Astaria markkinoidaan käytettyjen tynnyreidensä erinomaisuudella: vain parhaita tammitynnyreitä heidän itse omistamastaan metsästä. Puhdaspiirteistä viskiä ilman viinihifistelyjä siis.
Glenmorangie Astar, 57,1 %
Tuoksussa makea laskiaispullan täytemanteli tulee ensin hyvin vahvana assosiaationa nenään syrjäyttäen melkein kaiken muun. Sitten vaniljaa ja hieman Glenmorangieen aikaisemminkin yhdistämääni appelsiinin kuorta. Tuoksu on kuitenkin kohtuullisen maltillinen ja hieman sulkeutunut.
Maku antaa odottaa itseään suussa. Ensimmäisenä vyöryy vastaan alkoholi ja sen taustalla voimistuen appelsiinisuus. Jälkimaussa tuo appelsiinisuus yhdistyy messevästi tummempiin kanervaisiin sävyihin. Vesitilkka avaa viskiä selvästi tuoden makujen hyöyn (!) suuremmaksi ja koko suun täyttäväksi. Tuoksun jopa ylipursuavaa mantelisuutta ei tässä enää niin tunnu, vaikka viskin yleisluonne onkin makea ja jälkimaku jättää toffeisen tunnelman. Jälkimaku on hieno ja pitkä, kuten Glenmorangieissa on monasti saanut tottua. 90.
Kommentti: Glenmorangien jälkimaussa on jotain, mikä säväyttää kerrasta toiseen. Tähän tislaamoon tutustuisi mielellään tarkemminkin, mutta missä ovat kaikki IB-morangiet? Perusrangekin on laatuunsa nähden mielestäni aika huonosti esillä, mutta johtuuko tämä hinnoista? Tislaamon 25yo peruspullote kun huutaa maailman viskikaupoissa yli kolmeasataa. Kovaa on brändäys...
Eilen tuli maistettua rinnan:
VastaaPoistaOriginal 10yo
Nectar D´or
Lasanta
Quinta Ruban
Astar
Näistä ehdoton ykkönen itsellä oli tuo Astar. Kyllä tynskänvahvuinen voima jyräsi nyt hienosti voittoon, todella intensiivinen viski jonka vesitilkka avasi hienosti, ja jälkimaku kantoi todella pitkälle. Ryhtiä, vaniljaa, tammea, minttua, Creme Bruleeeta! :)
Sherryviimeistelty Lasanta ei oikein tässä seurassa toiminut. Quinta Rubanin portviiniviimeistely oli sen sijaan mukiinmenevä, ja ansaitsee uudet hömpsyt jossain välissä!