Grotesk ja 5 ruokaa

Kirjaamme taas väliin ravintolakokemuksia, jotka eivät suoranaisesti liity viskiin. 

Ravintola Grotesk on Erottajan kupeessa sijaitseva moderni syöttölä, joka ainakin omaan makuuni on sisustukseltaan hyvin miellyttävä: robustia mustaa pöytää ja tummaa punaista maalia ympäristössä. Valkoisia liinoja ei ole, vaikka kaikki muutoin onkin tiptop. Kuulemani mukaan paikalle veikattiin Michelin-tähteä kohtuullisen kovillakin oddseilla, mutta se on toistaiseksi saanut tyytyä Bib Gourmand- suositukseen. 

Maistoin torstai-iltana paikan viiden ruokalajin yllätysmenun viinipaketilla. Aperitiiviksi keittiö suositteli hapanta Hendrick's ginin ja, orangebitterin ja kananmunan varaan rakentuvaa drinksua, joka olikin varsin herkullinen. Asiasta hieman poiketen, allekirjoittaneen kulinaristinen neuvonantaja Ville S. suositteli Hendrick'siin tehtyä Gin Tonicia ja se kyllä pesi perinteisemmät ginitonicit helposti.

Drinksu (ah, miten 90-lukulainen sana!)

Keitoksi oli ranskalaista  Crème Vichysoissea eli perunapurjokeittoa ja savulohirilletteä. Moinen soppa oli itselleni uusi kokemus ja se olikin varsin mainio, joskaan ei täysin taivaita räjäyttävä elämys. Varsinkin savulohirillette korosti kuitenkin keiton kermaista makua hienosti, ja oltiinkin kaukana perunasta ja purjosta an sich. Viininä toimi itävaltalainen Grüner Veltliner, joka toimi hapokkuudessaan ja hennossa greippisyydessään mainiosti sopan kera.

Vissysoossi, vai mikä se oli...

Alkuruokana toimi katkarapucocktail käsin kuorituista katkaravuista, skampia, avokadocrèmeä ja tomaattia. Myös jotain varsin kirpakkaa oli mukana, olisiko ollut greippiä? Cocktail oli vaatimattoman näköinen ensimmäisiltä suupaloiltaan hieman pettymys, mutta parani sitten kuin taikaiskusta loppujen lopuksi herkulliseksi palaksi. Annos käsitti varsin hyvin kaikki tarvittavat perusmaut, joten hyvän suupalan kasaaminen palkitsi varsin täydellisellä makuelämyksellä kitusissa. Kyytipojaksi oli valikoitunut saksalainen Riesling (valitettavasti resurssit eivät riittäneet tarkempien viinispeksien kirjaamiseen), jonka hieman suurempi jäännössokerin määrä olisi ehkä ollut yksinään siemailtuna liikaa, mutta ruoan parissa ja tuota kirpakkuutta leikkaamaan se oli oikein hyvä yhdistelmä. 

Siellä se rapu toverijaan ehtii, mutta lähes turhaa on työnsä.

Pääruoka oli sitten illan kruunu: pitkään haudutettua possunrintaa, perunagnocchia, raparperia, herkkusientä, punaviinikastiketta ja herkkusienicrèmeä. Quel Possu, sanoisi ranskalainen! Tuo oli niin mureaa, että se suorastaan suli suuhun ja leikkautui haarukkaankin kuin itsestään. Päällä oli jotain makeahkonomaista, joten tämän perusteella kyllä pitää joku kerta käydä maistamassa Farangin kehuttu karamellipossu. Juomapuolena oli Barbera d'Alba Piemontesta, joka oli myös täysi nappiosuma - myös Italiaan lähtökohtaisesti skeptisesti suhtautuvalle maistajlle (eiväthän he siellä tiedä edes, mitä mämmi on!). Täydet pisteet, paras koskaan syömäni sorkkaeläin, ja lisämaininta siitä, että annoskoko oli riittävä.

Possun syönti on valkoisen miehen kiistaton oikeus.

Ennen jälkiruokaa maistelimme juustoja, jotka olivat kohtuullisen vaisu esitys: bulkkicomté, perusbrie ja kylläkin ihan toimiva Stilton. Mielestäni pidän kyllä juustoista, mutta silti ihmetyttää monissa ravintoloissa juustojen tylsyys, kun jo perusprismastakin tuntuu monasti saavan mielenkiintoisia maistiaisia ihan kohtuulliseen hintaan. Juustojen kera hörsittiin ranskalaista Pineau de Charentesia, joka on sekoitus konjamiinia ja rypälemehua. Kyseinen juoma oli erikoinen yhdistelmä konjakkisuutta ja makeaa pähkinäisyyttä, mutta en äkkiseltään keksisi tuolle omassa juomakaapissani käyttötarkoitusta. 

Pähkinäbriossi ja kirsikkaa seurasivat juustoja.

Kattauksen kruunasi appelsiinilla maustettu suklaabrownie, appelsiinivaahtoa, appelsiinisorbettia ja... appelsiinia! Brownie oli hyvin keksimäinen eikä liian makea, joten varsin ruhtinaallisen kokoisen biusan jaksoi syödä. Jälkiruoat eivät ole omien ruokapreferenssieni kärkipäässä, mutta moni suklaanystävä varmasti pitäisi tästä kovinkin. Kiksini sain sen sijaan jälkiruokaviinistä, joka oli portviinimenetelmällä valmistettua ranskalaista Banyulsia, vuosikerraltaan 1989. Viini oli herkullinen, ei ehkä niin suklaisen makea kuin jotkut portit, mutta herkullinen kokemus. Plussana pistekirjoitus pullon kyljessä siltä varalta, että kotipolttoinen olisi jo vienyt näön.

Annos on nätti kuin sika pienenä.

Mitä maku jäi suuhun?

Grotesk osoittautui huippupaikaksi, jossa tarjotaan hyvää ruokaa konstailematta, mutta tyylikkäästi. Paikkaan on helppo mennä, henkilökunta on nuorta, rentoa, ystävällistä, mutta erityisen asiantuntevaa. Kyseinen nuori jannu, joka tarjoilumme hoiti, oli asiassaan mielestäni huippuammattilainen ja sainkin miellyttävintä koskaan saamaani palvelua missään. Kattaus oli mietitty pitkälle, ja kaikki palaset pelasivat hyvin yhteen. Ainoina miinuksina mainitsisin tuon juustojen tavanomaisuuden sekä niiden kanssa tarjotun juoman, joka ei henkilökohtaisiin pferefensseihini istunut. Käytännön lapsuksena oli se, että tilattua talon leipää ei ikinä pöytään asti tullut. Kun tätä kuitenkin kompensoitiin maailmanluokan possulla ja muutenkin maittavilla appeilla, sekä varsin laadukkailla viineillä, ei voi olla kuin tyytyväinen. 

Käytössämme oli diilisivuston kautta hankittu "kaksi yhden hinnalla" -tarjous, jonka jälkeen ruoan hinnaksi jäi 31€/hlö (norm. 62 €). Viinipaketti maksoi 45 € ja alkudrinkki 12 €. Tarjolla olisi ollut myös jokunen single malt, mutta näihin ei tällä kertaa tutustuttu.

Jälkkäriviini

Adelphi Selection Macallan 14yo 1995-2010 57 %

Edellisen entryn Glenmoragieiden kyytipoikana maistettiin myös Adelphin Macallan, joka ainakaan värinsä puolesta ei näyttäisi olevan sherrykypsytettyä missään elonsa vaiheessa.

 

Adelphi Selection Macallan 14yo 1995-2010 57 %
 

Äkkiseltään vaikea sanoa tuoksusta mitään: mehukkaan tuntuinen keltainen perusviski, jossa alkoholi sitten tuntuu. Persikkaa. Tuoksun väri tuo mieleen kesän. Miellyttävä ilman muuta.

Maussa kuiva tanniinisuus ja sitten räjäyttävä alkoholisuus, ei pahan pistävänä, mutta ei erityisen pehmeänäkään. Alkoholivaihe kestää turhan pitkään, mutta sitä seuraa keltaisia hedelmiä, jotka ovat varsin mehukkaita. Lopussa tammitynnyri tuntuu hyvällä tavalla ja jättää suuhun tasapainoisen ja mukavan lempeyden, joka on isossa kontrastissa alun tylyyden kanssa. Arranin single caskin kanssa samaa kamaa, mutta ei pärjää. Jälkimaku kuitenkin tämän paras puoli. Suun makeus jotenkin luonteetonta. Vesi leikkaa turhan tylyyden pois ja jättää jäljelle tasapainoisen perusmallasviskin. Toisella maistolla hyvinkin tummia tunnelmia maussa. 85.

Ville: Tuoksussa kuivaa tynnyriä, tanniinisuutta. Hintsusti muita juttuja. Toisaalta alkoholikaan ei pistele. Nenän perusteella en laittaisi tynskävahvuiseksi. Mausteisia juttuja. Eksoottista hedelmää. Hajun perusteella ei osaa odottaa sitä, mitä mausta aukeaa. Maku: Yksi ensimmäisistä tynskävahvuisista, joihin tekee mieli lisätä vettä nähdäkseen, mitä siitä avautuu siitä huolimatta, että on kuitenkin kohtuupehmeä. Liukasta suuntäyttävää lämmintä meininkiä. Yleistunnelma kuitenkin mitäänsanomaton: makea, mutta ei sokerinen. Kermatoffeeta. Suuhun sulavaa makeutta. Ei luonteikkaita poltettuja sokereita, joita tuoksusta löytyy. Ei herätä hirveästi fiiliksiä, jää jopa hieman tylsäksi. Olisi kiva, että olisi myös joku maku suutuntuman ja fiiliksen lisäksi. Kaikki pisteet yli keskiarvon tulisivat jostain muusta kuin mausta. Villen pisteet: 84.

Tehtävä: bongaa joukosta Macallan.

Glenmorangiet Artein ja Signet

Maistoon eksyi mukavasti pari Glenmorangieta rinnan. Tämä tislaamo, jonka 18yo on erityisesti maistunut allekirjoittaneelle useampana kertana, nosti odotukset koviksi, kun varsinkin Signetiä on vuolaasti kehuttu ja hintalappukin on kohtuullisen porvarillista luokkaa. Katsotaan, lunastuivatko odotukset.

Glenmorangie Artein private edition 15yo, 46 %

Glenmorangien Private Editionin kaksi aikaisempaa julkaisua ovat Sonnalta ja Finealta, ja nyt siis Artein täydentää tätä sarjaa. Artein on kritiikittä tutkittujen nettilähteiden mukaan sekoitus 15- ja 21-vuotiaita Glenmorangieita ja sitä on jälkikypsytetty hieman toscanapunkkutynnyrissä.

Tuoksu on makea, hilloinen, ylikypsiä marjoja. Sitten nahkaa ja tynnyriä, jopa suklaisia pehmeitä aromeja. Syvä, tummanpunainen/ruskea lämminhenkinen tuoksu, jossa alkoholi on loistavasti mukana. Lämminhenkistä marjaa, mustaherukkamehua? Tummempia aromeja kuin Signetissä. Tyypillisiä distiller's edition -viskin piirteitä.

Maussa on hyvin tanniininen ensituntuma. Sitten suu muuttuu mokkaiseksi, jopa nahkaiseksi. Tummat tunnelmat täyttävät suun ja kielelle tulee hyvin pieni alkoholin kihelmöinti. Loppua kohti mukaan tulee hentoa keltaisuutta, mutta myös vaaleaa suklaata. Jälkimaku on silkkisen pehmeä, kuin lasta liekuttaisi. Yömyssyainesta. Tynnyriset ainekset täyttävät suuta ja toimivat myös jälkimaun täytteenä. Haluaisin tähän kuitenkin hieman enemmän hedelmää. Nyt on hieman puiseva. Vaikea sanoa, onko punaisia vai keltaisia asioita, koska kumpiakaan ei ole liialti. Tykkään kuitenkin. 87.

Ville: Tuoksu ohuempi kuin mitä olisi toivonut, kun tietää haistavansa arvokkaampaa viskiä. Ketokukkaista/mesimäistä tunnelmaa. Ei kovin paksu nenälle. Väri tuo puutarhamarjoja mieleen: metsämansikkaa/vadelmaa/pensasmustikkaa. Mintun tai mustaherukan lehteä. Pehmyt on. Maku: miellyttävä suutuntuma, täyttää hyvin suun. Pitkäkestoinen alkumakukin. Raikkaita hedelmiä, kuten persikka ja keltainen luumu päällimmäisenä. Myös täyteläistä tynnyriä ja punaisempaa jäljempänä. Tuoksuun nähden tummempi ja raskaampi, jos en tykkäisi, sanoisin tunkkaisempi. Parani veden kanssa: hyvinkin makea, kinuskinen. Hedelmissä on kuivattua aprikoosia, banaanilastua. Tämä on selvästi kiinnostavampi viski kuin Signet. Villen pisteet: 88.



Glenmorangie Signet Prestige Range 46 %

Signetissä on paljon asioita. Ensinnäkin sen valmistuksessa on n. 20-prosenttisesti käytetty Stoutin valmistuksessakin käytettävää "suklaamallasta", joka on tummempaa kuin normaali mallas ja antanee ainakin mainospuheiden mukaan myös makuun elementtinsä. Lisäksi mukana on kovemmalla liekillä ja normaalia paahtuneemmaksi kuivattua ohraa. Mukana on lisäksi useampaa eri-ikäistä tislettä, joista vanhin on 35-vuotiasta. Kaiken kruunaukseksi kypsytyksessä on käytetty monen sortin tynskää mukaan lukien ex-bourbonia, uutta tammea, sherryä ja ex-viinitynnyriä. Kun hintaa löytyy lentokentiltä reilulti kolmenumeroisesti, lienee tämä erikoispainos jotain ihmeellistä?

Alkutuoksu selvästi terävämpi kuin Artein, maut erottuvat selvemmin. Ruohoisuutta. Selvemmin tuttua morangien appelsiinia. Nokkosuutta. Sittemmin nahkaisuus tai hyvällä tavalla appelsiinin kuori vahvistuu. Rikas ja monipuolinen nenä. Ei silti ihan top classia. Tämä tuoksu mahdollistaa maun mestarillisuuden, mutta voi myös flopata. 

Makupuolella suutuntuma on terävämpi, ja yleisesti Arteinia ryhdikkäämpi ote jatkaa tuoksun linjalla. Suutuntuma on selvästi hyökkäävämpi ja myös alkoholi on mukana siinä määrin, että nyt muistaa taas juovansa viskiä. Hyvin on tasapainossa kuitenkin. Laajan kirjon hedelmäisyys yhdistyy pääosassa oleviin tummempiin myskisiin elementteihin. Suuhun jää erittäin tumman kuivatun hedelmän synkkyys, joka on kuitenkin tyylikäs ja balanssissa ja osaa myös täyttää suun. Maku seuraa melko hyvin tuoksua ja viskissä tuntuu myös ikä. Jos tämän sorttiset tummat elementit ovat suosikkeja, niin tämä on varmasti niissä maailmanluokkaa - tai ainakin aivan Skotlannin parhaimmistoa. Itse toivoisin tähänkin kuitenkin hieman lisää hedelmää. 89.

Ville: Tuoksu paksumpi kuin edellisessä. Miellyttävä. Appelsiinia sokeroituna. Hieman kaakao/mokkameininkiä. Sisältää kuitenkin siinä määrin "perinteisiä" juttuja, että voisi erehtyä luulemaan vaikka Glenfiddichiksi. Maku alkaa suhteellisen hedelmäisen makeana, mutta makeus katoaa sitten ja tilalle tulee hyvin tuhti ja mausteisen pippurinen puraisu. Tämä on runsaampi kuin Artein, mutta pippurisuutta on aika paljon ja jopa vähän liikaa makuuni: potkii vastaan. Tynnyriä ja tammea löytyy, mutta tuoksun appelsiinista ei ole oikein enää mitään kyydissä. Olisin toivonut monivivahteisuutta. Nyt keski- ja jälkimaku menevät turhan tunkkaisiksi pelkkiä ruskeita juttuja sisältäväksi, vaikkakin jälkimaku on viimeisellä maistolla kyllä varsin herkullinen. Tummuutta, täyteläisyyttä ja ryhdikkyyttä on, mutta tästä puuttuu joku juju, jota lähteä seuraamaan. Villen pisteet: 87.

Jälkiliukkaat: Näiden viskien jälkeen ja aiemman kokemuksen perusteella Glenmorangie herätti maistelijoissa keskustelua hinnoittelullaan. Erilaisista spessupulloista tunnutaan osaavan ottaa raha pois, eivätkä näistä kumpikaan ole mielestäni missään nimessä hintansa väärtejä. 18yo, jota tuntuu Euroopan lentokentiltä saavan reiluun 70 €: oon, on kyllä maittava viski, mutta hiinä ja hiinä, onko ihan tuon hinnan väärti. 25yo ei sitä Uisgen perusteella missään nimessä ollut. Vaan makuasioitahan nämä. Valuen etsijän ei kuitenkaan kannattane ihan ensimmäisenä kääntyä Glenmorangien puoleen, koska löysät on vedetty varsin pitkälti hinnoista pois - samoin kuin saman puulaakin tuotteella Ardbegilla. Sille, jonka mielestä viski on aina hintansa väärti, Morangie tarjoilee varmasti hienoja elämyksiä.

Turistitasting vol. III

Oli taas aika Eläväpullon järjestämän turistitastingin ja maittavan kuuden viskin sarjan. Kun ensimmäinen turistitasting kävi läpi viskien perustyylejä ja toisessa tutustuttiin erilaisiin savuihin ja saariin, kolmannen löyhänä teemana oli sherrykypsytys. Viimeiseksi viskiksi piti toki sitten vielä ottaa savua, jotta nähtäisiin, onko savu sittenkin parempaa. Maistajia oli kahdeksan, joista neljä oli täysin aloittelijastatuksella viskien suhteen, parilla oli aikaisempaa kokemusta lähinnä vain vastaavasta tastingista ja jokunen muu oli ottanut aikaisemmin viskin jos toisen. Alla on kirjattu hieman fiiliksiä illan kattauksesta, joista maistajat tunnistanevat itsensä nimikirjaimistaan.

1. Glenfiddich 15yo, 43 % 

EP: hedelmäinen, makeahko. TH: päärynäisyys, vanilja, raikas. Maussa potkua alkuun. OL: Puu. KM: mieto tuoksu. maku puiseva, pieni pisto lopuksi, pehmeä nielaisu, vedellä ei ollenkaan pistävä. MS: hartsport, rainbow-hedelmämix. Maku ei niin kirpeä kuin tuoksu, jälkimaku makea. PP: pyöreä, miellyttävä, pehmeä, runsas, lämmin.

2. Balvenie 12yo Double wood, 40 %

EP: raaka, persikkaa, kinuskia. TH: kinuski, raakaöljy. Maussa alkuun samettisuus, sitten vasta potku. Mauton, tylsä. OL: Terävä, voimakas. tahmea. KM: Tumma tuoksu, vähän pistävä alkoholi. Maussa alkoholi, mieto/laimea, tympeä, pölyinen. MS: tuoksu syvempi, aavistus toffeeta? maku semikuivattava, nahkaa, käristynyt possu? PP: pistävä teollinen alkoholi. potkua. vedet silmissä.

3. Benriach 15yo PX, 46 %

TH: voimakas, pastirol. Tasapainoinen voimakas jälkimaku. OL: tasapainoinen. VS: omenaa. KM: Tuoksussa omenaa, maku on makea, tasainen, miellyttävä. MS: keltaista/vihreää hedelmää, tinnerisyyttä. makuna maukas sherry, aavistuksen polttava jälkemaku, toffee? PP: miellyttävä, makea, pyöreähkö, täyteläinen.

4. Glenfarclas 105, 60 %

TH: vaniljaa, kaardemummaa, rakenne öljyinen. OL: sprii. polttava. VS: leivontamausteita, nahkaa. KM: vanilja, vahva hyökkäävä alkoholi. Alku pehmeä, pistävä loppumaku, vahva. MS: selkeämpi alkoholi, nahkaa, fudge. maussa mustaherukkaisuutta. PP: Hyökkäävä.

5. Aberlour a bunadh, 60,2 %

TH: Täyteläinen ja polttava, KM: makea alkutuoksu, sitten pistävämpi. Pitkä tasaisesti nousevan vahva maku. MS: vihreää omenaa, holi piilossa. Maussa aavistus savuisuutta, täyteläinen, lakritsaa? PP: pyöreä. makea mauste. pitkä voimakkuus.

6. Lagavulin 12yo CS, 56,6 %

TH: Tervasnapsi, ratapiha, voimainen. OL: terva. KM: Savusaunan ja tervan tuoksu. Suussa pyöriteltäessä pehmeä, nielaistessa terävä ja savu nousee suuhun. MS: lakritsin savu, savumanteli.

Tastingin voittajaksi nousi Benriach. Osoittautui myös, että kolmen tynnyrivahvuisen viskin maistelu oli ainakin ensikertalaisille kova paukku ja niiden vaikutus makuaistin tappajana mainittiin monesta suusta. Viimeisistä hörpyistä ei kuulemma enää oikein maistanut mitään Glenfarclasin ja Aberlourin jälkeen. Lagavulinille löytyi pari fania, mutta oli myös niitä, joille se ei maistunut ensinkään. Omana kokemuksena olisin odottanut apunapin pesevän 105:sen, mutta näin ei käynyt. Lieneekö a bunadhin lievä tympeys mennyt vast'ikään avatun pullon piikkiin. 

Turistit kokoontuvat taas joku kerta ja maistavat viskejä! 

 

Black Bull 12yo, 50 %

Viidessä pennissä on tarjolla myös pari blendiä, joista Black Bull on Duncan Taylorin tuotoksia ja poikkeuksellisehkosti pullotettu 50 %:n vahvuuteen. Hinta: 4,25 € / 2 cl.

Tuoksuna kursailematon raikas savu. Jotain samaa kuin Bowmore Enigman savussa. Sitten nahkaa. Ehkä jotain kepeitä punaisia hedelmiä. Kokonaisuudessaan kevyt, mutta puhdas perusviski pienellä savuisuuden tuomalla twistillä. 

Maun suutuntuma on hyvin pyöreä ja samettinen. Alkuun jopa tuhkasavuista kuivattavuutta. Sitten mausteista alkoholisuutta, josta on alkuun vaikea sanoa, onko se luonteikasta vai vain pistävää. Kallistun sittemmin jälkimmäisen arvion puolelle. En kirjoittaisi tästä viskistä lauluja, mutta voisin ottaa sitä naukun ennen illan kiekkopeliä - kuten itse asiassa teinkin. 83.

Bowmore 1987-2008 21yo, Douglas Laing Old Malt Cask, ?? %

Ja takaisin viskeihin. Punavuoren Ahvenessa maistettu IB-Bowmore Douglas Laingin tuottamana, josta valitettavasti on alkoholiprosentti ja hinta jäänyt kirjaamatta. Lieneekö 50 % kuten Old Malt Caskit yleensä (vai aina?)? Joka tapauksessa tältä se maistui: 

Tuoksussa sitruunaa ja toffeisia makeita tuntemuksia. (savusta ei ollut tuoksupuolella mainintaa. Lieneekö sitä ollut, vai onko jäänyt itsestäänselvyyttään kirjaamatta?). 

Maku alkuun hyvin vahva alkoholi, vasta sitten tammista vaniljaisuutta. Sitruunaisen hedelmäinen marmeladi täyttää suun loistavan raikkaalla savulla. 90.

Ravintola-arvostelu: Lyon ja 8 ruokaa

Varoitus heti alkuun: Eläväpullo on viskiblogi, mutta tämä kirjoitus ei käsittele viskiä. Mikäli tämä häiritsee lukijaa, suosittelen lopettamaan lukemisen nyt. Niille, jotka jatkavat kerrottakoon, että oman näkemyksen ja tutun suomalaisen sananlaskun mukaisesti: "Ken viskiä juo, sen syömänkin pitää." Näin ollen en näe, etteikö yhdenlaiseen hedonismiin keskittynyt blogi voisi joskus sivuta hieman muitakin nautinnon osa-alueita. Näinpä siis tässä kirjoituksessa selvitetään, minkälaista ruokaa saa oopperataloa vastapäätä olevasta perinteisestä töölöläisranskalaisesta ravintola Lyonista.

Kuten jokainen francofiili tietää, Lyon on ranskaa ja tarkoittaa leijonaa. Ranskan kansalliseläin sopiikin hyvin ravintolan nimeksi. Lyon on seissyt Mannerheimintien kivijalassa vuodesta 1966 ja edustaa kenties ranskalaista kulttuuria aidoimmillaan. Taustalla soivat chansonit ja varsinkin ikkunapöydistä on mukava tarkastella ohikulkevan Manskun hälinää.

Eläväpullo ja Ville heivasivat tyhjentyneet viskipullot Alkoon ja lähtivät pullorahoilla tutustumaan Lyonin maistelumenuun, jonka lupailtiin olevan läpileikkaus menun tarjonnasta. Ravintola on keskiviikkoiltana kuuden maissa melko tyhjillään, ja saammekin susiparille sopivan romanttisen ikkunapöydän ravintolan nurkasta. Koska settiin kuului valmiiksi jo varsin rouhea kattaus viinejä, jätimme aperitiivit väliin ja siirryimme asiaan.

Alkuun pöytään tuotiin hyvin laakea lasi, johon kaadettiin kepeään beaujolais-viiniä. Tämä hieman pinot noir -tyylinen punkku oli hyvin kevyttä, kesäistä ja raikasta ja sellaisenaan ihan mukavaa. Suun iloksi tuotiin ensimmäinen pieni pala: tillipalsternakkapyreetä ja kukkoterriiniä. Pala oli maukas ja herätti mukavasti odotuksia jatkoon.

Amuse-bouche

Alkuruoaksi saatiin sitten paljon allekirjoittaneelle uusia asioita: jänistä, ylikypsää villisikaa ja kastanjapyrettä. Setti oli upean näköinen ja varsinkin jänö suorastaan herkullista. Villisikaa olisin ehkä syönyt mielummin Obelix-meiningillä, mutta kastanjat sopivat kyllä oikein hyvin tuonkin kanssa. Maut eivät olleen turhan hallitseviä, joten mainittu punainen nektari sopi annokseen parahultaisesti.

Jänö vasemmalla, villipossu oikealla. Kastanjaa sutaistu kylkehen.

Seuraavaksi vuorossa oli pähkinäsalaatti vuohenjuustomoussella, vadelmavinegrettellä ja bataatilla. Tämä salaatti oli aivan herkkua ja erityisesti rapeaksi paistetut bataatit tekivät loistavan vaikutuksen. Viineistä ei jäänyt kaikilta osin kunnon muistikuvia, mutta tämän kanssa tarjoiltiin kohtuullinen Sancerren Sauvignon Blanc. Viini oli hyvin tasapainossa ja ehkä asteen makeampi kuin monet tyypilliset varsin hapokkaat lajisisarensa.

Ulkonäkö on vaatimaton, mutta maku oli herkullinen

Keittolinjalla jatkettiin: perinteinen ranskalainen mereneleväkeitto Bouillabaisse oli maukas ja sisälsi katkarapua ja kampasimpukkaa. Esillepano oli hyvin siekailematon, mutta makunsa puolesta tätä olisi voinut ottaa enemmänkin. Sen sijaan kanssaan tarjottu Chardonnay oli puiseva, kova ja suorastaan heikko. Kompetenssini ei riittänyt epäilemään korkkivikaa ääneen asti, mutta en tuosta joka tapauksessa erityisemmin pitänyt.

Une bouillabaisse, s'il vous plaît!

 

Merellisestä sopasta oli hyvä jatkaa kalan pariin: meribassia, punaista riisiä, mustajuuriappelsiinikompottia ja basilikavoisulaa/kastiketta. Ja avot, mikä elämys: sanoisin tämän olleen paras koskaan syömäni kala. Maut olivat selviä, erilaisia, yhdessä jänniä ja jokainen suupala oli elämys. Kyytipoikana oli varsin mukiin menevä Riesling, joten viiniteknisesti valkkaritarjoilu oli mukava käyden läpi kolme perusrypälettä. 

2cmX2cm:n pala herkullista meribassia. Hyvää, mutta vähän.

Kalan jälkeen suuta virkistettiin tyrnirosmariinisorbetilla ja puolukkavaahdolla. Sorbetti oli herkkua ja tyrni oli siinä juuri oikealla tavalla läsnä: raikkaana, mutta ei liian kirpakkana. Puolukkavaahtokin toimi, vaikka puolukat eivät muuten suurinta herkkuani olekaan. 

Sorbet.

Lihaisena pääruokana tarjoiltiin kaurista salvialla ja pekonilla ja palsternakkahapankaalipyrettä. Kauris oli tässä kyllä herkkua, mutta muilta osin annos jätti hieman pliisun kuvan: varsinkin hapankaali ei eksoottisuudestaan (?) huolimatta kuitenkaan ollut napakymppi, ja sitä ottaisikin ehkä mielummin saksalaisittain suuntautuneissa ravinteleissa. Lasiin eksyi Merlot St. Emilionista. Viini oli hyvin uskollinen bordeaux-alkuperälleen ja merlot'ksi jopa yllättävän luonteikas ja tanniininen (lieneekö siinä ollut sitten cabernetakin hieman?) Kuitenkaan mikään huippuviini ei missään nimessä ollut kyseessä, mikä oli sitten ehkä kuitenkin hienoinen pettymys lihaisan pääruoan kanssa. 

Kaurisparka, lautaselle kävi tiensä.

Väliin tuotiin juustot, jotka maistuivat, mutta eivät olleet mitään erityistä. Perusbrien käyttäminen tällaisella tarjottimella tuntuu aina hieman turhalta, kun tarjolla olisi varmasti hieman eksoottisempaakin tuotetta. Toisaalta talon oma pähkinäleipä oli varsin maukas lisä juustotarjottimelle. Juustoja seurasi punainen puolimakea viini, joka ei jättänyt oikein minkäänlaista kuvaa.

Ilta oli jo juustojen aikaan tummentunut, joten kuvaankaan ei riittänyt tarpeeksi valoa.

Setin kruunasi sitruunatuorejuustokakku lakujäätelöllä ja sitruunalakritsihyytelöllä. Kakku ei ollut liian makea eikä liian sitruunainen, mikä oli miellyttävää, mutta sitruunajälkkäri ei ehkä konseptina ole listallani ykkösenä. Sen sijaan lakritsajäätelö oli kerta kaikkiaan herkullista ja sitä olisi lapannut kitusiinsa mieluusti enemmänkin kuin tarjotun viiriäisenmunan kokoisen palleron.

Tårta vid glass

Yhteenvetona todettakoon, että ravintola Lyon oli elämys ja hengelleen uskollinen kokemus, mutta ei aivan täysosuma. Tarjoilu oli ystävällistä, mutta ei kaikilta osin erityisen kokenutta tai asiantuntevaa. Muun muassa viinit lausuttiin välillä karusti väärin, millä nyt sinänsä ei ole niin väliä, mutta kun tähän yhdistyy tietämättömyys yhtäänkään syvemmältä kysyttäessä, jäi tarjoilun esittelystä hieman pintapuolinen kuva. Ruokapuolella oli pari aivan helmeä, mistä on annettava pisteitä. Pienenä miinuksena on kuitenkin todettava, että annoskoko olisi ainakin toisen pääruoan kohdalla voinut olla hieman suurempi. Kahdeksasta ruokalajista jäi jopa hieman nälkä, mikä ei kuitenkaan olisi käsittääkseni tarkoitus, vaikka mässäilyäkään moisella ei haeta. Hinta ruoista (92 €) ei ollut ilmainen, mutta ei täysin kohtuutonkaan. Näkisin kuitenkin, että moderneissa keittiöissä (parhaana esimerkkinä mieleen tulee Grotesk) value nimenomaan ruoan laadussa voi olla paremmin kohdallaan. Viinit (72 €) olivat mielestäni hieman ylihinnoiteltuja, koska yhtään huippuelämystä ei ollut ja mukana oli yksi heikko esitys ja pari aika mitäänsanomatonta. Tämä on kuitenkin varmasti ranskalaisen ravintolan ja ranskalaisten viinien ongelma. Kun kuitenkin annoksen lippulaivapunkku oli uuden maailman tyyliin kuvattu ja luokitusjärjestelmän ulkopuolelta tuleva St. Emilion, oli valinta vähintäänkin persoonallinen. Kyllä ranskalaisessa ravintolassa yhden Château Nönnönnöön haluaisi nauttia.

Loppuun nappasimme vielä Tariquet VSOP Armagnacia, joka oli kyllä varsin messevää (luonnetta, robustiutta ja pähkinää) ja kohtuullisesti hinnoiteltu (10 € / 4 cl). Miinusta törkeästä lasista. Pisteyttäisin kokemuksen 90. Hinta-laatusuhde 81. Tai ehkä köyhästä se vaan tuntui kalliilta...

Ravintola Lyonin sivuilta on pari linkkiä asiantuntevampiin arvosteluihin: klick.

Glenfiddich Rich Oak, 40 %

Yritin välttää Uisgessa Glenfiddichin standia parhaani mukaan, mutta en siinä sitten toisena päivänä enää onnistunut, kun asiallisen esittelijän kanssa jäätiin kyseisistä tuotteista hetkeksi turisemaan. Lasiin eksyi sitten 14yo Rich Oak, joka on viimeistelty käyttämättömissä amerikkalaisissa ja eurooppalaisissa tammitynnyreissä. Tämä on samalla viimeinen nuotti Uisgesta. Kivaa oli, rahaa meni, monta kokemusta rikkaampana poistuttiin.

Tuoksussa persikkaa ja vaniljaa. Aika kiva.

Maun suutuntuma on vetinen, sitten tummia tammisia kevyesti nahkaisia sävyjä. Ei tästä kyllä liiemmin ylisanoja pääse lausumaan. 79.

Sanoisin, että tässä maistui jokseenkin hyvin Glenfiddichin ominaismaku. Jos se on mieleen, niin tämäkin voi maistua. Omalla kohdallani poistuminen Glenfiddichin tiskiltä suoritettiin kohteliaasti, mutta määrätietoisesti...

Vieraskynä: Enemmän kuin osiensa summa

Taannoinen Caol Ila -tasting havahdutti minut 'pitkien suorien' etuihin tastingien saralla. Maistelussa oli rivissä kuusi Caol Ilaa, ja itselleni ainakin maistelun aikana tapahtui suuri innostus päästessäni kiinni siihen, mikä omassa suussani tuntuu olevan ko. tislaamon perusmaku tai juju. Lisäksi oli todella hienoa havainnoida, mitä samasta tisleestä syntyy eri pituisten kypsytysten aikana. Tämä synnytti myös uudenlaista arvostusta ja kunnioitusta itse perusmakua kohtaan.

Ensimmäisen siemauksen jälkeen perus-12v. ei tuntunut kovin kummoiselta, ja alustava pisteytyskin jäi normiviskin tasolle. Kuitenkin kun matkan varrella palasin aina juoman tuoksuun ja makuun iäkkäämpiä pullotteita maistettaessa, alkoi normituotekin tuntua kivalta. Samoin maistelun aikana löytyi hienoja seurattavia juomapareja: 18v vs. 25v (hienostuneisuuden ja tasapainoisuuden lisääntyminen kypsyessä), 12v vs. DE (Muscat-viimeistelyn tekemä muutos), tynnyrivahvuinen v. muut (miten alkoholi kantaa aromeita tai vesi laimentaa niitä), IB vs. OB (ilmaston vaikutus kypsymiseen? kovin oli 30v-IB erilainen kuin esim. 25v-OB). Ja pohjalla aina vahvistuva ymmärrys Caol Ilan perusluonteesta. Kerrassaan kiehtovaa!

Kannustankin ehdottomasti tutustumaan itseään kiinnostavaan tislaamoon tarkemmin tälläisellä pitkän kaavan maistelulla. Toki samoja juomia voi juoda soolonakin, tai osana jotakin poikkitieteellistä maistelua. Nyt maistetuista juomista on helppo keksiä luontevia osioita toisiin maistelukertoihin: esim. "Islay-DE:t rivissä" tai vaikkapa "Rodukkaat täysi-ikäiset vertailussa" (tähän ottaisin mieluusti vaikkapa Laproaigh 18yo:n, Caol Ila 25yo:n, Glendronach 18yo Allardicen ja Balvenie 21yo Port Woodin) jolloin samat juomat näyttäytyvät taas uudessa valossa. Mutta tiivis läpileikkaus antaa täsmällisemmän kuvan tislaamon viskin luonteesta kuin sooloilu tai poikkitieteellinen vertailu.

Pitkiä suoria on kokeiltu nyt Laproaighin, Taliskerin ja Caoli Ilan osalta. Seuraavaksi kiinnostaisi Bowmore tai Ardbeg - miksei joku muukin kuin savuviski. Uskon tällä päästävän tehokkaasti kiinni siihen, mistä tietyn tislaamon tuotteissa on kysymys, ja että nappaako ko. tuotteet itseään vai ei. Toki tislaamoilla, jotka tekevät useampaa tislettä, tämä on hiukan haastavampaa..

Suuri Caol Ila -maistelu

Caol Ila on viskien Peugeot: helpompi lausua sujuvalla suomella kuin alkuperäiskielellä.  Islay-viskien sitä vähemmän hehkutettua osastoa oleva Caol Ila on tislausmääriltään saaren suurin tislaamo ja tuottaa paljon savun makua blendeihin. Mielenkiintoista Ilassa on myös se, että erilaisia IB-pulloja löytyy läjäpäin. Jos siis pitää Ilan mausta, on vaihtoehtoja tarjolla. Itselleni 12yo oli ensimmäinen vakavasti otettava mallasviski (Glenfiddich 12yo:ta ei lasketa) omaan hyllyyni, joten ympyrä sulkeutui osaltani, kun siitä maistettiin nyt viimeiset tiraukset ja laitettiin samalla riviin muutama muu Caol Ila. Tuoko ikä Caol Ilaan lisäarvoa? Entäpä voltit? Näitä selvitettiin seuraavassa.

Kattaus: 12yo, DE, 18yo, 25yo, Thosop 30yo ja CS.

Caol Ila 12yo, 43 %

Tuoksu: Hennon siniseen ja hiiliseen kääntyvä savu. maltillisen mieto. Hienoisesti parfyymisiä raakaöljymäisiä tunnelmia, mutta ei pahasti. Kuitenkin aika tuoreen ja puhtaan tuntuinen. Miellyttävä. DE:n jälkeen fenolisuus korostuu. kova suoraviivainen ja kylmä. 25 yo:n jälkeen notskimakkaraa. 

Maku: Kuivattaa suuta. Sitten hiilistä savua. Kivaa kihelmöintiä kielellä. rakenne on aika hyvä, pientä kitkeryyttä lukuun ottamatta. Maun kihelmöinti jatkuu nielaisun jälkeen. Hyvä kotitalousviski kivalla savulla. Juhannussaunan eteiseen välittömäksi kaatoviskiksi. 85. 

Ville: Tuoksussa palavaa nuotiota. Ei ihmeempiä elementtejä, mutta miellyttävä. Selvimmin tästä kattauksesta edustaa Caol Ila -savua. Samalla tavalla savua ei löydy seuraavista viskeistä. Maku: Hieman polttoöljymäisyyttä löytyy. Ei hullumpaa. Jälkimaku lyhyt. Mma savunsa on, jonka jälkeen ei tule kylläkään oikein mitään. Villen pisteet: 85.

Caol Ila Distiller's Edition, 43 %, Muscatel Cask Finish

Tuoksussa makea, jopa imelä karkkisuus. Aprikoositoffeeta? Nenätuntuma voimakkaampi kuin 12yo. Finistely tuo tuoksuun paljon lisää rakennetta ja luonnetta. 

Maku: Makea kielelle sulava rakenne, sitten papaijaa, aprikoosia, pientä mausteisuutta. Jälkimaussa samettisuutta ja nahkaa, joka on varsin miellyttävä. tämä on kyllä varsin "en halua mitään pahaa kenellekään" -viski. Suuhun jäävä tunnelma on miellyttävä, ja tässä on helppo viski tottumattomalle suulle. Viskikonkari haluaa kuitenkin ehkä enemmän? 86. 

Ville: Paksu tuoksu, sokereiden tuomaa täyteläisyyttä. Kanervahunajaa, vaniljaa, siirappiin säilöttyä aprikoosia kanelitangon kera. Leivontamausteita. Savu varsin vieno ja sitä saisikin olla lisää. Pidän kyllä savun ja makeuden liitosta. Maussa makeutta, mutta myös jotain tympeää hapanta hedelmää. villen pisteet: 88.

Caol Ila 18yo, 43 %

Tuoksussa fenoliset epämiellyttävyydet nostavat ensimmäisenä päätään. Voimakkaampi kuin 12yo. Vaikea ensialkuun sanoa, onko kukkaisuus vain raikasta ja jees, vai savuun yhdistettynä epämiellyttävää. Heti 12yo:n jälkeen syvempi ja tummempi savuisuus, vähän kuten ardbeg 10yo vs. alligator. Tuoksu voimistuu lasissa oleilun aikana selvästi.

Maussa on nyt jo selvästi robustimpaa suutuntumaa. Jopa kovuutta. Suun täyttävä kiva savuisuus, jälkimaussa myös ytyä. Kiva voimakas rakenne, jos kohta ei erityisen hienotunteinen. maalaislakritsia (= kuiva, ei öljyinen, ei yhtään salmiakkinen). Hieman junttinen savuviski. Kylteri vakuuttaa tällä kaverinsa Hämeenkadun Approssa. 86. 

Ville: savu väistynyt, tilalla hedelmäisyyttä, kukkeisuutta. Petrolimaisuuden sijaan juurevuutta, kosteaa puutarhaa. hedelmäiset fiilikset vs. 12yo. ei herätä valtaisia odotuksia maistoon. Maussa on paljon hyvää. Suun täyttämisen jälkeen iskee kohtuuvahvan poltteen ei erityisen hienostuneella tavalla. Savu ja muut kypsyneet asiat ovat hyvin balanssissa. Makuun uusi elementti, jota ei ole aikasemmin ollut: lakritsinen makea mauste. Kun pistoon tottuu, niin tämä on itse asiassa aika hyvä. Villen pisteet: 87.

Caol Ila 25yo, 43 %

Tuoksu on hienotunteisempi, sirompi kuin 18yo. Kypsiä keltaisia hedelmiä, banaania, persikkaa, päärynääkin. Tuoksun range on huimasti laajempi kuin 18yo:lla. Tuoksu on kuitenkin  alkuun hyvin hienostunut, jopa mieto. Nuuhkia saa ihan tosissaan, jotta asioita irtoaa. Savuisuus on hyvin maltillista, hedelmät enemmänkin pääosassa. Lasissa olon jälkeen tuoksu voimistuu ja hedelmät varsin mehukkaita. 

Maussa on luonnetta ja syvyyttä yhdistettynä erittäin herkulliseen tupakkiseen savuun, mausteiseen pistelevyyteen ja hentoon hedelmäisyyteen. Sikarilaatikkoa. Hedelmiä ei ole aivan tuoksun mukaisesti. Aimoharppaus eteenpäin 18yo:n jälkeen. Savu herkullisesti tasapainossa. Tupakan myötä tuleva happamuus laskee yhden pisteen. suun pitää olla valmis tätä varten, koska kyseessä on aika hienovarainen viski. vikalla maistolla herkullisen tasapainoinen savu yhdistettynä raikkaaseen hedelmään. tämän tastingin voittajasta ei ole epäselvyyttä. 93.

Ville: Tuoksussa appelsiinia. Saman henkinen kuin 18yo, mutta mennyt eteenpäin jo huomattavasti. Varsin miellyttävä, mutta voisi avautua enemmän. Hienostunut. Jotain kirpsakkaa, mutta ei sitrusta. Karambolaa? Maussa on tapahtunut hienoja asioita sitten 18yo:n. Eksoottisten hedelmien myrsky. Täydellisen tasapainoinen savu, joka kantaa jälkimakuun saakka. Nielaisun jälkeen makeutta ja pyöreyttä, ja suu täyttyy uudestaan jutuilla. Kertakaikkisen hieno. Sikarilaatikkokin on löydettävissä. Suutuntuman kantavuus on huippuerinomainen. Monta kertaa maistoin uudelleen ja aina oli kerrassaan herkullista. villen pisteet: 94.

Thosop's Caol Ila 30yo, handwritten label, 50,6 %

Kyseessä on belgialainen yksityinen pullottaja. 

Tuoksu: Ikä tuntuu. Makeaa samettisuutta. Lasin pyörittämisen jälkeen alkoholi tulee, mutta hyvin pehmeänä. Tammitynnyri tuntuu taustalla, miellyttävällä tavalla. Nahkaa. Kerran nenään tulvi myös liimainen haju, jota en kuitenkaan enää sittemmin löytänyt.

Maussa on hieno suutuntuma: pehmeä ja hedelmäinen. Sitten alkoholi, jota seuraa tiiviisti mehukas keltainen hedelmäisyys. Sitten savu. Tietty yksioikoisuus vaivaa, vaikka täyttääkin suun hienosti. Toinen huikka tekee suuhun jo kihelmöintiä: voimaa riittää, mutta ei niinkään luonnetta. Hedelmäisyyttä löytyy. Viimeisellä maistolla pienen veden lisäyksen jälkeen tämä sitten nostaa osakkeitaan: täyttää mukavasti suun, holi pysyy jo aisoissa ja tummat fiilikset tulevat. Pientä happamuutta on, jota jälkimaku kuitenkin kompensoi. 88.

Ville: Toivoisi saavansa tästä enemmän. Hedelmät ovat menneet 25yo:sta ohuemmiksi, mutta savu ei ole noussut tilalle. Herkkä tuoksu, suorastaan hajuton. ei ole epämiellyttävä, mutta ei tunnista vielä sitä juttua, mikä tästä tekee erityisen. Alkoholi ei tunnu juuri lainkaan. Maussa palattiin savuviskin äärelle. Hyvin kantaa, mikä on tämän paras puoli. Täyttää suuta. Hyvää alkoholin höyryä keskivaiheella. Ei samettisuuden perikuva. Jonkin verran makeutta: banaanisosetta, samaa lakritsia kuin 18yo.ssa. Miellyttävä, mutta yksioikoinen savuviski. Sokkoveikkauksessa en olisi iskenyt ikäveikkausta tänne päinkään. Tämä osoittaa, että pohjalla on hyvä new make, mutta iän aikana ei ole tapahtunut mitään erityistä, mikä olisi rakentanut hienon viskin. Olisinko arvannut, että on 30yo? Olisinko maksanut yli 100e? En tietenkään. silti: Ville pisteet: 91.

Vertailun vuoksi whiskyfun.comin nuotit samasta tavarasta.

Caol Ila Cask Strength, 59,2 %

Tuoksussa ollaan takaisin savussa ja voimassa. Nuoruus tuntuu. Oikein voimallinen ja maukas!

Maussa on useimmille maistamilleni CS:lle tyypillistä sinistä voimaa, sitten alkoholia. Hyvin yksipuolinen kielen tuhoava elämys, mutta miellyttävä sellainen. Tuo veden silmiin ja hymyn huulille. Voltit iskevät päälle, mutta silti ei tee mieli laittaa vettä. On se jännä. Kuin mustatukkainen rokkimimmi löisi sinisen samettisella vyöllä päin naamaa. Objektiivisena ja hyvin lukijalle avautuvana maistelunuottina lisättäköön tähän Ankkarock 2009. Hieman erityyppinen silti kuin 12yo: tämä on tummempi, 12yo kovempi. 91. 

Ville: Alkuun sulkeutunut, mutta pieneltä etäisyydeltä oikein hyvä. Pyöreyttä kaipaisin lisää. M: suutuntuma on todella vahvan viskositeetin omaava, paksuimpia mitä olen maistanut. Alkuvaikutelma on makea, sitten alkoholi hyökyy. Jälkimaku on lämmittävä. ei niin samettinen kuin Glenfarclas 105, mutta hyvin luovuttaa lämmön ilman pistoa. Salmiakkia ja suolaisuutta. Savu säilynyt kattauksen viskeistä parhaiten. Valuu hitaasti limakalvoja pitkin. Villen pisteet: 92.

Kuva on huono, mutta DE, 18yo ja 25yo olivat väriltään hieman tummempia kuin muut. 12yo:n vaaleus viittaisi siihen, että värjäystä olisi harrastettu.

Mitä jäi käteen

Caol ila ei tämän tastingin perusteella syrjäyttänyt Islay-suosikkeja paikaltaan, vaikka pari maukasta esitystä tästä löytyikin. Tuoksujen perusteella näistä viskeistä olisi voinut odottaa enemmän. Toisaalta taas hedelmien kehittymistä eri ikäluokissa oli mielenkiintoista seurata. Havaittavaa oli myös alustavien pisteiden kohoaminen kolmannelle maistelukierrokselle, mistä voi vetää sen johtopäätöksen, että Caol Ila toimii hyvin dokausviskinä.
Tarjolla oli jälkikäteen katsottuna myös hyvin erilaisia elämyksiä: DE:n pehmeys, 18yo:n robustius, 25yo: rodukkuus ja CS:n voima. Ei pöllömpää, sano.


---------------------------------

PÄIVITYS 16.7.2014: 

Maistoin sokkona uudestaan tämän 1996/2009 Caol Ila DE:n seuraavin tuntemuksin: 

Tuoksu: puhdasta puusavua, ei erityisen syvää tai vanhaa, mutta puhdasta. Yllättävänkin raikas. Vaikka tästä puuttuukin lapparin lyijyisyys, niin laittaisin tämän silti kyseiseen tslaamoon.

Maku: nyt sitä lyijyä sitten makuosastolla on. Varsin maukas, hieman makea lyijykynämäinen ja lakuinen savuisuus, joka jälkimaussaan muuttuu jopa hieman tervaiseksi ja itse asiassa täten varsin maukkaaksi. Ei vaikuta tynnyrivahvalta viskiltä, mutta voimaa on silti riittävästi. Kenties joku laphroaigin cairdeas? Maukas pehmeä maitokahvimainenkin savuisuus, johon sekoittuu pientä sitrusta. Erittäin helposti juotava, mutta varsin maukas viski! 91. 

Kommentti: Kovasti siis maistui vanha tuttavuus, ainakin pisteheiton perusteella. Näköjään siis olosuhteet yms. vaikuttavat kovasti arvioihin, kuten ennenkin on todettu.

Macallan 12yo, 40 %

Osana Uisgea ja Gordon Muirin maistelua nautittiin tämä sherrykypsytetty perusmacallan 12yo. Nuotit jäivät yllättävän vähiin, mikä ainakin toistaiseksi havaitulla kokemuksella on kertonut kohtuullisen simppelistä viskistäkin.

Tuoksussa kuivaa sherryisyyttä ja keltaista makeutta.

Maussa vaniljaista mehukkuutta, hieman kuivattavuutta. Ei mitään erityistä, mutta ei toisaalta mitään vikaakaan. 80.

Vielä on se hyvä Macallan maistamatta. Tislaamo, joka kaiketi on laajalti arvostettu (vai onko tämä vain Michael Jacksonin mielipide?) ei ole onnistunut toimittamaan omaan lasiini vielä kovin kaksisia tuotoksia. Vaan olisiko tämä kuin Bordeaux'n viinit - vasta sieltä kalliimmasta päästä alkaa laatu huikeasti parantua?

Balvenie 15yo Single Barrel, 47,8 %

Balvenie on jakanut vahvasti mielipiteitäni. 21 portwood oli ensimmäinen ei-savuviski, joka todella iski. Sittemmin olen joutunut luokittelemaan silti vain maallista alkuperää edustavaksi - hyvää, mutta ei tajuntaa räjäyttävää. Double woodin kanssa en ole päässyt sinuiksi lukuisista yrityksistä huolimatta. Siinä on vain vääränlaista hunajaa. Tätä 15yo Single barrelia maistoin pikaisesti Uisgessa ensin salin puolella ja sitten tarkemmin Gordon Muirin maistelussa. Valitettavasti tarkemmat tynnyri- ja pullotiedot ovat jääneet kirjaamatta.

Balvenie 15yo Single Barrel, 47,8 %

Tuoksussa kauempaa tuoksuteltuna pähkinää, läheltä vahvempia makeita nuotteja. 

Makuna makean öljyinen yleisfiilis, maukas hunajaisuus, joka on kuitenkin raikasta. Mausteisuuttakin. Hieno puhdas viski, jossa on luonnetta. 92.

Bowmore Tempest 56 %, batch 2

Kursailematonta nuorehkoa tynnyrivahvuista Bowmorea Uisgessa. Batch kolmoseen jättivät karamellivärin pois, mikä on toki hieno homma. Tämä kypsytetty 1st fill bourbonissa kokonaisuudessaan.

Bowmore Tempest 56 %, batch 2

Tuoksu on voimakas, nuotiosavua.

Makupuolella viski hyökkää isosti suuhun. Sitten sitruksisia elementtejä. Jälkimaussa on kohtuullisesti luonnetta, mutta ainakin ilman vedenlisäystä tämä on himppasen yksioikoinen. Ansainnee kuitenkin toisen maistelukerran, jos eteen sattuu. 82.

One Pint Pub ja MacKillop's Choice

Ruoholahdessa majaansa pitävillä on asiat hyvin. Lähistöllä on kaksikin kohtuulliset viskivalikoimat omaavaa juottolaa, joista toiseen - One Pint Pubiin - allekirjoittanut suuntasi Uisge-tapahtumasta toivuttuaan. One Pint Pub on hieman Ruoholahden kaupallisesta ytimestä syrjässä sijaitseva kivijalkabaari, jota voisi kuvata kategorialla Itä-Berliini, nuhjuinen, ja ala-allegorialla kodikas, olohuonemainen. Sisustus on vähän sinnepäin, tuolit ja pöydät hieman sikin sokin, mutta yleisfiilis tosiaan varsin mukava. Käyntipäivänä tuota berliininomaisuutta lisäsi LP-levyjen kirppari ja sen myötä paikalle tiensä löytäneet epämääräiset pitkätukat, sekä tiskijukka, joka soitti varsin hyvää musaa palan painikkeeksi. 

Pieni kotikutoisuus näkyi mm. siinä, että baarimikko kaatoi lasit kylläkin vastapestyihin, mutta ei kuivattuihin laseihin, mikä on tietysti vähintään esteettinen ongelma tarkemmalle hifistelijälle. Glencairnit olivat toki käytössä, mistä plussaa. Kyyppari ylpeänä mainitsi myös, että hän huuhtaisi viinamitan viskien välissä, which is nice, mutta ei yleensä tarvitse erillistä mainintaa, vaan lienee monissa paikoissa sanomattakin selvää. Palvelu oli muilta osin asiallista, mutta ensialkuun tylyn tuntuista. Itse asiassa tylyyden vaikutelma karisi vasta lähtövaiheessa, kun baarimikko huikkasi vielä uloslähtevälle viskikollegiolle, että tällaisia ja tällaisiakin pulloja löytyisi. Kyseessä oli siis ystävällinen, mutta vanhan liiton palvelukulttuuri, mihin ensialkuun saattaa mennä jokunen tovi totutellessa tässä metroseksuaalisuuden ja korulauseiden ajassa.

Ilmeisesti Uisgen myötä hyllyyn oli ilmestynyt MacKillop's Choicea, joista maistelimme kolmea. Näistä ensimmäinen sai kunnian toimia toistaiseksi vanhimpana maistamani viskinä.

MacKillop's Choice Royal Brackla 35yo 1976/2010, 43 %, cask 6920, btl 274 (9 € / 2 cl)

Tuoksu on sitruksinen, appelsiinia, mandariinia, vaniljaakin. Banaania, ananasta. Miellyttävä, mutta varsin hento. Ikä ei sinänsä välity. Kahden muun viskin maistamisen jälkeen tuoksussa korostuu sokeriliemessä olevat hedelmät.

Maku: Kevyen pehmeä ja suorastaan silkkinen suussa sulavan suklaan suutuntuma (vain tuntuma, ei maku). Hyvin hento ja arka. Sitten tuoksun hedelmiä, kuitenkin hennompina. Moni vastaavan suutuntuman omaava viski olisi vetinen, mutta tämä ei ole sitä. Suutuntumassa on jotain sellaista, mitä en ole ennen kokenut. Sokkona tämä olisi kuitenkin helppo sekoittaa johonkin kevyeen ja nuorempaan perusspeysideen. Savuisempien viskien maistamisen jälkeen tähän nousee pientä mausteisuutta, mutta kevyt yleisesityshän tämä on. Pisteet voisivat ehkä olla alhaisemmatkin, ellei tiedostamaton sosiaalinen paine antaa kohtuullisia pisteitä näin vanhalle viskille vaikuttaisi. 86.

MacKillop's Choice Bowmore 18yo 1989/2007, 57,4 %. Sherry wood. Btl 029 (6 € / 2 cl)

Tuoksussa hieman etäämmältä tuoksuttaessa tummaa pehmeää suklaata, bailey's-tyyppistä kermalikööriä, pähkinäisyyttä, toffeeta. Lähempää nuuhkittaessa sherryä nostaa päätään, jopa rommimaista tunnelmaa. Marjat kuitenkin loistavat poissaolollaan. Jonkin aikaa lasissa oltuaan tuoksu muuttuu: tanniineja, tallimaisia vivahteita, kuivattua aprikoosia. Alun suklaisuuksia on sittemmin enää vaikea löytää. Yleisesti ottaen kuiva, hieman sulkeutunut, mutta herkullinen tuoksu. Alkoholi varsinkin kolmannen viskin jälkeen lyijyisen tuntuinen.

Maussa löytyy makeaa ananaisuutta, laajaa mausteisuutta ja haastavuutta. Sitten alkoholi, joka on varsin miellyttävä. Jälkimaussa suolaista possua. Tunnistan niitä piirteitä, joita olen oppinut lukemaan Bowmoren erityispiirteiksi. Isommalla huikalla saavutetaan kukkainen ja mausteinen fiilis. Jälkimakua tässä voisi kuitenkin olla lisää. 89.

MacKillop's Choice Laphroaig 20yo 1990-2010, 52,5 % btl 130 (7,5 € / 2 cl)

Tuoksu: kauempaa nuuskien savu ei yhtään savua, vaan vaniljaa ja hieman hyvällä tavalla esanssista banaania. Siirrettäessä klyyvaria lähemmäksi tuoksun lähdettä hento savu nostaa päätään. Savussa on parfyymisia piirteitä. Ehkä kuitenkin hieman tylsä yleisilme. 

Maku on alkuun makea, sitten suuta isosti kuivattava. Nätti! Laaja suun täyttävä keltainen elämys, jossa savu ei ole pääosassa. Luonteikas ja hedelmäisen maukas viski. Voisin ajatella, että hedelmäisemmistä lappareista (kuten 15yo) pitävät tykästyisivät tähän. Savupommin ystäville tämä ei ehkä ole ensimmäinen valinta. 91.

Yhteenvetona todettakoon, että mielestäni viskit olivat varsin kohtuullisesti hinnoiteltuja ja hinnat olivat myös pääsääntöisesti selvästi näkyvillä pulloihin kirjoitettuina. One Pint Pubiin täytyy siis pistäytyä toisemmankin kerran. Ehkäpä siinä samassa voisi katsastaa myös tuon Ruoholahden toisen viskivalikoimaa omaavan baarin eli Amsterdamin.

Old Pulteney 17yo, 46 %

Vuoden viskistä sen astetta nuorempi versio oli tarjolla Uisgessa.

Old Pulteney 17yo, 46 %

Tuoksuna makea hunajaisuus yhdistettynä hentoon merellisyyteen. Mallas tuntuu.

Maussa vahvan iskevä, mutta mehukas suutuntuma, makeutta, pastirol-päivää. Hyvin miellyttävä. Tuoretta omppua, sitruunaa. Sitten merellisyyttä ja savuakin. Monipuolinen ja yllättävän stydi kokemus. Onko kuitenkin liian ätkälätkä? 89.

Glen Garioch 1991/2010, 54,7 %

Tapahtui eräänä päivänä Uisgessa:

Glen Garioch 1991/2010, 54,7 %, batch 38

Tuoksu on sulkeutunut, perusmallas, hieman hunajaa. Alkoholi tuntuu tuoksussa. Nahkaista vyötä, sitruunaa. Veden kanssa vihreää omenaa. 

Maussa on nättiä sitrusta vahvaan alkoholiin yhdistettynä, kiva. Veden lisäyksen jälkeen hentoa turpeisuutta. Vesi paransi tätä ilman muuta. 87.

Connemara, 40 %

Avoin mieli on ihmiselle tärkeä ominaisuus. Niinpä kannattaa joskus maistaa myös irkkuviskiä, varsinkin jos sen esittelijä on kuin kedon kukka - niin kuin Uisgessa oli.

Connemara Peated Single Malt, Irish Whisky, 40 %

Tuoksussa sitrusta, banaania, papaijaa, vastaleikattua ruohoa.

Maussa samaa banaanin makeutta, sitten savua hyvin maukkaana ja keveänä, vähän kuin HP. Yleisenä kuvaavana piirteenä herkullinen tuore erityisen mehukas banaani - sellainen, joita ei suomesta saa (tuskin kyllä Irlannistakaan...). 88.

Benriach Solstice 17yo, 50 %

Benriach Solstice 17yo, 2nd Edition, 50 %, Heavily peated/Port finish

Väri: pinkkiin vivahtava vaalea sherryisyys

Tuoksu: Makea savuisuus, kuivaa hyvin puhdasta koivusavua, savun takana vihtaa ja saunahunajaa. Varsin raikas. Alkoholi hyvin kepeä ja tuo myös yleistunteesta kepeän. Kevyt ja maukas, ei kuitenkaan samaan aikaan maistettujen Glendronachien jälkeen herätä suurimpia odotuksia.

Maku: Tuoksua myötäilevä nuotiosavuinen kevyt suutuntuma, savu voimakkaampi kuin tuoksussa, sitten hiilisempi savu nostaa päätään, ja heti perään alkoholi. Hieman yksioikoinen savuviski kuitenkin. Missä ovat tuoksun raikkaat ja makeat elementit? Merellisyys ja suola loistavat poissaolollaan. Lopussa kuitenkin hieman ytyä, pippuria tjsp. Vesi nostaa esiin makeutta, hedelmän kuorta. En löydä isommin syytä tai paikkaa tämän viskin maistamiseen kun parempiakin on. Toisaalta on kursailematon makea savuesitys. Makeuteen vähän lisää luonnetta ja pisteet nousisivat. Nyt on vain jotenkin kevyen karkkimainen. 87.

Ville: T: puhdasta nuotiota. Ei silti kutsuisi heavily peatediksi. Ei juurikaan hedelmiä, vaan enemmän marjaisia/kukkaisia elementtejä. M: Nyt ollaan tutumpien juttujen äärellä: helpommin haltuun otettava viski. Tuoksussa savu oli hento, mutta maussa se tuli selvästi esiin. Savun jälkeen makeampia juttuja nousee aika miellyttävästi. Loppuun nousee selvästi mausteisempia asioita: leivontamausteita: kaardemummaa ja neilikkaa. Suutuntuma valitettavan vesimäinen. Tuntuu kielen päällä hieman ohuelta. Villen pisteet: 86.

EDIT: Kuvaan on livahtanut 15-vuotias versio. Nuotit ovat kuitenkin 17-vuotiaasta.

The Arran, Amarone Cask Finish, 50 %

The Arran, Amarone Cask Finish, 50 %. Maistettu Uisgessa.

Tuoksussa punaisen viinin tuntemuksia, mutta aika raikkaasti. Kivaa kahvisuutta.

Maussa on mukavasti luonnetta, punaista makeutta. Lämmittää suuta. 86.

Fettercairn Fior, 42 %

Uisgessa oli tarjolla tämän ainakin omaan korvaan hieman vähemmän tunnetun tislaamon NAS-pullote, jota tilapäisessä mielenhäiriössä menin maistamaan.

Fettercairn Fior, 42 %

Tuoksuna nätin iisi sherryinen esitys.

Maussa lämmittävää sherryisyyttä, kuitenkin aika kovana ja nuorena. Suutuntuma pikemminkin vettä kuin öljyä. Savua ei juurikaan löydy. Bulkkiviski. 80.

Tällaisia viskejä olisi suonut löytyvän Uisgesta hintaan 1 € /1 cl. Nyt maksettu 2 € oli moisesta tusinakamasta ryöstö.