Neljä Clynelishiä rivissä

Clynelishit ovat hieman karttaneet minua ja minä niitä, mutta kun eteen sattuu niin maistetaan! Rinnan siis OB 14-vuotias ja kolme kovaa kilpailijaa.

Clynelish 14yo, 43 %

Tuoksu: Ruohoisen kelmeä tuoksu, kypsää appelsiinia, sokeriliemessä olevaa hedelmäsalaattia, hunajaa ja pientä suolaisuutta.

Maku: Kiva kipristelevä hapokas laskeutuminen suuhun, oikeinkin kiva suutuntuma! Rikas, arvonsa tunteva, jopa nokkava maku. Ei kumartele ketään. Jälkimaussa turpeisuuden tuntua. Tasapainoisuudesta ja monipuolisuudesta tulee mieleen Highland Park, vaikkei tämä niin turpeinen tahi sherryinen olekaan. Verrokkina juotuun cardhu18:n verrattuna isompi ja rikkaampi. On sitten makuasia, onko tämä hapokkuus pelkästään positiivinen asia vai kääntyykö se jonkin maistajan suussa metallisuudeksi. 86.

Clynelish Wemyss Malts Single Cask Release The Highland Mariner 1997-2015, 46 %

Tuoksu: Hieman tunkkaisempi tunnelma verrokki 14yo:on verrattuna. Himppasen bensameininkiä. Vaniljaa.

Maku: Alun pehmeän hedelmäisen laskeutumisen jälkeen tiukka pippurisuus höökii suuhun ob14aa muistuttaen. Kuin 14n hieman epävarma bandwagonserkku, joka yrittää kaikessa olla vähän kuin esikuvansa mutta itseluottamus ei täysin riitä kannattelemaan kokonaisuutta. Keskimaun varsin aggressiivinen pippurisuus tuntuu jopa hieman liioitellulta ja voltteihin nähden tämä on jokseenkin kova esitys. Jälkimaku on kukkaisen parfyyminen ja se jää pitkäksi aikaa suuhun. Suutuntuma ei pärjää ob-tavaralle. 81.

Clynelish 1991 The Ultimate #13213&13214, 46 %

Tuoksu: Ihan kuin mentäisiin taas astetta likaisempaan suuntaan. Sahanpuruisuutta, veistoluokkaa, pientä turpeen tuntua. Hedelmätkin hieman kuivempia kuin aiemmin. Hieman lasiaikaa saatuaan mukaan tulee toffeeta ja hunajaa, silti kuivana pysyen.

Maku: Maku seuraa tuoksua: ollaan tammisen turpeisissa tunnelmissa hedelmäisyyden sijaan. Mutta yllättäen tässä nämä ominaisuudet toimivatkin varsin mainiosti! Suolakalan turpeinen voimakas hitaasti hiipuva tunnelma, joka ihan viime hetkillään taittuu toffeenugaan suuntaan. Oikein mainio maku! Ja todella maukas myös leikattuihin voltteihin nähden. 88.

 

Clynelish Carn Mor Celebration of the Cask 1996-2015, #8801, 55,4 %

Tuoksu: Pidättäytynyt tuoksu. Limettiä.

Maku: Tuoksun mukainen. Tiukka kuin fan. Tästä ei äkkiseltään nyt kyllä löydy oikein mitään. Kertakaikkinen pettymys ensimaistolla. Vesitilkka tuo mukaan hedelmää ja keskimaun jo tuttua pippuria parantaen tätä viskiä kyllä huikealla tavalla. Loppujen lopuksi jäljellä ei kuitenkaan oikein ole paljon muuta kuin pippurisuus. Ei kerrottavaa jälkipolville. 79.

Ardmore 9yo 2003/2012 The Ultimate, 46 %

Maistossa nuorekasta Ardmorea.

Ardmore 9yo 2003/2012 The Ultimate, Hogshead 800634, 301 bottles, 46 %

Tuoksu: Alkuun autonkumia, palanutta muovia. Likaisuus kuitenkin hyvin hallinnassa. Kova metalliteollisuusfiilis, eikä tämä ihmeemmin anna itsestään alkuun mitään. Kenkälankkia. Raakaöljyonnettomuudessa tahriutunutta lintua (joku keskisuuri siivekäs, lieneekö hanhi?). Ei erityisen herkullinen.

Maku: Ensin hyvin pyöreä, jopa vetinenkin suutuntuma. Herää kysymys, onko tämä viskiäkään? Sitten kuitenkin mukava mausteisuus ja savuisuuskin leviävät suuhun yllättävän voimakkaasti, jopa hieman pistävästi. Rakenne on öljyinen, mutta silti ohut. Lakritsi nostaa päätään jälkimaussa jättäen suuhun hyvinkin mustan rautaisen tunnelman. Tässä on kova bourbonrunko, mutta kaipaisin lisäksi jotain hedelmää tasapainottamaan kovaa metallisuutta. Vähän jää sellainen fiilis, että single cask on jouduttu lantraamaan 46 %:iin, koska muuten menisi liian kitkeräksi. Viimeisellä huikalla laitettu vesitippa toi ehkä hieman lisää jälkimakua. 82.

Laphroaig 13yo 1998, The Ultimate Selection, 61,5 %

The Ultimate Selection on hollantilainen IB-pullottaja, jolta siis tämä tynskävahvuinen refill sherryssä majaillut Laphroaig. Laphroaigin Uisge-edustaja Vicky Stevens totesi messuilla, ettei tislaamo ole myynyt IB-pullottajille tynnyreitään enää jokusiin (lähemmäksi kymmentä?) vuosiin, joten tähän asti viljalti markkinoilla olleita IB-lappareita uhkaa kenties jossain vaiheessa sukupuutto. Kohotetaan siis lasia vielä kun voidaan.

Laphroaig 13yo 1998, The Ultimate Selection, 61,5 %

Tuoksussa kauempaa nuuhkittaessa vaaleaa fudgea, lähempää lyijyisen mustaa savua. Lasin pyörittämisen jälkeen holikin löytyy ja peittää makeutta alleen. Sitten lakritsia. Voimaa ja nuoruuden uhmaa!

Maussa tuoksun kovuus ja lyijy ensimmäisinä, sitten holi turkasen kovana ja pistävänäkin. Harmillisen vähän muuta. Sitten tummia pehmeämmän lyijyisiä tuntemuksia, jotkakyllä ovat pehmeän miellyttäviä. Monsteri. Jälkimaussa suklaata. jotenkin silti raakile. veden lisäyksen myötä suklaafiilikset lisääntyvät. Tämän suuntainen lappari ei välttämättä miellytä itseäni. Liian tummaa. Voimaa kuitenkin löytyy, ja lapparin CS:n ystäville mainio lisäys kaappiin. Omassa suussani lyijy kuitenkin peittää savun alleen jossain vaiheessa jopa tyystin hävittäen sen. Tämä kylläkin parani illan myötä, kun suu oli turtunut sopivasti. Tynskävahvuinen laphroaig tarvitsee siis kunnon pohjat? Pisteet lähinnä voimasta. 89. 

Ville: T: Alkoholi ei hirveästi iske, mutta lapparille tyypillisiä lakritsisia tunnelmia nousee. Lakritsinjuurimakeutta. M: Stydi alkoholisuus, joka ei kylläkään jälkimaussa haittaa. Yleismaku hyvin lakritsainen ja yrttinen ja yllättävän makea. Tunnistaa kyllä lappariksi. Ei hienostuneita piirteitä, pikemminkin in your face. Myös jotain epäpuhtaita piirteitä. Osastoon ihan kiva, mutta OB-cs:ään nähden hieman robusti tapaus. Tuottaako tässä tapauksessa peatiness enemmänkin muita aromeja kuin savua? Petrasi pisteitä todella paljon maistojen myötä. makean, lakun ja savun setti, johon latautuneeseen suuhun alkoholi jäi taustalle. Kun vertaan refeinä toimiviin 18yo ja 3woodiin niin olisin valmis korvaamaan peruslapparina hyllyssäni. Villen pisteet: 92. 

Jälkipuintia: Tämä viski oli täynnänsä makua, jonka minä luokittelin lyijyksi ja Ville pikemminkin lakritsiksi. Sama maku on läsnä myös Laphroaigin CS:ssä ja itse asiassa joissain muissakin tynnyrivahvuisissa viskeissä. Itse koen kyseisen maun äkkiä negatiivisena kun taas Villelle se oli selvästi positiivisten makujen piirissä. Mitäs niistä äideistä ja tyttäristä sitten sanottiinkaan...