Miksi juoda muuta kuin Laphroaig Quarter Caskia?

Jouduin pohtimaan otsikon kysymystä, kun ystäväni herrassa ja viskissä - Erkka - päätyi hankkimaan viskihyllynsä täytteeksi toisen pullon kyseistä Lapparia edellisen oltua ehtynyt. Mies oli selvästi löytänyt suosikkinsa ja lentokentiltä parhaimmillaan noin kolmenkympin hinta auttoi tarkan markan miestä valinnassa. Kun kuitenkin muut maistetut viskit lasketaan gubbella vielä toistaiseksi kahdella kädellä, jouduin rakentavan asiakaspalautteen hengessä toteamaan, että muitakin viskejä olisi ja heti ensimmäiseen hyvään ei välttämättä kannata hirttäytyä ja jättää loppuja (toki usein vähän kalliimpia maistamatta). Saatoinpa jopa todeta, että kannattaisi maistaa rinnan QC ja 18yo, jolloin huomaisi 18yo:n monipuolisuuden ja rodukkuuden, minkä jälkeen 1/4-tynnyrillinen todennäköisesti esiintyisi kalvakkaammassa valossa.

Sillä sitähän sää kysyit. Jos esimerkiksi saman tislaamon tuotoksia maistetaan rinnan, usein on tarkoituksena vertailla niitä, etsiä suosikkia tai aivan simppelisti oppia erottamaan ne, koska monesti erillisesti maistettuna eroja ei osaisi sanoa. Omaan suuhuni quarter cask ja 18yo ovat asemoituneet juuri edellä mainitulla tavalla. Samalla logiikallani olen edennyt siihen, että kun tisleen ikään laitetaan vuosikymmen ja pullon hintaan useampi kymppi lisää, niin saadaan helposti aina parempaa ja parempaa kamaa nautittavaksi.

Kuitenkin, nautittuani edellisenä iltana messevässä ulkoporealtaassa viljalti dissaamaani Laphroaig 10yo:ta (koska en moisiin olosuhteisiin viitsinyt haaskata parempaa), jouduin toteamaan sen olevan varsin kelpo viski jos vertailukohtaa ei ole. Kun jälleen muistetaan, että quarter cask on normikympistä huikea upgrade ja edelleen valueltaan maailmanluokkaa (joka on eri mieltä, kommentoikoon nyt tai vaietkoon iäksi), niin onko Erkka sittenkään niin hölmö, jos hän haluaa pidättäytyä kyseisessä juomassa? Jos se maistuu, niin minkä vuoksi maistaa jotain toista tuplasti maksavaa juomaa jonka jälkeen kyseinen budjettiviski ei enää vaikutakaan niin hyvältä? Jos tätä ajatusta sovellettaisiin viskimaailman ulkopuolella, se vaikuttaisi täysin absurdilta. Ostaisitko tuplakalliin auton, vaikka et osaisi sanoa eroa halvempaan ellet ajaisi niitä aivan peräkkäin? Vai ostaisitko kuitenkin, koska se kalliimpi on kasattu Bayernilaisella moottoritehtaalla ja brändätty taitavasti jolloin uskot sen olevan parempi?

Kyseinen pohdinta kehoittaa minua jälleen viskien sokkomaisteluun, sillä näkisin, että se on ainoa tapa riisua viskistä pois kaikki turha kikkailu ja keskittyä itse tuoksuun/makuun. Sillä kieltämättä tilanne, jossa yritän tarjota Erkalle viskiä, joka on normiversion (lähtöhinta 30e) lisäksi viimeistelty pienemmässä tynnyrissä (+10e), otetaan yhdestä tynnyristä (+20e), ei värjätä (+10e), julkaistaan tislaamon 100-vuotisjuhlan kunniaksi (+30e) ja jota on tehty vain 5000 pulloa (+50e), ja joka on kyllä parempaa, mutta ei niin paljoa, ettei eroa pysty sokkona tunnistamaan, niin luulen, että Erkka edelleen nauraa viskihörhölle tonnimarkan pulloineen ja nauttii tyytyväisenä kolmenkympin quarteriaan. Toisaalta jos kaikki olisivat kuten Erkka, Ardbegia ei olisi varmaankaan avattu uudelleen.

Jotta ei menisi täysin hurskasteluksi, totean silti, että tuplaamalla sen kolmekymppiä saa kyllä kokemukseni mukaan usein aika paljon syvemmän kokemuksen. tuplaamalla sen löytää jo helposti kokemuksia, joita länsimaisissa kulttuureissa on yleensä lainsäädännöllä rajoitettu. Siitä ylöspäin en tiedä, kuinka hyvin hinta korreloi makuun. Kerron heti kun tilinauhani antaa myöten. Suosittelen joka tapauksessa maistamaan sitä 18-kesäistä lappariakin. Vaikka sitten eri kerralla.