Glenfarclasia viideltä vuosikymmeneltä

Glenfarclas on siinä mielessä miellyttävä tislaamo, että se on keskittynyt aika vahvasti perustekemiseen: yhtä tislettä ja suunnilleen samanlaista puuta. Cinderellalla tastingin pitäneen Robert Ransomin mukaan tisleen ppm-luku on 3-4 ja se on pysynyt samana 1970-luvulta asti. Olenkin hieman suhtautunut Glenfarclasiin sillä asenteella, että kun olen maistanut siltä yhden viskin, olen maistanut ne kaikki. Menin silti ennakkoluulottomasti tastingiin, koska tarjolla oli tislaamon vuonna 2007 lanseeraamaa family cask -sarjaa, eli single cask -pullotteita. Tasting ei ihan ilmainen ollut (50 €), varsinkin kun annokset osoittautuivat 1 cl:n kokoisiksi (tätä ei tiennyt etukäteen). Toisaalta harvemmin pääsee maistamaan 50-luvun viskiä. Sitten asiaan.

Glenfarclas 1993, cask 74, 58,7 %

Tuoksu: Raikkaan punainen ensituoksu, jossa on kuitenkin myös mukavaa keltaisuutta, hunajaa. Varsin miellyttävä ja raikas tuoksu. Kanervahunajaa, sitrushedelmää, mutta ei kirpakalla tavalla.

Maku: Topakkaa kamaa ja pienirakenteisesti kihelmöivää alkoholia kuitenkin hyvin smoothina. Varsin makeaa punaisuutta. Raikas makeus on tässä hienoa. Kiva viski ilman muuta. 90.

Glenfarclas 1983 cask 43, 51 %

Tuoksu: Pientä liuotinmaisuutta tai epäpuhtautta alkuun. Huomattavasti tummempi kuin 1993, hedelmä on jotenkin piilossa. Sitten hieman makeaa sitruksisuutta, mutta ei niin hyvä. Vesitilkka kuitenkin vie epäpuhtauden pois ja paljastaa sitrusta entisestään.

Maku: Raikas sitruksisuus ensin, joka sitten voimistuu varsin miellyttävästi. Tämä on alkuun jopa keltaisempi kuin punainen. Sitten makea punainen hymyilevä pehmeys ja marjaisuus tulevat tilalle. Todella pehmeä ja huikea upgrade tuoksusta. 92.

Glenfarclas 1973 cask 2598, 56,5 %

Tuoksu: Hieno tumma syvä makea sherryisyys. Sikarilaatikkoa. Syvä tuoksu, jonka parissa viettäisi pidempäänkin aikaa. Kovempi ja kuivempi kuin 1963.

Maku: Syvä punaisuus, ruskeaa makeutta. Varmasti sherryistä suklaista Farclasia omimmillaan. Tummaa suklaata. Pientä kitkeryyden tuntua lopussa. Kiva kihelmöinti ja hieno suutuntuma. Todella voimakas ja pitkä jälkimaku. Onko kuitenkin yksioikoinen? Tuoksu oli tässä ehkä kuitenkin se parempi osuus. Sherryaddikteille toimii. Ja potentiaalia olisi kovempiinkin pisteisiin jos drami olisi hieman suurempi. 91.

Glenfarclas 1963 cask 179, 50,4 %

Tuoksu: Makeutuu ja syvenee, vähemmän tummia fiiliksia ja enemmän takaisin marjaisuuteen. Fudgea. Alkoholi on jo täysin integroitunut tähän. Punainen ja syvä, ei järkyttävän monimuotoinen kuitenkaan. Sikarilaatikkoa.

Maku: Herättää huomiota ensisuutuntumallaan: hyvin öljyinen, äärimmäisen tumma, aika kuiva maku, jalleen niita sikarilootafiiliksia. Mutta upean syvä. Aivan pientä mausteista alkoholin kihelmointiä, joka itse asiassa on ollut näille kaikille yhteinen miellyttävä piirre. Jälkimaussa suklaata ja tupakkaa. Ikää ei silti välttämättä mitenkään erityisesti maista. 92.

Glenfarclas 1953 cask 1678, 53,7 %

Tuoksu: Alkuun puinen ensivaikutelma. Maanläheisyyttä, ruohoa. Ei erityisen voimakas, mutta syvä kyllä. Ajan myötä avautuu koko ajan enemmän ja enemmän. Uskomattomankin raikas ikäänsä nähden.

Maku: Odotuttaa ensin suussa jättäen epäilyksen, onko tässä mitään, mutta sitten: eucalyptusta, mineraalista raikkautta, uimahallia, upea tasapainoinen viski, jossa kaikki on tasapainossa, hentoa yllättävänkin raikasta marjaisuutta. Amen. 95.

Yhteenvetoa: Kyllä yhden tislaamon tuotteiden tasting on silmiä avaava juttu. Nämäkin olivat käsittämättömän erilaisia viskejä siihen nähden, mikä ennakkokäsitykseni oli. Silmiin pistävää oli näiden upea laatu, joten kokemuksen perusteella suunnannen kulkuni jatkossa hyvinkin rivakasti sitä hyllyä kohti, jossa family caskeja on tarjolla. Jos normaalit Glenfarclasit tuntuvat hieman turhan samasta puusta veistetyiltä ja "tylsän" hienon pehmeiltä, niin näistä löytyi aivan eri lailla särmää.

Tätä nykyä on meno kuulemma muuttunut siihen suuntaan, että Mr. Grant tekisi mitä vain, jotta dorka ostaisi toisenkin pullon.

Clynelish 1996 Svenska Eldvatten, 57,2%

Kahden ruotsalaisen gaiffarin perustama Svenska Eldvatten on varsin tuore tulija IB-pullojen markkinoille. Lafka on tuntunut naapurimaamme viskifoorumilla herättävän varsin positiivisia tunnelmia ja monet heidän pulloistansa onkin myyty varsin äkkiä loppuun. Päätin maistaa netissä kehutun Clynelishin.

Clynelish 1996 Svenska Eldvatten, 57,2%

Tuoksu: Mesihunajaa ja pientä makeutta. Maltillinen, mutta laadukkaan tasapainoinen tuoksu. Clyne vakuuttaa laadullaan.

Maku: Voimaa löytyy, mesimäistä sun täyttävyyttä. Tarvitsee vettä. Tuoksu biittasi maun. 87. 

Kommentti: Matkaeväisiin lähti kaverin lasista maiston perusteella 1983 Caol Ila. Alle 90 €:n hinta oli mielestäni varsin kohtuullinen 27-vuotiaasta islayviskistä. Edlvattenin tiski näyttikin perjantaina ennen toisen risteilyn päätöstä jo varsin tyhjältä. Kiva tietysti, että uusi pulju saa homman käyntiin. Vaikka tämä viski ei pankkia räjäyttänytkään, Clynelishit ovat monasti väläytelleet laadukkuudellaan. Olisi kiva maistaa jotain hieman vanhempaa tavaraa kyseiseltä tislaamolta. Menee lupaavien merkkien joukkoon ilman muuta.

Bowmore 13yo Kintra Cask 800300, 51,1%

Hollantilainen yksityinen pullottaja Kintra tarjosi Cinderellan matkaajille omaa osaamistaan, maistossa Bowmore.

Bowmore 13yo Kintra Cask 800300, 51,1% (hinta: 40sek / 2 cl)

Tuoksu: Kiva sitruunainen rikas mineraalinen ruohoisuus. Savu tuskin huomattavissa. Luonteeltaan hyvin puhdas Bowmore.

Maku: Sun täyttävä sitruunan ja sitten yllättävänkin voimakkaan savun liitto. Hyvin suoraviivaisen tyylikäs, esiintyy kuin Gandalfin hevonen. Jälkimaussa jäkäläisen turpeista tunnelmaa. Enemmät pojot vaatisivat monivivahteisuutta. 89.

Highland park 14yo 1996/2011, Douglas Laing OMC, 50 %

Omissa kirjoissani etukäteen kiinnostavimpia viskejä Cinderellan tarjonnassa oli Douglas Laingin Old Malt Cask -sarjan Highland park, koska edellisenä vuonna Uisgessa maistettu vastaava 15yo oli niin herkku.

Highland park 14yo 1996/2011, Douglas Laing Old Malt Cask, 50 %

Tuoksu: Varsin vaatimaton alkuun, makeutta hieman, mutta ei niinkään hp:n maanläheisyyttä. Silti yllättävää syvyyttä. Hieman ylikypsää eksoottista hedelmää. Hp-tuoksuksi silti pettymys.

Maku: Alkuun hieman pistävyyttä ja sitten petrolinen hyöky päälle. Suutuntuma itse asiassa loistavan öljymäinen ja rikas. Ilman muuta kiva viski, josta sittemmin myös petroolisen makeaa maanlaheisyyttä alkaa löytyä. 91.

Kommentti: Hyvältähän se sitten loppujen lopuksi maistui. Ostopullot olivat jo loppu, joten maistiaiseen oli tyytyminen.

Balblairit 1996 ja 1975

Cinderellan viskimessuilla maistossa kaksi jo hieman ikää saanutta Balblairia.

Balblair 1996, 46 %

Tämä travel retail -pullote on 100 % ex-bourbontynnyreistä.

Tuoksu: Keltaista ei enää niin raikasta hedelmää.

Maku: Kihelmoivä keltaisuus, hyvä tasapaino. Kevyenä perusviskinä muidenkin maistamieni Balblairien tapaan maukas ja vähän jo syvyyttä ja tyyliäkin on mukana. Merkille pantavaa on, ettei mitään epämiellyttävää löydy, mikä on jo sinänsä kova juttu. 88. 

Balblair 1975, 46 % (hinta: 60sek/2 cl)

Tämä vanhempi yksilö on taasen 100 % sherrytynnyreissä kypsytetty (mitä en tiennyt maistohetkellä).

Tuoksu: Tämä on jo enemmän tumman maanlaheinen kuin keltaisen karkkinen.

Maku: Tuo veden kielelle öljyisellä suutuntumallaan ja maukkaan kihelmöivällä alkoholilla. Keltaisena viskinä tämö on jo hieno. Ruohoista voimaa ja iän tuomaa syvyyttä. Silti minulla on vaikeuksia suhtautua Balblairiin täydellä vakavuudella. Kujeileva luonteensa on iästä huolimatta taustalla. Ei hintansa väärti. 90.

Balblair 2001, 46 %

Maistossa tuoreimpia Balblaireja.

Balblair 2001, 46 %

Tuoksu: Kauempaa tuoksutettuna hento hieman tunkkainen liotin taustalla. Sitten keltaista hedelmää, ei kuitenkaan sitruksista, vaan makeampaa ja syvempää. 

Maku: Makean öljyisen lämmittävä suutuntuma. Keltainen kepeä tasapainoinen viski, joka on tislaamolleen (tai niille tuotteille, joita minä olen maistanut) uskollinen. Jälkimaussa mukavaa mausteisuutta / kihelmöivää pippurisuutta. Jättää sellaisen fiiliksen, että lisävuodet kohtelisivat Balblairia erityisen hyvin. 86.

Cinderellan viskimessut 17-19.1.2013

Viskihuuman ravistellessa vartaloa on tullut selviteltyä erilaisia mahdollisuuksia päästä kansainvälisesti maistelemaan viskejä. Tämän selvitystyön seurauksena tuli vastaan Viking linen vuotuinen whiskymässa legendaarisella Cinderellalla, joka nykyisin seilaa tuttua ja turvallista 22 tunnin konseptia Tukholmasta. Iloluonteiset ruotsalaiset, mahdollisuus nähdä vielä kerran nuoruusvuosien parhaiden bileiden venue ja kohtuulliset 58 €:n suorat Finskin lennot Tukholmaan varmistivat syksyn aikana sen, että lähdettävä oli. Cinderella risteilee viskiteemalla kolme vuorokautta putkeen, ja me osallistuimme näistä kahteen ensimmäiseen risteilyyn, sillä yhdeksi päiväksi tuntui turhalta lähteä suureen maailmaan asti.

Kuten myös Turusta lähtevät suomilaivat, Cinderellakin järjestää viskiteemaisia risteilyjä muutaman vuodessa. Varsinaiset messut ovat kuitenkin kerran vuodessa ja tänä vuonna ne järjestettiin viidettä kertaa. Konsepti on ymmärrykseni mukaan laajentunut vuosi vuodelta, ja mukana olikin varsin messevä määrä näytteilleasettajia. Messut täyttivät laivan kolmoskerroksen autokannen, joka oli matoilla ja sermeillä saatu oikein tyylikkääksi ja toimivaksi messutilaksi.

Laivalle tulijoille jaettiin viisi maistelulippua, messuohjelma ja Glencairnin lasi. Muutama valmis maistelulippu oli itse asiassa loistava idea, koska tällöin messuväki ei heti alueelle saavuttaan joutunut jonottamaan lippuja. Väkeä oli jonoksi asti vain silloin kun messut ensimmäisen kerran aukesivat. Muutoin logistiikka toimi loistavasti. Upeaa oli myös se, että haluamansa pullot sai ostaa tiskiltä saman tien mukaansa ja tarjolla oli ostoskärryjä, joita monet täyttivätkin kunnioittavissa määrin. Ahvenanmaalla pyörähtäneeltä Cinderellaltahan ei olisi saanut tuoda virallisesti kuin litran väkeviä, mutta ilmeisesti tullin kanssa noudatetaan näiden risteilyjen osalta sanatonta sopimusta, koska mitään ongelmia lastien kantamisessa maihin ei ollut ja tullihenkilökuntaa ei myöskään missään näkynyt. Täytyy kyllä arvostaa moista maalaisjärjen ja toisaalta lainsäädännön harmaan alueen käyttöä. Suomen viskiskeneä seuranneena voisin kuvitella, että kaikki mahdollinen oltaisiin varmasti kysytty, jolloin se olisi myös jouduttu kieltämään. Nyt homma toimi ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Risteily itsessään ei ollut ihan ilmainen (n. 100 € sisältäen lasin ja kympillä lippuja), mutta maisteluannokset olivat sitten suhteessa usein aika hyviä diilejä. Peruslipulla (20 sek) sai useimmiten 2 cl ilolientä ja kalliimpia myytiin sitten senteittäin myös. Myös Suomen tapahtumissa toivoisi näkevänsä 1 cl = 1 € hinnoittelua, sillä 8 € ravintola-annoksesta on aika kallis. Lähtökohtaisesti hinnan takia tuolla ei jäänyt maistamatta kuin Highland Park 40yo, jonka senttihintakin (300 sek) oli sen verran tyyris, että tyydyin prolempiin juomiin. Samoilla senttihinnoilla oli mahdollista myös ostaa 5 cl:n samplepulloja mukaansa (pullot 10sek/kpl) mitä mahdollisuutta tuli loppujen lopuksi kuitenkin hyödynnettyä hyvin vähän.

Tastingeja oli tarjolla varsin runsaasti ja osallistuinkin Old Pulteneyn, Balvenien, Dalmoren ja Glenfarclasin tällaiseen. Näistä tarkemmin tietoa omissa entryissään myöhemmin. Tastingit olivat vain tunnin mittaisia, mikä oli hieman hätäinen aika. Moni tasting sitten venähtikin hieman yli sen. Näkisin, että messuympäristössä 1h 20/30min olisi optimipituus.

Lähtisinkö uudestaan? Ilman muuta. Messujen järjestelyt oli selvästi vuosien mittaan hiottu kuntoon, koska kaikki toimi ja pääasiaan, eli viskeihin, pääsi keskittymään esteettä. Risteilyllä on myös se lyömätön etu, että hyttiin pääsee koska tahansa chillaamaan ja esimerkiksi droppaamaan ostoskassinsa. Cinderella oli yllättävänkin freesissä kunnossa jo vanhaksi laivaksi: pintaremppaa oli selvästi tehty. Ja tuli sekin todettua, että kyllä ne ruotsalaisetkin ryypätä osaavat. Maihinpaluupäivänä käytäviä pitkin horjui hyvissä nousuissa olevia kansankotilaisia. Tuli oikein kotoisa olo. Vain perisuomalainen räyhääminen loisti poissaolollaan. 54:ää eri viskiä tuli maistettua ja kolme pulloa tuli kotiutettua: Laphroaig 13yo Brodir, Ardmore 25yo (mukava uusi yllätys!) ja Svenska Eldvatten 1983 Caol ila. Näistäkin nuotteja sitten kunhan saan kirjoiteltua.

Lasii huokaa tyhjänä ennen koitosta.

Pari minuuttia ennen ovien aukeamista. Malts of Scotlandin 1972 Glengoynen perässä oli moni, koska minun päästessä tiskille se oli jo loppu.

Varusteet pitää olla kunnossa. Ruutupaperi on niin passé composé.

Vallitsevan raportointikulttuurin mukaisesti pakollinen nätti näytteilleasettaja -kuva. Bowmoren Claire.

Viihdetarjontaakin löytyi.

Yöruoka: hiljaiset miehet ensin kärsivällisesti jonottavat ja sitten hartaasti syövät. Mikä legendaarinen instituutio.

Ruotsi on meitä edellä myös susheissaan. Folkkungagatanilta löytyy useita herkullista sushia tekeviä pikkupaikkoja, ja hinnat ovat halpoja.

Ardbeg 1998 sherry, straight from the barrel, 55%

Tukholman Ardbeg Embassyssa piti maistaman heidän omasta tynnyristään sherryardbegia. Hinta, 180sek/dram (3 cl) oli kohtuullinen, jos tavara olisi hyvää.

Ardbeg 1998 sherry, straight from the barrel, 55%

Tuoksu: missä tuoksu? Ei kerta kaikkiaan mitään. Pientä punaisuutta, jos väkisin etsii, mutta erikoinen kokemus kyllä.

Maku: Outolintu: hyvin kevyt eikä alkoholia tunnu juuri lainkaan. Enemmänkin mehumainen kuin viski. Hieman isommalla hörsyllä voimaa sitten jo löytyy, mutta osaa olla aika heikko. Ilman muuta huonoin juomani arttu, ehkä blasdan jälkeen. Se alkoholi jota on, on päälleliimattua ja pistävää. Voidaan lopettaa puheet Ardbegin tisleen jumalaisuudesta (jos sellaisia on puhuttu). Samasta leivästä on tehty kuin muutkin viskit. 82.

Kommentti: Pidätän oikeuden epäillä itseäni: saattoi olla, että suu oli jotenkin poikkeuksellisen huonossa jamassa tuota maisteltaessa. Olisi kiva kuulla, jos joku muu on käynyt Embassyssa ja saanut lasiinsa samaa tuotosta.Tällä kokemuksella kuitenkin todella huonosti käytetty 20 €.

Glen Grant 16yo, 40 %

Glen Grant 16yo, 40 %

Tuoksu: hunajamallas.

Maku: Tasainen pippusisen kipristelevä laskeutuminen suuhun, sitten saman tien ohimeno. Appelsiinia, mallasta, mausteita. Ei tästä lauluja kirjoitella. Eikä oikein jälkimaussakaan löydy. 78.

Viskiä Tukholmassa

Ruotsi on viskikulttuurissaan paljon Suomen edellä, mutta siitä huolimatta sielläkin joutuu varsinaisia viskibaareja etsimään, normipubeista kun löytyy varsin normi bulkkivalikoima kotimaamme tapaan. Kivenheiton päässä toisistaan asustavat kuitenkin kaksi pubia, jotka erottuvat viskeillään. Niistä seuraavassa.

1. Akkurat, Hornsgatan 18.

Akkurat sijaitsee Tukholman Kalliona tunnetulla Södermalmilla, joka on mukavaa aluetta päiväkävelyyn jo sellaisenaankin. Hipsterit kahvilat ja pubit toimivat suomalaiseen makuun helposti paremmin kuin vaikka Östermalmin pintaliitomestat. Tukholman SoFo, eli South of Folkkungagatan on erityisen tunnettu näistä. Lähellä Slussenia sijaitsevan Akkuratin viskilista on kunnioitettava, ja se on erittäin suositeltava käyntikohde myös oluidensa ja ruokatarjontansa puolesta. Paikka tuntuu olevan iltana kuin iltana hyvin täynnä, joten aikainen piipahtaminen voi olla rauhalliselle maistelijalle parempi vaihtoehto.

Pubin viskitarjonta löytyy heidän nettisivuiltaan, ja tarjolla on monenlaista herkkua jokseenkin kohtuulliseen hintaan. Hinnat esitetään senttilitroissa, mikä tietysti helposti antaa vaikutelman halpuudesta. Kuitenkin jos haluat maistaa vielä tiettyjä kulttiviskejä, kuten Lagavulin 21yota tai Ardbeg Provenancea, tuolta löytyy. Myös kiistanalainen vuoden 1897 Ardbeg kuuluu valikoimiin n. 200 €:n senttihinnalla. Onko tuo kama sitten aitoa vai ei, sitä on pohdittu. Jännää se silti epäilemättä on.

Mysigt, sanoisi ruåttalainen.

2. Ardbeg Embassy, Västerlånggatan 68.

Isoa rahaa on käytetty, kun Ardbeg Embassy on rakennettu aivan vanhan kaupungin ytimeen. Ardbegin nimeä ja värejä kantava ravintola on juuri sen pikkukujan äärellä, jota liki jokainen suomalainen on joskus kohmeloisena taivaltanut. Paikka on erittäin siisti, joka kliininen ja kuuleman mukaan sen ruoka on hyvää, joskaan ei halvimmasta päästä. Viskilistalla löytyy yhtä jos toista ja baaritiski on sijoitettu mukavasti siten, että pullorivistöjä pääsee taivastelemaan.

Mutta ne hinnat. Välillä tulee oikeasti sellainen fiilis, että koko dramin hinta on lipsahtanut senttihinnaksi, mutta ei. Nautin itse tuolla Ardbegin 14yo näytteen suoraan tynnyristä, annoskoko oli laskun mukaan 3cl (ei ainakaan reilu 3cl ollut) ja hinta oli vajaa 20 €, mikä oli paikan parhaita valueita. Jos kuitenkin verrataan Akkuratiin, niin esimerkiksi Lord of the Islesin nauttija voi säästää pitkänkin pennin valitsemalla paikan oikein sentin maksaessa Akkuratissa 149sek ja Embassyssa 400sek. Kun yhtälöön lisätään varsin tympeä ja välinpitämätön asiakaspalvelu, tämän maistelijan ei jatkossa tarvitse miettiä, kumpaan paikkaan suuntaa kulkunsa. Embassyn hinnaston näkee heidän sivuiltaan.

Signatoryn Highland Parkit 17yo & 18yo

Edellisissä postauksissa maistettiin Highland Parkin Drakkarin ja Thorin. Näiden rinnalle otettiin vielä kaksi Signatoryn pullotetta sisartynnyreistä, joista kuitenkin toista on maltettu pitää tynnyrissä täysi-ikäistymiseen asti. Jännityksellä odotetaan, löytyykö eroja. 

Highland Park 17yo 1990/2008 Signatory vintage Cask. 15691, 55,2 %

Tuoksu: Raikas, mutta makea hedelmä: mandariinia. Lasin pyörittämisen jälkeen miellyttävä alkoholi nostaa päätään, mutta jättää makupuolelle kysymysmerkin: miten hedelmän raikkaus kestää tynnyrivahvuisen alkoholin? Hieman pelottaa maistaa. Keltainen monsteri tämä joka tapauksessa on. Suoraviivaisempi ja raikkaampi kuin sisartynnyrin 18yo.

Maku: Alkoholin kuivattavuus ensimmäisenä, sitten voimakas hyökkäys, mutta kuitenkin tietyllä tavalla miellyttävänä. Fyysisenä oireena pää (siis maistajan) tuntuu kuumenevan kuin saisi pikaisen kuumeen. Sen jälkeen kuitenkin keltaiset hedelmät tulevat uudelleen: vihreää omenaa ilman kirpakkuutta. Tämän maistaminen kuivana on kyllä tuoksun pelkojen mukaista. Vesitilkka tuo tummempia syvempiä sävyjä mukaan: toffeeta ja maltillisen rodukasta turvetta. Maku on pitkä, pidempi kuin 18yo. Yhteenvetona varsin voimakas ja miellyttävä viski, joka hivelee suuta kaikin puolin. 91.

Miklos: T: Omenainen jouluisuus kauempaa haistettuna. Appelsiinia. Alkoholi ei pistä, varsin miellyttävä, mutta paljon muuta kuin hedelmäisyyttä ei löydy.  M: Alkaa maltilla, mutta sitten iso alkoholi. Kuitenkin hieno hedelmä ja täyteläisyyttä löytyy. Jälkimaussa omenaa ja tammea, vähän toffeeta. Alussa voi todella pitkään maistella ennen alkoholia. Sitten kun holi tulee niin se tulee kahdessa aallossa: ensin nousee, sitten lähtee jo laskemaan ja sitten nousee vielä uudelleen. En ole koskaan missään viskissä maistanut vastaavaa. Melkoista potkua löytyy, mutta ei ollenkaan pahalla tavalla. Pienikin siemaus tuntuu täyttävän isosti suuta. Vesi parantaa: ei ole nyt niin pistävä. Todella paljon keltaisempi kujin 18yo. Vaikea uskoa, kun on vierekkäiset tynnyrit. Mukava hedelmäpommi, jota vesitilkka parantaa. Pitkään jatkuva jälkimaku. Mikloksen pisteet: 89.

Highland Park 18yo 1990/2009 Signatory vintage Cask. 15692, 55,8 %

Tuoksu: 17yohon verrattuna tuoksu ei alkuun anna oikein mitään. Pieni erittäin miellyttävän lennokkiliiman mielleyhtymä. Tässä ollaan enemmän liuotinmaisten tunnelmien parissa verrattuna sisartynnyrin hedelmäisyyteen.

Maku: Pehmeän kermainen suutuntuma, joka odotuttaa jälleen pitkään. Sitten alkoholi, mutta varsin maltillisena verrattuna 17yohon. Tuo vettä kielelle todella intensiivisesti. Makea toffeisen suklaisen hennon marjainen fiilis. Ensihedelmät viikunaa tai jotain muuta tummaa. Hyvin intensiivinen viski: vaatii huomiota. Selvästi tummempi kuin 17yo. Silti jotenkin vain tummuutta, jonka rinnalle kaipaisin jotain muutakin. Veden lisääminen tähän ei tuo mitään ihmeempiä esiin. 89.

Miklos: T: Tamminen puisuus ensimmäisenä. Ihan kuin hedelmät olisivat vuoden aikana kypsyneet: eivät ihan niin raikkaita, mutta kehitys ehkä kuitenkin parempaan suuntaan. M: Herkullista, mutta ei alkoholi helpoimmasta päästä. Pähkinää, karkinomaista makeutta / toffeeta, loppuun puuta ja turvetta. Jotenkin paljon vähemmän hedelmää kuin edellisessä. Helvetin hyvää. Ekan maiston jälkeen tästä tuli sellainen fiilis, että makuja ehti mennä ohi ja että lisää olisi löydettävissä joka maistolla. Pippurisuutta. Jälkimaku on mahtava: ensin puuta, sitten makeus. sitten makeus häviää ja suuta alkaa kuivattaa. Todella lähellä 17yota mutta tässä on kypsempää hedelmää. alkoholi käyttäytyi samalla tavalla. Jälkimaku oli mahtava makea ja tumma, jopa puinen. maanläheinen. Mikloksen pisteet: 90.

Kommentti: Olihan mielenkiintoista maistaa vierekkäisistä tynnyreistä tavaraa ja lisäksi todeta, että aika erilaiset viskit ovat kyseessä. Tynnyrillä siis on väliä ja kenties single cask -pullotteet sen myötä voivat oikeasti olla aika hyviä, jos niiden valitsemiseen käytetään aikaa ja vaivaa. Isoja eroja emme näiden välille saaneet ja voittajakin oli maistajien välillä eri. Mutta Highland Park kyllä yleisesti näytti laatuaan jälleen kerran.

Pirkkaniksi flunssan tarkkailuun

Jos ei sauna, viina ja terva auta, on tauti kuolemaksi, totesi vanha kansa. Viski on siinä mielessä hyvä lääke, että siinä usein yhdistyy näistä ainakin kaksi, eikä savusaunakaan ole aromipuolelta vieras elementti. Havaitsin tässä flunssa-aaltoilun ohessa kuitenkin myös sen, että viski on myös hyvä indikaattori siitä, onko nuha menossa ohi. Flunssaisena kun viski maistuu metalliselta, kovalta ja happamalta, polttaa kielellä eivätkä tuoksut tunnu. Kun sitten koehenkilö alkaa olla paranemaan päin, tuoksut palaavat ensin, vaikka maku vielä kitkerä olisikin. Sitten kun ollaan täydessä iskussa, putoaa tynskävahvuinenkin taas kuin silloin ennen. Siitä siis flunssaiset tarkkailemaan! (Tämän vinkin saa myös lisätä THL:n "käypä hoito" -suosituksiin).

Highland Park Thor 16yo, 52,1 %

Tuorein tuote Highland Parkin "Hieno puuteline ja kova hinta" -sarjassa on 16 vuotias Thor. Jos jotakuta kiinnostaa näiden viikinkinimien etymologia, googlettakoon. n. 140 €:n hinta on kuitenkin suolainen 16-vuotiaasta. Katsotaan, lunastaako. Mainittakoon vielä, että vastoin vakiintunutta käytäntöä emme nauttineet tätä thorstaina.

Highland Park Thor 16yo, 52,1 %

Tuoksu: Kauempaa tuoksutettua tulee ensimmäisenä tumma makean hedelmäinen yleisfiilis, jopa nugainen. Alkoholin voima tuntuu juuri tuossa tummuudessa. Lasin pyörittelyn jälkeen alkoholi nostaa päätään, mutta ei missään vaiheessa pistävästi. Arvokas tumma tuntuma, jossa maanläheisyys on voimakkaampana kuin sherryisyys. Varsin miellyttävä ja jalo tuoksu. Pehmeitä kypsiä hedelmiä ja tummaa makeutta.

Maku: Öljyinen makea tumma suuntäyttävyys, joka viipyy suussa aika pitkään ennen alkoholin pistoa, joka tulee terävänä, mutta rauhallisena aaltona. Yllättävän kovana silti. Alkoholin jälkeen ei jää paljoa jäljelle ennen nielaisua, jolloin tumman marjaisen suklaisen aromit korostuvat. Hienoa tässä on samettinen suutuntuma läpi maistokokemuksen ja varsin pitkään jälkimakuun asti. Omalla tavallaan yksioikoinen, mutta hieno viski. Tuo vettä kielelle. Tämä edustaa yhtä juttua, mutta tekee sen hyvin. Vesitilkka vapauttaa punaisuutta ja mausteisuutta makuun ja mukavaa kihelmöintiä jälkimakuun. Kyseessä on perinteinen Highland Park: makeutta, sherryä, punaisuutta maanläheisyyttä, pehmeyttä. Silti polttaa vielä viimeiselläkin hörsyllä aika lailla. Jos tätä vertaa saman hintaluokan hp21:seen, niin 21 vie voiton. 90.

Miklos: T: Jopa rommimaisuutta alussa. En saa turvetta oikein yhtään. Makea, imelletty.  Aika jees. Jotain mausteisuutta. Tästä tulee joenkin talsiker mieleen mausteisuudessaan, joskaan ei merellisyyttä. Makeus korostuu signatoryjen jälkeen.  M: Alkoholi hienossa balansissa. Alku oli makeampi ja alkoholin taiton jälkeen suunkuivattavaa tanniinisuutta. Jälkimaku kantaa. Kun kuivuus häviää suusta, jäljelle jää makea kalvo. Oikeastaan aika erinomainen uusi tuttavuus. Vesi pitkitti alkoholia ja toi makeutta lisää: positiivista ilman muuta. Yhteen asiaan keskittynyt viski, mutta hyvällä tavalla. Ei tarvinnut paljon vettä lisäillä. vesi ei tuonut paljoa lisää. Ostettavissa olisi. Mikloksen pisteet: 88.

Highland Park Drakkar, 40 %

Maistossa ikämerkitsemätöntä Highland Parkia, tarkemmin ilmeisesti alun perin taxfree-markkinoille vuonna 2011 ilmaantunut Drakkar. Mitään ennakkokäsityksiä ei sen kummemmin ole.

Highland Park Drakkar, 40 %

Tuoksu: Heti alkuun epäpuhdasta liutinta, joka sitten kuitenkin häipyy nopeasti jättäen jälkeensä hentoa keltaista hedelmää (kuivatun persikan tai aprikoosin tuoksu) ja turpeisuutta. Öljymäinen tuoksu. Maltillinen, mutta miellyttävän tasapainoinen. Ihan alkua lukuun ottamatta tämä ei kärsi siitä epäpuhtaudesta mitä OB-12yossa on.

Maku: Kuiva puinen suutuntuma, sitten maku alkaa tasaantua ja levittää suuhun turpeisen tupakkaista tuntumaa, joka on varsin miellyttävä. Voltit on tässä tasattu ja viski on helppo juotava. Se sopii tähän, koska hento turve pääsee kivasti esiin. Maku ei ole missään nimessä hienostunut, mutta se on kohtuullisen puhdas ja konstailematon. Tämä viski toimii talossa ja puutarhassa. Nielaisuhetkellä turve antaa hentoa tuntumaa jostain makeammasta, joka sitten kuitenkin häipyy nopeasti olemattoman jälkimaun mukana. Positiivinen yllättäjä. 87.

Miklos: T: Alkuun varsin öljyinen turve. Myös jotain epäpuhdasta on havaittavissa. Taustalla makeaa hedelmäisyyttä. Alkoholi ei pistä yhtään. Mukava tuoksu. Turve ja maanläheisyys lähempänä kuin rinnalla maistetussa Thorissa. Suolaisuutta. Turvesatsit nenään joka kerta kun tuoksuttaa. M: Raikas avaus, mieto alkoholi. Täyttää suun kivan turpeisesti, mutta sitten jotain epäpuhdasta/hapanta? Kuivat fiilikset loppuun. Jälkimakua ei juurikaan ole, joten on nopea juotava (!). Hyvä peruskaato. Mikloksen pisteet: 84.

Caol Ila 11yo, 2000-2012, The Ultimate, 63,7 %

Seuraavassa IB-Caol Ilassa on pari hassua piirrettä. Ensinnäkin alkoholia on rouheat 63,7 %, millä taidetaan vetää pohjat tässä blogissa, Ellei Old Buckia lasketa. Toisekseen viski on tislattu 16.3.2000 ja pullotettu 13.3.2012, mistä nähdään, että jos Ultimaten kaverit olisivat odotelleet kolme päivää lisää, olisivat he voineet kutsua viskiään 12-vuotiaaksi. Lienee ollut kova rahapula, kun piti tynskä realisoida noin hassuun aikaan. Kolmantena ilmiönä tulee huomata tynnyrin numero, joka on 303877. Kertoo jotain Caol Ilan tuotantomääristä, kun muista tislaamoista olemme tottuneet korkeintaan alhaisiin nelinumeroisiin lukemiin. Neljännen erikoisen ilmiön pariin päästään maistelunuottien jälkeen. Isäntä tiesi, mitä lasissa oli, mutta vieraat (Ville ja Miklos) eivät.

Caol Ila 11yo, 2000-2012 The Ultimate, Cask no. 303877, 303 bottles, 63,7 %

Tuoksu: Alkuun ei anna itsestään juuri mitään, paitsi mineraalista meren voimaa. Lasin pyörittelyn jälkeen tulee aika lailla alkoholisuutta ja yleisilme tummenee sen myötä. Silti varsin rajoittunut kaveri.

Maku: Pistelevä alkoholisuus iskee heti alkuun kyllä todella isosti, ei odota edes normaalin tynnyrivahvuisen lailla. Kun shokista selvitään, sitruksista merellisyyttä alkaa ilmetä. Vesitilkka tuo mukaan maittavaa turpeisuutta ja helpottaa nauttimista muutenkin. Vesi myös lisää suun täyttävyyttä, ja on liki elinehto tämän nauttimiselle. Savuiseksi viskiksi tätä on vaikea sanoa, pikemminkin lakritsaisen turpeiseksi. Kun tähän lakritsaiseen turpeisuuteen lisätään aiemmin mainittu sitruunaisuus, päästään aika lähelle laivoilla myytävää sitruunalakua. 88.

Ville: T: Tuntuisi tynnyrivahvuiselta. Tasapainoinen. Tuntuu styrkalta, mutta jotain keltaista makeaakin on taustalla. Eksoottistakin hedelmää. Raikasta tihkuvaa makeutta, ei kovin paksu kuitenkaan. M: Sitruunan kuorta, kirpakkaa happoisuutta, merellisyyttä, saarelaisviskin tuntua, rantakalliota. En oikein tiedä, onko savua vai petroolia. Suutuntuma on mainio, silkkinen, öljyinen ja liukas. bourbon-Bowmore-henkisyyttä. Ensituoksun sulkeutuneisuuden (87) jälkeen alkoi jotain avautua (88) ja sitten maistossa parani (89) ja veden kanssa entisestään, joten Ville pääsi lopulta pisteisiin: 90.

Miklos: T: Turvetta ja alkoholia nousee ensimmäisenä, holi aika voimakkaana. Savua ei häivääkään. Nyt ollaan jonkun vähintään 57-volttisen äärellä. M: Pippurista mausteisuutta, merellisyyttä. Turpeinen, mutta ei savua. Bowmoren suunnat kävivät myös minulla mielessä. Parani veden kanssa, pehmentää alkoholia ja tuo lakritsin esiin. Hyvä osuma illan viimeiseksi viskiksi "valmiiseen" suuhun. Mikloksen pisteet: 89.

Havainto: Kylmäfiltteröintiä on viskimaailmassa harrastettu, jotta viski ei samenisi kun sinne laittaa vettä (ystävämme amerikkalaiset eivät tykkää). Kylmäsuodattamattomissa viskeissä on usein maininta, että viski saattaa samentua, jos siihen sekoittaa vettä. En kuitenkaan koskaan ole tätä efektiä juurikaan huomannut. Mutta nyt huomasin. Tämä Caol Ila muuttui merkittävästi veden lisäyksen myötä ja lopputulosta olisi saattanut olla vaikea sanoa edes viskiksi ellei tietäisi. Tarkennuksena todettakoon, että vettä ei lorautettu joukkoon mitenkään kohtuuttomasti, vaan muutamia tippoja paremman juontivoimakkuuden saamiseksi. Jännän äärellä taas oltiin.

Au naturel

Vedellä lantrattuna

2013 ensimmäisen kvartaalin viskiranking

Pari kvartaalia huljahti ohi, mutta se ei ole vaarallista: hypätään suoraan uuteen vuoteen. Tämän rankingin idea on listata omasta kaapista löytyvät pullot, ja kun niitä luetteloi, voi ne samalla laittaa järjestykseen. Järjestys ei perustu mihinkään muuhun kuin senhetkiseen fiilikseen, joten pullojen paikat voivat myös vaihdella siinä. Edellinen ranking löytyy täältä. Ainoa muutos on, että tässä on listattuna vain auki olevat putelit, kun aiemmin mukana saattoi olla joku suljettukin.

1. (1.) Bowmore 25yo 1985 Signatory's Cask Strength Collection, 51,6 %
2. (uusi) Benriach 26yo 1984 peated virgin american oak finish, 54,3 %
3. (2.) Ardbeg Alligator, 51,2 % 
4. (uusi) Highland Park 21yo, 47,5 %
5. (12.) Laphroaig 16yo, Cadenhead's 55,2 %
6. (17.) Highland Park 18yo, 43 %
7. (7.) Caol Ila 25 yo, 43 %
8. (6.) Balvenie 21yo portwood, 40 % 
   
9. (3.) Laphroaig CS 2009 Batch 004, 57,8 %
10. (8.) Caol Ila CS, 59,2 % 
11. (uusi) Ardbeg Galileo, 49 %
12. (uusi) Longrow 14yo Burgundy Wood, 56,1 %
13. (uusi) Bowmore 25yo 1985 Signatory's Cask Strength Collection, 56,1 %
14. (5.) Laphroaig 18yo, 48 % 
15. (uusi) Benriach 18yo 1994 peated tawny port finish for Finland, 49,6 %
16. (18.) Glen Ord 15 yo, Cadenhead's, 57,3 %
17. (9.) Laphroaig Quarter Cask, 48 % 
18. (13.) Ardbeg TEN, 46 %
19. (20.) Lagavulin 16yo, 43 %
20. (11.) Arran 12yo, single cask for Savonlinna Syndicate, 57,1 % 
21. (14) Glenfarclas 105, 60 % 
22. (uusi) Port Charlotte 10yo, 46 %
23. (uusi) Caol Ila 11yo 2000 The Ultimate, 63, 7 %
24. (27.) Talisker 10yo, 45,8 %
25. (15.) Benriach 20yo, 43 %
26. (16) Aberlour a bunadh, 60,2 % 
27. (uusi) Smokehead, 43 %
28. (uusi) Bowmore Surf, 40 %
29. (26.) The Glenlivet 15 yo travel retail, 40 %
30. (uusi) Bowmore Enigma, 40 %
31. (22.) Glenfiddich 15yo, 43 %
32. (25.) Old Pulteney WK499 Isabella Fortuna, 51 %
33. (uusi) Highland Park 19yo 1991 Signatory's, 46 %
34. (30.) Laphroaig 10yo, 40 % 
35. (24.) Jura 16yo, 40 % 
36. (uusi) Balvenie 12yo Double Wood, 43 %
37. (28.) Bunnahabhain XII, 46,3 % 
38. (31.) Dalwhinnie 15yo, 43 % 
39. (uusi) Hedges & Butler (blendi 70-80-luvulta), 43 %

Ardbeg Lord of the Isles (25yo), 46 %

Siinä vaiheessa kun Tukholman Akkurat oli tarjonnut parhaita palojaan eikä oltu enää köyhiä tai kipeitä, piti vielä maistaa näkäräinen Saarien Herraa. Erinäisten lähteiden mukaan kyseessä on 70-luvun puolivälin tislettä, joka on vähintään 25-vuotiasta ja enimmäkseen ex-bourbon-tynnyriä. Maistoin tätä vain sentin, joten nuotit voisivat tarkentua, jos olisi koko pullo käytössä.

Ardbeg Lord of the Isles (25yo), 46 % (149 kr / 1 cl)

Tuoksu: Sitrusta, pehmeää hentoa samettisuutta. Hyvin pehmeä, pientä mineraalisuutta. Tasapainoinen ja hieno.

Maku: Yllättää voimallaan heti alkuun, isosti suun täyttävää pippurimausteista savua. Kuivattua hedelmää taustalla. Hitto soikoon! Ei niin kuiva savu niin Artuissa yleensä. Toisaalta todella suoraviivainen ja toisaalta upean monikerroksinen esitys. Jaksoi yllättää vielä Laga21:nkin jälkeen. Uskomattoman dynaaminen ja eteenpäin menevä kokemus, vau. Tuoksu korkeintaan hieman maltillinen. 94.

Elämä on silloin kunnossa, kun referenssiviskinä saa käyttää Airigh Nam Beistiä.

Lagavulin 21yo, 56,5 %

 Olen sen verran suurten hehkutuspuheiden hehkutuspuheiden vietävissä, että jo pitkään on tehnyt mieli päästä maistamaan vuonna 2007 pullotettua sittemmin ylisanoja kerännyttä ja nykyään törkyhinnoissa liikkuvaa Lagavulin 21:stä. Tätä intoa ei ole pienentänyt se, että tänä vuonna on ilmestynyt uusi Laga21, joka ei ole kohdannut samanlaisia ylisanoja. No, Tukholman Akkuratissa tuota oli hyllyssä ja jännityksestä tärisevin käsin menin sitä tilaamaan peläten, että kun lausun pullon nimen tiskillä, niin koko baaritiski herää sen olemassaoloon ja hyökkää pullon kimppuun jättäen blatten nuolemaan näppejään. Näin ei käynyt ja sain dramini ja sen rinnalle normi16yo:n.

Ennen itse viskiä on todettava, että on vaikea lähteä maistamaan tuotetta, johon liittyy valtavasti odotuksia. Yhtäältä sitä haluaisi varjella lasissa kun sitä kuitenkin on niin vähän, toisaalta tuoksun parissa haluaisi viettää aikaa vielä enemmän peläten, että maistaminen jotenkin rikkoo sen. Entä jos viski ei maistukaan niin hyvälle? Yrittääkö pettymystä puhua itselleen paremmaksi? Ja entä jos se onkin tasan niin herkku kuin oli ajatellut? Onko itse moiselle viskille tarpeeksi hyvä? Miten edes kehtaan lähteä analysoimaan moista taivaallisuutta? Vaiko toisaalta: vitut, viinaahan se vaan on.

Lagavulin 21yo, bottled 2007, 56,5 % (226sek / 2 cl)

Tuoksu: Huikea ensituntuma. Merellisyyttä, upeaa lyijyisyyttä. Syvää tummanpunaista äärimmäisen syvää sherryntuntua, johon hyvin suolainen savuisuus yhdistyy. Piipputupakkaa. Tervaa, ratapalkkia. Hieman samoja elementtejä kuin tässä Benriachissa mutta niin tasapainossa että. Varsin pitkälti täydellinen tuoksu osastolla peat+sherry.

Maku: Odottaa ensin, sitten lähtee hitaasti rakentamaan tarinaa suussa: alati voimistuva mausteisuus, herkullisen pehmeän alkoholin kihelmöivyys, punainen upeasti integroitunut sherryisyys, valtava suuntäyttävyys, täydellinen peat'n'sherry. Ruudin kuivattavuutta. Jälkimaussa nugaata, tervaa, suklaata. Yleisesti voimallisen punaisen ylettömän syvyyden vaikutelma. Suun kuivattavuutta mutta samalla mehukkuutta, joka pistää maiskuttelemaan saavuttaakseen jokaisen nautinnon kulman tästä viskistä. 16-vuotiaaseen verrattuna räyhempi, syvempi, sherryisempi, tummempi ja vähemmän makea viski. Hieno elämys ja jos jonkun pullon kanssa pitäisi venyttää paukkuen yli viskibudjettinsa, niin se voisi olla tämä. 95. 

Ardbeg 17yo, 40 %

Uusi vuosi aloitetaan vielä vanhan vuoden puolella maistetulla juomalla. Tukholman Akkuratissa tarjoutui mahdollisuus maistaa tätä kohta katoavaa kansanperinnettä olevaa Ardbegia, ja vaikka lompakko ei ajatuksesta tykännyt, piti kuitenkin kokeilla. Tätä pullotettiin joskus 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alkupuolella.

Ardbeg 17yo, 40 % (278 sek / 2 cl)

Tuoksu: Hedelmäinen, eksoottinen, hyvin hento ja mieto savu. Appelsiinia.

Maku: Pehmeä hedelmäisyys ensimmäisenä suuhun. Tasapainoinen ja maltillisen kevyt, hento savuisuus tulee sitten. Persikkaa. Keltaiset hedelmät ovat raikkaita ja maukkaita ja savu tukee niitä hyvin. Hieno viski, mutta kepeydessään ei silti myyttisten arvioiden väärti. Suun päällä hentoa kihelmöintiä ja Ardbegille tyypillinen savu tulee sitten kyllä varsin ryhdikkästi. Maltainen tasapainoisuus jää jälkimakuna suuhun. Kepeydessään silti upea tuttavuus, ja tällaisen ottaisi mielellään Ardbegin rangeen tänäkin päivänä. 91.