Turistitasting joulun henkeen

Joulun alla oli mukava hiljentyä oikeiden asioiden äärelle. Niinpä joukko viskituristeja - blogisti mukaan lukien - kokoontui pieneen kotitastingiin, johon oli löyhästi plänätty sherryhenkisiä viskejä tarjolle joulun tuntua tuomaan. Sen tarkempia nuotteja näistä ei kirjailtu, mutta muutamia porukalta tulleita kommentteja otin ylös. Lopuksi kysyttiin sitten porukan suosikit.

Referenssiksi: Glenlivet 12:
Tuoksu: Vihreä omena, päärynää, tuorepuristettua omenamehua, raikas. Nallekarkkeja. Toffeeta.
Maku: Omena ei enää maussa tunnu. Raikas. Ei potki yhtään. Perushuttu, hyvä talousviski.

Perussherry: Glenfarclas 17:
Tuoksu: Kevyt punaisuus, ei oikein saa juuri mitään irti. Jouluisia mausteita.
Maku: Kirpeä, terävä, pistävä, pippurinen. Huonompi kuin Glenlivet. Mustapippurinen. Ei herätä intohimoja. Maistuu mausteille, mutta ei tähän muutoin oikein pääse sisään. Selkein pettymys näistä. Parani tiukempien viskien jälkeen.

Makeampaan sherryyn: Dalmore 18:
Tuoksu: Sherry syvä. Siirappinen. Luumu/rusinameininkiä. Hillomainen.
Maku: Pehmeä, hyvä. Pitkä suuntäyttävä ja suuta kuivattava jälkimaku. Todella pehmeä viski. Helppo erottaa juttuja.

Tuodaan sherryyn savu mukaan: Laphroaig PX Cask:
Tuoksu: Pehmeä savu, lääkemäinen, lyijyinen.
Maku: Pehmeä, sopiva alkoholi, ei liian laimea tai voimakas. Quarter cask on parempaa kuitenkin.

Väliin pleini tynskävahva: Glen Garioch 1995:Tuoksu: makea tuoksu, omenaa, vaniljaa.
Maku: Tykättiin.

Ja loppuun se iso viski: Talisker 57 North:Tuoksu: Ei oikein irtoa. Tarttisi vettä. Pippuria, mausteita.
Maku: Vesi avaa isosti.

Pahoittelen kuvassa näkyviä karvaisia käsiä.

Tulokset/fiilikset: Viidestä maistelijasta neljä raakkasi Glen Garioch 1995:n ykköseksi tästä porukasta. Sijalle 1,5 nousi bonuksena maistettu Glen Garioch 1994. Toiseksi Pääsi yhtä selvällä erolla Dalmore 18, joka miellytti maistajakuntaa kovin. Yksi maistaja olisi laittanut Dalmoren ykköseksi. Seuraavilla sijoilla olivat sitten varsin tasoissa Laphroaig ja Talisker, joskin Talisker yli yhdellä maistajalla myös jumbosijalla. Glenlivet ei herättänyt tunteita oikein mihinkään suuntaan, mutta Glenfarclas 17 oli useimmissa kirjoissa selkeästi huonoin viski näistä. Taitaa tuo Farclasin 17 olla välimallin travel retail -pullote, jota ei voi suositella ostettavaksi.

Sopivan kattauksen luominen kotitastingiin on aina mielenkiintoinen prosessi. Tämä suora oli mielestäni muuten oikein toimiva, mutta Laphroaig olisi voinut olla jossain muussa setissä. Samalla nousi kuitenkin esiin puute omassa viskihyllyssä: kaatovahvuinen perussherryviski. Benriach 15 PX olisi tällainen, mutta sen saanti on tätä nykyä niin rajoitettu, että yksi hyllyssä oleva pullo ei ihan heti aukea. Suosituksia otetaan vastaan.

Viskiturinointia Yle Areenassa

Tulipa vastaan Yle Areenassa Yle Puheen iltapäivässä kuultu Jarkko Nikkasen haastattelu, jossa on mukavan leppoisaa jutustelua viskeistä. Aika hyvä paketti viskistä ilmiönä mielestäni, ja salonkikelpoisessa muodossa siten, että täytynee varmaankin tuo linkittää tietämättömyyttään harrastusta paheksuvalle lähipiirille.

http://areena.yle.fi/radio/2113371

Pohdintaa viskien hinnoista

Käsittämätön kuukauden flunssa- ja muu puolikuntoisuusjakso on aiheuttanut tahtomattoman tauon viskiharrastukseen. Blogi aktivoituu kuitenkin heti, kunhan tästä saadaan paletti taas kohdilleen. Ennen varsinaisia maistoja kuitenkin muutama ajatus viskien hintakehityksestä. Mielestäni erittäin mielenkiintoisia artikkeleja kirjoittava dramming.com-blogi on useampaan otteeseen päivitellyt viskien hintoja ja ounastellut hintakuplaa jalon juomamme ympärillä. Uusin kirjoitus pohtii viskihuutokauppojen tilannetta – puoteja kun tuntuu ilmaantuvan nettiin yksi toisensa perään. Viskihuutokauppojen käyttäminenhän ei toki suomalaisia koske sen ollessa laitonta, mutta ne ovat siitä huolimatta varsin hyvä mittari viskien markkinahinnoista. Ja trendinä näyttää olevan, että nämä markkinahinnat ovat jyrkässä kasvussa.

Dramming.com pahoittelee sitä, että viski on alkanut kiinnostaa sijoituskohteena sellaisiakin tahoja, joita se ei juomana välttämättä kiinnosta yhtään. Myös osa tislaamoista on tietoisesti vahvistanut tätä puolta bisneksessä. Esimerkiksi alkuvuodesta Cinderellan viskimessuilla käymässäni Dalmoren tastingissa esittelijä promosi viskejään juuri tästä perspektiivistä (vai pitäisikö kirjoittaa pers-pektiivistä?) hyvin voimallisesti. Päivänselvä ongelma sijoittajien tulossa markkinoille on tietysti se, että juotavaksi viskiä ostavat joutuvat kilpailemaan markkinoilla sellaisten tahojen kanssa, joita ei mietitytä tulevan dramin hinta, koska tuota dramia ei ole koskaan tarkoitus nauttia.

Esimerkiksi suosittu huutokauppasivusto whiskyauction.com myy läjäpäin yli 500 € maksavia pulloja. Väittäisin, että näistä ani harva ostetaan juotavaksi. Harrastajallekaan ei liene ihan jokapäiväistä avata pulloa, joka on maksanut yli 200 €. Itse asiassa omasta kokemuksesta sanoisin, että arvokkaamman pullon avaamiseen muodostuu jopa jonkin kokoinen kynnys, eli ihan edellistä iltaa loiventamaan noita harvemmin availlaan. Toki harrastajaa jollakin kierolla mutta ihmiselle hyvin ominaisella tavalla lämmittää tieto niiden suljettujen pullojen olemassaolosta hyllyssä, mutta se ei silti liene se niiden varsinainen käyttötarkoitus.

Tilanne ei ehkä kuitenkaan ole niin synkkä kuin äkkiseltään vaikuttaisi. Viski ilmiönä tulee muutaman vuoden viiniä perässä. Viini on tunnettu sijoituskohde, ja arvoviinistä saa maksaa tuhansia euroja. Tästä huolimatta sen hyvän Bordeaux’n löytää edelleen kympillä (ainakin alkuperämaastaan) ja Alkokin on pullollaan mielenkiintoisia pottuja tuohon käyttöhintaan (10-15 €). Viinissä on toki maailmanlaajuinen kilpailu, mutta myös viskin puolella tislaamot puskevat tavaraa ulos täydellä höökällä, ja väistämättä tulee vastaan aika, jolloin kaikkea tätä viskiä ei myydä sormia napsauttamalla. Se tulee näkymään tavallisen tavaran hinnoissa, ja perusbulkin ja ultraluxuksen välille tulee jäämään myös harrastajan mentävä hyvien konstailemattomien viskien kolo. Tuo kolo saattaa tällä hetkellä näyttää ja tuntua kovinkin ahtaalta, mutta kun sinne pääsee tunkeutumaan, hyvänolontunne on sitten sitäkin parempi. Migulle tiedoksi, että tässä puhuttiin sitten loppuun asti viskistä.

Adventtia, sano

Ensimmäisen adventin kunniaksi piti kynttilä sytyttämän. Hyvä kynttilänjalkakin löytyi. Hallelujaa!

Blogi jatkaa pian

Olen saanut parit tiedustelut, että mihinkäs tekstit ovat jääneet. Ensin oli hieman reissuttelua ja sen jälkeen on vaivannut sitkeä flunssa, jonka aikana ei ole viskiä parennut ottaa. Jatkoa kuitenkin seuraa, kunhan tästä toetaan. Parit mehevät samplet tuolla jo odottavat.

Port Ellen 35yo 1977/2012, Douglas Laing Old & Rare, 50,4 %

The Whisky Shown toisen päivän Dream Dram -satoa oli messujen ainoa Port Ellen.

Port Ellen 35yo 1977/2012, Douglas Laing Old & Rare, 50,4 %

Tuoksu: Merellinen raikkaus, jossa savu on alkuun varsin piilossa. Pientä pippurisuutta, mutta kohtuusulkeutunut nenä kyseessä.

Maku: Tuoksun mukainen raikas hedelmä ja merellisyys. Sitten lähtee täyttämään suuta isommin, jälkimaun pirskahteleva mineraalisuus tuo mieleen taannoin maistetun 1979 Benriachin. Tämä on ennen kaikkea raikas hedelmäviski, jossa savu on hyvin maltillinen taustajuonne korkeintaan. Alkoholi on niin nättiä että. Ryhdikäs viski, kevyt ja mukava. Jälkimaun hento tammisuus jättää suuhun pitkäksi aikaa messevän kuivattavuuden. 92.

Kommentti: Aina kun lasissa on Port Elleniä, odotukset ovat kohtuuttomat. Tämä oli kyllä maittava viski, mutta ei täyttänyt niitä saappaita, jotka sitä porstuassa odottivat.

Dalwhinnie 25yo 1987, 52,1 %

The Whisky Show'n Diageon tiskiltä löytyi myös iäkkäämpää Dalwhinnieta. Perus15yo ei ole omaan suuhuni koskaan maistunut, joten hieman kyräillen suhtauduin lasiini kaadettuun dramiin.

Dalwhinnie 25yo 1987, 52,1 %

Tuoksu: Kiva syvä hedelmäisyys upeassa paketissa. Hieno.

Maku: Iso suuntäyttävyys, mineraalista kihelmöivyyttä. Mehiläisvahaa, kukkaisuutta, isosti kondonsoitunut kokonaisuus. Nätti kuin sika pienenä. 92.

Kommentti: Olipahan yllätys. Upea viski! Tämä oli ilman muuta messujen suurimpia puun takaa yllättäjiä. Toki pullo ei ole ihan halpa, mutta oli kyllä herkkua ja aivan toiselta planeetalta kuin perus15yo.

Lagavulin cask sample sherry butt #352, ?? %

The Whisky shown erikoisinta antia olivat erinäiset tynnyrinäytteet, joita muutamilla toimijoilla oli mukanaan. Diageo teki omallaan hyvää promoa, sillä Dream Dramiksi merkattu Lagavulin lörähti lasiin ilman tokeneja kun ilmeni, että aikaisemmat herkut samalta tiskiltä olivat maistuneet. Kun kyselin tavaran alkoholiprosenttia, sain kuulla, ettei heillä ollut asiasta hajuakaan, koska neste oli vedetty tynnyristä pulloon pari päivää sitten ja tuotu tänne. Sinänsä aika uniikkia 20-vuotiasta tynskävahvaa Lagaa siis.

Lagavulin cask sample sherry butt #352, ?? %

Tuoksu: Vahva sherryisyys, kumia, ja erittäin tunnistettavasti asfalttia.

Maku: Isoa tanniinisuutta, asfalttia. Alkoholi on voimallinen kuin thor-ukkosjumalan kakka. Helvetin hieno savu, jota voisi kuvitella lähtevän formula-auton renkaista lähtökiihdytyksessä (tietääkseni tavoite on olla polttamatta kumia, mutta silti) ja tuoksussa ollut sherry ei enää maussa ole kuin sivuosassa. Veden myötä tuoksuun tulee hieman löysää kakkaa, but in a good way (toim. huom. pahoittelen vertausta, mutta en ollut ainoa joka sen aisti). Vesi leikkaa isoimman terän tästä ja nimenomaan tanniinit pienenevät. 91.

Talisker 1977 35yo, 54,6 %

Lontoon Whisky Show'n toinen Dream Dram maistossa.

Talisker 1977 35yo, 54,6 %

Tuoksu: Syvä kondensoitunut hedelmäisyys, jota suolainen merellisyys tukee. Toffeeta, joulukakkua. Aivan mieletön ja voimakas tuoksu! Eikä tietoakaan niistä epäpuhtauksista, joita välillä Taliskerissa havaitsen.

Maku: Upeaa pehmeää hedelmäisyyttä, ruohomättäällä pyöriskelyn tunnelmaa suussa. Alkoholi on niin pehmeää, että jos se aina olisi tällaista, niin alkoholisoituminen olisi must. Aijai. Suolainen pohjavire. Voimakas merellisyys joka on pääosassa. Sitä tukee erittäin tiivis oranssinen hedelmäisyys ja mieletön hyöky alkoholia ja voimaa. Kuin olisi valtameren rannalla jalat hiekassa vilttiin kietoutuneena hymyillen aaltoja tuijottelemassa. Tekisi mieli kiljua! 95.

Viskiä tarjolla viikonloppuna Olutexpossa

Tulevana viikonloppuna 18-20.10.2013 järjestetään Helsingin Katajanokalla Suomen Olutexpo, ja korviini on kantautunut, että tarjolla olisi myös varsin kattava tarjonta viskejä. Suomen alkoholilainsäädäntö estää väkevien osalta edes tiedottamisen, joten Olutexpon sivuilta et tarkempaa tietoa näistä löydä. Tarjolla on kuitenkin useita kymmeniä eri viskejä toiseltakymmeneltä maahantuojalta - ja ilmeisen messuystävälliseen hintaan. Mainittavia ovat muun muassa uudet Alkoon tulleet Laphroaigit ja porilaisen Old Buckin ensimmäinen turvesavustetusta maltaasta tehty viski. Glengoynea on myös koko rivistö, ja näistä suosittelisin maistamaan ainakin 18yo:n ja 21yo:n. Lontoossa ne olivat varsin herkullisia. 

Tarjolla on kaikkina kolmena päivänä myös tastingeja ainakin seuraavilta nimiltä: Teerenpeli, Glenlivet, Highland Park, Ardbeg, Edradour, Glenfiddich, Laphroaig, Jameson ja Buffalo Trace. Toki tarjolla on messujen nimen mukaisesti myös tislaamattomia ohratuotteita. Kuulostaa herkulliselta, ja on hienoa, että suomalaista viski- ja juomamessutarjontaa alkaa löytyä hieman ympäri vuoden. Ovathan nämä niitä parhaita tapahtumia nauttia harrastuksestaan.

Brora 35yo, 48,1 %

Lontoon the Whisky Show'n ensimmäinen maistettu Dream Dram.

Brora 35yo, 48,1 %

Tuoksu: Sitruksinen, yrttinen, isosti keltaista hedelmää, valkopippuria.

Maku: Kielellä upea hedelmäisyys, jota sitten tuhkaisuus ja hento savu yhtä aikaa hyvin pehmeän alkoholin kanssa saapuvat ryydittämään. Upea yhdistelmä! Tuoretta tupakkia. Öljyisyys ja rakenne aivan perhanan hienoja! Savu pysyy hennosti taustalla tukien viskin hedelmäisyyttä. Vesitilkka lisää pirskahtelevuutta rakenteeseen. Kertakaikkisen tasapainoinen ja upea viski. Autiolle saarelle ei tarttisi muuta. Kaikki on sanottu. Sanattomuus. 95.

Kirjauutuus: Viski - Suomalainen viski ja viskikultturi

Maanantaina ilmestyi kirjakauppoihin ymmärtääkseni ensimmäinen täysin suomalainen viskikirja: Viski - Suomalainen viski ja viskikulttuuri. tekijöinä ovat jo lukuisia käännöskirjoja tehtaillut Jarkko Nikkanen ja pitkän linjan viskiaktiivi Mikko Honkanen. Pitihän tuo käydä dramin rinnalle poistamassa, joten tässä hieman mietteitä kirjan annista viskiharrastajalle.

Kirjan alussa pohditaan viskikulttuuria Suomessa sen historian, nykyisyyden ja tulevan osalta. Mukana on katsaus viskin historiaan ja siihen, miten Alko on ollut yllättävänkin aktiivinen ja itsenäinen viskitoimija alkuvuosinaan. Viskikulttuurin osalta mukaan on saatu mittava määrä lainauksia erinäisiltä viskivaikuttajilta Suomesta ja ulkomailta. Lainauksissa korostuu viskin yhteisöllisyys ja lunkius: monet toimijat painottavat viskistä nauttimista hyvässä seurassa ilman turhaa snobismia. Myös se aina itseäni viskimeiningeissä miellyttänyt piirre, että tislaamojen edustajat ovat keskenään kuin suurta perhettä eikä toista dissata, välittyy heidän kommenteistaan läpi.

Kun viskikulttuurista puhutaan, olisin itse lisäksi kaivannut viskin ja siihen liittyvän innostuksen nousun tarkastelemista vielä suuremmassa kontekstissa: olivathan esimerkiksi viinit samanlaisessa hypessä kuin viski on nyt jokunen vuosi sitten. Tässä mielessä olisi ollut mielenkiintoista pohtia, ovatko tämän päivän Uisgenkävijät samaa porukkaa, jotka jokunen vuosi sitten ramppasivat viinimessut läpi, vai onko viski onnistunut herättämään uudenlaista nautiskelukuntaa? Lisäksi omissa silmissäni viskikulttuuri kohdistuu pitkälti yhteen maahan, ja viskiharrastaja kiinnostuu puolihuomaamatta myös Skotlannista. Tämä on viskin etulyöntiasema vaikkapa ympäri maailmaa tuleviin viineihin nähden. Toki tätä Skotlannin ihailua ei ole syytä painottaa suomalaiseen viskiin kohdistuvassa kirjassa.

Kirjan suurinta antia ovat ilman muuta suomalaisten viskitislaamojen esittelyt. Ainakin itselleni tuntuu, että nyt on lyöty ensimmäistä kertaa yksiin kansiin monia harrastajia kiinnostavia kysymyksiä. Esimerkiksi Old Buckin osalta on jokseenkin tarkkaan kerrottu porilaisviskin tislausmääristä, käytettävistä tynnyreistä sekä myös luonnollisesti maistelunuotit Old Buckin eri batcheista. Uutena tietona ainakin itselleni on muun muassa se, että ensimmäinen savuinen Old Buck ollaan pullottamassa (tai on jo pullotettu?) tänä syksynä. Toisesta lähteestä saadun tiedon mukaan tavaraa olisi muuten tarjolla viikon päästä järjestettävässä Olutexpossa. Lienee pakkomaisto.

Teerenpeli on luonnollisesti hyvin esiteltyjä ja myöskin salaperäisen turkulaisen Sgoil-viskin tarina kerrotaan. Ymmärtäkseni alkoperäinen Sgoil on panimoravintola Koulusta jo loppu (tai loppumaisillaan), mutta lisää on opuksen mukaan tulossa, ja hieman muunnellulla reseptillä. Myös Valamon luostarissa kypsymässä olevasta Hermannin viinitilan tisleestä on ainakin omiin silmiin tihkunut vähänlaisesti tietoa. Tämänkin tulevan viskin vaiheet käydään kirjassa läpi hyvin kattavasti. Silti suurin innostus lukijalle koitui aivan alkutekijöissään olevan ensimmäisen suomalaisen ruisviskitislaamon Kyrö Distilleryn eli RyeRye-viskin (nimi ilmeisesti hakee vielä lopullista muotoaan. Täältä ääni ryeryelle. Monella tapaa hulvaton keksintö!) esittelystä. Vaikka vasta ensimmäiset tipat on tislattu, on projektilla kyllä selkeästi niin mieletön konsepti ja asenne päällä, ettei tuosta ihan huonoa voi tulla.

Kirjan loppuosassa keskitytään suomalaisiin viskiravintoloihin, viskidrinkkeihin ja Alkon viskivalikoimaan. Viskiravintolaosio ei kulmansa tuntevalle viskiharrastajalle ainakaan Helsingin osalta tuo sinänsä mitään uutta. Lisäarvoa olisi toki voinut tuoda se, että ravintolojen esittelyissä olisi mainittu konkreettisesti heidän hyllyistään löytyviä parempia pulloja. Tämä taitaa vaan valitettavasti olla Suomen alkoholilainsäädännön tulkintojen vastaista. Toiseen kaupunkiin suuntaava viskituristi saa kirjasta kuitenkin varmasti kattavan opaskartan hyvien dramien löytämiseen. Viskidrinkkiosio rajoittuu lähes pelkästään Helsingin muutamaan huippubaariin, mutta nuo muutamat tarjolla olevat reseptit ainakin helpottavat sen miettimistä, mitä baaritiskillä saattaisi uskaltaa tilata.

Viski - Suomalainen viski ja viskikulttuuri on miellyttävä lisä viskiharrastajan kirjahyllyyn. Kirja on täynnä upeita kuvia ja lukuelämyksenä leppoisa soveltuen itse asiassa loistavasti dramin kylkeen syvään upottavaan nojatuoliin. Tulokulma kirjaan on erilainen kuin viskikirjoissa yleensä (esitellään kaikki maailman tislaamot, luonnehdinnat niistä ja muutamasta niiden viskistä), ja kirja onkin ennen kaikkea mukavaa pohdintaa viskistä ja kaikesta sen ympärillä kotimaassamme. Kirjan lukee kohtuunopeasti, mikä varmasti johtuu osittain myös siitä, että kotimainen viskikulttuuri on kohtuullisen nuorta ja esimerkiksi kaikki tislaamot niin alkutaipaleillaan, ettei suuria historiikkeja ole mahdollista laatia. Tässä mielessä kyseessä on vahvasti myös kuvaus ajasta: missä tänään mennään. Kun vastaava kirja kirjoitetaan viiden tai kymmenen vuoden päästä, on tarjolla varmasti aika lailla muuttunut kattaus suomalaista viskiä - ja Teerenpelin Kasken ensimmäisestä batchista maksetaan huutokaupassa kovia hintoja.

EDIT: Myös Smoke on ehtinyt tämän lukea. Toisen näkemyksen voi siis mulkoilla tästä.

The Whisky Show Lontoossa 5-6.10.2013

Nykyään sitä tuntuu, että kaupunkilomille tarvitsee jonkun tekosyyn. Se voi olla konsertti, fudismatsi tai vaikkapa viskitapahtuma. The Whisky Exchangen järjestämä The Whisky Show on vuotuinen viskin hevijuusereiden tapahtuma, josta olin kuullut paljon hyvää. Kohtuuhintaiset lentoyhteydet Lontooseen ja kalenteriin sopiva ajankohta mahdollistivat tilanteen toteamisen paikan päällä. Niinpä iskuryhmä pakkautui koneeseen perjantaiaamuna valmiina neljän päivän intensiivistä kaupunkilomaa varten. 

Jo kentällä näkyi lukuisia muitakin viskituristeja matkalla samaan tapahtumaan. Ilmeisesti Whisky Showlla on jo vakiintunut tapahtuman nimeen vannova kävijäkuntansa, koska moni ei ollut meidän tapaamme ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Monista viskimessuista poikkeavan WS:sta tekee sen hinnoittelu: messut maksavat 99£/päivä, mutta dramit, ruoka ja kahvit kuuluvat samaan hintaan. Ainoastaan tarjonnan ylin high end (yli tuhannen punnan pullotteet) on saatavissa lisämaksulla, mutta päivälipun hintaan kuului yksi dream dram token, jolla tällaisen herkkuviskin saattoi itselleen lunastaa.

Onni suosi viskimatkaajaa, sillä Lontoossa oli hurmaava loppukesäinen sää ja suurimmalti osin T-paitakeli. Menimme paikan päälle lauantaina n. klo yhdentoista maissa messujen avatessa klo 12, ja jonossa oli jo parisenkymmentä innokasta. Jonottelu meni kuitenkin mukavasti fiilistelyn ja viskilistan merkeissä sekä uusien suomalaistuttavien kanssa jutustellessa. Kun ovet sitten vihdoin aukesivat, oli tunnelma kuin lapsella karkkikaupassa. Mikä olisikaan se ensimmäinen drami, jolla peli avattaisiin?

Vinopoliksen alue oli muutoinkin erittäin tyylikästä osaa Lontoosta. Suosittelen.

Messualue jakautui kahteen osaan, ja tiskit olivat hyvin hallittavissa siten, että jos kaverinsa välillä hävitti, ei heitä ollut vaikea löytää paikalta myöhemmin. Pääalue oli ehkä suunnilleen samaa kokoa kuin Uisgessa Vanhalla ylioppilastalolla, ja lisäksi oli hieman pienempi sivualue, jonka yhteydessä oli sitten muutamia hieman poikkeavia palveluntarjoajia, kuten hyvin toimiva kahvila. Tietyt isot brändit olivat panostaneet osastoonsa merkittävästi, muun muassa Balveniella oli varusteltu tynnyrisepän paja mukana, ja yleisö saattoi seurata sepän työskentelyä tynskänsä kanssa (meluisaa touhua, sanalla sanoen). Erillisessä tilassa oli sitten ruokalansa, jossa tarjoiltiin ihan maukkaat ja asiansa ajavat viskiteemaiset pöperöt.

Mutta ne itse viskit. Valikoima oli päätä huimaava: lähes viisisataa tuotetta, joista valtaosa oli tislaamojen perusrangen ulkopuolelta. Esimerkiksi yksityisillä pullottajilla tuntui yleisesti ottaen olevan niitä hieman parempia pulloja tarjolla. Myös perusmerkeillä oli monilla tynnyrisampleja mukana, ja yhdellä tiskillä saattoikin viettää pitkän tovin koko rangen läpi maistellen ja esittelijöiden kanssa turisten. Upeaa oli nimittäin se, että vaikka tapahtuma oli molemmilta päiviltä loppuun myyty, ei paikka ollut laisinkaan ruuhkainen, eli drameja ei tarvinnut jonottaa ja esittelijöillä oli yleensä aina aikaa asiakkaalleen. 

Tunnelma oli lisäksi upea. Toki puheensorina hieman voimistui tapahtuman loppua kohti, mutta näin vain yhden selvästi humaltuneen henkilön (en puhu nyt itsestäni), ja muiden osalta homma pysyi hienosti lapasessa ja hyvähenkisenä ilkamointina. Esittelijät olivat myös hienolla tavalla hommassa mukana ymmärtäen, että ihmiset olivat paikalla nauttimassa olostaan ja maistelemassa hienoja tuotteita, joten nihkeilyä tai paukkujen pihtailua ei esiintynyt. Jokusia parempia drameja säilytettiin tiskin alla ilmeisesti "gimme the oldest one you got" -asiakkaiden varalta, mutta tavaraa löytyi aina, kun pyysi.

Niin, ja kun suomalaiselle tarjotaan etukäteen maksettua viinaa, niin aikaa ei toki kannattanut käyttää turhaan nuottien kirjoitteluun. Kirjoitin muistiinpanot vain muutamista erikoisemmista pullotteista, mutta muutoin laitoin ylös vain, mikä pullo oli kyseessä. Lista on nähtävissä alla. Erityisen hyvä kuva jäi kuitenkin Berry Bro's -yksityisestä pullottajasta sekä Hunter Laingin ja Signatoryn tiskeistä. Ainoa hieman nihkeämpi meininki oli Douglas Laingin tiskillä: pari heidän uudesta Old Particular- sarjasta maistettuani saatoin todeta, etteivät nuo olleen erityisen particular.

Ensimmäisen päivän maistot (ja kommentti, mikäli jotain erityistä): 

1. Glengoyne 18 (hyvä startti)
2. Glengoyne 21 (varsin jees)
3. Clynelish 1996 Masterpiece
4. Brora 35 (Dream Dram, nuotit myöhemmin)
5. Johnny Walker Blue Label
6. Dalwhinnie 25 (yksi kovimmista positiivisista yllätyksistä. Hieno viski.)
7. Knockando 25 (ei kaksinen)
8. Balvenie 17 Doublewood
9. Balvenie 30
10. Talisker35 (Dream Dram. Nuotit myöhemmin)
11. Glenlivet 21
12. Glenlivet 25
13. Glenlivet 18 Single Cask (OB)
14. Glenlivet Nadurra CS (toimiva perusviski. Ostan, jos saan alle 40 €)
15. Lagavulin Cask Sample 1993. Sherry butt # 352 (Dream Dram. Nuotit myöhemmin)
16. Kilchoman 2007
17. Kilchoman 100% islay 3rd ed. (viljainen. Ei omaan makuun)
18. Kilchoman 2008/2013 Single Cask for Whisky Show (paperilla tuliaiskamaa, mutta pettymys)
19. Benriach 1998 SC #7633 3distilled (Mallasviskiseuran 15yo pullon lähipullo. Esittelijän mukaan "almost identical")
20. Benriach 16
21. Benriach 25
22. Benriach 25 Authenticus (molemmat 25yo:t olivat kyllä herkkuja)
23. Benriach1977 Single Cask #1031 (Liian makea. Pisteet: 88)
24. Caol ila 31 Signatory
25. virhe kirjanpidossa
26. Ichiros malt 2009/2013 port pipe (port päälleliimattu)
27. Ichiros malt 2009/2013, Quarter Cask. 53,5% (vittu, hyvää!)
28. Asama, 1999/2000, 50,5% (en niin kaksinen)
29. Karuizuva 30yo bourbon #8606, 55,8%
30. Karuizuva 31yo, sherry #3555, 60,6% (näitä enemmän rahoissaan olevat suomalaiset ostivat hullun lailla. Valtavan intensiivinen sherryviski. Omat pisteet: 92. 350 £)
31. Kilkerran, sherry
32. Springbank 15
33. Longrow 18 (en oikein päässyt Campbeltownin tavaraan sisään, vaikka vanha tuttu Longrow 14yo Burgundy wood lähtikin matkamuistoksi)
34. Glen Garioch 21 Old Malt Cask, 50% (ei erityinen)
35. Glen Ord 21 Old Malt Cask, 50% (Kovimpia ostosuosikkeja, herkku)
36. Glenrothes23yo Old and Rare, 56,5%
37. Glencadam 34yo, Old and Rare, 50%. (Ainoa muistiinpano tästä oli pisteet: 92. Sama pullo oli Mallasviskiseuran tilaisuudessa, jolloin se maistui myös 92:n arvoiselta. Eivät nuo 36 viskiä alla paljoa vaikuttaneet).
38. Craigduff 1973 40yo
39. Mosstavie 1979 34yo Signatory, #1353, 50,3% (Tämä oli herkku. Painin 155 £:n hinnan kanssa pitkään, mutta jäi sitten ostamatta)
40. Glenlochy 1980-2012 #1759, 60,1% (Painiessani Mossatavien kanssa, maistoin sitten tämän sen vieressä olevan pullon. Pannahinen, sehän oli vielä herkumpi, huikea suorastaan! Kun hintaa kuitenkin oli päälle 300£, ei rahkeita ollut)
41. Glen Mhor 1982 Signatory.
42. Clynelish 1995 17yo Signatory

Naama seuraavana aamuna

Toisen päivän maistot:

1. Highland Park 21
2. Bunnahabhain 21 1991-2013 Old Malt Cask
3. Caol Ila 18 Old Malt Cask
4. Port Ellen 35 Old and Rare (Dream Dram, nuotit myöhemmin)
5. Glen Ord (uusintamaisto. Silti yli budjetin, vaikka upea olikin)
6. Bunnahabhain 1988 SC, Berry Bros & Rudd, 49,8%
7. Glen Grant 1974 Berry Bros & Rudd (Upea. Hintaan 137£ todella close call. Menimme vielä messujen jälkeen Berryn kauppaan ja maistoimme tuon. Kun hinta kuitenkin siellä oli 150£, oli se kenties se ratkaiseva ero ja pullo jäi hyllyyn)
8. Armagnac XO Berry Bros & Rudd
9. Littlemill 1990 #16 Berry Bros & Rudd (hieno)
10. Longmorn 1992 #71768 Berry Bros & Rudd , 46% (lähti tuliaisiksi)
11. Berry imperial 1995, Berry Bros & Rudd 46% (tämänkin olisi voinut poistaa)
12. Aultmore 1997 #970003582, Berry Bros & Rudd, 46% (heikompi tapaus)
13.  Glenlivet 1974 for The Whisky Show, Berry Bros & Rudd. (hieno pullo tämäkin, eikä paha hinta 150 £)
14. Tamnavulin 21 Show bottlind, 48,2%
15. Dailuaine 29 show bottling, 53,2%
16. Linkwood 16yo show bottling, 48% 
17. Caol ila 18yo show bottling 56,1% (nämä kaikki show-pullotteet olivat hieman pettymyksiä)
18. Glen Garioch 1995-2012 (ehkä messujen paras bang for buck -pullote. Upea viski, hyvin ikää, tynskävahva, 1st fill tynskä ja 50£ hintaa)
19. Glen Garioch 1999-2013 Sherry (intensiivinen ja hieno tuoksu, mutta muutoin sitten hieman pettymys
20. Glen Garioc 1971 Cask 2038 (Dream Dram. nuotit myöhemmin. Ehkä)
21. Glenfarclas 30
22. Glenfarclas 40 Tarjolla oli Dream Drameissa myös 1962 family cask. Nenä oli upea, mutta paremmin tietävät sanoivat, että maussa puu oli jo mennyt yli)
23. Auchroisk 30 Single Cask #2122 (Diageon kamaa. Ei vakuuttanut)
24. Glenmorangie Signet (maistettu suklaiden kanssa. Suklaat olivat parempia kuin viski. Monet hehkuttavat Signetiä, mutta itse preferoin 18yota)
25. Jameson Vintage Reserve
26. Glen Scotia 21 Douglas Laing Old Particular, 51,5% (heikko)
27. Arran 17 Douglas Laing Old Particular, 48,4% (eipä vakuuttanut tämäkään)
28. Clynelish 24, Adelphi 53,1 %
29. Tobermory 18, Adelphi, 58,8%
30. Mosstowie 1979 Signatory (uusintamaisto)
31. Glenrothes 6 Adelphi, 67,2% (huikeat voltit ja silti mahtava juotavuus)
32. Bruichladdich Islay Barley 2007 (jos new makea haluat, niin tässä olisi. Aika heikko)
33. Bruichladdich Scottish Barley The Classic Laddie (ei vakuuttanut tämäkään)
34. Bruichladdich Black Art 4
35. Octomore 6.1
36. Old Pulteney 17
37. Ben Newis Cask Sample 25yo
38. Ben newis cask sample white port
39. Ben nevis 10 (piti ottaa vielä yksi drami, kun oli niin hauska esittelijä!)
40. AnCnoc 22
41. Speyburn 25, 46%
42. Balblair 1975
43. Ryerye, Kyro Distillers raakatisle (lupaavaa kamaa. Palataan tähän)
44. Hudson manhattan rye
45. Thomad handy sazerac, 64,2%
46. George t. Stagg, 64,1%
47. Aultmore21 Old Malt Cask
48. Dalmore18
49. Dalmore King Alexander III
50. Glenrothes 6 Adelphi, 67,2% (kuka arvaa syyn illan viimeiselle?)

Yhteenveto: Kerta kaikkiaan upea tapahtuma! Saa nähdä, mihin suuntaan The Whisky show kehittyy, mutta jos vain kynnelle kykenen, niin mukana olen jatkossakin. Ainoastaan tuota 35-vuotiasta Port Elleniä pitää jatkossa välttää. Veikkaan nimittäin sen olleen pilaantunutta, sillä sen verran maanantaiaamuna mahassa kiersi. Terveiset kaikille tavatuille suomalaisille ja erityiskiitokset mukavasta löröttelyseurasta muutamalle uudelle ystävälle!

Ei se Lontoo silti itsessään kovin nätti kaupunki ole

Japsi teki kauppansa.

Itä-Lontoon ghettoa

Laphroaig 23yo vintage 1989, 48,9 %

Viskinystävä kiittää, kun syksy saa. Viime aikoina on nimittäin ollut liuta hyviä viskitapahtumia hiljaiseloa vietetyn kesän jälkeen. Etukäteen erityisen mielenkiintoinen oli myös Laphroaigin yksinomaan pohjoismaiden markkinoille suunnatun vintage 1989:n lanseeraustilaisuus, johon onnistuin nopealla meiliseurannalla saamaan paikan. Tapahtumasta ei etukäteen kerrottu sen kummempia, joten vain hento lupaus tuosta tulevasta uutuuspullotteesta oli mielessä.

Itse tapahtuma pääsikin sitten ylittämään odotukset nätisti. Tarjolla oli sen seitsemää sorttia haukkapalaa, ja myös kurkun kostuketta löytyi ennen käymistä illan kattauksen kimppuun. Osallistujia hemmoteltiin myös sympaattisen Vicky Stevensin läsnäololla, ja tilaisuus oli varsin lämminhenkinen läpi illan.

Vicky oli rontannut paikalle aperitiiveiksi Laphroaig'n 10yon, Quarter Caskin ja Triple Woodin. Nämä maisteltiinkin sitten ohjatusti käyden samalla läpi viskin valmistusta ja Laphroaigin historiaa. On aina hauska seurata, kuinka esittelijä löytää omasta tislaamostaan ne muutamat tarvittavat superlatiivit ja saa luotua käsityksen, että edessä on juuri nyt sitä maailman parasta viskiä. Toisaalta asiansa tunteva esittelijä saa myös luotua viskikokemuksesta aivan eriluokkaisen kuin mitä samasta tavarasta saisi irti omin päin: Vickyn kanssa yksin tuumin maistettu 10yo maistui upealta juuri sen vuoksi, että hän kykeni kenties paremmin kuin kukaan aikaisemmin kuvaamaan niitä tuntemuksia, joita ainakin omassa suussani tapahtui.

Mutta mutta: itse asiaan. Tutun kolmikon jälkeen pöytään tuotiin:

Laphroaig 23yo vintage 1989, 48,9 %

Kyseinen viski on kahdeksan sherry puncheonin (à 450 l.) vattaus. Pulloja markkinoilla 3500 kpl, joista Alkoon 650 kpl. Hinta: 229 €. Ei tynnyrivahvaa.

Tuoksu: Makea tuhkainen savu. Iso tuoksu. Nahkaa, vahaa. Tummia marjoja (karhunvatukkaa). Joku maisteluvieras kuvasi tuoksua vereksi, mikä osui myös omaan nenääni. Alun iso savuisuus kääntyy sitten pikkuhiljaa vankemmaksi tummaksi sherryisyydeksi. Kahvia, suklaata. Ei silti erityisen kutkuttava tai syvä tuoksu.

Maku: Alkuun tanniinisuutta, alkoholisuus vyöryy isosti yli, mutta ensituntuma on sulkeutunut. Alkoholin jälkeen jälleen suun kuivattavuutta, ja sherry laajalti mukana matkassa. Jälkimaku hyökyy mukavasti yli pippurisena, mutta ei erityisen pitkänä. En uskoisi tämän ikää. Vesi avaa pakettia hyvin ja tuo suuntäyteisyyttä viskiin. Ensivaikutelma ei silti vakuuta. Savua ja sherryä kivassa paketissa, ja maku on kyllä leveä, mutta ei sen kummemmin pitkä kuin syväkään. Sinänsä maukkaan jälkimaun pituus ei ole tämän hintaluokan viskin tasoa. Valitettavasti. 89.

Kommentti: Pelkäsin pahoin, että joudun lähestymään henkilökohtaista konkurssiani tämän pullotteen kanssa, mutta maistettuani jää kyllä hyllylle. Toki speksit (vintage, vahvasti jäljitettävissä olevat tynnyrit, rajattu markkina, suosittu tislaamo) tuovat isoa lisäarvoa viskille, mutta maku (don't get me wrong, viski oli toki varsin herkullista) ei yltänyt näiden tai varsinkaan hintansa tasolle. Lisäksi pitää ihmetellä, että exclusive-luokan viski, joka on selvästi suunnattu jo enemmän viskejä harrastaneille, on silti värjätty karamellilla. Ostan ajatuksen normirangen tuotteissa, mutta tämä olisi kyllä voinut olla luonnollisen väristä. Elleivät nuo puncheonit ole sitten olleet niin kuluneita, ettei väriä juuri ole irronnut, ja tämä on haluttu peittää?

Ardbegin komiteatasting Stadin Islaylla 26.9.2013

Sääennusteet paria päivää ennen näyttivät huolestuttavilta, ja mittari näytti vielä aamulla pakkaslukemia, mutta kun lautta irtosi Kennacraigista kohti satumaista Islayta, saattoi kasvoillaan tuntea syksyisen ilta-auringon viimeiset lämpöhiukkaset ja vieno atlanttinen merituuli viipyili kuontalolla. Lämmin varustus sekä lautan aurinkokannen kattava viskibaari pitivät huolen matkamiesten viihtymisestä, ja matka meni leppoisasti tarinoita kuunnellen niiltä, jotka olivat ennen olleet.

Tai siis ainakin aika lähelle islayfiilistelyjä päästiin, kun Ardbegin komiteatasting järjestettiin kotoisasti Suomenlinnan upseerikerholla. Joku asiaan perehtyneempi totesi, ettei Suokin kasvillisuus täysin muistuttanut Islayta, mutta minulla ainakin meni täydestä.

Ardbegin Distillery Manager Mickey Heads oli kunnioittanut läsnäolollaan suomalaisia Ardbeg-ystäviä, ja Moët Hennessy Suomi oli tarjonnut tapahtumalle sen arvoiset puitteet: 1800-luvun puolivälin upseerikerho oli upea paikka, jonne ei tavallinen pulliainen koska tahansa pääsekään. Alkuun kuultiin tavanomainen historiapläjäys ja selostus Ardbegin erinomaisuudesta, mutta paikalle saapuneita kutkuttivat jo eteen katetut 4 lasia, joista kaksi oli nimetty mystisesti cask sampleiksi ja kaksi oli vanhoja tuttuja. Kattaus aloitettiin asiaankuuluvasti Ardbeg TENillä, jonka osalta todettiin vain, että se maistui sisätiloissa paremmalta kuin Suokin kalliolla. Sen sijaan sitä seuraavista laseista kirjoitin jotain ylöskin.

Ardbeg cask sample 1998, 2nd fill oloroso sherry butt #2722, 52,7 %

Tuoksu: Kuiva lääkemäinen sherryisyys. Rikas, ei yhtään likainen. Mausteinen. Syvä. Tummaa nahkavyötä. Tervaa, nuotiota. Tämän puhtaus on ennen kaikkea upeaa.

Sherrybutt tuo väriä. Vasemmalla TEN.

Maku: Orientaalimausteinen, pirskahtelevan suuntäyttävä mystinen tumma punaisuus. Herkullinen tumma sherryisyys! Puu tuo jonkin verran tanniinisuutta mukaan, mutta myös makeutta. Taustalla turvetta, suolaisuutta, merellisyyttä ja tervaleijonaa. Pari tippaa vettä avaa kokemusta. Kertakaikkisen upea puhdas sherryviski. Ollaan sellaisen dramin äärellä, johon en keksisi muuta parannettavaa kuin lisää ikää. 93.

Kommentti: Tämä viski tuo mieleen mummon, joka kutoo ullakolla punaista villasukkaa nahkafatöljissä istuen. Jos viski voi kertoa tarinan, niin tämä teki sen tänä iltana parhaiten. Hieno kokemus.

Ardbeg Uigeadail, 54,2 %

Tuoksu: Edelliseen sampleen verrattuna likaisuutta, lyijyä, maanläheisyyttä. Tummaa suklaata. Kovuutta.

Maku: Terävyys ja metallisuus korostuvat tässäkin, mutta niiden takana on tummaa sherryisyyttä. Maku on jotenkin lyhyt. Iso ero kakkoseen. Silti hyvin juureva. Purentaa löytyy. Öljysatamaa. 86.

Kommentti: Yleisesti hyvin pidetty Uigeadail ei jostain syystä omaan suuhuni ole istunut. Kenties tuo sherryisen likaisuuden vaikutelma on se, joka pistää vastaan. Tässä tastingissa kontrasti tuon cask samplen puhtauteen oli erityisen suuri. Vaan moni tykkää, kuten esimerkiksi Whiskyfunin Serge.

Ardbeg cask sample 1975, ex sherry butt #1379, 55 %

Jos Mickey Headsin englannista oli välillä vaikea saada selvää, niin korvaa piti erityisesti heristää, kun kuuli esittelyt viimeisestä viskistä. What say you, siis miltä vuodelta?!? On suorastaan uskomatonta, että paikalle raahattiin 38-vuotias Ardbeg. Tislaamo tietää, mistä naruista vetää.

Tuoksu: Puhdas keltaisuus, ananasta, liköörimäisyyttä? Sauternes. (toim. huom. tähän astiset fiilikset kirjattiin ennen kuin tiedettiin, mitä lasissa on) Syvä ja rikas keltaisuus, joulumaustetta. Pientä kumilaisuutta, hyvällä tavalla. Pihkaa, kuivakakkua. Lakattua puuta, maltaisuutta. Tuoksu tuo mieleen puusepän pajan. Ei silti maailmanluokan tuoksu. 

Maku: Hyvin kondensoitunutta isoa herkullista keltaista hedelmää, aprikoosia? Mieletöntä tässä on nimenomaan tuon keltaisuuden puhtaus ja raikkaus, ts. maku ei ole eksoottisia hedelmiä, vaan enemmänkin tuttuja suomihedelmiä. Alkoholi on äärimmäisen maltillinen tässä, mutta suurimmat herkkufiilikset tulevat jälkimaussa, joka jatkuu kihelmöivänä keltaisenvihreänä ruohoisuutena ikuisuuden. Savuisuus tai pikemminkin turpeisuus on pehmeänä taustalla, mutta valtava hedelmäisyys ja voimallisuus on tässä pääosassa. Ei silti sellainen viski joksi olisin kuvitelmissani 70-luvun arpan uumoillut. 93.

Kommentti: Esittelyvaiheessa meni ohi tuo sherrybutt-määritelmä, ja sherryisyyttä en kyllä tästä löytänyt millään. Ilmeisesti kyseessä saattoi olla jopa 3rd fill sherrybutt, koska sherryn vaikutus väriin ja makuun oli niin olematon. Ei kuitenkaan tyypillinen 70-luvun sherrybegi, eikä myöskään tyypillinen 70-luvun ex-bourbonbegi, sanoivat minua tietävämmät. Upea viski toki, ja jälkimaku niin pitkä, että se maistui suussa vielä seuraavana aamuna herätessäänkin...

Yhteenveto:Olihan huikeaa: Kaksi valtavaa viskiä, jotka viimeistään vakuuttivat siitä, että tässä tapahtumassa kannattaa olla jatkossakin läsnä, mikäli vastaavaa järjestetään. 1975:seen oli hieman vaikea suhtautua ilman ennakko-odotuksia, mutta rehellisesti on sanottava, että 1998 sherry osui omaan suuhun tuota paremmin, vaikka samat pisteet annettiinkin. Fiilismuistolla olisin jälkeenpäin pudottanut tuon 1975:n 92:seen, mutta jääköön noin. sen sijaan tuo 1998 aukaisi kyllä silmiä Ardbegin mahdollisuuksille. Kyseisestä pullosta olisi voinut jo jonkin verran pennosia kasaan laittaa. Innolla odotamme sitä aikaa, jolloin Ardbeg julkaisee jonkin hieman vanhemman pullotteen. Ei siihen kovin montaa vuotta voi enää mennä.

Cadenhead'sia Hämeenlinnassa 14.9.2013

Hämeenlinna - tuo Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, kuuluisien Liuksen veljesten (eli näyttelijä Petelius, futari Ismo Lius ja säveltäjä Sibelius) synnyinkaupunki sekä pääkaupunkiseutulaisille lähin katu-uskottava paikka kokea oikeaoppista pillurallia - kutsui luokseen aurinkoisena perjantaina, kun The Local Whisky Club piti tastingin jossa oli tilaa myös ulkopuolisille. Kattaus oli etukäteen mielenkiintoinen, sillä kaikki viskit olivat yksityiseltä pullottaja Cadenhead'silta, tynnyrivahvuisia, kunnioitettavan ikäisiä sekä ex-bourbonkypsytettyjä, vaikka joukossa oli myös pari tislaamoa, jotka on yleensä totuttu yhdistämään sherrykypsytykseen.

Tastingin veti Jari Autio, joka keskittyi varsinkin alussa hyvin perusteellisesti hajuaistin toimintaan. Tarjolla oli muutamia perustuoksuja haistettavaksi, mikä tuntui hyvin tukevan samojen tuoksujen löytämistä itse viskeistä. Esimerkiksi puhtaan neilikan tuoksuttaminen näytepullosta avasi ainakin itselleni tuota mystistä maustetta, jota kaverit alvariinsa tuntuvat viskeistään löytävän. Myöskään itse viskien haistelua ja maistelua ei aloitettu perinteiseen tapaan, vaan viskiä ensin pyöriteltiin yhdessä lasissa ja sitten se kaadettiin toiseen, jotta ensimmäisestä lasista kyettiin aistimaan viskin tuoksuja ilman alkoholin aisteja turruttavaa vaikutusta. Olin kerran aikaisemminkin Uisgen yhteydessä kokeillut tätä metodia, mutta kummallakaan kerralla en täysin löytänyt sen autuaaksitekevyyttä. Veikkaan, että moinen metodi vaatisi vielä hieman kehittyneempää nenää, jotta erilaiset vivahteet alkaisivat lasista aueta.

Sen sijaan erityisen mielenkiintoinen oli maistokokeilu ilman tuoksun vaikutusta eli nenästä kiinni pitäen: viski ilman tuoksua ei maistunut juuri miltään ja jos sen tunnistaminen, että juotiin viskiä, olisi varmasti sokkona jäänyt tekemättä. Suosittelen kokeilemaan.

Lopulta viskejä sai sitten maistella kukin omaan vapaaseen tyyliinsä ja jotain tuli kirjailtua ylöskin.


Clynelish 16yo 1993/2010 Cadenhead's, bourbon hogshead 315 bts, 59,8 %

Tuoksu: Makean keltainen "perusviski".

Maku: Nätin makean ruohoinen. Alkoholi on voltteihin nähden maltillinen. Tuo veden kielelle. Maku on tuoksun mukaisesti puhtaan keltaisen perusviskin. 86.

Bruichladdich 18yo 1993/2011 Cadenhead's, bourbon hogshead 270 bts, 53 %

Tuoksu: Hento tuhkasavu, iäkäs turve(?) Öljyisen täyteläinen. Raikas merellisyys.

Maku: Maukas hento turpeisuus. Alkoholin myötä maukkaan metallisen täyteläinen tanssi suussa. Jotenkin hieno mallasviski: rakenne kunnossa, merellisyys, ei liikoja savuja, tasapainoinen ja hyvällä tavalla seesteinen viski. Laddie10 tulee mieleen. Lisäpisteisiin vaadittaisiin silti enemmän makuja. 89.

Glenfarclas 21yo 1990/2011 Cadenhead's, bourbon hogshead 222 bts, 54,3 %

Tuoksu: Sitruksinen, kukkainen, pesuainetta. Kukkeaa mausteisuutta. Laventelia? Äärimmäisen mielenkiintoinen ja upea tuoksu!

Maku: Ilman vettä aika sulkeutunut tasapaksu keltainen viski. Veden kanssa lisääntyvästi vihreyttä, ruohoisaa maanläheisyyttä. Jälkimaussa mineraalisuutta. Jättää suuhun kuitenkin pehmeän vahamaisen kerroksen suuhun, mikä toimii. Maku silti tuoksuaan selvästi vaatimattomampi. 86.

Glendronach 21yo 1990/2012 Cadenhead's, bourbon hogshead 258 bts, 51,1 %

Tuoksu: Raikasta keltaisuutta, sitten suolaista merellisyyttä.

Maku: Kohtuullisen kuivattava suutuntuma, joka taittuu jälkimakua kohden merellisempiin tuntemuksiin. Lakritsia. Rakenne on tässä kunnossa, mutta turhaan ei Glendronach käytä sherrytynnyreitä viskiensä kanssa, sillä nimenomaan punaista makeutta tämä rakenteensa päälle kaipaisi. 21 vuotta on vaikea aistia tästä viskistä. Muutama maistelija mainitsi tässä olleen liikaa puuta, mutta minua se ei häirinnyt. 86. 

Bunnahabhain 22yo 1989/2012 Cadenhead's, bourbon hogshead 252 bts, 48,1 %

Tuoksu: Karkkinen makeus, vaniljaa? Pehmeän irtokarkin henkeä.

Maku: Kuivattava tanniinisuus, profiili on savuisempihenkinen: maltillista turvetta. Jotenkin bunnissa aina tuntuu häiritsevän tämä tietty ylikypsän katuun tallatun hedelmän fiilis. 84.


A posteriori: Tässä tastingissa keskityttiin pitkälti muihinki asioihin kuin itse tisleisiin, mikä näkyi myös hieman puutteellisina muistiinpanomerkintöinä. Kattaus oli kuitenkin sen lisäksi itsessäänkin aika vaikea: kaikki viskit olivat varsin saman tyyppisiä, eikä niiden välille täten ollut helppo tehdä eroja. Erityisesti Glendronachin kohdalla ahaa-elämys kuitenkin oli tuo rakenteen ja maun erottelu toisistaan: tässä oli rakenne kunnossa, mutta sherry olisi ollut luontainen maun tuoja. Kenties se ei olekaan täysin sattumaa, miksi tietyt tislaamot ovat erikoistuneet sherrytynnyrien käyttöön ja toiset taas tuottavat enemmän keltaisia viskejä.

Maistelujen jälkeen tarjolla oli maukasta ruokaa ja mahdollisuus maistaa jokusia mielenkiintoisia viskejä The Local Whisky Clubin aikaisemmista tapahtumista. Kun setin päätteeksi saimme vielä paikallisoppaan ja Hämeenlinnan kuuluisin (lue: ainoa) turistinähtävyys, eli Sibben syntymäkoti, käytiin katsomassa läpi, olikin aika hypätä Pendolinoon ja suunnata takaisin isolle kirkolle. Paluumatkalle varmuuden vuoksi varatut Laphroaig CS ja Aberlour a Bunadh jäivät juomatta. Sitä alkaa vissiin tulla vanhaksi...

Kiitoksia järjestävälle taholle!

Päivitys Berliinin viskikauppoihin

Tulipa piipahdettua Berliinissä ja katsastettua jo entuudestaan tutut viskikaupat läpi. Edellisen kerran pidemmät raportit voi lukea täältä.

Cadenhead's oli tällä kertaa hienoinen pettymys. Ensinnäkin kaupan viskilista löytyy heidän sivuiltaan. Edellisellä kerralla kuitenkin hyllystä tuntui löytyvän yhtä jos toista muutakin. Nyt valikoimassa ei ainakaan mikään erityinen osunut silmään. Islayn tuotteita oli ylipäätänsäkin todella maltillisesti saatavilla, ja viime kerralla muutamista pulloista sai pientä maistiaistakin. Nyt ainakin itse myyntitilasta oli avoimien pullojen hylly poistunut kokonaan. Koska olin käsimatkatavarameiningillä liikkeellä, kyselin myös mahdollisuutta postittaa pulloja Suomeen. Ei onnistunut. Palasin liikkeeseen vielä myöhemmin yhden 5cl:n samplepullon kanssa ajatuksena ostaa edes pieni maistiainen heidän kahdesta tynnyristään (toinen Campbeltownin viskiä, toinen islay): ei onnistunut. Ainoastaan 20dl:n pullo tai sitä isompi olisi käynyt. Käsittämätöntä nuivuutta ja Berliinin muuhun meininkiin verrattuna toki käsittämätöntä. Molemmat asiakaspalvelijat olivat muutoinkin nihkeitä, joskaan paikalla ei ollut sitä kaiffaria jonka kanssa edellisellä reissulla asioin. En siis erityisesti voi suositella Cadenhead'sia, ellei etukäteistsekkaus netistä tuota tulokseksi jotain kiinnostavaa pottua. Toki Friedrichshain alueena on herkullisen elävää ja Berliinin parhaat brunssit löytyvät lähistöltä, eli jos muutoinkin alueella käyskentelee, niin Cadenhead'sin voi toki katsastaa.

Seuraavaksi suuntasin Wein und Whiskyyn. Kävi ilmi, että ajankohtani olla kaupungissa oli huono, koska juuri edellisenä viikonloppuna oli ollut viskimessut Köpernickissä ja tulevana sitten Tempelhofilla Berliinissä. Näin ollen suurin osa W&W:n pulloista oli pahvilaatikoissa ja esim. sampleja omista pullotteistaan ei ollut tarjolla ollenkaan. Tarjolla olevat putelit olivat kuitenkin mielenkiintoisia ja hinnatkin ihan kohtuullisia. Myös vastaanotettu asiakaspalvelu oli asiallista ja mukavaa, vaikka kaverilla olikin kiire seuraavia messuja valmistellessa.

Jos Wein und Whiskyssä käy, ei voi jättää väliin myöskään kävelymatkan päässä olevaa Finest Whiskyä. Tämä puoti jätti edellisellä kerralla hieman kylmäksi, mutta nyt pääsin katsastamaan kunnolla myös takahuoneet, joissa suurin osa mielenkiintoisimmista pulloista majaili. Tuolta löytyy läjäpäin harvinaisia viskejä (mm. Ardbegin vuosikertoja) ja kaiken sortin Laphroaigeja. Toki hintatietoisuus on myös talossa läsnä, eli löytöjä voi olla valuemielessä vaikea tehdä. Messujen väliviikko vaikutti tuollakin, mutta sain silti ostettua puolentusinaa samplea mukaan. Tästä paikasta jäi eniten whiskygeek-fiilis ja paikka näyttikin eniten harrastajan aarreaitalta.

Yleisesti ottaen berliiniläisillä on pullat hyvin uunissa tarjonnan suhteen. Ensi kerralla täytyy maksaa se ruumalaukku.

"Ich bin ein Berliner." sanoi tällä torilla aikoinaan muuan.

Siepon mysteeri, osa 2

Toinen Viskisiepon tarjoamista sampleista oli väriltään ja olemukseltaan katu-uskottamavampi viski. Katsotaan, sanoi lääkäri.

Mystery 1 vasemmalla, mystery 2 oikealla

Siepon mysteerisample, osa 2 "tumma"

Tuoksu: Vanhaa ruskettunutta sherryä. Nahkaa. Varsin kondensoitunutta. Lupaava ensituoksu. Tosin ei täysin puhdas: jotain rikkistä tai muutoin epäpuhdasta alkaa sitten nousta. Vaikea saada tolkkua siitä, onko tämä nyt sitten hyvää vai ei. Alkoholin määrästä sanoisin, ettei aivan kovimmissa tynskävahvuuksissa liikuta, mutta on tämä yli 46 %. Jäljittelee hienoa vanhaa sherryviskiä, mutta ei täysin onnistu sen kuvaamisessa. Kahvia. Punaista kypsää marjaa. Jotain pölyisen tunkkaista sitten. Pölyisyys lisääntyy lasissa olemisen myötä eikä lisää tämän miellyttävyyttä. Sitten sherryfiilikset muuttuvat rusinaisen rommisiksi.

Maku: Erikoisen kuivan tuhkainen suutuntuma: tanniineja tuntuisi olevan. Sitten alkoholi hyökyy päälle aivan eri mittakaavassa kuin mitä tuoksu olisi antanut olettaa. Nahkasohvaa ja vanhaa puuta löytyy maustakin, ja jälkimakuun jää hennon makean mausteinen tunnelma. Yllättävän tanniininen ja tuntuisi siltä, että tarttisi tipan vettä. Yleisesti ottaen hieman vetinen ja ohut koostumus on ristiriidassa tästä löytyvien hienostuneiden aromien kanssa. Ihan kuin nahkasohvat yms. olisi liimattu keskinkertaisen viskin päälle. Vesitippa mehustuttaa suutuntumaa ja taittaa myös isoimpia tanniineja pois. Alkoholi on silti aikaste kova ja pistävä. Mieleen tulee joku nuori Glendronach tynnyrivahvuisena, tosin olettaisin sellaisen olevan suutuntumaltaan ja alkoholiltaan pehmeämpi. Veden myötä nousee suuhun myös raikkaampia keltaiseenpäin kääntyviä nuotteja. Ja jotenkin myös tuntuu, että tietyt epäpuhtauden mielleyhtymät väistyvät tehden tästä jopa kohtuumiellyttävän elämyksen. Tuhkaisuus voisi kieliä myös hennosta savuisuudesta, mutta Islaylle tätä on vaikea sijoittaa. Jälkimaku jättää kuitenkin mukavan tasapainoisen kihelmöinnin. 87. 

Veikkaus: Glendronach 15yo, Single Cask for Moscow International Liquid Fest, 51,9 %

Kommentti: Vaikea oli saada tästä otetta. Monipuolisuutta löytyi, mutta ei aina niin hyvällä tavalla. Hyvä viski sokkotavaraksi siis. Ja kovemmat saumat nöyryyttää itseään totuuden kuullessaan kuin ykkösmysteerin kohdalla, koska siihen mieltyviä en usko montaa olevan.

Siepon mysteeri, osa 1

Kävipä niin, että Viskisieppo käveli vastaan ja lykkäsi käteen pari mysteerisamplea. Pitipä näitä sitten maistaman, ja tässä tuntemuksia ensimmäisen viskin osalta. Etukäteen on todettava, että sokkomaistelu on aina mielenkiintoista, kun ennakko-oletuksia ei voi tehdä kuin korkeintaan värin perusteella. Toki fiilisten kirjaaminen julkisesti altistaa itsensä myös ruoskinnalle, mikäli nuotit eivät mitenkään vastaakaan sitä, mitä "pitäisi". Tässä kuitenkin ajatuksia ensimmäisestä viskistä. Sieppo kommentoinee sitten tarkemmin.

Siepon mysteeriviski osa 1, "vaalea"

Tuoksu: Mätää mandariinia, trooppisia hedelmiä. Ei erityisen viskimäinen. Sappinestettä (siis kun on oksentanut jo kaiken muun ulos). Aika hirveä jopa. Ei kutsu maistamaan. Lasista nuuhkaissut vierustoveri löysi myös raakaa kananmunan valkuaista, mutta itse en tiedä tarpeeksi tarkkaan muista tuoksua sitä tästä viskistä löytääkseni.

Maku: Sama esanssinen makeus jatkuu maussa. Varsin vetistä, mutta sitten pientä alkoholisuutta nousee. Hyvin vaatimaton maku mihinkään suuntaan, mutta maun puolesta on silti sanottava se hyvä, ettei siinä samaan malliin ole epämiellyttävyyksiä kuin tuoksussa. Jos tämä kuitenkin on skottimallasviskiä, niin syön hattuni. Paskojen viskien kerhon uusin jäsen on joka tapauksessa tässä. 58.

 

Veikkaus: Joku ranskalainen single malt, 5yo, 40 %

Kommentti: Sori Sieppo, mikäli loukkasin. Seuraava sample (siitä ensi kerralla lisää) oli parempi.

Skotit vs. Irkut 6.9.2013

Pitkästä aikaa sopi aikatauluuni osallistuminen Suomen mallasviskiseuran tilaisuuteen. Kyseessä oli yhteistasting SMWS:n ja Irlantilaisen Whiskey Ystävien kesken, johon molemmat seurat toivat kolme pullotetta. Omat irkkukokemukset ovat toistaiseksi olleet vähissä, joten mielenkiinnolla lähdin uutuuksia maistelemaan. Kattaus maistui suuhuni seuraavalta:

Old Pulteney 21yo, 46 %

Itselleni uutena tietona Timo McAaltosen mukaan tämän kypsyttelyssä on käytetty refill bourbonia ja fino sherry -tynnyreitä. Makunsa osalta sitä on aiemmin maisteltu myös täällä luukuttaen kohtuullisen paljon kovemmat pisteet kuin tällä kertaa.

Tuoksu: Vihreää omenaa, pastirol-päivää. Hennosti banaania. Suolaisen merellinen vivahde taustalla. Päärynää.

Maku: makea alkuun, tuo veden kielelle mukavasti. Yllättävänkin kipristelevä alkoholi, mutta taittuu hyvin ja voi hyvin mennä ekan viskin piikkiin. Vähän tylsä. 88.

Bushmills 1991, Single Rum Cask No. 10635, 43 %

Kyseessä on newyorkilaiselle Park Avenue Liquor Shopille vuonna 2008 pullotettu yhden tynnyrin tuote.

Tuoksu: Hyvin vahvoja trooppisia hedelmiä, varsin erikoinen noin alkuun. Papaijaa, sademetsää, mineraalisuutta. Hyvin erilainen mihinkään aikaisemmin nuuskimaani verrattuna.

Maku: nyt voisi jo hyvin kuvitella juovansa rommia viskin sijaan. Onko tämän ison vaikutuksen tehnyt erityisen aktiivinen tynnyri, vai tarttuuko kevyempään irkkuun vain helpommin mausteen maku päälle? Tämä on joka tapauksessa selkeästi rommimaisinta viskiä, jota olen juonut. Maku on kuitenkin herkullisen suuntäyteinen ja pitkä. Tummaa suklaata, myskistä mausteisuutta, rommissa uitettua rusinaa. Korianteria. Trooppinen makeus on pitkään loppuun asti läsnä, mutta erittäin miellyttävänä - vaikka kyseiset maut eivät omaan suuhuni yleensä välttämättä herkkua ole olleet. Hyvä viski. 90.

Auchentoshan “Valinch”, 2012 Release, 57,2 %

Huh, edellisen releasen muistot mielessäni lähestyn varauksin tätä kolmesti tislattua ja bourbon-tynnyreissä kypsytettyä täysin savutonta skottia.

Tuoksu: Raikas. Vaniljaa, pinnan alla jotain hennon epämiellyttävää hikisukkaosastoa, ei tosin liian pahasti. Oltuaan hetken lasissa epämiellyttävyydet katoavat, mutta tuoksusta on vaikea saada paljoa irti.

Maku: Kova, isosti alkoholia. Suorastaan polttaa suussa. Paloöljyä. Tarvitsee kipeästi vettä. Soijaa pukkaa kun tätä juo. Heikko esitys ainakin ilman vettä, joskaan epämiellyttävyyksiä ei nyt myöskään löydy. New makea, jota tosin myöhemmin tarjoiltu riimihärkä paransi jonkin verran. 70.

Powers ”John’s Lane Release” 12 yo, 46 % 

Single/pure pot still -viski, jonak kypsytyksessä on second fill bourbonin lisäksi käytetty hieman oloroso-sherrytynnyreitä.

Tuoksu: Börppämäistä maissista vaniljaisuutta. Raikkaan kesäisenä kuitenkin varsin lupaava. Varsin monipuolinen myös. Tarvitsisi ehkä opasta tuoksujen löytämiseen. Pientä punaisuutta.

Maku: alkuun kohtuukova osuma suuhun, sitä seuraa aika perus viskin maku. Tuoksu oli parempi kuin maku. Jättää kylmäksi. 80.

 

 

 

Glencadam 1977/2009 Douglas Laing Old & Rare, 54,9 %

Tuoksu: No nyt ollaan. Nahkasohvaa, vanhaa puuta. Erittäin kypsynyttä ruskeaksi muuttunutta herkullista sherryisyyttä. Upea tuoksu kerta kaikkiaan. Maailmanluokkaa.

Maku: Ensin vanhaa puuta, tuhkaa. Iso alkoholin hyöky, joka on kuitenkin herkullinen läpi matkan. Alussa ihmetyttää sherrynuottien puuttuminen, mutta ne nostavat päätään alkoholin hyöyn jälkeen: rusinaisuutta, punaisenharmaita tanniineja, mutta myös yllättävän raikasta kirsikkaisuutta. Jättää suuhun kuivan puun tunnelman, hyvällä tavalla. Voimakas ja kondensoitunut viski. Pari vesitippaa tuo tutulla tavalla alkoholiin laajuutta ja humisevuutta suuhun. Tuo mieleen vanhan lagavulin21sen mutta ilman savua. Nam. 92.

Connemara “Bog Oak” 2007/2011, 57,5 %

Ilkka Ruponen alusti tästä mielenkiintoisesta erikoispullotteesta kertoen seuraavaa: kyseessä on 80 %:sesti Connemaran vahvasti turpeistettu (58 ppm)Turf Mór -viski, jota on kypsytetty vielä vuosi lisää (tehden siitä 4-vuotiasta) ja 20 %:sesti 6-15 vuotiasta normi-Connemaraa (20 ppm), jotka on sitten vatattu kypsymään kolmeen ex-bourbontynnyriin, joiden päädyt on kuitenkin tehty vanhasta Connemaran suolta löytyneestä tammenpätkästä. Tammen on ainakin markkinamiesten mukaan arveltu olevan 5000 vuotta vanhaa. Sekoitus on sitten kypsynyt tämän ikitammen vaikutuspiirissä vielä 10-12 kuukautta ja nektaria on valutettu pulloihin tasan tuhannen flindaa. Kaikkea sitä.

Tuoksu: Jännä keltainen raikas hedelmäisyys, jota nousee hetken päästä tukemaan varsin raikas, tuore ja pyöreä savu. Miellyttävä tuoksu. Savuisuus lisääntyy sitä mukaa kun tätä nuuskuttelee. Savu tuo luonteeltaan mieleen Ardbeg-kympin.

Maku: Pehmeys on suuhunpistävää: alkoholia löytyy, mutta se on herkullisen pehmeää. Maku jatkaa tuoksun viitoittamana. Isoa syvyyttä tästä ei löydy, mutta perusmukava viski ilman muuta. 86.

Yhteenveto: Illan voittajasta ei mielestäni ollut kahta sanaa: Glencadam, joka sai myös voittajaäänestyksessä eniten ääniä, oli tässä kattauksessa aivan omaa luokkaansa. Kyseessä oli erityisesti tuoksunsa osalta sellainen hieno vanhan ajan viski, jota ei enää monasti ainakaan tavallisen palkansaajan pöydällä vastaan tule. Olin kuitenkin erityisen iloisesti yllättynyt myös Bushmillista, joka avasi ihan uusia ovia viskin (ja ehkä myös rommin?) saralla. Myös Connemaran kevyenleppoisa savuisuus toimi hyvin illan viimeiseksi. Valinchista (joka oli myös raadin mielestä illan huonoin) pitää jatkossakin muistaa pysytellä erossa, ja Powers oli lupaavasta tuoksustaan huolimatta aika tusinatuote. Kattaus oli kuitenkin monipuolinen ja ilman tuota Glencadamia jopa aika tasainen kisa. Koska kuitenkin Irkkuviskiklubi tarjosi kerta kaikkiaan suussa sulavat riimihärät, julistan lopputulokseksi tasapelin. Tastingista olikin sitten hyvä suunnata kohti Suomi-Espanjaa. Veikkaisin, että meikäläisellä oli stadikan laadukkaimmat pohjat.

Uudet Highland Park Warrior -pullotteet vertailussa

Highland Park on hiljan hyödyntänyt viikinkimytologiaa myös travel retail -puolella. Warriorkolmikko Svein, Einar ja Harald valloittivat aikoinaan Pohjolaa ja nykyisin lentokenttiä. Maistoon siis. Referenssinä lasissa on normi 12-vuotias HP.

Highland Park Svein, 40 %

Tuoksu: Alkuun hieman mallasta, new maken tuntumaa. Ei samaa hedelmäisyyttä kuin 12yo:ssa. Hieman pistävä nenätuntuma. Persikkaa. Tämä tuoksu ei vakuuta.

Maku: Tasapaksu kohtaaminen suussa: ei oikein tapahdu mitään. Perusviski juurevalla HP:n taustatuntumalla. Ei mitään häiritsevää. Öljyinen suutuntuma. Vähän kuin lankkua pureskelisi. Silti hyvin nuori viski. Makea, jopa ätkälätkä. Tuoreen tammen fiilistä. 80. 

Highland Park Einar, 40 %

Tuoksu: Pehmeämpi syvempi keltaisuus. Aprikoosi korostuu. Myös suutuntumaltaan pehmeämpi. Hieman savua. Yleisesti ottaen täyteläisempi ja paksumpi tuoksu kuin Sveinissä.

Maku: Suutuntumassa selvästi enemmän rakennetta: nyt mausta erottuvat selkeämmin hedelmä, hunajaisuus ja sitten ruutinen maanläheinen juurevuus: ominaisuus, josta olen aina HP:ssa pitänyt. Aivan eri luokan viski kuin Svein. Maku on myös kohtuullisen pitkä. Sen keskiosan loppupuolella tulee yrttejä, lehtipersiljaa. Jälkimaku jättää lämmittävän hieman kuivattavan juurevuuden (ehkä hennon savuisuuden?) tunnun. Toisella maistolla löydän selkeämmin tästä savua, mikä on tälle kyllä eduksi. 85. 

Highland Park Harald, 40 %

Tuoksu: Punaisempi ja sherryisempi tuntuma. (raaka)öljyisyys nostaa päätään. Johtuneeko sherrystä? Sahanpurua. 

Maku: Pehmein, punaisin. Jouluviski. Tässä on nyt haettu kaikki tykkää -meininkiä. Ei ole oikein särmikkyyttä, vaikka tietty kulmikkuus sopisi Highland Parkiin erityisen hyvin. Jälkimaussa alkaa nousta varsin messevää tummaa makeutta ja pientä tuhkaisuutta/savuisuutta. Rakenne on kohdallaan, mutta kaipaisi jo tasoonsa nähden muutaman voltin alkoholia lisää. Jotenkin liian pliisu kokonaisuus. Vaatisi kiivaasti kolmea lisäprosenttia. 84.

Yhteenveto: HP12yo pesi nämä kaikki. Ei siis kannattane sijoittaa rahojaan lentokentällä näihin ainakaan etukäteen maistamatta. Haraldin hinnalla kun kuitenkin saa jo loistavan 18yo:n.