Maanantaiaamun viski-ilmiö

Maanantaina klo 9.00 tuli Arkadiankadun lippulaiva-Alkoon myyntiin ensimmäisen täytön sherrytynnyreissä kypsytetty Bowmore 10yo Devil's Cask. Maailmanmarkkinoihin verrattuna edullinen hinta (karvan päälle 80 €) kirvoitti paikalle jonottajia jo hyvissä ajoin. Ensimmäisen olivat kuulemma tulleet jo seiskan jälkeen. Toisaalta klo 8.50 paikalle saapuvatkin vielä saivat yhden kahdestakymmenestä neljästä pullosta. Propsit Alkolle muuten tyylikkäästä tavasta hoitaa asia: kun ovet avattiin, jonottajille jaettiin vuoronumeron tassuun ja vältettiin täten kaaos, mekkala ja kansannousu myymälässä.
 

Jonossa on tunnelmaa

Niin, ja kyllä jokaisen on kerran elämässään jonotettava alkoon.

Caroni Trinity Rum, 54 %

Eläväpullo goes rommi. Viskien hintojen jatkaessa kasvuaan moni on kääntänyt katseensa rommeihin. Löytyisikö noista kohtuuhintaista korviketta jalojen juomien ystävälle? Omat rajalliset rommikokemukset eivät ole jaksaneet kannatella odotuksia liialti, sillä monasti paremmissakin rommeissa turha makeus rupeaa äkkiä tökkimään. Toisaalta en ehkä ole vielä päässyt maistamaan tynskävahvaa huippurommia?

Alkosta on jo kohta parisen vuotta ollut saatavilla yksinomaan Suomea varten pullotettu Caroni Trinity rommi, jonka syntyhistoriaa on ansiokkaasti kuvattu täällä. Maistaminen on käynyt moneen kertaan mielessä, koska tuotetta on kehuttu. Sokkona pulloa ei ole vain hennonnut ostaa, koska hinta on kuitenkin varsin suolainen 118 € (ja olisiko alkoholiveron korotuksen myötä itse asiassa hieman korkeampikin). Nyt kun tähän kuitenkin tarjoutui mahdollisuus, niin maistetaan.

kuva: smokeonthewater-fin.blogspot.com

  
Caroni Trinity, 1989/1992/1994 (vattaus kolmesta tynnyristä), pullotettu 2011, 296 pulloa, 54 %

Tuoksu: Lämmin syvä makeahko rusinaisuus ja nahkarukkaisuus. Tummaa ratapölkkyä ja vanhaa verstasta. Aivan upea tuoksu, joka muistuttaa vanhaa sherryviskiä. Tätä nuuskuttelee erityisen mielellään pidempäänkin.

Maku: Suutuntumassa tulee ensimmäinen iso ero viskiin: tämä on selkeän makea. Ei myöskään hyvän viskin veroinen ensimaku ja jokseenkin terävä potkaisu myös. Jos tämä onkin kuiva rommi, niin makeus kyllä erottaa tämän viskistä ja maku ei täysin vastaa upeaa tuoksua. Tuoksun elementtejä on kyllä maussakin: vanhaa tallia ja nahkaa. Jälkimaku on lähinnä kihelmöintiä. Makeuden puolustamiseksi on kuitenkin sanottava, että se on syvälle integroitunut muihin makuihin, joten se ei tunnu päälliliimatulta. Viskiasteikolla: 88.

Kommentti: Jos tykkää rommista, tykkää varmasti tästäkin. Jos tykkää viskistä, tykkää takuuvarmasti tämän tuoksusta. Maun makeus on sitten se kysymysmerkki, joka saattaa viskiväkeä jakaa. sen sijaan jos tämän kylkeen saisi sikarin, niin liitto saattaisi olla turkasen hyvä.

Pakko muuten vielä heittää kommentti ravintolatarjonnasta. Kuulopuheiden mukaan hotelli Havenissa olisi hyvin rommeja tarjolla, ja soitinkin tuonne tiedustellakseni Caronin saatavuutta. Tarjolla kyllä oli, mutta hintaan 15 € / 2cl eli jo kipurajoilla liikkeneeseen Alkon hintaan nähden 445 %:n katteella. Jäi sitten menemättä ja vaihdettua samplet toisen harrastajan kanssa. Harmi sinänsä, mutta kyllä moinen pientä rajoitusta ravintolaharrastamiseen tekee.

Mushimystery, xx %

Aloitetaanpa uusi vuosi hakemalla annos nöyryyttä viskihyllystä. Sitä saa parhaiten arvostelemalla mysterysamplen, koska veikkaukset yleensä menevät päin sitä kuuluisaa Prinkkalaa. Vaan sekös ei ole niin vakavaa. Samplen tarjosi Mushimalt, gracias.

Mushimystery, xx %

Tuoksu: Kohtuukevyt punainen sherry, raikas, kukkainen, parfyyminen. Varsin keveä tuoksu, mutta kuitenkin tietyllä tavalla rikas/intensiivinen. Sherryn intensiivisyys voisi viitata johonkin kohtuunuoreen aktiiviseen sherryviimeistelyyn, jota viime aikoina on esiintynyt (mm. Benriach 12yo). Alkoholisuus ei vaikuta tynnyrivahvuiselta. Sittemmin tämä on kuitenkin varsin tasapainoinen, joskin harmiton viski tuoksultaan.

Maku: Hetialkuun pähkinäisen makea maku. Sitten hyvinkin makea px-sherry (voisi olla myös port) nousee esiin. Tämän on pakko olla max 43 % kamaa, koska alkoholi ei kyllä tunnu juuri nimeksikään. Makeus on hieman päälleliimattua ja hieman överiä mielestäni. Toisaalta viski kertoo samaa tarinaa alusta loppuun. Jälkimaku on tämän parasta antia hennon heinäisessä ja hunajaisessa itsessään. Ei olleenkaan huono viski, ja voisi itse asiassa olla se perussherry hyllyssä. Tai sitten tämä on joku port-viimeistelty kassara. Ei mitään epämiellyttävää kuitenkaan. 87.

Virallinen veikkaus: Benriach 12yo pesemättömässä ennen port-viiniä sisältäneessä samplepullossa toimitettuna.  43 %.

Vuoden 2013 henkilökohtaiset viskitrendit

Taas on vuosi vierähtänyt, ja monia viskejä on maisteltu. On siis aika listata vuoden 2013 henkilökohtaiset viskitrendit ja myös myöntää Eläväpullo Awardsit niitä ansainneille viskeille ja viski-ilmiöille. Herneitä nenään näistä ei kenenkään pidä ottaman, sillä kyseessä on luonnollisesti subjektiiviset näkemykseni, joista osa saattaa olla jopa väärin muodostettuja.

Perusrange jo kohtuututtua

Olen tullut viskiharrastuksessani siihen pisteeseen, että yleisimpien tislaamojen perusrange alkaa olla enemmän tai vähemmän maistettu läpi. Tämä on toki ennen kaikkea positiivinen ongelma siinä mielessä, että samalla on saanut muodostettua käsityksen erilaisten tislaamojen tyylistä. Se, että moinen tislaamojen haltuun ottaminen on ylipäänsä mahdollista, on viskiharrastuksessa hieno asia ja eroaa merkittävästi esimerkiksi viineistä, joissa jo Bordeaux'n tietyn alueen viinejä on niin paljon, että niitä saa harrastaa toden teolla ennen kuin niistä alkaa saada otetta.

Samalla tietyn saturaatiopisteen saavuttaminen on vähentänyt mielenkiintoa baaritiskille suuntaamisesta, kun monastikaan hyllystä ei enää heti löydy kourallista mielenkiintoisia viskejä, joita pitää päästä maistamaan. Valinta onkin tästä syystä saattanut kohdistua olueen, varsinkin kun ne mielenkiintoiset viskit alkaisivat jo maksaa sen verran, että samalla rahalla saa oluen jos toisen.


Hintakehitys on vaikuttanut ostokohteita polarisoivasti

Viskien hurja hintakehitys, jota jokainen harrastaja on joutunut surulla seuraamaan, on omalla kohdallani tuntunut eriyttävän ostokäyttäytymistä hintahaitarin ääripäihin. Kun vielä vuosi sitten unelmiensa viskin saattoi saada 70-150 euron haarukkaan, niin nyt tuo kyseinen viski on karannut yli tuon, ja samaan hintakategoriaan on noussut mitään sanomattomia ja täysin mielenkiinnottomia tuotteita. Kyseisenhintaisen viskin ostaminen sokkona ei siis mielestäni enää mitenkään tule kysymykseen. Näin ollen onkin siis tuntunut mielekkäämmältä hankkia joko hyvän valuen peruskamaa tai sitten tavoitella ultraluxusta, josta itsellä on jo positiiviset etukäteisnuotit. Toisaalta aivan loppuvuoden ilmiönä on ollut myös laadukkaamman peruskaman löytyminen varsin hyvään hintaan.


Tapahtumat ja sosiaalisuus vuoden suurinta antia

Useat viskitapahtumat olivat parasta, mitä männävuosi tarjosi. Uisge, Cinderellan viskimessut ja ylivoimaisena ykkösenä Lontoon Whisky Show olivat upeita settejä täynnä hienoja viskiin hyvällä meiningillä suhtautuneita ihmisiä. Viski teemana on samalla noussut merkittäväksi tekosyyksi viikonloppupyrähdyksen suorittamiseksi johonkin paikkaan, johon ei välttämättä muutoin ensimmäiseksi olisi lähdössä. Sosiaalisuuden ja tapahtumien alla on luonnollisesti mainittava myös tastingit, joista erityisesti mieleen jäi Viskin ystävien seuran Tammisaaressa järjestämä Port Ellen -tasting: kerta kaikkisen upea tapahtuma.


Kotitastingit vähenivät, vaikka niillä olisi kysyntää

Loppuvuodesta on ollut hävettävän vähän aikaa maistella viskiä kotioloissa. Tämä seikka muutetaan uuden vuoden lupauksella. Kotitasting on nimittäin edelleen erittäin kohtuullinen tapa maistella niitä parempia viskejä ilman törkyisiä ravintolakatteita. Esimerkkinä kerrottakoon, että jo jonkin aikaa on tehnyt mieli maistaa Caroni Trinity -rommia ikään kuin opasteena rommien maailmaan. Tavaraa pitikin löytymän Bar Havenista, joten soitin heille tarkistaakseni, vieläkö löytyisi ja löytyihin sitä: 15 € / 2 cl. Pullon maksaessa alkossa 118 €, on tuossa ravintolahinnassa rouhea 445 %:n kate. Kun pullon hinta jo sellaisenaan on ollut toistaiseksi yli henkilökohtaisen kipurajan, ei tuota huvittanut maksaa, vaan homma hoitui joustavasti samplevaihdolla toisen harrastajan kanssa, kiitos siitä. Mutta kyllä noilla katteilla roudaan mielummin pulloni lentokentiltä ja maistelen ne kotona mukavasti kalsareissani.

Kaiken maistelun jäljiltä osa  kokemuksista on jäänyt enemmän mieleen kuin toiset, ja ne on listattu tässä:

Eläväpullo Awards 2013: 

Vuoden 2013 viski: Port Ellen Rare Malts 1978-1998

(Vuoden 2012 viski: Bowmore 1985 Signatory Cask Strength Collection, 51,6 %)

(Vuoden 2011 viski: Ardbeg Alligator)

(Vuoden 2010 viski: Lagavulin 16yo)

Vuoden lupaava tislaamotulokas: Glen Garioch

Vuoden tapahtuma: The Whisky Show

Vuoden tasting: Tammisaari PE
Vuoden paras value: Laphroaig 18yo (52,50 €, tuotu ulkomailta)
Vuoden paras viskin kylkiäinen: SMWS:n skotti vs. irkku -tastingissa tarjottu riimihärkä
Sykähdyttävin viskihetki: Port Ellen Rare Malts 1978 Tammisaaressa

Turistitasting joulun henkeen

Joulun alla oli mukava hiljentyä oikeiden asioiden äärelle. Niinpä joukko viskituristeja - blogisti mukaan lukien - kokoontui pieneen kotitastingiin, johon oli löyhästi plänätty sherryhenkisiä viskejä tarjolle joulun tuntua tuomaan. Sen tarkempia nuotteja näistä ei kirjailtu, mutta muutamia porukalta tulleita kommentteja otin ylös. Lopuksi kysyttiin sitten porukan suosikit.

Referenssiksi: Glenlivet 12:
Tuoksu: Vihreä omena, päärynää, tuorepuristettua omenamehua, raikas. Nallekarkkeja. Toffeeta.
Maku: Omena ei enää maussa tunnu. Raikas. Ei potki yhtään. Perushuttu, hyvä talousviski.

Perussherry: Glenfarclas 17:
Tuoksu: Kevyt punaisuus, ei oikein saa juuri mitään irti. Jouluisia mausteita.
Maku: Kirpeä, terävä, pistävä, pippurinen. Huonompi kuin Glenlivet. Mustapippurinen. Ei herätä intohimoja. Maistuu mausteille, mutta ei tähän muutoin oikein pääse sisään. Selkein pettymys näistä. Parani tiukempien viskien jälkeen.

Makeampaan sherryyn: Dalmore 18:
Tuoksu: Sherry syvä. Siirappinen. Luumu/rusinameininkiä. Hillomainen.
Maku: Pehmeä, hyvä. Pitkä suuntäyttävä ja suuta kuivattava jälkimaku. Todella pehmeä viski. Helppo erottaa juttuja.

Tuodaan sherryyn savu mukaan: Laphroaig PX Cask:
Tuoksu: Pehmeä savu, lääkemäinen, lyijyinen.
Maku: Pehmeä, sopiva alkoholi, ei liian laimea tai voimakas. Quarter cask on parempaa kuitenkin.

Väliin pleini tynskävahva: Glen Garioch 1995:Tuoksu: makea tuoksu, omenaa, vaniljaa.
Maku: Tykättiin.

Ja loppuun se iso viski: Talisker 57 North:Tuoksu: Ei oikein irtoa. Tarttisi vettä. Pippuria, mausteita.
Maku: Vesi avaa isosti.

Pahoittelen kuvassa näkyviä karvaisia käsiä.

Tulokset/fiilikset: Viidestä maistelijasta neljä raakkasi Glen Garioch 1995:n ykköseksi tästä porukasta. Sijalle 1,5 nousi bonuksena maistettu Glen Garioch 1994. Toiseksi Pääsi yhtä selvällä erolla Dalmore 18, joka miellytti maistajakuntaa kovin. Yksi maistaja olisi laittanut Dalmoren ykköseksi. Seuraavilla sijoilla olivat sitten varsin tasoissa Laphroaig ja Talisker, joskin Talisker yli yhdellä maistajalla myös jumbosijalla. Glenlivet ei herättänyt tunteita oikein mihinkään suuntaan, mutta Glenfarclas 17 oli useimmissa kirjoissa selkeästi huonoin viski näistä. Taitaa tuo Farclasin 17 olla välimallin travel retail -pullote, jota ei voi suositella ostettavaksi.

Sopivan kattauksen luominen kotitastingiin on aina mielenkiintoinen prosessi. Tämä suora oli mielestäni muuten oikein toimiva, mutta Laphroaig olisi voinut olla jossain muussa setissä. Samalla nousi kuitenkin esiin puute omassa viskihyllyssä: kaatovahvuinen perussherryviski. Benriach 15 PX olisi tällainen, mutta sen saanti on tätä nykyä niin rajoitettu, että yksi hyllyssä oleva pullo ei ihan heti aukea. Suosituksia otetaan vastaan.

Viskiturinointia Yle Areenassa

Tulipa vastaan Yle Areenassa Yle Puheen iltapäivässä kuultu Jarkko Nikkasen haastattelu, jossa on mukavan leppoisaa jutustelua viskeistä. Aika hyvä paketti viskistä ilmiönä mielestäni, ja salonkikelpoisessa muodossa siten, että täytynee varmaankin tuo linkittää tietämättömyyttään harrastusta paheksuvalle lähipiirille.

http://areena.yle.fi/radio/2113371

Pohdintaa viskien hinnoista

Käsittämätön kuukauden flunssa- ja muu puolikuntoisuusjakso on aiheuttanut tahtomattoman tauon viskiharrastukseen. Blogi aktivoituu kuitenkin heti, kunhan tästä saadaan paletti taas kohdilleen. Ennen varsinaisia maistoja kuitenkin muutama ajatus viskien hintakehityksestä. Mielestäni erittäin mielenkiintoisia artikkeleja kirjoittava dramming.com-blogi on useampaan otteeseen päivitellyt viskien hintoja ja ounastellut hintakuplaa jalon juomamme ympärillä. Uusin kirjoitus pohtii viskihuutokauppojen tilannetta – puoteja kun tuntuu ilmaantuvan nettiin yksi toisensa perään. Viskihuutokauppojen käyttäminenhän ei toki suomalaisia koske sen ollessa laitonta, mutta ne ovat siitä huolimatta varsin hyvä mittari viskien markkinahinnoista. Ja trendinä näyttää olevan, että nämä markkinahinnat ovat jyrkässä kasvussa.

Dramming.com pahoittelee sitä, että viski on alkanut kiinnostaa sijoituskohteena sellaisiakin tahoja, joita se ei juomana välttämättä kiinnosta yhtään. Myös osa tislaamoista on tietoisesti vahvistanut tätä puolta bisneksessä. Esimerkiksi alkuvuodesta Cinderellan viskimessuilla käymässäni Dalmoren tastingissa esittelijä promosi viskejään juuri tästä perspektiivistä (vai pitäisikö kirjoittaa pers-pektiivistä?) hyvin voimallisesti. Päivänselvä ongelma sijoittajien tulossa markkinoille on tietysti se, että juotavaksi viskiä ostavat joutuvat kilpailemaan markkinoilla sellaisten tahojen kanssa, joita ei mietitytä tulevan dramin hinta, koska tuota dramia ei ole koskaan tarkoitus nauttia.

Esimerkiksi suosittu huutokauppasivusto whiskyauction.com myy läjäpäin yli 500 € maksavia pulloja. Väittäisin, että näistä ani harva ostetaan juotavaksi. Harrastajallekaan ei liene ihan jokapäiväistä avata pulloa, joka on maksanut yli 200 €. Itse asiassa omasta kokemuksesta sanoisin, että arvokkaamman pullon avaamiseen muodostuu jopa jonkin kokoinen kynnys, eli ihan edellistä iltaa loiventamaan noita harvemmin availlaan. Toki harrastajaa jollakin kierolla mutta ihmiselle hyvin ominaisella tavalla lämmittää tieto niiden suljettujen pullojen olemassaolosta hyllyssä, mutta se ei silti liene se niiden varsinainen käyttötarkoitus.

Tilanne ei ehkä kuitenkaan ole niin synkkä kuin äkkiseltään vaikuttaisi. Viski ilmiönä tulee muutaman vuoden viiniä perässä. Viini on tunnettu sijoituskohde, ja arvoviinistä saa maksaa tuhansia euroja. Tästä huolimatta sen hyvän Bordeaux’n löytää edelleen kympillä (ainakin alkuperämaastaan) ja Alkokin on pullollaan mielenkiintoisia pottuja tuohon käyttöhintaan (10-15 €). Viinissä on toki maailmanlaajuinen kilpailu, mutta myös viskin puolella tislaamot puskevat tavaraa ulos täydellä höökällä, ja väistämättä tulee vastaan aika, jolloin kaikkea tätä viskiä ei myydä sormia napsauttamalla. Se tulee näkymään tavallisen tavaran hinnoissa, ja perusbulkin ja ultraluxuksen välille tulee jäämään myös harrastajan mentävä hyvien konstailemattomien viskien kolo. Tuo kolo saattaa tällä hetkellä näyttää ja tuntua kovinkin ahtaalta, mutta kun sinne pääsee tunkeutumaan, hyvänolontunne on sitten sitäkin parempi. Migulle tiedoksi, että tässä puhuttiin sitten loppuun asti viskistä.