Bunnahabhain Cruach-Mhona batch No 1, 50 %

Harvaa kiinnostanee, mutta kerrottakoon silti: Cruach-Mhona tarkoittaa läjää kuivuvia turvepaakkuja. Nokkelimmat jo arvasivatkin, että turpeistettu viski on kyseessä. Tämä on myös NAS ja epäilemättä varsin nuorta. Kun kuitenkin härkä sarvineen auliina odotti ja edellinen maistettu nuori Bunna oli herkkua, eikä viski kaiketi pullossa enää liiemmin kypsy, niin piti maistaman.

Bunnahabhain Cruach-Mhona batch No 1, 50 %

Tuoksu: Bunna 12yo:n tuttua epäpuhdasta hedelmää ja bensaa. Poltettua muovia. Lasia pyörittäessä voimakas mausteisuus iskee nokkaan: kuivaa savua. 12yo:ta suoviivaisempi savuisuus, mutta epämiellyttävä hedelmä on kuitenkin taustalla. Ei kutsu maistamaan.

Maku: Hedelmäistä tuntumaa alkuun, sitten holi iskee isosti. Kun siitä toivutaan, suuhun jää ihan mukava turpea fiilis, mutta ei kauheasti asioita kuitenkaan. Villen assosioimana voin tunnistaa myös lakritsin, mutta nimenomaan lakritsina, en laphroaig-tyylisenä lyijynä. Paranee lasin edetessä: 2 cl olisi tätä helposti liian vähän. Voltit ovat alkusäikähdyksen jälkeen itse asiassa aika kivasti kohdallaan: ei tarvitse lisätä vettä. Jälkimaussa ei mitään suuria juttuja. Tasainen kaatoviski, josta maksaisin 35e/puteli mökille mukaan otettavaksi. Maussa on sellaista tiettyä epämiellyttävyyttä, josta en pääse eroon ja jonka yhdistän Bunnaan. Joku muu voi silti kyseisestä ominaisuudesta pitää. 83.

Ville: T: Navettaa, punaista ylikypsää hedelmää, poljettua vadelmaa, marjaisuutta. Maatuneita asioita. Potkua löytyy. M: Ristiriitainen kokemus: ensin tuli tunne, että nyt eivät voltit turhia kursaile, enkä alkuun pitänyt sitä hyvänä. Savua oli ja salmiakkia. Mutta sitten alkoi nousta kivoja makeita juttuja savuisuuden rinnalle. Upgrade tuoksusta ilman muuta. Lopulta varsin mukavia makeita savujuttuja: lakritsaa, lihapiirakkaa. Eikä alkoholikaan pistele enää puolen lasin jälkeen. Tuoksun navettamaiset fiilikset ovat kadonneet. Ei ihan huono. Villen pisteet: 87.

Benriach Septendecim peated malt 17yo, 46 %

Edellisen entryn Smokeheadin jälkeen maistossa oli Benriachin uusi typerällä latinanimellä varustettu Septendecim 17yo. Etukäteisodotukset olivat katossa, koska palikat olivat varsin messevästi paikallaan: lupaava Benriach tislaamona, ikää jo kunnioitettavat lukemat, turpeistettua mallasta ja hinta kuitenkin alle 1 € / cl. Lähtökohdiltaan siis potentiaalista kaapintäytettä, mutta lunastaako odotukset?

Benriach Septendecim peated malt 17yo, 46 %

Tuoksu: Kaukaa nuuhkiessa makeahkon lämmin vastaanotto. Savu on kauempaa tuoksuteltaessa täysin kateissa. Sitten lähempää tuoksuteltaessa terävähkö lämmin savu tulee esiin. Hyvin maukas hedelmäisyys, punaista mietoa mausteisuutta ja sitten savua. Avokadoa? Lasissa 30min seistyään jopa hikisukkaisuutta tuli esiin, mutta se onneksi häipyi sitten. 

Maku: Alkuun antaa odottaa, mitä tapahtuu. Sitten mausteisuus ja savu alkavat vähitellen täyttää suuta voimistuen tasaisesti ja miellyttävästi. Savu on sittemmin pääosassa hyvin nahkaisena ja tummanruskeana. Myös vahva mutta tyylikäs maisteisuus läsnä. Nielaisun jälkeen seuraa laphroaig-tyylistä lyijyisyyttä ja poltettua puuta. Hieman yksioikoinen, mutta silti varsin herkullinen. Kärsi ehkä hieman tyhdimpisavuisen Smokeheadin maistelusta ennen tätä. Ansaitsee tilaisuuden tullen uuden maiston, mutta ei näillä eväillä suoraan ostoskoriin. 88.

Ville: T: Alkuun en juuri haista muuta kuin savua. leivontamausteita, vaniljaa. M: Ensimmäisen satsin vedettyäni sain tästä kyllä kiksejä. Smokeheadin jälkeen tämä on todella ryhdikäs: jälkimaku hyökkää ja täyttää suun. Vähän yksioikoinen toki, mutta bourbontynnyrin vanilja ja tammi mukavasti mukana. Jälkimaussa sikarilaatikkoa ja jopa tupakkaa. Mietin, mikä tämän erottaa islayn savuista, ja sen sanominen ei olekaan helppoa. Mutta ehkä tästä puuttuu tietty merellisyys ja suolaisuus, jotka korvautuvat puuverstaalla ja sikarisuudella. Villen pisteet: 87.

Smokehead, the Rock Edition Release 2012, 43 %

Maanantaina maistettiin kolme erilaista savuviskiä, joista ensimmäisenä Smokehead the Rock Edition Release 2012. Tästä kaverilta saadusta samplesta ei ollut sen kummemmin etukäteistietoja, joten maistajat olettivat maistelevansa blendiä. Tänään kansainvälisen hakukoneen avustuksella sitten havaitsinkin, että kyseessä on ehta Islayn single malt, jonka tislaamo on kuitenkin jätetty tarkoituksella hämärän peittoon. Mystery malt siis. Mielenkiintoista. 2012 Rock Editionista oli vaikea löytää tietoa itse viskin eroavaisuudesta normismokeheadiin. Tämä Limited Release taitaakin siis erota alkuperäisestä tuotteesta lähinnä pakkauksensa osalta: Rock Edition on mukana yhdessä jos toisessa rock'n'roll -tapahtumassa.

Smokehead the Rock Edition Release 2012, 43 %

Tuoksu: Ihan alkuun epämiellyttävä petrooli, joka kuitenkin väistyy melko heti ja tilalle tulee savua, joka muistuttaa kovasti Kilchomania: öljyistä autonrengasta ja tiettyä makeutta. Positiivisen voimakas ja luonteikas ensituntuma! Lasin pyörittämisen jälkeen savu kuivenee, voimistuu ja syvenee. Ei huono. Savun alta hentoa nahkaa ja jotain keltaista hedelmää, viittaa ananakseen? Yllättävän voimallinen tuoksu voltteihin nähden. Toistaiseksi paras haistamani blendituoksu [huom, tämä ei siis ollut blendi, mutta maistettiin sellaisenaan].

Maku: Pehmeän samettinen suutuntuma, sitten mausteinen kipakkuus leviää suuhun. Yleisilmeeltään kuiva: kuivaa nuotiota ja turvetta, joka kääntyy suklaaseen, mutta ei juurikaan hedelmää. Jälkimaussa kiva paahtoleipämäinen ja sikarinen veden kielelle tuova jopa suklainenkin fiilis. Jättää pienen erittäin mukavan kihelmöinnin suuhun. Plussaa voisi olla hieman suuremmat voltit, jotta voima pääsisi paremmin esille. Toimisi itsessään parhaiten ilman vertailukohtaviskejä. 88.

Ville: T: Vieno, tuore, pinnallinen savu, mutta kuitenkin miellyttävä. Jos tämän kaataisi single malt -pullosta, niin varmasti syntyisi ihan hyvät fiilikset. Aromikas. Maustepaletin osalta vaniljaa. Tyrnävämpiä bensajuttuja, kumimaisuutta.

M: Eka hörppy toi vahvan alkoholin piston, mutta sittemmin holi ei enää potkinut: aika pehmeästä tavarasta kyse. Savu hieman muuttaa muotoaan tuoksusta: ei enää niin petroolista, vaan mukaan tulee samettisuutta ja täyteläisyyttä. Makea sivujuonne: toffeemaista maitosokerisuutta/fudgea. Jälkimaussa lapparimaista lakritsia, joka on ehkä tämän makeuden lähde. Tervaleijonaa. Taustalla jotain vaikeammin hahmoteltavaa tunkkaista, josta en saa kiinni. Pikkukiva viski ja ihan kelpo tuote. Villen pisteet: 84.

Jälkikirjoitus: Viskiharrastus on täynnä oikeita totuuksia, joista yksi on, että blendit ovat huonoja. Siitä syystä tämän maistaminen oli hämmentävä kokemus: sehän maistui hyvältä! Podin jopa tunnontuskia, että annoin sen verran hyvät pisteet ja epäilin tilapäistä mielenhäiriötä. Tämä taas kertoi vaikeudesta ylittää niitä ennakkoluuloja, joita ennakkotiedot viskistä aiheuttavat. Joka tapauksessa, kyseessä on maukas viski ja jos sitä sattuu löytämään reilun kolmenkympin hintaan esim. lentokentiltä, puteli kannattaa ilman muuta kopata mukaan. Value on huikea. Niin, ja onhan tuossa pullossakin kieltämättä aika lailla munaa.

Kommentti sokkomaisteluun

Dramming.com -blogi järjesti mielenkiintoisen sokkomaistelusetin: halukkaat saivat tilata setin sampleja, jotka oli mahdollisimman pitkälle "sokotettu" eli kaikki tavat veikata alkuperää häivytetty. Samalla lanseerattiin kilpailu, jossa oli tavoitteena veikata, mistä viskeistä oli kyse. Alkuperäinen setti täällä.

Nyt maistelun tulokset on julkaistu ja niihin voi tutustua täällä. Viskit tuntuivat olevan äkkiseltään aika vaikeita, mutta osumaprosentti oli siitäkin huolimatta varsin heikko: kukaan ei tunnistanut yhtään tarkkaa pullotetta ja vain kaksi veikkausta 74:stä osui oikeaan tislaamoon. Kirjoittaja kyseenalaistaa johtopäätöksissään niin alue- kuin tislaamokaraktäärin ja vahvistuu siitä, että sokkomaistelu on vaikeaa. Ilmeisesti mukana oli varsin kokeneitakin maistelijoita. Kyseiseen blogiin kannattaa tutustua muutenkin. Hyvin kirjoitettua ja mielenkiintoista kamaa.

Miksi juoda muuta kuin Laphroaig Quarter Caskia?

Jouduin pohtimaan otsikon kysymystä, kun ystäväni herrassa ja viskissä - Erkka - päätyi hankkimaan viskihyllynsä täytteeksi toisen pullon kyseistä Lapparia edellisen oltua ehtynyt. Mies oli selvästi löytänyt suosikkinsa ja lentokentiltä parhaimmillaan noin kolmenkympin hinta auttoi tarkan markan miestä valinnassa. Kun kuitenkin muut maistetut viskit lasketaan gubbella vielä toistaiseksi kahdella kädellä, jouduin rakentavan asiakaspalautteen hengessä toteamaan, että muitakin viskejä olisi ja heti ensimmäiseen hyvään ei välttämättä kannata hirttäytyä ja jättää loppuja (toki usein vähän kalliimpia maistamatta). Saatoinpa jopa todeta, että kannattaisi maistaa rinnan QC ja 18yo, jolloin huomaisi 18yo:n monipuolisuuden ja rodukkuuden, minkä jälkeen 1/4-tynnyrillinen todennäköisesti esiintyisi kalvakkaammassa valossa.

Sillä sitähän sää kysyit. Jos esimerkiksi saman tislaamon tuotoksia maistetaan rinnan, usein on tarkoituksena vertailla niitä, etsiä suosikkia tai aivan simppelisti oppia erottamaan ne, koska monesti erillisesti maistettuna eroja ei osaisi sanoa. Omaan suuhuni quarter cask ja 18yo ovat asemoituneet juuri edellä mainitulla tavalla. Samalla logiikallani olen edennyt siihen, että kun tisleen ikään laitetaan vuosikymmen ja pullon hintaan useampi kymppi lisää, niin saadaan helposti aina parempaa ja parempaa kamaa nautittavaksi.

Kuitenkin, nautittuani edellisenä iltana messevässä ulkoporealtaassa viljalti dissaamaani Laphroaig 10yo:ta (koska en moisiin olosuhteisiin viitsinyt haaskata parempaa), jouduin toteamaan sen olevan varsin kelpo viski jos vertailukohtaa ei ole. Kun jälleen muistetaan, että quarter cask on normikympistä huikea upgrade ja edelleen valueltaan maailmanluokkaa (joka on eri mieltä, kommentoikoon nyt tai vaietkoon iäksi), niin onko Erkka sittenkään niin hölmö, jos hän haluaa pidättäytyä kyseisessä juomassa? Jos se maistuu, niin minkä vuoksi maistaa jotain toista tuplasti maksavaa juomaa jonka jälkeen kyseinen budjettiviski ei enää vaikutakaan niin hyvältä? Jos tätä ajatusta sovellettaisiin viskimaailman ulkopuolella, se vaikuttaisi täysin absurdilta. Ostaisitko tuplakalliin auton, vaikka et osaisi sanoa eroa halvempaan ellet ajaisi niitä aivan peräkkäin? Vai ostaisitko kuitenkin, koska se kalliimpi on kasattu Bayernilaisella moottoritehtaalla ja brändätty taitavasti jolloin uskot sen olevan parempi?

Kyseinen pohdinta kehoittaa minua jälleen viskien sokkomaisteluun, sillä näkisin, että se on ainoa tapa riisua viskistä pois kaikki turha kikkailu ja keskittyä itse tuoksuun/makuun. Sillä kieltämättä tilanne, jossa yritän tarjota Erkalle viskiä, joka on normiversion (lähtöhinta 30e) lisäksi viimeistelty pienemmässä tynnyrissä (+10e), otetaan yhdestä tynnyristä (+20e), ei värjätä (+10e), julkaistaan tislaamon 100-vuotisjuhlan kunniaksi (+30e) ja jota on tehty vain 5000 pulloa (+50e), ja joka on kyllä parempaa, mutta ei niin paljoa, ettei eroa pysty sokkona tunnistamaan, niin luulen, että Erkka edelleen nauraa viskihörhölle tonnimarkan pulloineen ja nauttii tyytyväisenä kolmenkympin quarteriaan. Toisaalta jos kaikki olisivat kuten Erkka, Ardbegia ei olisi varmaankaan avattu uudelleen.

Jotta ei menisi täysin hurskasteluksi, totean silti, että tuplaamalla sen kolmekymppiä saa kyllä kokemukseni mukaan usein aika paljon syvemmän kokemuksen. tuplaamalla sen löytää jo helposti kokemuksia, joita länsimaisissa kulttuureissa on yleensä lainsäädännöllä rajoitettu. Siitä ylöspäin en tiedä, kuinka hyvin hinta korreloi makuun. Kerron heti kun tilinauhani antaa myöten. Suosittelen joka tapauksessa maistamaan sitä 18-kesäistä lappariakin. Vaikka sitten eri kerralla.

Jack Daniels Single Barrel, 45 %

Bracciano, pieni keskiaikainen kylä Rooman lähettyvillä, yllätti yhdellä pittoreskilla baarilla. Juomahyllyllä oli myös viskejä, joista kuitenkin vain Laproaighin 10yo yhdestä maltaasta. Sitten silmät osuivat Jack Danielsin Single Barrel -pullotteeseen. Viskimaailman single cask -trendiä on käytetty tässä taidokkaasti hyväksi, mutta loppujen lopuksi kyse on samasta n. 4-vuotiaasta bourbonista kuin normaalistikin, mutta tämä tulee yhdestä tynskästä ja voltit on jätetty 45 %:iin. Hintaa määrämittaiselle kaadolle oli 3,5 €, johon juuri ja juuri taivuin. 

Jack Daniels Single Barrel, 45 %

Tuoksu: Hyvin kesäisen hedelmäinen, vaniljainen, avoimen pyöreä. Hentoa turvetta. Maukkaan kutsuva ja hyvä.

Maku: Alkuun pistävän voimakas, tuoksun hedelmää, suuta pistelevää mausteisuutta. Jälkimaku mineraalinen. Tynnyrisyys myös maltillisesti läsnä. 83.

Glenfarclas 10yo, 40 %

Black Door pubissa maistettu perustuote herkullisen 105:sen innoittamana:

Glenfarclas 10yo, 40 % (hinta: alle 5 € / 2 cl)

Tuoksu: Hyvin raikas hedelmä, banaania, tuoretta päärynäistä ruohoisuutta.

Maku: Pyöreä alku, sitten nektarimaista pehmeyttä suuhun. Jää vähän vajaaksi: ei mausteisuutta juurikaan. Persikkaa. Kevyt perusidea mutta ei mitenkään erityinen. 80.