Villen vieraskynä: Laproaighia tynnyrivahvuisena

Iltaani tuli viihdyttämään Pastaaks' tässä -Simo mukanaan muutama viski. Illan palettia pohdittuamme päädyimme varsin herkulliseen nelikkoon, nimittäin neljään tynnyrivahvuiseen Laproaighiin. Mukana oli molemmille uusia viskejä maistettavaksi toisen hyllystä, sekä pari vanhaa tuttua.

Riviin päätyivät:

- Laproaigh Cask Strength (Green Stripe) 57,3%, jonka Simo kertoi avanneensa jo vuonna 2000. Eli pullote on ilmeisen iäkästä sorttia. Näitä vanhempia Cask Strength -painoksia on kovasti kehuttu, eikä pitkä ikä avatussakaan pullossa välttämättä tee tynskävahvuiselle Lapparille pahaa?

- Laproaigh Cairdeas 2011 Ileach 50,5%, joka on jo kertaalleen maistettu yhdessä. Tällöin seurassa oli muita Lappareita, joten hauska nähdä miten pullo pärjää tässä seurassa.

- Laproaigh Cairdeas 2012 Origin 51,2%, minkä avaamista jaksoin odottaa pari viikkoa ennen sen päätymistä nyt arvoiseensa seuraan. Simo oli ottanut jo varaslähdön edellisellä viikolla omasta pullostaan, samoin Eläväpullo.

- Laproaigh 21yo, Great Cask Series by Whiskyman, Bourbon Hogshead 48,4%, mikä on ollut oman viskikaappini helmi, joskin aika vaativa viski. Vaatii toimiakseen herkkää ja myös hyvin marinoitua suuta, mutta saanut hyvinä hetkinään minulta parhaat pisteet kaikkien juomieni viskien joukosta. Tässä luulisi olevan hyvä paikka tälle herkulle?

No miltä ne sitten tuntuivat? Ensinnnäkin mukava huomio on se, että jo haisteluvaiheessa molempia osapuolia, varsinkin sivullekirjoittanutta, alkoi suorastaan naurattamaan, kun olivat niin perkeleen hyvän tuntuisia kaikki! Omanarvon tuntoinen viskientusiastihan löytää herkästi korjattavaa juomassa kuin juomassa, mutta melkeinpä ylisanat loppuivat kesken. Toki leppoisalla ajankohdalla ja mukavalla tunnelmallakin lienee osansa asiassa - molemmilla tuntui olevan hyvä viskipäivä - mutta on kyllä rehdisti nostettava Laproaighille hattua. Tekevät hienoa viskiä. Sitä kuuluisaa Distillery Characteriakin metsästettiin, mutta vaikka jollakin tavalla tutunoloisia viskit olivatkin, onnistuimme silti aika erilaisia huomoioita niistä nostamaan.

Täsmällisiä maistelunuotteja ei tällä kertaa saatu aikaiseksi erinomaisia sihteerikön aineksia osoittavan Eläväpullon puuttuessa joukosta, mutta ohessa muutamia huomiota kustakin viskistä sekä annetut pisteet.

Laproaigh Cask Strenght 57,3%, pullomerkintä L01, avattu v.2000
Pyöreän ryhdikäs, savustussavua, lihaisa 'medium rare pihvi'. Ollaan lapparin ytimessä. "Tää on sikahyvää". Suuntäydeltä lapparia. Jännä miten makeus tulee makuun. Jopa lempeän pehmeä kaikista volteistaan huolimatta. Ei kertakaikkiaan mitään alkoholin poltetta vaikka on illan eka viski. Mehevä, leppoisa, miellyttävä, ei juurikaan lääkemäisiä piirteitä mitä olisi odottanut, lihaisan maukas. Loppumaistoissa vähän jodia, mikä oli turpeisuuden alla pitkään.
Simo: 92pt
Ville: 92pt

Cairdeas 2011 Ileach 50,5%
Nyt on myös parfyymiä, maustepippuria, neilikkaa, syysaamua. Keltaisia hedelmiä ja raikkaita juttuja. Savu on tosi miellyttävää sorttia. "Supermaukas tuoksu." Pihkaisuutta nousee, jopa tervaa? Kahvia kauempaa haisteltuna, neilikkaa, kardemumaa, jotain mausteisia juttuja mitä muissa ei oo. Vaniljaa. Maussa kevyt sisääntulo, sitten nykäisee. Alkoholi haihtuu voimakkaasti suuhun kun on ensin asettunut, ja sen mukana tulee kaikki aromit. Kirpeyttä ja keltaista hedelmää mukaan makuun, vähän kuivempi kuin tuoksu odotti. Kaikki mitä tulee tulee kerralla mutta se kaikki on tosi hyvää. Vähän äkkiväärä on, mutta tähän lämpenee ajan kanssa. Eniten tanniinia. Kuiva, jopa tamminen 2012 Cairdeasiin verrattuna. Kuiva sininen tupruava savu nousee nenään kun jälkituoksua tuoksuttelee.
Simo: 89pt
Ville: 89pt

Cairdeas 2012 Origin 51,2%
Punasempaan suuntaan mennään sitten, mehukkuutta on enemmän. Kovin on maukas tuoksu, jotenkin tutumpi kuin edellisessä. Onkohan tää sitä quarter caskia? Makeampi maku 2011 Cairdeasiin verrattuna. Ei kuivata suuta, vaan miellyttävän paksun öljymäinen suutuntuma. Mausteinen maku tulee eka, täyttää suun alkoholilla, vyöryy päin, savua juuri sopivasti. "Miellyttävää on kaikkinensa." Lopupuolella maku kääntyy pähkinäiseen pehmeyteen, sitten jälkimaussa lääkemäinen lakritsi. Ruskeita sävyä, sikarilaatikkoa ja puuta myös. Oikeaa herkkua. Suussa on paksu olo vielä pitkään siemailun jälkeen.
Simo: 91pt
Ville: 94pt


Molemmista Cairdeaksista puuttuu suola muihin verrattuna - niissä ei ylipäätään ollut samaa merellisyyttä kuin kahdessa muussa.


Great Cask Series by Whiskyman 21yo Bourbon Hogshead 48,4%
Ilmakuivattua kinkkua, jalohomeisuutta, sientä, merta, tryffeliä, makeutta mukana tuoksussa. Kihelmöivä, mutta aatelisempi muihin verrrattuna. Kompleksinen maku, ei suinkaan helppo. Tosi jännä. Paljon makeutta, pehmeyttä, takkatulta, sitten nykäisee savu aika voimalla, sitten vielä uusi hyöky joka antaa makeansuolaista salmiakkia ja hunajaisuutta mukaan. Jälkimaussa lääkeyrtin jälkeen vielä yksi lisäkerros asioita. Parfyyminen loppu. Sekä hyökkäyksiä että mehukkuutta. Mertakin on. Välillä hyökyy ja välillä taa hyvin pehmeää. Hienostunut viski tässä seurassa. Vaiheittain antaa juttuja. Tokalla kerralla maistettaessa antaa relusti salmiakkia, suolaista mausteisuutta. Ennemmin Halvan sinistä suolasalmiakkilakua kuin peruslakritsaa? "Wau."
Simo: 94pt
Ville: 93pt

Elijah Craig 12yo, 47 %

Vähissä ovat tämän blogin bourbonit olleet, mutta nyt sellainen eksyi lasiin vahingossa ja suorastaan harhautuksen kautta. Kyseinen viski tarjottiin minulle nimittäin mystery-samplena, joten nämä nuotitkin on kirjoitettu tietämättä, mistä juomasta oli kyse.

Elijah Craig 12yo, 47 %

Tuoksu: maitosuklaata, mokkavaatetta, joka sitten taittuu px-sherryksi. Rommirusinainen fiilis. Glendronach-tyylistä punaisuutta. Miellyttävä. Lasin pyörittämisen jälkeen tulee huumaavan voimakkaana punaisuus oikein tyylikkäänä. Hyvällä tavalla ruskeanpunainen sherryviski, jonka tuoksussa on tyyliä ja mahdollistaa mausta paljonkin. 

Maku: Heti alkuun kovin mausteinen pisto, joka täyttää tehokkaasti suuta ottaen muilta asioilta tilaa. Piston taituttua sherryisyys saa tilaa, mutta jää hieman pliisuksi. Kuivattua hedelmää. Jälkimaussa olisi kuitenkin toivomista: ei oikein tunnu. Nahkaisen tamminen yleistuntu. Olisin toivonut tuoksun makeutta tähän makuunkin. Hieman vetinen suutuntuma yhdistettynä pistävyyteen jättää tähän toivomisen varaa. 83.

Kommentti: Jos bourbonista pitäisi aina löytyä vaniljaa, niin enpä löytänyt tästä ainakaan sokkona. Opettaa nöyryyttä maistella välillä ilman ennakko-oletuksia. Netistä löytyi myös kahden isosaappaisen herran kommentit, joten listattakoon ne tähän vertailun vuoksi. Kovasti eroavat pistehet noilla mestareillakin...

Jim Murray:

Nose: Just about nudging perfection: salty but balanced infused with delicate fruity notes.

Palate: Rye hits every corner of the mouth: light oils and myriad oaky, complex notes to the roof.

Finish: Slow build up of slightly molassed sweetness and vanilla leaves a lingering, smoky, phenolic finale.

Comment: This (along with Evan Williams 12) is the finest whisky from the house of Heaven Hill. 95 pistettä.

Michael Jackson

Nose:  Real bourbon vanilla, with a touch of candy-store sweetness.

Palate: Firm, malty, sweet. Some malty fruitiness (apricot?). A suggestion of cilantro.

Finish: Liquorice. Rooty.

Comment:  Less structured than might be expected in a 12 Years Old, but a perilously drinkable, appetising bourbon. 77 pistettä.

Ardbeg 18yo 1991 , Douglas Laing, Old Malt Cask, 50 %

Kolmen savuviskin maistelussa kolmantena vuorossa on jo hyvään ikään ehtinyt IB-Ardbeg. Yksityisen pullottaja Douglas Laingin Old Malt Cask -sarjasta oli erittäin hyvät kokemukset Uisge 2012:sta. Kun tähän yhdistettiin laatutislaamo Ardbeg, kunnioitettava 18 vuotta ikää ja omaan suuhun aikaisemmin aika hyvältä tuntuneet 50 tilavuusprosenttia alkoholia, niin oltiin paperilla aika huippuviskin äärellä. Lunastettiinko odotukset, siitä seuraavassa. 

Ardbeg 18yo 1991 , Douglas Laing, Old Malt Cask, 50 %

Kuva: savuista.blogspot.com.

 Tuoksu: Suorastaan karamellista kondensoitunutta kypsää makeutta. Hyvin kypsää keltaista hedelmää. Alkoholikin kyllä tuntuu. Potentiaalia löytyy. Savusta on vaikea saada otetta, mutta hyvin tummaa ja syvää se on. Tuoksu ehkä kuitenkin hieman pettymys paperilla oleviin odotuksiin nähden? Lasissa viettämisen jälkeen avautunut paljon ja savukin on lisääntynyt. Makea tämä kyllä on. 

Maku: Pehmeän öljyinen suutuntuma, joka ensin jättää odottamaan mitä tuleman pitää. Alkoholi hyökyy sitten pehmeänä yli ja jäljelle jää hyvin öljyinen ja makea tuntuma. Tyylikäs ja arvokas viski, jonka jälkimaussa savu tulee esiin pehmeän suklaisena. Jälkimaku on suorastaan aatelinen. Pari tippaa vettä avaa ja tuo syvyyttä lisää. Myös kypsä turpeisuus lisääntyy. Veden myötä tämä alkaa olla aika mainio. Syvyyttä ja rakennetta löytyy. Sikarisuutta. Hieno turpeinen viski ilman sen kummempia pulinoita. Riisuu silti Ardbegin yltä tiettyä markkinamiesten nerokkaasti rakentamaa myyttisyyden sädekehää. Potentiaalia ja syvyyttä oli kuitenkin niin paljon, että tämä olisi voinut petrata pisteen verran joka huikalla jonka olisi tästä eteenpäin ottanut. 90.

Ville: T: Ihan alkuun sulkeutunut. Sitten pelkkää alkoholia. Tummaa suklaista toffeeta, kahvia. Savua vähitellen. joka on aika nokista luonteeltaan. Ei ensisijaisesti erityisen savuinen tuoksu. Jokaisella nuuhkaisulla alkaa avautua uudella tavalla. Kanelisia säilöttyjä hedelmiä. Savu lisääntyy koko ajan. M: Ensitunnelma kahvinen ja mokkainen. Jälkimaussa nahkaa. Ei kovin savuinen: savu on taipunut ruskeiden asioiden taakse. Kivoja mausteita kyllä löytyy. Hedelmät uupuvat. Suutuntuma ja maun kaari hipovat täydellisyyttä, mutta makumaailma jää hieman vajaaksi. Vesi lisää paitsi turvetta, myös erittäin miellyttävää (banaanista?) hedelmäisyyttä. Tummaa luumua. Aletaan olla hyvin hyvän viskin äärellä.  Jää kuitenkin kaikessa tasapainoisuudessaan pieneksi pettymykseksi: ei tarpeeksi kiinni otettavia asioita. Omissa fiiliksissäni ehkä pikemminkin nahkainen highlander kuin savuinen islay. En olisi myöskään tislaamoa arvannut ensimmäisten viiden arvauksen joukossa. Villen pisteet: 88.

Kiitoksen jälleen samplesta ja kuvasta: Savuista-blogille.

Finlaggan Cask Strength, 58 %

Edellisen postauksen Longrow'n seurana lasissa mysteeritislaamon Finlaggan Cask Strength, 58 %. Vain sen verran on varmaan, että kyseinen tisle on single maltia ja Islaylta kotoisin. Aina luotettavien nettilähteiden mukaan tavara saattaisi olla Caol Ilaa tai Lagavulinia, tai vähän vaihdellen molempiakin. Samplen ja sivun kuvan tarjosi Savuista-bloggari, jolle kiitos samplevaihdosta ja uusista mauista.

Tuoksu: Heti alkuun epäpuhdasta autonrengassavua. Odotan, että kyseisen epäpuhtauden yli on mahdollista päästä. Muilta osin kyllä herkullinen nuori savu. Tässä hieman häiritsevä autonrengassavu ei kuitenkaan usein häiritse enää maistovaiheessa. 

Maku: Lyijyisen tumma suutuntuma, alkoholi iskee sitten aika voimalla. Kovan lyijyinen, grafiittinen viski, joka voisi hyötyä lisäiästä. Viittaa lagavuliniin? Veden lisäys hyödyttää leikaten isoimpia terävyyksiä pois ja syventäen lyijyistä tunnelmaa. Tämä savu ei kuitenkaan ole omaan suuhuni sitä ykköstä - pitäisi ehkä olla vahvempi imppaustausta tästä nauttiakseen. Muistuttaa selvimmin tätä ja tätä. 86.

Ville: T: Kiva uhmakas terävä nuori savu. Puhdasta poltettua autonrengasta jota seuraa tynnyrisyys. Alkoholi iskee hieman ikävästi nenään. M: Alkoholi nousee aika voimakkaasti eikä oikein jälkimaussakaan vielä anna periksi jättäen aika kovan poltteen. Vahvasti nousevassa savussa on hiilisiä elementtejä. Sen rinnalle tulee bourbon-tynnyrin koko maustepaletti: ensin vaniljaa ja sen jälkeen pistävääkin neilikkaa. Paahdettuja mausteita. Mäntyisiä/pihkaisia juttuja samalla tavoin kuin Bowmore Tempestissä. Hedelmiä ei löydy. Se makeus, mitä kenties on, on maltaasta. Tämä maltainen makeus korostuu jälkimaussa kostuttaen suuta, siitä huolimatta, että savu oli kuivaa sorttia. Jos viskiltä ei muuta tarttisi kuin savun niin tässä olisi ihan kiva. Vesi ei tehnyt pelkästään hyvää: luonteestakin lähti osa pois. Pisteet savusta ja siitä tavasta, jolla alkoholi käyttäytyy. Villen pisteet: 87. 

Savumaistelun kolmantena kokelaana vuorossa oli Ardbeg. Siitä seuraavassa postauksessa lisää.

Kuva: savuista.blogspot.com.

Longrow 10yo, 46 %

Vuorossa oli kolmen turpeisen viskin maistelu, josta tässä ensimmäisenä Springbankin tislaamon perusvalikoimaan kuuluva:

Longrow 10yo, 46 %

Tuoksu: Alkuun rakimaista raakaa viinaa, jossa siihen kuuluvia epäpuhtaita hedelmiä. Saatuaan ilmaa hieman pehmeyttä ja syvyyttä löytyy paikaten ensimmäistä kovinkin huonoa alkuvaikutelmaa. Mutta kovin on silti sulkeutunut. Tympeä.

Maku: Vesimäinen suutuntuma, johon sitten pientä pistävyyttä ja maltaista keltaisuutta. Vaniljaa. Onko turvetta? Jos on, niin jälkimaussa korkeintaan. Maku on kuitenkin hyvin balanssissa ja tasaisen kestävä. Rakenteeltaan hyvä viski. Jälkimaun nouseva nahkaisuus on varsin miellyttävä. Maku petrasi tuoksusta isosti. 84.

Ville: T: Liuotinmainen. Ei niin miellyttävä haisteltava. Jää sulkeutuneeksi, ja nouseva alkoholi on paloviinamaista. Ehkä kaivamalla kaivaen häivähdys turvesavua. M: Selvä upgrade tuoksusta. Kiva tunnistettava savu, joka on määrältään varsin miellyttävä. Makean maltainen: mallasleipää. Sitten keltaisiakin hedelmiä kivalla tavalla. Alkoi huonosti, mutta meni sen jälkeen koko ajan eteenpäin. Villen pisteet: 82.

Seuraavassa postissa jatkamme Finlagganilla.

Bowmore Surf, 40 %

Tuuli Petäjän surffilautailun olympiahopean ja yleisen 80-lukulaisuuden aallon hengessä maistossa ikämerkitsemätön travel retail -valikoiman Bowmore:

Bowmore Surf, 40 %

Tuoksu: Hieman kova, viljainen. Puhdas. Hennon sitruksinen, johon sekoittuu vieno savu. Nuori mutta raikas ja rauhallinen. Ei huono.

Maku: Rauhallinen ja maltillinen vaniljaisen maltainen laskeutuminen suuhun. Tammea ja taustalla häilyvää hentoa savua. Ei potki suuntaan tai toiseen. Suutuntuma ei kuitenkaan erityisen laadukas, vaan hieman vesimäinen. Alkoholi on mietoa, mutta ei erityisen pehmeää. Maltillisten volttien takia se on kuitenkin hyvin aisoissa. Varsin tasainen ja miellyttävä viski, joka toimii illan ensimmäisenä rauhalliseen suuhun. Mikäli suuta on marinoitu jo muilla nesteillä tai voimakkaalla ruoalla, tämä jää kyllä pliisuksi. 86.

Keskisuuri Kilchoman-maistelu

Vuonna 2005 perustettu piskuinen Kilchoman on ensimmäinen uusi Islay-tislaamo 124 vuoteen. Ei siis ihme, että se on saanut innostunutta kohkausta osakseen, kun uusia julkaisuja on nyt muutaman vuoden ollut tarjolla ja ne ovat vieläpä maistuneet varsin hyviltä. Kilchoman on päässyt aloittamaan suoraan huipulta siinä mielessä, että nollasta lähtiessä on helppo ottaa huomioon alalla vallitsevat preferenssit. Niinpä Kilchoman kasvattaa ja mallastaa (ainakin osittain) itse oman ohransa ja tekee muutkin viskin valmistuksen työvaiheet saarella. Noin 100 000 litran vuosituotannollaan Kilchoman on kärpässarjaa kun verrataan esimerkiksi Ardbegiin (miljoona litraa) tai Glenfiddichiin (10 miljoonaa litraa). Maistoimme neljä Kilchomania rinnan ja tältä ne maistuivat.

Kilchoman Summer Release 2010, 46 %

Summer 2010 on yksinomaan ex-bourbon-tynnyrissä kypsynyt ja hitusen yli kolmivuotiasta. 

Tuoksu: Ruohoinen kuiva savuisuus. Kaskettua puistikkoa, yrttisyyttä. Viskin saadessa ilmaa savu muuttuu kovaksi ja nuoren energiseksi. Auki oleva ja pyöreä savuisuus. Tuoretta puuta ja kuivia keppejä.

Maku: Suuta kuivattava ensituntuma, sitten varsin kova pistäväkin hyökkäys suuhun. Holi polttelee 46 %:a enemmän. Varsin raaka ja nuori kokemus. Jätti vielä tekemistä. Olisin toivonut tuoksun pohjalta enemmän. Makean ja savun yhdistelmä ei kuitenkaan ole huono. 83.

Ville: T: Fiilistelen kauhean miellyttävää savua. Sinisyyttä. Ei tinnerisyyttä tai alkoholisuutta, jota joskus kilchossa maistan. M: Parhaimpia savuja mitä olen kokenut. Alkoholi nousee aika nopsaan ja suoraviivaisesti ja käy aika korkealla. Mutta se kyllä sitten taittuukin nopeasti ja jättää aika kivan fiiliksen. Yleistuntuma on raikas. Makupaletti toki saa aika vähän tukea savun lisäksi: jotain vihreää ruohoisuutta tai sitrusta ehkä. Jälkimaussa bourbon-vaniljaa. Parasta tässä on kuitenkin suoraviivainen ja rehti savu. Villen pisteet: 87. 

Miklos: T: Savusta tulee ensimmäisenä smokehead mieleen. Miellyttävä ja pehmeä. M: Vakuuttava ensipuraisu. Erinomainen. Hieno savu, jonka jälkeen nousee makeus. Suoraviivainen, mutta omassa kastissaan hyvä. Alkoholia sopivasti. Maku ei hävinnyt tuoksulle. Jotain kuitenkin puuttuu, koska muuta ei sitten oikein saanut irti. Mikloksen pisteet: 85.

Kilchoman Spring Release 2011, 46%

Spring 2011 koostuu 3- ja 4-vuotiaista ex-bourbon-kypsytetyistä tisleistä. Näistä vanhempia on viimeiselty muutama viikko oloroso-sherrytynnyrissä.

Tuoksu: Selvästi makeampia ja banaanisempia tuntemuksia. Fudgea. Tummempaa ja sinisempää savua tulee sitten makeuden alta esille. Sitten savu ottaa oman paikkansa erittäin miellyttävänä ja voimakkaana. Pieninä määrinä petroolimaisuutta nousee myös. Machirin jälkeen miellyttävän suoraviivainen.

Maku: Suutuntuma on pehmennyt, samoin alkoholin pisto. Yleistuntuma on pehmeämpi ja tasaisemmin suuhun levittyvä. Jälkimaku alkaa nyt toimia: makean maitosuklainen, hieman ardbeg-tyyppinen. Pieni vesitilkka ei oikeastaan tuo mitään lisää, leikkaa vain hieman terävyyttä. 86.

Ville: T: Fudge. Savu tulee sitten myös, mutta ehkä hieman tunkkaisempana kuin 2010. Ruskeita sävyjä ja pientä tynnyrisyyttä - ei pelkästään positiivisessa mielessä. Edelleen varsin savuinen yleistunnelma. Tuoksu teki 2010:stä aika ison käännöksen. Jotain sitrustakin on. Tässä kuitenkin selkeiten tinneriä. M: Jotain tunkkaista sivumakua, puista tynnyriä. Hieman käynyttä hedelmää. Makeus maun alussa on jännä. Alkoholi on rauhoittunut ensimmäiseen verrattuna. Tunkkaisuus muuntuu sitten suomaiseksi lakuksi, jota joskus lapparistakin olen löytänyt. Lopulta hyvät asiat väistyivät ja huonoja tuli tilalle. Ei tullut fiilistelyelämystä. Villen pisteet: 85.

Miklos: T: Toffeeta, vaniljaa. Savu kiipeää esiin hieman pistävänä ja hieman epäpuhtaana. Fudge hävinnyt sittemmin lähes kokonaan. Tuoksu oli hieno jännyydessään ja monipuolisuudessaan. M: Alkuun vaniljainen maku, sen jälkeen holi ja kuivattava puinen savu. Holin laantumisen jälkeen savu alkoi muuttua makeaksi uudestaan. Jälkimaku oikeinkin sokerinen. Monipuolisempi kuin 2010, mikä antaa anteeksi pienen epäpuhtauden. Mikloksen pisteet: 86.

Kilchoman Machir Bay 46%

Vuonna 2012 lanseerattu Machir Bay on Kilchomanin ensimmäinen jatkuvassa valikoimassa oleva viski, jonka koostumus kuitenkin muuttuu vanhempaan päin myöhemmissä releaseissa. Tässä ensimmäisessä versiossa on 60 % 3-vuotiasta, 35 % 4-vuotiasta ja 5 % 5-vuotiasta ex-sherrykypsytettyä viskiä. Machir Bayta on viimeistelty kahdeksan viikon ajan Oloroso-tynnyrissä. Hinta Alkossa n. 56 €.

Tuoksu: Mennään samettisempaan suuntaan, mutta toisaalta tietty epäpuhdas kitkeryys on lisääntynyt. Kuitenkin jo pehmeä ja miellyttävän makea, johon savu sitten tulee taas päälle.Tummaa puusaunaa.

Maku: Nyt suutuntuma on jo hyvin pehmeä ja hennon suuta kuivattava. Alussa nuorta puuta, sitten pienipartikkelinen mineraalisen pistelevä alkoholi, jonka myötä tulee kuitenkin myös tiettyä epämiellyttävää tinnerimäisyyttä. Jälkimaussa pehmeämpiä rauhallisia sinisiä tuntemuksia, joskaan jälkimaku ei ole erityisen pitkä. Maku on selvästi monipuolisempi ja syvempi kuin aikaisemmissa versioissa. Valmiimpi viski eikä ollenkaan heikompi. Epäpuhtaudet häipyvät dramien myötä. 88.

Ville: T: Makeus on lisääntynyt. Tämä on parempi kuin 2011. Eniten tummia sävyjä. M: Alkoholi tuli minulle tässä toistaiseksi vahvimpana. Jälkimaku on kompleksisin tähän asti. Ei kovin makea. Kahtalaiset ajatukset: kompleksinen kyllä, mutta alkoholi epämiellyttävän vahva. Ja kun mennään johonkin muualle kuin suoraviivaisen savuviskin maailmaan niin Kilchoman menettää sitä jotain, mitä olen siitä etsinyt. Tällä maistolla hieman ponsumainen. Villen pisteet: 86.

Miklos: T: Alkuun käynyttä ylikypsää jouluomenaa tai uuniomenapaistosta. Savu tulee sitten viiveellä. Miellyttävä. M: Alkuun maussakin tuli tuoksun omena, mutta se muuttui sitten äkkiä happamaksi. Vähiten savua näistä. Omppu miellytti tässä. Alkoholi vei tässä voiton enkä oikein päässyt siitä yli edes veden lisäyksellä: toi hieman vedet silmiin. silti eniten vivahteita näistä. Holi ei kuitenkaan tänään toiminut, mutta voin antaa uuden yrityksen. Mikloksen pisteet: 84.

Kilchoman Sherry Cask Release, 46%

 

Tätä 5-vuotiasta koko ikänsä sherrytynnyrissä kypsynyttä viskiä on tehty rajoitettu 6000 pullon erä.

Tuoksu: Alkuun jopa epämiellyttävä punaisuus. Hikisiä punaisia fudissukkia. Epäpuhdas punaisuus peittää savuakin tehokkaasti. Nyt mennään Paskojen Viskien kategoriaan Ledaigin ja Auchentoshan Valinchin kanssa.

Maku: Käynyt tuoksu jatkaa makumaailmassa eikä pääse oikein parantumaan yhtään. Ei pidä haistaa ollenkaan. Kilchon savu ja suutuntuma tässä on olemassa, mutta se on tämän ainoa hyvä puoli. Kertakaikkiaan epäonnistunut tynnyröinti hienolle tisleelle. 70.

Ville: T: Itäeurooppalaisen kotipolttoisen hedelmäviinan tuntua. Ei oikein tiedä, onko tässä sherryä vai savua. En ole vakuuttunut. M: Maku on parempi kuin tuoksu, mutta sisältää silti käynyttä hedelmää. Kuivaa tanniinista tynnyriä. Sherrylle tyypilliset punaiset ja marjaiset elementit loistavat poissaolollaan ja tilalla on epäonnistunutta hedelmäviinameininkiä. Maun jälkiosiolle tiettyä kredittiä. tapahtui pientä lämpenemistä loppua kohden, mutta silloin se ei sitten enää maistunut Kilcholta. eikä ollut tämän tyyppinen viskiolo. Villen pisteet: 82. 

Miklos: T: Tiskirättiä. Luotaantyöntävä. En muista haistaneeni näin pahalta haisevaa single maltia.  Mädäntynyt turve ja sinne jotain sherryä sekaan. Kuvottava. M: Ei ole yhtään mun juttu. Viimeinen huikka pelasti kuitenkin seiskalla alkavilta pisteiltä: hyvä ja miellyttävä savu, ja alkoholi on kohdillaan. siinä mielessä ryhdikäs kaveri. voin pitkin hampain antaa uuden mahdollisuuden, mikäli tilanne on jossain vaiheessa päällä. Mikloksen pisteet: 81.

Lopuksi: Tämä maistelu oli sinänsä erittäin mielenkiintoinen, että kullakin viskillä oli oma luonteenpiirteensä. Miklos, jolle Kilchomanit olivat entuudestaan tuntemattomia, totesikin tuoksukierroksen jälkeen, että hän voisi uskoa näiden olevan eri tislaamoistakin. Tietyllä tapaa nämä kuitenkin palauttivat Kilchomania maan pinnalle omissa silmissä: mielettömiä wow-fiiliksiä ei ollut vielä tarjolla, mutta potentiaalia tislaamossa on kyllä vaikka kuinka. Kunhan tuon sherryllä kikkailemisen jättäisivät suosiolla pois... (on toki mahdollista, että tuossa sherryviskissä oli jotain vikaa. Täytyy joskus maistaa, jos vastaan tulee - ja ilmaiseksi tarjotaan - ja väkivallalla uhkaillaan).

Kutkuttava uutuus

Caskstrength-blogi esittelee uuden rajatun erän Glenfarclas 105:sen. Tuo normaalisti 10-vuotias 60 % vahvuudella pullotettu tunnustettu sherryherkku on ikääntynyt tässä tapauksessa 20 vuotta. Monesti tulee mietittyä, miten jotain tuttua viskiä voisi parantaa, jotta siitä tulisi kertakaikkisen hyvää. Kymmenen vuotta lisää ikää 105:seen ja voltit ennallaan, ja ollaan aika lähellä todella hyvää viskiä. Jää ikävä kyllä tuolla 200 £:n hinnalla todennäköisesti maistelematta.

Villen vieraskynä: Ilta Bowmore Tempestin kera

Viskien myötä elämääni on tullut uusi pahe: yksin himassa dokaaminen. Noh, ennen kuin lähipiiri toteuttaa AA-intervention, niin lievennettäköön ilmaisua sen verran, että ajoittain on ihan mukavaa myös yksin ollessaan kaataa drami tai kaksi lasiin, istahtaa sohvalle kuuntelemaan musiikkia ja fiilistelemään makuja ja tuoksuja. Nykytekniikka mahdollistaa tässäkin kuitenkin sosiaalisen toiminnan, harrastamme nimittäin Eläväpullon kanssa ajoittain tekstiviestein viskitunnelmien jakamista.

Eilen oli mukava ilta. Gurun Jazzmatazz Streetsoulin levittäessä pehmeät soundinsa etteeriin valmistin ensin pientä iltaruokaa. Vihersimpukan puolikkaita uunivuokaan, ja päälle gratiinisössö: parmesania raasteena, ruokalusikallinen ranskankermaa, kuutioitua chorizo-makkaraa, silputtua aurinkokuivattua tomaattia, vähän sitruunamehua, valkosipulia ja timjamia. Valmistukseen meni 5min, uunissa viettivät 10min. Täydellistä arkipikaruokaa. Ja voi luoja että oli hyvää.

Ruoan jälkeen katse alkaa vääjäämättä kääntyä kohti viskikaappia. Jos sitä vaikka vähän jotain... Laproaighin Quarter Caskia pieni hörppy lasiin ja sohvalle maistelemaan. Joo-o. Hyväähän tämä on, mausteista ja täydellisen tasapainoisen savuista. Tuttu lakritsijuurikin siellä tervehtii, ja makeitakin nuotteja löytyy. Voisi kuitenkin ehkä jotain vähän tujumpaa. Hmm, uusi 10-vuotias tynnyrivahvuinen Bowmore Tempest, 10 Year Old, batch 3, 55.6% on vielä maistamatta. Se on hyllyssä jo pienen hetken odottanutkin. Tynnyrivahvuiset Bowmoret ja bourbonissa kypsyneet Bowmoret ylipäätään ovat olleet lempiviskejäni viime syksyn Edinburghin reissusta asti, joten odotukset ovat myönteiset.

Pitäähän siitä toki blogiveljellekin maistamisistaan kertoa. Siispä kaivan puhelimen kouraan, ja annan Eläväpullonkin seurata livenä maistamisen etenemistä:

Klo 21:24 "Tempestiä lasissa. Ei oo kummonen tuoksu."

Todellakin, varsin sulkeutunut tapaus. Yleensä vahvoissakin Bowmoreissa on erottanut monenlaisia juttuja, mutta nyt jäävät varsin laimeaksi antimet. Savua joo, mutta vähän epäpuhtaan tunkkainen ja pontikkainen yleisvaikutelma. Noh, ei kai sitten muuta kuin ääntä kohden.

Klo 21:30 "Mut maussa kyllä hyvä pohjavire. Bowmore-possu tuntuu. Sit on jännää havumaista tai pihkaista katkeruutta, sitruksen happoa. Aika kova holi, mutta se ei tällä suulla ole kovin epämiellyttävää. Haasteena se ettei kyllä annakkaan kovin monia juttuja."

Tälläistä pihkaisuutta en olekaan ennen kohdannut, ainakaan Bowmoressa. Se ei ole ruskeaa nahkaisuutta tai mausteista lääkeyrttisyyttä, vaan omanlaistaan sitruksenkuoresta vielä katkerampaan suuntaan menevää. Alkoholi nousee aika terävänä päälle, ja valitettavasti sen jälkeen ei oikein jää muuta kuin kihelmöntiä suuhun.

Ei kovin hyvä, vaikka hirveästi haluaisin tästä tykätä. Jos nyt annettaisiin pisteitä, niin hädintuskin 80 pisteen ylittävissä lukemissa oltaisiin.

Klo 21: 36 "Lisäänpä vettä."

En yleenä kovin herkästi lisäile vettä tynnyrivahvuisiin. Olen jotenkin ajatellut jos pullottaja on päättänyt tämän tarjota tietynvahvuisena niin maistellaan se nyt sitten sellaisenaan. Tiedän ettei tämä ole edes tislaamojen tarkoitus, mutta silti mm. Glenfarclasin 105, Signatoryn 25-vuotias Bowmore-herkku ja moni muu reilusti yli 50% juoma on mielestäni parhaimmillaan ilman vettä. Mutta joskus viskistä oikein tuntee sen, että jotain piilee pinnan alla, ja sen voi pienikin vesitilkka vapauttaa.

Klo 21:48 "Tuli huomattavasti lisää hedelmää tuoksuun, ja savuakin sieltä vähän löytyy. Savu on mallia tuore puu."

Ohhoh, aika eri meininki on nyt. Juoma on lämmennyt toki kourassa, mutta melkoisesti nousee uusia juttuja nyt nenään. Keltaisia hedelmiä, joista osa varsin eksoottista laatu tulee savun rinnalle, ja maustepaletti täydentyy makeilla kiehtovilla aromeilla. 

Klo 21: 55 "Maussa makeaa savua, mehukasta possua. Keltaisia hedelmiä, edelleen aika sitruksisia, mutta myös eksoottiseen päin juttuja. Mausteita vähän kaipaisi. Vaniljaa on joo, muttei oikein muuta."

Tuntuu kun joisin eri viskiä! Edellämainittua havumaisuutta ei ole enää lainkaan, vaan tilalla on hedelmäinen, mehukas savuviski, joksi Bowmoren olen oppinut tuntemaan. Toki vieläkin ollaan aika suoraviivaisella linjalla, mutta melkeempä joka hörpyllä nousee palettiin uusia elementtejä. Tätähän juo mielellään.

Klo 21:58 "Mutta onpa kyllä selkeesti parempi viski veden kera. Holikin taipuu kertakaikkisen silkkiseksi vaikkei vettä montaa tippaa ollut. "

Niinpä. Juoman vahvuus lienee edelleen reilusti yli normaalivahvuisen viskin, mutta alkoholin polte on kokonaan poissa. Sen sijaan ryhdikkyys, aromien pitkä kantomatka ja herkullisen makea jälkimaku tuntuvat. Viimeistely on suorastaan hunajainen.

Klo 22:13 "Tää on muuten tosi hyvää veden kanssa. Aikalailla kaikkea mistä tykkään Bowmoressa: savua, hedelmää, possua, ryhtiä, luonnetta, makeutta. Luulen että meistä tulee vielä hyvät ystävät tämän viskin kanssa. Mutta vedellä tätä pitää jatkaa, ei oo raakana juotava viski."

Kuin varkain lasiin on eksynyt jo toinen, vähän reilumpi loraus samaa juomaa. Pikainen maisto ilman vettä. Ei, ei ole vieläkään sitä mitä kaipaan. Vettä kehiin, ja niinpä ihan miehekäs glencairnin puolikas juomaa on käsissäni. Musiikki vaihtuu klassiseen jazziin, ilta pimenee, varjot nousevat, ja uuden ystäväni kanssa tunnelmoin vielä vajaan tunnin verran  - kaikessa rauhassa, toisiimme tutustuen.

Maistajasta keräilijäksi?

Kun viskejä hurahtaa harrastamaan, ensimmäisenä ilmiönä lienee lisääntyvä pulloröykkiö hyllyn päällä. On mukava maistella erilaisia viskejä, ja uusi pullo luonnollisesti avataan heti kun se saadaan, sillä juontia vartenhan se on hankittu. Homma kuitenkin mutkistuu siinä vaiheessa kun vastaan tulee se omaan suuhun taivaallisesti sopiva viski, jonka valmistus näyttäisi olevan jo lopetettu, mutta jota vielä saisi. Avatussa pullossa viski kyllä säilyy kuukausia tai jopa vuosia, mutta ilma vaikuttaa siihen aina jonkin verran eikä sitä todennäköisesti enää kymmenen vuoden päästä joka tapauksessa ole jäljellä. Pitäisikö siis hankkia toinen pullo ja säästää se myöhempään käyttöön? Tai pitäisikö jopa ostaa pullo ja toivoa, että se nousee arvossaan ja siitä saisi kymmenen vuoden päästä hyvän hinnan? Vai herääkö sisäinen keräilijäluonne, jonka pientä mieltä lämmittää jo tieto siitä, että erilaisia pulloja löytyy kaapista ja kaikilla on oma tarinansa? Postimerkkien keräilijä ei joudu pohtimaan tällaisia, koska postimerkkejä ei voi syödä. Ollaan siis viskiharrastuksen perimmäisen kysymyksen ääressä: juodako heti vai säästääkö hamaan tulevaisuuteen - vai jotain siltä väliltä?

Moni harrastaja ratkaisee tämän ongelman ostamalla kaksi pulloa kutakin viskiä: toisen juontiin ja toisen varastoon. Rajattujen käyttövarojen tilanteessa tämä on kuitenkin varsin yksioikoinen toimintamalli, sillä tällöin pääsee maistamaan vain puolta siitä määrästä viskejä, joita samalla rahalla muutoin pääsisi. Toisena vaihtoehtona on varastoida pullo, mutta hankkia siihen sample jonkun toisen pullosta, jotta omaa ei tarvitse heti avata. Suomen viskiscene on kuitenkin vielä niin pieni, ettei haluttua viskiä välttämättä tuosta vaan löydy. Samoin vallalla tuntuu olevan kulttuuri, jossa samplevaihtoja ei ainakaan julkisesti harrasteta, vaikka tässä ei varmastikaan olisi minkäänlaista lainsäädännöllistä estettä. 

Olen itse joutunut tämän dilemman eteen nyt pariin otteeseen, kun hyllyyn on eksynyt pullo, jonka avaaminen ei olekaan itsestäänselvyys. Ensimmäinen ceissi on helppo: hankin syntymävuonnani tislatun Benriachin single caskin, joka olisi tarkoitus avata 50-vuotissyntymäpäivillä (oddsit, että säilyy sinne asti: 8,4 %). En ole kyseistä juomaa maistanut, ja osa jännitystä onkin, että sitä oikeasti maistettaisiin vasta vajaan 20 vuoden päästä. Mutta entä hyväksi havaitsemani Laphroaig 15yo? Olin maistanut sitä samplen verran ja löysin sitten ulkomailta pullon. En kuitenkaan välttämättä raaski avata sitä vielä, koska sen arvo itselleni voi olla vielä suurempi muutaman vuoden päästä. Entä sitten Rodokselta tuliaisiksi tuomani Laphroaig CS 001, jota on vajaa pullo vielä hyllyssäkin? Olen ratkaissut asian niin, että edellisestä pullosta on 6 cl:n sample odottamassa täyden pullon vieressä. Mutta entä batch 002, jota en ole koskaan maistanut? Tuntuu kieltämättä typerältä säilytellä kaapissa pulloa vain sen takia, että siinä on yhden numeron heitto valmistuserätunnuksessa. Entä Ardbeg Alligator, joka on ollut todella mullistava viski minulle? Yksi pullo on vajaana ja toinen täynnä. Veikkaan, että se jälkimmäinen ei aukea ihan hetkeen, vaikka ensimmäinen pois juotaisiinkin.

Entä viskien varastointi sijoitusmielessä? Olen jostain kuullut heiton, että alkoholi olisi ollut viime vuosisadan varmimpia tuottokohteita. Mikäli ylikuumentunut viskikupla ei puhkea, voisin kuvitella, että vuonna 2012 92 € Alkossa maksanut Alligator olisi kymmenen vuoden päästä ottanut ainakin 100 %:n nousut arvossaan. Mutta onko sillä yksittäisiä pulloja omaavalle mitään merkitystä? Pitäisinkö Alligatoria 10 vuotta kaapissani ja saisin siitä vaivan palkaksi 100 €? Ei kuulosta järkevältä. Ehkä oleellisempaa tässä onkin viskin subjektiivinen arvonnousu: Se päivä, jolloin tuo Alligator sitten avataan, on todennäköisesti jotain hienoa josta tuo viski historiallaan ja siihen liittyvillä aikaisemmilla tarinoilla tekee vieläkin hienomman. Saattaa myös olla hauska siinä vaiheessa makustella, miltä saman tislaamon tuotteet maistuivat vuosikymmen sitten - ilman, että tästä siinä vaiheessa tarvitsee maksaa itseään kipeäksi. Veikkaan esimerkiksi, että jos haluaisin ostaa itseni ikäisen viskin 49-vuotiaana, joutuisin pulittamaan siitä jonkin verran enemmän kuin tällä hetkellä.

Muttia on toki paljon: viskit voivat menettää arvostuksensa maailmanlaajuisesti ja henkilökohtaisella tasolla, saatan alkoholisoitua ja hörsiä tisleet menemään huonomman puutteessa, teini-ikäinen poikani voi vetää ensikänninsä minun Benkullani ja laittaa tilalle teetä tai muuttomies saattaa pudottaa juuri sen laatikon, jossa My Precious makaa. Niinpä aina välillä kannattaa muistutella itselleen, että avataas ne pullot ja otetaan naukku. Muutenkaan turhan roinan kerääminen nurkkiin tuskin vie lähemmäksi valaistumista. Jos tämän joskus unohdan, niin mörökölli minut vieköön.

Laphroaig Cáirdeas Origin / Feis Ile 2012, 51,2 %

Maistovuorossa on Islayn vuosittaisen juhlan kunniaksi pullotettu Laphroaig Cáirdeas Origin. Kyseinen viski juhlistaa samalla heidän oman Friends of Laphroaig -jäsenyysohjelmansa 18-vuotista taivalta ja sen koostumus onkin paperilla varsin mielenkiintoinen: puolet viskistä on ensimmäisestä julkaistusta Cáirdeas-pullotteesta vuodelta 2008, joka on tällä hetkellä 13-21 vuotiasta ja jota on siis jatkokypsytetty tynnyrissä. Toinen puoli on 7-vuotiasta alusta asti quarter caskissa majaillutta tislettä. Laphroaig Quarter Caskin ystävälle siis mielenkiintoinen tuttavuus, varsinkin kun voltit on jätetty aika täydellisen tuntuisiin 51,2 %:iin. 

Maistoin tämän nuotteja kirjaten kahteen kertaan, ja kerroilla oli niin paljon aikaa välissä, etten muistanut edellisestä mitään kirjatessani toisia nuotteja. Katsoin sitten vasta toisen maiston jälkeen ensimmäisiä nuotteja ja olin mielestäni itseni kanssa aika lailla samaa mieltä. Laitan tähän nyt kuitenkin molemmat maistelukokemukset sellaisenaan, koska ne mielestäni valottavat hyvin sitä, miten erilaisia assosiaatioita viskistä voi eri kertoina nousta. Tässä on myös blogin tai muuten vain muistiinpanojen kirjoittelun hauska puoli: voi harrastaa analyyttista ja vertailevaa viskinmaistelua itsensä kanssa. 

Ensimmäisessä maistossa alla oli pieni siivu Quarter Caskia. Toisessa maistossa referenssiviskeinä olivat Quarter Cask ja 18yo. Toinen maisto oli muutenkin perusteellisempi. Viskiä ei pisteytetty ensimmäisellä kerralla.

Laphroaig Cáirdeas Origin / Feis Ile 2012, 51,2 %

Ensimmäisen maiston tuoksu: Alkuun pehmeän hedelmäinen ja nahkainen. Lasin pyörittämisen jälkeen miellyttävä savuinen alkoholisuus, jossa on tuttua Laphroaigia, mutta tuoksu on varsin monipuolinen. Veden lisäämisen myötä hedelmäisyys lisääntyy, jotain kypsää tuntua (banaania?). Myös jotain vihreää ja nurmikkoista?

Toisen maiston tuoksu: Sulkeutunut. 18yo:n aromien jälkeen on vaikea saada tuntumaa. Pari tippaa vettä avaa selvästi ja tuo asfalttia, lakritsia. Jopa jotain kesäisen kukkaisaa helleilmaa. Myös tummempaa nahkaisuutta. Tammipuuverstasta ja muuta vastaavaa iäkkyyden tuntua. Tummasävytteisempi kuin 18yo. Jos tästä vielä aukenee, niin todella potentiaalinen. 

Ensimmäisen maiston maku: Kielellä kovempi ja kuivempi kuin Quarter. Sitten alkoholin myötä tulee isosti voimaa suuhun, vielä paljon enemmän kuin Quarterissa. Alkuun maku on kyllä aika yksiviivaisen savuinen, hedelmäisiä elementtejä en löydä, mutta voimakkuudessaan se on kyllä hieno. Vesi taittaa hienosti suutuntuman kovuutta: nyt kyseessä on hienosti tasapainossa oleva savuviski, jossa voisi ajatella olevan kypsyyttäkin. Tämä on syvempi ja laajempi kuin Quarter, mutta quarterissa tulee lyijyisyys vahvempana esiin. Tässä savu on ehkä aavistuksen hiilisempää.

Toisen maiston maku: Suutuntuma on kovempi ja kylmempi kuin 18yo: alkoholikin iskee kovemmin, mutta
erittäin rehdisti. Laphroaig-ominaismakua on tässä nyt roppakaupalla. Enemmän voimaa ja kovuutta kuin Quarter, mutta enemmän makujen syvyyttä kuin 18yo joskaan ei samaa hienostuneisuutta kuin 18yo:ssa. Tarvitsee hieman marinoituneen suun, mutta toimii sitten kyllä hienosti. Aavistus suuta kuivattavaa puumaisuutta. Onko tätä tynnyriä jopa jo liikaa, vai avautuuko vielä kun pullo on ollut hetken auki? Viimeinen huikka runsaammalla vedellä tuo selvästi enemmän juttuja jälkimakuun: mausteista lämmittävyyttä ja tuttua lakritsista lyijyisyyttä. Ansaitsee uuden maiston ja lupaan vielä tarkentaa pisteytystäkin. 18 on tämän jälkeen kuin linnun maitoa ja jopa liian pliisu. 90.

Kommentti: Quarter Cask, 18yo ja Cáirdeas Origin muodostivat erittäin toimivan lapparikolmikon: ne ovat tarpeeksi erilaisia, mutta kaikissa on silti tislaamon ominaismaku vahvasti läsnä. Quarter on lyijyisyyden mestari ja verraton hinta-laatu-suhteeltaan, 18yo on hienostunut ja ansaitsisi ehkä olla se illan isoin savuviski, sillä sen erinomaisuus peittyy helposti monstereiden alle. Onko Cáirdeas 2012 parempi kuin Quarter Cask? Selkeästi erilainen se on, paremmuuden jätän toisen kerran päätökseksi. 

Simppeli etiketti ja klassinen pullon muoto - tyylikästä.

Keskisuuri Balvenie-maistelu

Balvenie on viskitislaamojen nimekkäitä ja arvostettuja tekijöitä. Yksi syy tähän on se, että tislaamo hoitaa yhtenä harvoista edelleen itse kaikki viskin valmistuksen vaiheet kasvattaen jopa osittain käyttämänsä ohran tislaamonsa yhteydessä. Balvenie myös mallastaa itse ohransa toisin kuin monet muut alan kärkinimet. Itselläni on tähän tislaamoon läheinen suhde sen vuoksi, että 21-vuotias Portwood oli aikoinaan ensimmäinen ei-savuinen viski, joka kolahti toden teolla. 

Otimme maistoon Balvenielta neljä eri pullotetta, joista kaksi edustavat entry level -viskejä ja kaksi hieman iäkkäämpiä. Etukäteen oli odotettu kaksinkamppailu nykyisen peruspullote 12yo Doublewoodin ja jo lopetetun 10yo Founder's Reserven välillä. 

Balvenie 10yo Founder's Reserve, 43 %

Founder's Reserve on yhdistelmä bourbon- ja sherrytynnyrissä kypsytettyä viskiä. 

Tuoksu: Makean hennon hedelmäinen, pientä banaanisuutta. Oransseja hedelmiä. Lasin pyörittämisen jälkeen pehmeä miellyttävä alkoholisuus ilmoittelee itsestään pientä mausteisuutta myös tuoden. Alkoholi on aika hyvällä tavalla alkoholinen. Varsin lupaava. 

Maku: Pehmeä suun täyttävä suutuntuma, sitten tulee keltaisia hedelmiä ja kihelmöivä alkoholi. Erittäin pehmeä ja miellyttävä, vaikkakin yksioikoinen: ei 21yo:n mieletöntä syvyyttä, mutta pikkuveljeksi oikein maittava ja runsas viski: ei yritä olla enempää kuin on vaan hoitaa oman tonttinsa hyvin. Jälkimaussa mietoa nahkaisuutta ja mukava kihelmöinti jää suuhun. Vaniljainen yleistuntuma myös. Luonne ja varsinkin jälkimaku säilyy vielä muidenkin viskien jälkeen, joten luonteessa löytyy riittävästi. Tämä toimii kuitenkin ilman muuta ensimmäisenä viskinä. 88. 

Ville: T: Kukkaa, Mettä. Hedelmäosasto on trooppista. Hyvin balvenien tuoksuinen. M: Aluksi tuoksuaan enemmän tynnyriä ja vaniljaa, tuhtia tanakkaa puumaista meininkiä. Vasta sen jälkeen nousevan alkoholin myötä alkoi tunnistamaan tuoksun hedelmiä, jotka ovat erittäin pyöreitä ja miellyttäviä. Kääntyy varsin miellyttäväksi alkoholiseksi hedelmäisyydeksi. Jälkimaku jättää hieman kuivemmaksi kuin mitä optimi, mutta on silti aika jees. Maun jälkiosuus on herkkua. Mausteista vaniljaisuus on vahvimmillaan. Vähemmän hunajainen kuin uskoisi. Hyvä viski. Rehti Balvenielle ja rehti alkuperälleen. Kaikki toimii. Villen pisteet: 87.

Simo: T: Viinainen, kukkainen. Rypsikukkaa, hunajaa. M: Puuta, vaniljaa, aika alkoholinen puraisu löytyy. Pippuria alkoholin ohimenon jälkeen. Suutuntuma on todella pehmeä. Hyökkäävyys on suutuntumaan nähden yllättäväkin. Simon pisteet: 87.

Balvenie DoubleWood, 43 %

Tuoksu: 10yo:n jälkeen paljon epäpuhtautta ja kitkeryyttä: en niin tykkää. Hedelmät ovat samaa aprikoosi/oranssilinjaa, mutta tylymmin. Hedelmäisyyttä tässä on enemmän kuin kympissä, mutta epäpuhtaammin. 

Maku: Suutuntuma on asteen vesimäisempi kuin 10yo, mutta silti varsin pehmeä. Alkoholi pistää hieman ja tuntuu päälle liimatulta, ei tosin pahasti. Hunajainen kokonaisuus, jossa jälkimaku jää pliisummaksi. Luonne vain kerta kaikkiaan puuttuu. Hunaja ei kanna. 83. (DoubleWood on aikaisemmin maistettu täällä, näköjään samoissa tunnelmissa).

Ville: T: Vähemmän trooppista hedelmää. Persikkaa siirapissa. M: Tänään tuoksu oli parempi kuin maku. Ensimmäisessä aallossa epäpuhtaita asioita. Ei ollut samalla tavalla ryhdikäs kokonaisuus: vesimäisempi suutuntuma, mutta voimakkaampi kihelmöinti. Maku on kylläkin ihan kiva: hedelmäisemmät hedelmät toimivat. Ei niin tynnyrinen kuin 10: tuntuu vahvemmin sherryviskiltä. Pieni puute on jälkimaun latteus ja tunkkaisuus. Villen pisteet: 82.

Simo: T: Jälkiruokaviinimäinen, siirappinen. Hennompi kuin 10yo. M: Pehmeä suutuntuma, sitten kuivahedelmää. Polte tulee kahdessa erässä: ensin alkoholi ja sitten kuivahedelmän hyöky. Suuhun jää mukava hunajainen jälkimaku. Aika yksioikoinen. Ei samanlaista selkärankaa kuin kympissä. Suutuntuma ja maku ovat jotenkin ristiriidassa. Ei mitään vikaa, mutta särmät hiottu pois. Simon pisteet: 80. 

Välituomio: Rikos ihmiskuntaa kohtaan on liian vahvasti sanottu, mutta kymppivuotiaan korvaaminen nykyisellä 12yo Double woodilla on kyllä käsittämätön ratkaisu. Liekö tässä vaikuttanut nykyään enenevässä määrin standardiksi muotoutunut maaginen 12 vuotta entry level -viskin ikänä? Joka tapauksessa Founder's Reserve kannattaa kyllä ilman muuta poistaa, mikäli sen edullisesti vielä jostain sattuu löytämään.

Balvenie Madeira Cask 17yo, 48,2 %

Joidenkin lähteiden mukaan Balvenie oli se tislaamo, joka lanseerasi erikoistynnyriviimeistellyt viskit. Madeira caskia on bourbon-kypsytyksen jälkeen pidetty nelisen kuukautta tynskässä, jossa on aikaisemmin säilötty Madeiraa. 

Tuoksu: Alkuun hyvin sulkeutunut: ei oikein mitään tule. Sitten alkoholi, joka kuivattaa nenän limakalvoja, mutta on silti varsin eksoottisen miellyttävä. Kuivatumpia hedelmiä, taateliosastoa. Kuivattua aprikoosia. Luonteikas viski ilman muuta. Myös iän tuntua on, mikä on mukavaa, koska viime aikoina on tullut vastaan myös vanhempia viskejä, joissa ikä ei tunnu. Hyvin kondensoitunutta tummaa kirsikkaa. Nelikon paras tuoksu Vesi avaa tuoksua valtavasti.

Maku: Kuivattaa selvästi suuta, tanniininen. Tummaa mystistä hedelmää. Itämaista tuntua. Hyvin paksu ja nektarinen yleisilme. Vesi tekee ihmeitä myös maulle: äärimmäisen tasapainoinen, tumma ja hieno viski, joka on kuitenkin 21:seen verrattuna tavallisten pulliaisten juomaa. Omanlaisensa makumaailma ilman muuta, mutta se ei ehkä ihan omaan suuhuni osunut. 87.

Ville: T: Ensimmäinen tuoksu vahvasti madeirainen, luumumaisella ja mustaherukkamaisella tavalla. Sitten nahkaisuutta. Ei niin makea kuin 12yo. Pistää pohtimaan, onko tämä nyt sitten viski vai ei. Paksu ja tanakka tuoksu verrattuna 12yo:hon, joka on pinnallisempi. M: Holi hyökkäsi alkuun. Paksun vahvan aromaattinen esterinen tummasävyinen tuotos. Ei niin makea kuin ajattelin. Alkoholi ei tee tälle välttämättä täyttä kunniaa peittäen esiin yrittäviä makuvivahteita. Jotain kivaa tässä on, joskin jään kaipaamaan raikasta ja mesimäistä makeutta. Vedellä lantrattuna tosi hyvää: alkoholin polte katoaa ja jäljelle jää hyvin monipuolinen makea ja ryhdikäs viski. Villen pisteet: 89.

Simo: T: Samantyyppinen kuin doublewood, mutta kirpeämpi. Luumua, mustaa kirsikkaa. Täyteläinen. M: Allekirjoitan toverien mainitseman tanniinisuuden. Taatelia ja mausteita. Hyvin makeaa hedelmää. Aromeja. Suutuntuma hyvin erilainen kuin kahdessa edellisessä. Yllättävä. Vähiten ominaisesti Balvenien makuinen. Tykkään viiniviimeistelyistä, joten tämäkin maistuu. Simon pisteet: 89. 

Välikommentti: Vaikka koulukuntamme ei yleensä ole kokenut veden lisäämistä viskiin erityisen tärkeänä, tähän viskiin se kyllä ilman muuta kannattaa. Jo muutama tippa avasi niin tuoksua kuin makua merkittävällä tavalla. Voltit eivät siis näköjään aina ole se kaiken A ja O.

Balvenie Peated Cask 17yo, 43 %

¿Qué pasa? Balvenie ei ole tunnettu savuisuudestaan, vaikka se mallastaan häivähdyksen verran turpeella savustaakin. Mitä siis tarkoittaa peated cask? Tarinan mukaan Balvenie teki vuonna 2001 koe-erän vahvasti turpeistettua viskiä ja laittoi sen bourbontynnyriin kypsymään. Kahdeksan vuoden kypsyttelyn jälkeen tämä viski päätettiin siirtää tuoreempiin tynnyreihin ja näihin aikaisemmin savuviskiä sisältäneisiin kipattiin 17-vuotiasta turpeistamatonta Balvenieta saamaan hetkeksi aikaa turpeisen tynnyrin vaikutusta. Lopulta tämä viski sekoitettiin yhteen uudessa amerikkalaisessa tammessa viimeisteltyyn 17-vuotiaaseen Balvenieen. Balvenie-viimeisteltyä Balvenieta siis. Jännän äärellä ollaan.

Tuoksu: Kauempaa ei jälleen oikein mitään. Sitten taliskermaista merellisyyttä. Merellisyys kunnioittaa hyvin balvenien ominaismakua. Samalla viinamainen alkoholisuus korostuu. Ei erityisen herkullinen. 

Maku: Odottaa. Sitten kihelmöintiä, merellistä suolaisuutta. Jopa Laphroaig-tyylinen puhtaan lääkemäinen turve on itse asiassa hyvin miellyttävä tässä. Se kantaa pitkään. Savu toi tähän oikeasti jotain isosti lisää. 90.

Ville: T: Merellisyyttä, ja koska hedelmää ei niin ole, niin hieman epäpuhdas alkoholi korostuu, liuotinmaisuutta. Tässä hedelmät ovat kuivempia. M: Wau. Kiinnostava ja ryhdikäs kaveri. Merellisyyttä löytyy, ei toki megasavuista. Leivontamaustetta, lakritsaa. Hedelmät kuitenkin säilyvät taustalla koko ajan. Islay/saarelaisviskimeininkiä. Tykkäsin läpi kokemusten lukuun ottamatta ihan viimeistä maistoa. Suutuntumassa ja rakenteessa kuitenkin pientä puutetta. Villen pisteet: 88.

Simo: T: Suolaa, merta. Suolan takaa löytyy muistakin löytyvää kuivattua hedelmää. Rusinainen jälkihöyry. M: Turve ja lääkemäisyys löytyy. Tämä on kuitenkin ensin hedelmäinen, sitten vasta savuinen. Tosi hyvä, tosin rupesin miettimään, onko tämä Balvenieta ensinkään. Merellinen. Hedelmäisyyttä ei ole uhrattu savulle, vaan se on tuotu tähän lisäksi. Savua ja turvetta on riittävän vähän, jotta ne eivät peitä alleen tislaamon karaktääriä. Nerokas viski ja erittäin hyvin onnistunut savun naittaminen. Simon pisteet: 91. 

Välikyseenalaistus: Balvenie Peated Cask rikkoo tehokkaasti vallalla olevaa viskien luokittelua maantieteellisiin alueisiin. Jos Speysidella onkin joku yhtenäinen maku, niin tämä ei ainakaan suoriltaan istu siihen, mikä on tietysti hieno homma ja tuo viskitouhuun lisää mielenkiintoa. Sokkomaisto olisi ollut erittäin mielenkiintoinen. Ja niin, innolla odotamme tuota 2001 tynnyriin mennyttä savuista Balvenieta. PPM:iä on oltava jonkin verran, jos jo pelkkä tynnyri on imenyt itseensä tällaisen savuvaikutuksen.

Lopputotuus: Balveniet osoittautuivat laadukkaasti tehdyiksi viskeiksi läpi linjan, kenties 12-vuotiasta lukuun ottamatta. En oikein pääse sen kanssa sujuiksi, vaikka yritetty on. Tunnen kuitenkin ihmisiä, jotka kehtaavat tunnustaa pitävänsä siitä, joten ehkä vika on minussa. Näiden neljän maistetun lisäksi otimme pienen naukun 21yo Portwoodia (Ville pistetti 91 ja Simo 95), joka oli silti se kunkku näistä. 21-vuotias on muuten mielestäni Madeira woodin lisäksi toinen esimerkki siitä, että volteissa vähemmän on välillä enemmän: 40 % perusversio on mielestäni maukkaampi kuin 46 % Travel Retail -pullo, joka on sulkeutuneempi. Kun kuitenkin tuo Travel Retail -versio on Helsinki-Vantaan lentokentän kenties ainut kohtuuhintalaatusuhteinen viski (tällä hetkellä n. 90 €), kannattaa se toki poistaa, jos kaukomaille lähtee. Oma Glencairn mukaan, niin ei ole koneessakaan pelkän Red Labelin varassa.

Glen Ord 28yo, 2003, 58,3 %

Maistossa vanhempaa Glen Ordia. Tämä maistettiin rinnan edellisen postauksen Glenfarclasien kanssa.

Glen Ord 28yo, limited edition bottled in 2003, 58,3 %

Tuoksu: Keltaista ruohoisuutta, alkuun hyvin rajoittunut. Lasin pyörittämisen jälkeen pehmeä ja voimakas alkoholi hyökyy päälle. Miellyttävää voimaa. Vaikea silti löytää kovin paljon juttuja. Vesi avaa tuoksua merkittävästi: hedelmäisyys lisääntyy. 

Maku: Täyttää suuta keltaisen nuorella voimalla, alkoholi on hyvin hallinnassa. Mutta ensipuraisu on kyllä hyvin maltillinen ja pienehkö pettymys. Ikä ei tunnu. Vesi avaa selvästi: hedelmää ja pähkinäisyyttä. Monipuolinen suutuntuma, mutta en ymmärrä missä tuo 28 vuotta tuntuu. Ei tämä huonoa ole, mutta aikaisemmin maistettu cadenhead's vakuutti enemmän. Lopun isompi määrä vettä tuo selvää nahkaisuutta mukaan. 87.

Ville: T: Raikkaan hedelmäinen. Keltaisia ja rusehtavia juttuja. Pähkinää. Nuoren ja tuoreen tuntuinen. Tuoksu kuitenkin pelkkää hyvää, ei epämiellyttäviä juttuja. M: Isossa huikassa alkoholi tuntuu, mutta hyvällä tavalla. "Läppäistäänpä ensin noita pikkupoikia poskelle ja kerrotaan, mistä kana pissii" -viski. Pieni valopetroli mukana, mutta muilta osin miellyttävää öljyisen liukasta pehmeyttä. Hedelmät ovat trooppista osastoa, väritys keltaisen vihreää. Sitrusaromia. Vesi lisää hedelmäisyyttä. Suutuntuma on loistava. Oikein hyvää, mutta tämä voisi olla 8-vuotiasta ja olisin oikein tyytyväinen. Tässä on paljon niitä asioita, joita keltaisen tynnyrivahvuisessa vihreässä viskissä on. Herättää kyllä mielenkiinnon tislaamoa kohtaan. Tämä on kuin Dalwhinnie, jota on puristettu pienempään tilaan. Villen pisteet: 88.

 

Ulkomuodosta tulee mieleen pieni porsas

 

Glenfarclas 15 & 21

Glenfarclas herättää hyviä viboja: yksityinen tislaamo suurten jättien paineessa, kursailematon peruslinja sherrytynnyröityjen viskien parissa, kattava ikävalikoima, ei turhaa kikkailua ja maltilliset hinnat. Jos esimerkiksi verrataan 40-vuotiaita viskejä keskenään, niin kun Glenfiddichit, Highland Parkit ja monet muut hinnoittelevat old timerinsa helposti yli tonniin, niin Glenfarclasin maailmanmarkkinahinta ei ole paljoa päälle 250 €:n. Hintojen maltillisuus näkyy myös nuoremmissa tuotteissa, joista tällä kertaa maistettu 21yo on myös Alkossa kohtuuhinnoissa (73,60 €). Mutta onko se hyvää? Otetaan selvää.

Glenfarclas 15yo, 46 %

Tuoksu: Makea ja puolikuiva sherryisyys alkuun. Marjaisuutta ja pientä tanniinisuutta. Lasin pyörittämisen jälkeen mausteista alkoholisuutta,voltteihin nähden isosti mutta miellyttävästi. Sittemmin nahkaisia ja tummempia tuntumia. Mukavan tasapainoinen makean pehmeä sherryviski, joka ei tuoksun väriltään ole mitenkään erityisen tummanpunaista mutta ei myöskään mitään kirsikanräiskyvää. 21yo:n jälkeen tämä tuntui huomattavasti kovemmalta ja aavistus jotain petrolimaista tuntui myös olevan mukana. Taittuu hetken lasissa oltuaan banaaniseen päin. 

Maku: Tasapainoinen ja suun täyttävä rakenne. Pehmeää punaisuutta ja sitten mausteista kihelmöintiä pitkään suussa. Luonnetta tässä ei ole loputtomasti, ja ensipuraisun jälkeen ilmaantuu kovaa tynnyrisyyttä, joka tuo tiettyä happamuutta mukanaan. Mukiin menevä viski, mutta tuoksu olisi ehkä lupaillut hieman enemmän. Erityisesti jään kaipaamaan jälkimakua, jota tässä ei juurikaan kihelmöinnin lisäksi ole. Kokonaisuudessaan kuitenkin aika miellyttävä nuorikko. 85.

Ville: T: Pehmeää punaisuutta, marjasosetta. Lempeyttä. Myös yllättävän paljon kuivattua/sokeroitua aprikoosia/keltaista luumua. Runsas nahkaisuus ja tammisuus tukemassa ja antamassa ryhtiä. Kivan suoraviivainen ja simppeli mutta ehdottoman maukas tuoksu. Hieman vahvempi saisi olla. Kaikkia juttuja on vienosti. Neilikkaa/kuivaa puumaustetta, eli jotain kuivaa. 21yo:n jälkeen tämä tuoksuu vähemmän sherryviskiltä ja kuivan mausteiset tynnyriset jutut lisääntyvät. Suoraviivaisuus ja kuivuus ovat positiivisia asioita. M: Alkuun varsin kova ja puumainen tuntuma. Sitten mausteisuutta ja kihelmöintiä ja hieman tunkkaista tynnyrisyyttä. Maun loppuosa on todella maukas: pyöreää makeutta. Odotin vähän parempaa. Villen pisteet: 86. 

Glenfarclas 21yo, 43 %

Tuoksu: Alkuun tummempi kondensoituneempi marmeladinen tuoksu, joka on makeampi kuin 15yo ja tanniinisuuden tuntemukset ovat kadonneet. Lasin pyörittämisen jälkeen makeus lisääntyy entisestään. Sittemmin makeuden alla piilee myös nahkaisempia elementtejä, mutta ei esim. rusinaisia, eli tietty raikkaus säilyy. Erittäin pehmeä.

Maku: Ensituntuma samettista nektaria: mikään ei töki kerta kaikkiaan mihinkään suuntaan. Sitten tulee jo 15yo:sta tuttu kihelmöinti, tosin huomattavasti smoothimpana. Kuivattuja, mutta kuitenkin mehukkaista marjoja, samettista nahkaa. Tuoksun marmeladi on muuttunut tähän makuun mehumaiseksi nektariksi: niin mutkattomasti se valuu suussa. Jälkimaussa on nyt aivan toista luonteikkuutta kuin 15yo:ssa: nahkaa ja tummia rodukkaista tuntemuksia. Hedelmien koostumus ei ole yksinomaan punainen, vaan myös jotain kypsää persikkaisuutta voi olla löydettävissä. Sittemmin ensimmäinen suutuntuma muuttuu jopa hieman vesimäisen pliisuksi, mutta tämä korjaantuu kyllä äkkiä monipuolisen rodukkuuden nostettua päätään. Pisteet pituudesta ja jälkimausta: kyllä tätä silti mielummin juon kuin 15yo:ta. Jälkimaku highland parkmaisuudellaan toimii kyllä. Maku ei kaikilta osin seurannut tuoksua. 88.

Ville: T: Ryhtiä tullut lisää rutkasti. Kuivattua taatelia/viikunaa. Vaikuttaa hyvin houkuttelevalta. Ryhti ja kompeksisuus ovat tässä plussaa. sokerisempi kuin 15yo. M: Tämä yllätti alkuun. Enemmän voimaa kuin 15yo:ssa. Makumaailma on tutun oloinen. Voima toi myös mukanaan tiettyä poltetta ja kihelmöintiä, joka peitti alleen niitä samoja aromeja, joita 15yo toi esiin. Mausteisuus on lisääntynyt. Hedelmiä ja marjoja ei enää olekaan niin helppo löytää. Selvästi pidempi maku ja jälkimaku kuin 15yo. Toisella hörpyllä tulee highland parkmaisia tanniinisia tynnyrimäisyyksiä, joista tykkään kyllä. Viimeisellä hörpyllä tästä alkaa nousta vahvempaa makeutta. Tuoksu ja maku eivät fiilispohjalta seuranneet toisiaan, mikä alensi pisteitä. Tietyissä jutuissa ikä näkyy positiivisena, mutta välillä myös herää kysymys siitä, mitä tämä lisäkypsyminen nyt sitten tässä antaa jos perusfiilis on jo 15yo:ssa. Viimeisen maiston loppumaku nosti tätä yhdellä pisteellä. Villen pisteet: 88.