keskiviikko 1. elokuuta 2012

Glenfarclas 15 & 21

Glenfarclas herättää hyviä viboja: yksityinen tislaamo suurten jättien paineessa, kursailematon peruslinja sherrytynnyröityjen viskien parissa, kattava ikävalikoima, ei turhaa kikkailua ja maltilliset hinnat. Jos esimerkiksi verrataan 40-vuotiaita viskejä keskenään, niin kun Glenfiddichit, Highland Parkit ja monet muut hinnoittelevat old timerinsa helposti yli tonniin, niin Glenfarclasin maailmanmarkkinahinta ei ole paljoa päälle 250 €:n. Hintojen maltillisuus näkyy myös nuoremmissa tuotteissa, joista tällä kertaa maistettu 21yo on myös Alkossa kohtuuhinnoissa (73,60 €). Mutta onko se hyvää? Otetaan selvää.


Glenfarclas 15yo, 46 %

Tuoksu: Makea ja puolikuiva sherryisyys alkuun. Marjaisuutta ja pientä tanniinisuutta. Lasin pyörittämisen jälkeen mausteista alkoholisuutta,voltteihin nähden isosti mutta miellyttävästi. Sittemmin nahkaisia ja tummempia tuntumia. Mukavan tasapainoinen makean pehmeä sherryviski, joka ei tuoksun väriltään ole mitenkään erityisen tummanpunaista mutta ei myöskään mitään kirsikanräiskyvää. 21yo:n jälkeen tämä tuntui huomattavasti kovemmalta ja aavistus jotain petrolimaista tuntui myös olevan mukana. Taittuu hetken lasissa oltuaan banaaniseen päin. 

Maku: Tasapainoinen ja suun täyttävä rakenne. Pehmeää punaisuutta ja sitten mausteista kihelmöintiä pitkään suussa. Luonnetta tässä ei ole loputtomasti, ja ensipuraisun jälkeen ilmaantuu kovaa tynnyrisyyttä, joka tuo tiettyä happamuutta mukanaan. Mukiin menevä viski, mutta tuoksu olisi ehkä lupaillut hieman enemmän. Erityisesti jään kaipaamaan jälkimakua, jota tässä ei juurikaan kihelmöinnin lisäksi ole. Kokonaisuudessaan kuitenkin aika miellyttävä nuorikko. 85.

Ville: T: Pehmeää punaisuutta, marjasosetta. Lempeyttä. Myös yllättävän paljon kuivattua/sokeroitua aprikoosia/keltaista luumua. Runsas nahkaisuus ja tammisuus tukemassa ja antamassa ryhtiä. Kivan suoraviivainen ja simppeli mutta ehdottoman maukas tuoksu. Hieman vahvempi saisi olla. Kaikkia juttuja on vienosti. Neilikkaa/kuivaa puumaustetta, eli jotain kuivaa. 21yo:n jälkeen tämä tuoksuu vähemmän sherryviskiltä ja kuivan mausteiset tynnyriset jutut lisääntyvät. Suoraviivaisuus ja kuivuus ovat positiivisia asioita. M: Alkuun varsin kova ja puumainen tuntuma. Sitten mausteisuutta ja kihelmöintiä ja hieman tunkkaista tynnyrisyyttä. Maun loppuosa on todella maukas: pyöreää makeutta. Odotin vähän parempaa. Villen pisteet: 86. 



Glenfarclas 21yo, 43 %

Tuoksu: Alkuun tummempi kondensoituneempi marmeladinen tuoksu, joka on makeampi kuin 15yo ja tanniinisuuden tuntemukset ovat kadonneet. Lasin pyörittämisen jälkeen makeus lisääntyy entisestään. Sittemmin makeuden alla piilee myös nahkaisempia elementtejä, mutta ei esim. rusinaisia, eli tietty raikkaus säilyy. Erittäin pehmeä.

Maku: Ensituntuma samettista nektaria: mikään ei töki kerta kaikkiaan mihinkään suuntaan. Sitten tulee jo 15yo:sta tuttu kihelmöinti, tosin huomattavasti smoothimpana. Kuivattuja, mutta kuitenkin mehukkaista marjoja, samettista nahkaa. Tuoksun marmeladi on muuttunut tähän makuun mehumaiseksi nektariksi: niin mutkattomasti se valuu suussa. Jälkimaussa on nyt aivan toista luonteikkuutta kuin 15yo:ssa: nahkaa ja tummia rodukkaista tuntemuksia. Hedelmien koostumus ei ole yksinomaan punainen, vaan myös jotain kypsää persikkaisuutta voi olla löydettävissä. Sittemmin ensimmäinen suutuntuma muuttuu jopa hieman vesimäisen pliisuksi, mutta tämä korjaantuu kyllä äkkiä monipuolisen rodukkuuden nostettua päätään. Pisteet pituudesta ja jälkimausta: kyllä tätä silti mielummin juon kuin 15yo:ta. Jälkimaku highland parkmaisuudellaan toimii kyllä. Maku ei kaikilta osin seurannut tuoksua. 88.

Ville: T: Ryhtiä tullut lisää rutkasti. Kuivattua taatelia/viikunaa. Vaikuttaa hyvin houkuttelevalta. Ryhti ja kompeksisuus ovat tässä plussaa. sokerisempi kuin 15yo. M: Tämä yllätti alkuun. Enemmän voimaa kuin 15yo:ssa. Makumaailma on tutun oloinen. Voima toi myös mukanaan tiettyä poltetta ja kihelmöintiä, joka peitti alleen niitä samoja aromeja, joita 15yo toi esiin. Mausteisuus on lisääntynyt. Hedelmiä ja marjoja ei enää olekaan niin helppo löytää. Selvästi pidempi maku ja jälkimaku kuin 15yo. Toisella hörpyllä tulee highland parkmaisia tanniinisia tynnyrimäisyyksiä, joista tykkään kyllä. Viimeisellä hörpyllä tästä alkaa nousta vahvempaa makeutta. Tuoksu ja maku eivät fiilispohjalta seuranneet toisiaan, mikä alensi pisteitä. Tietyissä jutuissa ikä näkyy positiivisena, mutta välillä myös herää kysymys siitä, mitä tämä lisäkypsyminen nyt sitten tässä antaa jos perusfiilis on jo 15yo:ssa. Viimeisen maiston loppumaku nosti tätä yhdellä pisteellä. Villen pisteet: 88.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti