upea pörppä. Raikas mutta silti ikääntynyt. 

Maku: Tosi kiva pörppäpuu. Ja eksoottiset hedelmät. Todella kiva. Tämä on kyllä myös isosti hunajainen. Kanervahunajainen. Hento mauste jälkimaussa. 92.

Kommentti: Lontoon whisky show'ssa maistoin Tomatin 30yo:n. Se oli upea vanhan liiton bourbon-tyylinen viski. Tässä Old Pulteneyssä on samaa vikaa. Kuulemma jokunen pullo saattaa olla tulossa Alkoon n. 240 € hintaan. Aika vähissä ovat tänä päivänä ne viskit, joissa samalla rahalla saa samaa tasoa. Muutama vuosi sitten oli tietysti ihan toisin, mutta ne olivat niitä aikoja.

anCnoc 1975-2015, 40yo, 44,2 %

Tuoksu: tumma, upea. Mutta myös raikas. Öljyinen. 

Maku: Huikea raikas laskeutuminen suuhun, upea tuo syvä appelsiininkuori! Niin upeana, raikkaana, mutta kuitenkin kaikki nuo röyhkeät nahkatuoliröntökkäät mukana. Jotain hentoa syvää inkivääristä mausteisuutta. On kyllä nyt todella poikkeuksellinen tuote. Tässä mennään jo yli niiden vanhan viskin trooppisten hedelmien ja siirrytään sinne nahkatuoliosastolle. Ja silti pysytään raikkaana. Hämmentävää. Aina voi kaipailla savua, mutta jos se unohdetaan, niin helposti top10-viskejä ever. 94. 

Kumpi onpi parempi? Kyrö vaiko Helsinki?

Suomalainen viskinharrastaja elää mielenkiintoisia aikoja, kun pienen ajan sisään on saatu maistiin uutta viskiä sekä Kyrö Distilleryltä että Helsinki Distilling Companylta. Molemmat ovat uutta Suomessa ruispainotuksensa vuoksi, ja samasta syystä ne ovat oman kokemukseni mukaan herättäneet enemmän kiinnostusta kuin esimerkiksi jo paikkansa vakiinnuttanut Teerenpeli. Kun kerran tislaamot ovat myös käynnistäneet toimintansa suunnilleen samaan aikaan, kiinnostaa maistelevaa kansaa toki se, kumpi niistä on parempi. Tässä siis oma mielipiteeni asiasta nyt kun Kyrö on saanut kaksi viskiä ulos ja HDCO:n ensimmäinen tuotos on myynyt Alkoissa kovaa vauhtia aamusta alkaen. Viskit on maistettu eri ajankohtina (Kyrö1 kahdesti, Kyrö 2 kahdesti, HDCO1 kerran), joten tutkimustulos ei ole täysin validi, mutta eipä tämä maistelutouhu nyt muutenkaan niin eksaktia tiedettä ole.


Kyrö 1st Release, marsala finish, 331 pulloa, 47,1 %

Tuote kypsyi alkuun uusissa 30-60 litran tammitynnyreissä. Näistä se siirrettiin muutamaksi kuukaudeksi ex-bourbon-tynnyreihin ja viimeisteltiin lopuksi n. 3 viikon ajan makeassa marsalaviinitynnyrissä.

Tuoksu: Puhdas! Maaseutumainen. 

Maku: Suutuntuma on maukas ja suun täyttävä. Tuo tuoksun maaseutumaisuus on tässäkin läsnä, mutta se ei ole häiritsevää. Hieman puun tanniineja, mutta nekin mukavasti tukevat tätä makua. Yllättävänkin valmista ja makuakin löytyy: appelsiinin kuorta/aprikoosia, pippurisuutta. Tämä on kyllä puhdas ja maukas tuote. Ja hyvin suomalaisen makuinen. 

 

Kommentti: Mielestäni tämä oli varsin onnistunut tuote! Yleensä jenkkiviskeissä on oman makuprofiilinsa lisäksi aika ohut suutuntuma, mutta Kyrön mallastettu ruis tuo viskiin selkeästi enemmän skottityyppistä suuntäyttävyyttä säilyttäen siis silti ruisviskin makuprofiilin: jännää! Mikko Koskinen Kyröltä vastasi kysymykseen suutuntumasta listaten seuraavat siihen vaikuttavat tekijät:

1. käytössä wholegrain ruista eli puuroa ei filtteröidä

2. käytössä potstill, ei kolumnitislain

3. mallastus

4. pitkät leikkuuajat

5. ei kylmäfiltteröintiä

Moni harrastaja kritisoi marsalaviimeistely. Olisi tietysti ollut mielenkiintoista maistaa viskiä au naturel, mutta ymmärrän tuon viimeistelyn maun tuojana ja ehkä tanniinisuuden leikkaajana. Kyrön rinnalla maistettiin Sonoma County, ja mielestäni Kyrö oli näistä parempi. Pisteytys on vaikeaa näin uuden tuotekategorian kanssa, mutta ehkä 84-85.

Kyrö 2nd Release Suomi100 ruisviski, oloroso finish, 50 %

Viskin oloroso-viimeistelyä ei ole mainittu pullossa, mutta tämä tieto minulle Kyröltä annettiin.

Tuoksu: Jännä erittäin makean karamellinen ensituoksu. Sokeripersikka taittuu sitten makeaksi vaniljaksi. Tuoksu alkaa sittemmin muuttua monipuolisemman poltetun sokerin suuntaan ja mausteisuus lisääntyy. Kun näiden makeiden nuottien ohi pääsee niin rukiin omaleimaisuus sieltä sitten nostaa päätään. Ensituoksussa on siis paljon erilaisia asioita, joista ihan kaikki eivät ole pelkästään positiivisia: onko se sitten pieni newmaken vivahde vai jotain liimamaisuutta, tai sitten keinotekoista tai vain maistajalle vieras tuoksu? Varsin täyteläinen joka tapauksessa. Toisella nenäilyllä offnotet ovat tasoittuneet ja mukaan on tullut tummempia jälkiruokaviinimäisiä sävyjä, ehkä rusinaa?

Maku: Maku on maailmaltaan ens'alkuun linjassa tuoksun kanssa. Tiukka on puraisu kielellä, mutta hitto että tulee kivoja elementtejä mukaan kun ensipuraisusta selviää! Maahisen kämmentä, havupuun oksaa, ruispuuroa, ja itse asiassa todella upea poltetun sokerin jälkimaku! Skottiviskin juojalla on edessään kyllä tyystin erilainen tuote, mutta on tämä erilainen myös maistamiini ruisviskissä verrattuna.

Vesilisä taittaa makeutta pois ja tuo maittavan rukiin nyt hyvin esille. Maku on hienosti tasapainossa, intensiivinen ja suorastaan syleilevä. Ehkä taustalla vielä maistuu, että nuoresta tuotteesta on kyse ja harrastaja olisi uskoakseni mieluusti ottanut tämän ilman tuota makeutta tuovaa tynnyriviimeistelyä, mutta on Kyrössä tämän perusteella mahdollisuudet vaikka mihin! Viski on omaleimainen, siinä on voimaa ja makua ja tisle itsessään vaikuttaa laadukkaalta. Ei tämä toki helpoimmasta päästä juotavaa ole, jos suuria massoja mietitään, mutta uskallan kyllä povailla hyvää tulevaisuutta tislaamolle myös viskipuolella. Osaisiko pisteyttää? Vaikeaa, mutta ehkä 83. 

Kommentti: Kakkosreleasen olisin ilman muuta halunnut maistaa ilman tuota sherryvaikutetta. Tuoksu on tässä kyllä outo, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Joku erikoinen epäpuhtaus tuoksussa on todennäköisesti tuo finistelyn "ansiota" (toivottavasti). Jälkimaku jätti välillä oikein mukavan fiiliksen ja välillä ponutunnelmat suuhun. Ehkä se Kyrön juureva maalaisuus vaatii hieman totuttelua. 

Helsinki Distilling Company 1st Release 100 % Rye Malt Whiskey, 580 pulloa, 47,5 %

 

Kyseessä on HDCO:n ensimmäinen viski, joka on kypsynyt 28 litran uuden ranskalaisen tammen tynnyreissä ja johon on valittu kahdestakymmenestä ensitynnyristä kymmenen. Tynnyreissä oli kolmen vuoden ja yhden päivän kypsymisen jälkeen 24-25,5 litraa nestettä, joten enkelit olivat olleet tisleelle armollisia.

 

Tuoksu: Puhdas ja maltainen. Hennon sitruksinen ja raikas. Vaniljaa ja karamellia. Ruis tuntuu lämpimän makean limppuisena leipänä ja ehkä jopa tummana ratapölkkynä. Lempeä tuoksu, joka ei ole kuitenkaan erityisen antava.

Maku: Ensimmäisenä tulee erittäin iso pippurinen hyöky. On kyllä iso. Kun siitä selviää, suutuntuma on kyllä varsin öljyisen suuntäyttävä. Vesitilkka auttaa ensihyökyyn heti. Yrttisyyttä. Vesi tuo ruista kyllä hienosti esiin ja rauhoittaa viskiä muutenkin. Hyvin tasapainoinen yksilö. Ei hötkyile suuntaan tai toiseen. On kyllä kova suoritus ensimmäiseksi viskiksi, vaikka suurta aromikirjoa tai syvyyttä ei vielä esiinnykään. Ehkä 83.

Kommentti: Nautin kyseisestä viskistä tehdyn viskidrinkin HDCO:n baarissa. Drinkki oli Sweet Manhattan. Tuo oli paras koskaan juomani viskidrinkki, ja sen omaleimaisuus tuli juuri tästä viskistä. Drinkin makeus muutti tätä lähemmäksi sitä, mitä Kyrö2 oli paljaaltaan, mutta ilman epäpuhtauksia. Suosittelen kokeilemaan. Tuo drinkki innosti minua tällä kertaa enemmän kuin itse viski paljaaltaan. Ehkä Kyrö viimeistelyineen siis aavisti turistimaistajan mielenliikkeet...

 

Hdcon uusi pannu ja tislaamomestari

 

Yhteenvetoa: Kumpi parempi? Kyrö likainen, hdco puhdas. Kyrö monipuolinen, syvä, vahva ja maussa selkeästi yksi taso enemmän kuin hdcossa. Hdco maltillinen ja yksioikoinen mutta puhdas ja rehellinen. Kyrön todellisesta profiilista on vaikea saada tolkkua koska tuo oloroso-viimeistely peittää niin paljon. Ekassa releasessa ei ollut kyseisiä offnoteja, joten odotamme finistelemätöntä tuotetta. Kyrön maalaismainen mämmisyys on haastavaa ja siihen ehkä pitää vähän opetella. Tykkäätkö persikasta vai vesimelonista? Tällä kertaa lopullinen totuus on mielestäni maistajasta kiinni. Joka tapauksessa pääsemme varmasti palaamaan kysymyksen äärelle tulevaisuudessa, kun tislaamoilta alkaa putoilla enemmän tuotteita. Hdcon perustuotetta (70 % ohraa, 30 % ruista) emme ole vielä päässeet maistamaan.

Bourbonia Suomen mallasviskiseuran parissa 2.11.2016

Harvinaisempia bourboneja, siinä oli kattauksen ajatus, kun joukko janoisia kokoontui SMWS:n järkkäämään tilaisuuteen taannoin. Oma perehtyneisyyteni näihin ameriikan serkkuihin on ollut rajallinen, joten lähdin mukaan opintomatkalle.

Asiantuntemusta oli talossa paljon paikalla, ja erityisen mielenkiintoista oli huomata, minkälainen soppa nämä börpät ovat: tietyt talot - tai pitäisikö sanoa tehtaat - duunaavat ison määrän erilaisia brändejä eli toisin sanoen myyvät enemmän tai vähemmän samaa kamaa eri nimillä. Marketing is everything. Ehkä tästä syystä niitä parempia bourboneita on niin hankala ylipäänsä löytää, tai tunnistaa massasta. Joka tapauksessa tässä kattauksessa oli mukana kuuleman mukaan varsin klassillisia viskejä, joten ei muuta kuin maistelemaan.


1. Willet Pot Still Reserve Batch no. 1501, 47 %

Kyseessä n. 8-10yo straight bourbon. Mahdollisesti Heaven Hilliä.

Tuoksu: Maukas kypsä banaani.

Maku: Kuiva, makuisa, maltillisen mausteinen. Alkoholi hyvin hienoa. Helppo juotava. Tuoksun makeutta ei kyllä tässä ole. Loppujen lopuksi helppo banskujuoma. 83.

2. A.H.Hirsch 16yo 1974, 45,8 %

Kyseessä se viski, jonka vuoksi moni oli tähän tastingiin tullut.

Tuoksu: Woo! Upea syvä kypsä tuoksu, nahkasohvaa. Kypsää luumua tai jotain viikunaista.

Maku: Hyvin pehmeä. Hieman tuhkainen, ei ensifiilikseltään ihan tuoksun veroista valitettavasti. Veistoluokkaa, runkohan on kyllä maukas börpäksi. Stögisfiilis vähän meinaa puskea päälle. Piipputupakkimenoa. Rauhallinen tunnelma. Jälkimaku kääntyy kyllä varsin mausteiseksi. 84.

Kommentti: Väitän, ettei tämä olisi sokkona mainesanoja niittänyt. Vain tarpeeksi nuoret viski'istit uskalsivat sanoa kuvia kumartelematta ääneen, ettei nyt sitten kuitenkaan vastannut odotuksia...

3. Elijah Craig 23yo 1990, 45 %

Tuoksu: astetta mausteisempi kuin Willet. Upean syvä tämäkin.

Maku: Laskeutuu suuhun maltillisesti, täyttää suun todella hitaasti, odotuttaa itseään, sitten pippurisuutta ja tammen tanniinisuutta. Mielenkiintoinen maun kaari. Makeus jaksaa olla miellyttävänä mukana melkeinpä loppuun asti. Runko hieman vetinen tai mehuisa. 85.

4. Ezra Brooks 12yo single barrel no. 594, Heaven Hill distilleries, 49,50 %

Tuoksu: Hyvin kuiva muihin verrattuna. Ei myöskään kovin voimakas tuoksu. Lasin pyörittelyn jälkeen himppasen kuivan alkoholinen.

Maku: Mutta ai kun maukas suutuntuma! Pehmeä, rikas ja monipuolinen. Kaikki palikat kohdallaan: makeus, mausteet, vanilja, toffee, voltit. Oikein maukas. 87.

Kommentti: Hollannista 65e. Hyvä diili.

5. George Stagg Jr., 66,5 %

Tuoksu: Huh, mikä voima. Jopa punaviinimäinen fiilis.

Maku: Makeaa, punaisempaan viittaavaa fiilistä. Oikein laadukas whiskey. Punaista nahkasohvaa, punaista cadillacia auringonpaisteessa, preerialla pyörivää risupalloa. Veden lisäämisen myötä toki sitten myös puuta jonniinverran. Pisteet jäivät löröttelyn jalkoihin.

Kansa äänesti illan voittajan, ja selvin äänin siksi selviytyi Elijah Craig 23yo (12 ääntä). Toiseksi tuli Ezra (7), kolmanneksi Hirsch (6) ja neljänneksi George Stagg (5). Willet ei saanut yhtään voittoääntä.

Läjä Bowmorea VYS:n kanssa

Huh, aikaa onkin vierähtänyt edellisestä postauksesta. Joku uumoili jo lopettamista. Kieltämättä se on käynyt mielessä, kun viskiin liittyvää kirjoitettavaa on enää varsin hintsusti tarjolla. Esimerkiksi hankittavien pullojen kohdalla on nyt vihdoin tainnut kohdallani käydä niin, että hinnat ovat kerta kaikkiaan pompanneet yli kipurajan. Enää on kovin vaikea löytää edellisessä postauksessa kuvailemieni hintahaitarien sisään osuvia pulloja. Onneksi maassamme on kuitenkin ansiokkaita tasting-toimintaa järjestäviä tahoja, joiden kautta on edelleen mahdollista päästä maistamaan mielekkäitä viskejä ilman, että pitäisi luopua toisesta munuaisestaan. Taannoin (jo hävettävän kauan sitten) VYS järjesti pitkän illan Bowmoren kanssa, ja tässä on pieni muistiinpalautus kattauksesta. Koska setissä oli peräti 12 viskiä, jätän kolme ensimmäistä poikkeuksellisesti omiin entryihinsä, ne kun teemaltaan ja laadultaankin erosivat hieman muusta sakista.

Bowmore on itselleni ylipäänsäkin ollut hieman kaksijakoinen tislaamo: toisaalta yksi ensimmäisiä isoja viskihetkiä löydettiin 1984 Signatoryn parissa, mutta muutoin suuhuni on eksynyt hyvin harvakseltaan "isoja" bowikoita. Luonnollisesti syy siihen on se, että paremmat OB-pullot ovat koko viskiharrastukseni ajan olleet tavallisen palkansaajan ulottumattomissa. Bowmoren miellyttävä puoli on kuitenkin se, että huokeammistakin puteleista on parhaimmillaan löydettävissä sitä Bowmoren omaleimaisuutta, jota ainakin tuossa yhdessä Signatoryssa olen päässyt ihailemaan. Tämän vuoksi tietyt hyvin entrylevel-bowikat ovatkin olleet kovin mieleeni. Vaan asiaan. Lasissa käväisivät seuraavat juomat:

Bowmore 6yo, Feis Ile 1999, 57,4 %, 600 ploa, 1st fill bourbon, 57,4 %

Tuoksu: Vaniljamakeus. Sitten raikkautta. Päästään sinne raikkaaseen meri-ilmaan lokkien pariin fiilistelemään. Sitrusta, lakua. Raikkaan lupaava.

Maku: Sitruunalaku räjähtää suussa! Huh, onpa kyllä tiukka holi! Tätä on pakko loiventaa. Hieman tympeääkin grafiittia. Tykkäsin tuoksusta enemmän. Kukkaisuutta jälkimaussa. Vesi auttaa selvästi. Tuo silti lisää tuota asfalttisuutta kehiin. Kuitenkin heti sitruskin lisääntyy. Jynkky viski, johon en kyllä heti pääse kärryille. Hienoinen ohuus vaivaa. Vesi tuo tanniinisuutta, lisää selkeyttä ja meren raikkautta. 83.

Bowmore 7yo Feis Ile, 700 pulloa, dist. 9.2.2000. 1st fill sherry, 57,1 %

Tuoksu: Rommia, rommirusinaa, lilaa sherryä, lihaisuutta. Punaparfyymi häilyy taustalla muiden isojen tuoksujen taustalla. Todella iso tuoksu. Punaista nahkasohvaa vintillä synkkänä ja myrskyisenä yönä. Mutta on kyllä kiva tumma sherrytuoksu!

Maku: Woo. Hyökkää kyllä niin isosti suuhun, ettei mitään järkeä. Oikeastaan tuo alkoholinen lyijykynäisyys tulee hieman liian isosti kehiin, vettä jälleen vaaditaan. Vesi tuo selvästi raikkaampia marjaisia elementtejä kehiin. Hieman rikkisyyttä, mutta hyvällä tavalla. Onhan tämä lisäksi moottoriöljyisen miehinen, jota vesilisä avaa loputtomasti. Sellainen viski, jonka kanssa saisi kyllä vesilisallä pelata vaikka koko illan. 89.

Bowmore 8yo Feis Ile, 800ploa, 80£ limousine oak. 14.6.1999, 57,4 %

Tuoksu: hyvin tasapainoinen tuoksu, tuoksuu tyypilliselle viskille ilman sen kummempia tuoksuhavaintoja erittelemättä. Lasin pyörittelyn jälkeen itse asiassa mennään konufiiliksiin.

Maku: Maku on tuoksun mukainen: varsin upea viski an sich, joka ei alkuunsa kutsu edes kaivamaan esiin mitään makuja vaan kehottaa vain fiilistelemään. Alkoholi on upeaa: vaikkakin isoa niin silti raikkaan maukasta. Huikea kanervahunajaisen tasapainoinen uisge, maukasta hapokkuutta. Silti imelämakeus lopussa alkaa hieman mietityttää. 90.

Bowmore 9yo Feis Ile, 900 pulloa, 1 sherry-, 2 bourbon- ja 2 bordeaux-tynskää, 57,1 %

Tuoksu: Tasaisen maukas ja monipuolinen tuoksu. Punaisuutta, tummaa lyijyä. Toistaiseksi kovin tuoksu!

Maku: Jälleen iso suu, huh, todella iso alkoholi. Punainen viinimäisyys on alkuun ehkä hieman päälleliimattu, mutta jälkimakuun seesteisen makea samettisuus kyllä toimii. Vesilisä toimii jälleen. Silti viinin päälleliimattavuus on kova. Pisteet ennen kaikkea tuoksusta. Happamuus taustaolettamuksena on maukas ja kantaa tätä. 91.

Bowmore 15yo Feis ile 2012. 750 ptls. Sherry. 55,4 %

Tuoksu: Jännä punaviinimäisyys! Raikas maukas marjaisuus! Hyvä! Makeampi kuin edellinen.

Maku: Nyt on hieno alkoholi! Nahkasohvaa, tervaleijonaa, merta, suolaa, lakua, sitrusta. Jodinen liukuminen kurkkuun toimii totisesti. Kirkaspiirteinen ja sinänsä nätti. Vaikka menee monsteriosastoon niin on silti raikas. Holi on kohtuullinen. 90.

Bowmore Feis Ile 2013, Bourbon cask. Nas. 56,5 %

Tuoksu: Isosti puuta. Veistoluokkaa.

Maku: No mitäs tämä nyt on. Ei oikein mitään. Hyvin vaatimaton. Okei, intensiivinen maku kyllä. Erittäin puhdas toffeevaniljan bourbon, mutta ei oikein muuta. Tässä on nyt se veistoluokka läsnä. 85.

Bowmore handfilled 2013, c. 23. Ensimmäinen sarjastaan. 55,5 %

Tuoksu: Upea tumma sherry alkuun. Synninpunaista nahkasohvaa. Tuoksultaan silti yksioikoinen sherry.

Maku: Noh noh. Hieno tyylipuhdas sherryviski, rehellinen puhdas maku, punaista sherryä joka ei kuitenkaan jyrää tislaamon omaa karaktääriä, suolaa, merta. 90-91.

Bowmore handfilled c. 1215, bottled 2013, 53,x %

Tuoksu: Astetta karkkisempaa sherryä, px-tunnelmia. Kanervaisuutta.

Maku: Oi kovin makea karkkinen jälkkäriviini. Nami. Edelliseen verrattavissa tämän uskoisi olevan px kun edellinen taas oloroso. Kuminen tervaleijonahan siellä taustalla. Jälkimaun tuore kumi on maukas. 90.

Bowmore handfilled 1997-2013 1st fill bourbon c. 961, 54,1 %

Tuoksu: ei anna sherryjen jälkeen juurikaan. Hentoa mentholia. Päärynää.

Maku: hieno hedelmäpommi suussa! Valtava hedelmäsalaatin ilotulitus, jota alkoholi ja turve tukevat. Maukas kerta kaikkiaan. Tämä on nuoressa raikkaudessaan ja raikkaassa hedelmäisyydessään uniikki viski omassa suussani. 92.



Postuumikirjoitus: Tastingissa maisteltiin kuusi viskiä, syötiin jumalaisen hyvät Entrecotet ja maisteltiin taas kuusi viskiä. Ruokailusta ja tauosta huolimatta moinen määrä oli vakavamieliseen tasting-tarkoitukseen hieman liikaa. Vaikka tuskinpa sen maistelun aina niin vakavahenkistä tarvitsee ollakaan.

Tobermorya ja Ledaigin SMWS:n kanssa 20.11.2014

Tobermory? Ledaig? Siinäpä nimiä, jotka eivät perusmaistelijalle välttämättä sano mitään. Itselläni oli taustalla yksi Ledaig, joka ei mainesanoja ansainnut. Kun kuitenkin Suomen mallasviskiseura päätti järjestää näistä tuotteista tastingin, piti mukaan lähteä avoimin mielin. Rehellisesti on sanottava, että päätös ei ollut kovin vaikea, koska mukana oli ainakin paperilla varsin koviakin viskejä.

Tastingin vetänyt Ilkka Ruponen ei jättänyt kiviä kääntämättä mitä Tobermoryn pitkään historiaan tulee. Viskien lomassa kävi ilmi, että Mullin saarella sijaitseva tislaamo on historian saatossa vaihdellut nimeään Tobermoryn ja Ledaigin välillä, ja nykyään vallitseva tilanne on se, että tislaamo on Tobermory, sen savuton viski kulkee myös nimellä Tobermory, kun taas turpeistettu versio tunnetaan Ledaigina. Tislaamo on ollut suljettuna lukuisia kertoja sen historian aikana, viimeksi välillä 1989-1991.

Vaan asiaan. Jos joku on joskus valittanut, ettei viskitastingissa ole riittävästi maisteltavaa, niin sitä ongelmaa ei tässä kattauksessa ollut. Tarjolla oli kuuden varsinaisen tasting-pullotteen lisäksi kolme perusrangen tuotetta. Ja kun vielä järjestävä taho veti lopuksi ässän hihasta bonuspullolla, oli ilta varsin mukavasti paketoitu. Mittavan kattauksen vuoksi tässä esitellään vain nuo seitsemän erikoisempaa tasting-pullotetta ja postataan seuraavaksi sitten perusrangen hömpsyt erikseen.

Tobermory 18 yo Adelphi ”Duart Castle” single cask #188/12, pullotettu
4/2012, pullo #82/300), 50 % 

Kyseessä on Macleanin klaanin yksityispullote Adelphilta, ei yleisesti myynnissä.

Tuoksu: Perusraikas nenä. Tuoksu uinuu, ei anna erityisen rikkaasti itsestään.

Maku: Kohtuuraaka suutuntuma: hyvin kihelmöivä suutuntuma, josta on äkkiseltään vaikea sanoa, johtuuko se mineraalisuudesta vai alkoholista. Holi on kuitenkin pienipartikkelista, mikä mineraalisuuden kera aiheuttaakin poreallasbileet suussa. Perusbörppäviski, mutta sellaisenaan jotenkin tylsä. Ihan kuin tässä olisi vain viskin runko, mutta varsinainen maku puuttuisi. 85.

Tobermory 19 yo 1994, Anam na h-Alba, Single first fill Sherry Hogshead, 53,5 %

Tuoksu: Hyvin raikas ja mineraalinen tuoksu. Herkullinen startti! Piilevää herkkää karkkisen marjaista makeutta, joka hiipii pienen odottelun jälkeen nenään.

Maku: Hyvin tuoksun mukainen: iso räjähtävä mineraalisuus hyökkää suuhun lämpimällä hyö'yllä ja raikkaudella. Kuin pieni lapsi, joka hyökkää innoissaan mummonsa kaulaan jälleennäkemisen ilosta. Ikä näkyy syvyydessä ja maun rikkaudessa, vaikka tämä ei erityisen syvä olekaan. Jälkimaussa maittava lämmin kanervaisuus tulee mineraalisuuden rinnalle, mutta hyvin viskin ilme pysyy kasassa läpi maun kaaren. Todella tyylikäs, hyvärakenteinen ja harmoninen viski, joka voisi saada pisteitä lisää jos monipuolisuutta olisi enemmän. 90.

Tobermory 32yo 1972 Vintage, pullotettu 03/07/08, pullo #95/886, 49,5 % 

Kyseessä on yksi tislaamon klassisiksi väitetyistä noin 32-vuotiaista “Finished in Oloroso Sherry Casks” -julkaisuista. Finistely on tässä nykyajattelun mukaan hieman laimea sana, koska viski on saattanut majailla sherrytynskässä "finistymässä" jopa 10 vuotta.

Tuoksu: Upea nokka! Vanhaa nahkasohvaa. Rommimaista makeutta. Huumaavaa ruskeaa vegetaalisuutta, rusinaa, rommirusinaa.

Maku: Uskomaton intensiivisyys. Valtava viski. Alkuun kysyy itseltään, onko tämä liian tanniininen. Mutta ei: makeutta ja jopa pientä mineraalista raikkautta löytyy - ominaisuuksia, jotka kantavat tämän läpi maun kaaren. Alkoholin jälkeen voimakasta tummaa tunnelmaa: tuhkaa, tupakkaa, syksyisiä synkkiä lehtiä. Vesi tuo ehkä hieman tanniineja esiin ja peittää hedelmäisyyttä. On hiinä ja hiinä, meneekö liian synkäksi. Viskin ikä maistuu. Tällaista viskiä on vaikea arvostella, koska on niin omanlaisensa tuote kaikin puolin. 91.

Ledaig 1974 Vintage, pullotettu 1992, 43 %

Tuoksu: Vanhan viskin vikaa: eksoottisia hedelmiä. Ei kuitenkaan erityisen antava tuoksu.

Maku: Maku sitten taas antaakin isosti juttuja! Syvä ja pehmeä, raikas mutta kuitenkin valtavan rikas. Tällaisia pitäisi viskien runkojen olla tänäkin päivänä! Ihan kuin tässä olisi myös jo old bottle effectiä. Hieno viski näihin voltteihin! 90.

Tobermory 19 yo Distillery Only, Sherry Cask Finish, 58,2 % 

Kyseinen viski on tislaamolta saadun tiedon mukaan viettänyt sherryfinistelyssä jopa kuusi vuotta.

Tuoksu: Tuo heti mieleen glendronachin hyvät single caskit. Nahkasohvaa. Tupakkatakkia.

Maku: Iso jyrä. Mutta maukas puhtaan raikkaan ja jo tummemman mustan marjaisen maun yhdistelmä. Nyt ollaan jo aika kovan sherrymonsterin äärellä. Tätä makustelee suussa pitkään. 91.

Ledaig 16 yo Distillery Only, Sherry Cask Finish, 57,2 %

Tuoksu: Nono! Nyt ollaan alkuunsa aika kivan peat+sherryn äärellä! Tuoretta asfalttia, helteisen kesäistä ratapihaa. Hyvällä tavalla likaista tunnelmaa.

Maku: Aika kova punapotku. Hapanta punaista omenaa. Aika kova alkoholisuus. Raakuudesta ei oikein pääse eroon. Kaipaa vettä. Tylyys ja kovuus pysyy vaikka minkä tekisi. Kuin tunkoisella nenällä vedetty Arran. Maku ei lunastanut tuoksun odotuksia. 83.


Tobermory 20yo Distillery Only, Spanish Sherry Cask Finish. 56,1 %. 

17 vuotta first fill sherry (oloroso I presume), jonka jälkeen kolme vuotta PX:ssä

Tuoksu: Hennon suklaista mietoista tunnelmointia. Maltillinen tuoksu. Pehmeä joskin hieman tanniininen.

Maku: No mutta iso maku verrattuna tuoksuun! Yllätti vallan! Makeinen ja maukas jouluviski. Kuivattavat tanniinit. 89.


Lopuksi: Kun monasti puhutaan siitä distillery caracterista, niin tämä oli sen metsästyksen kannalta varsin mielenkiintoinen kattaus. Nimittäin, Tobermorysta jäi mineraalisessa raikkaudessaan nimenomaan viskin rakenteen kannalta oikein mukava kuva. Oikeastaan nämä kaikki viskit (16yo Ledaigia lukuun ottamatta) olivat sellaisia, joiden rikkaasta suutuntumasta ja tunnelmasta moni muu viski saisi ottaa mallia. Mutta sitten se toinen puoli: samalla kun rakenne oli huippua, tuntui, että makuja ei samaan pakettiin oikein saatukaan mahdutettua. Eniten tämä korostui ensimmäisen börppätobermoryn kohdalla: kuin olisi pelkkää jykevää runkoa hörsinyt. Näin ollen vedänkin hyvin mutkat suoriksi -tyyppisen johtopäätöksen sen suuntaan, että Tobermorylle toimii sherrykypsytys näiden tynnyrien antaessa kaivattuja makuja viskiin.

Glen Moray 12yo, 40 %

Nassin jälkeen perusrangen 12yo: 


Glen Moray 12yo, 40 %

Tuoksu: Selkeästi vivahteikkaampi, mutta silti nuorekkaan alkoholinen viski. Hentoa puutyöluokkaa löytyy, mutta kokonaisuudessaan varsin vaatimaton tuoksu.

Maku: Mukava, roteva perusmallasviski. Seisoo omilla jaloillaan. Kukkaisuutta, kanervaa, vaniljaa toffeeta. Runko on kunnossa, makuprofiili silti varsin läysä, joskin pieni eucalyptus tuo kivaa raikkautta varsinkin jälkimaussa. Vesi tuo hyvinkin paljon kuivattavuutta. 83.

Gastropub Stone's ja Highland Park

Kävin tuossa päivänä muutamana olusella ja burgerilla Gastropub Stone'sissa, ja kiinnitin huomiota myös paikan kohtuulliseen viskivalikoimaan. Hyllyssä oli muutamia peruspulloja, mutta tämän lisäksi viisi Mackillop's Choicea, joista piti palata pari maistelemaan. Ennen viskejä täytyy itse paikasta todeta, että tunnelma siellä on mielestäni hyvä, palvelu pelaa ystävällisen rennolla tyylillä ja olusia on hanassa ja pullossa mukava määrä. Sen sijaan heidän home made burgerinsa ovat kahden kokeilun perusteella olleet valitettava floppi. Annos on kylläkin näyttävän näköinen, mutta siihen hyvät puolet jäävätkin. Ilmeisen omatekoinen leipä on hankalan mallinen ja liian korppuinen, jotta burgerin syönti säällisesti edes haarukalla ja veitsellä onnistuisi. Täytteiden suurin ongelma on kastikkeen puute: ainakaan niissä burgereissa, jotka minä maistoin, ei ollut oikein minkäänlaista kastiketta. Tuloksena oli suolainen (sinänsä laadukasta lihaa sisältävä) pihvi ja korppuinen sämpylä, sekä minimalistisesti jotain muuta täytettä. Kun hinta on n. 15 €, eikä se sisällä edes pientä määrää ranskalaisia, tunsin itseni ryöstetyksi. Kun tarjoilija kysyi, maistuiko, mainitsin, että vähän kuivaa oli, niin vastauksena oli, että he haluavat tuoda lihan maun esiin. Voi siis olla, että tämä on mielipidekysymys, mutta lounaaksi syömäni possunniskaburgeri ei ollut sen parempi, ja ruokaseuralaiset jakoivat nämä ajatukset. Tämä on erityisen harmi, koska konsepti ja muut palikat ovat hyvin kohdillaan. Jos bursaa menee, niin minä olen väärässä, mutta jos ei, niin toivoisin, että noita hieman pimpattaisiin. Kastikkeesta/majoneesista voi aloittaa. Mutta koska viskiblogissa ollaan, niin maistossa oli: 

Mackillop's Choice Highland Park 1991/2007 sherry wood, 53,9 % (hinta: 5,80 € / 2 cl)

Tuoksu: Alkuun kevyt hedelmäisyys, sitten pehmeän syvä sherry. Makea, mutta kuitenkin mineraalinen merellisyys taustalla. Tislaamo on löydettävissä, mutta pehmeä sherry on tässä ob-pulloja enemmän esillä. Marjaista fudgea. Kutsuva tuoksu ilman muuta.

Maku: Luonnetta ja voimaa, rotevuutta alkoholissaan, mutta maut aika piilossa. Ensimaistolla menee vain miehekkääseen pubikategoriaan. Vesi tuo tislaamoa esiin: hentoa huumaavuutta ja kihelmöintiä erityisesti jälkimakuun. Pientä banaanisuutta. Silti vähän vajaaksi jää. Tuoksu lupasi enemmän. Tämä toimii kuitenkin aika kivasti oluen kylkiäisenä tuoden kivan pienen makeuden mallasiltaan. 83.

Glenmorangie Quinta Ruban, 46 %

Maistossa perusrangen Glenmorangie. Tämä on viimeistelty portviinitynnyrissä, mitä maistaja ei maistohetkellä tiennyt. 

 

 

Glenmorangie Quinta Ruban, 46 %

 

Tuoksu: Raikkaan punainen karkkinen tuoksu kauempaa nuuskuteltaessa. Anista tai muuta vastaavaa raikasta yrttisyyttä. Lasin pyörittämisen jälkeen jopa pirskahtelevan roséviinimäistä raikkautta. Kesäistä kukkaisuutta, hyvin hentoa mesimäisyyttä. Pehmeän punaista marjaisuutta. Silti rauhallinen ja seesteinen. Kuin ylioppilasneito kukkamekossaan.

Maku: Kuivattaa jonkin verran suuta puisella tanniinisuudellaan. Tanniinit pysyvät kuitenkin aisoissa ja tuovat lähinnä viskille ryhtiä. Nahkaisiakin elementtejä. Alkoholi on hyvin pehmeää ja tuottaa vain pientä kihelmöintiä suuhun. Hyvin helppo ja miellyttävä ensituntuma. Raikkaanpunaista kukkaisuutta tuoksun mukaisesti. Maku ei sitten kuitenkaan aukea oikein mihinkään suuntaan. Jälkimaku on myös hyvin maltillinen ja rajoittuu lähinnä kihelmöinnin tunteeseen suussa. Kevyt ja raikas kesäviski, joka on tarinassaan johdonmukainen niin nimensä, rubiininpunaisen värinsä, tuoksunsa kuin makunsakin suhteen. Kun kesäviskien saralla on kuitenkin tottunut keltaisiin juomiin, asettuu tämä keltaisten bourbonvaikutteisten ja punaisten sherryvaikutteisten viskien välimaastoon. Viskien Rosé siis. Omaan suuhuni Glenmorangie toimii keltaisena paremmin. Tunnistettavimmin tislaamo on mukana tämän mausteisen kihelmöivässä jälkipotkussa. 83.

Jura Boutique 1999, 55 %

Jura on ollut niitä vähemmän mieluisia tislaamoja itselleni. Uisgeväki kuitenkin kehui Juran Boutique-viskiä, joten piti sitä avoimin mielin maistaman.

Jura Boutique 1999, 55 %

Tuoksu: Maanläheisyyttä ja merellisyyttä. Ei epäpuhtautta.

Maku: Tasaisen maltainen maku: kellaria, nahkeaa hedelmäisyyttä, mukava peruskiva, mutta Juran perustisle ei vaan miellytä. 83.