Eläväpullo Podcast: Miika Lipiäinen ja Kyrö Distillery Company

Pienen viskitaukoilun jälkeen tarjoutui mukava mahdollisuus ottaa pari dramia ruisviskiä alan kotimaisen ammattilaisen kanssa, kun Miika Lipiäinen uunituoreesta Kyrö Distillery Companysta tuli vieraisille eläväpullo-residenssiin. Oman viskiharrastukseni ollessa vielä toistaiseksi hyvin rajoittunut mallasviskeihin, ruisviskit ovat olleet tuntematonta maaperää ja mielessä oli niihin liittyen paljon kysymyksiä. Niinpä tuli mieleen ajatus, että saman tien voisi kokeilla laittaa näitä kysymyksiä nauhalle kenties muidenkin kuunneltavaksi, ja Miikan näyttäessä idealle vihreää valoa, istahdimme soffalle älypuhelimen äänitystoiminto päällä.

Käsikirjoitusta ei sen kummemmin ollut, eikä oikeastaan päämäärääkään. Sen verran kuitenkin sovittiin, ettei varsinaisista tuotteista liiemmin puheltaisi, johtuen tiukasta laintulkinnasta markkinoinnin yms. suhteen. Lopputulos oli siis pikemminkin viskijutustelua kolmen mukiinmenevän ruiskin (joista Sazerac 18yo oli enemmänkin kuin vain mukiinmenevää) kera. Kuuntelu siis omalla vastuulla, samoin kuin aina potentiaalinen mielensä pahoittaminen (allekirjoittanut ei ole ammattilainen ääni/radio/viski- tai muullakaan alalla). Ihan ilman kuuntelueväitä kuitenkaan tuskin kannattaa kokeilla. Suosittelen ruista, mikäli sitä sattuu hyllystä löytymään.

Podcastin pääset kuuntelemaan tästä.

Glenmorangien parissa Leijuvassa Lahnassa 27.3.2014

Tuskin oli edellisistä Glenmorangieista toivuttu, kun eteen oli katettu uusi setti kyseisen tislaamon tuotteita. Tämä maistelu oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että suurin osa viskeistä oli jotain muuta kuin tislaamon perusrangea. Näin ollen setissä oli varmasti jotain uutta miltei jokaiselle maistelijalle - jos ei muuta niin ainakin tämän vuoden uutuuspullote Companta, jota on huhujen mukaan tullut Suomeen vain muutama pullo. Leijuva lahna on selkeästi erikoistunut Glenmorangieen, koska hyllystä näytti löytyvän 11 erilaista Glenmorangieta. Mutta asiaan siis. Kattaus korkattiin asiaankuuluvasti 10yo Originalilla, mutta sen jälkeen tarjolla oli:


Glenmorangie 12yo Nectal d'Or, 46 %

Viski on kypsynyt 10 vuotta ex-bourbonissa, jonka jälkeen 2yo Sauternes-tynnyrissä.

Tuoksu: Nätti makean pihkaisen hunajainen. Itse asiassa selkeästi kutsuvampi kuin original.

Maku: Hyvin makea, jota mukava puinen pippurisuus tukee. Makeaa vaniljaa. Jälkimaku kuivaa. Chilimaitosuklaata? Jälkimaussa sitten raikkaampaa vihreyttä, omenaa. jälkimaun tammisuus kuivaa ja jaksaa kantaa piiiitkälle. Yllättävän hyvä. Jos tykkää tällaisesta yltiömakeudesta niin tämä on kyllä tyylikäs viski. 90.

Glenmorangie 19yo Ealanta, 46 %

Viski on kypsynyt 19 vuotta (1993-2012) heavily toasted new oakissa. Kyse on yhdestä 156 kappaleen 250 litran tynnyristä koostuvasta erästä.

Tuoksu: pyöreä tammisen puinen, itse asiassa lupaava herkku! Tummanvoihreää vegetaalisuutta. Vanhaa puuverstasta. Vähän aikaa lasissa oltuaan makeaa banaania ja vaniljaa.

Maku: No nyt on aivan eri lailla jo voimaa: tammisuutta, voimaa, vaniljan pehmeyttä. Alkumaussa hyvin makea ensisuutuntuma. Nätti mokkasohvan jälkimaku sitten: tryffeliä. Hieno viski! 91.

Kommentti: Kellotin Ealantalle aikoinaan 89 pistettä Cinderellan viskimessuilla. Kenties tällainen paremmalla ajalla tehty maistelu antaa paremmat tulokset.

Glenmorangie Artein 15yo, 46 %

Viskin on kypsynyt exbourbonissa ja sitten viimeistelty supertoscana Sassicaia-tynnyrissä. Kypsytykseen on käytetty n. 225 litran barriqueita. 70 % tavarasta on 15-vuotiasta vuodelta 1996 ja 30 % 21-vuotiasta vuodelta 1990.

Tuoksu: Karkkista makeutta, silti varsin tumma. Kipakkaa mausteista pippurista lupaavuutta. Peruspunainen tuoksu, ei erityisiä tunnelmia.

Maku: Syvää punaisuutta, hyvin syvä ja voimakas maku, joka etenee suussa määrätietoisesti ja hyvin samaa tarinaa kertoen. Onpa varsin hieno! Ollaan siinä rajoilla, onko makeus niillä miellyttävyyden rajoilla (vahvojen sherryviskien ystävät kyllä pitävät), mutta tuo voima on kyllä nättiä. Jälkimaussa tulee ruutisempaa tummaa fiilistä. Mutta aijai tuota  egetaalista ruohoisuutta jälkimaussa! Aivan uusi maailma tähän viskiin. Papattimaton ruutisuutta. 91.

Glenmorangie Companta, 46 %

Vuoden 2014 erikoispullotetta tuli 12 pulloa Suomeen. 60 % tavarasta on vuodelta 1999 (ensin 9 vuotta exbourbon ja sitten 6 vuotta Burgundy pinot noir -tynnyri) ja 40 % vuodelta 1995 (ensin 10 vuotta exbourbon ja sitten 8 vuotta Rasteau-tynnyrissä [fortified wine Rhonelta).

Tuoksu: Heti alkuun jotain epäpuhdasta metallisuutta. Ei niin kutsuva. Kohtuullisen tuoretta hikisukkaa, n. 11km:n hiihtolenkin jäljiltä. Nuo epäpuhraudet sitten kuitenkin haihtuvat pois. Ei silti erityisen lupaava tuoksu. Jotenkin persoonaton. Silti biittaa kyllä originalin helposti.

Maku: Makeutta löytyy, jännä itämaisten mausteiden paketti, öljymäisyyttä, maku jälleen aivan eri luokkaa kuin tuoksunsa! Silti tämä makeus ei välttämättä ihan täysin tee kunniaa muuten laadukkaalle tisleelle. Jälkimaku on tässä ilman muuta se paras juttu mutta muutoin makeus ei kuitenkaan toimi niin hyvin. Suklaisuudessaan kuitenkin hieno viski. 88.

Jälkeinen: Glenmorangie nosti kyllä osakkeitaan silmissäni tämän tastingin myötä. Ehkä suuressa määrässä erilqaisia releaseja on se ongelma, että kamaan ei ole saanut kosketuspintaa kun ei ole muistanut, mitä noista on jo maistanut. Kattauksen voittaja omassa suussani oli Artein, mutta myös Ealanta oli varsin laadukas viski. Suurin yllättäjä oli Nectar D'or, itse kun luulin, etten pidä makean viinin viskeistä. Täytyypä korkata oma 18-vuotias puteli kotona lähipäivinä.

Ardbeg 1972, Cask #868, 48,5 %

Viskejä on harrastettu kolmisen vuotta ja blogistelua 2,5 vuotta, kun saavutetaan yksi virstanpylväs: pääsin maistamaan ensimmäistä virallista Ardbegin 1970-luvun single caskia. 

Ardbeg 1972, Bourbon Cask #868, 48,5 %

Tuoksu: No mutta nyt puhutaan! Terävän syvää savua, mineraalista raikkautta. Lasin pyörittely tuo lyijyisyyttä. Suolavettä, jodia, hansaplastia.

Maku: Jodinen iiiiiso maku, wooooo! Niin uskollinen tuolle lääkemäiselle tuoksulle, isoa merellisyyttä, tummaa savuisuutta kuitenkin raikkauden säilyttäen. Todella monipuolinen savuprofiili. Nokea, puuduttavaa tanniinia, hyvin raikasta turvetta. Merellisyyttä. Jälkimaussa vielä uusi kerros kevyempiä elementtejä, ja myös sitä vaniljaista hedelmäisyyttä. Jälkimaussa spearmintin maukkautta. Tämä raikkaus on kyllä uskomatonta! Tuo veden myös kielelle vielä moneen kertaan maistelun aikana uudelleen ja uudelleen. Upea kokemus, jolla saa käytännössä aikamatkan Islaylle ja palan historiaa. Vaikka todennäköisesti reissu  islaylle saisi tänä päivänä halvemmalla kuin tämän. 95.

Ardbeg 1978 Vintage, 43 %

Ardbeg-komiteatapaamisen innoittamana piti korkata myös pari muuta samplea kyseiseltä tislaamolta. Ensimmäisenä kyseessä on vuoden 1978 vintage, joka kuului Ardbegin perusrangeen 2000-luvun taitteessa. Valitettavasti tiedossa ei ole maistetun viskin tarkempia tietoja (1978:a pullotettiin vuosina 1997-1999).

Ardbeg 1978 Vintage, 43 %

Tuoksu: Syvä upea savuisuus, jota komppaa hedelmäisyys. Pihkaa, vanhaa huonekalua, tumma mokkaista ananasta. Mieletön monipuolisuus, suklaata. Tuhtia hunajaisuutta. Eksoottista hedelmää entistä vahvemmin koko ajan. Mieletön nenä!

Maku: Tuhkainen, tanniininen, syvän savuisen turpeinen. Todella nätti hunajaisuus, johon syvä savu yhdistyy upealla tavalla. Jälkimaku lämmittää kääntyen tuoksun trooppisiin hedelmiin päin. Suuhun jää pitkä tuhkainen jälkimaku. Jaksaa potkia mukavasti vaikka voltit aika alhaalla. Syvyys, keltainen hedelmäisyys, tuhkainen ja vanhan nahkasohvan turpeisuus, aijai! Tätä kun nykyviskit olisivat. Silti ei aivan niin monipuolinen kuin tuoksu antoi odottaa. 92.

Kommentti: Yhdessä vaiheessa viskiharrastusta hienointa mahdollista viskiä saattoi edustaa laadukas savun ja sherryn yhdistelmä, kuten esimerkiksi Lagavulin 21yo (2007). Tämä Ardbeg on ensimmäinen maistamani viski, jonka voisi laittaa samaan kategoriaan, mutta keltaiselle puolelle, eli peat+honey. Uskomatonta, että tätä on joskus saanut n. viiteenkymppiin.