Imperial 35yo, Douglas Laing Old Malt Cask, 50 %

Paikkana Gallow's Bird ja lasissa Imperial (9,55 € / 2 cl)

Imperial 35yo 1976-2011, Douglas Laing Old Malt Cask. 443 pulloa, 50 %

Tuoksu: Alkuun hyvin kevyt. Sitten huumaavaa syvyyttä, tervaista hunajaisuutta ja yrttistä ruohoisuutta. Silti voisi toivoa rikkaampaakin tuoksua.

Maku: Kuiva ruohoisuus yhdistyy rauhalliseen leviämiseen suuhun. Ensituntuman jälkeen viski levittäytyy hienosti useiksi syviksi kerroksiksi, jotka jälkimaku kruunaa. Tasaisen maltillista keltaista hedelmäisyyttä sekä tynnyrin tammisuutta. Jälkimaussa kurkun takaosaan jää miellyttävä mausteisuus. Hieno viski ja loistavassa tasapainossa. Suorastaan uskomaton keltaisuuden ja mausteen yhdistelmä. Ainoa syy olla antamatta enempiä pisteitä on, että kevyet keltaiset viskit eivät ole välttämättä suosikkikategoriaani. 91.

Royal Lochnagar 14yo, Douglas Laing Old Malt Cask, 50 %

Espoon Gallow's Birdissä lasissa kuninkaallista viskiä (4,80 € / 2 cl):

Royal Lochnagar 14yo 1997-2011, Douglas Laing Old Malt Cask, 460 pulloa, 50 %

Tuoksu: Puuta, maanläheisyyttä, pientä liutinta tai raakaöljyä, mutta jotenkin tyylikäs tuoksu kyllä. Lasin pyörittämisen jälkeen hentoa tupakkaisuutta/turvetta.

Maku: Hyvin tummanpuhuva tuntuma, vaikea kuvailla. Hieman lyijyinen, ei kuitenkaan samalla tavalla kuin Laphroaigissa. Sinänsä miellyttävässä alkoholissa on mausteisuutta, mutta raikkaus puuttuu. Mausteisuus jatkuu jälkimaussa isona ja sinänsä miellyttävänä. Tässä viskissä on jotain isoa, mutta se ei kaikilta osin kuitenkaan ole iso viski. Tämä epäsuhta ei täysin toimi. (Tupakkalaatikon?) tummuus tarvitsisi kylkeensä lisää hedelmää. 85. 

Tutustuminen bourboneihin

Koska singlemaltti on valttia, ovat bourbonit jääneet toistaiseksi tässä blogissa lapsipuolen asemaan. Tilannetta lähdettiin korjaamaan Viskin Ystävien Seura ry:n johdolla, kun hotelli Havenin hulppeisiin tiloihin oli katettu viisi paremman luokan bourbonia ja pöydän taakse rutkasti asiantuntemusta Havenin baarimestari Mika Peltomäen muodossa. Bourbon tehdään vähintään 51 %:sesti maissista ja usein mukana on myös ruista, ohraa tai vehnää. Näin ollen Peltomäki kovasti painottikin, ettei sitä oikeastaan voi skottiviskeihin verrata, koska kyseessä on niin eri tuote. Koska kuitenkin molempia viskiksi kutsutaan, vertailua sitä päässään väkisinkin teki. Tässä tuntemuksia maistetuista viskeistä. 

 Maker's Mark, 45 %

Bourbonien klassikko-osastoa. Ruis korvattu poikkeuksellisesti vehnällä, minkä pitäisi tuoda pehmeyttä viskiin. 70 % maissia.

Tuoksu: Makea hennon banaaninen. Vahaa, makeaa vaniljaa. Mukavan kevyt, mutta luonnetta ja alkoholin potkuakin löytyy.

Maku: Alkuun kevyt, sitten kohtuuvahva alkoholisuus joka on semisti pistävää. Tuoksu oli kyllä tässä parempi kuin maku. Kohtuullisen pliisu ja ohut kokonaisesitys. 80.

Knob creek, 50%. 

Jim Beamin small batch -sarjaa. Maissi ja ruis pääjyväaineet.

Tuoksu: Hieman tummempi ja punaisempi kuin Maker's. Yleisestikin voimakkaampi ja kokonaisvaltaisempi tuoksu. Mineraalisuutta ja appelsiinin kuorta.

Maku: Täyttää suuta isommin kuin edellinen viski. Jotain puumaista (yleisö kuvasi seetriksi). Pieni alkoholin pistävyys mutta muutoin alkaa olla aika mukava viski. Suuhun jää makea tunnelma. Silti vetinen yleistunnelma verrattuna alkoholin pistoon (ja verrattuna siihen, mihin on skoteissa tottunut). 84.

Hudson Baby Bourbon, 46% 

100 % maissiviski New Yorkista. Kypsytys pienissä 26,5l tynnyreissä.

Tuoksu: Alkuun hyvin maltillinen tuoksu. Vodkamainen, ei oikein löydy viskille tyypillisiä piirteitä? Ei avaudu ajankaan kanssa. Rajoittunut.

Maku: Puhdas, vaniljaista tammea, sinänsä rakenteeltaan aika miellyttävä. Muu yleisö löysi liköörimäisyyttä ja eucalyptusta. Maultaan parempi kuin Maker's, mutta tuoksu jää todella valjuksi. 80.

Jack Daniel's Single Barrel, 45%. 

Tennessee-viski, eli suodatetaan vaahterahiilen läpi. 80% maissia. 12% ruista ja 8% ohraa. Aiemmin maistettu huonoissa olosuhteissa ja huonosta lasista täällä.

Tuoksu: Makeaa banaania, (vadelmaa?). Sitten jotain liimamaista, kuitenkin hyvällä tavalla. Toistaiseksi paras tuoksu. Laadukkuutta, hedelmää, taustalla tasaisesti kynsilakanpoistoainetta.

Maku: Heti selkeämmin kuivattava, pehmeä ja voimallinen. Rakenteeltaan aivan eri luokkaa kuin kolme ensimmäistä viskiä. Lämmittävä ja alkoholiltaan selvästi pehmeämpi ja maltillisempi. Hyvä konstailematon viski, ei yritäkään olla ihmeellinen, mutta perustavaraa ja sinänsä toimivaa. Rokrok. 86.

Rip van Winkle, 53,5 % 

Ei sisällä yhtään ruista, vaan vehnää.

Tuoksu: Kyllä lähtee: pehmeä, täyteläinen ja herraskainen. Jälkkäriksi mainio? Tummaa rodukkuutta ja tuoksultaan omaa luokkaansa. Viiniviimeistelytuntua tanniinisuudessaan.

Maku: Huumaava suuntäyttävyys, tanniininen voimakkuus ja alkoholin kohtuullisen kova pistävyys. Silti olisin odottanut varsin messevän tuoksun jälkeen vähän enemmän. Hieman persoonaton. Silti tuoksusta pojot. 86.

Lopuksi saimme maistaa vielä hieman White Dogiksi kutsuttavaa new makea eli ponua. Ei vakuuttanut. Annan tisleeni mieluusti hetkiseksi aikaa tammikypsytettäväksi.

Jälkifiilareita: Kiva oli kokeilla, mutta ei minusta näiden myötä bourbon-miestä tullut. Yleisenä ongelmana näissä mielestäni oli alkoholin kohtuullisen kova polttavuus yhdistettynä muutoin aika kevyeen esitykseen. Erilaisia viskejä kuin skotit ja omana kulttuurinaan varmasti ihan hauska. VYS sen sijaan vakuutti tilaisuudellaan: todella kiva tunnelma ja puitteet enemmän kuin kohdallaan. Ammattitaitoa ja näkemystä löytyi usemmasta suusta, joten siinä oli nöösin mukava kuunnella. Viskisiepon blogissa on hieman keskusteltu VYS:in ja Mallasviskiseuran eroista, ja uskon tämän kokemuksen pohjalta voivani lausua asiasta lopullisen totuuden: kannattaa liittyä molempiin. 

Blogi 1 vuotta

Tasan vuosi on siitä, kun rupesin kirjaamaan viskinuottejani tänne. Blogin tarkoitus on alusta asti ollut laittaa itselleni muistiin se, miltä erilaiset viskit ovat maistuneet. Se onkin ajanut asiansa loistavasti. Lukuisia ovat ne kerrat, jolloin on blogista tarkistanut, onko jotain tavaraa jo maistanut. Myös uusintamaistoihin on tuonut mielenkiintoa se, että on voinut vertailla senkertaista kokemusta aikaisempien nuottiensa kanssa. Yleensä on voinut vakuuttua samaa viskiä juoneensa.

Kirjoittelua olen tehnyt leppoisalla tahdilla ja ilman paineita. Toki olisi hienoa kirjoittaa viskeistä aina ansiokkaat taustapaketit, kuten esimerkiksi Just Peat It! hatunnoston arvoisesti tekee, mutta en ole halunnut nostaa kynnystä postauksen julkaisemiselle liian korkeaksi. Niinpä olen tyytynyt kirjoittelemaan tausta-asioista niiltä osin, mitä haluaisin lukea. Juttuja on myös julkaistu sitä tahtia kun on jaksettu.

Olen nähnyt tärkeänä pisteyttää maistamani viskit, koska olen sitä mieltä, että viskejä voi asettaa paremmuusjärjestykseen siinä missä mitä tahansa muitakin asioita. Toki paremmuus voi riippua kulloisistakin olosuhteista ja näitä olen pyrkinyt myös postauksissa avaamaan. Pisteiden antaminen on tuntunut ehkä hieman vaikeutuvan kokemuksen karttuessa kun alkuun se oli hyvinkin helppoa. On myös mahdollista, että alkuaikoina huippupisteitä saaneet viskit voisivat tänä päivänä saada hieman alhaisemmat pisteet. Näitäkin olen pyrkinyt avaamaan, mikäli uusintamaistoja on tehty. Vaikka se on tarkkaavaiselle lukijalle itsestään selvää, pisteet ovat vain oman makumaailmani kuvaus kyseisestä viskistä eikä sillä ole mitään tekemistä viskin mahdollisen absoluuttisen hyvyyden tai yleisen totuuden kanssa. Jokainen maistakoon itse ja muodostakoon mielipiteensä. On kaiketi monessa yhteydessä nähty, että ihmiset saattavat tykätä hyvin erilaisista viskeistä.

On toki kivaa, että blogia lukee joku muukin kuin kirjoittaja. Blogspotin oman laskurin mukaan kävijöitä on koko historian aikana ollut 27400 ja viime aikoina n. 100/päivä. Katsotuimpia viestejä ovat olleet Alkon viskilista, hieman poruakin herättänyt raportti Gordon Muirin Uisge-tastingista sekä tunnelmat Ardbeg Galileon lanseerauksesta. 

Erilaisia viskejä on vuoden aikana maistettu 234 kpl ja pulloja on kertynyt harrastuksen lomassa reilu 30 kpl. Ja tästä jatketaan!

Port Ellen 21yo 1982-2004, McGibbon's Provenance, 46 %

Edellisen entryn oudon Mortlachin kaveriksi löytyi Berliinin Madonna Barista myös outo Port Ellen. Luoja tietää, kuinka kauan tämä 2004 pullotettu Douglas Laingin pullote on ollut hyllyssä auki. Vaan Port Ellen on aina Port Ellen, joten maistoon.

Port Ellen 21yo 1982-2004, McGibbon's Provenance, 46 % (12,50 € / 2 cl)

Tuoksu: Ensimmäinen hieman valitettava mielleyhtymä: oksennusta. Sitten mietoa keltaista käynyttä viljaisuutta. Savua ei juurikaan. Ei erityisen miellyttävä. Mutta toisaalta ihan pullonperskat menossa, eli on voinut olla vuosiakin auki.

Maku: Hyvin raikas ja jännän kevyt ensisuutuntuma. Erikoinen esanssinen hedelmäisyys nostaa sitten päätään. Taustalla ja jälkimaussa hento turpeen kaiku, mutta tämä on kyllä tislaamon tuntien käsittämättömän kevyt esitys. Vesitippa tuo hieman turvetta esiin erityisesti jälkimakuun. 83.

 

Mortlach 23yo, Milroy's, 50,3 %

Berliinin Madonna Barissa maistossa eksoottisempi Mortlach. Pullo (kuten muutkin paikan pullot) näytti siltä kuin se olisi ollut hyllyssä liian kauan. Kierto viskeillä tuolla ei selvästikään ollut kovin kaksinen. Huonosta laseista yleisesti "berliininmaku" suussa tämä viskielämys ei ollut kaksinen, mutta kirjataan nyt tänne kuitenkin. Tuo baari tuli esille kun Berliinin viskibaareja googletti, mutta en silti sitä viskin nauttimiseen suosittelisi. Sen sijaan kaljahanoineen ja livemusineen mukava paikka muuten.

Mortlach 23yo, Milroy's, 50,3 % (8,50 € / 2 cl)

Tuoksu: Makea banaaninen hedelmä, sokerista persikkaa, hyvin makea. Ei niinkään punaisen sherryinen vaan oranssi. Meneekö makeus hiemän yli?

Maku: Hienoinen odottavuus ensin, sitten iso suuntäyttävyus tuoksun mukaisella oranssisella maukkaudella: tuo veden kielelle. Taittuu myös hieman tuoksua enemmän punaiseen päin. Alkoholia on jonkun verran, koska haastaa mutta ei jyrää. Tasapainoinen ja hennon maisteinen alkoholisuus, joka varsinkin pienellä vedellä on hyvin miellyttävä. Suuhun jää kiva kihelmöinti. Ei kuitenkaan isompia fiiliksiä tai kerrottavaa lapsenlapsille. 85.

Rispaantunut oli puteli.

Rommia Berliinin Cadenhead'silla

Berliinin reissun etukäteisviskiselvittelyissä kävi ilmi, että Cadenhead'sin myymälä järjesti samaan aikaan rommimaistelun liikkeessään. Kaikkeahan pitää toki kokeilla, joten ilmoittauduimme maisteluun. Ohjelmassa tuolla tuntui olevan aika paljon tastingeja muutenkin, useimmiten viskejä, mutta nyt tosiaan näin. Menimme paikalle perjantai-iltana klo 19.30 ja myymälätilaan oli kannettu pieniä pöytiä sinne tänne. Tila oli varsin tunnelmallinen ja samalla saattoi pälyillä hulppeita viskihyllyjä sillä silmällä.

Tastingin järjestelyt olivat hyvin maanläheiset. Jokaisella oli edessään kolme tyhjää lasia, ja rommit esiteltiin yksi kerrallaan siten, että paikan omistaja ensin kertoi pullosta hieman, ja sitten se lähti kiertämään, josta jokainen sai itse kaataa kaksisenttisensä. Aikamoista luottoa maisteluväkeen, mutta toimi hyvin vaikka annokset hieman reiluhkoiksi saattoivatkin välillä lurahtaa. Tarjolla oli myös herkullista leipää suun desinfiointiin ja Lidlin vettä. Practisch, sanoisi Saksin mies. Tarjolla oli lisäksi olusta myynnissä 2,5 €:n pullohintaan, joten kovin tiukkapipoista touhua ei tämä maistelu ollut.

Rommien esittely ja koko tasting muutenkin hoidettiin saksaksi, mutta aihepiirin tuntemuksella (esittelijä käytti paljon vertailuja viskeihin) ja lyhyellä magnan koulusaksalla juttua pystyi seuraamaan riittävän hyvin. Meidät turistit oli sijoitettu aivan esittelijän viereen, joten englanniksi saattoi sitten kysyä tarkennuksia, jos välillä meni punchline ohi. Välillä stoorit olivat kuitenkin sen verran polveilevia, että ilman paikallisen kielen tuntemusta vastaavaan tilaisuuteen voi olla tylsähköä osallistua.

Vaan sitten itse rommeihin. Ensimmäisenä aloitettiin maustetulla rommilla, joka ei teknisesti ollut rommi ensinkään.

1. Kraken, spiced rum, 40 %. Rommiosa Trinidadista, tehty Jenkeissä.


Tuoksultaan tämä oli yskänlääkemäinen, hennon lakritsainen, makea mutta ei liian makea. Underbergia. Maussa makean underbergin meininki jatkuu. Juotavaa. Mutta ei kyllä mitään erityistä.

2. Flor de caña 12yo, Nicaracua, 40%

Tuoksultaan jo heti jalompi ja messevämpi. Silti varsin pliisu esitys. Silti eri luokan tavaraa kuin tuo ensimmäinen.

3. Malecon Reserva Imperial 25yo, Panama, 40 %. (52€ Cadenhead'silla).

Tämä oli tummempi sherryisen tuntuinen. Voisi kuvitella että tällä voisi viimeistellä viskiäkin.

4. Green label 12yo, Brasilia, Cadenhead's, 46 %.

Tuoksusta löytyy trooppisia hedelmiä ja jo selvästi enemmän voimaa. Maku ja suutuntumakin on intensiivisempi, mutta myös jotain epäpuhdasta löytyy (mätää banaania?) 

5. KFM (Cadenhead's) 16yo 1991/2008, Guyana, pot still demerara, 63,9 %

Voltit pompsahtivat ja nyt on voimaa: tuoksu on varsin herkullinen. Maussa sen sijaan on taas käynyttä kirsikkaa.

6. Green Label 36yo 1975, Cadenhead's Demerara Rum. 38,5%, (125€ Cadenhead'silla)

Tuoksu on suklainen ja porukan paras. Maku jää kuitenkin pliisuksi. Sitä syvyyttä ja moniulottuneisuutta, jota vanhemmissa viskeissä tapaa, ei tässä kyllä mielestäni ollut. Ehkä myös syystä viskeissä on määrätty se minimi 40 % alkoholia. 

Mitä jäi käteen? Mukava tilaisuus ja perehdytys rommeihin, mutta en olisi vielä tämän perusteella vaihtamaan viskejäni pois. Value oli tässä setissä kohdallaan, koska kuuden rommin maistelu maksoi 25 € ja tuo yksi aika vanhakin puteli oli joukossa. Toisaalta uskon, että parempiakin rommeja maailma tuntee. Setti oli välillä hieman laahaavalla tahdilla vedetty, eli jos tuota suunnitteli etkoiksi Berliinin yöhön (kuten me teimme), suosittelen pilsneripullon lunastamista kassalta kyytipojaksi. Suosikkini noista oli viides rommi voimakkuutensa ansiosta. Viimeisen tuoksu oli omaa luokkaansa, mutta maku ei mielestäni vastannut sitä riittävästi. Saksalaiseen tapaan tuntui kuuluvan, että jokaisen uuden maistetun rommin jälkeen tehtiin käsiäänestys suosikista. Kaikki kolmosesta kutoseen taisivat saada aika tasaisen kannatuksen.

Berliinin viskipuodit

Berliini on upea matkakohde niin monipuolisen historiansa, katu- ja ruokakulttuurinsa, helppoutensa kuin hintatasonsakin puolesta. Lentolippuja saa hyvissä ajoin varatessa parhaimmillaan alle sataseen, ja Tegelin kenttä on kompaktiutensa ja sijaintinsa ansiosta todella kätevä pitkän viikonlopun viettäjälle. Berliinin voisi ajatella olevan paperilla myös optimaalinen viskimatkakohde: se on niin iso paikka, että kaikkea löytyy, mutta viskit eivät kuitenkaan ole saksalaisten core kompetenssia, jolloin hinnat yms. lienevät kohtuullisella tasolla.

Viskikaapissa on hyviä vinkkejä Berliinin viskimatkailuun, ja osittain niiden perusteella päätin käydä reissullani katsastamassa myös paikalliset viskikaupat ja -baarit. Tämä suunnitelma toteutui kauppojen suhteen kohtuullisesti, mutta baarien osalta heikosti. Seuraavassa esittelyssä käymäni viskikaupat.

1. Cadenhead's

Tämä skottilainen yksityinen pullottaja on perustanut muutaman myymälän myös maailmalle ja yksi näistä on Berliinissä. Puoti sijaitsee rosoisessa Friedrichshainin kaupunginosassa (Mainzer Straße 20), josta löytyy myös mahtavia brunsseja, mukavia pubeja ja muuta elämää. Pullojen tarjonta on varsin hulppeaa: suurimmaksi osaksi tarjolla on Cadenhead'sin omia pullotteita, mutta myös OB-pulloja ja jotain muita IB:itä löytyy viljalti. Toinen puoli myymälästä keskittyi erilaisiin blendeihin, joita ilmeisesti myydään Saksassa kuitenkin runsaasti. OB-pulloissa pääpaino on Cadenhead'sin omistamassa Springbankissa, joita löytyi kymmenisen erilaista pullotetta. Lisäksi pullotettavana oli suoraan tynnyreistä kahta viskiä (toinen perinteinen islay, toinen sherryisempi savuinen nuorikko) ja yhtä rommia 15 € / 20 cl, 25 € / 35 cl ja 49 € / 70 cl. Nappasimme tuota sherryistä versiota hotellipullon, ja se oli varsin muhkea viski tuoksultaan ja maultaan, mutta samalla aika nuori ja lyhyt.

Hintatasoltaan ja tarjonnaltaan Cadenhead's keskittyy pääsääntöisesti alle 100 €:n pulloihin. Merkin omat pullot eivät ole ihan ilmaisia, mutta joitain ok-hintoja tuolta löytyi. Plussaa oli se, että aika monta pulloa oli auki ja maistiaisia sai kun pyysi. Silti mitään megahyvää maistiaispalvelua ei ollut, vaikka kerroin heti alkuun, että potentiaalia olisi 4-5 pullon ostamiseen. Saksalaiset ovat kai vain pihejä. Mukaan tarttui sitten loppujen lopuksi Highland Park 19yo Duthies sherry cask, 62,2 %, 78 €. Maistoin myös yhtä 21yo Caol ilaa, mutta se jäi yli huntin hintalapulla hyllyyn. Paikan viskilista (joka ei kuulemma aina ole kovin ajan tasalla), löytyy heidän sivuiltaan. Viskimaailman "kovat nimet" (kuten muistaakseni kaikki Islayt) loistivat poissaolollaan, mutta harvinaisempia tislaamoja etsivälle luulisi tuolta löytyvän paljon tarjontaa. Suosittelen piipahdusta ilman muuta. Alla vielä muutama kuva hyllyistä.

Klikkaamalla isommaksi.

2. Finest Whisky


Schönebergissä myös varsin mukavilla eläväisillä seuduilla sijaitseva Finest Whisky on Cadenhead'sia selvästi pienempi puoti, josta löytyy peruspullojen lisäksi hieman vanhempaa ja erikoisempaa tavaraa, mm. erilaisia Ardbegeja ja Laphroaigin CS 004 batch. Hinnat olivat kuitenkin sitä tasoa, että pullojen markkina-arvo kyllä tiedettiin. En siis usko, että tuolta huippuvalueta löytyy, mutta jonkun harvinaisemman tästäoston metsästäjälle tämä saattaa olla hyvä kohde. Koska en itse ollut kiinnostunut monen sadan pulloista, ja peruspullot tuolla eivät mielestäni onnistuneet kilpailemaan muiden kauppojen kanssa, jäi piipahdus täällä aika lyhyeksi. Hyppäys takaisin pyörän selkään (loistava tapa liikkua Berliinissä, btw) ja muutaman korttelin päähän seuraavaan paikkaan:



3.Wein & Whisky

Tämä paikka vaikutti näistä kolmesta tarjonnaltaan monipuolisimmalta: laaja valikoima niin tislaamopullotteita kuin IB:itä, ja kaikille kukkaroille sopivaan hintaan. Sain sen vaikutelman, että halvimmat peruspullot löytyivät täältä (mm. Laddie 10yo: 35 €). Myös laaja valikoima muun muassa Ultimaten ja Signatoryn pulloja löytyi. Uskoakseni myös harvinaisempia puteleita olisi ollut tarjolla kokonaan omassa huoneessaan, mutta sinne en saanut kutsua enkä myöskään pyytänyt saada päästä. Huono puoli täällä oli se, että maistiaisia ei oikein tuntunut olevan tarjolla. Kahta Glendronachia ja yhtä Glenfarclasia löytyi maistoon, mutta jotenkin suhtautuminen maistiaisiin oli sen verran penseää, etten pyytänyt näistä kuin tuota yhtä Glendronachia (joka ei ollut makuuni). Sain sitten myöhemmin vinkin, että palvelu paranee sitä mukaa kun pulloa alkaa lyödä tiskiin, joten ehkä taktiikkani oli huono kun pyysin sitten lopuksi kolme ostamaani pulloa kerralla kehiin. Tosin näistä tuli sitten 6 €:n alennus loppusummasta. Mukaan tarttuivat kaverille Laddie 10 ja sokko-ostoksina Signatoryn 19yo 46 % Highland Park ja joku nuori tynskävahvuinen Caol Ila. Niistä ehkä myöhemmin sitten nuotteja. Jos kuitenkin yhdessä viskikaupassa pitäisi käydä, niin tämä oli näistä kolmesta monipuolisin.

Glen Garioch 12yo, 48 %

 Glen Garioch 12yo, 48 %

Tuoksu: Ylikypsää banaania, tai vastaavaa tummempaa hedelmäisyyttä. Hieman kova eikä erityisen syvä.

Maku: Tuoksun mukaista hedelmäisyyttä, yllättävän vahvan makuinen, hedelmä ei ole kuitenkaan ylimitoitettu, vaan mukana on myös tynnyriä tai jotain muuta maanläheistä. Jälkimaussa hieman lyijyistä kovuutta. Kuiva. Valkopippuria? Läpi maun tiettyä metallisuutta. 86.

Mortlachia Mallasviskiseuran kanssa

Pääsin osallistumaan ensimmäiseen Mallasviskiseuran maistelutilaisuuteeni, kun sateinen Helsinki tarjosi komean kattauksen Mortlachia. Mortlach, joka kuulemamme mukaan toimii pitkäli blendien raaka-aineena, ei ole julkaissut juurikaan OB-pullotteita. Itselleni tarjolla olevista viskeistä entuudestaan tuttu oli ainoastaan aloitusdrami 16yo Flora&Fauna, mutta koska se on hyväksi havaittu, lähtökohdat olivat optimaaliset.

Janne Mikkola kertoi ensin lupsakalla tyylillään Mortlachin historiasta ja tarjolla olevista viskeistä. Hallitus tuntui olevan ylpeä hankkimastaan kattauksesta, ja varmasti syytä olikin. Erityisesti 32yo:sta olin kuullut hyvää monelta taholta. Vaan sitten itse viskeihin: tältä ne suuhuni maistuivat.

Mortlach 16yo "Flora & Fauna, 43 % (aiemmin maistettu täällä)

Tuoksu: Huumaava punainen kirsikkaisuus, syvä. Hieno tuoksu. Taittuu hieman myös kesäiseen oranssisuuteen, persikkaa. Makea tuoksu ja voltteihinkin nähden voimakas ja voimallinen. 32yon jälkeen hienonhienoa sherryn epäpuhtautta myös, kuitenkin oikein miellyttävä.

Maku: Tasapainoinen, ei erityisen syvä, pehmeää hedelmää mutta toisaalta suutuntumassa on myös kovuutta. Alkoholissa on pientä mausteisuutta mutta tietty kova kitkeryys tässä kulkee mukana. Muistin paremmaksi. Pisteet jäivät nyt antamatta, koska oli entuudestaan kirjoissa, mutta en olisi ysikymppiseen päätynyt.

Mortlach 32yo 1971, 50,1 %

Tuoksu: Bensainen mutta ah, niin herkullinen! Muutoin kevyt muuta metisen keskisyvä. Tuoksusta löytyy kerroksia aika lailla. Vaniljaisuutta myös. Aika lähellä täydellisyyttä kevyiden keltaisten viskien kategoriassa.

Maku: Kuivattava suutuntuma, sitten alkaa hiipien täyttää suuta. Ikuna ei uskoisi päälle 50%:n voltteihin, sillä alkoholi ei iske yhtään, vaan ainoastaan tukee makumaailman nousua. Nousun myötä rupeaa myös tuomaan mehukkuutta mausteisuuden siivittämänä. Puu maistuu kylläkin jonkin verran. Jälkimaku tuo vielä oman aaltonsa, rauhallisesti mutta tyylikkäästi, ja siinä on jotain sellaista majesteettisuutta, jota näistä muista ei löydy. Silti ei poikkeuksellinen viski: jälkimaku herkkua, mutta tuoksultaan ja ensisuutuntumaltaan ei pääse tämän kattauksen voittajaksi. 91.

Mortlach, The Managers' Choice 1997/2009, Cask no. 6802, (Bourbon), 57,3 %

Tuoksu: Ensimmäisenä rapean tuore vihreä omena: Pastirol-päivä, joka muistetaan. Lasin pyörittelyn jälkeen alkoholi tulee nenään, mutta komppaa kyllä hyvin omenaisuuden kanssa. Raikas esitys.

Maku: Puun tanniinisuus tulee ensimmäisenä suuhun. Sitten nousee alkoholi, joka on kitenkin oikein miellyttävää ja hallinnassa. Sitten isosti hedelmäisyyttä. Kaikkea ikään kuin isommin ja enemmän ja hyökkäävämmin kuon 32yo. Tuoksun omena jatkaa maussakin. Syvä ja makea kokonaisuus hienolla suuntäyttävällä rakenteella ja voimalla. Tuntuu vanhemmalta kuin ikänsä. Jälkimaussa ei kuitenkaan pärjää muille ja siinä ehkä viskin nuoruus kostautuu. Kuitenkin tasapainoinen ja voimallinen viski. 91.

Mortlach 20yo 1990-2011, Signatory, Cask no. 6069 (Refill Sherry), 57,9 %

Tuoksu: Syvä kypsä sherry, nam! Syvään suklaaseen ja maanläheisyyteen taittuvaa. Tästä puuttuu nyt se kirpakan tuore epäpuhtaus, jota sherryissä monesti on. Lasin pyörittelyn jälkeen marjaisuutta, vadelmaa? Alun tumma suklaisuus rupeaa sitten vapauttamaan kevyemmän punaisia tuntemuksia, mutta sherry pysyy edelleen miellyttävänä. Kerta kaikkiaan hieno px-sherryviskin nenä! Vesi avaa entisestään ja tuo suorastaan huumaavaksi tämän.

Maku: Syvä odotuttava suutuntuma, tuo vettä kielelle. Suklaisen tummat tuntemukset jatkuvat. Laadukas perushyvä sherry, tummia itämaisia mausteita. Silti tuoksu olisi ehkä antanut odottaa enemmän. Valtavan vitkä jälkimaku: kihelmöi suussa ikuisuuden. Sherryinen mausteisuus kuvaa tätä parhaiten ja siinä kategoriassa se esiintyy kyllä hyvin. Kuitenkin yksioikoinen, kaikessa hyvyydessäänkin. 89.

Mortlach 23yo 1989-2012, Gordon & MacPhail, Cask no. 802015 (Refill Sherry), 46 (?) %

Tuoksu: Kevyen omenaisen hedelmäinen. Muihin monstereihin verrattuna pliisumpi, vaikka alkoholia kuitenkin jonkun verran löytyy. Kärsii tuoksustaan.

Maku: Tasaisen maltillinen leviäminen suuhun, pehmeä ja miellyttävä. Hienoja keltaisen viskin fiiliksiä, jotka muuttuvat loppua kohti punaisiksi. Oikein miellyttävä ja jälkimaun samettisen tumma rakenne toimii loistavasti. Silti hieman simppeli. 90.

Värieroja löytyi.

Yhteenvetoa: Tyylikkäitä ja rakenteeltaan hienoja viskejä kaikki tyynni. Pisteiden osalta hajonta oli todella pientä, mikä kuvasi sitä, että suosikkia oli vaikea löytää. Äänestin suosikiseni 32yo:ta, mutta yhtä hyvin se olisi voinut olla Managers' Choice. Viskit jakoivat myös muun maistelevan kansan mielipiteet ja 32yo taisi voittaa äänestyksen erittäin niukasti muiden saaden hyvin ääniä. Joka tapauksessa mukava ja hienosti järjestetty tilaisuus sekä kiva tunnelma. Kiitokset Mallasviskiseuran aktiiveille!

Ravintola Leskisen (Oulu) viskilista 09/2012

Tulipa piipahdettua Oulussa ja paikallisten turistioppaiden suosituksesta Leskisessä. Mukava pubi, erikoisempiakin viskejä hyllyssä ja ystävällinen palvelu. Tässä listaa: 

Highland Park 1990, Gordon MacPhail, 56,6 %

Oulun Leskisessä maistettu seuraava independent-HP: 

Highland Park 1990, Gordon MacPhail, 56,6 %

Tuoksu: Highland Parkin nugainen maanläheisyys myskiseen alkoholisuuteen yhdistettynä. Lasin pyörittämisen jälkeen iso alkoholisuus lyö naamaan. Vesitippa lisää hedelmää, mutta ei silti avaa tuoksua mitenkään erityisesti.  Pienen odottelun jälkeen banaanisuutta.

Maku: Maisteinen pistävyys tuo veden suuhun ja silmiin. Iso isku, tarvitsee vettä. Veden lisääminen tuo HP-tyylisyyttä esiin, mutta kyseessä on vieläkin kova ja tyly viski. Mausteisen kihelmöivä yleisfiilis, joka ei kuitenkaan ole erityisen miellyttävä. Lasissa viettämisen jälkeen pehmeytyy, mutta ei tämä mikään maailmanviski ole.  84. 

Gallow's Birdin viskilista 4.10.2012

Espooseen kävi tie, ja pitkästä aikaa Gallow's Birdiin. Olin jo hieman ehtinyt tuskastua, kun paikan viskilista ei uudistunut ensinkään. Nyt kuitenkin siellä järjestetyn erikoistapahtuman myötä listalle oli tullut paljon mielenkiintoisia viskejä ja vieläpä varsin kohtuulliseen hintaan. En saanut sitä kuvaa, että noita olisi jatkuvasti valikoimassa, joten kannattaa käydä hörsimässä ennen kuin loppuvat. Standardilistahan löytyy täältä.

Ardbeg-komiteatasting 26.9.2012

Ardbeg hemmotteli suomalaista viskiharrastajaa lyhyen ajan sisään kahdella tilaisuudella. Ensin lanseerattiin Galileo ja hetiperään tuli kutsu neljän viskin maisteluun Distillery Manager Mickey Headsin johdolla. Kattaus näytti seuraavalta: 

Paperilla setti vaikutti loistavalta: suursuosikkini Alligator, uusinta Galileosta ja toki sokerina tynnyrinäyte suoraan tislaamolta. Odotukset ensimmäistä single cask -Ardbegia kohtaan olivat korkealla. Ja jotta ne varmasti lunastettaisiin, kantoi Hennessyn väki pöytiin vielä toisen tynnyrinäytteen. Tältä nämä uutuudet minusta maistuivat: 

Ardbeg 2002 10yo, Cask sample, 1st fill bourbon, 56,8 %

Tuoksu: Vaniljaa, raikas ja puhdas, omenaa. Tasaisen hedelmäinen ja herkullinen. Sittemmin selvästi tuoretta hedelmää.

Maku: Alkuun hyvin pehmeä ja tasaisesti suuhun levittyvä. Sitten äkkiä suuta kuivattava ja huumaava alkoholi. Hieno, suoraviivainen ja puhdas! Syvempi ja tummempi kuin 10yo, muistuttaa siinä mielessä Alligatoria. Pieni vesitilkka levittää entisestään makua pitkin suuta ja myös pidentää sitä. Tuo hiiltyneen puun savua jälkimakuun, joka sitten taittuu suklaaseen/kahviin. Jälkimaku on hieno yhdistelmä tummia tuntemuksia ja kuitenkin borbonin suoruutta ja raikkautta. Hieno, suoraviivainen mutta kuitenkin vielä nuori. Tätä samaa kamaa ja 10 vuotta lisää niin avot. 91.

Kommentti: Tämä viski antoi kuvaa siitä, miltä tynnyrivahvuinen Ardbeg TEN voisi maistua. Herkullinen, eikä turhia sherrykikkailuja.

Ardbeg 2006 6yo, Cask Sample, 1st fill oloroso butt, 59,6 %

Tuoksu: Heti alkuun hyvinkin kuivaa sherryä: tummia kypsiä hedelmiä. Nahkasohvaa, jotain petroolistakin, mutta hyvällä tavalla. Vesitilkka pehmentää, tuo joulumaisempia fiiliksiä kehiin. Sittemmin lasissa viettämisen jälkeen hieman bensaista epäpuhtautta.

Maku: Suuta kuivattava, joulunpunainen. Sitten alkoholin tullessa entistä enemmän kuivattavuutta ja iskee kyllä kovaa. Smack in the face mutta silti varsin pehmeä. Tulee mieleen soft-sm: sidotaan kiinni mutta lyödään vain höyhenellä. Jälkimaku ei ole pitkä, eli nuorelta tämä vielä tuntuu ja tietty ponumaisuus on läsnä jälkimaussa. Vesi avaa jälleen ja tuo lähestyttävämmäksi. Punaista huumaavuutta, tummaa suklaata jälkimaussa. 88. 

Kommentti: Kun tuli sherrykikkailut mainittua, niin nyt pääsi sitten maistamaan 100% sherryarttua. Oloroson tuoksu ja maku olivat tässä erittäin läsnä. Oli mukava havaita, että maistelukokemuksen myötä oloroson tunnisti heti ennen kuin sisältöä oli edes paljastettu. Taannoinen sherryvertailu toi bon voyage -ilmiön. Näkisin markkinoilla mieluusti ihan puhtaasti sherrykypsytetyn Ardbeginkin - mutta hieman pidempään kypsytetyn.


Tuomio: Yleisesti täytyy todeta, että tasting oli loistavasti järjestetty. Puitteet olivat kunnossa ja kattaus oli mielenkiintoinen. Alligatorin ja Galileon myötä tässä oli nyt setti, jossa kaikki viisi viskiä olivat huikean erilaisia toisiinsa nähden: 10yo kuiva ja suoraviivaisen kova, sitten tynnyrisamplen hedelmäinen suoruus, josta liikuttiin Alligatorin tummempaan suklaisuuteen ja mausteisuuteen. Sitten makea Galileo ja lopuksi kuivan sherryinen tynskänäyte. Tässä mielessä tämä oli toistaiseksi antoisin Ardbeg-maistelu, jossa olen itse ollut, ja samalla se vastasi aika hyvin siihen kritiikkiin, jonka mukaan Ardbeg pullottaa aika lähellä toisiaan olevia todella nuoria viskejä yksi toisensa jälkeen.

Niin ja suosikkini? Alligator oli tuossakin seurassa kertakaikkisen tasapainoinen ja herkullinen esitys. Olisin siis niukasti sanonut sen suosikikseni siitä huolimatta, että 1st fill bourbon -tynnyrinäyte oli herkullisen raikas Ardbeg-esitys. Galileo maistui jälleen hyvältä, mutta se hyötyisi muusta seurasta kuin vahvoista Ardbegeista.

Kiitos mukavasta setistä ja uusista mukavista viskituttavuuksista!

Kuva Mickey Headsin käyttämästä sarjasta.

Highland Park 25yo, 48,1 %

Tämä 25-vuotias Highland Park on maistettu siten, että referenssinä toimi 12yo, ja samana iltana myöhemmin vielä 18yo ja 21yo. 

Highland Park 25yo, 48,1 %

Tuoksu: Huumaava punaisen sherryinen. Erittäin voimakas. Syvä.

Maku: Syvän pehmeän lyijyinen suutuntuma, sitten hyökyy suuhun erittäin tummanpunaisena. Suutuntuma on todella hieno. Hyvin sherrryinen, jopa liian? Highland Parkin maanläheisyys, jota 12yo:ssakin on, peittyy tässä hieman ja nostaa päätään oikeastaan vasta jälkimaussa. Jälkimaku tukee hyvin muuta makua, hyvin on tasapainossa. Liian sherryinen kuitenkin omaan makuun. Suuta hennosti kuivattava. 90.

Kommentti: Päädyin samaan lukemaan kuin 18- ja 21-vuotiaiden kanssa. Jotenkin sitä olettaisi tai toivoisi, että kun ikää tulee lisää, niin maku paranee. Näiden osalta se mielestäni muuttuu, mutta ei välttämättä parane. Sherryisyyden määrä on suurin muutos, joka välillä 12-25 tapahtuu.

Highland Park 21yo, 47,5 %

Highland Park 18yo on lukeutunut ensimaistosta asti lempiviskeihini, joten odotukset 21yo:ta kohtaan olivat kohollaan. Varsinkin, kun tässä versiossa voltit oli jätetty hieman koholleen - 18yo:n miinuksiksi voitaneen lukea hieman turhan laimea 43 tilavuusprosenttia. 18yo maistettiin tämän kanssa rinnan, mistä syystä nuoteissa nojataan osittain siihen. Mielipiteeni 18yo:sta löydät täältä.

Highland Park 21yo, 47,5 %

 

Tuoksu: 18yo:ta vahvemmin punainen, huumaavan nenäntäyteinen. Raikas turpeisuus, mehukkaan hedelmäinen.

Maku: 18yo:ta punaisempi, pehmeämpi, suuta tiukemmin kuivattava, mutta toisaalta öljyinen suutuntuma. Sitten alkoholin puraisu samaan tapaan mausteisena kuin 18yo, mutta syvempänä ja huumaavampana. Alkoholin isku on hieman tiukempi kuin 18yo. Se taittuu sitten portaattomasti kihelmöivän turpeiseksi jälkimauksi, johon sekoittuu 18yo:ta enemmän punaisia tuntemuksia. Kaikin puolin täyteläisempi ja "laajempi" viski, jossa maanläheisyys on vaihtunut sherryisemmäksi otteeksi. Huumaava suuntäyttävyys toimii, toisaalta ei ehkä niin persoonallinen kuin 18yo, jossa tuo maanläheinen (pahoittelut, etten osaa kuvata tätä muuten) jälkimaku on mielestäni maailmanluokkaa. 90.

Tuomio: Olin aikoinani antanut Highland Park 18yo:lle pisteiksi 92. Olisin tässä rinnakkaismaistelussa voinut tyytyä 90:een, koska en osannut sanoa, kumpi näistä olisi ollut parempi. Huippuviskejä molemmat, 21yo ehkä hitusen perinteisemmin sherryinen viski. Toki kun hintaa tulee tuplat lisää, on 18yo aivan loistavan valuen viski.