Bruichladdich Port Charlotte PC9, 59,2 %

Bruichladdichin vahvasti turpeistettu Port Charlotte -sarja on edennyt yhdeksän vuoden ikään. Bruichladdich on ollut tarjonnan sekavuutensa vuoksi Islay-viskien kategoriassa hieman luotaan työntävä: erilaista putelia tuntuu löytyvän loputtomiin. Hieman skeptisesti lähestyin siis tätä Uisgessa. 

Bruichladdich Port Charlotte PC9, 59,2 %

Tuoksu on mukavan hiilinen, Octomoresta tuttua savua, varsin voimakas.

Maussa tulee ensin tolkuton makeus, johon yhdistyy sitten erittäin vahva lyijyinen savu. Tervaleijonaa. Alkoholi iskee, mutta lyhyenä. Maitosuklaata. Suutuntuma on öljymäisen kiintyvä ja viski jättää suuhun kermaisen tunnun ja omanlaisensa mikroilmaston. Hieno ja intensiivinen viski. Aijai. 91.

Suuri Sherrykamppailu: Glendronachit rivissä

Glendronach on tunnettu sherryisyydestään ja sen mukana tulevasta raskaudesta. Pitkät sherrykypsytykset lyhyen finishtelyn sijaan saavat näihin usein myös suorastaan jälkiruokaviinimaista tummaa väriä. Tähän raapustukseen on kerätty nuotit neljästä Glendronachista. Kaksi ensimmäistä on maistettu Uisgessa ja kaksi viimeistä eilen kotosalla. Arvostelut eivät siis ole välttämättä täysin linjassa, joskin oli hauska havaita, kuin yhteneväisiä fiiliksiä näistä löytyi. Uisge-viskien jälkeen saatiin myös mielenkiintoinen Oloroso vs. PX -battle, jossa pyrittäisiin ratkaisemaan sherryjen paremmuus. 

Glendronach 1991-2011 19yo, 55,4 %, Oloroso sherry butt nr. 2406, btl 460/532 (maistettu Uisgessa)

Tuoksussa tummia vesiä, rusinaa, ei mitään marjaisia sävyjä, mutta silti raikas, ei tunkkainen.

Maku on hyvin töpäkkä, ruskeita elementtejä, nugaata, vaaleaa maitosuklaata. Mummon kammaria (hyvällä tavalla). 91.

Glendronach 15yo Revival 46 %, kypsytetty Olorosossa ja osin Pedro Ximenezissä.

Tuoksussa makea, jotenkin fenolinen öljyisyys. Maku paluuta maan pinnalle edellisestä varsin herkullisesta. 

Maku on hyvin tasapainossa, tummapiirteinen. Tuoksun ehkä lievä epäpuhtaus on tiessään ja tämä on hyvin tasainen ja helppo sherryviski. Luonnetta ehkä kuitenkin puuttuu? 88.

Uisge-Glendronachien jälkeen kotimaistossa oli pari samplea, joissa mielenkiintoa etukäteen herätti kohtuullisen lähellä toisiaan olevan iät (18 ja 21yo), mutta eri sherryssä tapahtunut kypsytys. Kumpi voittaa, karhu vai leijona?

Glendronach Single Cask No. 1, 1993 Aged 18yo, Oloroso sherry butt, 54,9 %

Väriltään hieman vaaleampi kuin 21yo PX, mutta kuitenkin hyvin tumma.

Tuoksussa kuivattuja hedelmiä, herkkää kahvisuutta. Upean syvä tummanruskea tuoksu, makeaa rusinaa. Herkullisen syvä jälkkäriviinimäinen elämys, vanhaa maaviinikellaria, jossa kostean homeinen tunnelma - hyvällä tavalla. Pehmeää täyteläisyyttä. PX:n maistamisen jälkeen nugaata. Nostattaa valtavat odotukset makuun! 

Maussa terävä alkoholinen puraisu, tummia fiiliksiä, mutta tuoksun pehmeys ei heti tunnu. Vettä tuntuisi kaipaavan. Sulkeutunut. Raikkauden puutteeseen kaipaisin hienorakenteisuutta, mutta sitä ei löydy. Jotain kitkeryyttä sikarilaatikkomaista, mikä ei ihan toimi. Tuoksun maakellarin herkkufiilikset kääntyvät maussa negatiiviseksi. Vesi avaa selvästi, pehmentää suutuntumaa, sen myötä maku alkaa myötäillä tuoksua, mukaan tulee nyt niitä kahvimaisia, jopa suklaisia elementtejä. Myös makeutta. PX:n maistamisen jälkeen tässä on jonkin verran lisää luonnetta, maitosuklaata. Silti tietty makujen yhteennivoutumattomuus vaivaa: suklaa vs. alkoholi vs. punaiset maut ovat irrallisina eivätkä muodosta koherenttia tarinaa. Tuoksu olisi voinut olla vaikka 96, mutta kokonaispisteiksi 91.

Ville: T: Makean sherryinen, alkoholissa lioitettuja mehustettuja punaisia marjoja, jouluisaa jälkiruokaa. Eksoottisempaa (papaija?) kuivattua hedelmää. Iäkkään jälkiruokaviinin tuntua, esim. vanha port, joka tihkuu sokeria. Täyteläisempi, paksumpi kuin 21yo. Kirsikkaa ja marjaa. M: Latteampia makuja (kuten nahkaa) enemmän kuin olisi toivonut. Ensipuraisu ei ollut täysosuma. Kuivempi kuin tuoksu antaisi odottaa. Tuoksun monivivahteisuutta ei synny. Marjat katosivat mausta. Sikarilaatikkoa, kahvia. Veden myötä makuun tulee keltaisia piirteitä. villen pojot: 87.



Glendronach Single Cask No. 3314, 1989 21yo Pedro Ximenez Sherry Puncheon, 53,5 %

Väri: erittäin tumma, ruskea, coca-cola

Tuoksu on kirkkaampi, raikkaampi ja kovempi sherry kuin edellinen oloroso. Kuitenkin hyvin tumma tämäkin. Ei niin "homeinen" kuitenkaan. Marjat ovat hieman kirpakampia ja raikkaampia. Erittäin maukas, mutta jää silti aistillisuudessaan jälkeen olorososta. Karhunvatukkaa. Ajan myötä alkaa nostaa fiilistään ja mennä ehkä jopa 18yo:n ohi. Todella vaikea sanoa, kumpi on parempi. Molempia voisi nuuhkia vaikka tunnin, eikä maistamaan olisi mikään kiire.

Maussa on pehmeämpi suutuntuma, tanniinista kuivattavuutta. Sitten alkoholi, mutta maltillisempana kuin 18yo:ssa. Holin jälkeen ruokosokerihunajaista makeutta, jopa teemäisyyttä. Pistävyyttä, joka tuntuu muodostuvan todella pienistä partikkeleista suussa. Jännää kihelmöintiä. Parempi maku kuin Olorosossa. Ehkä myös sherryisyydessään tutumpi. Yksioikoisempi. Varsin herkullinen kuitenkin. Vesi tuo hedelmiä enemmän mukaan. Mehukkaanpunaisissa fiiliksissä koko ajan liikutaan: sulaneeseen suklaseen dipattua kirsikkaa. Jälkimaussa sama kiva pieni pisteliäisyys kielenpäässä. Hyvä viski, mutta vähän yksioikoinen. Suuhun jäävästä lämmöntunteesta yksi lisäpiste. 90.

Ville: T: Muscatel-maista jalohomerusinaa, lähellä edellistä. Sokerinen makeus on omalla tavallaan yksipuolinen. Odotan saavani enemmän juttuja 18yo:n mausta. Rypälettä ja marjaa. M: Aika terävä tämäkin, ei ihan täysosuma. Kermatoffeeta. Erilainen ensipuraisu kuin 18yo: pehmeämpi, pyöreämpi ja paksumpi. Jälkimaussa pistoa ja jotain, mistä en tykkää. Punaista jouluomenaa. Hedelmän kuorta tai jotain muuta hieman epämiellyttävää alkuun. Näissä molemmissa on liikaa tunkkaisuutta mukana: epäselviä makuja; mitäs tässä nyt onkaan. Voi olla, että nämä viskit ovat hieman liian vaikeita itselle. Tuoksut ovat huippuja molemmissa, mutta maut eivät ihan vastaa. Villen pojot: 85.


Oloroso vs. Pedro Ximenez - the Verdict

Oloroso on aistillinen, pehmeä, agraarisen robusti, herkkä. Kuin kellarin pimennossa kasvanut maatilan tytär, joka puberteettinsä kunniaksi laittaa maantien värisen tukkansa leteille ja astuu ulos kosteaan aamuun. Kellarinhaju ei kuitenkaan nahastaan heti lähde, joten kanssakäyminen edellyttää tiettyä maalaisromantiikan kaipuuta. PX taas on julkea kaksossisko, mustatukkainen teräväsuinen poikatyttö, joka flirttailee raitin poikien kanssa, kapinoi vanhempiaan vastaan, mutta kirjoittelee samalla runoja nahkakantiseen muistikirjaansa. Kumpi siis on parempi? On todella vaikea sanoa. Kelailisin, että toisen kanssa saattaisin nousta taivaisiin, leijua kauneimpiin uniin. Toinen taas vetäisi mukanaan helvettiin. Kadu en silti kumpaakaan.

Ville: näiden pisteyttäminen ei ollut helppoa. Tuoksujen huikeus vei odotukset korkealle ja maku toi alas. Tuoksut jopa yliviivasivat maun pettymystä. Tykkäsin kuitenkin enemmän olorososta. Nämä olivat jossain vaiheessa pisteiden valossa paljon alempana, mutta pienen tauon jälkeen saatiin neutraalisuutta arviointiin. Eivät kuitenkaan markkinahintansa väärtejä. 

Muita havaintoja

Tämä ilta opetti monta asiaa. Ensinnäkin, Oloroso on mielestäni vähän parempaa kuin PX. Tai ainakin herkempää. Toisekseen: 2 cl on liian pieni maisteluannos. Illan dramit olivat kolmesenttisiä, mutta mittatikkua tarkemmin analysoiden ja Villen valutellessa tyhjästä maistelulasista vielä niitä viimeisiä epätoivoisia tippoja, tulin siihen perusteltuun ja rationaalisesti kiistattomaan johtopäätökseen, että juuri optimin viskiannoksen koko on 3,1415226535 cl. Varsinkin tällaisissa monivihahteisissa viskeissä on kiva, että tavaraa lasissa riittää viljalti. Ei silti lähdetä puhumaan 4 cl:n satseista, sillä sehän menisi välittömästi dokaamisen puolelle ja olisi muutenkin vulgääria. Samoin kuitenkin huomaa, että Uisgen sinänsä toimivat 1 cl:n annokset eivät tartuta paperillekaan niin paljoa luonnehdintoja viskistä. Toisaalta ne mahdollistivat sitten useamman maistelun ennen huomiokyvyn vääjäämätöntä herpaantumista.

---

Ja sinä, joka bongasit optimaalisessa maisteluannoksessa laskennallisen virheen: Olit oikeassa, mutta suosittelen silti rillien vaihtamista piilareihin, urheiluharrastuksen aloittamista ja lunkimpaa viskinharrastamista, sillä siitä huolimatta, että käytät alkoholia, huomiosi kiinnittyy vääriin asioihin. Korjataan nyt kuitenkin se dram-koko: 3,1415926535 cl. 

Vasemmalla 18yo, keskellä 21yo. Oikealla Benriach Solstice, josta tulee entry myöhemmin.

Glenmorangieta Uisgessa

Uisgepäivitykset jatkuvat. Glenmorangie on mielestäni lupaava brändi ja ensimmäisellä kerralla maistettu 18yo iski todella hyvin. Toisella kerralla se taas ei oikein maistunut ja kolmannella taas palautti uskon. Miksi tislaamo tekee viskiä, jonka maku vaihtelee maistelukerroittain?!? Joka tapauksessa makuprofiilina appelsiininen, mutta kuitenkin suun täyttävä viski on vaikuttanut mielenkiintoiselta. 

Glenmorangie Finealta, 46 %

Finealtassa on käytetty turpeistettua mallasta ja kypsytystä on harjoitettu ex-bourbonissa ja sherryssä.

Tuoksultaan perusmakea, kuitenkin aika vaisu. Savua jossain taustalla. Hedelmäinen ja alkoholisuuttakin löytyy. 

Maultaan mukava miedon savun ja kypsän oranssin hedelmän liitto. Lopussa turpeisuutta. Tätä joisi kyllä mielellään! 90.

Glenmorangie 25yo, 43 %

Tämä high-class-viski on viettänyt aikaansa niin ex-bourbonissa, sherryssä kuin ranskalaisessa burgundytynnyrissä. Hinta menee päälle 300 €:n ulkomaillakin, mikä kyllä järkytti satunnaista messukävijää. 

Tuoksu on massiivisen monivivahteinen. Appelsiinimäisyyteen yhdistyy hieman tummempia elementtejä, nahkaa. 

Maussa on kuiva suutuntuma, tanniineja. Sitten hedelmäisyys syrjäyttää kuivattavuuden ja tuo vahvan maanläheisen, mutta yllättävän raikkaan tunteen. Hieno ja tasapainoinen viski, mutta ehkä jotain lisäpotkua voisi toivoa. Nyt kun jälkikäteen tiedän hintatason, en kyllä maksaisi lähellekään moisia summia tästä. 90.

Jura Prophecy, 46 %

Uisgessa oli tarjolla kattavasti myös Juraa. Tästä tislaamosta on ollut toistaiseksi vaikea muodostaa mielipidettä, joten annoin sille yhden näytönpaikan valiten sen nelikentän stydistä ja savuisesta reunasta löytyvän Prophecyn. 

Tuoksussa on savua, mutta myös jotain epämiellyttävää käynyttä. 

Maussa on hyvin tehoa, suuntäyttävää voimaa ja savua. Huippuelementit kuitenkin puuttuvat. 86.

The Glenlivetiä Uisgessa

The Glenlivetissä ollaan konstailemattomien perusviskien parissa. Ei ihmeempiä kikkailuja, finistelyjä tai savusteluja. Oma kokemukseni on, että viskiharrastuksen alkuvaiheessa nämä voivat olla hieman tylsiä, kun eivät tarjoa oikein mitään äärielämyksiä. Maun kehittyessä herkkyyttä ja vivahteita alkaa kuitenkin arvostaa. Tai sitten ei. Sun kuitenkin huomasin, että näistä on omalla kokemuksellani vaikea löytää liiemmin adjektiiveja kuvaamaan viskiä. Sen kyllä kykenee sanomaan, onko viski hyvää vai ei. Which is nice.

The Glenlivet 12yo, 40 %

Tuoksussa raikkaita elementtejä: päärynää, vaniljaa. Tähän Gordon Muir antoi hyvän vinkin tastingissaan: klyyvaria ei välttämättä kannata tunkea syvälle lasiin heti ensialkuun, vaan tuoksutella hieman (n. 10-20 cm) kauempaa, jolloin esille saattaa nousta erilaisia aromeja. Tästä nousi tuo mainittu päärynä. 

Makuna on hyvin puhdas päärynäinen mallas. Vaniljaa. Perushyvä. 83.

The Glenlivet Nàdurra 16yo, 54,2 % batch 11091 (?)

Tuoksussa kirpakoita hedelmiä, sitten tallimaisia vivahteita.

Suussa tuntuu alkuun hyvin hyökkäävä alkoholisuus, joka kuitenkin tuntuu hyvin miellyttävänä. Maussa on trooppisia hedelmiä ja banaania. Oikein maukas banaaninen "perusviski". 88.

The Glenlivet 21yo Archive, 43 %

Tuoksu on makean päärynäinen

Suutuntuma on älyttömän pehmeä, hieman öljymäinen. Kertakaikkisen nätti ja tasapainoinen esitys. Tässä on jo vanhan viskin vikaa. Nam. 90.

Teerenpeli 8yo, 43 %

Teerenpeli oli viskeineen Uisgessa paraatipaikalla, joten kannatusmielessä piti maistaa heidän 8-vuotiaansa. Koin tästä siemauksen kerran aikaisemminkin Suuret oluet pienet panimot -messuilla (hyvä meininki btw), mutta nyt se pantiin sitten kunnon testiin.

Teerenpeli 8yo, 43 % (Alkossa 0,5l: 79,90 €)

Tuoksu on varsin raikas, "perusviskimäinen", sitten banaania ja bourbonille tyypillistä vaniljaisuutta.

Maussa alkuun tulee vesimäinen suutuntuma, sitten vaatimaton alkoholin puraisu. Yleislinjana maistuu viskiltä. Kokonaisuus on kuitenkin auttamattoman pliisu, vaikka tässä ei mitään varsinaista vikaa olekaan. 76.

Täytyy sanoa, että harmi. Mielellään sitä suosisi suomalaista, mutta tässä on aikamoinen bulkkiviski käsillä. Toki ruotsissa on pyöritetty bisnestä pidempään, mutta ei voida kyllä samana päivänä puhua Teerenpelistä ja Mackmyrasta. Mackmyra on lähtenyt rohkeasti tekemään uusia avauksia (katajasavustus, lakkaviimeistelyt), joten jotain erityistä toivoisi Teerenpeliltäkin. Tai sitten perustuotteen pitäisi vain yksinkertaisesti olla parempi. Alkon hinnalla ei ole mitään tekemistä tuotteen laadun kanssa, mutta tuetaanhan sillä vahvasti kotimaista viskikulttuuria. Alku ei ole koskaan helppo.

Uisge ja pari Aberlouria

Aberlour ei ole soittanut itselläni kelloja oikein mihinkään suuntaan mielikuvatasolla. Oli siis tarkoituksenmukaista maistaa ihan perustuotetta mielikuvien muodostamiseksi.

Aberlour 10yo, 40 %

Tuoksussa sherryä, sitten päärynää ja omenaa. Varsin raikas.

Maku on kova ja nuori sherryn haasteisiin nähden. Minttutoffeeta? Tämä ei ehkä ihan täytä saappaita, aika paljon puuttuu. Ei sinänsä mitään vikaa, mutta ei iske. 78.

Aberlour 18yo, 43 %

Tuoksu on syvempi ja pehmeämpi kuin kympissä. Kermatoffeeta, hipaus tammeakin?

Maussa tuntuu pehmeä, öljyinenkin, makea mutta raikas sherry. Varsin maukas, mutta ei silti kutsu tanssiin. 83.

Johtopäätös: Pitäydyn jatkossa a'bunadhissa.

Uisge ja IB-pullottaja Douglas Laing

Yksityiset pullottajat olivat Uisgen valopilkkuja: Noista löytyy yleensä aina uusia versioita lempitislaamojen tuotteista ja vietinkin pitkän tovin pariin eri otteeseen Douglas Laingin kojulla. Kyseinen pulju on perustettu vuonna 1949 ja teki ensialkuun blendejä. Vuonna 1999 se päätti ruveta tekemään single maltia todettuaan, että sen viskit ovat liian hyviä sekoitteisiin. Uisgessa oli tarjolla varsin mukava kattaus hyviä viskejä sekä myös rennommalla otteella pari vatted maltia, joista maistoin Highland Parkin ja Bowmoren risteytyksen. Isona plussana näissä oli edullinen hinta: 1 € / 1 cl, mitä hintaa näki Uisgessa harmillisen vähän, vaikka tarjolla oli monella tiskillä hyvin bulkkituotteitakin. 8 € ravintola-annoksesta ei kaikkien tuotteiden kohdalla ollut kohtuullinen messutarjous, joskin tätä myös kompensoitiin hyvillä diileillä joillakin toisilla osastoilla. 

Douglas Laing Highland Park 15yo, Old Malt Cask Series, 50 %

Tuoksu on mukavan hedelmäinen, herkullista trooppisuutta! 

Maku on turpeinen, keltaisen hedelmäinen yhdistelmä, jossa tuntuu HP-tyyppinen jälkimaku parhaalla tavalla. Maukasta kertakaikkiaan. 92.

Douglas Laing Double Barrel Highland Park & Bowmore, 46 %

Tuoksu on edelliseen verrattuna tunkkaisempi, hieman savuisempi, makea. Bowmorelle tyypillistä possua tulee esiin.

Maku on tasapainoinen ja pitkään suun täyttävä. Siinä on monta elementtiä, ikään kuin koko range makuja. Kuitenkin yleisvaikutelma on aika nuori ja raakakin. Nuoruus tuntuu erityisesti jälkimaun pienenä kitkeryytenä. 83.

Douglas Laing Laphroaig 15yo, Old Malt Cask Series, 50 %

Tuoksussa tyypillistä laphroaig-savua, taittuu suolaiseen possuun päin (tämä maistettu eri päivänä kuin edellinen double barrel, eli possuhavainnot olivat erilliset).

Maku on makea, suuntuntuma alkuun aika hyökkääväkin. Hyvin merellinen, suolaa. Vaikea, mutta herkullinen. 88.

Douglas Laing Port Ellen 28yo, Old & Rare Selection, 54,6 %

Tämä oli yksi niistä puteleista, jotka messujen alussa ohitettiin vailla tunnontuskia "out of my league" -ajattelun vuoksi. Kun kuitenkin messujen loppuvaiheissa ei oltu enää köyhiä eikä kipeitä, tuli sitten maistettua elämäni ensimmäinen PE. Ja onneksi tuli.

Tuoksussa suolaa, merta, suklaata, pippuria, kirsikkaa. Hyvin lämmin. Merellisyys pääosassa.

Maussa varsin tuoretta hedelmää, sopiva öljymäisyys, sitten tallia. Sherry tuntuu, mustikkaa. Alkoholi on voimakas, mutta miellyttävä. Loppuun todella pehmeä kypsän kirsikkainen turve. Varsin upea ja monipuolinen suutuntuma: täyttää suun. Harvinaisuus on saattanut vaikuttaa pisteytykseen hieman. 96.

Douglas Laing Tamdhu 21yo, Old & Rare Selection, 55,3 %

Tuoksussa pähkinää, tarkemmin peanut butter jelly sandwichia. Kuivaa, syvää nahkaa! Erinomainen tuoksu!

Maussa tummaa punaa, sitten isoa alkoholia. Onko kuitenkin tympeä? Suutuntuma on varsin herkku: sopivaa öljymäisyyttä ja leveyttä riittää. Tynnyri tuntuu sopivalla tavalla puumaisuutena. Tuoksu vie tätä viskiä kohti taivaita ja maku palauttaa sitten hieman maanpinnalle. 91.

Uisge ja Benriach

Uisgessa oli tarjolla useampaa sorttia Benriachia. Tämä tosiseikka yhdistettynä Altian osaston loistavaan palveluun ja meininkiin piti allekirjoittaneen toisena Uisge-päivänä pitkään samalla seinustalla. Laseissa kävi pari hyvää ja pari erinomaista viskiä. Myös uusi Alkoon tulossa oleva rioja-viimeistely maistettiin. Tässä mielipiteitä:

Benriach 12yo port finish 46 % Importanticus Fumosus

Ensialkuun täytyy todeta, että niin tyylikäs ja omaan silmääni hyvin toimiva brändi kuin Benriach onkin, ovat nuo viskien wannabe-latinanimet aika bernhardilaiskoirasta. Asiaan. 

Tuoksussa jotain jäteöljymäistä, mistä en tykkää. Hentoa savua, kirsikkaa. New make -tyyppistä maltaista makeutta.

Maussa alkuun hyvin voimakkaan mausteisen suun täyttävä isku, joka sitten pehmenee aprikoosiseksi ja mukavaksi. Maun punaisuus on varsin nuorta ja raikasta. 88.

Benriach 15yo PX, 46 %

Tuoksu on hyvin nätti puhdas sherry. 

Maussa puhdashenkinen, tuore ja mehevä sherryisyys jatkuu. Kypsempää banaania, mustikkaa/kypsää vadelmaa. Hyvin toimiva alkoholisuus, luonnetta riittää ikäisekseen! Tasapainoisuus kuvaa hyvin tätä viskiä. Ehkä korkeintaan iän mahdollisesti tuomat maun lisätasot voisivat nostaa pisteitä. 90.

Suomi-Benriach 1993-2012, Rioja-finish, 56 %

Viskisieppo tietää kertoa, että tämä tulee pitkäripaiseen huhtikuun alkupuolella.

Tuoksussa nahkaa ja kevyen makean maukasta sherryä. 

Maussa iskevä alkoholi tuo veden silmiin. Alkuun ei ihmeempiä fiiliksiä. Veden myötä avautuu, mukaan tulee vaniljaa ja banaania. Kuitenkin vielä varautunut viski. 87.

Benriach 1975-2007 31yo, 53,7 % Port pipe cask, cask nr. 4451 btl. 355/707

Tällaisien pullojen kohdalla täytyy jälleen ylistää Uisgea tapahtumana. Se, että tavallisellakin palkansaajalla on mahdollisuus maistaa jotain huikeaa viskiä, on harvemmin mahdollista kotona. Allekirjoittaneellakin oli alun perin tarkoituksena pitäytyä entuudestaan tuntemattomissa peruspullotteissa, mutta mopohan karkasi käsistä jo hyvin aikaisessa vaiheessa törmäten päistikkaa useampiinkin suurmiesten herkkuihin. 

Tuoksu on perkeleen hyvä (tämä ilmaisu on suoraan maistelumuistiinpanoista, joten kirjattakoon se tähän krouvista kielestä huolimatta). Osin tummia rasvaisia fiiliksiä, sitten trooppisia hedelmiä, ananasta, port-viinin aromeja. 

Maussa tuntuvat trooppiset vivahteet, joita sopiva alkoholisuus ja snadi turpeisuus seuraavat. Jälkimaussa herkullinen ananashenkinen savu. Kertakaikkista hyvyyttä. 94.

Benriach 1984-2006 21 yo, 55 %, oloroso sherry butt, cask nr. 1438 btl. 408/658

Tuoksu on tumman sherryinen, tummia marjoja, uskomattoman syvä ja hienostunut. Nahkasohvaa. Lasin pyörittämisen jälkeen myös alkoholi ilmoittelee itsestään.

Maku: Wow! Kahvia, tupakkaa, sitten vahva alkoholi, joka on kuitenkin täydellisesti balanssissa. Alkoholin jälkeen viski rauhoittuu, kahvipapua. Kertakaikkinen elämys! 95.

Postutamos Scriptumondos: Olen pitänyt kaikista maistamistani Benriacheista 21yo Authenticusta lukuun ottamatta. Rikkaita makuja, suun täyttävää rakennetta. Kenties jotain tällaista ostoslistalle piakkoin?

Punavuoren Ahvenen viskilista

Punavuoren Ahvenessa on tarjolla tisle jos toinenkin. Alla heidän viskilistansa, joka ei kuitenkaan ole kattava. Ardbegejä löytyy ainakin aika liuta (mm. pari 70-luvun SC:a ja koko uudelleenkäynnistyssarja (very youngista en tiedä) ja myös IB-pulloja löytyy ainakin Laphroaigin ja Bowmoren tislaamojen tuotteista. Muutama erilainen Signatory on muun muassa hyllyssä.

 

 

Mackmyraa Uisgessa

Koska ennakkoluulottomuus on valttia ja ruotsalaiset mukavia, aloitin Uisgeni tutustumalla länsinaapurin Mackmyran viskeihin. Nykyiselläänhän voisi oikeastaan sanoa, että viski on usein aika ruotsalainen tuote: selkeän luksus-statuksen omaava hifistelyn oikeuttava iloinen ja sosiaalinen juoma, joka korostaa nautinnollisia arvoja jopa siinä määrin, että melkein unohtaa kyseessä olevan kuitenkin nesteen, josta on mahdollisuus päihtyä. Kuten ruotsalaisuuteen, viskin juontiin kuuluu oleellisesti lähipiirin muistuttaminen siitä, että oli kyllä huisin mukavaa, enkä juovuksissa ollut yhtään! Aamulla mennään sitten Söderiin brunssille. Salonkikelpoista nautiskelua siis - toisin kuin reissaaminen sateiseen Skotlantiin ja nummilla kuljeskelu märin jaloin ja dramin siemailu jossain hämyisessä pubissa.

Näitä elämyksiä tarjoaa siis Mackmyra, vuonna 1999 perustettu tislaamo, joka tuottaa nykyisin 600 000 pulloa viskiä vuodessa. Valikoimasta löytyy tislettä savulla ja ilman, mutta mielenkiintoista on osittainen katajan käyttö savustuksessa. Toisena erikoisuutena on pienten 30-100-litraisten tynnyrien osittainen käyttö. Mackmyra on saanut muun muassa Murrayn viskiraamatussa useita kovia pistekellotuksia ja se listautui hiljan pörssiin, joten hyvin lienee bisnes lähtenyt pyörimään. Omassa lasissa käväisi neljä eri Mackmyraa, jotka kyllä tekivät kovan vaikutuksen.

Mackmyra Special 07 Framtidstro, 45,8 %, lanseerattu 2011.

Special 07 on majaillut lakkaliköörillä esimaustetussa tynnyrissä ja lakan vaikutuksen kyllä huomaa erityisesti tuoksussa positiivisena elementtinä. Tuoksu on jälkiruokaviinimäinen, makea, banaaninen. Maku on hieno ja puhdas. Menee minulla kategoriaan "perusviskit", mutta on varsin mainio sellainen. 89.

Mackmyra Reserve Single Cask "Rökig Sherry" 2007-2010, 53,5 %

Messujen toinen viski räjäyttikin sitten totaalisesti pankin. 30 litran ruotsalaisessa uudessa tammitynnyrissä kypsytetty katajasavustettu Single Cask oli yksi parhaita viskejä joita olen maistanut. Ja kun ikää on 3,5-vuotta! Tuoksu on kuin katajalla ja muulla jämäpuulla lämmitetty mummon savusauna. Savu on tässä jotain aivan omanlaistaan ja poikkesi ainakin kaikista niistä savuista, joita olen itse aikaisemmin maistanut. Upea! Suutuntumaltaan viski kuivattaa ja lämmittää, maku on pitkä ja monipuolinen. Pieni veden lisäys tuo nahkaisia tuntemuksia ja kuivempaa/puhtaampaa tammea. 95.

Mackmyra Moment Norrsken, 53,2 %, btl. nr. 1278/1492, lanseerattu 12/2011.

Moment-sarjaan on käytetty vain valikoituja tynnyreitä ja erät ovat hyvin rajoitettuja. Kyseisessä pullossa on bonuksena pullon ympärillä kuminen vyö, joka tuo siihen tiettyä homoeroottista jännitettä. Tuoksusta löysin banaania ja nahkaa. Makunsa oli taas hyvin maukas, eksoottista hedelmää, luonnetta ja voimaa! 88.

Mackmyra Den Första Utgåvan, 46,1 %

Tästä kaikki alkoi Mackmyran kohdalla. Viski on kypsynyt osin 100-litraisissa ruotsalaisissa tammitynnyreissä. Tuoksu on nuorempi kuin edellisissä, omenaa. Maultaan tämä on perusmallasviskiä: tavallisten kuolevaisten kamaa, mutta hyvää sellaista. 87.

Summa Summarum: Täytyy todeta, että Mackmyra vakuutti. Tislaamo myy myös yksityisille tynnyrimitassa tavaraa ja tuon rökig&sherryn litrahinnaksi ei tulisi Tanskasta haettuna kuin n. 110 €. Houkuttelevaa, perin houkuttelevaa...

Disclaimer: Tässä tekstissä ja (blogissa ylipäänsä) kirjoitellaan välillä hieman pilke silmäkulmassa. Tekstien tarkoitus ei ole loukata ketään. Hyvä lukija, mikäli koit loukkaantuvasi, istu soffalle, kaada itsellesi drami ja relaa. Kyllä se siitä! :)

Uisge 2012 - Laphroaigia Punavuoren ahvenessa

Hieno Uisge-tapahtuma sai arvoisensa päätöksen, kun Punavuoren Ahven ja Laphroaig Vicky Stevensin johdolla oli järjestänyt perjantai-illaksi huikean kattauksen Laphroaigeja. Asetelma oli kutkuttava, kun Stevens sai astella Ahvenen täysin Ardbeg-brändättyyn huoneeseen, jossa istui mukana vielä Ardbegin Brand Ambassador Jarkko Nikkanen. Stevens otti kuitenkin asian huumorilla ja saikin aikaiseksi hyvää kuittailua ja bättlausta Nikkasen kanssa, ja tätä oli viskiyleisön mukava seurata. 

Vicky Stevens ja epäortodoksinen Ardbeg-tausta

Stevens oli eloisa ja miellyttävä esiintyjä, ja häntä oli erittäin mukava seurata. Esityksen pääpaino oli kattauksen viskeissä käytetyissä tynnyreissä, ja olikin hauska kuulla näiden vaikutuksista tarkemmin. Pääosassa olivat kuitenkin itse viskit, joita tarkastellaan lähemmin alla.

 

 

Kattaus. Vanhat erottuvat värillään.

1. Laphroaig 10yo, 40 %

Vanha tuttu. 1st fill bourbonissa kypsytetty. Maistui itse asiassa paremmalta kuin monasti aiemmin, mutta yksioikoinen ja latteahan tämä jotenkin on. Stevensiä haastettiin hieman kylmäfiltteröinnistä eikä vastaus ainakaan itseäni täysin vakuuttanut. 85.

2. Laphroaig Quarter Cask, 48 %

5-11 vuotta bourbonissa ja sen jälkeen 8kk uudessa tammessa. Tykkään tästä kyllä, nuotit on kirjattu moneen kertaan. 88.

3. Laphroaig Triple Wood, 48 %

Triple woodiin kohdistui ennen tätä maistelua odotuksia. QC on hintaansa nähden niin loistava viski, että olisi iso halu pitää sherryviimeistellystä versiosta. 3wood on siis Quarter Caskia, jota on lopuksi kypsytetty 1-3 vuotta sherrytynnyrissä. Tuoksussa oli paljon tuttua QC:a höystettynä punaisilla sävyillä. Jotenkin kova kuitenkin. Maku oli jotenkin hyökkäävä ja mausteinen, sitten kovia sävyjä. Ei sherryn raikkautta. Viimeistely ei ainakaan omaan suuhuni tuonut tähän mitään lisää. Harmi. 82.

4. Laphroaig 30yo Cairdeas, 43 %, btl 1050/1536

Tämä erikoispullote on viettänyt kunnioitettavan siivun aikaa 60 %-sesti sherryssä ja 40 %-sesti 1st fill bourbonissa. Lopuksi koko lasti on yhdistetty vielä 1st fill bourbonissa.

Tuoksussa hyvin makeaa sokeriomenaa, jouluista suklaata, kypsää mansikkaa, hyvin raikkaita marjoja. 

Maussa makea vesimäisyys, tiukka suutuntuma, alkoholin jälkeen m-a-u-k-a-s ja erittäin hento savu. Huikean maukas ilman muuta, mutta ei taivaallinen. Valitettavasti tämän viskin kohdalla on todettava, että pitkä Uisge-rupeama verotti elämystä: viskin hento ja herkkä makumaailma olisi kaivannut aavistuksen tuoreemman suutuntuman kuin maistajalla - loppasuu kun on - tällä kertaa oli. En usko, että tämä olisi saanut sokkotestissä näinkään korkeita pisteitä. 92.

5. Laphroaig 27yo 1981 vintage, bottled in 2008, 56,6 %. btl 101/736.

Tämä kypsään ikään ehtinyt monsteri on kypsytetty espanjalaisessa oloroso-sherryä sisältäneessä tammessa alusta saakka. Huom. tämä on kattauskuvassa neljäntenä, eli se tummin drami. 

Tuoksussa käsittämättömän tummaa menoa, rommirusinaa todella vahvana., suklaata, tummaa rypälettä. Yllättävän mineraalinen, palanutta sokeria (sitä, jolla liimataan piparkakkutaloa yhteen). 

Maussa käsittämättömän ruskea täyttävyys, ruskeita savuja, joita en osaa nimetä. Hyvin kuiva. Tanniinit jäävät suuhun. Huikea rakenne ja monipuolisuus! Lopuksi kuiva turpeisuus. Ilman vettä hyvin hyökkäävä, kirsikkaista suklaata, limakalvoja sulattavaa totaalisuutta (mikä ei aina ole huono). Lopuksi turvetta, joka ei kuitenkaan ole täydellistä, vaan sisältää myös tiettyä kitkeryyttä. 94.

Ja aivan kuin setti ei olisi ollut näillä eväin jo tarpeeksi huippu, otin siihen kyytipojaksi vielä ujon sentin seuraavaa: 

6. Laphroaig 25yo Cask Strength, 51 %, 2009 Edition (Hinta: 13 € / 1 cl)

Tuoksussa hyvin kuiva alkoholisuus, salmiakkia, hieman sulkeutunut. Isolla nuuhkaisulla erotettavissa jotain yrttiä: rakuunaa/anista? Raparperia, tervaa. 

Maku on alkuun makea, banaania. Sitten vahvaa turpeisuutta, suun täyttävää alkoholisuutta ja voimakkuutta. Aivan käsittämättömän hieno savulla höystetty viski! Ei siis puhtaasti savuviski, vaan viski, johon savu tuo jotain isosti lisää ilman, että varastaa pääosaa. Hedelmä vain puuttuu. Yleisfiilikseltään pikemminkin yrttinen, raikas. Rakuunaa maussakin? 94.

Lopuksi

Olihan setti. Kattaus oli käsittämättömän laadukas, Punavuoren Ahven todella miellyttävä paikka ja sen maisteluhuone kuin tehty tällaiseen käyttöön - mihin se tietysti varmasti onkin tehty. Asiantunteva ja kiva ammattilainen vetämässä, perjantai-ilta, varmasti valtaosin viskimessuilta tullut yleisö - paremmasta ei juurikaan väliä. Erityismaininta on annettava Ahvenen hanasta löytyvälle portterille - sille vasemmanpuoleiselle. Virallisen osuuden jälkeen oli vielä loistava tilaisuus tutustua Ahvenen kattavaan viskivalikoimaan, ja koska Laphroaig oli ollut illan teema, oli toki vielä maistettava pari hyllystä löytyvää IB-lapparia:

7. Signatory Laphroaig 8yo 2001-2009, 46 %.

Tuoksussa nätti savu, perusraikas. Maultaan tämä on hyökkäävän nuori, raikas. Hedelmää. Mokkaisia fiiliksiä. Kevyt vesimäisyys yhdistettynä voimakkuuteen. Nuottien luotettavuuteen ei kyllä tässä vaiheessa iltaa suoraan sanoen enää olisi ollut valmis rahojani kiinni laittamaan. 86.

8. Signatory Laphroaig 10yo 2000-2010, 46 %

Tuoksussa on voimakas makea savu. Maku on tässäkin hieman vetinen, mutta sitten maukas. Haastaa, sitten herkkua tallimaista tuntua, toffeeta/vaniljaa. Parempi kuin 8yo. 88.

Uisge 2012 - Mackinlay’s Shackleton Whisky

Uisgen kenties innovatiivisimmasta kattauksesta vastasi Mackinlay's erikoisviskillään, josta Smoke on the Water on kertonut kattavasti täällä. Kyseistä viskiä tarjoiltiin pari kertaa Uisge-päivän aikana Vanhan terassilla olosuhteiden ollessa lähes yhtä arktiset kuin löytöpaikassaan. Tässä pieni pätkä vielä esittelijän suusta viskin synnystä:

Mackinlay’s Rare Old Highland Malt Whisky ‘Shackleton’s Replica’, 47,3%, White & MacKay 2011, Blended Malt, 50.000 btls. 

Tuoksultaan viski oli tummasävyinen, tallisia ja nahkaisia piirteitä. Jään alle painunutta puulaatikkoa. :) Tummaa kirsikkaa.

Maussa suklaata, pähkinää, tummia sävyjä. Täyttää suun punaisilla fiiliksillä. Täyteläinen herkku hienolla suutuntumalla. 93.

Uisge 2012 - Mark Watt ja Duncan Taylor

Toisen päivän Uisge-aloitukseksi sopi mainiosti tasting, varsinkin kun ne oli ajoitettu fiksusti alkamaan hieman ennen varsinaista messualoitusajankohtaa. Setistä mielenkiintoisimmalta vaikutti yksityinen pullottaja Duncan Taylor, joten sinne siis. Paikalle oli löytänyt tiensä myös kiitettävä määrä muita työnvieroksujia (tai hyvät perjantaityöehdot neuvotelleita), joten sali oli mukavasti täynnä ihmisiä.

Mark Watt antoikin varsin mukavan, värikkään ja antoisan läpileikkauksen yksityisen pullottajan sielunmaailmaan. Mies oli loistava esiintyjä, joka sai kohteliaan ja vielä hieman kohmeisen yleisön useampaan kertaan hersyviin nauruihin. Myös englantinsa oli varsin hyvin artikuloitua ja ymmärrettävää. Esityksen aikana kuultiin viskien maistelun lomassa muun muassa siitä, minkälainen suhde yksityisellä pullottajalla on tislaamoihin ja minkä pelisääntöjen perusteella tynnyrien hankkiminen hoituu. Omasta mielestäni - tämä oli yhteinen piirre kaikille tapaamilleni viskiedustajille - pidin hauskana sellaista hyväntahtoista kotiinpäin vetämistä ja omien tuotteiden surutonta hehkuttamista. Wattkin taisi todeta jonkun kysellessä hänen lempitislaamojaan, että hänestä on ihan sama, minkä tislaamon viskiä juo, kunhan se on Duncan Tayloria. Jutustelun yhteydessä maisteltiin toki viskiäkin ja kattaus maistui omassa suussani seuraavalta.

Kattaus

Duncan Taylor Imperial 16yo, 54,1 %. 1995/2011. Cask 50046, btl. 293/302, ex-bourbon.

Tuoksu on hedelmäinen, raikas. Banaania, vaniljaa, päärynää. Alkoholi tuntuu. Kertakaikkisen nätti. 

Maukas makeus alkuun, tolkuttoman mehukaana. Sitten holi, joka pysyy kuitenkin hyvin hallittavana ja miellyttävänä. Vesi lisää tuoksun päärynää makuun. Kevyt tasapainoinen, mukava viski, jonka alkoholisuus on volteista huolimatta aisoissa. Kesäkivaa, mutta luonnetta voisi olla enemmänkin. 91.

Duncan Taylor Glen Moray 24yo, 1986/2011, 51,7 % Cask 2306, btl. 146/249.

Tuoksu on tuhkaisen harmaa, voimakas. Lyijyä, asfalttia. Kun sherrycask mainittiin, sherryisyyttäkin tuntuu, mutta ei mielestäni mitenkään hedelmäisenä. 

Suutuntuma on kuiva, mutta kuitenkin myös öljymäinen. Tummat/harmaat tuntemuksen jatkuvat. Syvyyttä löytyy ja myös banaanimaista makeutta. Suklaata lopuksi. Jälkimaku on mukavan lämmin, mutta ehkä kuitenkin hieman lattea? 87.

Duncan Taylor Bunnahabhain 32yo 1979-2011, 46,9 %. Cask 1774, btl 432/499

Tuoksussa kumia, kuivattua luumua, joulumaisia mausteita, myös perusmallasta. Tuoksu jää maistamisen jälkeen kauas mausta.

Maussa pehmeä suutuntuma, tupakkaa, hentoa miellyttävää turvetta. Suutuntumaltaan tämä on itse asiassa aika mahtava! Makeaa toffeeta/kahvikarkkia. Turvesavun makua. Tuoksu verottaa pisteitä. 93.

Duncan Taylor Caol Ila 30yo, 1981-2011, 54,8 %. Cask 2928, btl. 208/273.

Tuoksussa märkää kalliota, kumisavua, hieno! Vähän saippuamaisuutta, hyvällä tavalla. 

Maku kuivattaa, kiva öljyisyys, sitten makeus ja alkoholi. Wow. Iskee ja lämmittää. Autokorjaamoa, öljyä. Veden myötä mietoa ananasta, Caol Ilalle tyypillistä lyijyistä alkoholisuutta. 92.

Yhteenvetoa

Kuten pisteistä näkyy, minulle nämä maistuivat. Setti oli tasapainoinen, laadukas ja fiksusti rakennettu siten, että viskit nousivat intensiteetissä loppua kohti eikä mikään jyrännyt toista. Duncan Taylorista jäi tämän myötä erittäin positiivinen kuva ja mielelläni maistan kyseisiä tuotteita jatkossakin. Moisen kattauksen jälkeen oli hyvä siirtyä alakertaan notkuvien viskipöytien ääreen. 

Mark Watt

Uisge 2012 - Gordon Muir

Gordon Muir sai ensimmäisen viskipäivän aikana niin paljon hehkutusta eri lähteistä, että päätin päättää ensimmäisen päiväni Uisgessa herran tastingissa. Kattaus oli varsin peruskamaa, joten juttujen perusteella tuonne eksyin: 

 

Listalla siis The Glenlivet 12yo, Balvenie 15yo single cask, Macallan 12yo, Old Pulteney 17yo, Talisker 10yo ja Lagavulin 16yo. 

Kattaus oli sinänsä mielenkiintoinen, että viskistä toiseen siirtyminen tuntui portaattomalta: edellisessä oli aina jotain samaa kuin seuraavassa. Muir jonkin verran avasikin näitä samankaltaisuuksia. Parin viskin kohdalla löytyi uutta mielenkiintoista tapaa löytää tuoksuja, kun lasia kehotettiin pitämään n. 20 cm:n päässä klyyvarista. Ja toden totta, sen myötä esim Glenlivetistä löytyi vahvaa päärynäisyyttä. 

Tasting oli kuitenkin kokonaisuudessaan ehkä hienoinen pettymys. Porukkaa oli paikalla vain 8 hlöä, mikä ei ehkä motivoinut Muiria? Joka tapauksessa mies tuntui vetävän aika vasemmalla kädellä eikä ainakaan erityisemmin huomioinut yleisöään. Myös tuo viskien draaman kaari ei alkuun auennut ennen kuin sitä erikseen kysyin. Miehen erittäin vahva aksentti teki seuraamisesta myös ajoittain hankalaa, vaikka lontoota mielestäni välttävästi taitankin. Muir esitteli pari maistelukikkaa (mm. nopeasti nuuhkaisten Lagaa ja siitä takaisin Glenlivetiin tai Taliskeriin, jolloin olisi pitänyt avautua uusia makuja), mutta oma nenäni ei ehkä näistä sitten kuitenkaan saanut kiinni. Siinä vaiheessa kun Muir kaatoi sormillaan klassisesti yhden laseistaan sitä tavoitellessaan, kävi mielessä, että itse kullakin taisi olla jo muutama drami koneessa...

Vaan ei siinä. Tänään jatkuu.

Gordon Muir

Uisge 2012 hitit - ja pari hutia

Ensimmäinen päivä Uisgea - huikeaa! 

Jos jotain pitää toisena päivänä maistaa, itse suosittelisin seuraavia: 

• Mackmyran Single Caskit, savua ja sherryä ja ylipäänsä muutkin Mackmyrat
• Douglas Laingin Old Malt Cask Highland Park 15 yo
• Highland Park 21yo 47,5 %
• Ulkona tarjottava Shackleton whisky. 
• Bruichladdich PC9
• Glenmorangie Finealta

Skippaisin taas suosiolla seuraavat: 

• Douglas Laing Double Barrel Highland Park & Bowmore
• Fetterncairn Fior
• Aberlour 10yo

Vaan hienoja oli paljon! Enjoy!

Ardbegia Punavuoren Ahvenessa

Eläväpullo vietti Uisge-kenraaliharjoituksensa Punavuoren Ahvenessa, kun tarjolle oli katettu viisi Ardbegia ja luennoimaan rekrytoitu asiantunteva konkkaronkka: Suomen Ardbeg-Ambassador Jarkko Nikkanen ja Ardbegin tislaamolta Karen Fullerton. Tilaisuus oli allekirjoittaneelle ensimmäinen "virallinen" viskitasting, joten odotukset olivat korkealla vaikka tarjolla olevista viskeistä 4/5 olivatkin tuttuja.

Kattaus: Blasda, TEN, Uigeadail ja Alligator. Karen Fullerton esitteli vielä lopuksi erikseen Corryvreckanin.

Hieman miedommin turpeistettu (25ppm) Blasda oli itselleni entuudestaan tuntematon, ja kun sitä sai maistaa niin aperitiivina kuin osana kattausta, tuli kirjoitettua muutama nuottikin ylös. Muista viskeistä kirjaan lähinnä muita itselleni uusia tai mielenkiintoisia havaintoja, koska niistä on paljon sanottu jo muissa yhteyksissä.

Ardbeg Blasda, 40 %

Tuoksussa tuttu Ardbeg-savu, hyvin mietona ja kevyenä. Holi ei tunnu. Savussa on juurevuutta, mutta se ei pelota tiehensä. Avustetussa maistelussa mainittiin toffee, vanilja ja granny smith -omppu. Näistä pystyin tämän jälkeen allekirjoittamaan toffeen ja turpeisempien viskien jälkeen mielenkiintoisesti tuota omenaakin. Mielenkiintoinen oli myös makeiden elementtien korostuminen muiden arttujen jälkeen: tähän viskiin tuli jopa shampanjamaisia piirteitä. 

Maku alkuun vetinen ja mieto. Savu seuraa maltillisesti. Savu on miellyttävä, mutta viski on muutoin hieman lattea ja kitkeräkin esitys. Alkuun tämä tuntui selkeän kuivalta vailla makeita elementtejä, mutta makeutta löytyi sitten isoveljiensä jälkeen kyllä. Pisteet illan ensimmäisenä viskinä 80 ja toisella kierroksella 84. Olisi luultavasti kannattanut ottaa vielä pari rundia...

Ardbeg TEN, 46 %

Nikkasen mukaan tämä on turpeistettu lukemiin 55ppm ja sisältää 1st fill ja 2nd fill bourbon-tynnyreitä suhteessa fifty/sixty. Hyvältä maistui taas kuten ennenkin. Muista Artuista tämä nosti nyt korostetusti päätään sitruksisuudellaan.

Ardbeg Uigeadail, 54, 2 %

Vuonna 2003 Ardbegin kattaukseen ilmaantunut [oogedeil] on sekoite sherry- ja bourbon-tynnyreitä suhteessa 20/80. Makuprofiili on selvästi tummempi ja kypsempi kuin kympissä: kypsiä hedelmiä, rusinaa, ehkä suklaata? Suutuntuma on kuiva. Itselleni ei vain tälläkään kertaa erityisemmin pudonnut, vaikka viski nautti selvästi yleisön keskuudessa suurta suosiota. Jotenkin tympeä esitys enkä ole vakuuttunut sherryn sopivuudesta Ardbegin kylkeen. 82.

Ardbeg Alligator, 51,2 %

Nikkanen selitti ansiokkaasti nimen taustaa niin, että hitaampikin tajusi: viskitynnyrit (bourbonit ja uudet tammet) poltetaan sisältä ennen tisleen asettamista niihin. Tähän polttamiseen on neljä eri leveliä polttoajan mukaan (1-4min). Pisintä polttoaikaa kutsutaan alligator charraukseksi mistä siis nimi. Hiiltynyt tynnyrin sisäpinta kasvaa luonnollisesti samalla pinta-alaltaan kun se kupristuu, joten viski on erityisen aktiivisessa kosketuksessa puuhun. Alligatorissa käytetään uutta tammea, joten puu on lisäksi erityisen aktiivista. Kuullun propagandan mukaan viskissä on käytetty vuosina 1998-2000 tislattua viskiä ja pullotusvaiheessa mukaan on sotkettu vielä hieman normikymppiä maun inhimillistämiseksi. Omaan suuhuni tämä kävi jälleen kerran vallan mainiosti. Nuotit löytyvät tästä blogista jo muualta.

Ardbeg Corryvreckan, 57,1 % 

Karen Fullertonin kone oli pahasti myöhässä ja hän ehtikin paikalle vasta Corryvreckaniksi. Tämä piipahdus oli kuitenkin erittäin antoisa, koska Karen oli paitsi mukavan puhelias ja hyvin asiansa osaava (kuten toki myös Nikkanen), on hän brittistandardein varsin ok milffi. 88. (toki 4 lasia arttua ja pari portteria saattoi vaikuttaa pisteytykseen nostavasti, kuten usein käy). Lisäväriä esitykseen toi kuitenkin hänen mukanansa tuoma rekvisiitta: Ardbegin ja Glenmorangien new make spiritiä eli sitä ponua, jota tislausputkesta tulee ja joka sitten muutetaan viskiksi tynnyrissä. Tätä sai haistella ja parin tipan verran jopa maistaa, mikä oli varsin valaisevaa ja antoi erityisesti maltaasta hyvin puhdassävyisen maun. Lisäksi Karenilla oli mukanaan mallastettuja ohranjyviä samaisilta tislaamoilta ja näitä sai myös maistaa. Viski maanläheisenä tuotteena oli käsin kosketeltavissa. Mutta siinä vaiheessa kun hän kaivoi veskastaan palan turvetta ja stidit, ja kun tuo kärtsätty turve kiersi maistelutilassa, oli helppo viedä itsensä ajatuksissa Skotteihin. Aivan loistava tuoksu! Voisin ottaa tuota heti himaan suitsukkeeksi.

Itse Corry kypsytetään puoliksi uudessa amerikkalaisessa tammessa ja puoliksi uudessa ranskalaisessa tammessa. Ikää luvattiin olevan 11-12 vuotta. Makuprofiililtaan tuo oli varsin puhdaspiirteinen voimakas Ardbeg, hyvin tasapainoinen, mutta stimuloiva. En silti kuvaisi mitenkään huippuviskiksi. 87.

Verdict

 

Maisteluväki sai lopulta äänestää suosikkiaan ja äänet jakautuivat seuraavasti: 

1. Uigeadail, 11 ääntä

2. TEN, 8 ääntä

3. Alligator, 7 ääntä

4. Blasda, 1 ääni

Corry ei osallistunut äänestykseen, mutta monien maistettua sitä varsin ylistäviä äänenpainoja kuului. Se olisi epäilemättä napannut siis ainakin jokusen ykkössijan. Oma listani oli seuraava: 

1. Alligator

2. TEN

3. Corrry

4. Blasda

5. Uige

Karen Fullerton ja Arttu

Lopuksi

Tilaisuus oli aivan huippu ja voin tuon perusteella suositella tastingeja lämpimästi: juomista sai todella paljon irti kun niitä koskevaa taustatietoa sai makustelun ohessa. Jarkko Nikkanen oli hommassaan huippu ja loi paikkaan lämpimän tunnelman. Lisäksi Punavuoren Ahven, joka itselleni oli uusi paikka, oli erittäin miellyttävä ja varmasti jatkotutustumisen arvoinen juottola. Viskilista näytti niin herkulliselta, että täytyy pyhiinvaeltaa tuonne toisenkin kerran.