Ardbeg komiteatapaaminen 25.3.2014 Kino Engelissä

Avaruus on aina in. Näin ollen oma viski avaruudessa on tislaamolle sellainen kultakimpale, että siitä pitää ulosmitata markkinamielessä kaikki. Tästä syystä ei ole ihme, että Ardbeg on muistutellut komiteajäseniään omasta avaruusprojektistaan aina sen käynnistymisestä alkaen. Kirjailin aiheesta jo Galileon yhteydessä, joten muistiaan voi halutessaan virkistää täällä.

Avaruustyttö otti janoiset vieraat vastaan

Avaruusteemainen oli myös tämän kevään komiteakutsu, kun ardbegväki kutsuttiin salaperäisesti perinteiseen Kino Engeliin elokuvanillan pariin. Tämän tarkempia speksejä ei kutsussa ollut, eikä edes viinaa luvattu tarjoiltavan. Silti innokkaita oli paikalla salin täydeltä, mikä tietysti oli oikein sopiva kunnianosoitus paikalle saapunutta Distillery Manager Mickey Headsia kohtaan. Tapahtuma polkaistiin käyntiin perinteisten leffaeväiden (limut, popparit ja Arpan kymppi) ja Headsin kuulumisten parissa. Mies kertoi, että avaruustisle otettaisiin alas vielä tämän vuoden aikana, ja sen jälkeen sitä päästäisiin vertaamaan sitten heidän varastossaan kypsyvään ja Texasissa kypsyvään verrokkitisleeseen. Veikkaan, että kuulemme prosessin siitäkin vaiheesta vielä.

Hehkuttelujen jälkeen päästiin katsomaan leffaa, joka osoittautui vuonna 1954 valmistetuksi Conquest of Space -scifijännäriksi. Lempeästi voisi sanoa, että ajan hammas oli jonkin verran nakertanut erikoistehosteiden vaikutusta katsojaan, mutta camp-hengessä kyseessä oli varsin mukava raina. Harva kuitenkaan osasi odottaa Headsin yllätystä leffan jälkeen: mies oli nimittäin raijannut mukaan Ardbegin vuoden 1975 tynnyrinäytteen, jota sitten pääsimme maistamaan. Tämän vaatimattomasti melkein 40-vuotiaan Ardbegin jälkeen suuntasimme viereiseen olutravintola Bryggeriin, jossa kattaukseen kuuluivat herkulliset Votkinsin makkarat ja hapankaali. Bryggeriä on muutaman käyntikerran jälkeen muutenkin kehuttava: paikan omista oluista ei ole vielä huonoa vastaan tullut, ja iso plussa on mahdollisuus maistaa oluita 1dl ja 2dl:n annoksina - ja vieläpä suhteessa samaan hintaan kuin normituoppi (4 dl). Mutta sitten itse asiaan, eli miltä tuo arppavanhus mielestäni maistui:



Ardbeg 1975 Cask Sample # 4194 (3rd fill bourbon), 42,9 %

Tuoksu: Hyvin hento, tupakkainen, tuhkainen. Ei anna itsestään mitenkään erityisen paljoa. Kuitenkin tuhkaisen turpeisuuden mukana on eksoottisia hedelmiä (kypsää ananasta, mangoa?). 

Maku: No mutta: viskin mieletön syvyys tulee mieleen ennen kaikkea! Kuin sukeltaisi valtavaan määrään tryffelisuklaata pää edellä. Tämä on huippu! Makupuolella uskomattoman upea savu yhdistyy saumattomasti eksoottisiin hyvin kondensoituneisiin hedelmiin. Kuitenkin jälkimaku on tämän parasta antia: raikkaus (spearmint, jodi?) nostaa päätään ja yhdistyy seesteiseen juurevuuteen ja kypsään hedelmäisyyteen. Upea. 93. (pelkkä maku voisi olla jopa 94, mutta tuoksu ei ollut aivan huippu).

Kommentti: Mickey Headsin mukaan kyseinen tynnyri on enkelten toimesta tyhjentynyt varsin kovaa vauhtia ja alkuperäisestä n. 200 litrasta jäljellä on enää n. 100 litraa. Kun ajattelee, että Ardbeg olisi voinut käyttää tätä tavaraa vaikkapa 40-vuotiaan pullotteen julkaisemiseksi joskus (täysin poskettomalla hintalapulla tietysti), on melko käsittämätöntä, että sitä tuosta vain rontattiin suomalaisten Ardbeg-fanien maistettavaksi. Toisaalta on todettava, että tuskin millään muulla tavalla tislaamo voisi saada tyytyväisempiä asiakkaita kuin vilauttamalla heille palasta sitä legendaarisuutta, jota 70-luvun Ardbegit isojen poikien puheissa edustavat. Harvalla nykyharrastajalla kun on koskaan mahdollisuutta omin (laillisin) keinoin moisia herkkuja päästä maistamaan. Ja mieli on jännittävä tekele: kun Bryggerissä sitten sai vielä lasillisen peruskymppiä, oli siinäkin aistittavissa tuon tynnyrinäytteen vivahde. Toivottavasti se pysyy siellä jatkossakin.

Itse en luonnollisesti osaa vertailla kyseistä tynnyriä Ardbegin 70-luvun tuotantoon ylipäänsä, mutta jonkin kommentin mukaan kyseessä ei olisi ollut kovin tyypillinen aikansa tuote. Mikäli joku paremmin asioita tunteva oli paikalla, saa toki kommentoida. Niin, ja mainitaan vielä sen verran, että tämä 1975 tarjottiin ilmeisesti haastavasta nautintapaikasta johtuen muovikiposta. Koska varmuusvälinein varautuminen on kuitenkin tärkeää niin viskitastingissa kuin kesäfestareilla, allekirjoittaneella oli oma lasi varmuuden vuoksi mukana. Tuli tarpeeseen.

Warehouse 3 (the legendary, they say)

Mickey Heads (kuvassa oikealla) ja Space Girl

Viski-ilmiöitä: kahmalokaupalla Benriachia

Maistuuko Benriach? Tässä olis rouhea setti länsinaapurissa, eli 100 benkkua kahteen päivään: http://magnuswhisky.com/1-2-november-2014-mega-benriach-provning-1

Kyseinen Magnus Fagerström omisti vielä n. vuosi sitten (lähes?) kaikki Benriachin ilmestyneet OB single caskit, mutta joutui sitten lopettamaan keräilyn, koska uusia tynskiä rupesi tulemaan vuodessa niin paljon liikaa ettei takamus kestänyt. (lue lisää tästä). Nyt sitten on keksinyt tällaisen konstin päästä puteleista eroon. Hattua pitää nostaa, koska tuo on kyllä mieletön tapa päästä maistamaan valtava määrä upeita viskejä. Toki reilun 800 €:n hinta pitää huolen siitä, että harva peruspulliainen tuonne eksyy, mutta kerrankos sitä.

Olin Fagerströmiin taannoin yhteydessä, kun selvittelin oman pullotteeni tynnyriä. Sainkin mielenkiintoisen vastauksen, jota voi palautella mieliinsä tästä.

Viisi vuosikymmentä Glenmorangie Originalia 22.3.2014

Viskin ystävien seura helli jälleen Helsinkiläistä viskikansaa, kun vuorossa oli iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarjan läpileikkaus Glenmorangie Originalista viideltä peräkkäiseltä vuosikymmeneltä. En osaa sanoa, kuinka monelta tislaamolta moinen setti maisteltavaksi löytyisi, mutta Glenmorangien osalta speksit (ikä ja alkoholiprosentti) oli joka tapauksessa pidetty perinteisesti samana, joten valinta oli mielekäs. Nyt nähtäisiin, oliko ennen kesät lämpimämpiä, kalja kylmempää, naiset kauniimpia ja yleisesti ottaen vaan kaikki paremmin kuin nykyään.

Tastingin vetänyt Jarkko Nikkanen kävi asianmukaisesti hyvin perusteellisen aikamatkan Glenmorangien historiaan ja tislaamon vaiheisiin. Koska tislaamohistoriikit eivät itseäni kuitenkaan sen kummemmin kiinnosta (joku George Grant ne on kuitenkin kaikki perustanut), ohjaan suurimmat intoilijat suosiolla kirjaston hyllylle. Mieleen jääneet mielenkiintoiset detaljit liittyivät kuitenkin siihen, että aktiivisena tynnyriviimeistelijänä nykyisin tunnettu Glenmorangie julkaisi ensimmäisen finishtellyn viskinsä vuonna 1987. Kyseinen vuoden 1963 vintage on myös ensimmäinen kaupallinen eri tynnyrissä viimeistelty mallasviski, ainakin jos internetiin on luottaminen (kuten tietysti useimmiten on). Detaljina tätä kyseistä tavaraa löytyi sitten myöhemmin laatikollinen jostain pölyisestä varastosta, ja viski räätälöitiin ja myytiin uudessa hienommassa - ja törkyisen paljon kalliimmassa ulkoasussa. Lisätietoa esim. täältä.

Mielenkiintoiselta kuulosti lisäksi Glenmorangien käyttämien tislauspannujen koko ja muoto: pannut ovat peräti 8 metriä korkeat ja kaulan osuus on niistä poikkeuksellisen pitkä, 5 metriä. Pannun kaulan kapeus vaikuttaa lisäksi siihen, että vain kevyin osa höyrystyvästä alkoholista pääsee läpi pannusta tuottaen hyvin puhdasta tislettä. Myös tislausajosta talteen otettavan leikkuun sanottiin olevan poikkeuksellisen kapea, eli n. kolmannes koko tislausajosta. Tästä voinemme päätellä, että Glenmorangieta juodessa on astetta todennäköisempää, että näkö on tallella vielä nauttimisen jälkeenkin.

Mutta asiaan. Tarjolla oli Glenmorangie Originalia aina nykymuodosta 60-luvun pullotteeseen asti. Ja tältä ne minun mielestäni maistuivat:

1. Glenmorangie Original, 40% (nykypullote)

Kypsytetty puhtaasti ex-bourbon-puussa, 50/50 1st ja 2nd fill

Tuoksu: vihreää omppua, hunajaa, puhdas.

Maku: Nätti. Helppo. Mukava hunajainen jälkimaku. Esanssisuutta muiden versioiden jälkeen.

2. Glenmorangie Original, 40 % (2000-luvun alku)

Tuoksu: Tummempi, hunajaisempi, täyteläisempi. Myös kirpeämpi. Hennon herukkainen.

Maku: Suutuntuma on pehmeämpi, sitten mausteista pistelevyyttä. Hyvinkin erilainen kuin nykyinen! Haastaa suuta kivalla tavalla säilyttäen kuitenkin pehmeyden. Jälkimaussa mukavaa juurevuutta ja sitrushedelmän kuorta 18yon tapaan. Hieno! Tämä kirpakkuus on kyllä hienoa! 90.

3. Glenmorangie Original, 40 % (1990-luku)

Tuoksu: Vaha lisääntyy. Hieman likainen.

Maku: Hyvin mehumainen ensituntuma, voin suutuntumaa. Öljymäinen. Sitrusta sitten. Ei kuitenkaan niin raikas ja jälkimaultaan monipuolinen kuin 2000. Ikään kuin särmät olisivat hioutuneet tästä, mikä ei ole pelkästään positiivista. Tummanvihreää vegetaalisuutta. Toisella maistolla voimakas ja tuhkainenkin. Tämän ongelma on että tässä yhdistyvät voisuus ja kuitenkin velttous. Pirteys puuttuu. Ja luonne. Jälkimaku on kyllä pitkä mutta hieman kasvoton. Sekalainen esitys. 85.

4. Glenmorangie Original, 40 % (1980-luku)

Tuoksu: Sulkeutunut tuoksu. Ei löydy oikein mitään. Sitten makeutta, banaania.

Maku: Suutuntuma hyvin samettinen jälleen, mutta sitten löytyy mukaan taas mausteisempaa kihelmöintiä. Koivuisuutta. Selkeästi jälleen parempi kuin ysäri. Hieno monipuolinen rakenne. Ja itse asiassa juuri tuo raikas koivuisuus myös jälkimaussa alkaa toimia tässä viskissä! Jälkimaun loppuun ananasta. 88.

5. Glenmorangie Original, 70proof (1970-luku)

Tuoksu: Tummempi, lyijyisempi. Erittäin lupaavan herkullinen!

Maku: Raakaöljymäinen suutuntuma, isoa isoa! Nyt on hieno! Hyvin paksu ja kondensoitunut viski. Tässä kun olisi lisää voltteja niin avot! Suolaisuutta, jopa saarelaista meininkiä. Hedelmä selvästi vähemmissä. Juuri sitä samaa tiivistyneisyyttä kuin aikaisemmissa maistamissani oikein vanhoissa viskeissä. Huikea voimakkuus, suuntäyttävyys. 91.

6. Glenmorangie Original, 70proof (1960-luku)

Tuoksu: Huumaavuutta, onko jopa hieman turpeisuutta?

Maku: Hyvin pehmeä startti. Tämä on hyvin rauhallinen viski joka liikkuu suussa kuin vanhus keppinsä kanssa (vanhus liikkuu siis kadulla, kielikuvana. ei suussa. keppinsä kanssa). Jää silti hieman pliisuksi ensituntumalla. Tummahan tämä on. Bensainen. Pitää ottaa kunnon suuhuikka, jotta tästä saa naukkua. Jälkimaun seesteinen tunnelma henkii menneisyyttä. Silti kokonaisuudessaan hienoinen pettymys. 87.

wanhassa wara parempi

Yhteenvetoa: Maisteleva yleisö oli kohtuullisen yksimielisiä siitä, että viskien välillä oli eroja. Moni voivotteli sitä, minkälaista kuraa sitä nykyaikana tarjotaankaan. Täytyy itsekin myöntää, että nykymorangie oli varsin hengetön esitys vanhemman tavaran rinnalla. Toisaalta on kuitenkin huomattava, ettei vanhempi automaattisesti ollut parempaa: 50-luvulla tislattu ja 60-luvulla pullotettu nestori oli ehkä mennyt matalalla alkoholiprosentillaan hieman pliisuksi. Samaa tavaraa kun olisi saanut tynnyrivahvuisena, niin avot.

Voittajasta ei tänä iltana ollut epäselvyyttä. Muilta osin pisteet kuitenkin jakautuivat varsin paljonkin. Tässä maistelukansan tulokset (pisteitä kolmelle parhaalle 3,2,1):

1. 1970-luku, 47 pistettä
2. 1980. 28
3. 1960. 17
4. 1990. 15
5. 2000. 11
6. nykykama. 0

Kiitoksia jälleen VYSille ja ystäville viskissä!

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 8 - Dailuaine 22yo, 60,92 %

Ja viimeistä Rare Maltsia viedään. Sarja on tarjonnut itselleni monta uutta tislaamoa, joista Dailuaine on yksi.

Dailuaine 22yo 1973 Rare Malts Selection, 60,92 %

Tuoksu: Lähinnä alkoholinen. Ei juuri muuta alkuun löydy. Vaatimaton. Ruohoinen. Perusbörppä: vaniljaa ja hentoa ananasta. Ajan myötä kuitenkin avautuu.

Maku: Hyvin makea suutuntuma: tuo suorastaan veden kielelle! Huikea parannus tuoksusta! Ei oikeastaan tarvitse vettäkään, koska alkoholi on hyvin nättiä. Alkoholin jälkeen suolaisuus nousee esiin ja jälkimakuun suuhun jää salmiakkia ja messevää seesteisyyttä. Tämä on iso ja pirtsakka tapaus, kuin fuksityttö zumbatunnilla: aah! Tietty luontainen viattomuus, johon sitten rosoisempaa tuhkaisuutta zumbatytön siirtyessä opitulle tupakkituokiolle Porthanian edustalle. Hieno perusbörppä, jota hento turve tukee. 91.

Yhteenvetoa: Olihan setti. Ainakin sen verran tästä lyhyestä läpileikkauksesta harvinaisten maltaiden maailmaan sai irti, että lähtökohtaisesti aika laadukkaita viskejä sarjasta löytyy. Samalla tämä oli kuitenkin myös haastavimpia yksittäisiä tastingeja, jossa olen ollut: monta tynnyrivahvaa viskiä, jotka monet olivat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan. Hieman kolea sisäilma teki vielä sen, että varsinkin alkuun näistä oli varsin vaikea saada paljoa irti. Hienoja juomia kuitenkin, ja palanen historiaa kurkusta alas. Kiitän VYS:iä sekä Sydspetsens Malt Whisky Sällskapia. Om någon vill öva sin svenska, finns det mer information om denna tasting här.

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 7 - Millburn 25yo, 61,9 %

Rare Malts -sikermä alkaa olla jo voiton puolella, kun lasiin saadaan Millburn.

Millburn 25yo 1975/2001 Rare Malts Selection, 61,9 %

Tuoksu: Alkuun jumissa (niin kuin pikkuhiljaa mieskin). Makeaa karkkisuutta, banaania. Lasin pyörittämisen jälkeen alkoholinen keltainen monsteri. Toisaalta myös herkkä. Hyvin rikas ja laaja tuoksu! Mausteisuutta ja toffeeta. Fudgea. Vesi tuo taas sitruksisuutta lisää. Tuohusta, sammuvaa kynttilää.

Maku: Hyvin kuivattava alkoholisuus, jota vahamainen täyteläisyys seuraa. Vahakangasta, nättiä rakennetta. Jälkimaku nousee esiin erikseen ja jättää mukavan sitruunaisuuden suuhun. Iso viski ilman muuta! Tässä poikkeuksellisesti alkoholi tukee viskin kokonaisuutta läpi koko maun. Hiano. Ai toffeeta ja jälkkärimäistä tummaa punaisuutta. Ja loppuun sitrukset yms. Kokonaisuudessaan vaan upea. 92(,5).

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 6 - Glen Mhor, 22yo, 61 %

Tammisaaren Rare Malts -kattauksen kuudentena juomana oli Port Ellen 22yo, mutta koska se on jo aikaisemmin maisteltu täällä, ei siitä sen enempää. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, etten päässyt siihen tällä kertaa nyt niin hyvin kiinni kuin edellisellä kerralla. Liekö syy tuon edellisen postauksen Caol Ilan?


Glen Mhor 22yo 1979/2001 Rare Malts Selection, 61 %

Tuoksu: Ensitunnelmana herkku! Silti tähän on vaikea päästä sisään: tummaa lyijyisyyttä, savua on. Leikattua ruohoa. Mausteinen. Suklaata. Silti samettinen verrattuna Lochnagariin.

Maku: hyvin tumma ja tuhkainen: kuin tuhkapilvi syöksyy tämä suuhun isona, joskin ehkä yksioikoisena. Mutta mutta: vesi avaa jälleen. Tämä on kuitenkin hyvin lyijyinen. Hieno uisge, mutta ei special. 88.

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 5 - Caol Ila 21yo, 61,3 %

Jahas, alkudrinksut on juotu ja päästään asiaan. Rare Malts -sarjassa on kokonaista neljä erilaista Caol Ilaa, joista tämä toivottavasti se paras.


Caol Ila 21yo 1977/1999 Rare Malts, 61,3 %

Tuoksu: Tuhkaista savuisuutta. Tuhkakuppia. Lämmittelyn jälkeen hentoa sitruunaakin mukana. Perus. Raikas, kepeä. Vesitippa avaa ja isontaa tätä.

Maku: Nyt on todella töpäkkä suutuntuma: tämä tuntuisi tarvitsevan vettä väkisinkin. Mutta: kun alkoholin yli pääsee niin tulee isoa merellisyyttä, suolaisuutta ja pientä sitruunaa. Ja varsin hyvä setti! Salmiakkia. Vesi lisää alkuun salmiakkia isosti. Pöhinää tulee makuun myös: iso iso iso! Jos se merellinen viski pitäisi opiskella niin tästä voisi aloittaa. Loppumaussa sitruunalakua. Upea tuo alkoholin suolainen ja merellinen nousu, hitto vie! Kuin olisi sillä kallionkielekkeellä keltainen perinteinen sadetakki päällä rikkoutuneen parisuhteen jälkeen miettimässä ihmisen pienuutta suuruuden äärellä. Onhan tämä upea. 93.

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 4 - Royal Lochnagar 23yo

Tammisaaressa aletaan päästä vauhtiin, kun neljäntenä vuorossa on kuninkaallinen Lochnagar.


Royal Lochnagar 23yo 1973/1997 Rare Malts Selection, 59,7 %

Tuoksu: Selkeästi tumma tuoksu, tuhkaa. Lupaava. Suklainen. Myös hentoa sitrusta. Iso tuoksu! Myös punaisempia tunnelmia, eli sherryvaikutusta varmasti jossain määrin mukana. Sitten kuitenkin myös sitrushedelmää ja makeutta. Eksoottisia hedelmiä, appelsiinimarmeladia. Appelsiininkuorta.

Maku: Hyvin täyteläinen pehmeä ja syvä ja iso suu, jossa alkoholi on todella pehmeää. Suutuntuma on pikemminkin punainen kuin keltainen. Sitten bourbonvaniljaa - eniten mitä näistä tähän asti on ollut. Nätti kokonaisuus, jossa loppua kohden tummenee ja tupakkistuu. Myös hillomaisia piirteitä. Silti jotenkin jälkimausta haluaisin enemmän. Menee kategoriaan "perusviski". 88.

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 3 - Glen Albyn 26yo

Tammisaaren kattauksessa siirrytään Glen Albynin pariin. Kyseessä on vuonna 1983 niin ikään suljettu tislaamo, josta tämä pullote on ainoa Rare Malts -sarjaan tehty.

Glen Albyn 26yo 1975/2002 Rare Malts Selection, 54,8 %

Tuoksu: Pehmeää syvää keltaisuutta, alkoholia. Hyvin lupaava. Pullantuoksusta mammaa. Havumetsää.

Maku: Muistuttaa tuoksuaan: tumma sinänsä tyylikäs profiili, mutta viski on alkoholiltaan varsin tiukka eikä oikein päästä sisäänsä jättäen täten hieman yksioikoisen kuvan. Voitaisiin kyllä olla siellä märässä kuusimetsässä, mutta onko siellä sitten kiva olla? 86.