Ardbeg Auriverdes, 49,9 %

Tämänvuotinen Ardbeg day -pullote on herättänyt etukäteen enemmän hypeä kuin aikaisempana parina vuonna. Syykin on selvä: erilaiset viinikikkailut on jätetty pois ja palattu perusasioiden pariin. Auriverdeksen (vai Auriverdeen?) kypsytys eroaa monesta viskistä siinä, että tynnyrin päädyt on toastattu (tyyliin leivänpaahdin) pikemminkin kuin charrattu avotulella. Isommat pojat ovat kertoneet tämän tuovan viskiin omanlaisensa kahvisen aromin. Vertailuja on esitetty niin pariin Ardbegin aikaisempaan single caskiin kuin jokunen vuosi sitten ilmestyneeseen Alligatoriin. Jälkimmäinen vertaus on tietysti ollut omiaan kutkuttamaan kultivoituneen harrastajan mieltä, sillä onhan Alligator viime vuosien ardbegeista sai maittavin. Siis objektiivisesti. Kuten viskiasioissa aina. Joka tapauksessa Auriverdes on nyt maistettu ja rinnalla oli luonnollisesti myös Alligator vertailun vuoksi. Ja tältä se omaan suuhuni maistui:


Ardbeg Auriverdes, 49,9 %

Tuoksu:  Ensalkuun kauempaa nuuskittaessa ensimmäisenä mieleen tulee spearmintin raikkaus, johon sitten pikkuhiljaa nivoutuu ardbegin tuttu savusaunasavu. Yleistunnelma on tummempi kuin raikkaassa 10yo:ssa, mutta kuitenkin lempeämpi kuin esim. corryssa. Lähempää nuuskutellessa viski vie kävelylle sateen jälkeiseen kesäiseen mäntymetsään iltaruskon aikoihin (elokuun 12. klo 20.37, Raasepori, jos tarkkoja ollaan). Mustaa teetä, mokkaa, nahkaa, lämmitettyä saunaa. Sitten lattea - siis sitä kahvia. Juuri tuo vaalea maitokahvi kuvaa tätä mielestäni henkiseltä väriltään. Tuoksu on lempeä ja tasapainoinen, mutta rikas. Lasin pyörittelykään ei tuo ihmeempiä alkoholeja, eli pehmeää viskiä odotetaan. Ihan kuin tämä seesteisyydessään odottaisi lunkisti nahkasohvalla ja sanoisi rauhallisesti: "Anna tulla vaan. I can handle it."

Maku: Pihkaa, mäntyistä savua, saunan kipinöitä. Yötä metsässä. Alkoholi on hyvin nättiä. Sitten makeutuu jonkin verran, ja kahvimaisemmat tunnelmat alkavat nostaa päätään. Jälkimaussa hyvinkin maukas mokkainen maitokahvi ja kahvipavun jälkimaininki jatkuu pitkäänkin ja varsin nautinnollisesti. Tämän voima tulee tuosta pihkaisuudesta, joka tosin saattaa olla jonkun mielestä epäpuhtaankin oloinen maku? Nuotiohetki Nuuksiossa baileysiin sekoitetun pannukahvin parissa. Jälkimaku on mausteinen. Ennen kaikkea tämä on kuitenkin varsin suoraviivainen ja rehellinen viski, ilman turhia kikkailuja. Alligatoriin verrattuna on kyllä löydettävissä yhtymäkohtia, mutta Alligator on suoraviivaisempi, terävämpi, merellisempi ja suolaisempi. Auriverdes olisi kestänyt ehkä pari prosenttiyksikköä alkomahoolia lisääkin? Auriverdesin voisikin ehkä nähdä tissiposkien alligatorina: Miehille, jotka aina lisäävät vettä viskiinsä. Jos kuitenkin unohdetaan hieman epäreilu kilpailuasetelma gaattoriviskiin (omissa kirjoissani edelleen 93:n viski), on Auriverdes upea tuote. 91.

Muuta: Ardbeg Daytä vietetään Helsingissä lauantaina 31.5. Kekkerit ovat olleen aikaisempina vuosina hyviä, suosittelen. Auriverdes on tulossa Alkoon 9.6.

Glenturret 26yo 1986/2013 Hunter Laing, 46,8 %

Glenturret 26yo 1986/2013 Hunter Laing, 46,8 %

Tuoksu: Vahakangasta, vahamaista hunajaa, hyvin syvää keltaisuutta. Myös irtokarkkista makeutta, vihreää makeaa päärynää. Ei heti vyöry nenään koko voimalla, mutta ilmoittelee isosta potentiaalista itsessään. Voisi hyötyä vesilisästä. Syvyydessäänkin silti kesäisen raikas. ja maittava.

Maku: Suuhun kumoamisen jälkeen antaa odottaa pitkään ennen kuin alkaa tapahtua: mausteisen alkoholin kihelmöinti jyrää määrätietoisesti mutta varsin pehmeästi suun läpi. Sitten maltaisuutta, kesäistä ruohoisuutta, tammea, keltaista kondensoituneisuutta. Silti jättää vähän kuivaksi profiililtaan: erityistä syvyyttä ei näy ja jälkimakua vaivaa pienoinen kitkeryys/latteus. Tätä voisi kutsua jopa vihreäksi viskiksi ruohoisuuden ollessa hyvin määrittävä tekijä. Olisiko tammi mennyt tässä jo hieman yli? 87.

kuva: varastettu intterwebistä

Longmorn 19yo 1992/2012, Berry Bro's & Rudd, Cask 71768, 46 %

Lontoo the Whisky Show'n tuliaisina tuotu Longmorn nyt vihdoin kotimaistoon.

Longmorn 19yo 1992/2012, Berry Bro's & Rudd, Cask 71768, 46 %

Tuoksu: Raikas aktiivinen marjaisuus huokuu tästä ensimmäisenä klyyvariin. Tämä oikein kehottaa ottamaan tuolissaan paremman ryhdin. Tuo mieleen kesän lämmössään ja pehmeydessään. Hyvin miellyttävä, joskin helppo tuoksu. Suuria syvyyksiä ei siis ensialkuun lasista löydy. Pienen lasin pyörittelyn ja nuuhkimisen jälkeen ruohoisempaa ja kipakampaa tunnelmaa alkaa esiintyä. Mintun/mentholin tunnelmia ja varsin isoa nenäntäyttävyyttä, raikkauden kuitenkin säilyttäen. Tätä viskiä on vaikea uskoa tuoksultaan näin vanhaksi, vaikka monipuolisuutta löytyykin.

Maku: Alkuun jopa hieman metallinen maku. Sitten punaisuus lisääntyy ja tämä täyttää kauniisti suun. Alkoholia tuskin tuntuu, mutta jos sitä jonkin verran oli, niin sen jälkeen maku alkaa tummua ja mukaan tulee hieman pippurisuutta. Ihan alun metallisuus kuitenkin mietityttää. Ilman sitä käsillä olisi suorastaan kaunis viski. Upea jälkimaku! 90.

Kommentti: Välillä viskit jakavat mielipiteitä. Smoke ei välittänyt tästä ihan niin paljoa kuin minä. 

Brora 20yo 1982/2003, Rare Malts, 58,1 %

Sen verran on tullut viime aikoina rampattua erinäisissä maisteluissa, ettei rehellisiä kotimaistajaisia ole ehtinyt oikein noiden väliin harrastaa. Monasti sopivaa aikaa ei myöskään ole löytynyt siten, että myös suu olisi suunnilleen puhdas ennen maistelua. Sain kuitenkin jo aikapäivää sitten yhden samplen, jonka silloin maistoin puoliksi ja nyt hiljan uudestaan. Koska aikaa oli välissä kulunut jo sen verran, että kertoja voidaan pitää toisistaan riippumattomina, ajattelin julkaista tähän molemmat maistelukokemukset. Pistevaihtelu hyväksyttäköön olosuhdevaihtelujen nimissä, mutta kyllä noista nuoteista myönteisellä suhtautumisella on löydettävissä ainakin suunnilleen samantyylinen viski. Molemmat kerrat maistettiin mysterynä, eli tuotteesta ei ollut mitään tietoa.


Brora 20yo 1982/2003, Rare Malts, 58,1 %

Ykkösmaisto:

Tuoksu: Ensialkuun klyyvariin tulee kuiva nahkaisuus viitaten sherryisyyteen. Tuoksu on kaikkea muuta kuin makea: se on tasapainoisen hennon tyylikäs, ei erityisen voimakas tosin. Vahamainen. Sitten keltaisemmat hunajaiset tunnelmat lisääntyvät. Vaikea äkkiseltään sanoa, onko tämä kirjoissani punainen vai keltainen viski. Lasin pyörittelyn jälkeen täytyy todeta, että tuoksu ei ole erityisen voimakas. Jää ikään kuin piippuun. Mehiläisvahamaiset tunnelmat lisääntyvät, ja havaintoa tukee viskin erittäin öljymäinen viskositeetti. On kuitenkin sellainen tunne, että vesitippa tai pari olisi tarpeen tuoksun avaamiseksi, vaikka isot alkoholit eivät nenään tulekaan. Mutta kappas: vietettyään lasissa hieman aikaa ja maiston jälkeen tuoksu vaikuttaa voimistuneen selvästi.

Maku: Maku on eri luokkaa tuoksun kanssa: iso intensiivinen räjähdys suussa, keltaista mausteisuutta, pippuria, jota erittäin tyylikäs alkoholisuus tukee. Intensiivisyys on tämän ykkösjuttu. Hyvän viskin merkki on myös selkeästi omana aaltona tuleva ruohoinen jälkimaku, joka jättää makustelemaan viskiä ja sen suutuntumaa normaalia enemmän. Suu on poikkeuksellisen öljyinen ja petrolinen, mutta silti erittäin puhdas. Ei hetimiten löydä selkeää vertailukohtaa omasta makupankistani tähän. Vesitilkan jälkeen suu muuttuu jopa metallisen suuntaan. Erittäin intensiivinen ja puhdasrakenteinen viski, jossa on oltava enemmän tai vähemmän sherryvaikutusta, joka nostaakin päätään veden myötä selkeästi maun taustalla. Kerroksia löytyy suutuntumasta useita, joten tämä on epäilemättä laadukas viski, jota vesi ilman muuta avasi. Olen taipuvainen siihen ajatukseen, että tämä on tynskävahvaa, mutta alkoholi on vain erittäin pehmeäksi taittunutta. Mahdollinen ikä näkyy ennen kaikkea tämän rakenteessa ja tyylissä: erittäin puhdaspiirteinen viski. Jokin kulma tästä kuitenkin puuttuu, jotta osaisin heittää mihinkään päin tätä. 89.

toinen maisto:

Tuoksu: Tummaa keltaisuutta, nahkasohvaa, myskistä mausteisuutta. Hieman hyvin tumman (tunkkaisen) sherryn vaikututelmaa, vaikka tämä keltaiselta viskiltä vaikuttaakin. Ruohoa, hunajaa. Nätti, lupaava ja voimakas. Vaikuttaa viskiltä joka kätkee sisälleen isoa voimaa.

Maku: Erikoinen voimakas mausteisuus, metallisuutta ja sitten alkoholin myötä valtavaa voimaa. Potkua löytyy kyllä yli omiksi tarpeiksi. Huutaa suorastaan vesitilkkaa avautuakseen. Tummaa vegetaalista tammisuutta, isoja tanniineja. Vesi avaa selvästi mutta toisaalta voimistaa myös tanniineja korostaen tämän voimakkuutta entisestään. Syvyyttä, lyijyisyyttä/metallisuutta mutta jonkin verran vähän tavaraa sen rinnalle. Vaikea viski ilman muuta. Potentiaalia vaikuttaisi olevan, mutta itse en näyttäisi osaavan ulosmitata sitä. Ehkä olisi pitänyt leikkiä veden kanssa vielä enemmän. 87.Kiitokset samplesta lahjoittajalle!

Kuva: smokeonthewater-fin.blogspot.com

Ikiaikaisia Highland Parkeja VYS:n seurassa 26.4.2014

Ei auta jälleen kerran kuin nostaa hattua Viskin Ystävien Seuralle: suomalaista viskikansaa on hellitty viimeisen parin vuoden aikana käsittämättömillä maistelukattauksilla, eikä näköjään loppua näy. Nimittäin kun kyseisestä tastingista julkaistiin tiedot, oli arvattavissa, että paikkoja ei kovin kauaa vapaana olisi. Kuusi Highland Parkia, aloitus vaatimattomasti 25-vuotiaalla ja lopetus 1930-luvun tavaralla. Vetäjänä tislaamon oma Martin Markvardsen ja ulkona aurinkoinen kevätilma. Huh huh.

Onnelliset mukaanehtijät pakkautuivat Groteskin kellariin ja Markvardsen alkoi käydä kattausta läpi. Täytyy todeta, että mies myös osasi asiansa: hän kävi löyhästi läpi viskinvalmistuksen eri vaiheita aina kunkin viskin kohdalla, kertoi, miten kyseinen asia tehdään Highland Parkilla ja höysti esitystä sopivasti huumorilla siten, että kyseessä oli todella kokonaisvaltaisen mukava elämys. Oli myös hienoa kuulla Martinin vastailevan erinäisiin viskejänsä koskeviin kysymyksiin: tietopohja oli valtava (mies kertoi osallistuneensa itse jossain vaiheessa uraansa kaikkiin Highland Parkin tekovaiheisiin) eikä tullut myöskään vaikutelmaa, etteikö kiinnostuneille olisi kerrottu kaikki, mitä he halusivat tietää (tai sitten pimittäminen tehtiin niin ovelasti etten minä sitä tajunnut). Vaan kun itse viskit ne pääasia kuitenkin olivat, niin tältä ne minulle maistuivat:

1. Highland Park 25yo, bottled 2004, 50,7 %. 

Kyseisen erän valmistuksessa käytettiin 40 % sherrytynnyreitä (ilmeisesti refill) ja loput refill american oakia

Tuoksu: Makean tumma, kenkälankkia. Intensiivinen. Hentoa savua. Kaiken alla kanervaista hunajaisuutta. Tummia kukkia.

Maku: huh. Iso syvä mutta samalla kepeä sherryisyys. Alfalttia. Hienon intensiivinen viski. Makea kokonaisuus ja upea aloitus. Potkua löytyy. Jälkimaun tuhkaisuus, spearmint ja mineraalisuus on maukasta. Myös pieni savuisuus on läsnä jälkimaun loppukaiuissa. 92.

2. Highland Park 25yo, bottled 1998, 53,3 %

Kyseessä on ensimmäinen Highland Parkin tekemä 25-vuotias versio. 30-35 % 1st fill sherryä.

Tuoksu: Terävämpi ja suorempi kuin 2004, muistuttaa enemmän nykyistä 18yota. Hunaja selvemmin esillä. Sherry on raikasta. Upea tuoksu. Parempi kuin edellinen.

Maku: Iso hyöky. Valtava. Tätä ei voi ottaa liian isoa huikkaa koska on niin iso. Maku komppaa tuoksua: metallisempi ja suorempi kuin 2004. Hyvin raikas sherry. Kuivaa mausteisuutta. Syvä tanniinisen kuivattava sherry on tässä kyllä hieno. 90.

3. Highland Park 30yo, bottled 2005, 48,1 %

Ensimmäinen Highland Parkin koskaan pullottama 30-vuotias. 100 % refill sherry cask.

Tuoksu: Heti alkuun jotain hieman maatunutta. Aivan pikkiriikkinen hikinen sukka. Ikimetsän aluskasvillisuutta. Epäpuhtaudet kuitenkin poistuvat tuoksusta pian.

Maku: Hyvin pehmeä, makea vaahtokarkkiuni, vaaleanpunaista huonetta. Todella mukavan lämpöinen sherry. Tämän pehmoisemmaksi ei viski enää juuri tule, voimaansa kuitenkaan menettämättä. Samaa maanläheistä mineraalisuutta kuin 18yossa. Aijai. En tiedä, ehkä tilanne on vain niin hyvä,mutta onhan tämä upea huikka. Täydellinen viski juoda mikäli sattuisi esim. Juhlimaan syntynyttä lasta. 94.

4. Highland Park 17yo. Distilled 1958, 43% 

Martinin mukaan HP ei tähän maailman aikaan tehnyt moisia viskejä juuri kuin tilauksesta. Tämä kyseinen pullo on tehty 1970-luvulla Italiaan. Martinin tynnyriveikkaus: refill european oak.

Tuoksu: Oudon neutraali, vaalea, eksoottisia hedelmiä, jopa ananasta? Hedelmäsalaattia.

Maku: Maltillinen, odotuttava. Sitten öljyisyyttä, jännää henkisyyttä, mustaherukkapensasta, jotain hyvin harvinaista viskien saralla! Ei ole peittänyt sherryllä itse viskiä. Lempeän hunajan jäänteitä. Suklaisuutta. Paahtoleipää. Häivähdys inkivääriä. Jättää suuhun hennon kuivan mausteisuuden. Hieno. Kerta kaikkiaan. Jälkimaku on pitkä ja kuiva kuin nälkävuosi. Upeaa herbaalisuutta. Touché. 95.

5. Highland Park 20yo, distilled 1956, 43 % 

Martinin mukaan yksi harvinaisimmista HP:ista. Todennäköisesti max 2000 pulloa tuotettu. Tynnyristä ei tietoa.

Tuoksu: Antaa jälleen tisleelle tilaa. Makeaa mausteisuutta. Sitten kanervahunajaisuus alkaa lisääntyä. Tämä on huikean lupaava tuoksu. Raikasta savuisuutta.

Maku: Puhdas, raikas, odotuttaa. Sitten merellisyyttä, raikashenkistä savua, kauppatoria ja lokkeja. Kypsänkeltaisia hedelmiä. Silti maku pieni pettymys todella lupaavan tuoksun jälkeen. Yrttisyyttä. Mutta onhan tässä voimaa. Kanervat, punaisuus ja yrtit. Siinä se. Jälkimaku on tämän ongelma: se häviää erityisesti pituudeltaan selvästi näitä muita vastaan. 91.

6. Highland Park 40yo, distilled 1932/1933, 43 %

Keraaminen pullo. That says it all.

Tuoksu: Kenkälankkia, verstasta. Uimahallin klooria. Vanhan äijän partavettä (ehkä Menneniä?), tupakkatakkia. Teetä. Hyvin erilainen kuin mikään aikaisemmin tuoksuttamani.

Maku: Tupakkainen, odotuttaa, sitten makeaa punaisuutta, ikivanhaa ullakkoa, nahkasohvaa. Jälleen tupakkaa lopuksi. Ruosteisen metallista isojen laivojen laituria. Selkeän savuinen. Silti jälkimaku hieman puuttuu tästäkin. 91.

Lopuksi: Aivan mieletön ilta, ei voi muuta todeta. Kun tuotteet ovat tarpeeksi hyviä, ei sen kummempia hehkutteluja tarvita. Kiitoksia jälleen kerran järjestäjille ja osallistujille. Kyseisestä tapahtumasta voi lukea myös Smoken ja Mushin blogeista.

Korkit eivät näemmä ole auenneet kuin Strömssössä.