Viskin ja ruoan yhdistämisestä

Viskejä tavataan yleensä nauttia sellaisenaan, ilman välttämätöntä matchausta ruoan kanssa. Asia on toisin viinien puolella, jossa erittäin oleellisena osana on ruoan ja viinin yhteensovittaminen. Parhaimmillaan nämä kaksi tukevat toisiaan ja korostavat toistensa makuja. Kun moni viskiharrastajakin kuitenkin joskus syö jotain, on tätä yhdistämistä mielenkiintoista pohtia viskienkin kohdalla. Lisäksi syöty ruoka ja suuhun sen myötä jäänyt makukemia vaikuttaa viskin makuun joka tapauksessa. Ajatuksenani olisi, että jos tätä puolta oppii ymmärtämään, oppii myös standardoimaan niitä olosuhteita, joissa viskiä maistetaan. Sama viski kun saattaa yhtenä päivänä maistua herkulta ja toisena ei niinkään. Ja kovasti väittäisin, että ruoalla on tämän kanssa jotain tekemistä.

En ole onnistunut vielä toistaiseksi kehittämään tästä mitään suurempia suuntaviivoja, mutta pari mielenkiintoista kokemusta on ollut. Maistellessamme Savonlinna Single cask -Arrania viskieväänä oli uunipatonki paahdetulla schwarzwaldinkinkulla, pestolla, fetalla, aurinkokuivatulla tomaatilla ja salaattihörtöillä. Kokonaisuudessaan siis varsin suolainen ja rasvainen setti. Viskit oli jo kaadettu kun Ville oli haukkaamassa patonkiaan. Tunkeuduin verbaalisesti väliin ja sanoin, että maistetaas Arran ensin. Ja sehän maistuikin, kuten tuosta yo. linkistä saattaa lukea: hedelmää, tuoreutta, raikkautta. Pisteitäkin annoin 93. Sitten kun Arranista oli saanut tarpeekseen, oli baguetten vuoro. Ja kappas: yksi haukku patongista ja Arranista oli hedelmä hävinnyt ja alkoholi muuttunut selvästi pistävämmäksi. Olisin tuon kokemuksen jälkeen antanut viskille pisteitä enää 83. Yksi haukku! Eli ilmeisesti rasva ja suola eivät toimineet tuon kanssa mitenkään optimaalisesti.

Toinen vastaava esimerkki oli taannoin, kun lasissa piipahti Signatory’s Bowmore 25yo. Alla oli Groteskin 5 lajia herkkuja sekä normaalit ruokajuomat ja myös jo jokunen viski. Viskit maistuivat tuona iltana taivaallisilta, kuten myös kyseinen Bowmore: viinien myötä viskioptimaalisesti esivalmisteltu sisäelimistö pehmensi kivasti 51,6 %:n voimakkuutta ja maun monipuolisuudesta pääsi toden teolla nauttimaan. Ennen viimeisiä huikkia otettiin sitten kokeeksi muutama suolattu cashew-pähkinä testataksemme sen vaikutusta makuun. Ja vaikutus oli edellisen esimerkin mukainen: alkoholi nosti selvästi päätään ja yleinen pistävyys lisääntyi. Tästä Bowmoresta ei tosin huonoa saatu tuollakaan vippaskonstilla, mutta parempaa se ilman muuta ennen pähkinöitä oli. Otos ei täytä kenties täytä määrällisen tutkimuksen kriteerejä, mutta johtopäätös vaikuttaa selvältä: suola (vai rasva?) ei ainakaan tue (keltaisen) hedelmän esiintuloa viskissä eikä tee alkoholin suutuntumalle gutaa.

Mikä sitten tukisi? Olen viime aikoina käyttänyt referenssiviskinä The Glenlivet 15:sta, koska se on ”puhdasoppisin” mallasviski, joka hyllyssäni on. Tuoksu on ihan ok, mutta maku on helposti vesimäinen ja hieman lattea, millä en kuitenkaan tarkoita maitokahvimaisuutta. Asiaan. Tulipa sitten joulun jälkeen maistettua tätä suklaan jälkeen. Eikä ole kuunaan maistunut paremmalta! Suklaa toi hedelmäisyyttä reilusti esiin ja sai tämän vaikuttamaan jopa luonteikkaalta. Eli näytti toimivan hyvin. Sitten taas joulun jälkiruokapöydässä kohtuullisen stydi ja savuinen Bowmore 17yo Duthies ei oikein toiminut, mutta pehmeä ja rauhallinen Dalmore Gran Reserva sopi makeiden ja kaffen kylkeen oikein passelisti.

Vaan kukapa näistä tietää. Joskus maistuu ja joskus ei. Hyviä ruoka-viski-kombinaatioita on kuitenkin tarkoitus jatkossakin tarkastella ja kenties niitä tännekin kirjata. Cheers.