keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Eläväpullo Podcast: Miika Lipiäinen ja Kyrö Distillery Company

Pienen viskitaukoilun jälkeen tarjoutui mukava mahdollisuus ottaa pari dramia ruisviskiä alan kotimaisen ammattilaisen kanssa, kun Miika Lipiäinen uunituoreesta Kyrö Distillery Companysta tuli vieraisille eläväpullo-residenssiin. Oman viskiharrastukseni ollessa vielä toistaiseksi hyvin rajoittunut mallasviskeihin, ruisviskit ovat olleet tuntematonta maaperää ja mielessä oli niihin liittyen paljon kysymyksiä. Niinpä tuli mieleen ajatus, että saman tien voisi kokeilla laittaa näitä kysymyksiä nauhalle kenties muidenkin kuunneltavaksi, ja Miikan näyttäessä idealle vihreää valoa, istahdimme soffalle älypuhelimen äänitystoiminto päällä.

Käsikirjoitusta ei sen kummemmin ollut, eikä oikeastaan päämäärääkään. Sen verran kuitenkin sovittiin, ettei varsinaisista tuotteista liiemmin puheltaisi, johtuen tiukasta laintulkinnasta markkinoinnin yms. suhteen. Lopputulos oli siis pikemminkin viskijutustelua kolmen mukiinmenevän ruiskin (joista Sazerac 18yo oli enemmänkin kuin vain mukiinmenevää) kera. Kuuntelu siis omalla vastuulla, samoin kuin aina potentiaalinen mielensä pahoittaminen (allekirjoittanut ei ole ammattilainen ääni/radio/viski- tai muullakaan alalla). Ihan ilman kuuntelueväitä kuitenkaan tuskin kannattaa kokeilla. Suosittelen ruista, mikäli sitä sattuu hyllystä löytymään.

Podcastin pääset kuuntelemaan tästä.

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen keskustelu! Olen ajatellut jo jonkin aikaa pyytää porukkaa koolle keskustelemaan viskistä ja muusta aiheeseen liittyvästä, mutta toteutus on jäänyt hieman ajatustasolle ja treenaamiseen. Ja lähinnä jutustelukavereina ollut muutama viskinystävä ja amatööri ja oli tarkotus laajentaa blogaajiin. Tämä oli kyllä hyvä idea pyytää alalla toimivaa haastateltavaksi ja jakaa hyvää tietoa. Videon kanssa on itselläni ollut toistaiseksi hieman ongelmia ja huomannut että pelkkä ääni toimii amatööriltä paremmin. Saa kyllä niin paljon enemmän asiaa äänen kanssa kuin pelkällä kirjoittamisella.

    Koskas pidetään "Henkilöt blogien takana" -iltama viskin ääressä? :)

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Joo, videoon ei kyllä itselläni ainakaan löytyisi osaamista tai esiintymiskokemusta. Mutta äänen kanssa on sinänsä ihan mahdollista saada ihan lunkiakin juttua. Täytyy miettiä podcast-sarjalle jatkoa, mikäli löytyy hyviä uhreja haastateltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järkätään kirjoittajatapaaminen ja nauhoitetaan kuulumiset....

      Poista
  3. Meni kyllä 40 minuuttia ohi ihan hujauksessa. Mielenkiintoinen podcast, kiitoksia tästä. Varsinkin viittaus Tuorlaan ja heidän tislausmahdollisuuksiin oli ihan uutta tietoa. Asunut kuitenkin 18 vuotta nuoruuttani paikan vieressä. Googlauksen jälkeen paljastui että he järjestävät "Oluen valmistuksen lyhytkurssi" -nimistä ohjelmaa. Saattaa olla että täytyy käydä suorittamassa pois, kun seuraavan kerran ryhmän laittavat kokoon.

    VastaaPoista