Caroni 1996 Port Wood Finish Bristol Classic Rum, 51,5 %

Huhut uuden Suomea varten pullotettavan Caronin saapumisesta kiirivät korviini jo vuosi sitten. Kauan kesti ennen kuin rommi vihdoin saapui Alkon hyllyille, mutta paree myöhään kuin, sano. Koska tuotteen ja hieman Caroninkin historiaa on kuvannut erinomaisella tavalla ymmärtääkseni hankkeen puuhamies, vanha rommikonossööri Mika Jansson, lainaan tässä suoraan Mikan selostusta tuotteesta enkä lähde itse selventämään sen kummemmin: 

"Esittelin John Barrettin Caronin Rudy Moorelle muistaakseni alkuvuodesta 2008. Caronin rommia alettiin siirtämään Trinidadista Caronilta Isoon Britanniaan syksyllä vuonna 2008 ja operaatio jatkui käsittääkseni vuoteen 2009. Tämä rommi on siis aikoinaan saanut alkunsa Caroni plainsin alueella (Keski-Trinidadin alue, pääkaupunki Port-of-Spainista piirun verran etelään) kasvatetusta sokeriruo'osta tehdystä melassista, ja on kypsynyt tropiikissa kovassa lämmössä vähintään 12 vuotta. Usein sanotaan että yksi trooppinen kypsytysvuosi vastaisi 2 - 3 vuotta Skotlannissa maturaation kannalta. 

Caronin tislaamosta ja sokerin eriytyslaitoksesta ei ole paljoa enää jäljellä, aaltopeltiseiniä, hieman betonia ja laitteistoromua lojuu vielä alueella. Suurin osa sokerityöläisistä ei ole vieläkään saanut vuonna 2002 luvattuja maa-alueita tai muita korvauksia itselleen, tislaamon henkilökuntaa on kohdeltu hieman paremmin - paitsi Rudy Moorea, joka irtisanottiin hänen saatua hommansa eli Caronin rommien myynnin loppuun, juuri ennen eläkeikäänsä. Miehen fb-sivu on kadonnut samoin kuin Linkedin-sivun sisältö, eikä hän ole enää vastannut sähköpostiinsa. Kävi mielessä että kenties herra on siirtynyt tuonpuoleiseen, toivottavasti näin ei vielä ole." (lähde: Mika Jansson, Virtuaalinen viskikaappi 16.9.2015 linkki)

Caroni 1996 Port Wood Finish Bristol Classic Rum, 114 bottles, bottled for Finland, 51,5 %

Tuoksu: Vegetaalisuutta, öljyistä nahkasohvaa, paksu mutta hyvin tasapainoinen tuoksu. Ehkä vähiten rommimainen tuoksuttamistani. Portviimeistely ei ole ainakaan missään nimessä ylitsevuotavaa, eli hyvin integroitunut tuoksuun. Yleisesti ottaen tuoksu on hieno ja varsin viskimäinen. Öljyistä rättiä, vanhaa autoa. Ruohoisuutta. Veden kanssa nugaa lisääntyy. Karibian yön kosteutta. Jotain tupakkamaista. Vaniljaista piipputupakkapurua?

Maku: Seuraa kivasti tuoksua. Moottoriöljyn voitelemaa kasvillisuutta. Pientä kitkeryyttä tai pikemminkin puista pippurisuutta nousee ensimaun jälkeen. Hapan/metallinen tuntuma hieman jälkimaussa. Tikkuja. Suutuntuma on viskiasteikolla keskipaksu. Kuitenkin maistamiini rommeihin verrattuna varsin paksu. Veden kanssa tämä avautuu varsin isoksi juomaksi suussa. Hieno hyöky. Jälkimaku on kuin nuolisi karibialaista puutynnyriä. Parasta tässä on keskimaku, joka tulee suuhun kaatumisen jälkeen ja ennen ehkä hieman puista jälkimakua: siinä on rauhallista paksua ruohoisuutta taittuen raikkaampaan anikseen ja spearmintiin. Veden lisääminen voimistaa tuota hammastahnatunnelmaa. Tykkään! 90.

Kommentti: Lähes täysi-ikäisyyden verran tynnyrissä, tynnyrivahvuus, ei väriä, ei sokeria ja suljettu tislaamo, kenties rommien Port Ellen, 114 pulloa, Alko ja hinta 85 €. Speksit ovat mielestäni varsin hyvin kohdillaan! Täytyy vielä erikseen korostaa tuon tynnyrivahvuuden hienoutta: kun Bristolin John Barrett veti Uisgessa 2014  rommitastinginsa, vakuutuin, että miehessä ei ole muuta vikaa ihmisenä kuin se, että hän vesittää juomansa pilalle. Nyt voltit on uskallettu ilmeisesti Suomiaktiivien vahvalla myötävaikutuksella pitämään ylhäällä ja lopputulema on huikea. Kiitokset Mikalle tästä kulttuuriteosta. 

Liuta Balvenieta David Stewartin seurassa 10.8.2015

Viskiseuraan kuuluminen alkaa tätä nykyä olla niitä harvoja tapoja, jolloin vielä on mahdollisuus päästä maistamaan erinomaisia viskejä ilman että takaisin joutuu tulemaan pelkkä tynnyri päällä. Mutta ehkä vain kerran vuodessa tarjolle on asetettu sellaiset juomat, tarjoilut ja puitteet kuin taannoisessa Viskin ystävien seuran ja Balvenien järjestämässä tastingissa, jonka tuli vetämään tislaamolla yli 50-vuotisen uran tehnyt Malt Master David Stewart. Tilaisuus järjestettiin Kämpin peilisalissa, joka olikin tapahtuman arvolle sopiva paikka. Pääosassa olivat kuitenkin itse juomat, jotka hakivat suorastaan vertaistaan, sekä itse David Stewart, jonka kaltaisen ammattilaisen tastingiin harvoin pääsee. Poissa oli tyhjä markkinointipuhe ja valmiiksi opetellut myyntiargumentit. Tilalla oli aito asiantuntemus ja avoimuus siitä, miten ja miksi tislaamo on mitäkin tuotteita aikojen saatossa tehnyt. Se on helppoa kun sen osaa.

Balvenie DoubleWood 12yo, 43 %

Viskiä on loppukypsytetty 9kk eurooppalaisessa sherrytynnyrissä. Maistettu aikaisemmin täällä.

Tuoksu: Tämä ei koskaan ole ollut suosikkejani. Mutta toki näissä olosuhteissa ei tämä nyt huonolta tuoksu. Silti tässä on sellaista raakuutta tai epäpuhtautta, joka ei ole mieleeni.

Maku: Vesilisällä kukkaisen hedelmäinen kaverim mausteisuutta, pientä toffeisuutta. Ilman vettä jotenkin sokerinen sherryhyökki. Yllättävää, että maistuu paremmalta veden kanssa. 82.

Kommentti: DoubleWood ei ole koskaan lukeutunut suosikkeihini. Sen sijaan oli mielenkiintoista nähdä, että se parani vesilisällä huomattavasti. Stewart kehoitti laittamaan viskeihin reilustikin vettä, ja tämän kohdalla se toimi. Täytyypä siis pitää mieli avoinna vesilisäilyn kanssa ihan näissä matalankin alkoholipitoisuuden viskeissä.

Balvenie Double Wood 17yo, 43 %

Tuoksu: Tässä on 12yon epäpuhtaus siloittunut. Hieman syvempi myös, mutta ei paljon.

Maku: Banaanisempi, syvemmän mausteinen kuin 12yo. Jälkimaku ja voima toista luokkaa. Ennen kaikkea rikkaampi, kermaisempi ja mausteisempi versio. Kesäpörriäinen jää leijailemaan suuhun jälkimakuhöyryinä. Laadukas juoma, mutta silti tässä kattauksessa ehkä väliinputoaja, eikä oikeuta tylsyydessään korkeampiin pisteisiin. 86.

Balvenie Port Wood 21yo, 40 %

Käytetty oikeasti vanhoja 30yo tawny port tynnyreitä, joissa viski on viimeistelty neljän kuukauden ajan. Näin Stewartin mukaan, koska portin väriä ei haluta viskiin liikaa. Vanhat tynnyrit tekevät kuitenkin sen, että itse portviini vaikuttaa lopputuotteeseen enemmän kuin puu. 12 ja 17-vuotiaiden kanssa taas puun vaikutus on sherryn vaikutusta voimakkaampaa.

Tuoksu: Hyvin karkkinen tuoksu, muutoin hyvinkin linjassa 12 ja 17-vuotiaiden kanssa yleisfiilikseltään.

Maku: Maku on makea, mutta nyt ihan eri tavalla muun maun tukena. Aivan upea maltillinen hyöky suuhun jota valtava syvyys tukee. Jo aivan eri luokan viski kuin aikaisemmat. 90.

Balvenie Tun 1509 batch2, 47,1 %

80 % tynnyreistä 70-80-luvulta. Nuorin viski on 21-vuotiasta. 42 tynskää.

Tuoksu: Raikasta mausteisuutta. Jännä yhdistelmä. Ruohoista hunajaisuutta. Herkullinen nenä ilman muuta. Joulumausteita. Tuo raikkaus taitaa tulla sherrytynnyristä. Upeaa!

Maku: Lsd-karkkimaa hyppää silmille! Hunajaa, tummajouluista mausteisuutta, appelsiininkuorta, kypsää vaniljaa ja sitruunaa. Tämän viskin hienous avautuu kokonaisuudessaan nielaisuvaiheessa. Yllättävän tumma, jopa lyijyinen fiilis ilman vettä. Silti todella puhdas, jopa hieman tylsän puhdas. Ehkä börppäbalvenie on kuitenkin oma suosikkini. Jälkimaku on kuin ruusunlehtihunajavedessä uisi. Pörisevä hunajahuba jää kielelle leijumaan. 91.

Balvenie 25yo Single Barrel 1974/2000, 46,9 %

Tuoksu: Huikeaa vanhan viskin vikaa. Tässä on pullote, jonkalaiseen ei kerta kaikkiaan enää nykytuotannossa ikinä törmää. Erittäin kypsää ananasta yhdistettynä paahtuneisiin vaahtokarkkeihin. Pihkaa, hunajaa, poltettua sokeria.

Maku: Mukailee hienosti tuoksua: uuuupea makea hedelmäpommi, mutta nyt tuo makeus on niin hienosti kondensoitunutta, että se on jotain aivan valtavaa. Tämmöistä makeuden nektarisuutta harvoin pääsee maistamaan. Marsipaania, kypsää banaania, hienosti tukevaa puuta. 92.

Balvenie 40yo, 48,5 %

Viskissä on käytetty 60 % european oakia, koska sitä oli 70-luvulla enemmän varastossa.

Tuoksu: Nnyt mennään konjakkifiiliksien puolelle. Liköörimäisyyttä, hyvin vanhaa nahkafåtöljiä. Näiden jälkeen tulee taas marjaista raikkautta. Jos 25yo oli jo sellaista viskiä, jota ei nykyviskisukupolvi tunne niin nyt ollaan jo sellaisissa tunnelmissa, jotka ovat uniikkeja. Kahvia, suklaata.

Maku: Seuraa tuoksua. Äärimmäisen intensiivinen suutuntuma, odotuttaa hetken suussa, mutta sitten tulee sellainen hyöky, että rupeaa liikuttamaan. Kyynelkanavat aktivoituvat tämän kokemuksen edellä. Kylmiä väreitä. Tässä on tavoitettu jotain upeaa. Ja silti viski on yllättävän raikas! Ikä maistuu vain syvyydessä, puu ei ole yli, maku ei ole tunkkainen, käsittämätöntä. Varsinkin tähän kattaukseen tämä on upea päätös. Kanelisuutta, suutuntuma on kuin moottoriöljyssä. Ja maku pitkä kuin nälkävuosi. 94.

Whistlepig 10yo Straight Rye, 50 %

Hyvien juomien etsijä hairahtuu aina välillä skottimaltaiden ulkopuolelle. Tällä kertaa tämä tehtiin vailla parempaa tietoa, koska kyseinen maisto oli sokkona. Vaan hyvin maistui. Kyseessä on alun perin Kanadassa tislattu ja sittemmin jenkkien puolella kypsytetty ruis.

Whistlepig 10yo Straight Rye, 50 %

Tuoksu: Selkeästi jenkkiviinaa, makean maissin tunnelmia. Mutta hyvin tasapainoinen, ei yhtään päälleliimattu tai keinotekoinen. Myös jotenkin sherrypuun tuntuisia vihahteita kertoen siis monivivahteisemmasta tuoksusta kuin börpät yleensä. (toim. huom. tällä varmasti viitattiin rukiin tunnelmiin. Eipä sokkona osannut sanoa, mistä on kyse). Toisaalta ei kuitenkaan erityisen syvä. Miellyttävä tuoksu kuitenkin ilman muuta. Hieman parfyymisuutta.

Maku: Oikein rikas ja maukas laskeutuminen suuhun. Nugaisia fiiliksiä. Hieman puun tanniinia. Mutta ei enää yhtään niin omaleimaisesti jenkkiviski kuin tuoksunsa perusteella. Toi erittäin nätti nugaa miellyttää. Riittävästi alkoholia, joka hienorakenteisena tukee makua. Tuo erittäin nätti nugaa miellyttää läpi maun ja myös jälkimaku on sille uskollinen: kinuskikarpaloa. Tasapainoinen ja hieno viski! 91.

Kiitokset Jullille samplesta!

Laphroaig Cairdeas 2015, 51,5 %

Laphroaigin parin viime vuoden Cairdeas-pullotteet eivät ole olleet mitään täysosumia. Kikkailut erikoistynnyrien kanssa onnistuvat joskus, mutta vuoden 2013 portcask oli mielestäni heikohko päälleliimattu esitys ja edellisen vuoden amontillado-tynskäilystäkin puuttui jotain. Sen sijaan tämän vuoden 200-vuotisjuhlapullote on jo etukäteen saanut kiinnostunutta pöhinää osakseen. Syynä tähän on paluu juurille: viski on tislattu ainoastaan Laphroaigin oman lattiamallastamon maltaasta Port Ellenin bulkkimallastamon sijaan ja sen on tislattu pienillä tislainpannuilla ja varastoitu sitten #1 warehousessa. Tavoitteena on siis ollut tehdä sellaista viskiä, jota tehtiin 200 vuotta sitten. Tavara on tislattu elokuussa 2003, joten se on lähes 12-vuotiasta, vaikka toki törpössä ei ikämerkintää olekaan. Eipä vähän mitään, maistetaan. Maistoin tämän kahtena eri kertana, joista ensimmäisellä kertaa verrokkina oli pari Laphroaig 10yo CS:ää ja yksi indy-lappari (sekä muutama muu lörö) ja toisella kertaa taas glenlivetillä huuhdeltuun puhtaaseen suuhun uusi 15yo rinnallaan.


Laphroaig Cairdeas 2015, 51,5 %

Tuoksu: ruohoista pehmoisuutta: hyvin sulanutta alkoholia. Alkuun vihreän hedelmäinen, savu on selvästi taka-alalla. Raikasta mentholia, lasin pyörittelyn jälkeen vehreä koivusavu tulee tukemaan muuta elämystä. Happoinen/mineraalinen nenätuntuma. Silti tämän tuoksu ei ollut ihan niitä huippuelämyksiä ainakaan näin ihan vastikää avatusta pullosta.

Maku: Nyt ollaan puhtaan koivusavun ja puun äärellä. Raikasta savusaunaa, hieskoivun nuorta lehteä, äärettömän puhdasta kesäillan palavaa Porvoon tuomiokirkkoa. Jotain samaa raikkaudessaan kuin 15yossa, mutta ei kuitenkaan niin ompunvihreä. On lisäksi kuivempi, voimakkaampi ja savuisempi kuin uusi 15yo. Tältä maistuu kesäinen saunanlämmitys puhtailla kevyillä koivuklapeilla. Ehkä hienoista raakuutta on havaittavissa, jota vesitilkka pehmentää. Vesi myös avaa tätä selvästi ja muuttaa astetta tuhkaisempaan suuntaan. Hiipuvaa tulipesää. Hieno drami, jossa parasta on maku an sich. Maun pituus tai tuoksu eivät sinänsä mullista maata. Kenties ne parantuvat, kunhan pullo on saanut hieman ilma-aikaa. Jälkimakuun asti tässä riittää voimaa ja nuoruuden intoa. Muutama vuosi lisää kypsytystä, ja olisimme jo todella upean tuotteen äärellä. 92.

Kommentti: Hienoa, että vielä tulee viskejä, jotka innoittavat runollisiin aatoksiin. Tämä lappari kompensoi hyvin Suomen sateista kesää.

Kesäinen piipahdus Pikkulinnussa

Eipä ole pitkään toviin tullut eksyttyä Puotilan ghettossa sijaitsevaan Pikkulintuun viskille, kun aikoinaan kauhistuin paikan hintatasosta. Nyt kuitenkin yleinen markkinatilanne on hassunkurisesti aiheuttanut sen, että Pikkulinnun viskilistasta alkaa löytää yleiseen tasoon nähden ihan maisteltavia juomia. Päivän viskinä oli Cragganmore 12yo 3 €/ 2 cl, jota toki en maistanut. Sen sijaan lasissa piipahtivat:

• Benriach 1994 SC for Pikkulintu. 7,5 € / 2 cl. Edelleen herkullinen peat+sherry
• Bunnahabhain 19yo OMC 6,5 €(?)/ 2 cl. Oikein herkullinen, hedelmäinen ja puhdas bunna. Toimii jopa niille, jotka eivät pidä bunnasta. Poistuvien viskien listalla.
• Ardbeg Renaissance 6 € / 2 cl. Mielestäni ok hinta maukkaasta viskistä. Keskustan Angleterresta pitäisi löytyä samaan hintaan.
• Balvenie 15yo Single Cask (pullotettu 2007), 6,5 € / 2 cl. Hieno peruskeltainen viski
• Glengoyne 17yo, 4 € / 2 cl. Käsittämätön löytö: jo lopetettu pullote ja upea viski. Mikäli joku hiljattain viskit löytänyt haluaa maistaa, miltä perusrangen pullote ennen maistui, niin tätä oli pullonpohja jäljellä.
• Highland Park 18yo Earl Haakon 10 € / 2 cl. Kohtuuhinta hienosta viskistä.

Pikkulinnusta voi siis harrastaja löytää mieleistä nautiskeltavaa, mutta jonkin verran kokemusta on hyvä olla repussa. Nimittäin saman verran kuin esim. tuo Ardbegin rene maksoivat perus 12yo latinahirviö-Benriachit.

Ardbeg Perpetuum 47,4 % ja kamelin selkä

Ardbeg Day oli ja meni, ja perinteiseen tyyliin setti oli hienosti järkätty: kivaa ohjelmaa, hyvää viskiä ja pientä suupalaa. Toki suurimpana mielenkiinnon kohteena oli uusin vuosipullote Perpetuum, jonka verrokkina saattoi maistaa Ardbeg Day 2012:ta, kymppiä ja aina iki-ihanaa Alligatoria. Perpetuumista ei sen kummemmin speksejä paljastettu, joten maun oli toimittava tuomarina.

Ensimmäiset fiilikset Perpetuumista olivat viskin suoraviivaisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Mielestäni tämä on lähinnä oleva tuote normaalia kymppivuotiasta Ardbegin nykyrangesta. Markkinoinnin kannalta ongelmallista oli kuitenkin maistaa tätä rinnan 10yo:n kanssa: Perpetuum nimittäin hävisi kaksinkamppailun selvästi. Nuoruus maistui läpi, tuote on hyvin yksioikoinen, vaikkakaan siinä ei epäpuhtauksiakaan esiintynyt. Pisteissä n. 85-86 luokkaa.

Herännyt kysymys olikin: jos 10yo:n saa alkosta 64 €:lla ja Perpetuumin 97 €:lla, niin miksi ostaa Perpetuum? Olisiko tässä nyt se ensimmäinen viski, jota kuluttajat eivät enää ostakaan pää märkänä pitkin maita ja mantuja, ja tislaamot joutuisivat kääntämään katsetta laadukkaiden tuotteiden suuntaan? Tietysti on sinänsä ongelmallista, mikäli pullot jäävät Alkon hyllyyn, koska silloin Suomella on heikot saumat saada jatkossa näitä erikoispulloja tarjolle.

Voi kun saisi taas joskus kirjoitella jotain positiivista viskeihin liittyen...

VYS, iäkkäät harvinaisuudet ja Glenfarclas

Viskin ystävien seuran Iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarjassa oli vuorossa Glenfarclas. En ollut mitenkään silmiinpistävän innostunut tähän tastingiin ilmoittautuessani, koska jostain syystä Glenfarclasin peruspullotteet eivät oikein koskaan ole osuneet omaan suuhuni mitenkään erityisesti. Tynnyrivahvuinen 105 on hinta-laatusuhteeltaan loistava viski, mutta perusrange on ollut jotenkin tympeän tylsää aina peruskympistä nelikymppiseen. Tämä on sinänsä erikoista, koska taannoinen family cask -tasting oli aivan toista maata. Jotain tuo tislaamo siis näyttää onnistuvan sössimään siinä vaiheessa, kun viskinsä n. 40-volttiseksi lantraavat. Joka tapauksessa hinta oli tässä kattauksessa tuotteiden ikään ja harvinaisuuteen nähden kohtuullinen, joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan. Kaikki tuotteet olivat italian import -kamaa.

Glenfarclas 7yo 1970-luku italian import, 40 %

Tuoksu: Kiva nenä! Rusinaa, raikasta tummuutta. Muilta osin peruspunaa.

Maku: hyvin on kelmeän rauhallinen kaveri. Kuitenkin toffeisen punaisessa olemuksessaan maukas. Jälkimaku jättää joulujälkkäripöytää suuhun. Silti nuoruutta tulee pölyisen kammarinverhon läpi. 80.

Glenfarclas 15yo 1970-80-lukujen taite, 46 %

Tuoksu: Tummempi. Oikein lupaava! Syvempi ja aromikkaampi. Fudgea.

Maku: Oikein mukava laskeutuminen suuhun! Holi tuo tähän jo rakennetta ja pientä kihelmöivyyttä. Silti hyvin maltillinen hörppäysviski. Raikkaudessaan hieman erilainen. 86.

Glenfarclas 21yo 1970-luku, 43 %

Tuoksu: Hieman epäpuhdas ja bensainen. Preerialaista palopensasta. Puhdistuu jonkin verran lasiaikaa saatuaan, tilalle tulee rommimaista makeutta.

Maku: Oikeinkin maukas tuo maun syvyys. Hyvin tumma viski, makeutta ei enää maussa samalla tavalla ole. Holi on jo todella maltillinen, ei enää paljoa haasta. Tuo tumma fudge tulee tässäkin hyvin esiin. Ikä näkyy syvyytenä. Rommimeininkiä. 86.

Glenfarclas 21yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Uimahallia, nuorempaa nenää muihin verrattuna.

Maku: Nojoo, nyt ollaan kyllä vahvasti marjamehuosastolla. Ihan perushyvää punaista viskiä, johon jälkifiiliksillä tulee jo hieman tummempia kaikuja. Voltteja kaipaisi. 82.

Glenfarclas 25yo 1970-80 lukujen taite, 43%

Tuoksu: Punaista puuta. Sitä samaa marjaisuutta.

Maku: No mutta nono: suklainen, rikkinen, hyvin tumma. Tässä on vanhan viskin vikaa. Jännästi silti marjaisuus tässä on aina erittäin raikasta. Ja jotenkin yhdistävänä piirteenä tuntuu olevan, että runkoa ja syvyyttä ei näihin muodostu, vaikka kuinka olisi ikää pohjalla. 86.

Glenfarclas 25yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Syvä ja iso,mutta raakuuttakin mukana. Myskisyyttä. Lilaa mokkatakkia.

Maku: No mutta nyt ollaan aktiivisissa fiiliksissä: kahvipapua, tummanlilaa nahkasohvaa. Tanniinisuuttakin mukana. Suklaamurusia. Tämä haastaa hieman. Jopa jälkimakuakin löytyy. 89.

Kommentti: Ei päässyt lyömään Glenfarclas ällikällä tälläkään kertaa. Lainaan suoraan itseäni tuolta family cask -tastingista: "Olenkin hieman suhtautunut Glenfarclasiin sillä asenteella, että kun olen maistanut siltä yhden viskin, olen maistanut ne kaikki. [--] Jos normaalit Glenfarclasit tuntuvat hieman turhan samasta puusta veistetyiltä ja "tylsän" hienon pehmeiltä, niin näistä löytyi aivan eri lailla särmää". Mikään tässä ajattelussa ei valitettavasti muuttunut. Liian monta samanlaista viskiä, mikä ei sinänsä olisi ongelma, jos nuo viskit olisivat poikkeuksellisen hyviä. Kuitenkin glenfarclasin rungottomuus ja persoonaton marjamehumeininki ei näillä voluumeilla toimi. Alkoholiprosentti olisi saattanut pelastaa tästä useamman viskin. Kattauksen yleisön suosikiksi nousi 7-vuotias ykkösviski, mikä kertonee samoista tuntemuksista kuin mitä minä koin. Tastingin vetänyt Jarkko Nikkanen mainitsi, että Glenfarclasilla olisi poikkeuksellisen pieni angel's share, 0,5 % vuodessa (kun kaiketi standardina pidetään kahta prosenttia), joten selittäisikö tuo sitten sitä, että viskinsä eivät oikein tunnu kypsyvän?