Vilkas viskivuosi on päätöksessään ja on aika katsastaa taaksepäin kohdattua ja julkaista omat leikkimieliset Awardsit, eli ne viskit tai viski-ilmiöt, jotka ovat heilauttaneet suuntaan tai toiseen vuoden aikana. Korostan jälleen, että subjektiivisista arvioista on kyse, joten minun suosikkini voi olla lukijan mielestä täyttä kuraa ja silti välttämättä kumpikaan ei ole väärässä.
Uisge avasi vuoden hienosti
Ei ollu muuten tunkkaset messut. Kaksi täyttä päivää hienoja viskejä ja upeita ohjattuja tastingeja. Ensimmäinen maistettu Port Ellen, jota eivät sittemmin maistetut ole biitanneet. Ja viimeistään toisena päivänä lapasesta lähtenyt ajatus siitä, kuinka paljon sentistä viskiä on sopivaa maksaa.
Asiantuntijatastingit lisääntyneet
Edellisenä vuonna voivottelin sitä, että aika omin voimin on viskeihin saanut tutustua. Tämä vuosi on korjannut tilannetta mainiosti, mistä on kiittäminen Viskin Ystävien Seuraa ja Suomen mallasviskiseuraa sekä toki muutamaa muuta tahoa joiden asiantuntemuksesta on saanut nauttia. Ei niin vakavana huomiona olen muuten havainnut, että oma maistelurytmini osuu monasti huonohkosti yhteen tastingin kanssa: ensin kuunnellaan höpinää ilman kosketusta viskeihin ja sitten kukin viski käydään läpi niin nopeasti, että jo pelkästään tuoksuun menisi sama tai pidempikin aika. Tämä on näitä first world problems.
Sisäinen keräilijä herää?
Erinäisiä pulloja on tullut hankittua sillä ajatuksella, että niitä ei välttämättä ihan heti olisi avaamassa. Suhde viskiin on siis selvästi polemisoitumassa yksinkertaisen osta ja juo -ajattelun sijaan. Yht'äkkiä tuntuu, että harvinaisempia viskejä olisi liki pakko ostaa kaksi pulloa: toisen käyttöön ja toisen myöhempää tilaisuutta varten. En edelleenkään usko, että olisin noita missään vaiheessa myymässä, mutta tuntuu hauskalta ajatukselta voida maistaa vaikkapa Laphroaigin tynnyrivahvuista kymmenen vuoden päästä ja verrata sitä sen hetkiseen tuotokseen. Ja maailmantalouden kehityksen arvaamattomuudesta huolimatta uskaltaisin väittää, että se nykyinen Laphroaig maksaa kymmenen vuoden päästä jonkin verran enemmän kuin nyt.
Viskien luokittelua väreillä alueiden sijaan
Eteen on tullut viskejä, jotka ovat rikkoneet raa'asti ainakin viskikirjoissa useasti esitettyä jakoa Skotlannin maantieteellisiin alueisiin. Esimerkiksi Balvenien 17yo Peated Caskin olisi hyvin uskonut olevan Islaylta. Jos totta puhutaan, en ole missään vaiheessa oikein edes omaksunut tuota luokittelua, koska en henkisesti tunnista eroa esimerkiksi Speysiden ja Highlandsin välillä. Sen sijaan viskien luokittelu väreillä on tuntunut luontevalta. Kevyen kesäisen keltaisista (Glenlivet12, Dalwhinnie15) hunajaisen oransseihin (Balvenie12dw), raikkaan punaisesta (Glenfiddich15) tummempaa sherrymonsteriin (Aberlour apunappi), maanläheisestä ruskeasta (Highland Park) harmaan ja jopa mustan savuisiin tunnelmiin (Islay). Omaa viskifiilistä on ollut helppoa lähestyä värin perusteella ja kaataa siihen sopiva naukku. Tietenkin voidaan kysyä, tarvitseeko viskiä sen kummemmin luokitella. Senkun kaataa vaan sen naukun.
Rinnakkaismaistelut rock
Kavereiden kanssa vaihdetut samplet ovat mahdollistaneet usean saman tislaamon viskin maistamisen rinnan, mikä on ollut antoisaa, mutta samalla muuttanut hieman maistelujen luonnetta löytyneiden aromien kuvailusta erojen tekemiseen ja paremmuuden ilmaisemiseen. Sillä jos maistaa rinnan vaikka viittä eri Kilchomania, ovat ne kuitenkin enemmän tai vähemmän toistensa kaltaisia. Esimerkiksi Kilchomanin savusta en ole suuria vivahde-eroja löytänyt, joten niitä en turha sen kummemmin kirjailla. Kuitenkin aina joku viski maistuu sillä hetkellä paremmalta kuin toinen ja niihin eroihin on ollut kiva keskittyä. Samassa mielessä käyttämäni pisteytystapa puolustaa omissa silmissäni jatkuvasti entistä enemmän itseään. Olen monasti voinut siitä tarkistaa, miltä jokin maistui ja sen avulla miettiä, kannattaisiko maistaa esimerkiksi samalta tislaamolta jotain lähituotetta. Kaiken maistelun jäljiltä osa kokemuksista on jäänyt enemmän mieleen kuin toiset, ja ne on listattu tässä:
The Eläväpullo Awards 2012:
Vuoden 2012 viski: Bowmore 1985 Signatory Cask Strength Collection, 51,6 %
(Vuoden 2011 viski: Ardbeg Alligator)
(Vuoden 2010 viski: Lagavulin 16yo)
Vuoden 2012 paras value: Glenfarclas 105
Vuoden 2012 tislaamo: Benriach
Vuoden 2012 viskibaari: Punavuoren Ahven, Helsinki
Vuoden tasting 2012: Tammisaaren Islay-IB:t
Kiinnostusta herättävät: Ardbeg, Benriach, Highland Park
Pettymyksiä tuottaneet, vaikka kaiketi pitäisi olla hyvää: Macallan (toista vuotta
putkeen), Bunnahabhain
Sykähdyttävin viskihetki: Laphroaig CS nuotiolla Nuuksiossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti