Laphroaig 15yo (2015), 43 %

Laphroaigin valikoimasta poistunut 15-vuotias on ollut yksi suosikkilappareistani. Sen veikeän vihreän omenainen raikas profiili on eronnut selvästi muista tummempisävytteistä lappareista. Oma viskiharrastukseni alkoi juuri siinä vaiheessa, että tuota nektaria saattoi vielä ostaa hyllyynsä pullon jonkinlaiseen hintaan. Nyt Laphroaigin 200-vuotisjuhlien kunniaksi tislaamo on uhonnut tuottavansa tänä vuonna markkinoille useitakin erikoispullotteita, joista ensimmäisenä päivänvalon näki uusi 15-vuotias. Tai no, erikoispullote tai ei, huhut kertovat, että tämä tulisi korvaamaan nykyisen 18-vuotiaan perusrangessa. Sinänsä hassua, että ymmärtääkseni Laphroaig lanseerasi muutama vuosi sitten 18-vuotiaan korvatakseen sillä 15-vuotiaan. Niin ne ajat muuttuvat.

Joka tapauksessa uutta 15-vuotiasta oli Berliinissä hyllytavarana, joten pullo piti poistaa. Ja tältä se minun mielestäni maistui (verrokkina käytettiin vanhaa 15-vuotiasta):

Laphroaig 15yo (2015), 43 %

Tuoksu: Vihreää ruohoa, sitruunalakua. Kipristelyä varpaissa. Ensimmäiset tuoksutuntemukset siis hyvin raikkaita. Sitten tutumpi tumma turpeisuus nostaa päätään, liitulakun sisusta, tuhkapilveä. Mausteista kiprakkuutta. Varsin monipuolinen tuoksu heti kärkeen, eikä ollenkaan hullumpi joskaan ei mitään elämää suurempaa tarjoava.

Maku: Makean pehmeän pyöreä laskeutuminen suuhun. Alkoholin myötä välittömästi erikoinen pihkainen mäntymetsän pistelevyys. Varsin raikas ensiesiintyminen. Toisaalta jää fiilis, että tämä hyökyy intensiivisesti, mutta nopeasti ohi. Suutuntuma on se, missä tähän ikä eniten näkyy: maku on kuin silkkiä joisi, ja juuri siksi tuo jännä männynneulastunne toimii varsin hyvin. Hansaplastin raikkautta, lääkemäisyyttä enemmän kuin varsinaisesti hedelmää. Sinänsä varsin kuiva viski, mikä on nykyisin miellyttävä yllätys. Suuhun jää spearmintin huljahdus - kuin olisi purkkaa syönyt. Jotenkin lyhyt kuva viskistä kuitenkin jää, joten varsinaisesta omasta jälkimaun kerroksestaan ei mielestäni voida puhua. Silti joka tapauksessa hieman erilainen lappari, jossa on vanhempaa versiota vielä maistamattakin onnistuttu tavoittamaan jotain aikaisemman version keveydestä ja raikkaudesta. Tämä on kyllä pehmeä kuin nugaa suussa. Varsin hyvä tuote! 91.

Kommentti: Parempi vai huonompi kuin vanha 15-vuotias? Maistoin ensin uutta ja sitten vanhaa. Vanha otti kyllä suun haltuun kuin potenssiin uusi: isommin, laajemmin ja jykevämmin, raikkaammin. Myös jälkimakua tuntui löytyvän eri lailla. Kirjoitin jo itselleni, että tässä on hyvä vertailupari siihen, mitä sama viski oli ennen ja mitä se on nyt. Mutta mitä useamman naukun (please drink responsibly) tulin ottaneeksi, sitä enemmän uusi versio paranteli osakkeitaan. Vaikka vanha on aina näyttäytynyt minulle vihreänä omenana, aloin löytää uudesta vastaavia raikkaita fiiliksiä entistä enemmän. Perinteinen laphroaig-diggari siis preferoi edelleen vanhaa versiota, mutta veikkaan, että tälle uudellekin löytyy ottajia.

Bunnahabhainit 12yo, 18yo ja 25yo

Bunnahabhain on ollut itselleni se islayn vaikea tislaamo: suurin osa maistelukerroista on jättänyt pettymyksen suuhun ja välillä bunnat ovat maistuneet jopa epämiellyttäviltä. Nyt kuitenkin sokkotastingin joukkoon oli ujutettu kolme bunnaa, joista yksi pääsi yllättämään oikeinkin positiivisesti.


Bunnahabhain 12yo, 46,3 %

Tuoksu: Hieman epäpuhdas, kumia. Rosoista savua. Ei erityinen. Tämä epäpuhtaus on se hankala tekijä tässä.

Maku: Ohut. Sitten karkkista makeutta, ruohoista fudgeisuutta. Jotenkin jännä: ei huono vaikka ohuehko. Jälkimaku kompensoi. 82.


Bunnahabhain 18yo, 46,3 %

Tuoksu: Tästä tietää heti että tämä on hieno viski. Syvää kondensoitunutta makeutta, kypsiä oransseja hedelmiä. Savusaunan aamuyön tuntien jälkihehkua. (91).

Maku: Tuoksun mukainen maku: ensin isoa syvää vanhaa hedelmää. Sitten upeasti tukeva alkoholi, jonka jälkeen sitä kanervaturpeen vienoa tenhoa, joka hyväilee joka solua. Vaikka henkilökohtaisia muistikuvia nälkävuoden pituudesta ei ole niin tämä kestää suussa pitkään. Jälkimaun terva ja suola yhdistettynä eksoottisiin hedelmiin räjäyttävät pankin. Suutuntuma on verrattuna voimakas ja asteen tanniininen. savuinen yleisvaikutelma koostuu . 93.
Kommentti: Joskus kannattaa maistaa sokkona. Muiden islay-viskien joukossa tämä nousi mielettömällä tavalla edukseen ja monasti bunnasta löytämäni oksennuksenomaiset tuntemukset olivat nyt puhdistuneet kypsiin eksoottisiin hedelmiin. On se makuaisti ja sen kontekstisidonnaisuus jännä juttu.


Bunnahabhain 25yo, 46,3 %

Tuoksu: Irtokarkkista veikeyttä. Hyvinkin maukasta hedelmää, savu selvästi sivuosassa. Kypsää ei kirpeää sitrusta. Myös hieman spearmintia, karvisen turkkia.

Maku: Seuraa tuoksua, mutta vie sitä sitten reilusti eteenpäin: maallista raikasta suuntäyteisyyttä, jättää suuhun maukkaan fiiliksen. Tämä on kovin tuttu, mutta mikä? Jää kysymykseksi, alkaako makeus hieman tökkiä. Jotenkin highland parkmainen. Jälkimaku on hieno!  89.


Loppumiete: Kun olen hintoja viime aikoina parjannut, niin 18-vuotiaasta Alkossa pyydettävä 100,80 € on tällä hetkellä mielestäni varsin kohtuullinen hinta ja yksi Alkon parhaista valueista.

Bowmore 17yo White Sands, 43 %

Bowmoren travel retail -tarjonnan lippulaivatuotteella on sitten jo ikämerkintäkin, 17 vuotta.

Bowmore 17yo White Sands, 43 %

Tuoksu: Nam! Nyt on jo iäkkäämpää makean karkkisen pehmeää syvyyttä. Lasin pyörittelyn jälkeen valtavaa mineraalista merellisyyttä, kuin aallonpärskeen rippeet osuisivat naamalle.

Maku: Syvä maku, tässä on jo isoa vyöryä suuhun! Vaniljaa, toffeeta, parfyymista laventelia. Jopa varsin nätti tuote, joskin hieman lyhyt kokemus. Makea tervaleijona on tämän taustalla kivasti. Jodia, anista. 86.

Bowmore Gold Reef, 43 %

Tämä travel Retail -pullote on kypsytetty pääosin first fill bourbonissa.

Bowmore Gold Reef, 43 %

Tuoksu: Hyvin raikas. Kuitenkin hyvin maltillinen tuoksu, antaa vähän. Sitten vaniljaisuus alkaa lisääntyä. Toffeeta.

Maku: Hyvin pehmeän paksun kelmeä laskeutuminen suuhun. Alkoholi tuo sitten tälle kuitenkin heti ryhtiä lisää. Jälkimaussa hieman suolainen fudge jää leijailemaan suuhun kohtuullisen miellyttävänä. Ja samoin suolainen pörppä. Leivän jälkeen isosti parfyymisuutta. 80.

Bowmore Black Rock, 40 %

Edellisen entryn Bowmorejen yhteydessä maistettiin myös tislaamon nykyiset travel retail -pullotteet, joista ensimmäisenä Black Rock.

Bowmore Black Rock, 40 %

Tuoksu: Makea leppeä merellisyys. Kepeä raikas savu on maltillisesti taustalla. Todella pientä sitruksisuutta. Pehmeää punaisuutta.

Maku: Makeutta, tervaleijonaa, mineraalista alkoholisuutta, jonka jälkeen merellisyys ja sitruslaku lisääntyy. Omassa luokassaan kivaa juotavaa. Kiva sitruksinen jälkimaku jää suuhun, mikä on kova juttu entrylevel-viskiksi. 82.
Kommentti: Black Rockia ei ole valtoimenaan kehuttu (ks. esim. Smoke), vaan se on niputettu osaksi nykyistä surullista travel retail -ilmiötä. Mielestäni tämä pullote kuitenkin onnistuu varsin huokeaan hintaan antamaan maistajalle tuntuman Bowmoren tislaamokaraktääristä. Se on onnistunut suoritus se, vaikka toki mistään suuresta viskistä ei sinänsä ole kysymys.

Läjä Bowmorea VYS:n kanssa

Huh, aikaa onkin vierähtänyt edellisestä postauksesta. Joku uumoili jo lopettamista. Kieltämättä se on käynyt mielessä, kun viskiin liittyvää kirjoitettavaa on enää varsin hintsusti tarjolla. Esimerkiksi hankittavien pullojen kohdalla on nyt vihdoin tainnut kohdallani käydä niin, että hinnat ovat kerta kaikkiaan pompanneet yli kipurajan. Enää on kovin vaikea löytää edellisessä postauksessa kuvailemieni hintahaitarien sisään osuvia pulloja. Onneksi maassamme on kuitenkin ansiokkaita tasting-toimintaa järjestäviä tahoja, joiden kautta on edelleen mahdollista päästä maistamaan mielekkäitä viskejä ilman, että pitäisi luopua toisesta munuaisestaan. Taannoin (jo hävettävän kauan sitten) VYS järjesti pitkän illan Bowmoren kanssa, ja tässä on pieni muistiinpalautus kattauksesta. Koska setissä oli peräti 12 viskiä, jätän kolme ensimmäistä poikkeuksellisesti omiin entryihinsä, ne kun teemaltaan ja laadultaankin erosivat hieman muusta sakista.

Bowmore on itselleni ylipäänsäkin ollut hieman kaksijakoinen tislaamo: toisaalta yksi ensimmäisiä isoja viskihetkiä löydettiin 1984 Signatoryn parissa, mutta muutoin suuhuni on eksynyt hyvin harvakseltaan "isoja" bowikoita. Luonnollisesti syy siihen on se, että paremmat OB-pullot ovat koko viskiharrastukseni ajan olleet tavallisen palkansaajan ulottumattomissa. Bowmoren miellyttävä puoli on kuitenkin se, että huokeammistakin puteleista on parhaimmillaan löydettävissä sitä Bowmoren omaleimaisuutta, jota ainakin tuossa yhdessä Signatoryssa olen päässyt ihailemaan. Tämän vuoksi tietyt hyvin entrylevel-bowikat ovatkin olleet kovin mieleeni. Vaan asiaan. Lasissa käväisivät seuraavat juomat:

Bowmore 6yo, Feis Ile 1999, 57,4 %, 600 ploa, 1st fill bourbon, 57,4 %

Tuoksu: Vaniljamakeus. Sitten raikkautta. Päästään sinne raikkaaseen meri-ilmaan lokkien pariin fiilistelemään. Sitrusta, lakua. Raikkaan lupaava.

Maku: Sitruunalaku räjähtää suussa! Huh, onpa kyllä tiukka holi! Tätä on pakko loiventaa. Hieman tympeääkin grafiittia. Tykkäsin tuoksusta enemmän. Kukkaisuutta jälkimaussa. Vesi auttaa selvästi. Tuo silti lisää tuota asfalttisuutta kehiin. Kuitenkin heti sitruskin lisääntyy. Jynkky viski, johon en kyllä heti pääse kärryille. Hienoinen ohuus vaivaa. Vesi tuo tanniinisuutta, lisää selkeyttä ja meren raikkautta. 83.

Bowmore 7yo Feis Ile, 700 pulloa, dist. 9.2.2000. 1st fill sherry, 57,1 %

Tuoksu: Rommia, rommirusinaa, lilaa sherryä, lihaisuutta. Punaparfyymi häilyy taustalla muiden isojen tuoksujen taustalla. Todella iso tuoksu. Punaista nahkasohvaa vintillä synkkänä ja myrskyisenä yönä. Mutta on kyllä kiva tumma sherrytuoksu!

Maku: Woo. Hyökkää kyllä niin isosti suuhun, ettei mitään järkeä. Oikeastaan tuo alkoholinen lyijykynäisyys tulee hieman liian isosti kehiin, vettä jälleen vaaditaan. Vesi tuo selvästi raikkaampia marjaisia elementtejä kehiin. Hieman rikkisyyttä, mutta hyvällä tavalla. Onhan tämä lisäksi moottoriöljyisen miehinen, jota vesilisä avaa loputtomasti. Sellainen viski, jonka kanssa saisi kyllä vesilisallä pelata vaikka koko illan. 89.

Bowmore 8yo Feis Ile, 800ploa, 80£ limousine oak. 14.6.1999, 57,4 %

Tuoksu: hyvin tasapainoinen tuoksu, tuoksuu tyypilliselle viskille ilman sen kummempia tuoksuhavaintoja erittelemättä. Lasin pyörittelyn jälkeen itse asiassa mennään konufiiliksiin.

Maku: Maku on tuoksun mukainen: varsin upea viski an sich, joka ei alkuunsa kutsu edes kaivamaan esiin mitään makuja vaan kehottaa vain fiilistelemään. Alkoholi on upeaa: vaikkakin isoa niin silti raikkaan maukasta. Huikea kanervahunajaisen tasapainoinen uisge, maukasta hapokkuutta. Silti imelämakeus lopussa alkaa hieman mietityttää. 90.

Bowmore 9yo Feis Ile, 900 pulloa, 1 sherry-, 2 bourbon- ja 2 bordeaux-tynskää, 57,1 %

Tuoksu: Tasaisen maukas ja monipuolinen tuoksu. Punaisuutta, tummaa lyijyä. Toistaiseksi kovin tuoksu!

Maku: Jälleen iso suu, huh, todella iso alkoholi. Punainen viinimäisyys on alkuun ehkä hieman päälleliimattu, mutta jälkimakuun seesteisen makea samettisuus kyllä toimii. Vesilisä toimii jälleen. Silti viinin päälleliimattavuus on kova. Pisteet ennen kaikkea tuoksusta. Happamuus taustaolettamuksena on maukas ja kantaa tätä. 91.

Bowmore 15yo Feis ile 2012. 750 ptls. Sherry. 55,4 %

Tuoksu: Jännä punaviinimäisyys! Raikas maukas marjaisuus! Hyvä! Makeampi kuin edellinen.

Maku: Nyt on hieno alkoholi! Nahkasohvaa, tervaleijonaa, merta, suolaa, lakua, sitrusta. Jodinen liukuminen kurkkuun toimii totisesti. Kirkaspiirteinen ja sinänsä nätti. Vaikka menee monsteriosastoon niin on silti raikas. Holi on kohtuullinen. 90.

Bowmore Feis Ile 2013, Bourbon cask. Nas. 56,5 %

Tuoksu: Isosti puuta. Veistoluokkaa.

Maku: No mitäs tämä nyt on. Ei oikein mitään. Hyvin vaatimaton. Okei, intensiivinen maku kyllä. Erittäin puhdas toffeevaniljan bourbon, mutta ei oikein muuta. Tässä on nyt se veistoluokka läsnä. 85.

Bowmore handfilled 2013, c. 23. Ensimmäinen sarjastaan. 55,5 %

Tuoksu: Upea tumma sherry alkuun. Synninpunaista nahkasohvaa. Tuoksultaan silti yksioikoinen sherry.

Maku: Noh noh. Hieno tyylipuhdas sherryviski, rehellinen puhdas maku, punaista sherryä joka ei kuitenkaan jyrää tislaamon omaa karaktääriä, suolaa, merta. 90-91.

Bowmore handfilled c. 1215, bottled 2013, 53,x %

Tuoksu: Astetta karkkisempaa sherryä, px-tunnelmia. Kanervaisuutta.

Maku: Oi kovin makea karkkinen jälkkäriviini. Nami. Edelliseen verrattavissa tämän uskoisi olevan px kun edellinen taas oloroso. Kuminen tervaleijonahan siellä taustalla. Jälkimaun tuore kumi on maukas. 90.

Bowmore handfilled 1997-2013 1st fill bourbon c. 961, 54,1 %

Tuoksu: ei anna sherryjen jälkeen juurikaan. Hentoa mentholia. Päärynää.

Maku: hieno hedelmäpommi suussa! Valtava hedelmäsalaatin ilotulitus, jota alkoholi ja turve tukevat. Maukas kerta kaikkiaan. Tämä on nuoressa raikkaudessaan ja raikkaassa hedelmäisyydessään uniikki viski omassa suussani. 92.



Postuumikirjoitus: Tastingissa maisteltiin kuusi viskiä, syötiin jumalaisen hyvät Entrecotet ja maisteltiin taas kuusi viskiä. Ruokailusta ja tauosta huolimatta moinen määrä oli vakavamieliseen tasting-tarkoitukseen hieman liikaa. Vaikka tuskinpa sen maistelun aina niin vakavahenkistä tarvitsee ollakaan.

Vuoden 2014 henkilökohtaiset viskitrendit

Vilkas viskivuosi on taas vierähtänyt ja on aika listata männävuodelta oman harrastuksen kohdalle osuvia ilmiöitä. Yhtenä merkittävänä näistä on ollut lisääntynyt kiire muun elämän saralla, minkä vuoksi blogaustahtikin on hieman kärsinyt. En ole tästä viitsinyt mitään stressiä ottaa, koska homma on harrastus ja sitä tehdään silloin kun huvittaa. Näin jatkossakin.

* Viskien hinnat alkavat olla kipurajoilla

Olen itse harrastanut viskejä vasta siltä ajalta alkaen, jolloin ne ovat aina olleet aika kalliita. Huippulaadukkaat edulliset pullot (esim. Ardbeg Airigh Nam Beist) ja kohtuuhintainen premium range (esim. Highland Park 30yo) ovat olleet asioita, joista on vain kuullut isojen poikien puhuvan. Näin ollen hintojen kallistuminen ilmiönä ei perspektiivin puutteen vuoksi vielä vuosi sitten näyttäytynyt ihan niin kirkkaana kuin mitä se nyt näyttäytyy. Huolella on kuitenkin joutunut seuraamaan ilmiötä, jossa hinnat kallistuvat ja laatu heikkenee. Omalla kohdalla olen myös huomannut, että vaikka lajiin kohdistuukin kovasti rakkautta, viski ei siitä huolimatta ole minkä tahansa hinnan väärti, vaan absoluuttinen hintakatto on olemassa ja vertautuu samalla rahalla saataviin muihin elämyksiin. Oma henkinen hinnastoni on seuraava:

- entrylevel ihan juotava perusviski: 35 euroa. Kategoriaan voisi laittaa laadukkaat blendit sekä perus n. 10-12yo single maltit sekä nassit.
- laadukas, vannoutuneenkin harrastajan hyväksynnän saava viski: 70 euroa. Tähän sopisivat laadukkaiden tislaamojen 18yo OB-pullot sekä tynnyrivahvat 10-20 vuotiaat IB-pullot vähän laajemmastakin tislaamojen kirjosta.
- Todellisen elämyksen tarjoava juoma, joka puhuttelee jo monella muullakin tavalla kuin vain juomana: 120-140 euroa. Näissä viskeissä haluaisin maistaa jo vanhan viskin meininkiä. Ikää mieluusti yli 20 vuotta, tai sitten muuten vaan erityisen laadukas juoma.

Näistä kolmesta tasosta mielestäni tuo keskimmäinen on kaikkein tärkein. Maagiseen euron senttilitrahintaan pitäisi saada viski, johon on joka kerta tyytyväinen ja joka on jo enemmän kuin ihan jees. Entrylevel-kaatopullon pitäisi irrota tuohon hintaan, johon vielä joitakin singlemalteja tai ainakin blendejä löytyy. Esimerkiksi Heathrow'lta poistamani Johnny Walker Double Black (29 £ / litra) osui tähän kategoriaan hyvin. Jälkimmäinen kategoria riippuu sitten enemmän yksilöllisestä lompakon koosta, joten sen yläraja lienee joustavampi käsite kuin näiden kahden muun kategorian.

Vaan mikä on todellisuus? Mikäli katsotaan Alkon hintoja, asettamiini rajoihin on todella vaikea päästä. Entrylevelit paukkuvat heittämällä yli ja midrangen tuotteita ei saa kuin kovin positiivisella asenteella ja rajojen hienoisella venyttämisellä. Lagavulin 16, Ardbeg 10, Laphroaig Quarter Cask ja Bowmore 15 Darkest voisivat olla lähinnä haettua, mutta jos olen rehellinen itselleni niin haluaisin nähdä tässä sarjassa Highland Park 18 -tasoisia viskejä. Vaan tuokin on viime aikoina pompsahtanut maailmallakin jo yli rajan.

Elämyksiä tarjoavan kategorian juomien vähyys taas kirkastui minulle Lontoon Whisky Show'n yhteydessä. Oli suorastaan järkyttävää huomata, että moni 80-110 puntaa maksanut viski oli ihan jees, mutta ei sen enempää. Yhtä lailla ikää tämän hintaluokan IB-pulloissakaan ei usein ollut kuin 15-18 vuotta. Vielä pari vuotta sitten tähän kategoriaan lukeutuivat monet lähemmäs 30-vuotiaat Benriachit ja vaikkapa 25-vuotias Talisker. Mikäli tämä kehityssuunta jatkuu, olemme kohta konjakkimaisessa tilanteessa, jossa hienosti brändätyt nassit ovat se, mitä tavallisen kuluttajan ulottuvilla on. Kun ajatellaan, että juuri premium-viskit voivat tarjota niitä elämyksiä, jotka pitävät harrastuksen käynnissä, elämme mielenkiintoisia aikoja.


* Laajentaminen muihin juomiin?

Kun tuo laadukas euron senttihinta uhkaa käydä yhä harvinaisemmaksi, alkaa hätääntynyt kuluttaja toki miettimään, josko vastaavan makukokemuksen voisi löytää jostain muusta nautintoaineesta. Skottiviskiharrastuksen yliläikkymisen luonnollisin kohde ovat olleet irkut, jenkit ja niiden jälkeen rommit sekä mahdollisesti jopa ginit, grapat jne. Vaikka moni näistä tuotteista onkin varsin maukas, en itse ole toistaiseksi löytänyt sitä monipuolisuutta ja ennen kaikkea rakennetta, paksuutta ja suutuntumaa, jota moni hyvä skottiviski tarjoaa. Etsintää on kuitenkin tarkoitus jatkaa heti alkuvuodesta.


* Hifistelykäyttö on vähentynyt

Vähenevä huipputuotteiden määrä on tuntunut muuttavan omaa kulutuskäyttäytymistä enemmän rennon mukittelun suuntaan tieteellishenkisen ja kurinalaisen maisteluharjoittamisen sijaan. Tämä lienee luonnollista, mikäli maistettavassa tuotteessa ei ole niin kovin kummia ominaisuuksia. Toisaalta viski sopii hyvin moneen paikkaan. Uigeadail maistui uuden vuoden taitteessa kodalla varsin hyvältä.


* Hyvä tasting-tilanne

 Jotta kaikki ei olisi negatiivista, on ainakin pääkaupunkiseudulla asuvalla viskinharrastajalla tällä hetkellä varsin mukavat oltavat mitä maistelutapahtumiin tulee. Viskin ystävien seura on jatkanut aktiivista tasting-toimintaansa ja Suomen mallasviskiseurakin heräsi loppuvuodesta muutaman varsin mielenkiintoisen tapahtuman kanssa tuomaan harrastajalle valinnanvaraa. Kun lisäksi monessa ravintolassa on heidän omia maistelutapahtumiaan (uutena aktiivisena tulokkaana Latokartanon Kaski), ollaan siinä miellyttävässä tilanteessa, jossa voi jopa hieman valkkailla, mihin tapahtumiin osallistuu. Kaksi varteenotettavaa viskitapahtumaa (Uisge ja Olutexpo) ovat myös hieno homma: toivotaan, että molemmat jaksavat jatkaa löröttelymahdollisuuksien tarjoamista.


* Viskikulttuuri Suomessa - kenen etu?

Viskikulttuurin tila on loppuvuodesta mietityttänyt ja myös puhuttanut harrastajapiireissä. Viski on kovassa buumissa, ja sen iloihin on päässyt tutustumaan entistä useampi. Uudet kotimaiset pientuottajat ovat myös hieno asia. Harrastajan kannalta Suomenkin viskibuumi on kuitenkin osa isompaa viski-intoa, jonka seurauksena niitä oikeasti hyviä tuotteita ei enää kohta ole tarjolla mihinkään järkevään hintaan. Näin ollen harrastajan kieroutuneena toiveena voisi olla koko viskin painuminen unholaan, 80-lukulaisen viskijärven syntyminen ja hintojen romahtaminen. Kun vielä sulkisivat jonkun mehevän savuviskitislaamon, niin meillä olisi kolmenkymmenen vuoden jälkeen uusi Port Ellen. ;)

Vaan eipä siinä. Tapana on ollut listata muutama itselle merkityksellinen viskihetki Eläväpullo Awardsien muodossa. Ja tässä ne:


Eläväpullo Awards 2014: 

Vuoden 2014 viski: Springbank 1969 Signatory Cask Strength Collection

Vuoden lupaava tislaamotulokas (tulokas siis omaan suuhun): Glengoyne. Raikkaita sherryjä.

Vuoden tapahtuma: The Whisky Show, Lontoo

Vuoden tasting: Iäkkäät harvinaisuudet, Highland Park
Vuoden paras value: Highland Park 18yo (52,50 €, tuotu ulkomailta)