365 vuotta viskiä kurkusta alas

Viskin Ystävien Seura julkaisi Uisgessa kevään maistelukalenterinsa, ja yksi tapahtuma nousi hetimiten poikkeuksellisen huomion kohteeksi: sota-ajan viskien tasting. Osana huikeita kokemuksia jo aikaisemmin tarjonnutta Iäkkäät harvinaisuudet -sarjaa järjestettävä toisen maailmansodan ympärille rakennettu (ei silleen natsilla tavalla) kattaus tarjosi teemaan kuuluvat mainostukset, tunnelmaan virittävät marssimusiikit ja mielenkiintoisia pohdintoja aikansa historiallisesta viitekehyksestä Skotlannissa yleensä ja viskinvalmistuksessa erityisesti. Mutta toki kaiken keskiössä olivat itse juomat, joita oli sotavuosilta 1939-1945 haalittu paikalle neljän pullon verran. Sanomattakin lienee selvää, että näin iäkästi nektaria on enää olemassa hyvin rajallisesti ja varsinkaan aukeaa enää hyvin harvoin. Tässä mielessä viskiseura mahdollistaa siis jotain sellaista, johon tavallisella tallaajalla ei omin päin olisi mitään mahdollisuuksia. Kun varsinaisen maistelun jälkeen stashista löytyi extrana vielä 30-vuotias Ballantines, tuli yhtenä iltana kumottua 365:n vuoden verran tynnyrissä ja sittemmin pullossa kypsynyttä mallasjuomaa (ja Ballantines toki blendi).

Tastingin vetäjä Jarkko Nikkanen otti kantaa yhteen viskipiirien kestoväittelyaiheeseen eli viskin muuttumiseen pullossa. Yleisesti käsitetyn mukaan viskin maku ei enää pullossa muutu, mihin toki liittyy myös ikämerkinnän sitominen pullotushetkeen. Nikkanen kuitenkin kumosi tämän väitteen ja kuvaili pitkään pullossa majailleita viskejä ikään kuin viskissä olisi vesiharso päällä eli kuin joku pidättelisi viskiä ennen sen leviämistä suuhun. Samoin hyvin tiivistyneitä makuja olisi lupa odottaa jo senkin puolesta, että luonnollista haihtumista olisi saattanut jonkin verran tapahtua. Kieltämättä kuulostaa uskottavalta, että yleensä luonnonkorkin taakse suljettu viski olisi jossain määrin kontaktissa ympäristöönsä viinipullojen tapaan. Toki tätä on viskituristin vaikea arvioida, kun kovin paljoa kokemuksia vuosikymmeniä pullossa viettäneistä nektareista ei ole. Vaan täältä ne minun mielestäni maistuivat.

Linkwood 43yo 1939, 40 %

Diageon nykyään omistaman Linkwoodin 4 miljoonan litran vuosituotosta leijonanosa menee White Horse- ja Johnny Walker -blendeihin. Tämä on kuitenkin tislaamopullote ja siis luonnollisesti single malt.

Tuoksu: Makeaa pihkaista hunajaa. Herkkä. Teetä. Ylikäynyttä keltaista hedelmää. seetriä, mausteisuutta. Tiettyä savuisuutta mukana. Itse asiassa huikean mukava tumma tuoksu.

Maku: Voimakkaan mausteinen, pippurinen, kihelmöivä. Rakenne todellä öljymäinen ja kondensoitunut. Tuossa mielessä omaa luokkansa. Vahamainen ja hieman tanniininen, rusinaa, rommirusinaa, vanhaa puuvenettä. Maku on varsin pitkä ja tasainen: se nousee isosti heti ja pysyy todella pitkään suussa. Ei oikein laske pois ollenkaan. Jälkimaussa punaiset vahamaiset hedelmät hieman kirkastuvat ja suuhun jää vahamainen tuntuma. Hyvin erilainen viski kuin mikään aikaisemmin maistamani. Tanniinia, maukasta sherryisyyttä. Kuitenkin alkoholi jaksaa kestää tuoden runkoa tähän loppuun asti. 89.

Kommentti: Nikkasen mukaan sherry taittuu iän myötä hedelmäisestä mausteiseen. Ajatus sopi tähän viskiin.

Macallan 37yo 1939, 43%

Tuoksu: Varautunut alkuun, tummempi kuin Lindwood, sherryä. Mukava sherrypuun tuntu. Lasin pyörittämisen jälkeen selvä punainen sherryisyys jatkuu. Kypsää punaista marjaa. Liköörikirsikkaa.

Maku: Liköörinen kypsän tumma makeus, joka Linkwoodin tavoin iskee mausteisellä hyvin vanhalla puulla suuhun. Voltit eivät kyllä tunnu. Hyvin tummaa ikivanhan puuveneen fiilistä. jälkimaun voima ja sen koko ajan syvenevä samettinen jopa suklainen tunnelma toimii kyllä herkullisesti. Jälkimaku jatkuu ja jatkuu. Tämä on isoisäosastoa tyylikkäiden viskien sarjassa. Tämä voisi olla viski, jota Mannerheim joisi. 92.

Kommentti: Oma suuni ei löytänyt, mutta Nikkasen "oikeisiin vastauksiin" kuuluivat tämän viskin osalta myös: "kuivuu suussa suolaisuuden suuntaan. Sitten merellisyyttä ja eucalyptusta."

Glenlivet 42yo 1940, 40 %

Tuoksu: Kypsän keltainen tiivistynyt hedelmäisyys. Tyrnimarjaa ilman kirpakkuutta. Tuoksu on voimakas.

Maku: Nikkanen löysi tuoksusta selvän turpeen, ja viittasi vahvasti Islaylle. Itse en moista löytänyt, mutta maussa turpeisuus tulee jopa tuhkaisen voimakkaanakin. Raikas viski ja nautittava mineraalinen kokonaisuus. Minttua, eucalyptusta, jossa raikkaus jatkuu jälkimakuun saakka. Tässäkin on sitä uskamatonta iän tuomaa tiivistyneisyyttä, mutta sen lisäksi on keltaista hedelmää ja jo mainittua raikkautta. Tämä on keltainen viski par excellence: lähtökohtaisesti hyvä tisle, joka on tiivistynyt iän myötä. Jälkimaun loppuhönkäykset jättävät lopulta suuhun hedelmäisen nätin lämmittävän kalvon. Hyvin smooth. Kun muut viskit olivat selkeästi sherryvaikutteisia, olisin laittanut lanttini likoon sen puolesta, että tätä on säilytetty bourbon-tynnyrissä. 92.

Glen Grant 1945, 40 % 

Kyseinen Glen Grant on Nikkasen arvion mukaan pullotettu 80-luvun alussa, joten se arvioitiin 37-41 vuotiaaksi. Näin vanhan viskin jättäminen ilman ikämerkintää herätti yleisössä kysymyksiä: eikö tavarasta saisi parempaa hintaa laittamalla siihen ikämerkintää? Vedenpitävää vastausta emme saaneet, samoin kuin emme moneen muuhunkaan näitä viskejä koskeviin asioihin, koska tarkkoja tietoja ei ole. Nikkanen kuitenkin totesi, että kulttuuri on voinut tuohon aikaan olla eri ja tislausvuosi on voinut olla se, joka on nähty tärkeänä ilmoittaa.

Tuoksu: Suklaisen makea. Syvää tummuutta. Rommirusinaa. Erittäin herkullinen ja paras näistä. Syvää sherryä parhaimmillaan.

Maku: Seuraa hyvin tuoksua. Tymäkkää jopa mustan tummaa makeutta. Hyvin kondensoitunut nahkeiden kuivattujen hedelmien viski, jonka jälkimaku kuitenkin jättää tässä kattauksessa toivomisen varaa: hiipuu aika pian. Tuoksun jälkeen tämä oli sitten kuitenkin pieni pettymys. 86.

Illan päätteeksi hatusta vedettiin 30-vuotias Ballantine's, joka ei sekään aivan viime vuosilta ollut. Asiantuntijaosasto arvioi viskin olevan pullotettu vuonna 1971, joten sisältö olisi tislattu ennen sotaa vuosina 1937-1938. Huh.

Ballantines 30yo, 43 %

Tuoksu: Voimakas hieman esanssisen banaaninen tuoksu. Erittäin voimakas ja vähintään kohtuullisen kondensoitunut fiilis.

Maku: Makeus ja pehmeys, sitten hyvin maturoitunutta alkoholisuutta. Ei tanniineja kuten aikaisemmissa. Karkkista pehmeyttä. Sen lisänä kuitenkin myös jännää tumman mausteista syvyyttä joka kyllä toimii. Maku kuin burberry-kaulahuivi. 89.


Jury's Verdict: Kyllä on huonoksi menneet nykytastingit, kun joutuu NASseja maistelemaan. Ja vielä blendejä! Ei vaan, olihan uniikki setti. En etukäteen uskonut pääseväni illan aikana maistamaan elämäni parhaita viskejä, vaan ennen kaikkea kuriositeetteja. Niiltä osin varsinkin Glenlivet, jonka raakkasin illan parhaaksi, ylitti reilusti odotukset. Samoin Macallan, joka ei alkuun oikein avautunut, maistui viimeisiltä tipoiltaan jo vallan upealta viskiltä. Sitä olisi voinut hyvin refillin ottaa. Olen blogissani ennenkin hehkuttanut VYSiä, mutta joudun sen syystä tekemään tälläkin kertaa: aivan kertakaikkinen tilaisuus ja parhaalla tavalla viskin yhteisöllistä harrastamista. Bravo.

Glenfarclas 17yo, 43 %

Glenfarclasilta hieman harvinaisempi travel retail -rangen tuote maistossa.

Glenfarclas 17yo, 43 %

Tuoksu: Hyvin voimakas tuhkaisen punainen alkoholisuus tuntuu nenässä. Yllättävänkin voimallinen tuoksu voltteihin nähden. Tupakan lehteä. Tuhkaisuuden ja isoimman iskun jälkeen kuiva punaisuus ja hento suklaisuus nostavat päätään.Sherryinen punaisuus on sittemmin varsin tyrnävää. Nahkeita tummia hedelmiä. Tämä tarvitsee ilman muuta aikaa lasissa.

Maku: Hapan kahvi, joka kääntyy suklaaseen päin. Hieman kuivaa punaista marjaisuutta, mausteista alkoholista pistävyyttä, jälkimakua kohden tummentuvaa nugaata, tupakkaa, sikarilaatikkoa, tammea. Suutuntuma on tasapainoinen, mutta maku on joten hieman tunkkainen ja todella kuiva: tämä tarvitsisi hieman lisää makeutta ja hedelmää. Tynnyrin tanniinisuutta, jonka suhteen ollaan siinä rajoilla, onko liikaa. Ei paha loppujen lopuksi, vaikka aluksi makumaailma epäillyttääkin. Marjat ovat vähissä ja varsinkin jälkimaussa korostuu sikarinen savuisuus, joka on tämän paras piirre. 85.

Douglas Laingia Punavuoren Ahvenessa

Tuskin oli Uisgesta toivuttu, kun Viskin Ystävien Seura yhdessä Douglas Laingin kanssa toteutti muutaman Islay-viskin tastingin. Setti näytti paperilla oikein hyvältä, joten innolla siirsin luuni Punavuoren Ahvenen kabinettiin. Old Malt Cask -sarja on pääosin ollut mieleen ja nyt verrokkina olisi uusi Director's Cut -sarja tynnyrivahvuisia viskejä. En sitten tiedä, onko lukuisien erilaisten sarjojen perustaminen parhaiten uppoavaa markkinointia ainakaan allekirjoittamiseen, mutta kokeillaan nyt kuitenkin.

Bowmore 14yo 1996 Old Malt Cask, Refill Hogshead cask nr. 6837, 50 %

Tuoksu: Ensalkuun makeaa ja raikasta hedelmää, päärynää. Sen taustalta sitten mukavan raikas savu.

Maku: Puun tuntua, miellyttävää tanniinia. Sitten kihelmöivää raikasta varsin intensiivistä savua. pyöreä, hentoa suolaista merellisyyttä, jota vesi hieman avaa ja samalla leikkaa tanniineja. Vesi tuo myös lisää jälkimakua ja öljyynnyttää suutuntumaa. Kiva merellinen ja suolainen viski, joka nostaa silmissäni Bowikan kuvaa. 89.

Bowmore 15yo 1996 Director's Cut Series, Cask nr. 8034, 52,2 % 

Tuoksu: Merellinen perussavu, suolainen tummahko savu. Myös alkoholin tuomaa tummuutta mukana. Kenkälankkia.

Maku: Alkuun ei oikein aukea. Sitten pikkuhiljaa tummaa kärtsättyä possua, hieman sitrusta. Ei erityisen tyylikäs alkuunsa. Alkoholissa on voimaa, mutta viski on silti hyvin juotava. Ilman vettä tämä ei ole kuitenkaan erityisen maukas. Veden myötä syvenee ja tummentuu. Makeaa merellistä syvyyttä. Jälkimaku kihelmöi. Ei silti erityisen herkku. 85.

Laphroaig 14yo 1998 Old Malt Cask, Cask nr. 9227, 50 %

Tuoksu: Tiukemman savuinen, suoraviivaisempi kuin Bowmoret.

Maku: Peruslappari, helppo, suklaisen savuinen. Kuitenkin varsin pliisu. Jälkkärimainen suklaamakeus toimii. Perusjees viski illanistujaisiin, en ostaisi silti. 86.

Laphroaig 15yo 1996 Director's Cut Series, Cask nr. 8255, 57,2 %

Tuoksu: Syvempää terävämpää luonteikkaampaa savua, lyijykynää. Merellisyyttä. Tuoksuna ilman muuta parempi kuin edellinen OMC.

Maku: Tyrnävä, odottava, sitten isosti alkoholia, ei niinkään vivahteita. Tuoksu olisi antanut odottaa enemmän. Vesi avaa tätäkin, silti yksioikoiseksi jää. Öljyistä lyijyn jälkimakua. metallinen ja terävä. Silti tässä on luonnetta enemmän kuin edellisessä. 87.

Bruichladdich 21yo 1990, Director's Cut Series, Refill Sherry Butt nr. 8937, 57,1 % 

Tuoksu: Savua, kissanpissaa kivalla tavalla. Mandariinista maltaista makeutta. Hieman käyneisyyden tuntua. Sitten punaisempaa marjaisuutta, joka kietoo savua alleen. Vesitilkka puhdistaa piirteitä.

Maku: Punaista lämmittävyyttä, sitten aika töpäkkää alkoholia, punaista lämpöä, sopivan maltillista sherryä. Vesi tuo kihelmöintiä, käynyttä marjaa, joulua. Jälkimaussa nahkeakasvuista samettisuutta. Ei silti parhaalla tavalla iske tämä. Joku sellainen epäpuhdas sherry, jota en arvosta. Kellarissa ollutta samettitakkia. 84.

Kommentit: Tastingin viskit olivat todennäköisesti parempia kuin mitä ne minun suuhuni tänään maistuivat. Väsymys, kiire ja yleinen häsäys tuntuivat vaikuttavan sillä tavoin, ettei tänään ollut se paras viskipäivä. Omat arvioni menivät myös muuta maisteluväkeä vastaan, koska esimerkiksi ensimmäisestä Bowmoresta ei yleisesti ottaen pidetty erityisemmin. Maisteluväen yhteispisteet (pisteitä annettiin kolmelle parhaalle 3-2-1) jakautuivat seuraavasti: Bruichladdich 55 pts, Laphroaig 15yo 36pts, Bowmore 15yo 23pts, Laphroaig 14yo 19pts ja Bowmore 14yo 6pts.

Glendronach 17yo 1995 for Pikkulintu, 55,2 %

Iso käsi Pikkulinnulle jälleen tästä uudesta heille tehdystä tynnyristä.

Glendronach 17yo 1995 for Pikkulintu, 55,2 %

Tuoksu: Alkuun hieman jopa bensaista punaisuutta, monipuolinen ja jo erittäin laadukkaan viskin tuoksu.

Maku: Tanniininen suutuntuma, toffeinen karkkinen makeus, nätti tumman syvä ja makea sherryviski. Vesi korostaa karkkista makeutta. Suoraan sanoen tämä menee mielestäni makeudessaan hieman ätkälätkäksi ja siten yli. Silti rakenneeltaan hieno ja tyylikäs viski. 88.

Macallan 21yo, 43 %

Macallan, tuo legendaarinen nimi, jolta minä en ole tainnut maistaa yhtään hyvää viskiä. Josko nyt, kun ikääkin alkaa jo olla?

Macallan 21yo, 43 %

Tuoksu: Hedelmää, keltaista ja makeahkoa. Semipliisu ollakseen laatu (tai kallis)viski.

Maku: Pientä tanniinisuutta, hyvin samettisen pehmeä, mutta silti pliisu kokonaisesitys. Ei vaan iske. Uskomatonta 277 €:n hinnalla. 81.

Clynelish 23yo, The First Editions,50 %

Douglas Laing on viskibisneksessä tuttu nimi, mutta Laingeja riittää. Samaan katraaseen kuuluva Andrew Laing on pykännyt oman IB-puljunsa pystyyn vuonna 2010 The First Editions -nimellä. Pullot olivat muutaman esimerkin vahvuudella esillä Uisgessa, ja omaan lasiini löysin Clynelishiä.

Clynelish 23yo, The First Editions, 50 %

Tuoksu: hedelmää (toim. huom. loistava määritelmä ja kuvauksen kaari!)

Maku: Hedelmää ja nättiä tanniinsuutta. Erittäin helposti juotava hedelmän ja turpeen yhdistelmä. 89.

Kommentti: Uisge meni osaltani lähinnä sosiaalisessa viskinmaistelussa, ja tämä varmasti näkyy näissä ei-niin-informatiivisissa nuoteissa. Toisaalta olen jatkuvasti tullut entistä kauemmaksi siitä ajattelutavasta, että toisten ihmisten maistelunuoteista olisi sen kummemmin mitään erityistä löydettävissä. Oleellisin asia on se, onko viskistä pitänyt vai ei, ja siksi haluan kirjata itselleni tänne blogiin myös nämä hieman vajavaisemmat nuotit. Tälläkin postauksella on itselleni arvo muun muassa siinä, että se vahvistaa kuvaani Clynelishistä laadukkaana tisleenä.

Douglas Laing ja uisge 2013

2013 Uisgen tasting-listasta nousi omiin silmiini yksi nimi ylitse muiden: Douglas Laing. Mielenkiintoinen kattaus ja mukavat kokemukset edellisen vuoden Uisgesta johtivat siihen, että piti huolella kärkkyä lipunmyynnin alkamista. Jan Beckers oli jälleen mies paikallaan vetämässä mukavaa tuokiota, ja miehelle tuntui selvästi olevan tärkeää hyvän kuvan välittäminen brändistään ja viskikulttuurista ylipäänsä. Tämä näkyi muun muassa siinä, että ennen varsinaisen tastingin alkua saimme extramaistiaisen jyväviskiä, joka oli kieltämättä aika spesiaalitapaus:

Clan Denny 45yo 1965 Grain whisky, 44,7 %

Tuoksu: Makea toffeinen, lakua. Upean syvä, herkku.

Maku: Makea toffeinen vaniljainen bourbonvaikutus. Hieno! Rikas ja monikerroksinen rakenne, makea intensiivinen maku. Hieman bourbontyyppistä happamuutta tai tanniinia lopussa. Ainoastaan jälkimaku on lyhyt kuin Kekkosen tukka. 91.

Varsinainen tasting muodostui kolmesta tislaamosta ja kahdesta versiosta kutakin. Ennakkoon näistä Glen Grant oli varsin tuntematon, Bunna aina itselleni vaikea ja Caol Ila se odotetuin. Asiaan siis.

Glen Grant 35yo, 1975/2010, Douglas Laing Old Malt Cask, 50 %

Viski on kypsytetty refill hogsheadissa ja tuupattu viimeiseksi 12 kuukaudeksi cognaqtynskään.

Tuoksu: Alkuun hentoa bensaista savua, todella hentoa. Konjakkivaikutus saattaa tuntua pyöreytenä. Tylynä suoraviivaisuutena helkkarin hieno!

Maku: Tanniinit vahvoja, muta miellyttäviä. Kääntyy todella pehmeän alkoholin jälkeen heti pehmeään makeampaan kahviseen fudgeen, hellästi tosin. Vesi voisi leikata tanniineja. Kuivia hedelmiä. Nätti rakenteeltaan, konjakki ei pilaa makua. Todella tyylikäs perusviski. Kaikki tasapainossa ja ehkä paras lähtökohtaisesti kevyt keltainen viski, jota olen maistanyt. 94.

Glen Grant 20yo 1990/2010 Douglas Laing Old Malt Cask, 50 %

Kypsytysastiana on ollut sherrybutt.

Tuoksu: Alkuun lämmin perussherry, ei paljon muuta. Yllättävänkin pliisu.

Maku: Tanniininen sherryviski, joka kuitenkin alun jälkeen alkaa täyttää suuta hyvin intensiivisesti. Puun vaikutus on selvästi havaittavissa, ja on siinä ja siinä, onko se vain miellyttävää vai peittääkö jo makuja. Tyylikäs sherryviski ilman muuta, ei liian makea vaan parhaat sherryn ominaisuudet. Ikä ei kuitenkaan erityisesti tunnu. Henkinen ikä 15-20. 90.

Bunnahabhain, Douglas Laing Provenance Young and Feisty, 46 %

Tuoksu: Alkuun hyvin ponsumainen fiilis. Makeutta ja mallasta. Tunnistan tässä niitä Bunnan elementtejä, joista en oikein saa kiinni ja jotka eivät niin mieleeni ole.

Maku: Maku seuraa tuoksua. Jälkimaku toimii. 84.

Bunnahabhain 37yo 1974/2011 Douglas Laing Old and Rare, 57,6 %

Tuoksu: Makea sherry, px-meininkiä. Rommirusinaa. Hyvin väkevä ja intensiivinen viski. Nahkaa.

Maku: Makeus on sopivaa, sitten erittäin vahva tanniini, alkoholi, voima, tummanpunainen intensiivisyys. Nahkaa. Vesi avaa heti alkua huikealla tavalla. Jos edellinen Bunna oli tuttua kamaa niin tämä palautti uskon tislaamoon. Mukavan täyttävä suutuntuma. On hieno. 92.

Caol Ila Douglas Laing Provenance Young and Feisty, 46 %

Tuoksu: Lääkemäisyyttä, öljyä, merellisyyttä. Hyvin puhdas. Snadia hedelmää lasin pyörittämisen jälkeen. Makeaa sitrusta? lääkemäisyydessään on sillä rajalla, onko epäpuhdasta, mutta ei ole.

Maku: Odottaa, öljymäisen makea tunnelma, hyvin pehmeä rakenteeltaan ja alkoholiltaan. Maku on silti aika lyhyt. Alkoholi on kyllä tässä nättiä. Nuoruuden huomioiden nätti tuote. 88.

Caol Ila 27yo 1984/2012 Douglas Laing Old and Rare, 52,2 %

Tuoksu: Alkunuusku ensin hieman savuinen, johon sitten sherry yhdistyy ja nostaa kyllä erittäin paljon odotuksia. Sherry on kohtuullisen kuivaa.

Maku: Nyt on nätti savu. Tiukka drami ilman muuta, neatina liian tiukka, mutta aijai. Hyvät Caol Ila kyllä toimii. Tanniinia. Vesi avaa heti ja tuo makeutta kehiin, myös toffeisempaan pehmeään kääntyvää. Suolaisuutta hieman, ei kovin paljoa. Sipsisyyttä. Täyttää suun makean ja savun hienolla yhdistelmällä. Upea viski, joskaan en maksaisi 300 euroa. 93.


Kommentti: Kiva yhdistelmä nuorta ja vanhaa. Laatu kaikissa aika hyvin kohdallaan. 

Jura Boutique 1999, 55 %

Jura on ollut niitä vähemmän mieluisia tislaamoja itselleni. Uisgeväki kuitenkin kehui Juran Boutique-viskiä, joten piti sitä avoimin mielin maistaman.

Jura Boutique 1999, 55 %

Tuoksu: Maanläheisyyttä ja merellisyyttä. Ei epäpuhtautta.

Maku: Tasaisen maltainen maku: kellaria, nahkeaa hedelmäisyyttä, mukava peruskiva, mutta Juran perustisle ei vaan miellytä. 83.

Mortlach 1989, MacKillop's Choice, 54,9 %

Edelleen ollaan Uisgen tarjonnan ääressä. IB-Mortlachia lasissa.

Mortlach 1989, Mackillop's Choice, 54,9 %

Tuoksu: Sakea, lämmin, täyteläinen ja mukava tummanpunainen tuoksu. Tummaa kirsikkaa.

Maku: Tuoksun mukainen, lisäksi makeaa toffeisuutta. Nätti fudgeviski. 91.

Caperdronich 20yo 1993/2012, Duncan Taylor Cask 46215, 54,7 %

Uisgessa saaneeni viskisivistyksen mukaan Caperdronichin tislaamo suljettiin vuonna 2002 ja tuhottiin lopullisesti vuonna 2010. Lasissa siis katoavaa kansanperinnettä ja samalla uusi tislaamotuttavuus tähän blogiin.

Caperdronich 20yo 1993/2012, Duncan Taylor Cask 46215, 54,7 %

Tuoksu: Hyvin puhdas ja nätti keltainen viski.

Maku: Suoraviivainen ja jopa tiukka. Hyökkää kuin nuori hirvi. Kuitenkin hyvin tyylipuhdas ja kirkas viski, jossa tuo hyökkäyskin on varsin kiva. Vesi avaa lasiin eksoottisempia hedelmiä. 87.

Laphroaig 15yo, Douglas Laing Directors Cut Cask 8255, 57,2 %

Uisgessa maistossa Douglas Laingin uutta Director's Cut -sarjaa, jonka single cask -viskit on pullotettu tynnyrivahvuisina.

Laphroaig 15yo, Douglas Laing Directors Cut Cask 8255, 57,2 %

Tuoksu: Mukavan hedelmäinen savu, regu-lapparien lyijyisyys puuttuu. Grillipossua, puhdasta puun savua. Varsin miellyttävä!

Maku: Tiukka tuhkainen savuisuus ja puun makua. Jotenkin vain savua ja sulkeutuneisuutta. Tarvitsee vettä. Vesi avaa selvästi, ja sen voi nähdä liki elinehtona tässä. Nyt ollaan nätin lapparin äärellä. Jää silti OB-pullotteiden taakse kirjoissani. 88.

Yamazaki 18yo, 43 %

18-vuotiasta japanialaista kun ees kerran pääsis kokeilee, edes kielenkärjellä. Allekirjoittaneen neitsyys paukahti japsiviskien kohdalla Uisgessa, jossa paljon kehuttu Yamazaki 18yo oli niin vahvasti tyrkyllä, ettei kehdannut jättää väliin.

Yamazaki 18yo, 43 %, (hinta: 3 € / 1 cl)

Tuoksu: Makea esanssisuus, omenaa, päärynää, makeutta. Hienostunut sherry, joka ei jyrää. Alkuun yksinkertainen, mutta sitten kerroksisuutta tuntuu löytyvän reilusti.

Maku: On rehellinen tuoksulleen alkuun, mutta sitten punaisemmat sherrytunnelmat lisääntyvät: tanniinisuutta, joka vähentää makeutta sopivasti. Alkuun päärynää ja bourbonvaniljaa. Tuo vettä kielelle. On sellainen fiilis, ettei tämä kestäisi kovin paljoa lisää alkoholia. 87.

Jenkkiviskejä Uisgessa

Ensimmäisen Uisgepäivän viimeisenä aktiviteettina löysin itseni tutustumassa jenkkiviskeihin Sazerac Companyn ja James Cowanin johdolla. Kutsu tastingiin tuli yllättäen ja pyytämättä, kun kaveri joutui jättämään koko ensimmäisen Uisge-päivän väliin eikä halukkaita menejiä löytynyt. Aikaisempi kohtaaminen bourboneiden kanssa ei saanut minua vielä vaihtamaan jengiä, mutta kerrankos sitä kokeilemaan toisenkin kerran.

Cowanin esitys oli taattua jenkkihuttua, johon ei skottiviskien kanssa oli ainakaan yhtä vahvasti törmännyt. Esityksen rungon tuntuivat muodostavan se, minkälaisia palkintoja mikäkin viski on siellä sun täällä voittanut. Tuotteista oli hyvin selvästi nähtävissä se, että tarina oli itse tavaraa tärkeämpi. Toisaalta tyyli ei ollut huono, koska en ainakaan hetimiten itse keksi, miten kenties monille kuitenkin hieman vieraita tuotteita lähtisi markkinoimaan. Bourbonin valmistus ja muutakin perustietoa paikallisesta viskimarkkinasta käytiin myös ansiokkaasta läpi. Mutta sitten itse asiaan eli neljän tarjolla olleen whiskeyn kimppuun.

Buffalo Trace, 40 %

Tämä perustuote on esittelijän mukaan 8-12 vuotiasta ja pitää sisällään myös ruista.

Tuoksu: Makean banaaninen vaniljainen ja yllättävän syvä. Vaniljaisen mineraalinen.

Maku: Kevyttä, vesimäinen tuntu, hieman hapan, hieman esanssiseen taittuvaa makeutta. Mausteisuutta. Ok, mutta melkein mikä tahansa skotti biittaa tämän. 70.

Eagle Rare Single Barrel, 45 %

Tuoksu: Kovempi ja asteen tummempi. Vanilja jälleen vahvasti mukana. Huomattavasti rodukkampi. Appelsiinin kuorta.

Maku: Mehumainen alku, sitten pientä alkoholin potkua, joka tuo tähän jo hieman luonnetta ja syvyyttä. Selvästi tummempi ja luonteikkaampi maku. Alkaa olla jo kohtuujuotavaa. Silti kapea maku. Eikä erityisen monikerroksinen. Mausteinen yleisfiilis, lyhyt ja hieman pistävä silti. Tuoretta appelsiinia. 81.

Sazerac Straight Rye 6yo, 45 %

Tuoksu: Ruohoisempi ja hämyisempi. Myös voimakasta alkoholia, joka tuoksuttelulla paranee. tämä on yrttisyydessään itse asiassa aika loistava. Paras tuoksu. Jotain herkullista vihreää ruohoa, joka on loistava mutta jonka nimeä en saa mieleen.

Maku: Tanniinia suhun, sitten alkoholin myötä mausteisuutta, hyvin kuiva ja jopa katkera. Silti aika lyhyt viski. Maissin makeus on poissa, mikä on hyvä homma. Tasapainoa alkaa jo esiintyä. Metallisuutta. 84.

 Van Winkle Family Reserve Rye, 47,8 %

Tuoksu: Selvästi tummempi, makeaa punaisuutta. Maukas! Jopa hyvin huumaava tuoksu.

Maku: Tanniinit kovia, tästä eniten huomaa, että ollaan melkein eri tuotteen parissa kuin skoteissa. Kova ja tiukka silti. Todella vaikea pisteyttää kun koska on niin kaukana totutusta. 86.

Kommentit: Nämä viskit näyttäytyivät hyvin erilaisilta alkoholijuomilta kuin skotit. Van Winkle esimerkiksi oli mielestäni lähempänä rommia kuin viskiä. Alan vakuuttumaan siitä, että jenkkiviskeillä pitäisi olla joku tyystin erilainen nimi, koska ero on kyllä huikeasti suurempi kuin vain yhden e:n kokoinen. Illan raadin voittaja oli Sazerac 6yo ja Van Winkle sijoittui toiseksi.

Bowmore 18yo, 43 %

Uisgessa maistossa perusrangen Bowmore. 

Bowmore 18yo, 43 % (hinta: 3e/1cl)

Tuoksu: Maltillinen savu, jossa on ympärillä jotain epämiellyttävää.hikisukkaa?

Maku: Oikein miellyttävä! Savu on messevästi mukana, tasapainoinen ja hyvä suutuntuma. Jälkimaussa hennosti sitä sitrusta, jota olen tottunut paremmissa Bowikoissa maistamaan. Ei äärimmäisen monimuotoinen, mutta perusasioiden äärellä ja siinä kastissa kuitenkin jo varsin smooth. Mielestäni 17yo:hon verrattuna enemmän perusasioiden äärellä eikä niin makea. 89.

Mackmyra Skog, 52,4 %

Minulle jäi vuoden 2012 Uisgesta varsin positiivinen mielikuva ruotsalaisesta Mackmyrasta, toki pitkälti tack vare yhden poikkeuksellisen single caskin. Tämän vuoksi oli yllättävää, kuinka penseästi ruotsalaiset suhtautuivat omaan tislaamoonsa Cinderellalla. Lieneekö niin, että perusrange ei olisi ollut niin laadukasta vai onko niin, että omaa kohtaan ollaan kriittisempiä (ns. Teerenpeli-ilmiö)? Mackmyraa olisi ollut kymmenisen erilaista sorttia Cinderellalla tarjolla, mutta maisteluhinnat olivat niiden kohdalla poikkeuksellisen kovia. Jäivät siis väliin, kun muutakin oli tarjolla. Sen sijaan Uisgessa lasiin kaatui Metsä, jolla on ruotsalaisen esittelijän mukaan ikää 7-7,5 vuotta.

Mackmyra skog, 52,4%

Tuoksu: Hämyisän liuotinhenkisen savuinen, ei kuitenkaan mitään epämiellyttävää. Hyvällä tavalla pontikkaista. Hyvin intensiivinen.

Maku: Kuivattava, kohtuullisen tyly profiili, tammea. Varsin puhdas profiili, mutta pohjatisle on kuitenkin miellyttävä. silti kovuus ja yksioikoisuus rupeavat loppupuolella rasittamaan. 81.

Bunnahabhain 18yo, 46,3 %

Uisgen raadin korkealle rankkaama Bunnan 18yo piti maistaman. Yritän tasaisesti itselleni vaikeaa Bunnaa. Josko nyt löisi läpi?

Bunnahabhain 18yo, 46,3 %

Tuoksu: Pliisun keltainen, viittaa hieman oksennukseen. Alun shokin jälkeen muuttuu paljon miellyttävämmäksi: pähkinää, toffeeta.

Maku: Keltainen hedelmäisyys yhdistettynä hentoon mausteisuuteen toimii. Yllättävän mukava perusviski, mutta jää kyllä kauas esim. Laddie16sta. 84.

Kommentti: Ei lyönyt läpi vieläkään...

Balvenie Tun 1401 batch 5, 50,1%

Neljä sherrycaskia ja viisi bourboncaskia joiden tiedot on kirjattu etikettiin, ja näiden naittaminen kolmen kuukauden ajan tun 1401:ssä, josta on mukava kuva Just Peat it -blogissa.

 Balvenie tun 1401 batch 5, 50,1%

Tuoksu: Upea makean punainen tuoksu. Ei liian tunkkainen, vaan makea Balvenielle ominainen.

Maku: Samettisen pehmeä, suutuntumaltaan aivan uskomaton. Täyteläinen pehmeys, jossa sherry on täydellisesti yhdistetty voimakkuuteen ja jälkimaussa nousevaan tupakkaiseen ja hennon turpeiseen fiilikseen. 92.

Benriach 12yo, Sherry Wood, 43 %

Uutta 12-vuotiasta Benriachia. Kuka pysyy vielä kärryillä kaikista Benriachin valikoimaan kuuluvista viskeistä, käsi ylös.

Benriach 12yo, Sherry Wood, 43 %

Tuoksu: Kiva bensainen fiilis. Mansikkaa, punaisia varsin raikkaita marjoja. Mukava.

Maku: Ei erityisen leveä, mutta rikkaan pitkä alkumaku: lämmittävyyttä, pippurista kihelmöintiä, hyvin lähellä samaa kuin 15yo px wood, mutta ehkä hieman tunkkaisempi. Maku on varsin intensiivinen, mistä pisteet. Monipuolisuutta tästä ei erityisemmin löydy, eli mutkat suoraksi. Jälkimaussa kääntyy hieman turpeiseen maanläheisyyteen päin. 86.

Uisge 2013 ja Laddie 16yo, 46 %

Tammikuu oli viskiä täynnä kun Cinderellan ja Tammisaaren jälkeen tuli Uisge. Messut olivat järjestelyiltään oikein toimivat ja mukavasti oli eri tavaraa tarjolla kuin Cinderellalla. Kiitokset järjestäjille. Avasin pelin Laddiella:

Bruichladdich Laddie 16yo, 46 %

Tuoksu: Nätti, keltaisia hedelmiä, syvä ja tyylikäs.

Maku: Aijai. Syvät heti alkuun turpeisen suuntaan kääntyvät tunnelmat, upean pehmeä alkoholi ja kanervaisen mineraalinen metsäinen fiilis läpi dramin ja jälkimaun myötä pitkälle jälkeenkin. Toimii. 91.

Kommentti: En tiedä sitten, mikä merkitys on tynnyrillä, mutta tuntuu siltä, että Bruikan turpeistamaton tisle toimii meikäläisen suussa erinomaisesti.

Port Elleniä Tammisaaressa

Jälleen eräänä tammikuisena perjantaina sain etuoikeuden kuulua siihen ryhmään, joka kapusi viihtyisään minibussiin ja suuntasi nokan kohti Tammisaarta. Viskin Ystävien Seura yhteistyössä paikallisen viskiklubin kanssa oli kattanut esille sellaisen setin legendaarista Port Elleniä, että oksat pois. Etukäteen toki odotetuimpia olivat Rare Malts -sarjan kaksi Elleniä 2000-luvun taitteesta.

Jarkko Nikkanen veti loistavassa johdannossaan tislaamon historiasta vähintään keskipitkän oppimäärän, mutta kellaritilan holveissa kaikui tällä kertaa poikkeuksellisen voimakas henkinen malttamattomuus päästä käsiksi tarjolla olleisiin seitsemään Elleniin. Ja niihin nyt sukellettakoon, sillä historiaa voi lukea kirjoista.

Port Ellen 1980 Gordon & MacPhail Connosseurs Choice, 40 %

Tuoksu: Kauempaa mineraalinen merellisyys. Pieni häivähdys pesusientä. Pientä makeutta, ei juurikaan savua. Hyvin vaatimaton tuoksu, ei kovin kutsuva.

Maku: Nätti, pehmeä, helppo viski. Sopiva hedelmäisyys, jonka taustalla makea savu jyllää. Jälkimaussa tyrnävämpi savu nostaa päätään ja jättää suuhun pitkän ja hennon kihelmöivän tuntemuksen. Tuoksu ei antanut odottaa paljoa, mutta onhan tämä itse asiassa varsin laadukas viski! Omanlaisensa savu ja jälkimaku, avot. 90.

Port Ellen 18yo 1981-2000, The McGibbon's Provenance, 43 %

Tuoksu: Messevä lempeä lämmin sherry alkuun. Taustalla lämmin ja syvä savu. Hyvin nautinnollinen pehmeä viski. Myös makeampia keltaisia fiiliksiä. Savu on vain maltillisesti taustalla, ei pääosassa.

Maku: Eri maata kattauksen muut viskit: makeaa punaisuutta, selvää sherryä ja erittäin karkkisen makeaa, piparista savua. Tanniinisuutta. Mutta se nielaisuhetken maku, jossa tuo makeus ja savu yhdistyvät: huikeaa! Olo on kuin takkatulen ääressä lämpimään vilttiin käärittynä. 93.

Port Ellen 24yo 1975-1999 Signatory Vintage Cask 1761, 43 %

Tuoksu: Raikasta sitruksista merellisyyttä. Kepeä. Mineraalista hapokkuutta. Tuhkainen savu on hyvin maltillinen, korkeintaan sidottuna merellisyyden taustalle.

Maku: Hieman kuiva, suolainen merellisyys, hyvin maltillinen ja tasapainoinen, miellyttävä savu Hyvin suolainen. Ei oikeastaan makeutta. Helppo viski nauttia. Tasapaino on kuitenkin ihailtavaa. 91.

Port Ellen 26yo 1982-2009 Douglas Laing Old Malt Cask for Islay Whisky Shop, cask 4909, 50 %

Tuoksu: Likaista kuumaa asfalttia. Hyvin kesäisen poltteleva savu. Suoraviivainen, ei erityisen herkullinen. Sittemmin epäpuhtaus vähentyy.

Maku: Tanniininen kuivattavuus, hyvin tuhkainen kokokaisuus. Sitten voima alkaa pikkuhiljaa nostaa päätään, mutta mitään ihmeempiä ei löydy. Alkoholi on joka tapauksessa hyvin maltillinen ja jälkimakua kuvaa pitkä savuisuus. Perusviski, eikä myyttisestä nimestään huolimatta kovin erikoinen tapaus. 87.

Port Ellen 29yo 1978, 8th Annual Release, 55,3 %

Tuoksu: Kypsempää savua ja jotenkin eksoottista hedelmää. Varsin herkullinen savu, omanlainen profiili.

Maku: Nyt ollaan hyvän perusviskin äärellä: voimaa, savua, turvetta, rakennetta, pituutta. Puuta ja tanniinia. Upea! Tummaa lyijyä, rasvaista suolaisuutta. Merta. Hyvin syvä. Merellisyyden kyljessä mentholisuutta. Pieni makeus voisi vielä tehdä terää. 93.

Port Ellen 20yo 1978-1998 Rare Malts Selection, 60,9 %

Rare Malts Selectionin vuosina 1998 ja 2000 ilmestyneet Ellenit olivat ensimmäisiä OB-pullotteita vuonna 1983 suljetulta tislaamolta, ja joidenkin lähteiden mukaan juuri näitä on kiittäminen siitä, että Port Ellen nauttii nykyisin sellaista kulttisuosiota kuin se nauttii. Rare Maltsien jälkeen alkoi nyt jo kahdenteentoista osaan ehtinyt Annual Releasejen sarja.

Tuoksu: Etäämpänä lasista merta, sushia. Sitten lähempää savua. Lasin pyörittelyn jälkeen tumman huumaavaa savuisuutta, jonka huumaavuus on ainoa vinkki siitä, että voltteja on yli 60. Todella pehmeä. 8th releaseen verrattuna paljon syvempi ja tummempi. Uskomatonta makeutta yht'äkkiä myös. Tämä on tuoksussaan aivan omaa luokkaansa.

Maku: Tasainen ja kiva laskeutuminen suuhun. Voltit tuntuvat voimana, mutta säilyttävät valtavan pehmeyden. Tanniinisuutta löytyy, vesitilkka avaa ja syventää selvästi kokemusta, jolloin tästä itse asiassa sukeutuu aivan saatanan hyvä viski (toim. huom. pahoittelut kielenkäytöstä, mutta tuolta maistaessa todella tuntui). Käsittämättömän pitkän makeassa jälkimaussa vain kertakaikkisen rauhallinen olo: kuin sillä kiinalaisella heimopäälliköllä, joka The Last Samurai -leffassa kuolinhetkellään toteaa kirsikankukista: "They're all perfect." En tiedä, mitä tässä voisi enää parantaa. Paitsi että tavaraa saisi olla lasissa enemmän. Paras tähän asti maistamani viski. 97.

Port Ellen 22yo 1978-2000 Rare Malts Selection, 60,5 %

Tuoksu: Makeaa pehmeää jopa nugaata. Makeaa merellisyyttä. Ei pärjää tuoksussa 20-yolle. Voisi avautua vesitilkalla.

Maku: Voimakas, puinen, jotain sherryvaikutusta tuntuu. Mausteisuutta, merellisyyttä, itse asiassa hyvin erilainen. Uskomattoman voimakas, ja vesitipat avaavat tätä elämään. Kerta kaikkiaan! Jos puhutaan konseptista peat+sherry, niin nyt ollaan lähellä täydellisyyttä. Ei voisi uskoa, että puhutaan yli 60-volttisesta alkoholista. 96.

Kommentti: Upea tasting ja vertaansa hakevat Rare Maltsit. Nämä olivat keskenään selvästi erilaiset viskit 20yo:n ollessa selkeämmin bourbonpuuvaikutteinen ja 22yo:ssa ollen punaisempia sherryvaikutteita. Puhtaasti makuasia on, kummasta tykkäsi. Maisteleva kansa antoi pisteitä kolmelle parhaalle viskille eikä saanut näiden välille eroa tehtyä molempien päädyttyä 63 pisteeseen. Perässä tulivat 8th Annual Release 29:llä, Signatory 26:lla ja OMC kahdella pisteellä. Provenance ja MacGibbon's maistettiin virallisen kattauksen ulkopuolelta, joten niitä ei rankattu. Niistä kuitenkin Provenance illan ainoana selvästi sherryisenä PE:nä oli myös kovasti mieleeni.

Jälkimehustelut: Parhaita hetkiä viskinmaistelussa ovat ne, jolloin jotain uutta viskiä on juuri kaatanut kurkkuunsa ja kyseinen tisle tuo spontaanin hymyn kasvoille, kun on vaan niin hyvää. Joitakin kertoja moinen on tapahtunut yhdessä kaverin kanssa ja yhteinen kokemus on saattanut herättää myös spontaanin naurureaktion. Näiden viskien kanssa tällaisia kokemuksia oli useita ja koko sali jakoi ne. Jos joku vielä ennen iltaa tunsi epäilyksen kalvavan rintaansa, Tammisaaren herätysliike pastori Nikkanen paimenenaan poisti ne viimeistään näiden Rare Maltsien kohdalla. Huhhuh ja Amen.

Tamnavulin 45yo Sansibar, 40,3 %

Tervetuloa mukaan Eläväpullon "helmiä sioille" -osaston maisteluun. Kaksi päivää Cinderellan drameja takana, 100sek maistelulippuja kädessä, klo 14.03 ja tajutaan, että messut loppuvatkin klo 14 eikä 14.30 kuten oli kaavailtu. Kovalla kiireellä Symposiumin tiskille (jolla oli tosiharrastajan silmin varmasti messujen mielenkiintoisin anti, mutta niin paljon väkeä ja hösäävä tunnelma, että jäi siihen aika pitkälti tutustumatta) ja perinteinen tosiviskiharrastajan kysymys: "mulla on tässä sata kruunua, mikä on parasta, mitä sillä saa." (tuohan on myös varmin tapa välttyä saamasta sitä parasta kamaa, koska moiselle urpolle riittää huonompikin). En tiedä, sainko sitä huonompaa, mutta joka tapauksessa 45-vuotias kepeä Tamnavulin oli suoraan edellisen Glen Gariochin jälkeen selkeä virhevalinta, vaikka tämän parissa sitten käytännössä seuraava tunti rauhassa vietettiinkin (lasin kanssa oli ihan ok poistua messutilasta ja jatkaa maistelua hytissä tai käytävässä).

Tamnavulin 45yo Sansibar, 40,3 %

Tuoksu: Rauhallista keltaista hedelmää.

Maku: Maltillinen, mieto ja tasainen alkuun. Sitten kerroksisuus lisääntyy, mutta ei mitenkaan erityisesti. Pieni pettymys kyllä reissun viimeiseksi dramiksi. Ei juuri muuta kuin keltaisuutta. 84.

Glen Garioch 1986-2011, 54,6 %

Glen Gariochia tuli otettua Cinderellan ensimmäisen illan viimeiseksi hitaaksi sikarin seurana ja tuki makeudessaan sikaria kivasti (toki oli elämäni kolmas sikari, eli kossukin olisi varmaan tukenut sitä kivasti). Glen Garioch menee kirjoissani osastoon "lupaavat kohtuullisen tuntemattomat viskit".

Glen Garioch 1986-2011, 54,6 %

Tuoksu: Tasapainoinen ja ruskean punainen nätti tuoksu. Voimaa ja kanervaisuutta loytyy. Myös hieman jotain savuisuutta muistuttavaa.

Maku: Täyttää suun nyt jo tuoksua selvästi tummemmilla tunnelmilla. Myös mineraalisuutta on mukana. Ja sammaleista punaisuutta. Jopa nuotiota, olematta silti savuinen. Sherry korostuu veden kanssa ollen hyvin makeaa: px-tunnelmia ilman muuta. Myös eksoottisempia hedelmiä avautuu. Itse asiassa hyvinkin monimuotoinen ja laadukas viski. Kestää hyvin vettä ja sen lisääminen onkin suositeltavaa. Jättää sherryisyydessään tanniinisen kuivattavan fiiliksen suuhun. Makea maanläheisyys kaikkien muiden kerrosten kera tekee tästä eriherkun. 91.