torstai 25. lokakuuta 2012

Blogi 1 vuotta

Tasan vuosi on siitä, kun rupesin kirjaamaan viskinuottejani tänne. Blogin tarkoitus on alusta asti ollut laittaa itselleni muistiin se, miltä erilaiset viskit ovat maistuneet. Se onkin ajanut asiansa loistavasti. Lukuisia ovat ne kerrat, jolloin on blogista tarkistanut, onko jotain tavaraa jo maistanut. Myös uusintamaistoihin on tuonut mielenkiintoa se, että on voinut vertailla senkertaista kokemusta aikaisempien nuottiensa kanssa. Yleensä on voinut vakuuttua samaa viskiä juoneensa.

Kirjoittelua olen tehnyt leppoisalla tahdilla ja ilman paineita. Toki olisi hienoa kirjoittaa viskeistä aina ansiokkaat taustapaketit, kuten esimerkiksi Just Peat It! hatunnoston arvoisesti tekee, mutta en ole halunnut nostaa kynnystä postauksen julkaisemiselle liian korkeaksi. Niinpä olen tyytynyt kirjoittelemaan tausta-asioista niiltä osin, mitä haluaisin lukea. Juttuja on myös julkaistu sitä tahtia kun on jaksettu.

Olen nähnyt tärkeänä pisteyttää maistamani viskit, koska olen sitä mieltä, että viskejä voi asettaa paremmuusjärjestykseen siinä missä mitä tahansa muitakin asioita. Toki paremmuus voi riippua kulloisistakin olosuhteista ja näitä olen pyrkinyt myös postauksissa avaamaan. Pisteiden antaminen on tuntunut ehkä hieman vaikeutuvan kokemuksen karttuessa kun alkuun se oli hyvinkin helppoa. On myös mahdollista, että alkuaikoina huippupisteitä saaneet viskit voisivat tänä päivänä saada hieman alhaisemmat pisteet. Näitäkin olen pyrkinyt avaamaan, mikäli uusintamaistoja on tehty. Vaikka se on tarkkaavaiselle lukijalle itsestään selvää, pisteet ovat vain oman makumaailmani kuvaus kyseisestä viskistä eikä sillä ole mitään tekemistä viskin mahdollisen absoluuttisen hyvyyden tai yleisen totuuden kanssa. Jokainen maistakoon itse ja muodostakoon mielipiteensä. On kaiketi monessa yhteydessä nähty, että ihmiset saattavat tykätä hyvin erilaisista viskeistä.

On toki kivaa, että blogia lukee joku muukin kuin kirjoittaja. Blogspotin oman laskurin mukaan kävijöitä on koko historian aikana ollut 27400 ja viime aikoina n. 100/päivä. Katsotuimpia viestejä ovat olleet Alkon viskilista, hieman poruakin herättänyt raportti Gordon Muirin Uisge-tastingista sekä tunnelmat Ardbeg Galileon lanseerauksesta

Erilaisia viskejä on vuoden aikana maistettu 234 kpl ja pulloja on kertynyt harrastuksen lomassa reilu 30 kpl. Ja tästä jatketaan!

2 kommenttia:

  1. No mutta sehän on viskin paikka. Maltaista syntymäpäivää blogille.

    VastaaPoista
  2. Onnea 1-vuotiaalle blogille, on ollut hienoa käydä lueskelemassa viskijuttuja täällä kun nuo viskit on itsellänikin lähellä sydäntä :)

    VastaaPoista