Ravintola-arvostelu: Lyon ja 8 ruokaa

Varoitus heti alkuun: Eläväpullo on viskiblogi, mutta tämä kirjoitus ei käsittele viskiä. Mikäli tämä häiritsee lukijaa, suosittelen lopettamaan lukemisen nyt. Niille, jotka jatkavat kerrottakoon, että oman näkemyksen ja tutun suomalaisen sananlaskun mukaisesti: "Ken viskiä juo, sen syömänkin pitää." Näin ollen en näe, etteikö yhdenlaiseen hedonismiin keskittynyt blogi voisi joskus sivuta hieman muitakin nautinnon osa-alueita. Näinpä siis tässä kirjoituksessa selvitetään, minkälaista ruokaa saa oopperataloa vastapäätä olevasta perinteisestä töölöläisranskalaisesta ravintola Lyonista.

Kuten jokainen francofiili tietää, Lyon on ranskaa ja tarkoittaa leijonaa. Ranskan kansalliseläin sopiikin hyvin ravintolan nimeksi. Lyon on seissyt Mannerheimintien kivijalassa vuodesta 1966 ja edustaa kenties ranskalaista kulttuuria aidoimmillaan. Taustalla soivat chansonit ja varsinkin ikkunapöydistä on mukava tarkastella ohikulkevan Manskun hälinää.

Eläväpullo ja Ville heivasivat tyhjentyneet viskipullot Alkoon ja lähtivät pullorahoilla tutustumaan Lyonin maistelumenuun, jonka lupailtiin olevan läpileikkaus menun tarjonnasta. Ravintola on keskiviikkoiltana kuuden maissa melko tyhjillään, ja saammekin susiparille sopivan romanttisen ikkunapöydän ravintolan nurkasta. Koska settiin kuului valmiiksi jo varsin rouhea kattaus viinejä, jätimme aperitiivit väliin ja siirryimme asiaan.

Alkuun pöytään tuotiin hyvin laakea lasi, johon kaadettiin kepeään beaujolais-viiniä. Tämä hieman pinot noir -tyylinen punkku oli hyvin kevyttä, kesäistä ja raikasta ja sellaisenaan ihan mukavaa. Suun iloksi tuotiin ensimmäinen pieni pala: tillipalsternakkapyreetä ja kukkoterriiniä. Pala oli maukas ja herätti mukavasti odotuksia jatkoon.

Amuse-bouche

Alkuruoaksi saatiin sitten paljon allekirjoittaneelle uusia asioita: jänistä, ylikypsää villisikaa ja kastanjapyrettä. Setti oli upean näköinen ja varsinkin jänö suorastaan herkullista. Villisikaa olisin ehkä syönyt mielummin Obelix-meiningillä, mutta kastanjat sopivat kyllä oikein hyvin tuonkin kanssa. Maut eivät olleen turhan hallitseviä, joten mainittu punainen nektari sopi annokseen parahultaisesti.

Jänö vasemmalla, villipossu oikealla. Kastanjaa sutaistu kylkehen.

Seuraavaksi vuorossa oli pähkinäsalaatti vuohenjuustomoussella, vadelmavinegrettellä ja bataatilla. Tämä salaatti oli aivan herkkua ja erityisesti rapeaksi paistetut bataatit tekivät loistavan vaikutuksen. Viineistä ei jäänyt kaikilta osin kunnon muistikuvia, mutta tämän kanssa tarjoiltiin kohtuullinen Sancerren Sauvignon Blanc. Viini oli hyvin tasapainossa ja ehkä asteen makeampi kuin monet tyypilliset varsin hapokkaat lajisisarensa.

Ulkonäkö on vaatimaton, mutta maku oli herkullinen

Keittolinjalla jatkettiin: perinteinen ranskalainen mereneleväkeitto Bouillabaisse oli maukas ja sisälsi katkarapua ja kampasimpukkaa. Esillepano oli hyvin siekailematon, mutta makunsa puolesta tätä olisi voinut ottaa enemmänkin. Sen sijaan kanssaan tarjottu Chardonnay oli puiseva, kova ja suorastaan heikko. Kompetenssini ei riittänyt epäilemään korkkivikaa ääneen asti, mutta en tuosta joka tapauksessa erityisemmin pitänyt.

Une bouillabaisse, s'il vous plaît!

 

Merellisestä sopasta oli hyvä jatkaa kalan pariin: meribassia, punaista riisiä, mustajuuriappelsiinikompottia ja basilikavoisulaa/kastiketta. Ja avot, mikä elämys: sanoisin tämän olleen paras koskaan syömäni kala. Maut olivat selviä, erilaisia, yhdessä jänniä ja jokainen suupala oli elämys. Kyytipoikana oli varsin mukiin menevä Riesling, joten viiniteknisesti valkkaritarjoilu oli mukava käyden läpi kolme perusrypälettä. 

2cmX2cm:n pala herkullista meribassia. Hyvää, mutta vähän.

Kalan jälkeen suuta virkistettiin tyrnirosmariinisorbetilla ja puolukkavaahdolla. Sorbetti oli herkkua ja tyrni oli siinä juuri oikealla tavalla läsnä: raikkaana, mutta ei liian kirpakkana. Puolukkavaahtokin toimi, vaikka puolukat eivät muuten suurinta herkkuani olekaan. 

Sorbet.

Lihaisena pääruokana tarjoiltiin kaurista salvialla ja pekonilla ja palsternakkahapankaalipyrettä. Kauris oli tässä kyllä herkkua, mutta muilta osin annos jätti hieman pliisun kuvan: varsinkin hapankaali ei eksoottisuudestaan (?) huolimatta kuitenkaan ollut napakymppi, ja sitä ottaisikin ehkä mielummin saksalaisittain suuntautuneissa ravinteleissa. Lasiin eksyi Merlot St. Emilionista. Viini oli hyvin uskollinen bordeaux-alkuperälleen ja merlot'ksi jopa yllättävän luonteikas ja tanniininen (lieneekö siinä ollut sitten cabernetakin hieman?) Kuitenkaan mikään huippuviini ei missään nimessä ollut kyseessä, mikä oli sitten ehkä kuitenkin hienoinen pettymys lihaisan pääruoan kanssa. 

Kaurisparka, lautaselle kävi tiensä.

Väliin tuotiin juustot, jotka maistuivat, mutta eivät olleet mitään erityistä. Perusbrien käyttäminen tällaisella tarjottimella tuntuu aina hieman turhalta, kun tarjolla olisi varmasti hieman eksoottisempaakin tuotetta. Toisaalta talon oma pähkinäleipä oli varsin maukas lisä juustotarjottimelle. Juustoja seurasi punainen puolimakea viini, joka ei jättänyt oikein minkäänlaista kuvaa.

Ilta oli jo juustojen aikaan tummentunut, joten kuvaankaan ei riittänyt tarpeeksi valoa.

Setin kruunasi sitruunatuorejuustokakku lakujäätelöllä ja sitruunalakritsihyytelöllä. Kakku ei ollut liian makea eikä liian sitruunainen, mikä oli miellyttävää, mutta sitruunajälkkäri ei ehkä konseptina ole listallani ykkösenä. Sen sijaan lakritsajäätelö oli kerta kaikkiaan herkullista ja sitä olisi lapannut kitusiinsa mieluusti enemmänkin kuin tarjotun viiriäisenmunan kokoisen palleron.

Tårta vid glass

Yhteenvetona todettakoon, että ravintola Lyon oli elämys ja hengelleen uskollinen kokemus, mutta ei aivan täysosuma. Tarjoilu oli ystävällistä, mutta ei kaikilta osin erityisen kokenutta tai asiantuntevaa. Muun muassa viinit lausuttiin välillä karusti väärin, millä nyt sinänsä ei ole niin väliä, mutta kun tähän yhdistyy tietämättömyys yhtäänkään syvemmältä kysyttäessä, jäi tarjoilun esittelystä hieman pintapuolinen kuva. Ruokapuolella oli pari aivan helmeä, mistä on annettava pisteitä. Pienenä miinuksena on kuitenkin todettava, että annoskoko olisi ainakin toisen pääruoan kohdalla voinut olla hieman suurempi. Kahdeksasta ruokalajista jäi jopa hieman nälkä, mikä ei kuitenkaan olisi käsittääkseni tarkoitus, vaikka mässäilyäkään moisella ei haeta. Hinta ruoista (92 €) ei ollut ilmainen, mutta ei täysin kohtuutonkaan. Näkisin kuitenkin, että moderneissa keittiöissä (parhaana esimerkkinä mieleen tulee Grotesk) value nimenomaan ruoan laadussa voi olla paremmin kohdallaan. Viinit (72 €) olivat mielestäni hieman ylihinnoiteltuja, koska yhtään huippuelämystä ei ollut ja mukana oli yksi heikko esitys ja pari aika mitäänsanomatonta. Tämä on kuitenkin varmasti ranskalaisen ravintolan ja ranskalaisten viinien ongelma. Kun kuitenkin annoksen lippulaivapunkku oli uuden maailman tyyliin kuvattu ja luokitusjärjestelmän ulkopuolelta tuleva St. Emilion, oli valinta vähintäänkin persoonallinen. Kyllä ranskalaisessa ravintolassa yhden Château Nönnönnöön haluaisi nauttia.

Loppuun nappasimme vielä Tariquet VSOP Armagnacia, joka oli kyllä varsin messevää (luonnetta, robustiutta ja pähkinää) ja kohtuullisesti hinnoiteltu (10 € / 4 cl). Miinusta törkeästä lasista. Pisteyttäisin kokemuksen 90. Hinta-laatusuhde 81. Tai ehkä köyhästä se vaan tuntui kalliilta...

Ravintola Lyonin sivuilta on pari linkkiä asiantuntevampiin arvosteluihin: klick.