maanantai 12. marraskuuta 2012

Highland Park 18yo Earl Haakon, 54,9 %

Highland Park lanseerasi vuonna 2009 The Magnus Series -trilogiansa ensimmäisen pullon, 15-vuotiaan Earl Magnuksen, ja viski myös 6000 pullon satsinsa ilmeisen nopeasti loppuun. Seuraavana vuonna ilmestynyttä Saint Magnus 12yo:ta pullotettiin vajaat 12000 pulloa ja se oli trilogian kerääjille varmasti pitkälti pakko-ostos, vaikka hinta olikin kohtuullisen suolainen 85 £. Moni keräilijä joutui sitten trilogian päättävän kolmannen pullon osalta pettymään, koska 18-vuotiasta Earl Haakonia tehtiin vain 3000 pulloa, joten sitä ei kaikille halukkaille tulisi riittämään. Niillekin, joille viski oli saatavilla, saattoi sen 160 £:n hintalappu muodostaa esteen. Tällä kertaa suomalaisilla oli pullan kohtuullisen hyvin uunissa, sillä kiinteän katteen monopolimyymälämme myi Haakonia maailman markkinatasoon nähden varsin kohtuulliseen 185 €:n hintaan. Sitä meni jokusia pulloja myös ravintoloihin, ja kun näin tuon hyllyssä Black Doorissa, oli rinnakkaismaistelu normi18yo:n ja Haakonin välillä pakko tehdä.

Paperilla Earl Haakon kiehtoo valtavasti. Highland Park 18yo on itselleni osoittautunut yhdeksi niistä viskeistä, jota voisi harkita, jos vain yhtä viskiä saisi lopun elämäänsä juoda. Jos siihen kuitenkin jotain toivoisi, niin voltteja saisi olla jokunen lisää. Earl Haakon vastaa tähän haasteeseen ja pienellä tuotantomäärällä voisi kuvitella, että valitut tynnyritkin olisivat kohtuullisen tarkkaan valitut? No, maistetaan.

Alkuun maistamani regulaari 18yo (Black doorissa 6 € / 2 cl) maistui jälleen kerran erinomaiselta. Tuoksussa oranssia hedelmää, taittuu hieman eksoottisenkin puolelle, sitten maanläheisyys lisääntyy. Makea ja kohtuullisen syvä tuoksu. Suutuntuma aivan huippuluokkaa. Hennon mausteinen alkoholisuus kylkeen ja maun luppopuolella kanervainen maanläheisyys nousee miellyttävänä. Jos se ainoa tynnyri autiolla saarella olisi tätä, ei olisi valittamista. Voimaa vaan saisi olla lisää. Sherry ei ammu yli, mistä pidän tässä. Suuhun jää pitkäksi aikaa tuo turpeinen täyteläinen kaiku. Huippua. Jos tuosta sikarilaatikkosuudesta pitää niin tämä kyllä toimii. Pisteissä palattiin taas 92:seen.

Highland Park 18yo Earl Haakon, 54,9 % (12 € / 2 cl)

Tuoksultaan kaukaa huomattavasti tummempi, myskinen. Syvää sherryä, tammea ja alkoholin mukanaan tuomaa ominaista synkkyyttä. Lasin pyörittelyn jälkeen huumaava voima syvänä ja mystisenä. 18yo:n kanssa eri viski on kyseessä. Avauduttuaan lasissa hedelmä lisääntyy mutta tummuus ja herraskaisuus säilyy.

Maku odotuttaa kielellä pitkään. Isohko mausteisuus tulee ensin, sitten hyvin pehmeä alkoholi. Veden lisäämiselle ei ainakaan iskun puolesta ole mitään tarvetta: tämä on täysin juontivoimakkuudessaan. Suutuntuma on alkoholin myötä hieman kuivattava. Tuoksun tummuus paljastuu sherryisyydeksi eli tämä on sherryisempi kuin 18yo, mutta ei kuitenkaan samoin kuten 21yo tai 25yo. Ei ensimaistolla wow-fiilistä. Vanhempien hp:iden tunnelmaa kuitenkin sherryisessä mausteisuudessaan ja kihelmöinnissä. Kihelmöinti on myös vallitseva tunnelma jälkimaussa, jossa turvetta tuntuu vähemmän kuin regu-18:ssa. Tämä on tyrnävämpi, suutuntumaltaan isompi, mutta ehkä vähemmän mielenkiintoinen. Mutta sitten: veden lisäyksen ja pienen odottelun jälkeen kihelmöivä jälkimaku alkaa avautua ja näyttää parhaita puoliaan. Hulppeaksi nousevaa jälkimakua tukee vielä jälkimaun jälkimaku, joka on uusi kokemus viskeissä minulle ja kertoo tämän pituudesta. Lopun elämys siirtyy portaattomasti myös itse maun loppupuolelle, joka alkaa sekin olla aika valtava ja miellyttävän samaa maata kuin jälkipoltot. Parantaa mainettaan pisteellä per huikka viimeisten siemaisujen aikana. 2-senttinen loppui siinä mielessä kesken. Joka tapauksessa omassa kategoriassaan huippuviski. 93.


Kommentti: Mielestäni Earl Haakon tuo normaaliin 18-vuotiaaseen ilman muuta jotain lisää. Se, kannattaako moisesta lisäyksestä maksaa kolminkertainen hinta, on maku- ja lompakkoasia. Kyseessä on tyypillinen luxus-tuotteen hinnoittelukysymys, jossa hinta-ominaisuus-käyrä kääntyy yht'äkkiä räjähdysmäiseen nousuun. Tai sitten se regu-18 on vain niin käsittämättömän hieno viski hintaansa nähden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti