Iäkkäitä Lagavulineja VYS:in kanssa

VYS:n Iäkkäät harvinaisuudet -tastingsarja on vakiintunut tarjoamaan poikkeuksellisia viskejä, ja aina kun tämän sarjan tasting-kutsu on julkaistu on hiirisormen tullut olla nopea. Hienoja kokemuksia lähdettiin tällä kertaa hakemaan Lagavulinin parista, kun riviin oli laitettu viisi lagaa.

Jotta ei ihan kuivin suin tarvinnut lähteä viskiä juomaan, nappasimme maholan kanssa aperitiiveiksi 12yo CS:t vuosilta 2012 ja 2015. Molemmat huikeita viskejä, joista 2012 maltillisempi mutta upean tasapainoinen joka osa-alueella kun taas 2015:ssa herkullinen suklainen syvyys on merkillepantavaa. Toki näistä 2012 oli jo lähes juotu ja 2015 korkattiin tätä tilaisuutta varten, joten silläkin saattoi olla merkitystä. 

Vaan itse asiaan. Kattaus maistui seuraavalta: 

Lagavulin OB 16yo, 1980-luku, 43 %

Tuoksu: Herkullinen hedelmämehu, ehkä niitä 80-luvun bowmoren herukkatunnelmia. Myös vanhan viskin vikaa eksoottisten hedelmien muodossa.

Maku: Ei niin makea kuin tuoksu antoi olettaa. Jotain betonista tai pölyn henkeä mukana. Jotenkin tuo suutuntumaltaan mieleen Ardbegin airigh nam beistin kermaisuudessaan. Rauhallista tunnelmaa ja vanhan liiton menoa, siinä tämän pääanti. 90.

Kommentti: Nyky16-vuotiasta etsittiin verrokiksi töin tuskin. Onneksi naapuri pelasti ja toi maistelupaikalle livenä samplen. ja avot, aikoinaan itselleni viskiherätyksen tuonut tuote toimi kyllä edelleen. Nykykuustoistakesäinen on todella tasapainoinen, hedelmäisempi, astetta terävämpi suuntuntuma, mutta niin loistava tuote. Nykyviskille tässä hetkessä poskettomat 92.

Lagavulin OB Select Cask 21yo, 158 pulloa, 56.6 %

Ruotsalaisten spessutynskä.

Tuoksu: Mineraalisen pyöreä, pidättäytyvä mutta eeerittäin lupaava. Kalliota. Maitosuklaata.

Maku: Iso on, superisosti hedelmän ja veden kielelle tuova tuote. Upea hedelmäisyys valtavassa savuviskissä. Jos joskus nuoruudessa haettiin peat+sherryä niin tämä on kyllä upeasti peat+keltaiset herkut. Veden lisäys tekee tästä kyllä todella upean. Maisteleva kansa löysi tästä paljon kaikenlaisia sieniä ja muita metsämäisyyksiä, mutta ne eivät eksyneet omaan suuhuni. Tykkäsin todella paljon. Kattauksen ainoana isommin voltteja sisältävänä voisi kuvitella, että verrokkina olisivat 12-vuotiaat, mutta ei: kyllä tämä selkeästi oli enemmän tuota puhtaiden keltaisten hedelmien loistoa, jota muut varsinaisen kattauksen viskit edustivat, vaikka potkua ja suoraviivaisuutta olikin enemmän. 92.
 

Lagavulin IB Syndicate 25yo, #4394, 1991-2015, 44 %

Tuoksu: Tasapainoinen kokonaisuus, jota maukas hedelmäisyys tukee. Tukee 16-vuotiasta hedelmäisyydessään. Sitten jotain maltillista lääkemäisyyttä.

Maku: On kova! Nyt on kova! Hedelmät aukeavat rauhassa, mutta rehevästi. Merellisyyttä ja makeaa hedelmää. Sitten sitä tervaleijonaa ja lääkemäisyyttä. Tämäkin menee suussani bourbon-osastolle, tai ainakaan mitään massiivisia sherrytunnelmia ei ole. Hedelmä on tässä eniten elossa tässä. Silti seuraavan viskin jälkimaku vei vielä kovemmille lukemille. Tämä voitti tastingin monen maistajan kirjoissa. 92.

Seuraavat kaksi viskiä on tislattu samana päivänä 11.1.1979. Toinen on vain viettänyt tynnyrissä 5 vuotta lisää. Harvinainen tilanne. Maistetaan.

Lagavulin IB Syndicate 30yo, 51.2%

Tuoksu: Äkkiseltään ei kerro itsestään yhtä paljon kuin muut tuoksutellut viskit. Mutta hieman aikaa lasissa olleena on kyllä lupaava: hedelmä ja maltillinen savu ovat myyttisen hyvin tasapainossa. Voissa paistettua trooppista hedelmää.

Maku: Voi perkele mikä jälkimaku. Huikea viski. Rasvaa, toffeeta, jälkimaussa tummempia tunnelmia. Tuo hedelmä on tässä kyllä todella upean syvä makea anañas. Savua merellisyyttä ja lihaisuutta varsinkin pienen vesilisän kanssa. Jälkimaku tässä on kyllä ihan maailmanluokkaa. Vaatimattomamman tuoksu sisällä piili tämän maistelun voittaja. 93.
 

Lagavulin IB Syndicate 35yo 1979-2014, #111, 45.8%

Tuoksu: Syvää tummaa tunnelmaa. Wanhan fabuviskin vikaa. Kuin iso kala, joka rauhassa möllöttelee merenpohjassa.

Maku: Vähän ollaan jo puun puolelle. Minttuisuutta, merellisyyttä, jälkimaussa alkaa nousta hissukseen upeaa hansaplastia, puusepänpajaa, hammaslääkärin tuolia. Rauhallinen, mutta upea tuote. Mutta jälkimaut näissä ovat upeimpia. Silti tuo puu hieman jyrää sekä hedelmää että jälkimakua verrattuna tämän setin kovimpiin julkaisuihin. 92.

Upea setti kokonaisuudessaan! Kyllä laga toimii.

VYS:n iäkkäät harvinaisuudet ja Highland Park 20.6.2017

Palkansaaja elää varsin rankkoja aikoja, kun Martin Markvardsen saapuu Suomeen vetämään tastingeja. Maanantaina maisteltiin kymmenen Highland Parkia Suomen Mallasviskiseuran kanssa ja tiistaina oli vastaavan kokoinen kattaus tarjolla Viskin Ystävien Seuran kanssa. Mitä keskiviikkona? Toisaalta on kiva, että koko potentiaali hyödynnetään, kun tänne asiantuntemusta maailmalta saadaan. Ja molemmat tämän viikon kattaukset olivat kyllä sitä luokkaa, että niitä ei hevillä haluaisi jättää välistä, vaikka jutuissa vähän toistoa olisikin.

Martinilla olikin osittain samaa läppää, mutta kun ne läpät olivat riittävän hyviä, kuunteli niitä mieluusti. Martinin tastingit ovat kyllä olleet ihan parasta antia viskiurallani: niissä yhdistyvät uskomaton tietämys aiheesta, toimiva brassailu ja kunnianhimo, häkellyttävä rehellisyys ja hyvä huumori. Moni, joka on jo aikaa sitten turhautunut Highland Parkin viikinkilegendoihin, huomaakin yht'äkkiä kuuntelevansa Martinin tarinoilta muinaisilta ajoilta suurella mielenkiinnolla. Aika meni kuin siivillä.

Mutta niin, viskiäkin maisteltiin. Kattaushan oli huikea, joten ei muuta kuin maistelemaan. Tänään maistettiin myös Valkyrie, mutta heti setin alkuun, mikä oli kieltämättä fiksumpaa kuin Mallasviskiseuran tastingissa kahdeksan tynskävahvan jälkeen.

1. Highland Park Valkyrie, 45,8 %

Tuoksu: Raikas, mineraalinen, hyvin HPn karaktääriä kunnioittava. Hento turpeisuus, hyvin puhdas tuoksu.

Maku: maussa turve on jo hyvin vahvasti läsnä. Puhdas ja helppo viski, jossa hedelmä ei ole kovin vahvasti läsnä. Savu on tämän plussapuoli. Ei muilta osin erityisen monipuolinen kuitenkaan. 88.


2. Highland Park 12yo 90-luku, 43 %

Tuoksu: Upea oranssi hedelmä! Karkkimaista, mutta ei mitään esanssista tai keinotekoista. Kertakaikkiaan hieno nokka.

Maku: Upea hedelmän ja turpeen combo, kerta kaikkiaan. Upean puhdas. Ei erityisen pitkä kuitenkaan. 90.


Kommentti: Martin avasi hieman sitä, miksi nyky12yo ei maistu enää samalta kuin esim. tämä. Hän muistutti, että 90-luvulla 12yo oli ainoa core rangen tuote. Näin ollen siihen etsittiin hyviä tynnyreitä, mutta ei niinkään välttämättä vain 12yo tynnyreitä. Kama saattoi siis olla selvästi vanhempaakin. Nykyisin 12yo on todellakin vain 12-vuotiasta ja sillä hyvä. Hän oli kuitenkin tyytyväinen siitä, mihin suuntaan pullote on menossa, koska tynnyrien taso on nousussa koko ajan.

3. Highland Park 11yo Single Cask for Maxxium, #1159 1995/2006, 59,6 %

Tuoksu: Tumma syvä karkkisuus. Upea sherrytynskäjyrä. Lihaisaa luonnetta. Todella lupaava tuoksu!

Maku: No huh! Sulaa suorastaan suussa. Todella upeaa kamaa. Raskas kaveri, lihaisa, tupakkinen mutta silti niin notkea että. Ei erityisen pitkä mutta kerta kaikkiaan tasapainoinen. Näihin muihin verrattuna tämä tupakka ja nahkahousu on kyllä huikeaa. Se, että tämä on 11yo, kertoo kyllä poikkeuksellisuudesta. 91.


4. Highland Park Extra for Finland, #6324 "Sisu", 60,1 %

Maistossa nyt toinen Suomeen tuleva single cask, joka on saanut nimensä erään koiran mukaan. Lanseerausajankohdasta ei oikein saatu tolkkua, mutta ilmeisesti toinen suomeen tulevan tynskä lanseerataan loka-marraskuussa ja toinen vuodenvaihteessa.

Tuoksu: Hieman epäpuhtautta, saippuaa? Kääntyy sitten kuitenkin mineraalisuuden puolelle ja puhdistuu. Perusnokka.

Maku: Tasapainoinen, puhdas, hieman hapokas, hieman raaka. Päärynää, suolaisuutta varsinkin jälkimaussa. Eilinen SC oli parempi. Vesi avaa mineraalisuutta ja jopa hieman spearmintia. Joskin jälkimaku on kyllä pitkä ja mukava. Ei huono, mutta ei samalla tavalla sykähdyttänyt kuin eilinen 'sydäntalvi'. 88-89.


5. Highland Park 12yo Hjärta, pullotettu 2009, 58,1 %

Tuoksu: Ei samaa luokkaa kuin 11yo. Hieman epäpuhdas ja sekava. Tai sitten monipuolinen ja laaja. U choose.

Maku: On kyllä monipuolinen ja syvä kaveri. Oikein maukas. Öljyinen. Silti jotenkin kova. Täytyy lisätä vodaa. Vesi avaa kyllä isosti, tuo karkkisuutta kehiin. Jälkimakua tulee kyllä ilman muuta lisää. Puun kuivattavuutta. Onhan tämä hieno. 89.

Kommentti: Maisteleva väki tuntui kehuvan Hjärtaa vanhasta muistista vuolaasti. Itselleni tämä ei ollut tuttu pullote, enkä tuntunut pääsevän siihen samalla tavalla sisään kuin moni muu.




6. Highland Park 15yo Earl Magnus, 1994/2009, 52,6 %

Tuoksu: Upea tasapainoinen karkkisuus! Todella tyylikäs.

Maku: hitto! Upea toffeinen vaniljainen syvyys! Tämä on hieno! Jälkimaku on pitkä ja upea. Haakonin kanssa hyvin tasoissa, tämän normimaku on jopa tasapainoisemman upea mutta tämä häviää haakonin jälkimaulle. 92.



Kommentti: Earl Magnus sitten taas yllätti kyllä kerta kaikkiaan. Illan huippuja. Tässä mielessä en tainnut ainakaan yhtä vahvasti jakaa fiiliksiä muiden maistelijoiden kanssa.


7. Highland Park 12yo Saint Magnus 1998/2010, 55 %

Tuoksu: Aika tiukka, pihkaisuutta. En pääse oikein sisään.

Maku: Iisoo pettymys 15yon jälkeen. Tummaa musteisuutta. Toki tämäkin on hyvä, mutta kauas jää isoveljestään. Vesi avaa ja auttaa, kuten suurinta osaa muitakin näitä. 89.

8. Highland Park 18yo Earl Haakon 1993/2011, 54,9 %

Tuoksu: No nyt on jälleen upea ja lihaisa tuoksu. Upea.

Maku: Kuivempi viski, pihkahunajaa, keskimaun jälkeen kypsiä hedelmiä, tässä on selvästi jo iäkkäämmän viskin vikaa. Jälkimaku on upea: vesisängyssä uinuvia possun kylkipaloja. Pieni tilkka vettä avaa upeasti. Jälkimaku kestää loputtomiin. 93.

Kommentti: Haakon on aikaisemmin kellottanut 92 minun listassani. Eivät nämä koskaan absoluuttisia totuuksia ole ja toisaalta maisteluseura ja fiilis varmasti myös vaikuttaa. Siinä mielessä VYS ja Markvardsen tekivät ilmeisen hyvää työtä.


9. Highland Park 25yo Single Cask for Germany #7363 1980/2005, 55,5 %

Tuoksu: Vähän vanhan Balvenien fiilistä: aivan käsittämätön nokka. Upea sherry toki, mutta ennen kaikkea käsittämättömän upea vanha viski. Ei tästä paljoa tuoksu enää parane.

Maku: Odotuttaa kovasti alkuun. Sitten isoa tupakkaa, jopa sitä kumia hieman. On kyllä iso maku, joskaan en heti näe että maku pärjäisi ihan käsittämättömälle tuoksulle. Mutta onhan tämä hieno. Mikäli isoisäni olisi polttanut piippua lepotuolissa, tätä hän olisi voinut juoda. Silti siihen nähden, mitä tuoksu lupaili, olin hieman pettynyt makuun. 92.

10. Highland Park vintage 1967, pullotettu 1991, 43 %

Tuoksu: Ei mitään muuta kuin upeaa vanhaa viskiä eksoottisine hedelmineen. Todella upea tuoksu.

Maku: Ja juuri niinkuin tuoksu antaa ymmärtää! Aivan todella upea!! Pitkä kuin nälkävuosi, tämä on kyllä upea vanha viski. Toki vaikea paikka näiden tynskien jälkeen, mutta onhan tämä upea viskositeetti. Ei tällaisia enää tänään ole. Joukkosidontapaikkaa, eucalyptusta, anista. Sopiva määrä puun kuivattavuutta. Palanen historiaa. 93.


Lopuksi: Nämä kaksi päivää olivat kyllä huikeita kokemuksia. Täytyy myöntää, että vaikka olen aikaisemminkin pitänyt Highland Parkista, nämä olivat kyllä erittäin hienoja viskejä lähes kaikki. Toisaalta samalla tunnistin hieman sellaista jotain profiilia, josta en niin kovin välitä. Sitä esiintyi niin maanantain single caskeissa kuin osassa näitäkin pulloja. Täytyy jatkaa tutkiskelua.

Some mesmerizing Ardbegs tasted 29.4.2017

I figured out that I would write this posting in English, because this might have some international importance, or at least it will be nice to share it with some friends who helped to get some of these drams now tasted.

I started tasting whisky around 2010 and wrote my first blog posting at November 2011. Very soon after getting to know this wonderful product, I realized that I was late. The prices had started to rise and many great bottles that I had a chance to taste, were disappearing from the market. Still at that time there were great whiskys available at reasonable prices: Ardbeg Alligator all over the place, Airigh Nam Beist still widely available, some great Benriach and Glendronach single casks that didn't sell out in minutes and those great Laphroaig cask strengths with 50 € a bottle. But there were also other whiskies that seemed long gone: sherry Macallan from the 60s (I still haven't tasted any drinkable Macallan), same age Bowmores, any Port Ellen and Ardbegs from 60s and 70s. Thanks to some great whisky clubs in Finland, I've been able to taste some Port Ellens, which have been the greatest whisky moments for me so far.

But those mythic Ardbeg single casks. Even to know someone who has tasted them is rare. Also the prices nowadays are so high that even if someone owned a bottle, he would need to have some big and hairy balls to open it. Well guess what. I found a couple of guys with such balls from the beautiful city of Hämeenlinna and they invited me to taste of couple of their Ardbegs. Why? I would like to believe that it was because of my great jokes and good looks, but I also managed to gather together a couple of nice drams of some not so usual Ardbeg (thanks to the active Swedish whisky society!) that they haven't tasted so I packed my bag with some bottles and samples and headed to the sunny Hämeenlinna. And what I experienced will propably stay as a highlight of my whisky career for years to come. 29 Ardbegs of which most were stuff that are nowadays almost non existent.

We did the tasting in 3 sets and nosed everything before tasting. It took around 9 hours in total. The amounts tasted were very moderate but none was spat out either. Because one just doesn't spit Ardbeg from the 70s. 

So let's see how they tasted. We had the 17yo as an aperitif and then did the vintages and other non cask strength stuff to open out taste buds.

1. Ardbeg 17yo, 40 %

Nose: Very subtle and nice smokyness to start with. A feeling of some ripe lemon follows.

Mouth: Well balanced, the mouth feel is a bit watery though, but forgetting that the juicy smokyness with some light lemon tastes quite good indeed. This taste is fragile and light, but classy. A bit like Laura Lepistö at the early stage of her career. 90.

2. Ardbeg Ten L0, 46 %

This early Ten was used as the baseline for our first set. I once asked for the Ten of today, but the other guys looked at me in a way that I should shut up so I did. Apparently for the same reason the other recent Ardbegs like Perpetuum, Blasda, and Auriverdes were left out of this tasting (although I like Auriverdes). 

Nose: Very balanced Ardbeg smoke. Darker than 17yo.

Mouth: The bell curve that this does at your mouth is very nice: things start calmly but get stronger little by little and with beautiful balance. The same way it finishes with style. There's a clear black pepper profile in it, which was different from these other Ardbegs. This pepper is very clean and not the 'exotic indian' version that some (more sherried) whiskies deliver. Big taste, with that pepper a bit too loudly present to score higher. 90.

3. Ardbeg Airigh Nam Beist 2007, 46 %

Do all the Airigh Nam Beists taste the same? Let's make a small comparison.

Nose: A tad more tropical than 10yo. Some spearmint (this is the very typical aroma in many of these Ardbegs. Some call it coastalness, some refer to dentist chair. I use spearmint) freshness. Also some dirtyness, like motor oil.

Mouth: Ok, I said 10yo was big, but this is already another level. The mouthfeel is very juicy, it's like this is more dense liquid than the whiskies that you have today. The mouthfeel is definitely something it shares with the 2008 version. It takes you to the sea, with coastal smokyness and leaves that spearmint feeling to your mouth. A beautiful whisky again. 90.

4. Ardbeg Airigh Nam Beist 2008, 46 %

Nose: A darker, rounder leathery nose than the 07. Very nice peaceful nose.

Mouth: A little less spearmint but more some ripe yellow fruits. One might say that this is a bit more complex whisky than the 07, but then again the 07 is more fresh. That's a question of personal preference I think. What is nice here is the artisan feeling: this whisky has even some impury left, but with this quality it's only sympathetic. 91.

Sidenote: I wish the basic range whiskies of today were still like this. The ANBs have a such structure that you very seldomly see these days.

5. Ardbeg Twentyone 2016, 46 %

The new 21yo didn't have that many reviews on the Internet. I sure hope it's not because nobody's any more drinking these but only collecting.

Nose: Fresh, maritime, really clean nose. A little bit of juicy ripe yellow fruit, that reminded me of Lord of the Isles at first, but after comparison was way less exotic and less strong.

Mouth: Lingering taste, makes you wait for quite a while. Then when it comes, it's very clean, some fudge and candy feelings. Brings water to your mouth nicely. It's not the most complex whisky in the world but it has a beautiful profile. The finish is like a fading bonfire at 4am. 91.

6. Ardbeg 1977 Vintage L3, bottled 2003, 46 %

Nose: I'm sure anything would seem dirty after the new 21yo, which was ultraclean, but this feels quite dark and a bit dirty on the nose.

Mouth: Heavy stuff, as the nose suggested. The smoke is strongest so far, and is a good reminder that we're tasting an Islay distillery after all. But damn it's good! The beautiful ripe fruitiness comes a bit later on. This baby needs some time and privace to open up. 91.

7. Ardbeg 1977 vintage L2, bottled 2002, 46 %

Nose: More fresh and coastal than the L3. Like a rock after a heavy rain.

Mouth: A beautiful long taste of maritime notes, fresh spearmint and pine forest. It's so fresh, you don't have to take Mynthon after the tasting. 92.

8. Ardbeg Lord of the Isles, 46 %

Nose: Very strong exotic yellow fruits. This nose is completely different to any other whisky at this tasting. Beautiful.

Mouth: Very deep and clean, extremely fruity. The mouth isn't quite as exotic as the nose but the finish is out of this world. Enormous. 93.

9. Ardbeg 1978 vintage L8, bottled 1998, 43 %

Nose: A rounded coastalness is playing the main role here.

Mouth: A bit modest taste after LOTI. The best part is the beautiful mouthfeel but besides that, this vintage offers no spectacular notes for someone writing them. Still, it's a damn good whisky. 91.

Sidenote: Using a word modest and still scoring 91? Well, one has to remember the league we're playing in here. Any of these whiskies would propably win any kind of a tasting it would attend to. In fact, to truly appreciate these drams, it would've probably been better to taste them against some Ledaig (ok, not Ledaig, but some decent drams). But still, it was a hell of a ride.

10. Ardbeg 1975-1998, Spirit of Scotland, 40 %

Nose: A very deep dark nose. Strong medicinal notes. A very promising nose. 

Mouth: Makes you wait quite a while and then leaves the scene quite early. This taste is substantially shorter than the other drinks we have tasted. Also the mouth feel can't quite compete with these OBs. But still, with a big enough pour, it delivers very nicely. With that beautiful nose we are easily over ninety. 90. 

11. Ardbeg 1975 vintage, 43 %

Nose: Some whiskies are not meant for analyzing but just enjoying as they are. This is clearly on of them. Just some beautiful balance and wonderful Ardbeg nose!

Mouth: As the nose suggested: simply a beautiful baggage of all those great elements that Ardbeg is known of: maritime smokiness, steamship pipes, engine oil, all in perfect balance. No sharp edges but pure awesomeness all the way. Some crazy feelings of wasabi lemon at the end. Avot. 93.

After these whiskies it was time to take a break, have a coffee and be mentally ready for the stuff to come. The spirit was high and the jokes were getting better all the time. We continued with some single casks.

12. Ardbeg 28yo 1967, cask 575 Signatory, 548 bottles, 53,7 %

Nose: Well now we're at something that I have never experienced before. If at the beginning of my whisky 'career' I was looking for the perfect peat&sherry, I can stop the search now. A simply immense nose. This sherry is so balanced. It's a dry oloroso, but with such a texture and intensity that it feels like a some superdeep px. Deep dark dried fruits, leather couch. Never ever have I nosed anything like this. The nose gets 96-97 from me.

Mouth: The mouth is loyal to the nose. The dry sherryness coats your mouth. A true moment of beauty. This is probably the closest to enlightenment you can get without starting some serious meditation. It almost makes me cry when I know that I will never be able to taste this stuff again. Still the nose was a tad better than the taste. 95.

Sidenote: My ass is pretty tight so I would need to sell it only 40 times on a average profit of 100 € if I wanted a bottle of this. Let's hope nobody buys that bottle before I make it there because the next bottle will most likely cost 8000€...

13. Ardbeg 31yo 1972, cask 3038, 148 bottles, 44,2 %

Nose: Coastal delicious peat. Very deep and dense fruitiness. Antiseptic and clearly more herbal than these other fellows.

Mouth: Ah, what tranquility! What balance. The general nature is quite gray though: some gravestone, white wig. This is the first whisky on table that doesn't quite convince me. 89.

14. Ardbeg 32 yo 1972, cask 866, 239 bottles, 48,3 %

Nose: Darker more reserved than the last 1972. Then the same ripe deep fruits appear. Delicious ripe herbal notes in this one as well, but they are accompanied by exotic fruits and spearmint freshness.

Mouth: Well now we're talking. A big bag of oak, freshness, fruitiness, antiseptics, nice amount of tannins, wonderful juicyness. Every element is so beautifully balanced. The finish is full of medicinal candy. The is a huge whisky with a perfect structure and a beautiful combination of fruits and spearmint freshness. 93.

15. Ardbeg 31yo 1974, cask 2751, 141 bottles, 51,8 %

Nose: We take a step up from #866 at freshness and coastalness. Incredibly balanced and wonderfully fresh nose.

Taste: Mon dieu. a truly miraculous clean bourbon Ardbeg. Nothing to add to that. Just some wonderful deep fruitiness with perfect coastal smokyness. Nam! 94.

16. Ardbeg Provenance 1974-2000, 55,0 %

Nose: We go into a more complex darker feelings after these single casks. More at sidenotes. Very nice nose whatsoever.

Mouth: A bit metallic first taste. Then some buzzling fruitiness which this time dries the mouth. Herbal notes. The first impression wasn't that spectacular to be honest, maybe also because my expectations were the highest with this Provenance. It's very chewable whisky, and also very powerful. Still a slight dissapointment after all. 91.

Sidenote: You can feel that the Provenance contains a wider range of aromas, than the single casks we tasted. In fact, there were many pairs of whisky that had this similar phenomena: one is more clear and fresh, while the other is more complex and more fruity. This happened with the 70s SCs vs. Provenance, ANB 2007 vs. 2008 and SN2014 vs. SN2015. From more recent whiskies this could be found at least at Laphroaig 15yo vs. 18yo. So which one is better? Really difficult to say really. Depends on the moment or personal preference. I wasn't consistent here with my own reviews either, since I sometimes chose the fresher one (like the single casks or SN2014) and sometimes the more complex one (like ANB2008). All in all, this was one of the key founding from this tasting. 

17. Ardbeg 1975 Douglas Laing Old & Rare Platinum Selection, 274 bottles, 47,8 %

Nose: Smack in your face very sweet sherry. A really deep and big nose.

Mouth: And we keep on talking. Coffee, dark chocolate, deep ripe dark red berries, very easy to drink. The taste is relatively short but the toffee at the finish is simply wonderful. 92.

18. Ardbeg 16yo 1992-2008, cask 772, 184 bottles, 55,7 %

Nose: For me this is nothing but the stuff they put into your mouth at the dentist chair. Fresh as a sausage.

Mouth: Wow, really intensive and big! Tingly pepper, then big spearmint and antiseptic. Not a superlong taste. 90.

19. Ardbeg 1973-2004, cask 1143, 49,3 %

At this point of the evening the host of the evening desided that we had done a good job and got another single cask from 1973 from his stash. I tried to refuse but we were 3 against 1 and I was already a bit drunk so I gave up.

Nose: Wonderful fresh coastalness.

Mouth: Peaceful juicy coastal fruity totally balanced buddy. Damn good I gotta say. All the dark notes are missing, but still this is extremely balanced whisky that seems to have it all. 94.

20. At this point the host decided that we were still making progress and got the 1997 bottling of provenance to the table. But instead of pouring it to a new glass, he poured a little dram on top of the endings of the 2000 Prove. And damn that changed the profile of the Provenance! So much more coastalness, it was like drinking seashells. I scored this baby 94, but the score isn't scientifically valid. This time I kept my mouth shut before the operation.

Sidenote: Fooling around with some Provenances could be considered a sacrilege, but this 1cl + 1cl thing was suddenly an answer to the question I brougth up at the Provenance sidenote. Add a little bit of coastal clarity to that complex Prove and what a whisky you get!

After 20 whiskies we took another break to be ready for the last younger peaty monsters. Would they still taste good after all these drams we've been having?

21. Elements of Islay, Ar5, 57,8 %

Nose: Balanced. Sensitive. Lots of sherry influence.

Mouth: Woo, it's killing the mouth after the break! Really will need the water to restart here. But this is a nice juicy dram. 90. 

Sidenote: It's crazy how strong this stuff feels even after all these whiskies. It tells alot of today's line up, because the Ar5 has previously been very drinkable indeed.

22. Ardbeg Private Cask 1994-2006 "Esko", 59 %

This is a Finnish independent Ardbeg with a strange history. Mushimalt has gone through the story quite nicely, so check it out.

Nose: Clean car tyre, rubbery oilyness.

Mouth: As the nose suggests: an oil spill on top of the pile of tires. Kind of brutal comparing to the rest of these whiskies. 88.

23. Ardbeg Uigeadail 1st Release 2003, 54,2 %

Nose: Wonderful slightly red nose. Some berries and the pussy of that good looking auntie after smoke sauna. This nose scores 94 in my book.

Mouth: I really fills your mouth! It's like being in a berry shop that is held by that same auntie. And she gives you 20 percent off of everything. This is in fact better without water because that keeps the berries under control and let's the beautiful alcohol bite you the right way. 92.

24. Ardbeg Young Uigeadail "Oogling" 2006, 1392 bottles, 59,9 %

This rarity is made of 3 very young casks and one sherry butt. Read more here.

Nose: Tighter and harsher than the normal Uige. Alcoholic. Difficult to catch this nose.

Mouth: It sure tastes young and a bit sulphury after all we're tasted. And very stiff. Can't really get over this alcohol here. 87.

Sidenote: This was a whisky that I didn't find at the tasting. The bigger guys say it's really good but I guess I just wasn't ready for it. 

25. Ardbeg Very Young 1998-2004, 58,3 %

Nose: Like being at the dentist reception. Would've been nice to compare this to the 1992 SC.

Mouth: The same freshness is all over the place. But in a very nice way. This is the first time I really understand, why especially very young is very appreciated among these new Ardbegs. 91.

26. Ardbeg Supernova SN2015, 54,3 %

Nose: Very subtle and nice, the peat is even fragile here, which is amazing conzidering the ppms. Clearly more sherryed than the SN2014. 

Mouth: Simply a beautiful combination of fruitiness and smoke. Complexity and sherry are there more clearly than at the SN2014. 91.

27. Ardbeg Supernova SN2014, 55 %

Nose: Dryer than SN2015. I prefer this nose.

Mouth: Fantastic! This has the same spearmint that Very Young had but it's not so brutal. The smoke is neat and is accompanied by fresh coastalness. If you want less sherry but maybe a bit more raw feeling, you pick SN2014. Same points but this was a small favourite for me. 91.

28. Ardbeg Supernova 2009, 58,9 %

Nose: Raw and more brutal when compared to SN2014 and SN2015.

Taste: Much better than it's nose. Fills the mouth nicely. Those destisty notes are all over the place but they can't really compete with their colleague at Very young. 89.

Well that was it. One crazy night with some unforgettable drams. Was that amount too much? The other guys thought the last set was too much but then again they were older with less stamina. I have to admit that I was surprised with the force of the alcohol when starting the first set (normally cask strength whiskies are not a problem) and I guess that tells a lot of the quality of the drams we were having. But I still enjoyed especially those later Supernovas and the 1st release Uigeadail a lot. Can't say anything else but a huge thank you to the Hämeenlinna crew. There came only 15 cm snow while I was there so a beautiful summer weather. Over and out.

Bunnahabhainit 12yo, 18yo ja 25yo

Bunnahabhain on ollut itselleni se islayn vaikea tislaamo: suurin osa maistelukerroista on jättänyt pettymyksen suuhun ja välillä bunnat ovat maistuneet jopa epämiellyttäviltä. Nyt kuitenkin sokkotastingin joukkoon oli ujutettu kolme bunnaa, joista yksi pääsi yllättämään oikeinkin positiivisesti.


Bunnahabhain 12yo, 46,3 %

Tuoksu: Hieman epäpuhdas, kumia. Rosoista savua. Ei erityinen. Tämä epäpuhtaus on se hankala tekijä tässä.

Maku: Ohut. Sitten karkkista makeutta, ruohoista fudgeisuutta. Jotenkin jännä: ei huono vaikka ohuehko. Jälkimaku kompensoi. 82.


Bunnahabhain 18yo, 46,3 %

Tuoksu: Tästä tietää heti että tämä on hieno viski. Syvää kondensoitunutta makeutta, kypsiä oransseja hedelmiä. Savusaunan aamuyön tuntien jälkihehkua. (91).

Maku: Tuoksun mukainen maku: ensin isoa syvää vanhaa hedelmää. Sitten upeasti tukeva alkoholi, jonka jälkeen sitä kanervaturpeen vienoa tenhoa, joka hyväilee joka solua. Vaikka henkilökohtaisia muistikuvia nälkävuoden pituudesta ei ole niin tämä kestää suussa pitkään. Jälkimaun terva ja suola yhdistettynä eksoottisiin hedelmiin räjäyttävät pankin. Suutuntuma on verrattuna voimakas ja asteen tanniininen. savuinen yleisvaikutelma koostuu . 93.
Kommentti: Joskus kannattaa maistaa sokkona. Muiden islay-viskien joukossa tämä nousi mielettömällä tavalla edukseen ja monasti bunnasta löytämäni oksennuksenomaiset tuntemukset olivat nyt puhdistuneet kypsiin eksoottisiin hedelmiin. On se makuaisti ja sen kontekstisidonnaisuus jännä juttu.


Bunnahabhain 25yo, 46,3 %

Tuoksu: Irtokarkkista veikeyttä. Hyvinkin maukasta hedelmää, savu selvästi sivuosassa. Kypsää ei kirpeää sitrusta. Myös hieman spearmintia, karvisen turkkia.

Maku: Seuraa tuoksua, mutta vie sitä sitten reilusti eteenpäin: maallista raikasta suuntäyteisyyttä, jättää suuhun maukkaan fiiliksen. Tämä on kovin tuttu, mutta mikä? Jää kysymykseksi, alkaako makeus hieman tökkiä. Jotenkin highland parkmainen. Jälkimaku on hieno!  89.


Loppumiete: Kun olen hintoja viime aikoina parjannut, niin 18-vuotiaasta Alkossa pyydettävä 100,80 € on tällä hetkellä mielestäni varsin kohtuullinen hinta ja yksi Alkon parhaista valueista.

Iäkkäitä japseja VYS:in kanssa 29.11.2014

Taannoin maisteltiin iäkkäät harvinaisuudet -sarjassa liuta japanilaisia. Itselleni nämä olivat ensimmäinen kunnollinen tutustuminen japanilaiseen viskiin jokuista irtonaista Karuizawaa lukuun ottamatta. Ja hyvin maistuivat:

Yoichi 20yo, 52 %

Yoichin vuosituotanto on n. kaksi miljoonaa litraa. Kypsytysastioina tässä viskissä on käytetty pääosin exbourbonia, mutta myös jonkin verran japanilaista tammea ja sherrytynnyriä.

Tuoksu: Makeaa kukkaisuutta, siirappista mallasta. Nugaista mausteisuutta. Oikein herkullinen startti! Bensaisuutta. Appelsiininkuorta ja maukasta suklaisuutta.

Maku: Maltainen. Hyvin kihelmöivän täyttävä suutuntuma. Pippurisuutta. Alkoholi aika voimakas. Jälkimaussa mustaa teetä. Hyvin makea ensituntuma. Sitten kun suu tottuu alkoholiin niin monipuolisuutta ja rakennetta tulee lisää. Siirappinen höttö, jota tervaleijonan sokerikuorrutus tukee. 90-91.

Kommentti: Jätän poikkeuksellisesti pisteisiin gäpin, koska Karuizawojen jälkeen oli vaikea palata tähän ja ekan maiston vahva 91 ei enää tuntunutkaan niin hyvältä.

Yoichi 1990, 50 %

Tuoksu: Samaa makeaa mausteisuutta kuin 20yo. Kukkaiset kesäfiilikset. Miellyttävä, mutta huomattavan paljon työväenluokkaisempi kuin 20yo. Kuivempi.

Maku: Ollaan perinteisemmän mallasviskin kimpussa: kuiva, öljyinen, pippurinen, mutta kuitenkin raikas. Tammi oikein mainiosti tasapainoinen. Tyylikäs ja tasapainoinen viski. Tulee hieman mieleen hp18, joskaan ei niin juureva. 91.

Kommentti: Tämä jaksoi painaa myös karujen jälkeen.

Karuizawa 14yo 1999 "Memories of Karuizawa", c. 855, sherry cask, 57 %

Tuoksu: Ensalkuun varsin tympeä kengänpohja. Tunkkaista vinttiä. Silti tuoksu kielii rakenteesta. Sonyn vhs-nauhurin ulosvedettyä nauhaa. Jodia, lääkemäisyyttä. Hiiltä. Henkinen väri: harmaa. Kuitenkin kun viski saa lasiaikaa, alkavat tympeätkin tunnelmat hieman hellittää ja nugainen rauhallisuus alkaa nostaa päätään.

Maku: Tumma. Suuntäyttävä. Tanniininen. Suorastaan musta viski. Mustan teen tanniineja. Alkoholi myös kohtuuvoimakas. Pohjaanpoltettua sokeria. Kovin erikoinen, mutta extremeäkin hakevalle ehkä hieman töpäkkä. Vesi tuo makeampia ja kukkaisiakin tunnelmia kehiin, helpottaa selvästi. Pitkittää myös kertoen laadukkaasta löröstä. Viimeinen huikka reilulla vesilisällä olisi antanut paljon lisää. Liian pienet dramit - taas. 85.

Karuizawa 12yo 2000 c. 166, 64,3 %

Tuoksu: Raikas. Alkoholinen. Voimallinen, joskaan ei äärimmäisen antava.

Maku: Eka maisto vedellä: varsin raikas ja kukkaisen mukava kaveri! Tuoreita marjoja, pitkä draaman kaari. Puhdas viski! Tässä raikkaus on nimenomaan kohdillaan. kasteisen havumetsän marjoja. Jos meditoisin, joisin tätä. Jälkimaussa turvetta jopa! Tyhjentää mielen. Lukusuositus: Eckhart Tolle: läsnäolon voima. 89.

Karuizawa 1972, c. 7038, 63,3 %

Tuoksu: Woo!!! Tämä on heti alkuun upea tuoksu: vanhaa nahkaa, nojatuolia, ikivanhaa tammea, bonsai-puuta. Karamellisokeria. Tuoksu 94.

Maku: Hyvin tanniininen alkuun, samettinen, nugainen, psykoterapeutin nahkatuolin käsinojan nuoleminen. Maukas ja tasapainoinen viski. Mutta mutta: pärjääkö maku tuoksulle? No pärjäähän se hyvin. Tummaa kirsikkaa. Mutta onhan tämä huikea. 93.

Iäkkäitä Springbankeja Viskin ystävien seuran kanssa 18.10.2014

VYS:n iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarja kerääntyi tällä kertaa Springbankin äärelle. En ole itse koskaan oikein löytänyt kyseisen puljun tuotteita, vaikka yritetty on. Legendaarisista vuosista kun kuitenkin sai kuvan Lontoossa, piti näitä hieman vanhemman kaliiberin Springereitä lähteä maistamaan.

Springbank esittäytyi paitsi tastingin vetäneen Jarkko Nikkasen puheissa, myös käytännön tislaamokokemusten kautta erään tislaamolla töissä olleen jäsenen kertoessa kokemuksiaan. Springerin rooli Campbeltownissa vaikutti eroavan kovasti siitä, miten valtaosa nykytislaamoista asioitansa hoitaa: tislaamo on merkittävä työllistäjä kylässä, ja käsityövaiheita on viskin teossa paljon. Reilun kaupan viskiäkö siis? Sillä voi ainakin perustella itselleen pullojen usein hitusen muita kovemmat hinnat.

Kattauksessa oli tarjolla viisi takavuosina pullotettua Springbankia. Ja näin ne minulle maistuivat.

Springbank 8yo, pullotettu 1980-luvulla, 43 %

Tuoksu: Huikea vahainen hedelmä! Kenkälankkia. Varsin raikas, jos kohta hieman bensainen.

Maku: Hyvin pehmeä suutuntuma, sitten isosti suolaisuutta, syvää bourbonvaniljaa, merellisyyttä syvää hedelmää myös. Jälkimaussa nousee hento turve. Tuo jännä suutuntuman pehmeys on tässä miellyttävää, vaikka usein ei vastaavissa tapauksissa ole niin. Hedelmissä on myös sopivaa greippimäistä raikkautta. Alkoholin kipristelyäkin on sopivasti. Suolaisuus ja makeus kohtaavat kivasti. Tällaista tuotetta ei nykyaikana saa. Hetki nahkasohvalla viettyisi tämän kanssa maittavasti. Oikein maukas, tasapainoinen, maukas viski! 90.

Springbank 12yo, pullotettu 1970-luvulla, 43 %

Tuoksu: Upea persikkaisuus, intensiivinen voima. Jälleen jotain lakkaa, mutta ilman muuta hyvällä tavalla. Hyvin syvä hedelmäisyys. Selvästi hedelmäisempi kuin eka. Metsäisiä marjoja, mutta ensisijassa nenältään keltainen viski.

Maku: Selvästi enemmän purentaa suutuntumassa: tanniinia, ryhdikkyyttä, tervaista turpeisuutta, sherryisyyden maukkautta. Hitto soikoon! Jälkimaussa eksoottisempia hedelmiä, päärynää, persikkaa. Hapokkuus suutuntumassa on raikkaan maukas. Maun kaari on hyvin johdonmukainen ja tasaisesti kaartuva. Tyyliä ja taitoa. Sopivaa mentholia. Maistuu jotenkin niin hyvältä että tekisi mieli antaa vielä yksi piste lisää, mutta en ehkä silti viitsi. 92.

Springbank 15yo, pullotettu 1970-luvulla, 43 %

Tuoksu: Kynsilakanpoistoainetta, hentoa parfyymisuutta. Greippiä. Intensiivinen omalaatuisuus. Aivan omanlaisiaan tuotteita kaikki. Kengänpohjaa. Havumetsämäistä tunnelmaa.

Maku: Suutuntumassa mennään taas alkuun pehmeämpään, mutta sitten mukaan tulee voimaa, pehmeyttä, punaisuutta, mausteisuutta laajalla spektrillä. Tupakkalaatikkoa. Tanniinejakin jonkin verran kuivattavana jälkimakuna. Jälkimaussa jälleen greippiä ja muita makeita hedelmiä hennon turpeen kanssa. Hieman esanssibanaania. Kuivaavuus ehkä tämän miinus, kun taas jälkimaun kipristelevä pistelevyys selkeä vahvuus. 91.

Springbank 21yo, pullotettu 1970-luvulla, 43 %

Tuoksu: Merellinen raikkaus, hentoa mentholia. Nugaista nahkakenkää.

Maku: Aikaisempia terävämpi suutuntuma. Iso hyökyvä voima, jopa port ellenmäinen merellinen tuhkainen mentholinen voima, joka kestää ja kestää tuoden mukanaan kipristelevää kesäistä lokkien huudon siivittämää rantakalliota. Upea hento, mutta silti voimakkaan herkkä suutuntuma ja viski itsessäänkin. Hansaplast ja menthol vie tämän vahvasti islayn suuntaan. Jos joku tarjoaisi tämän Port Elleninä tai Ardbegina niin läpi menisi niin että heilahtaa. 93.

Springbank 10yo, pullotettu 1980-luvulla, 57 %

Tuoksu: Bensiininen, varsin kuiva viski. Näistä ensalkuun heikoin. Kynsilakanpoistoainetta. Ajan kanssa ottaa kuitenkin voimaa ja syvyyttä enenevässä määrin.

Maku: Nyt ollaan selvästi tynskävahvan viskin äärellä. Isoa voimaa, merellisyyttä, lääkemäisyyttä. Ei kuitenkaan äkkiseltään kovin kummoinen. Yrttimäisyyttä, ruohoisuutta. Alkoholi kuitenkin nätin pehmeää, vaikkakin voimakasta. Sitä tukee jälleen näille lajityypillinen hento turve ja mausteisuus. Sevän bourbon-baikutteinen viski, jota pari tippaa vettä avaa isostikin. Voita. Suolaista merellisyyttä. Suoraviivaisuutta. Tyrneyttä. Holin voima jaksaa kantaa jälkimakua pitkällekin. Suolaista omenaa. 89.

Lopunviimetteeks: Aijai, olihan kattaus ja tapahtuma. Saimme maistaa palasen historiaa ja sellaisia makuja, joita ei enää nykypäivänä eteen tule. Oli myös virkistävää vaihtelua vetää tasting, jossa lähes kaikki pullot olivat 43-volttisia ja silti äärimmäisen toimivia. Tynnyrivahvuus ei siis välttämättä ole ainoa tie onneen. Erikseen täytyy mainostaa tapahtuman tunnelmaa ja henkeä: vieressäni istui sveitsiläinen kaveri, joka ei ymmärtänyt viskien esittelystä tai muustakaan meiningistä hölkäsen pöläystä. Tulkkasin hänelle ehkä kaksi lausetta. Silti hän oli suorastaan häkeltynyt siitä, kuin upea tapahtuma oli kyseessä ja mikä tunnelma Carelian kellaritilassa vallitsi. Viski siis näemmä yhdistää yli kielirajojen.

Pisteet (kolmelle parhaalle 3-2-1) maistelukansan kesken jakautuivat seuraavasti:

1. 6pts
2. 14pts
3. 48pts
4. 45pts
5. 18pts

Omaan suuhuni upeaa 12-vuotiasta ei siis raakattu niin korkealle yleisesti ottaen.

kaksin käsin Karuizawaa

The Whisky Show on profiloitunut osaltaan Karuizawa-fanaatikkojen pyhiinvaelluspaikaksi. Ainakin viime vuosina messuilla on lanseerattu pullo tai pari tätä Japanin Port Elleniä, ja niin tänäkin vuonna. Mielessä kutkutteli, että josko tässä olisi nyt se once in a lifetime ostos... Piti kuitenkin ensin maksaa, koska 375 £ on kuitenkin jonkin verran rahnaa.

Karuizawa 29yo bourbon cask #8897, 53,9 %

Tuoksu: Upea syvä makean maltaisen punainen nenä, upea nenä! Hilloinen. Silti raikas. Joulupuddinia. Tämän kanssa viettää aikaa vaikka kuinka!

Maku: Upea intensiivinen mausteinen make maku! Erilainen viski. 93.




Kommentti: Joskus tulee vastaan viski, jota ei tarvitse sen kummemmin kuvailla tai siitä luonnehdintoja löytää. Voi vain nautiskella upeaa makua. Tämä oli sellainen.

Karuizawa 30yo sherry cask #5347, 58,2 %

Tuoksu: Vittu. Upea syvä mutta kuitenkin raikas sherry.

Maku: Makean sherryinen mutta silti raikas. Jälkimaku kestää vuosia. 93.


No, tuliko ostettua? Eipä tullut. Upeita viskejä, mutta eivät once in a lifetime. Olisivat vaatineet kellotuksia sinne 95-97:n haarukkaan, niin olisi Visa vinkunut.

Longmorn 32yo 1976, Whiskykanzler "the Uncollectable Collection", 53 %

Suosittujen viskien hintojen jatkaessa nousuaan moni harrastaja kääntää katsettaan vähemmän tunnettujen tislaamojen puoleen. Korviini kantautui vinkkejä siitä, että erityisesti Longmorn voisi olla tällainen hidden gem -tislaamo. Maistoon oli siis otettava pieni suora tislaamon tuotteita. Referenssiksi toki alkuun normi 16-vuotias, jota on aikaisemmin maistettu myös täällä.

Longmorn 16yo, 48 %

Tuoksu: Kiva perushedelmäisyys, jota tukee mineraalinen raikkaus. Ei kuitenkaan erityisen voimakas tuoksu. 

Maku: Tässä on selkeä pehmeä hedelmäisyys. Alkoholin jälkeen pippurisuus nostaa päätään ja sitä seuraavat eukalyptuksen/mintun puraisu. Perusviskien joukossa luonteikas kaveri. Jälkimaun maltillinen vehreys on miellyttävää. 88.

Kommentti: Munakas ratkaisu pullottaa tislaamon "perustuote" 16-vuotiaana. Toki kyseinen Longmorn on myös selvästi kalliimpi kuin monen muun tislaamon peruspullo.

Mutta sitten itse asiaan. Eräs ystävä viskissä lykkäsi taannoin Berliinissä käydessäni käteeni samplen Longmornia, joka oli pullotettu Berliiniläisen Wein & Whisky -liikkeen toimesta. Kyseisen puljun omistaja lanseerasi vuonna 2006 pienen pullotussarjan nimellä "The Uncollectable Collection", ja sarjassa oli ideana se, että pulloja ei kapsuloitu, vaan ne myytiin normaalilla "auki" olevalla korkilla, jolloin niillä ei ollut samanlaista jälleenmyyntiarvoa keräilijöiden silmissä ja viskit myytiinkin maailmanmarkkinahintaa halvemmalla. Taustalla vaikutti vahva "Whisky is for drinking" -ideologia. Halukkaat saksankielentaitoiset (jokaisen pitäisi muuten osata vähän saksaa, ties koska lähtevät taas rynnimään rajan yli) voivat lukea tarkemmin täältä. Harvoin kuulee upeampaa ideaa. Vaan maistetaanpa. 

Longmorn 32yo 1976, Whiskykanzler "the Uncollectable Collection", 53 %

Tuoksu: Jo iäkkäämmän pörppäviskin tuoksua. Kypsää eksoottista hedelmää, voita. Hyvin tivistyneen tuntuinen tuoksu. Vaikuttaa herkulta.

Maku: Maku seuraa selkeästi tuoksua: hyvin makea, jopa irtokarkkimaisen intensiivinen suutuntuma. Jälkimaku on nyt sellainen, joka tuo maistajalle reaktiona hymyn huulille. Pitkä, syvä, monivivahteinen, tyylikäs bourbon-kypsytetty vanha viski maistuu tältä. Jälkimaussakin on vielä pontta, tuoden eucalyptushenkisyyttä leijailemaan huulille. Vesi avaa tyypilliseen tapaa tuoden huumaavuutta ja ehkä hieman sitruunaa kehiin. Tässä on keltainen viski, joka kelpaisi häpeilemättä sille nahkasohvalle. Tupakkaa. On vain upea viski, ei siitä pääse. 93.

Kommentti: Iso kiitos samplesta Berliinin suuntaan. Kenties saamme kommenttiosioon vielä lahjoittajalta jonkun selostuksen tuon pullon alkuperästä ja erikoisesta sarjasta ylipäänsä, mikäli mies blogiin joskus eksyy.

Uutta ja wanhaa Ardbegia SMWS:n kanssa 1.6.2014

Sopivasti Ardbeg-dayn jälkeen Suomen mallasviskiseura järjesti kattaukseltaan varsin herkullisen Ardbeg-tastingin. Viskiethokseen kuuluu valitella, kuinka ennen samat viskit maistuivat paremmilta, olivat halvempia ja niitä kantavat tarjoilijatkin kauniimpia. Muistikuvat kuitenkin saattavat olla petollisia, ja harva on toisaalta päässyt testaamaan samaa viskiä (sen todennäköisemmin kuin sitä samaa tarjoilijaakaan) monen eri vuoden ikähaarukalla. Nyt siihen tarjoutui mahdollisuus, kun kattaukseen oli asetettu Ardbegin perusrangesta kymppivuotias sekä Uigeadail kahtena eri ikäisenä versiona. Jotta homma ei menisi aivan tylsäksi, myös muutama muu herkku oli löydetty mukaan. Toki etukäteisodotukset kohdistuivat Lord of the Isles -pullotteeseen, jota olin vain kerran aikaisemmin maistanut ruhtinaallisen senttilitran tukholmalaisessa Akkuratissa. Vaan asiaan.

Ensimmäisenä oli tarjolla sokkovertailu kymppivuotiaasta. Näistä ensimmäinen osoittautui nykypulloteeksi, ja ero oli kyllä jo sokkotestissäkin selvä.


Ardbeg 10yo 46 % nykypullote

Tuoksu: kevyt, sitruksisen savuinen.

Maku: Raikas, kevyt, maltaisen savuinen. Jälkimaku on mukavan pitkä ja hedelmäinen. Verrattuna y:hyn tämä on kevyempi, raakatislemäisempi ja pistävämpi. Jälkimaku pippurisen mausteinen.

Ardbeg 10yo, 46 %, 2000-luvun alun pullote

Tuoksu: Tasaisempi, hieman tummempi, ei niin sitrusta.

Maku: Tummempi suussa. Turpeisempi. Voimakkaampi. Suoraviivaisempi. Parempi. Jälkimaussa on nyt selkeä turvesavu jota sitrus tukee mutta ei näyttele pääosaa. Nimenomaan tymäkkä jälkimaku. Namia. Hienon suoraviivainen savuviski. 90.

Ardbeg Airigh Nam Beist 1990 vintage, 46 % (2006 pullote)

Tuoksu: makeampi, eksoottisia hedelmiä savun kylkeen. Raikas. Mutta ei newmakemaisen raikas kuten uusi kymppi.

Maku: Nyt on savu ja makeus messevässä tasapainossa! Kiva tyylikäs keltainen savuviski. Vähemmän savua kuin kybässä. Tämän hedelmäisyyden ero nykykymppiin on se, että tässä on kypsiä hedelmiä, samalla raikkauttta mutta ei new makea. Erittäin nautinnollinen ja pitkä suun isosti täyttävä jälkimaku. Hyvin täyttää suun voltteihin nähden. 91.

Ardbeg "Lord of the Isles" 25yo, 46 % (vuoden 74-75 tisleitä lähinnä. LOTIa pullotettiin vuosina 2001-2007. Kyseinen pullote vuodelta 2001.)

Tuoksu: Uskomaton paukku eksoottisia hedelmiä.

Maku: Tuo eksoottisten hedelmien vyöry on kyllä hieno. Savu on jo kypsään ikään ehtinyttä, hieno viski. Jälkimaussa jotain herkullista vegetaalisuutta. Kaktushenkisyyttä. 93.

Ardbeg 1990 Cask Strength, 55% (tislaamomyyntiä varten tehty
n. tuhannen pullon erä, n. 14 vuotias)

Tuoksu: Hyvin erilainen, merellisen raikas, suolaisuutta, spearmintia, hansaplastia. Nyt juodaan viinaa -fiilis! Alkoholin lyijyfiilistä.

Maku: Ennen kaikkea makeus iskee ensin, sitten iso savu. Voimaa löytyy, näiden herkkien viskien jälkeen jopa liikaa. Hyvin yksinkertainen viski, josta ei myöskään löydy mitään ihmeitä nuotteja. Beististakaan ei löytynyt mutta se oli silti oikein maukas uisge. Peruskamaa, ja hentoinen pettymys maukkahan tuoksun jälkeen. 88.

Setin loppuun tarjolla oli jälleen sokkovertailu Uigeadailista. Toinen tuotteista oli nykypäivän Uige ja toinen vuodelta 2003, eli ensimmäinen ilmestynyt Uige. Tastingin vetänyt Ilkka Ruponen kertoi kyseiseen viskiin laitettaneen 35-45 % jopa yli 20 vuotiaita sherrytynnyreitä ja loput 9-10 vuotiaita ex-bourbon-tynnyreitä. Tässäkin tapauksessa ero oli mielestäni selkeä:

Ardbeg Uigeadail, 54,2 % (nykypullote)

Tuoksu: Hieman epäpuhtautta punaisuudessa, kumisuutta. Sitten punaista marjaisuutta. Nuoren oloinen.

Maku: Tummanpunainen, mustanpuhuva savusherry. Aika yksioikoinen. Tosin jälkimaun itämainen mausteisuus on tässä kiva. Aika lyhyt jälkimaku tosin. Tämän sherryisyys on nuorempaa ja raikkaampaa. 88.

Ardbeg Uigeadail, 54,2%, 2003 pullote

Tuoksu: Selkeän sherryinen verrattuna toiseen.

Maku: Merkittävän sherryinen, syvä, mukava. Suklaata ja mausteita jälkimaussa, ken on myös selvästi pidempi kuin nykypullotteen. Maukas viski! Samantuntuista jälkimakua hieman kuin lotissa.

Yhteenvetoa: Ilkka Ruposen järkkymättömän historia- ja detaljituntemuksen, Mika Janssonin prenykyhetken ardbeg-tarinointien sekä hienon juomakattauksen avulla kyseisestä sunnuntaista sukeutui varsin mukava viskihetki. Omaan suuhuni olisi valintatilanteessa kaatunut joka kerta se vanhempi tarjolla olevista viskeistä, mutta toisaalta nykytuotteiden kunniaksi on sanottava se, että kun Uigeadailin paremmuudesta äänestettiin ennen tietoa siitä, kumpi on kumpi, äänet jakautuivat likimain tasan. Kympinkin kohdalla tämä äänestys tehtiin, mutta vasta sen jälkeen, kun wanha oli paljastettu, joten tätä äänestystä tuskin voidaan pitää kovin luotettavana.

Suurimpana erona nyky-Ardbegin ja oikeastaan kaikkien noiden vanhempien tuotteiden välillä oli makujen kokonaisuus tai harmonia: esimerkiksi vanha kymppi ja Airigh nam beist maistuivat vain yksinkertaisesti todella hyviltä ja tasapainoisilta viskeiltä ilman, että niistä tarvitsisi sen kummemmin löytää ihmeempiä maistelunuotteja tai muuta jännää. Uusissa versioissa viskin "ominaisuudet" olivat enemmänkin päälleliimattuja. Yksi erittäin hyvä havainto erään viskisiepon suusta oli savujen ero: oli havaittavissa, että vanhemmissa pullotteissa savuisuus oli usein puhtaampaa, ikään kuin aidon puun savua, kun taas nuoremmissa versioissa mukaan sekoittui jotain likaista, teollista, kumimaista savua. Allekirjoitan.

Ardbeg komiteatapaaminen 25.3.2014 Kino Engelissä

Avaruus on aina in. Näin ollen oma viski avaruudessa on tislaamolle sellainen kultakimpale, että siitä pitää ulosmitata markkinamielessä kaikki. Tästä syystä ei ole ihme, että Ardbeg on muistutellut komiteajäseniään omasta avaruusprojektistaan aina sen käynnistymisestä alkaen. Kirjailin aiheesta jo Galileon yhteydessä, joten muistiaan voi halutessaan virkistää täällä.

Avaruustyttö otti janoiset vieraat vastaan

Avaruusteemainen oli myös tämän kevään komiteakutsu, kun ardbegväki kutsuttiin salaperäisesti perinteiseen Kino Engeliin elokuvanillan pariin. Tämän tarkempia speksejä ei kutsussa ollut, eikä edes viinaa luvattu tarjoiltavan. Silti innokkaita oli paikalla salin täydeltä, mikä tietysti oli oikein sopiva kunnianosoitus paikalle saapunutta Distillery Manager Mickey Headsia kohtaan. Tapahtuma polkaistiin käyntiin perinteisten leffaeväiden (limut, popparit ja Arpan kymppi) ja Headsin kuulumisten parissa. Mies kertoi, että avaruustisle otettaisiin alas vielä tämän vuoden aikana, ja sen jälkeen sitä päästäisiin vertaamaan sitten heidän varastossaan kypsyvään ja Texasissa kypsyvään verrokkitisleeseen. Veikkaan, että kuulemme prosessin siitäkin vaiheesta vielä.

Hehkuttelujen jälkeen päästiin katsomaan leffaa, joka osoittautui vuonna 1954 valmistetuksi Conquest of Space -scifijännäriksi. Lempeästi voisi sanoa, että ajan hammas oli jonkin verran nakertanut erikoistehosteiden vaikutusta katsojaan, mutta camp-hengessä kyseessä oli varsin mukava raina. Harva kuitenkaan osasi odottaa Headsin yllätystä leffan jälkeen: mies oli nimittäin raijannut mukaan Ardbegin vuoden 1975 tynnyrinäytteen, jota sitten pääsimme maistamaan. Tämän vaatimattomasti melkein 40-vuotiaan Ardbegin jälkeen suuntasimme viereiseen olutravintola Bryggeriin, jossa kattaukseen kuuluivat herkulliset Votkinsin makkarat ja hapankaali. Bryggeriä on muutaman käyntikerran jälkeen muutenkin kehuttava: paikan omista oluista ei ole vielä huonoa vastaan tullut, ja iso plussa on mahdollisuus maistaa oluita 1dl ja 2dl:n annoksina - ja vieläpä suhteessa samaan hintaan kuin normituoppi (4 dl). Mutta sitten itse asiaan, eli miltä tuo arppavanhus mielestäni maistui:



Ardbeg 1975 Cask Sample # 4194 (3rd fill bourbon), 42,9 %

Tuoksu: Hyvin hento, tupakkainen, tuhkainen. Ei anna itsestään mitenkään erityisen paljoa. Kuitenkin tuhkaisen turpeisuuden mukana on eksoottisia hedelmiä (kypsää ananasta, mangoa?). 

Maku: No mutta: viskin mieletön syvyys tulee mieleen ennen kaikkea! Kuin sukeltaisi valtavaan määrään tryffelisuklaata pää edellä. Tämä on huippu! Makupuolella uskomattoman upea savu yhdistyy saumattomasti eksoottisiin hyvin kondensoituneisiin hedelmiin. Kuitenkin jälkimaku on tämän parasta antia: raikkaus (spearmint, jodi?) nostaa päätään ja yhdistyy seesteiseen juurevuuteen ja kypsään hedelmäisyyteen. Upea. 93. (pelkkä maku voisi olla jopa 94, mutta tuoksu ei ollut aivan huippu).

Kommentti: Mickey Headsin mukaan kyseinen tynnyri on enkelten toimesta tyhjentynyt varsin kovaa vauhtia ja alkuperäisestä n. 200 litrasta jäljellä on enää n. 100 litraa. Kun ajattelee, että Ardbeg olisi voinut käyttää tätä tavaraa vaikkapa 40-vuotiaan pullotteen julkaisemiseksi joskus (täysin poskettomalla hintalapulla tietysti), on melko käsittämätöntä, että sitä tuosta vain rontattiin suomalaisten Ardbeg-fanien maistettavaksi. Toisaalta on todettava, että tuskin millään muulla tavalla tislaamo voisi saada tyytyväisempiä asiakkaita kuin vilauttamalla heille palasta sitä legendaarisuutta, jota 70-luvun Ardbegit isojen poikien puheissa edustavat. Harvalla nykyharrastajalla kun on koskaan mahdollisuutta omin (laillisin) keinoin moisia herkkuja päästä maistamaan. Ja mieli on jännittävä tekele: kun Bryggerissä sitten sai vielä lasillisen peruskymppiä, oli siinäkin aistittavissa tuon tynnyrinäytteen vivahde. Toivottavasti se pysyy siellä jatkossakin.

Itse en luonnollisesti osaa vertailla kyseistä tynnyriä Ardbegin 70-luvun tuotantoon ylipäänsä, mutta jonkin kommentin mukaan kyseessä ei olisi ollut kovin tyypillinen aikansa tuote. Mikäli joku paremmin asioita tunteva oli paikalla, saa toki kommentoida. Niin, ja mainitaan vielä sen verran, että tämä 1975 tarjottiin ilmeisesti haastavasta nautintapaikasta johtuen muovikiposta. Koska varmuusvälinein varautuminen on kuitenkin tärkeää niin viskitastingissa kuin kesäfestareilla, allekirjoittaneella oli oma lasi varmuuden vuoksi mukana. Tuli tarpeeseen.

Warehouse 3 (the legendary, they say)

Mickey Heads (kuvassa oikealla) ja Space Girl

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 5 - Caol Ila 21yo, 61,3 %

Jahas, alkudrinksut on juotu ja päästään asiaan. Rare Malts -sarjassa on kokonaista neljä erilaista Caol Ilaa, joista tämä toivottavasti se paras.


Caol Ila 21yo 1977/1999 Rare Malts, 61,3 %

Tuoksu: Tuhkaista savuisuutta. Tuhkakuppia. Lämmittelyn jälkeen hentoa sitruunaakin mukana. Perus. Raikas, kepeä. Vesitippa avaa ja isontaa tätä.

Maku: Nyt on todella töpäkkä suutuntuma: tämä tuntuisi tarvitsevan vettä väkisinkin. Mutta: kun alkoholin yli pääsee niin tulee isoa merellisyyttä, suolaisuutta ja pientä sitruunaa. Ja varsin hyvä setti! Salmiakkia. Vesi lisää alkuun salmiakkia isosti. Pöhinää tulee makuun myös: iso iso iso! Jos se merellinen viski pitäisi opiskella niin tästä voisi aloittaa. Loppumaussa sitruunalakua. Upea tuo alkoholin suolainen ja merellinen nousu, hitto vie! Kuin olisi sillä kallionkielekkeellä keltainen perinteinen sadetakki päällä rikkoutuneen parisuhteen jälkeen miettimässä ihmisen pienuutta suuruuden äärellä. Onhan tämä upea. 93.

Ardbegin komiteatasting Stadin Islaylla 26.9.2013

Sääennusteet paria päivää ennen näyttivät huolestuttavilta, ja mittari näytti vielä aamulla pakkaslukemia, mutta kun lautta irtosi Kennacraigista kohti satumaista Islayta, saattoi kasvoillaan tuntea syksyisen ilta-auringon viimeiset lämpöhiukkaset ja vieno atlanttinen merituuli viipyili kuontalolla. Lämmin varustus sekä lautan aurinkokannen kattava viskibaari pitivät huolen matkamiesten viihtymisestä, ja matka meni leppoisasti tarinoita kuunnellen niiltä, jotka olivat ennen olleet.

Tai siis ainakin aika lähelle islayfiilistelyjä päästiin, kun Ardbegin komiteatasting järjestettiin kotoisasti Suomenlinnan upseerikerholla. Joku asiaan perehtyneempi totesi, ettei Suokin kasvillisuus täysin muistuttanut Islayta, mutta minulla ainakin meni täydestä.

Ardbegin Distillery Manager Mickey Heads oli kunnioittanut läsnäolollaan suomalaisia Ardbeg-ystäviä, ja Moët Hennessy Suomi oli tarjonnut tapahtumalle sen arvoiset puitteet: 1800-luvun puolivälin upseerikerho oli upea paikka, jonne ei tavallinen pulliainen koska tahansa pääsekään. Alkuun kuultiin tavanomainen historiapläjäys ja selostus Ardbegin erinomaisuudesta, mutta paikalle saapuneita kutkuttivat jo eteen katetut 4 lasia, joista kaksi oli nimetty mystisesti cask sampleiksi ja kaksi oli vanhoja tuttuja. Kattaus aloitettiin asiaankuuluvasti Ardbeg TENillä, jonka osalta todettiin vain, että se maistui sisätiloissa paremmalta kuin Suokin kalliolla. Sen sijaan sitä seuraavista laseista kirjoitin jotain ylöskin.

Ardbeg cask sample 1998, 2nd fill oloroso sherry butt #2722, 52,7 %

Tuoksu: Kuiva lääkemäinen sherryisyys. Rikas, ei yhtään likainen. Mausteinen. Syvä. Tummaa nahkavyötä. Tervaa, nuotiota. Tämän puhtaus on ennen kaikkea upeaa.

Sherrybutt tuo väriä. Vasemmalla TEN.

Maku: Orientaalimausteinen, pirskahtelevan suuntäyttävä mystinen tumma punaisuus. Herkullinen tumma sherryisyys! Puu tuo jonkin verran tanniinisuutta mukaan, mutta myös makeutta. Taustalla turvetta, suolaisuutta, merellisyyttä ja tervaleijonaa. Pari tippaa vettä avaa kokemusta. Kertakaikkisen upea puhdas sherryviski. Ollaan sellaisen dramin äärellä, johon en keksisi muuta parannettavaa kuin lisää ikää. 93.

Kommentti: Tämä viski tuo mieleen mummon, joka kutoo ullakolla punaista villasukkaa nahkafatöljissä istuen. Jos viski voi kertoa tarinan, niin tämä teki sen tänä iltana parhaiten. Hieno kokemus.

Ardbeg Uigeadail, 54,2 %

Tuoksu: Edelliseen sampleen verrattuna likaisuutta, lyijyä, maanläheisyyttä. Tummaa suklaata. Kovuutta.

Maku: Terävyys ja metallisuus korostuvat tässäkin, mutta niiden takana on tummaa sherryisyyttä. Maku on jotenkin lyhyt. Iso ero kakkoseen. Silti hyvin juureva. Purentaa löytyy. Öljysatamaa. 86.

Kommentti: Yleisesti hyvin pidetty Uigeadail ei jostain syystä omaan suuhuni ole istunut. Kenties tuo sherryisen likaisuuden vaikutelma on se, joka pistää vastaan. Tässä tastingissa kontrasti tuon cask samplen puhtauteen oli erityisen suuri. Vaan moni tykkää, kuten esimerkiksi Whiskyfunin Serge.

Ardbeg cask sample 1975, ex sherry butt #1379, 55 %

Jos Mickey Headsin englannista oli välillä vaikea saada selvää, niin korvaa piti erityisesti heristää, kun kuuli esittelyt viimeisestä viskistä. What say you, siis miltä vuodelta?!? On suorastaan uskomatonta, että paikalle raahattiin 38-vuotias Ardbeg. Tislaamo tietää, mistä naruista vetää.

Tuoksu: Puhdas keltaisuus, ananasta, liköörimäisyyttä? Sauternes. (toim. huom. tähän astiset fiilikset kirjattiin ennen kuin tiedettiin, mitä lasissa on) Syvä ja rikas keltaisuus, joulumaustetta. Pientä kumilaisuutta, hyvällä tavalla. Pihkaa, kuivakakkua. Lakattua puuta, maltaisuutta. Tuoksu tuo mieleen puusepän pajan. Ei silti maailmanluokan tuoksu. 

Maku: Hyvin kondensoitunutta isoa herkullista keltaista hedelmää, aprikoosia? Mieletöntä tässä on nimenomaan tuon keltaisuuden puhtaus ja raikkaus, ts. maku ei ole eksoottisia hedelmiä, vaan enemmänkin tuttuja suomihedelmiä. Alkoholi on äärimmäisen maltillinen tässä, mutta suurimmat herkkufiilikset tulevat jälkimaussa, joka jatkuu kihelmöivänä keltaisenvihreänä ruohoisuutena ikuisuuden. Savuisuus tai pikemminkin turpeisuus on pehmeänä taustalla, mutta valtava hedelmäisyys ja voimallisuus on tässä pääosassa. Ei silti sellainen viski joksi olisin kuvitelmissani 70-luvun arpan uumoillut. 93.

Kommentti: Esittelyvaiheessa meni ohi tuo sherrybutt-määritelmä, ja sherryisyyttä en kyllä tästä löytänyt millään. Ilmeisesti kyseessä saattoi olla jopa 3rd fill sherrybutt, koska sherryn vaikutus väriin ja makuun oli niin olematon. Ei kuitenkaan tyypillinen 70-luvun sherrybegi, eikä myöskään tyypillinen 70-luvun ex-bourbonbegi, sanoivat minua tietävämmät. Upea viski toki, ja jälkimaku niin pitkä, että se maistui suussa vielä seuraavana aamuna herätessäänkin...

Yhteenveto:Olihan huikeaa: Kaksi valtavaa viskiä, jotka viimeistään vakuuttivat siitä, että tässä tapahtumassa kannattaa olla jatkossakin läsnä, mikäli vastaavaa järjestetään. 1975:seen oli hieman vaikea suhtautua ilman ennakko-odotuksia, mutta rehellisesti on sanottava, että 1998 sherry osui omaan suuhun tuota paremmin, vaikka samat pisteet annettiinkin. Fiilismuistolla olisin jälkeenpäin pudottanut tuon 1975:n 92:seen, mutta jääköön noin. sen sijaan tuo 1998 aukaisi kyllä silmiä Ardbegin mahdollisuuksille. Kyseisestä pullosta olisi voinut jo jonkin verran pennosia kasaan laittaa. Innolla odotamme sitä aikaa, jolloin Ardbeg julkaisee jonkin hieman vanhemman pullotteen. Ei siihen kovin montaa vuotta voi enää mennä.