Vuoden 2014 henkilökohtaiset viskitrendit

Vilkas viskivuosi on taas vierähtänyt ja on aika listata männävuodelta oman harrastuksen kohdalle osuvia ilmiöitä. Yhtenä merkittävänä näistä on ollut lisääntynyt kiire muun elämän saralla, minkä vuoksi blogaustahtikin on hieman kärsinyt. En ole tästä viitsinyt mitään stressiä ottaa, koska homma on harrastus ja sitä tehdään silloin kun huvittaa. Näin jatkossakin.

* Viskien hinnat alkavat olla kipurajoilla

Olen itse harrastanut viskejä vasta siltä ajalta alkaen, jolloin ne ovat aina olleet aika kalliita. Huippulaadukkaat edulliset pullot (esim. Ardbeg Airigh Nam Beist) ja kohtuuhintainen premium range (esim. Highland Park 30yo) ovat olleet asioita, joista on vain kuullut isojen poikien puhuvan. Näin ollen hintojen kallistuminen ilmiönä ei perspektiivin puutteen vuoksi vielä vuosi sitten näyttäytynyt ihan niin kirkkaana kuin mitä se nyt näyttäytyy. Huolella on kuitenkin joutunut seuraamaan ilmiötä, jossa hinnat kallistuvat ja laatu heikkenee. Omalla kohdalla olen myös huomannut, että vaikka lajiin kohdistuukin kovasti rakkautta, viski ei siitä huolimatta ole minkä tahansa hinnan väärti, vaan absoluuttinen hintakatto on olemassa ja vertautuu samalla rahalla saataviin muihin elämyksiin. Oma henkinen hinnastoni on seuraava:

- entrylevel ihan juotava perusviski: 35 euroa. Kategoriaan voisi laittaa laadukkaat blendit sekä perus n. 10-12yo single maltit sekä nassit.
- laadukas, vannoutuneenkin harrastajan hyväksynnän saava viski: 70 euroa. Tähän sopisivat laadukkaiden tislaamojen 18yo OB-pullot sekä tynnyrivahvat 10-20 vuotiaat IB-pullot vähän laajemmastakin tislaamojen kirjosta.
- Todellisen elämyksen tarjoava juoma, joka puhuttelee jo monella muullakin tavalla kuin vain juomana: 120-140 euroa. Näissä viskeissä haluaisin maistaa jo vanhan viskin meininkiä. Ikää mieluusti yli 20 vuotta, tai sitten muuten vaan erityisen laadukas juoma.

Näistä kolmesta tasosta mielestäni tuo keskimmäinen on kaikkein tärkein. Maagiseen euron senttilitrahintaan pitäisi saada viski, johon on joka kerta tyytyväinen ja joka on jo enemmän kuin ihan jees. Entrylevel-kaatopullon pitäisi irrota tuohon hintaan, johon vielä joitakin singlemalteja tai ainakin blendejä löytyy. Esimerkiksi Heathrow'lta poistamani Johnny Walker Double Black (29 £ / litra) osui tähän kategoriaan hyvin. Jälkimmäinen kategoria riippuu sitten enemmän yksilöllisestä lompakon koosta, joten sen yläraja lienee joustavampi käsite kuin näiden kahden muun kategorian.

Vaan mikä on todellisuus? Mikäli katsotaan Alkon hintoja, asettamiini rajoihin on todella vaikea päästä. Entrylevelit paukkuvat heittämällä yli ja midrangen tuotteita ei saa kuin kovin positiivisella asenteella ja rajojen hienoisella venyttämisellä. Lagavulin 16, Ardbeg 10, Laphroaig Quarter Cask ja Bowmore 15 Darkest voisivat olla lähinnä haettua, mutta jos olen rehellinen itselleni niin haluaisin nähdä tässä sarjassa Highland Park 18 -tasoisia viskejä. Vaan tuokin on viime aikoina pompsahtanut maailmallakin jo yli rajan.

Elämyksiä tarjoavan kategorian juomien vähyys taas kirkastui minulle Lontoon Whisky Show'n yhteydessä. Oli suorastaan järkyttävää huomata, että moni 80-110 puntaa maksanut viski oli ihan jees, mutta ei sen enempää. Yhtä lailla ikää tämän hintaluokan IB-pulloissakaan ei usein ollut kuin 15-18 vuotta. Vielä pari vuotta sitten tähän kategoriaan lukeutuivat monet lähemmäs 30-vuotiaat Benriachit ja vaikkapa 25-vuotias Talisker. Mikäli tämä kehityssuunta jatkuu, olemme kohta konjakkimaisessa tilanteessa, jossa hienosti brändätyt nassit ovat se, mitä tavallisen kuluttajan ulottuvilla on. Kun ajatellaan, että juuri premium-viskit voivat tarjota niitä elämyksiä, jotka pitävät harrastuksen käynnissä, elämme mielenkiintoisia aikoja.


* Laajentaminen muihin juomiin?

Kun tuo laadukas euron senttihinta uhkaa käydä yhä harvinaisemmaksi, alkaa hätääntynyt kuluttaja toki miettimään, josko vastaavan makukokemuksen voisi löytää jostain muusta nautintoaineesta. Skottiviskiharrastuksen yliläikkymisen luonnollisin kohde ovat olleet irkut, jenkit ja niiden jälkeen rommit sekä mahdollisesti jopa ginit, grapat jne. Vaikka moni näistä tuotteista onkin varsin maukas, en itse ole toistaiseksi löytänyt sitä monipuolisuutta ja ennen kaikkea rakennetta, paksuutta ja suutuntumaa, jota moni hyvä skottiviski tarjoaa. Etsintää on kuitenkin tarkoitus jatkaa heti alkuvuodesta.


* Hifistelykäyttö on vähentynyt

Vähenevä huipputuotteiden määrä on tuntunut muuttavan omaa kulutuskäyttäytymistä enemmän rennon mukittelun suuntaan tieteellishenkisen ja kurinalaisen maisteluharjoittamisen sijaan. Tämä lienee luonnollista, mikäli maistettavassa tuotteessa ei ole niin kovin kummia ominaisuuksia. Toisaalta viski sopii hyvin moneen paikkaan. Uigeadail maistui uuden vuoden taitteessa kodalla varsin hyvältä.


* Hyvä tasting-tilanne

 Jotta kaikki ei olisi negatiivista, on ainakin pääkaupunkiseudulla asuvalla viskinharrastajalla tällä hetkellä varsin mukavat oltavat mitä maistelutapahtumiin tulee. Viskin ystävien seura on jatkanut aktiivista tasting-toimintaansa ja Suomen mallasviskiseurakin heräsi loppuvuodesta muutaman varsin mielenkiintoisen tapahtuman kanssa tuomaan harrastajalle valinnanvaraa. Kun lisäksi monessa ravintolassa on heidän omia maistelutapahtumiaan (uutena aktiivisena tulokkaana Latokartanon Kaski), ollaan siinä miellyttävässä tilanteessa, jossa voi jopa hieman valkkailla, mihin tapahtumiin osallistuu. Kaksi varteenotettavaa viskitapahtumaa (Uisge ja Olutexpo) ovat myös hieno homma: toivotaan, että molemmat jaksavat jatkaa löröttelymahdollisuuksien tarjoamista.


* Viskikulttuuri Suomessa - kenen etu?

Viskikulttuurin tila on loppuvuodesta mietityttänyt ja myös puhuttanut harrastajapiireissä. Viski on kovassa buumissa, ja sen iloihin on päässyt tutustumaan entistä useampi. Uudet kotimaiset pientuottajat ovat myös hieno asia. Harrastajan kannalta Suomenkin viskibuumi on kuitenkin osa isompaa viski-intoa, jonka seurauksena niitä oikeasti hyviä tuotteita ei enää kohta ole tarjolla mihinkään järkevään hintaan. Näin ollen harrastajan kieroutuneena toiveena voisi olla koko viskin painuminen unholaan, 80-lukulaisen viskijärven syntyminen ja hintojen romahtaminen. Kun vielä sulkisivat jonkun mehevän savuviskitislaamon, niin meillä olisi kolmenkymmenen vuoden jälkeen uusi Port Ellen. ;)

Vaan eipä siinä. Tapana on ollut listata muutama itselle merkityksellinen viskihetki Eläväpullo Awardsien muodossa. Ja tässä ne:


Eläväpullo Awards 2014: 

Vuoden 2014 viski: Springbank 1969 Signatory Cask Strength Collection

Vuoden lupaava tislaamotulokas (tulokas siis omaan suuhun): Glengoyne. Raikkaita sherryjä.

Vuoden tapahtuma: The Whisky Show, Lontoo

Vuoden tasting: Iäkkäät harvinaisuudet, Highland Park
Vuoden paras value: Highland Park 18yo (52,50 €, tuotu ulkomailta)