Bunnahabhain Cruach-Mhona batch No 1, 50 %

Harvaa kiinnostanee, mutta kerrottakoon silti: Cruach-Mhona tarkoittaa läjää kuivuvia turvepaakkuja. Nokkelimmat jo arvasivatkin, että turpeistettu viski on kyseessä. Tämä on myös NAS ja epäilemättä varsin nuorta. Kun kuitenkin härkä sarvineen auliina odotti ja edellinen maistettu nuori Bunna oli herkkua, eikä viski kaiketi pullossa enää liiemmin kypsy, niin piti maistaman.

Bunnahabhain Cruach-Mhona batch No 1, 50 %

Tuoksu: Bunna 12yo:n tuttua epäpuhdasta hedelmää ja bensaa. Poltettua muovia. Lasia pyörittäessä voimakas mausteisuus iskee nokkaan: kuivaa savua. 12yo:ta suoviivaisempi savuisuus, mutta epämiellyttävä hedelmä on kuitenkin taustalla. Ei kutsu maistamaan.

Maku: Hedelmäistä tuntumaa alkuun, sitten holi iskee isosti. Kun siitä toivutaan, suuhun jää ihan mukava turpea fiilis, mutta ei kauheasti asioita kuitenkaan. Villen assosioimana voin tunnistaa myös lakritsin, mutta nimenomaan lakritsina, en laphroaig-tyylisenä lyijynä. Paranee lasin edetessä: 2 cl olisi tätä helposti liian vähän. Voltit ovat alkusäikähdyksen jälkeen itse asiassa aika kivasti kohdallaan: ei tarvitse lisätä vettä. Jälkimaussa ei mitään suuria juttuja. Tasainen kaatoviski, josta maksaisin 35e/puteli mökille mukaan otettavaksi. Maussa on sellaista tiettyä epämiellyttävyyttä, josta en pääse eroon ja jonka yhdistän Bunnaan. Joku muu voi silti kyseisestä ominaisuudesta pitää. 83.

Ville: T: Navettaa, punaista ylikypsää hedelmää, poljettua vadelmaa, marjaisuutta. Maatuneita asioita. Potkua löytyy. M: Ristiriitainen kokemus: ensin tuli tunne, että nyt eivät voltit turhia kursaile, enkä alkuun pitänyt sitä hyvänä. Savua oli ja salmiakkia. Mutta sitten alkoi nousta kivoja makeita juttuja savuisuuden rinnalle. Upgrade tuoksusta ilman muuta. Lopulta varsin mukavia makeita savujuttuja: lakritsaa, lihapiirakkaa. Eikä alkoholikaan pistele enää puolen lasin jälkeen. Tuoksun navettamaiset fiilikset ovat kadonneet. Ei ihan huono. Villen pisteet: 87.

Benriach Septendecim peated malt 17yo, 46 %

Edellisen entryn Smokeheadin jälkeen maistossa oli Benriachin uusi typerällä latinanimellä varustettu Septendecim 17yo. Etukäteisodotukset olivat katossa, koska palikat olivat varsin messevästi paikallaan: lupaava Benriach tislaamona, ikää jo kunnioitettavat lukemat, turpeistettua mallasta ja hinta kuitenkin alle 1 € / cl. Lähtökohdiltaan siis potentiaalista kaapintäytettä, mutta lunastaako odotukset?

Benriach Septendecim peated malt 17yo, 46 %

Tuoksu: Kaukaa nuuhkiessa makeahkon lämmin vastaanotto. Savu on kauempaa tuoksuteltaessa täysin kateissa. Sitten lähempää tuoksuteltaessa terävähkö lämmin savu tulee esiin. Hyvin maukas hedelmäisyys, punaista mietoa mausteisuutta ja sitten savua. Avokadoa? Lasissa 30min seistyään jopa hikisukkaisuutta tuli esiin, mutta se onneksi häipyi sitten. 

Maku: Alkuun antaa odottaa, mitä tapahtuu. Sitten mausteisuus ja savu alkavat vähitellen täyttää suuta voimistuen tasaisesti ja miellyttävästi. Savu on sittemmin pääosassa hyvin nahkaisena ja tummanruskeana. Myös vahva mutta tyylikäs maisteisuus läsnä. Nielaisun jälkeen seuraa laphroaig-tyylistä lyijyisyyttä ja poltettua puuta. Hieman yksioikoinen, mutta silti varsin herkullinen. Kärsi ehkä hieman tyhdimpisavuisen Smokeheadin maistelusta ennen tätä. Ansaitsee tilaisuuden tullen uuden maiston, mutta ei näillä eväillä suoraan ostoskoriin. 88.

Ville: T: Alkuun en juuri haista muuta kuin savua. leivontamausteita, vaniljaa. M: Ensimmäisen satsin vedettyäni sain tästä kyllä kiksejä. Smokeheadin jälkeen tämä on todella ryhdikäs: jälkimaku hyökkää ja täyttää suun. Vähän yksioikoinen toki, mutta bourbontynnyrin vanilja ja tammi mukavasti mukana. Jälkimaussa sikarilaatikkoa ja jopa tupakkaa. Mietin, mikä tämän erottaa islayn savuista, ja sen sanominen ei olekaan helppoa. Mutta ehkä tästä puuttuu tietty merellisyys ja suolaisuus, jotka korvautuvat puuverstaalla ja sikarisuudella. Villen pisteet: 87.

Smokehead, the Rock Edition Release 2012, 43 %

Maanantaina maistettiin kolme erilaista savuviskiä, joista ensimmäisenä Smokehead the Rock Edition Release 2012. Tästä kaverilta saadusta samplesta ei ollut sen kummemmin etukäteistietoja, joten maistajat olettivat maistelevansa blendiä. Tänään kansainvälisen hakukoneen avustuksella sitten havaitsinkin, että kyseessä on ehta Islayn single malt, jonka tislaamo on kuitenkin jätetty tarkoituksella hämärän peittoon. Mystery malt siis. Mielenkiintoista. 2012 Rock Editionista oli vaikea löytää tietoa itse viskin eroavaisuudesta normismokeheadiin. Tämä Limited Release taitaakin siis erota alkuperäisestä tuotteesta lähinnä pakkauksensa osalta: Rock Edition on mukana yhdessä jos toisessa rock'n'roll -tapahtumassa.

Smokehead the Rock Edition Release 2012, 43 %

Tuoksu: Ihan alkuun epämiellyttävä petrooli, joka kuitenkin väistyy melko heti ja tilalle tulee savua, joka muistuttaa kovasti Kilchomania: öljyistä autonrengasta ja tiettyä makeutta. Positiivisen voimakas ja luonteikas ensituntuma! Lasin pyörittämisen jälkeen savu kuivenee, voimistuu ja syvenee. Ei huono. Savun alta hentoa nahkaa ja jotain keltaista hedelmää, viittaa ananakseen? Yllättävän voimallinen tuoksu voltteihin nähden. Toistaiseksi paras haistamani blendituoksu [huom, tämä ei siis ollut blendi, mutta maistettiin sellaisenaan].

Maku: Pehmeän samettinen suutuntuma, sitten mausteinen kipakkuus leviää suuhun. Yleisilmeeltään kuiva: kuivaa nuotiota ja turvetta, joka kääntyy suklaaseen, mutta ei juurikaan hedelmää. Jälkimaussa kiva paahtoleipämäinen ja sikarinen veden kielelle tuova jopa suklainenkin fiilis. Jättää pienen erittäin mukavan kihelmöinnin suuhun. Plussaa voisi olla hieman suuremmat voltit, jotta voima pääsisi paremmin esille. Toimisi itsessään parhaiten ilman vertailukohtaviskejä. 88.

Ville: T: Vieno, tuore, pinnallinen savu, mutta kuitenkin miellyttävä. Jos tämän kaataisi single malt -pullosta, niin varmasti syntyisi ihan hyvät fiilikset. Aromikas. Maustepaletin osalta vaniljaa. Tyrnävämpiä bensajuttuja, kumimaisuutta.

M: Eka hörppy toi vahvan alkoholin piston, mutta sittemmin holi ei enää potkinut: aika pehmeästä tavarasta kyse. Savu hieman muuttaa muotoaan tuoksusta: ei enää niin petroolista, vaan mukaan tulee samettisuutta ja täyteläisyyttä. Makea sivujuonne: toffeemaista maitosokerisuutta/fudgea. Jälkimaussa lapparimaista lakritsia, joka on ehkä tämän makeuden lähde. Tervaleijonaa. Taustalla jotain vaikeammin hahmoteltavaa tunkkaista, josta en saa kiinni. Pikkukiva viski ja ihan kelpo tuote. Villen pisteet: 84.

Jälkikirjoitus: Viskiharrastus on täynnä oikeita totuuksia, joista yksi on, että blendit ovat huonoja. Siitä syystä tämän maistaminen oli hämmentävä kokemus: sehän maistui hyvältä! Podin jopa tunnontuskia, että annoin sen verran hyvät pisteet ja epäilin tilapäistä mielenhäiriötä. Tämä taas kertoi vaikeudesta ylittää niitä ennakkoluuloja, joita ennakkotiedot viskistä aiheuttavat. Joka tapauksessa, kyseessä on maukas viski ja jos sitä sattuu löytämään reilun kolmenkympin hintaan esim. lentokentiltä, puteli kannattaa ilman muuta kopata mukaan. Value on huikea. Niin, ja onhan tuossa pullossakin kieltämättä aika lailla munaa.

Kommentti sokkomaisteluun

Dramming.com -blogi järjesti mielenkiintoisen sokkomaistelusetin: halukkaat saivat tilata setin sampleja, jotka oli mahdollisimman pitkälle "sokotettu" eli kaikki tavat veikata alkuperää häivytetty. Samalla lanseerattiin kilpailu, jossa oli tavoitteena veikata, mistä viskeistä oli kyse. Alkuperäinen setti täällä.

Nyt maistelun tulokset on julkaistu ja niihin voi tutustua täällä. Viskit tuntuivat olevan äkkiseltään aika vaikeita, mutta osumaprosentti oli siitäkin huolimatta varsin heikko: kukaan ei tunnistanut yhtään tarkkaa pullotetta ja vain kaksi veikkausta 74:stä osui oikeaan tislaamoon. Kirjoittaja kyseenalaistaa johtopäätöksissään niin alue- kuin tislaamokaraktäärin ja vahvistuu siitä, että sokkomaistelu on vaikeaa. Ilmeisesti mukana oli varsin kokeneitakin maistelijoita. Kyseiseen blogiin kannattaa tutustua muutenkin. Hyvin kirjoitettua ja mielenkiintoista kamaa.

Miksi juoda muuta kuin Laphroaig Quarter Caskia?

Jouduin pohtimaan otsikon kysymystä, kun ystäväni herrassa ja viskissä - Erkka - päätyi hankkimaan viskihyllynsä täytteeksi toisen pullon kyseistä Lapparia edellisen oltua ehtynyt. Mies oli selvästi löytänyt suosikkinsa ja lentokentiltä parhaimmillaan noin kolmenkympin hinta auttoi tarkan markan miestä valinnassa. Kun kuitenkin muut maistetut viskit lasketaan gubbella vielä toistaiseksi kahdella kädellä, jouduin rakentavan asiakaspalautteen hengessä toteamaan, että muitakin viskejä olisi ja heti ensimmäiseen hyvään ei välttämättä kannata hirttäytyä ja jättää loppuja (toki usein vähän kalliimpia maistamatta). Saatoinpa jopa todeta, että kannattaisi maistaa rinnan QC ja 18yo, jolloin huomaisi 18yo:n monipuolisuuden ja rodukkuuden, minkä jälkeen 1/4-tynnyrillinen todennäköisesti esiintyisi kalvakkaammassa valossa.

Sillä sitähän sää kysyit. Jos esimerkiksi saman tislaamon tuotoksia maistetaan rinnan, usein on tarkoituksena vertailla niitä, etsiä suosikkia tai aivan simppelisti oppia erottamaan ne, koska monesti erillisesti maistettuna eroja ei osaisi sanoa. Omaan suuhuni quarter cask ja 18yo ovat asemoituneet juuri edellä mainitulla tavalla. Samalla logiikallani olen edennyt siihen, että kun tisleen ikään laitetaan vuosikymmen ja pullon hintaan useampi kymppi lisää, niin saadaan helposti aina parempaa ja parempaa kamaa nautittavaksi.

Kuitenkin, nautittuani edellisenä iltana messevässä ulkoporealtaassa viljalti dissaamaani Laphroaig 10yo:ta (koska en moisiin olosuhteisiin viitsinyt haaskata parempaa), jouduin toteamaan sen olevan varsin kelpo viski jos vertailukohtaa ei ole. Kun jälleen muistetaan, että quarter cask on normikympistä huikea upgrade ja edelleen valueltaan maailmanluokkaa (joka on eri mieltä, kommentoikoon nyt tai vaietkoon iäksi), niin onko Erkka sittenkään niin hölmö, jos hän haluaa pidättäytyä kyseisessä juomassa? Jos se maistuu, niin minkä vuoksi maistaa jotain toista tuplasti maksavaa juomaa jonka jälkeen kyseinen budjettiviski ei enää vaikutakaan niin hyvältä? Jos tätä ajatusta sovellettaisiin viskimaailman ulkopuolella, se vaikuttaisi täysin absurdilta. Ostaisitko tuplakalliin auton, vaikka et osaisi sanoa eroa halvempaan ellet ajaisi niitä aivan peräkkäin? Vai ostaisitko kuitenkin, koska se kalliimpi on kasattu Bayernilaisella moottoritehtaalla ja brändätty taitavasti jolloin uskot sen olevan parempi?

Kyseinen pohdinta kehoittaa minua jälleen viskien sokkomaisteluun, sillä näkisin, että se on ainoa tapa riisua viskistä pois kaikki turha kikkailu ja keskittyä itse tuoksuun/makuun. Sillä kieltämättä tilanne, jossa yritän tarjota Erkalle viskiä, joka on normiversion (lähtöhinta 30e) lisäksi viimeistelty pienemmässä tynnyrissä (+10e), otetaan yhdestä tynnyristä (+20e), ei värjätä (+10e), julkaistaan tislaamon 100-vuotisjuhlan kunniaksi (+30e) ja jota on tehty vain 5000 pulloa (+50e), ja joka on kyllä parempaa, mutta ei niin paljoa, ettei eroa pysty sokkona tunnistamaan, niin luulen, että Erkka edelleen nauraa viskihörhölle tonnimarkan pulloineen ja nauttii tyytyväisenä kolmenkympin quarteriaan. Toisaalta jos kaikki olisivat kuten Erkka, Ardbegia ei olisi varmaankaan avattu uudelleen.

Jotta ei menisi täysin hurskasteluksi, totean silti, että tuplaamalla sen kolmekymppiä saa kyllä kokemukseni mukaan usein aika paljon syvemmän kokemuksen. tuplaamalla sen löytää jo helposti kokemuksia, joita länsimaisissa kulttuureissa on yleensä lainsäädännöllä rajoitettu. Siitä ylöspäin en tiedä, kuinka hyvin hinta korreloi makuun. Kerron heti kun tilinauhani antaa myöten. Suosittelen joka tapauksessa maistamaan sitä 18-kesäistä lappariakin. Vaikka sitten eri kerralla.

Jack Daniels Single Barrel, 45 %

Bracciano, pieni keskiaikainen kylä Rooman lähettyvillä, yllätti yhdellä pittoreskilla baarilla. Juomahyllyllä oli myös viskejä, joista kuitenkin vain Laproaighin 10yo yhdestä maltaasta. Sitten silmät osuivat Jack Danielsin Single Barrel -pullotteeseen. Viskimaailman single cask -trendiä on käytetty tässä taidokkaasti hyväksi, mutta loppujen lopuksi kyse on samasta n. 4-vuotiaasta bourbonista kuin normaalistikin, mutta tämä tulee yhdestä tynskästä ja voltit on jätetty 45 %:iin. Hintaa määrämittaiselle kaadolle oli 3,5 €, johon juuri ja juuri taivuin. 

Jack Daniels Single Barrel, 45 %

Tuoksu: Hyvin kesäisen hedelmäinen, vaniljainen, avoimen pyöreä. Hentoa turvetta. Maukkaan kutsuva ja hyvä.

Maku: Alkuun pistävän voimakas, tuoksun hedelmää, suuta pistelevää mausteisuutta. Jälkimaku mineraalinen. Tynnyrisyys myös maltillisesti läsnä. 83.

Glenfarclas 10yo, 40 %

Black Door pubissa maistettu perustuote herkullisen 105:sen innoittamana:

Glenfarclas 10yo, 40 % (hinta: alle 5 € / 2 cl)

Tuoksu: Hyvin raikas hedelmä, banaania, tuoretta päärynäistä ruohoisuutta.

Maku: Pyöreä alku, sitten nektarimaista pehmeyttä suuhun. Jää vähän vajaaksi: ei mausteisuutta juurikaan. Persikkaa. Kevyt perusidea mutta ei mitenkään erityinen. 80.

Black Grouse, 40 %

Eläväpullo ollut lomilla, nyt taas sorvin ääressä. Asiaan palataan maistamalla Blendi, johon on joidenkin tietojen mukaan käytetty 40 % Islayn viskiä. Tiedä hänestä, mutta pihiys iski Teerenpelissä enkä viitsinyt Laphroaig triple woodin (6 € / 2 cl) lisäksi ottaa toista oikeaa viskiä. Ennakkoluulottomasti maistamaan siis. 

Black Grouse, 40 % (hinta alle 3 € / 2 cl Teerenpelissä. Alkossa 20,90 € / 0,5l muovipullo)

Tuoksu: Heti alkuun erittäin epäpuhdas tuulahdus, ponumaista simaa, halvan kuoharin vivahteita. Sitten sitruksisempaa keveyttä joka kuitenkin jää ohueksi ja latteaksi. Sulkeutunut ja todella heikko tuoksu.

Maku: Suutuntuma antaa alkuun odottaa mutta sitten täyttää hiljalleen suun itse asiassa aika hyvärakenteisesti. Kevyttä on eikä mitään erityistä pienen kihemöinnin lisäksi irtoa, mutta puhdasrakenteisessa viskissä ei sinänsä ole vikaa. Holi ei potki, sen sijaan hento turve jää suuhun ollen tämän viskin paras osa. Yleisfiilis on ruohoinen ja lattea. Maku on kuitenkin iso upgrade tuoksusta. Kesäistä hieman mautonta marjaisuuttakin löytyy. Ei kitkerä mut lattea. Sanomattakin on selvää, että 3wood vei riekkoa kuin pässiä narussa. Tosin senkin hinnalla (6 € / 2 cl) Sijoitan jatkossa rahani mielummin vaikka johonkin erikoisolueen. 79.

Kaksi IB-Bowmorea

Maistossa pari nuorta IB-bowmorea. 

Alchemist Bowmore 9yo 1998-2007, 46 %

Tuoksu: Kova, hyvin kuivan alkoholinen, sitruksinen, puhdaspiirteistä turvetta, ei niinkään savua. Puuta. Tuntuisi siltä, että vesi voisi avata hieman. Sittemmin hieman suolaisiakin lihaisia vivahteita. vesi avasi ja toi mukaan keltaisen oranssia hedelmää.

Maku: Kova suutuntuma, selkeä kuiva puusavu läsnä, nuotiota. Hedelmät alkuunsa loistavat poissaolollaan. Jälkimaku edelleen puinen, mutta ruohomaisia yrttimäisyyksiä täynnä: ei huono. Yleisesitykseltään silti aika kova ja rajoittunut: makukin haluaa vähän vettä. vesi tuo mukaan tummempaa makumaailmaa: syvempää samettista savua. jälkimaussa sen myötä myös mukavaa sitruksisuutta. Tietty happo osaa täyttää suun kyllä hyvin. Jälkimaku on tässä herkkua ja ansaitsisi ysillä alkavat pisteet. kuitenkin pliisu tuoksu ja alkumakujen vähyys pudottavat tuomion: 89.

Ville: t: Kuiva, savu nousee sinisempänä. Sulkeutunut tuoksu. Odottava ensikosketus. M: Avautuu 

paljon enemmän juttuja kuin tuoksussa. Täyttää suuta, mukava keskiöljyinen viskositeetti. savu nousee mukavasti hedelmien kanssa ja jää pitkään suuhun. hedelmät karvaampaa puolta, hedelmän kuorta. mausteisuutta ei löydy. Maukas. Maku parempi kuin tuoksu. tuoksu verotti pisteitä. villen pisteet: 86.

Liquid sun Bowmore 11yo 2000-2011, 46 %

Tuoksu: Alkuun kauempaa haistettuna makea karkkimaisuus, makeaa omenaa, karambolaa. päärynää, aitoa vaniljaa. Alkoholi huomattavasti pehmeämpää kuin 9yo:ssa. Lasia enemmän pyörittäessä holi nousee voimakkaampana, mutta edelleen erittäin pehmeänä. Lupaava tuoksu! Savu loistaa poissaolollaan. 

Maku: Pehmeä suutuntuma, maistuu kuin viiniviimeistelty viski: Caol Ilan DE? Holi todella pehmeä, jopa pliisu. Makumaailma kuitenkin yksipuolinen. Vasta jälkimaussa tulevat tutut bowmore-fiilikset: hento sitruksisuus ja possuisuus. Ei kuitenkaan tarpeeksi holin antamaa voimaa: vähän pliisu yleisesti ottaen. Lopussa kuivan notskisavun tuntua, joka on tämänkin kohdalla se paras osa. 86.

Ville: t: Vihreää nallekarkkia. Huomattavasti makeampi kuin 9yo. Selväpiirteisempi savu. Keltaisia makeita hedelmiä. Lasissa olon jälkeen makeus ja keltaisuus korostuvat. M: Pehmeämpi kuin edellinen: makean täyteläinen ensikosketus Ei kuitenkaan vailla alkoholia. Savu tulee tuoksua voimakkaampana: tuttu bowmore-savu. makeus kuitenkin hallitsevana: siirappiin säilöttyä hedelmää. Vähän kaipaisi mausteisuutta lisää. Nyt hieman neilikkaisuutta/maustepippuria, mutta ei muita täydentäviä mausteita. Lopuksi jää lyhyeksi. Vaikka haluaisin tykätä näistä makeammista niin silti suoraviivainen 9yo miellytti enemmän. Villen pisteet: 85.

Edradour Caledonia 12yo, 46 %

IB-pullottaja Signatoryn omistama Edradour on Skotlannin pienimpia tislaamoja. Tämä oloroso-sherrytynskässä kypsytetty Caledonia on siltä 2009 lanseerattu rajoitettu julkaisu. Maistettu Black door pubissa, jossa hinta oli kuukauden tarjouksena 4,50 € / 2 cl. Black doorin viskilistan puute on muuten harmillinen juttu. Pulloja on hyllyssä kunnioitettava määrä, mutta tarkemmista tiedoista tai hinnoista ei ole mahdollista saada tolkkua kuin yksi kerrallaan kysymällä mikä taas aiheuttaa usein kiireisessä baarissa ruuhkaa ja baarimikossa huokailua kun täytyy koneelta tarkistaa yksittäisiä pulloja. Itse menisin pubiin mieluusti siten, että ottaisin jonkun juoman eteeni ja ryhtyisin sitten syventymään viskilistaan tarkemman kattauksen kartoittamiseksi. Black door ei siis ainakaan minulle saa myytyä sitä määrää viskiä kuin listan kanssa saisi.

Edradour Caledonia 12yo, 46 %

Tuoksu: Merellisen suolainen sherrytunkkaisuus, pölyisyyden alla sitten punaisia hedelmiä. Tuoksuu vanhalle sherrytynnyrille, mikä ei ole niin positiivista.

Maku: Hyvin pehmeän lämmin sherryisyys, johon tulee mukaan suunkuivattavuutta ja loppuun makeutuvaa punaista marjaa. Suutuntumassa on voimaa, jykevyyttä ja luonnetta vaatimattomiin voltteihin nähden. Turpeisuuttakin löytyy. Maku on selvä upgradeaus tuoksusta. 86.

2012 toisen kvartaalin viskiranking

Taas on vettä virrannut siinä määrin Glen-joessa, että on aika listata omasta kaapista löytyvät pullot neljännesvuosittaiseen viskirankingiin. Uutuuksia edellisestä listauksesta on muutama. Ja koska tämä ranking perustuu vain ja ainoastaan luontihetkellä vallinneeseen tuntumaan munaskujen seudulla, on myös johtopaikka vaihtunut. Edes oman suun absoluuttisesta paremmuudesta ei siis voida puhua, sillä selvästi sijoituksissa painottuvat ne viskit, joista on viime ajoilta hyviä kokemuksia. Suluissa edellisen kvartaalin sijoitus.

1. (2.) Bowmore 25yo 1985 Signatory's Cask Strength Collection, 51,6 %
2. (1.) Ardbeg Alligator, 51,2 % 
3. (4.) Laphroaig CS 2009 Batch 001, 57,8 %
4. (uusi) Laphroaig 15yo, 43 %  
5. (3.) Laphroaig 18yo, 48 % 
6. (10.) Balvenie 21yo portwood, 40 %  
7. (12.) Caol Ila 25 yo, 43 %
8. (5.) Caol Ila CS, 59,2 % 
9. (8.) Laphroaig Quarter Cask, 48 %  
10. (uusi) Benriach 15yo PX, 46 %
11. (6.) Arran 12yo, single cask for Savonlinna Syndicate, 57,1 % 
12. (14.) Laphroaig 16yo, Cadenhead's 55,2 %
13. (7.) Ardbeg TEN, 46 % 
14. (uusi) Glenfarclas 105, 60 % 
15. (uusi) Benriach 20yo, 43 %
16. (uusi) Aberlour a bunadh, 60,2 % 
17. (9.) Highland Park 18yo, 43 % 
18. (11.) Glen Ord 15 yo, Cadenhead's, 57,3 % 
19. (13.) Bowmore 17yo Duthie's, 46 % 
20. (uusi) Lagavulin 16yo, 43 %
21. (uusi) Lagavulin 12yo CS, 56,6 % 
22. (19.) Glenfiddich 15yo, 43 %
23. (17.) Caol Ila 12yo, 43 %
24. (15.) Jura 16yo, 40 % 
25. (16.) Old Pulteney WK499 Isabella Fortuna, 51 % 
26. (21.) The Glenlivet 15 yo travel retail, 40 %
27. (18.) Talisker 10yo 
28. (20.) Bunnahabhain XII, 46,3 % 
29. (22.) Highland Park 1998 travel retail, 40 % 
30. (23.) Laphroaig 10yo, 40 % 
31. (24.) Dalwhinnie 15yo, 43 %

Lisäksi listalle pääsyä odottaa Highland Park 21yo, 47,5 %.

Paha kaula?

Viskeistä kuulee monasti mainittavan pahasta kaulasta eli siitä, kuinka pullon ensimmäiset naukut eivät maistu niin hyviltä kuin sitten myöhemmin loppupullo. Kriittinen lukija ei voine nähdä tässä muuta syytä kuin sen, että viskin maku muuttuu sen saadessa ilmaa. Samalla ajattelulla päästään siihen kysymykseen, kuinka kauan viski säilyy pullossa hyvänä. En ole toistaiseksi törmännyt vedenpitäviin vastauksiin näihin kysymyksiin. 

Omat kokemukseni viime ajoilta kuitenkin vihjaavat pahan kaulan olemassaolosta. Esimerkiksi edellisen postauksen Benriach 15yo px maistui Uisgessa oikein herkulliselta. kun sitten oma pullo avattiin turistitastingia varten, se oli selvä pettymys. Nyt kun puteli on puolimatkassaan, olivat sen tuoksu ja maku voimistuneet mukavasti ja se herätti maistajissaan asiaankuuluvaa ihastelua. Vastaavasti Pikkulinnussa maistettu Benriach 20yo (93 pistettä) maistui huikealta, mutta nyt avattu oma pullo tuotti sulkeutuneisuudessaan hienoisen pettymyksen (88 pistettä). Aika näyttää, nouseeko tuo arvossaan ja onko tässä teoriassa perää.

Mutta sopiiko pahan kaulan teoria kaikkiin viskeihin? Korviini on kuulunut myös ajatus siitä, että nuoret stydit savuviskit olisivat parhaimmillaan vast'avattuina, koska niiden voima on silloin täysillä mukana. Myöhemmin viski saattaa hieman laimentua ja menettää niitä ominaisuuksiaan, joiden perusteella sitä juodaan. Käykö hehkuttamalleni Ardbeg Alligatorille niin?

Siitä, mikä on ilman vaikutus viskiin, on mainio kirjoitus dramming.com-blogissa. Vaikka tuossa käsitellään ennen kaikkea viskin kypsymistä/muuttumista pullossa, käyvät saman lainalaisuudet toki myös avattuun pulloon. Loppujen lopuksi tämän kirjoituksen pointti varmasti oli tarjota taas yksi hyvä syy maistella viskiä. Cheers.

Benriachia rivissä: 15, 20, 30 ja 32

Benriachissa on sitä jotain. Värikkäitä pulloja, mielikuvituksellisia pseudolatinanimiä, välillä savua ja välillä ei, toisinaan sherryä. Ja hinnat kohtuullisen maltillisia kautta linjan. Omasta hyllystä löytyvät 15- ja 20-vuotiaat saivat seurakseen serkkupojan lähettämät samplet vuosilta 1979 ja 1978. Oman mielenkiintonsa mukaan toi se, että tarjolla oli kaksi viimeisteltyä viskiä eri ikäisinä ja toisaalta kaksi puhdasta ex-bourbon-tynnyriesitystä. Katsomma, miltä maistuivat.

Benriach 15yo Pedro Ximinez, 46 %

Benriachin Distillery Manager Pedro Ximinez on jättänyt tähän puteliin niin vahvan kädenjäljen, että pulju on halunnut kunnioittaa miestä etikettiin päätyneellä maininnalla. No niin, huumori sikseen ja asiaan. Tästä on aika lyhyet nuotit, koska samainen nektari on aikaisemmin maistettu Uisgessa. Yhdellä heitti pistearvio tällä kertaa, eli tarkkuus oli kohtuullinen.

Tuoksu: Marjaa, suklaisuutta, punaisuudessaan raikas. 32yo:n jälkeen esanssista karkkimaisuutta.

Maku: Täyttää suuta, messevä makeus, raikas ja maukas joskin harmiton esitys. 89.

Ville: M: makea, tuore. M: kuivattavia tanniinisia piirteitä. Villen pisteet: 86.

Mikko: ei öljyisyyttä. Ensipuraisu miellyttävä. Jos olisin hövelillä tuulella niin voisin kehua jopa maukkaaksi. Suuta kostuttava. Mikon pisteet: 89.



Benriach 20yo, 43 %

Voltit on vedetty tässä 20-kesäisessä varsin alas, joten muita elämyksiä kuin voimaa olisi lupa odottaa. Samaisesta viskistä on nuotit Pikkulinnusta myös täällä.

Tuoksu: Hunajaa, keltaisuutta, persikkaa, vaniljaa, hyvin perusbourbontynnyrin tuntu. Laadukas sellainen. Tasapainoinen tuoksu, joka mahdollistaa makupuolella vaikka mitä. 

Maku: Pehmeän keltainen laskeutuminen kielelle, sitten maltillisesti nousevia keltaisia hedelmiä, holia ei juurikaan. Toistaiseksi hieman kuivan köyhä. Loppuun miellyttävällä tavalla hyvin maanläheistä robustiutta ja yrttisyyttä muodostaen jälkimausta tämän viskin ilman muuta parhaan osan. Aluksi kaavailemani 90-pisteet laskivat kahdella muiden viskien jälkeen. Täytyy maistaa vielä uudelleen, kun tämä on hieman auennut. 88.

Ville: t: Hienokseltaan liuotinmaisia fiiliksiä tulee, pienen haistelun jälkeen puumaisia tynnyrisiä fiiliksiä. M: Suutuntuma on vähän ohut, alkoholi taas nousee aika voimakkaana mutta hauskana aaltona. Alkoholin mukana tulee pippurisuutta ja mausteisuutta, mutta maku jää vähän lyhyeksi. Vasta jälkimaku tuo mukanaan
hedelmää ja vaniljaa. Jälkimakuun nousee kuivattavaa tynnyrisyyttä. Villen pisteet: 86.

Mikko: Tässä aavistus kirpakkuutta verrattuna 15yo:hon. M: alkuun pehmeää maitosuklaisuutta, lopussa
suolaisuutta, jälkimaku rokkaa. Mikon pisteet: 87.



Benriach single cask No. 7511, 1979, 30yo bourbon barrel, 47,9 %

Tuoksu: alkuun selkeästi makeampi, hyvin mehukasta omenaa, jopa jouluomenaan taittuvaa. Syvä ja voimakas tuoksu.

Maku: Luonnetta ja ryhtiä, pientä mausteisuutta, jota seuraavat keltaiset hedelmät. Kehveli, mikä meno suussa! Täyttää suuta iäisyyden, bourbon-vaniljaa parhaimmillaan, jopa pienen savuisuuden häivää, jälkimaussa esiin tulevat sitten tummemmat kypsemmät fiilikset, litsihedelmää. Suuhun jää makea tammisuus iäisyydeksi. kertakaikkinen hieno viski. 95.

Ville: t: Tuoksujen sinfonia. Tulee paksuna aaltona, ei tarvitse paljon hakea. Täyteläinen, mutta myös makea. Selkeästi samaa sukua kuin 20yo, mutta kaikkea enemmän. M: Alkoholin tulee upealla tavalla. Mitään epämiellyttäviä vivahteita ei kuulu. Mahtavia nahkaisuuden ja mausteisuuden kerroksia jälkimaussa. Teki itsensä heti tiettäväksi. Ryhdikäs, ei himmailijaviski. Villen pisteet: 94.

Mikko: t: Pieni kirpeys taustalla, muuten täyteläinen. Omenaa. M: alkoholiryöppäys, mutta sitten paljon juttuja. Hentoa savua, pohjaanpalanutta kahvia, hyvällä tavalla. Jälkimaku kestää pitkään. Mikon pisteet: 92.



Benriach single cask No. 4417, 1978, 32yo tokaji finish, 50,4 %

Tuoksu: Rommirusinainen makeus alkuun, sitten jälkiruokamainen täyteläinen makeus. lasin pyörittämisen myötä alkoholikin nostaa päättää nugaanuottien kera. Punaviinimäisyyttä, syrahin tummuutta. 15yo:n tuoksun
jälkeen vahvasti jalohomeista jälkiruokaviiniä.

Maku: Erittäin tumma osuma suuhun, kertakaikkisen kondensoitunutta nektaria. Tummia vesiä, holia riittävästi, jotta luonnetta tulee. Purppura/violettia suussa, erittäin tummaa rypälettä. Suutuntuma ei tästä parane. tummaa, jopa mustaa, kuitenkin ilman lyijyisyyttä. Hennon savun voisin tästä myös löytää. Jälkimaun yrttisyys on kyllä huikea ja jälkimaun pituus ensiluokkaista. Ainoan miinuksen voisi löytää makumaailman yksipuolisuudesta: onko viiniviimeistely yksipuolistanut viskiä? 94.

Ville: t: Hunajasiirapissa säilöttyjä hedelmiä. Viskille on kunniaksi, että se muistuttaa kroatialaista hunajalikööriä. Laventelia. ei tanniineja. M: Sikaria, kahvia, nahkaa, ruskeita asioita sen lisäksi, että on hunajaa ja rommirusinaa. Alkoholin kuivattavuutta ja voimaa, joka erottaa selvästi 15yo:sta. Olisin toivonut mausteita lisäksi. Tässäkin aistin pientä savua. Jälkimaku oikein maukas, mutta siitä huolimatta tuoksu hieman makua parempi. Villen pisteet: 92.

Mikko: t: Kermakarkkimaisuutta, aavistuksen enemmän alkoholimaisuutta kuin edellisessä. M: samaa makumaailmaan kuin 15yossa mutta rodukkaammassa muodossa. sitruksisempaa. Hyvin suuta kostuttava lopputunnelma. Mikon pisteet: 91.


Yhteenvetoa

Tämä maistelu nosti monia aihioita keskusteluun. Ensinnäkin pohdimme sitä, mistä pisteet tällaisten viskien kohdalla kertovat ja paljonko lisäpisteestä olisi valmis maksamaan. Jos esimerkiksi raakkaa 15yo:n ysikymppiseksi ja siitä pulittaa n. 50 €, niin ovatko esim. neljä lisäpistettä yli sadan euron lisäsatsauksen väärtejä? Tässä tapauksessa totesimme yhteistuumin, että olivat. Viskejä voi varmasti harrastaa nauttimalla hyviä kolmenkympin pulloja, mutta jos ei koskaan maista tällaisia laatutuotteita (näiden single caskien hinnat pyörinevät jossain 160-200 €:n välillä ja olivat siten öbaut arvokkaimpia maistamiamme viskejä), ei välttämättä saa koskaan kokea, minkälaisia elämyksiä viskit voivat tarjota. Siinä mielessä Eläväpullossakin ylläpidetty leikkimielinen arvosteluasteikko muistuttaa helposti Richterin asteikkoa: seuraava lukema on aina eksponentiaalisesti parempi kuin edellinen ja moisesta laadusta pitää usein myös maksaa - toki valueta unohtamatta.

Toki on myönnettävä, että hinta-ajattelu lähtee helposti käsistä. Kun viskivuoden 2011 yhteenvedossa näin yhtenä haamurajana pullon hinnaksi 70 € eli euron per sentti, alettiin nyt jo puhua kotioloissa nautittavista viskeistä sellaiseen sävyyn, että 10 € ravintola-annoksen hinnaksi olisi vielä kohtuullinen. Sillä saisi jo mukavasti vanhoissa mummoissa tonnin pullon...

Nämä maistetut iäkkäät Benkut lunastivat sinänsä paikkansa, että ne totisesti tuntuivat hintansa väärteiltä. Toki jo etukäteistieto vanhoista viskeistä saattoi vaikuttaa tähän paljonkin, joten sokkotastingia tulee jossain vaiheessa yrittää suosia. Millä eväin näitä sitten ostaisi omaan kaappiinsa? Ville tuumaili, että niiden tulisi täyttää joku tietty kolo viskikaapissa. Bourbon-Benkulle se voisi olla huippulaatuinen allround-viski. Tokajille sen sijaan moisen paikan löytäminen oli ainakin tälle seurakunnalle ajatuksen tasolla vaikeampaa. Summa summarum, Benriach nosti kyllä jo valmiiksi kohollaan olleita osakkeitaan huimasti tämän maistelun myötä. Yksi seikka oli näille viskeille yhteinen: hieno jälkimaku. jos siis haluat tietää, miltä pitkä jälkimaku tuntuu, maista Benriachia.

Quo vadis Kilchoman?

Punavuoren ahvenessa oli tarjolla useampaakin Kilchomania, joista lasiin eksyi yksi kolmivuotias single cask ja toinen viisivuotias sherrykypsytetty. Uutena tislaamona Kilchoman takoo raudan ollessa kuumaa ja julkaisee alvariinsa uusia versioita viskistään. Toisaalta mikä on julkaistaessa, kun 3-vuotiaat viskit ovat tuntuneet oikeasti tuovan jotain uutta viski- ja islay-sceneen. Kilchomanilla on esimerkiksi aivan omanlaisensa savu, joka on mielestäni oikein miellyttävä. Lupa oli siis odottaa hyvää myös jo 5-vuotiaalta sherrytuotokselta.

Kilchoman Single Cask 2006/2011 Sherry Cask nr. 323/2006, 60,3 %

Tuoksu: Ensimmäinen tuntu hyvin likaisen metallinen. Sherryn tuoma makeus sotkee savua likaiseksi. Lasissa olon ja pyörittelyn jälkeen enemmän savua, pitää vain päästä makeuden ohi. Tuttu Kilchoman-savu, joka kuitenkin on hieman taustalla.

Maku: Pehmeän pyöreä startti, sitten erittäin pienijakoinen alkoholin potkaisu. Savu on piilevänä taustalla, mutta samalla täytyy kysyä, mitä sherry tähän tuo? Suoraviivainen Kilchomanilaisuus on menetetty ilman muita positiivisia elementtejä tilalle. 84.

Kilchoman Single cask 2008/2011, cask 98/2008, 60,2 %

Tuoksu: Kuivempi, suoraviivaisempi, yllättävän sitruksisen raikas.

Maku: Tasapainoinen nätti savu ja hieno rakenne. Yksioikoinen, mutta maukas suun täyttävä dominoiva savuviski. Raikkaampaa banaania. Kuitenkin savu ja sitrus ovat erillään ja siinä mielessä harmonia puuttuu. Nätti perusesitys. 87.

Mitä jäi käteen?

Jos ensimmäinen maistettu Kilchoman nosti odotuksia kattoon, ei tämä toistaiseksi vanhimmasta päästä oleva sherrytynnyröinti vakuuttanut. Kun samalla hinta kahdesta kaksisenttisestä oli melkein 18 €, oli se kyllä näistä juomista laillinen ryöstö. Ehkä on paras tyytyä ottamaan silloin tällöin joku kohtuuedullinen peruskilcho (kuten spring 2011) ja jättää nämä single caskit omaan arvoonsa. Kotiinhan näitä ei joka tapauksessa voi ostaa kun pakkauspahvi on sen verran ruma. Ardbeg on hoitanut monta asiaa aika paljon paremmin...