Viskien myötä elämääni on tullut uusi pahe: yksin himassa dokaaminen. Noh, ennen kuin lähipiiri toteuttaa AA-intervention, niin lievennettäköön ilmaisua sen verran, että ajoittain on ihan mukavaa myös yksin ollessaan kaataa drami tai kaksi lasiin, istahtaa sohvalle kuuntelemaan musiikkia ja fiilistelemään makuja ja tuoksuja. Nykytekniikka mahdollistaa tässäkin kuitenkin sosiaalisen toiminnan, harrastamme nimittäin Eläväpullon kanssa ajoittain tekstiviestein viskitunnelmien jakamista.
Eilen oli mukava ilta. Gurun Jazzmatazz Streetsoulin levittäessä pehmeät soundinsa etteeriin valmistin ensin pientä iltaruokaa. Vihersimpukan puolikkaita uunivuokaan, ja päälle gratiinisössö: parmesania raasteena, ruokalusikallinen ranskankermaa, kuutioitua chorizo-makkaraa, silputtua aurinkokuivattua tomaattia, vähän sitruunamehua, valkosipulia ja timjamia. Valmistukseen meni 5min, uunissa viettivät 10min. Täydellistä arkipikaruokaa. Ja voi luoja että oli hyvää.
Ruoan jälkeen katse alkaa vääjäämättä kääntyä kohti viskikaappia. Jos sitä vaikka vähän jotain... Laproaighin Quarter Caskia pieni hörppy lasiin ja sohvalle maistelemaan. Joo-o. Hyväähän tämä on, mausteista ja täydellisen tasapainoisen savuista. Tuttu lakritsijuurikin siellä tervehtii, ja makeitakin nuotteja löytyy. Voisi kuitenkin ehkä jotain vähän tujumpaa. Hmm, uusi 10-vuotias tynnyrivahvuinen Bowmore Tempest, 10 Year Old, batch 3, 55.6% on vielä maistamatta. Se on hyllyssä jo pienen hetken odottanutkin. Tynnyrivahvuiset Bowmoret ja bourbonissa kypsyneet Bowmoret ylipäätään ovat olleet lempiviskejäni viime syksyn Edinburghin reissusta asti, joten odotukset ovat myönteiset.
Pitäähän siitä toki blogiveljellekin maistamisistaan kertoa. Siispä kaivan puhelimen kouraan, ja annan Eläväpullonkin seurata livenä maistamisen etenemistä:
Klo 21:24 "Tempestiä lasissa. Ei oo kummonen tuoksu."
Todellakin, varsin sulkeutunut tapaus. Yleensä vahvoissakin Bowmoreissa on erottanut monenlaisia juttuja, mutta nyt jäävät varsin laimeaksi antimet. Savua joo, mutta vähän epäpuhtaan tunkkainen ja pontikkainen yleisvaikutelma. Noh, ei kai sitten muuta kuin ääntä kohden.
Klo 21:30 "Mut maussa kyllä hyvä pohjavire. Bowmore-possu tuntuu. Sit on jännää havumaista tai pihkaista katkeruutta, sitruksen happoa. Aika kova holi, mutta se ei tällä suulla ole kovin epämiellyttävää. Haasteena se ettei kyllä annakkaan kovin monia juttuja."
Tälläistä pihkaisuutta en olekaan ennen kohdannut, ainakaan Bowmoressa. Se ei ole ruskeaa nahkaisuutta tai mausteista lääkeyrttisyyttä, vaan omanlaistaan sitruksenkuoresta vielä katkerampaan suuntaan menevää. Alkoholi nousee aika terävänä päälle, ja valitettavasti sen jälkeen ei oikein jää muuta kuin kihelmöntiä suuhun.
Ei kovin hyvä, vaikka hirveästi haluaisin tästä tykätä. Jos nyt annettaisiin pisteitä, niin hädintuskin 80 pisteen ylittävissä lukemissa oltaisiin.
Klo 21: 36 "Lisäänpä vettä."
En yleenä kovin herkästi lisäile vettä tynnyrivahvuisiin. Olen jotenkin ajatellut jos pullottaja on päättänyt tämän tarjota tietynvahvuisena niin maistellaan se nyt sitten sellaisenaan. Tiedän ettei tämä ole edes tislaamojen tarkoitus, mutta silti mm. Glenfarclasin 105, Signatoryn 25-vuotias Bowmore-herkku ja moni muu reilusti yli 50% juoma on mielestäni parhaimmillaan ilman vettä. Mutta joskus viskistä oikein tuntee sen, että jotain piilee pinnan alla, ja sen voi pienikin vesitilkka vapauttaa.
Klo 21:48 "Tuli huomattavasti lisää hedelmää tuoksuun, ja savuakin sieltä vähän löytyy. Savu on mallia tuore puu."
Ohhoh, aika eri meininki on nyt. Juoma on lämmennyt toki kourassa, mutta melkoisesti nousee uusia juttuja nyt nenään. Keltaisia hedelmiä, joista osa varsin eksoottista laatu tulee savun rinnalle, ja maustepaletti täydentyy makeilla kiehtovilla aromeilla.
Klo 21: 55 "Maussa makeaa savua, mehukasta possua. Keltaisia hedelmiä, edelleen aika sitruksisia, mutta myös eksoottiseen päin juttuja. Mausteita vähän kaipaisi. Vaniljaa on joo, muttei oikein muuta."
Tuntuu kun joisin eri viskiä! Edellämainittua havumaisuutta ei ole enää lainkaan, vaan tilalla on hedelmäinen, mehukas savuviski, joksi Bowmoren olen oppinut tuntemaan. Toki vieläkin ollaan aika suoraviivaisella linjalla, mutta melkeempä joka hörpyllä nousee palettiin uusia elementtejä. Tätähän juo mielellään.
Klo 21:58 "Mutta onpa kyllä selkeesti parempi viski veden kera. Holikin taipuu kertakaikkisen silkkiseksi vaikkei vettä montaa tippaa ollut. "
Niinpä. Juoman vahvuus lienee edelleen reilusti yli normaalivahvuisen viskin, mutta alkoholin polte on kokonaan poissa. Sen sijaan ryhdikkyys, aromien pitkä kantomatka ja herkullisen makea jälkimaku tuntuvat. Viimeistely on suorastaan hunajainen.
Klo 22:13 "Tää on muuten tosi hyvää veden kanssa. Aikalailla kaikkea mistä tykkään Bowmoressa: savua, hedelmää, possua, ryhtiä, luonnetta, makeutta. Luulen että meistä tulee vielä hyvät ystävät tämän viskin kanssa. Mutta vedellä tätä pitää jatkaa, ei oo raakana juotava viski."
Kuin varkain lasiin on eksynyt jo toinen, vähän reilumpi loraus samaa juomaa. Pikainen maisto ilman vettä. Ei, ei ole vieläkään sitä mitä kaipaan. Vettä kehiin, ja niinpä ihan miehekäs glencairnin puolikas juomaa on käsissäni. Musiikki vaihtuu klassiseen jazziin, ilta pimenee, varjot nousevat, ja uuden ystäväni kanssa tunnelmoin vielä vajaan tunnin verran - kaikessa rauhassa, toisiimme tutustuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti