Mallasviskiseura järjesti tislaamovierailun Teerenpeliin Lahteen, ja kun tämä tapahtuma sattui hyvin osumaan aikatauluun, niin piti lähteä mukaan. Puitteet näyttävät Lahdessa ainakin olevan kohdallaan. Tyylikäs ruokaravintola Taivaanranta ottaa vierailijat vastaa ja ohjaa heidät alakerran tislaamotiloihin. Tislaamo aulatiloineen on vimosen päälle edustuskelpoinen, ja vitriinistä on mukava tarkastella Teerenpelin viskinvalmistuksen historiaa. Tyylitajulla on yhdistetty rosoista viskitunnelmaa ja isokenkäisiäkestävää myyvyyttä.
Teerenpelin Whisky Ambassador Jarkko Joki johdattaa ryhmän läpi viskinvalmistusprosessin, ja ilmassa leijailee vielä saman päivän maltainen tuoksu. Tislaamo on pienuudessaan sympaattinen ja erittäin mukava tutustumisen kohde. En ole aikaisemmin käynyt kuin Glenkinchien tislaamolla, mutta mielestäni Lahdessa oli ilman muuta mukavammat puitteet. Tislaamon seinillä oli erikokoisia tynnyreitä kypsymässä ja Joki kertoi muun muassa, että he olivat hiljan saaneet pieniä sherrytynnyreitä, joiden soveltuvuutta nyt kokeiltiin. Seinustalla näytti olevan esimerkiksi ex-Laphroaig-tynnyri, joten erilaisia kokeiluja Teerenpeli näyttää tekevän.
Kierroksen jälkeen kutakin odotti pöydässä neljä lasia, joista ensimmäisessä oli mallatettua ohraa, toisessa new makea, kolmannessa kolmivuotiasta ja neljännessä tislaamon 8-vuotias lippulaivaviski. Tämä viskin aikamatka oli jälleen mielenkiintoinen ja kivasti rakennettu. Arvostin myös kovasti mahdollisuutta maistaa new makea. Ponua tulee muutenkin juotua liian vähän.
Jos vierailusta kuitenkin pettymyksiä pitää hakea, ne tiivistyivät juuri näiden lasien sisältöön. Olen aikaisemmin maistanut Glenmorangien ja Ardbegin mallasjyviä, ja ne olivat molemmat suorastaan herkullisia naposteltavia. Jos noita saisi ostaa jostain pussissa, niin voisin korvata sipsit niillä helposti. Teerenpelin maltaassa sen sijaan haisi maaseutu eikä maku todellakaan ollut erityisen hienostunut. Tuli mieleen, että jo tähän kosahtaa hienon viskin valmistus. Vierailijoita kiinnosti, onko Teerenpeli tekemässä selkeämmin savustettua mallasta (Teerepelin ppm:ksi mainittiin 5-6), mutta ilmeisesti Suomessa ei savuisempaa tavaraa ole tarjolla eikä Port Ellen myy omaansa. Tämä kuulosti käsittämättömältä, samoin kuin se asenne, että asialle ei tislaamolla tunnuttu edes haluavan tehdä mitään, vaan tilanne otettiin sellaisenaan.
Joitakin new makeja maistaneena en saattanut sanoa, että Teerenpelin vastaava oli erityisen hyvää. Hyvin maltainen, mutta ei mitenkään maukas esitys. Sen sijaan 3-vuotias oli mielestäni yllättävänkin hyvää hennon pippurisen mausteisena ja makeana viskinä. Kasivuotias oli saanut jo lisää syvyyttä, ja sherry toimii siinä aika miellyttävästi ilman epäpuhtauksia. Tislaamon hämyssä on varmasti parhaat olosuhteet maistaa viskiä, mutta ei tuosta silti suosikkiani tule - valitettavasti.
Kivaa oli siis käydä. Hieman erikoinen fiilis jäi Jarkko Joen esittelystä, joka poikkesi kyllä aika lailla siitä, mitä muilta viskiin vihkiytyneiltä oli tottunut kuulemaan. Monesti viskilähettiläät hehkuttavat omaa tuotettaan varauksetta ja alleviivaavat sen erikoislaatuisuutta. Joki sen sijaan kertoi olleen aikaisemmin tarjoilijana ja sähköhommissa, ja lähteneen messiin kun pyydettiin ja maksettiin enemmän kuin aikaisemmista töistä. Viskinvalmistuksessa ei kuulemma sen kummempia niksejä ollut, ja kuka tahansa se parissa päivässä oppisi. Ehkä intohimo oli sen päivän uurastuksen myötä hieman karissut, mutta hieman suurempaa ylpeyttä omasta työstä ja edustamastaan viskistä olisin toivonut. Vai olisiko kyseessä ollut kainostelu Mallasviskiseuran edessä, jolloin tuntui, ettei tätä Teerenpeliä nyt niin paljoa kehtaa hehkutella? Oli miten oli, rohkeasti kevyttä brassailua kehiin vaan!
Kokonaisuudessaan reissu oli antoisa, tapaamani väki mukavaa ja piipahdus Teerenpelin pubiin hyvä kruunu. Täytyy toivoa, että Teerenpeli tuota savustettua mallasta jostain pikapuoliin kehittelee. Sitä ennen käännän katseet Old Buckin suuntaan. Kiitokset seuralle excursiosta!
