VYS, iäkkäät harvinaisuudet ja Glenfarclas

Viskin ystävien seuran Iäkkäät harvinaisuudet -maistelusarjassa oli vuorossa Glenfarclas. En ollut mitenkään silmiinpistävän innostunut tähän tastingiin ilmoittautuessani, koska jostain syystä Glenfarclasin peruspullotteet eivät oikein koskaan ole osuneet omaan suuhuni mitenkään erityisesti. Tynnyrivahvuinen 105 on hinta-laatusuhteeltaan loistava viski, mutta perusrange on ollut jotenkin tympeän tylsää aina peruskympistä nelikymppiseen. Tämä on sinänsä erikoista, koska taannoinen family cask -tasting oli aivan toista maata. Jotain tuo tislaamo siis näyttää onnistuvan sössimään siinä vaiheessa, kun viskinsä n. 40-volttiseksi lantraavat. Joka tapauksessa hinta oli tässä kattauksessa tuotteiden ikään ja harvinaisuuteen nähden kohtuullinen, joten ei muuta kuin ennakkoluulottomasti kokeilemaan. Kaikki tuotteet olivat italian import -kamaa.

Glenfarclas 7yo 1970-luku italian import, 40 %

Tuoksu: Kiva nenä! Rusinaa, raikasta tummuutta. Muilta osin peruspunaa.

Maku: hyvin on kelmeän rauhallinen kaveri. Kuitenkin toffeisen punaisessa olemuksessaan maukas. Jälkimaku jättää joulujälkkäripöytää suuhun. Silti nuoruutta tulee pölyisen kammarinverhon läpi. 80.

Glenfarclas 15yo 1970-80-lukujen taite, 46 %

Tuoksu: Tummempi. Oikein lupaava! Syvempi ja aromikkaampi. Fudgea.

Maku: Oikein mukava laskeutuminen suuhun! Holi tuo tähän jo rakennetta ja pientä kihelmöivyyttä. Silti hyvin maltillinen hörppäysviski. Raikkaudessaan hieman erilainen. 86.

Glenfarclas 21yo 1970-luku, 43 %

Tuoksu: Hieman epäpuhdas ja bensainen. Preerialaista palopensasta. Puhdistuu jonkin verran lasiaikaa saatuaan, tilalle tulee rommimaista makeutta.

Maku: Oikeinkin maukas tuo maun syvyys. Hyvin tumma viski, makeutta ei enää maussa samalla tavalla ole. Holi on jo todella maltillinen, ei enää paljoa haasta. Tuo tumma fudge tulee tässäkin hyvin esiin. Ikä näkyy syvyytenä. Rommimeininkiä. 86.

Glenfarclas 21yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Uimahallia, nuorempaa nenää muihin verrattuna.

Maku: Nojoo, nyt ollaan kyllä vahvasti marjamehuosastolla. Ihan perushyvää punaista viskiä, johon jälkifiiliksillä tulee jo hieman tummempia kaikuja. Voltteja kaipaisi. 82.

Glenfarclas 25yo 1970-80 lukujen taite, 43%

Tuoksu: Punaista puuta. Sitä samaa marjaisuutta.

Maku: No mutta nono: suklainen, rikkinen, hyvin tumma. Tässä on vanhan viskin vikaa. Jännästi silti marjaisuus tässä on aina erittäin raikasta. Ja jotenkin yhdistävänä piirteenä tuntuu olevan, että runkoa ja syvyyttä ei näihin muodostu, vaikka kuinka olisi ikää pohjalla. 86.

Glenfarclas 25yo 2000-luku, 43 %

Tuoksu: Syvä ja iso,mutta raakuuttakin mukana. Myskisyyttä. Lilaa mokkatakkia.

Maku: No mutta nyt ollaan aktiivisissa fiiliksissä: kahvipapua, tummanlilaa nahkasohvaa. Tanniinisuuttakin mukana. Suklaamurusia. Tämä haastaa hieman. Jopa jälkimakuakin löytyy. 89.

Kommentti: Ei päässyt lyömään Glenfarclas ällikällä tälläkään kertaa. Lainaan suoraan itseäni tuolta family cask -tastingista: "Olenkin hieman suhtautunut Glenfarclasiin sillä asenteella, että kun olen maistanut siltä yhden viskin, olen maistanut ne kaikki. [--] Jos normaalit Glenfarclasit tuntuvat hieman turhan samasta puusta veistetyiltä ja "tylsän" hienon pehmeiltä, niin näistä löytyi aivan eri lailla särmää". Mikään tässä ajattelussa ei valitettavasti muuttunut. Liian monta samanlaista viskiä, mikä ei sinänsä olisi ongelma, jos nuo viskit olisivat poikkeuksellisen hyviä. Kuitenkin glenfarclasin rungottomuus ja persoonaton marjamehumeininki ei näillä voluumeilla toimi. Alkoholiprosentti olisi saattanut pelastaa tästä useamman viskin. Kattauksen yleisön suosikiksi nousi 7-vuotias ykkösviski, mikä kertonee samoista tuntemuksista kuin mitä minä koin. Tastingin vetänyt Jarkko Nikkanen mainitsi, että Glenfarclasilla olisi poikkeuksellisen pieni angel's share, 0,5 % vuodessa (kun kaiketi standardina pidetään kahta prosenttia), joten selittäisikö tuo sitten sitä, että viskinsä eivät oikein tunnu kypsyvän?

 

Laphroaig 15yo (2015), 43 %

Laphroaigin valikoimasta poistunut 15-vuotias on ollut yksi suosikkilappareistani. Sen veikeän vihreän omenainen raikas profiili on eronnut selvästi muista tummempisävytteistä lappareista. Oma viskiharrastukseni alkoi juuri siinä vaiheessa, että tuota nektaria saattoi vielä ostaa hyllyynsä pullon jonkinlaiseen hintaan. Nyt Laphroaigin 200-vuotisjuhlien kunniaksi tislaamo on uhonnut tuottavansa tänä vuonna markkinoille useitakin erikoispullotteita, joista ensimmäisenä päivänvalon näki uusi 15-vuotias. Tai no, erikoispullote tai ei, huhut kertovat, että tämä tulisi korvaamaan nykyisen 18-vuotiaan perusrangessa. Sinänsä hassua, että ymmärtääkseni Laphroaig lanseerasi muutama vuosi sitten 18-vuotiaan korvatakseen sillä 15-vuotiaan. Niin ne ajat muuttuvat.

Joka tapauksessa uutta 15-vuotiasta oli Berliinissä hyllytavarana, joten pullo piti poistaa. Ja tältä se minun mielestäni maistui (verrokkina käytettiin vanhaa 15-vuotiasta):

Laphroaig 15yo (2015), 43 %

Tuoksu: Vihreää ruohoa, sitruunalakua. Kipristelyä varpaissa. Ensimmäiset tuoksutuntemukset siis hyvin raikkaita. Sitten tutumpi tumma turpeisuus nostaa päätään, liitulakun sisusta, tuhkapilveä. Mausteista kiprakkuutta. Varsin monipuolinen tuoksu heti kärkeen, eikä ollenkaan hullumpi joskaan ei mitään elämää suurempaa tarjoava.

Maku: Makean pehmeän pyöreä laskeutuminen suuhun. Alkoholin myötä välittömästi erikoinen pihkainen mäntymetsän pistelevyys. Varsin raikas ensiesiintyminen. Toisaalta jää fiilis, että tämä hyökyy intensiivisesti, mutta nopeasti ohi. Suutuntuma on se, missä tähän ikä eniten näkyy: maku on kuin silkkiä joisi, ja juuri siksi tuo jännä männynneulastunne toimii varsin hyvin. Hansaplastin raikkautta, lääkemäisyyttä enemmän kuin varsinaisesti hedelmää. Sinänsä varsin kuiva viski, mikä on nykyisin miellyttävä yllätys. Suuhun jää spearmintin huljahdus - kuin olisi purkkaa syönyt. Jotenkin lyhyt kuva viskistä kuitenkin jää, joten varsinaisesta omasta jälkimaun kerroksestaan ei mielestäni voida puhua. Silti joka tapauksessa hieman erilainen lappari, jossa on vanhempaa versiota vielä maistamattakin onnistuttu tavoittamaan jotain aikaisemman version keveydestä ja raikkaudesta. Tämä on kyllä pehmeä kuin nugaa suussa. Varsin hyvä tuote! 91.

Kommentti: Parempi vai huonompi kuin vanha 15-vuotias? Maistoin ensin uutta ja sitten vanhaa. Vanha otti kyllä suun haltuun kuin potenssiin uusi: isommin, laajemmin ja jykevämmin, raikkaammin. Myös jälkimakua tuntui löytyvän eri lailla. Kirjoitin jo itselleni, että tässä on hyvä vertailupari siihen, mitä sama viski oli ennen ja mitä se on nyt. Mutta mitä useamman naukun (please drink responsibly) tulin ottaneeksi, sitä enemmän uusi versio paranteli osakkeitaan. Vaikka vanha on aina näyttäytynyt minulle vihreänä omenana, aloin löytää uudesta vastaavia raikkaita fiiliksiä entistä enemmän. Perinteinen laphroaig-diggari siis preferoi edelleen vanhaa versiota, mutta veikkaan, että tälle uudellekin löytyy ottajia.

Bunnahabhainit 12yo, 18yo ja 25yo

Bunnahabhain on ollut itselleni se islayn vaikea tislaamo: suurin osa maistelukerroista on jättänyt pettymyksen suuhun ja välillä bunnat ovat maistuneet jopa epämiellyttäviltä. Nyt kuitenkin sokkotastingin joukkoon oli ujutettu kolme bunnaa, joista yksi pääsi yllättämään oikeinkin positiivisesti.


Bunnahabhain 12yo, 46,3 %

Tuoksu: Hieman epäpuhdas, kumia. Rosoista savua. Ei erityinen. Tämä epäpuhtaus on se hankala tekijä tässä.

Maku: Ohut. Sitten karkkista makeutta, ruohoista fudgeisuutta. Jotenkin jännä: ei huono vaikka ohuehko. Jälkimaku kompensoi. 82.


Bunnahabhain 18yo, 46,3 %

Tuoksu: Tästä tietää heti että tämä on hieno viski. Syvää kondensoitunutta makeutta, kypsiä oransseja hedelmiä. Savusaunan aamuyön tuntien jälkihehkua. (91).

Maku: Tuoksun mukainen maku: ensin isoa syvää vanhaa hedelmää. Sitten upeasti tukeva alkoholi, jonka jälkeen sitä kanervaturpeen vienoa tenhoa, joka hyväilee joka solua. Vaikka henkilökohtaisia muistikuvia nälkävuoden pituudesta ei ole niin tämä kestää suussa pitkään. Jälkimaun terva ja suola yhdistettynä eksoottisiin hedelmiin räjäyttävät pankin. Suutuntuma on verrattuna voimakas ja asteen tanniininen. savuinen yleisvaikutelma koostuu . 93.
Kommentti: Joskus kannattaa maistaa sokkona. Muiden islay-viskien joukossa tämä nousi mielettömällä tavalla edukseen ja monasti bunnasta löytämäni oksennuksenomaiset tuntemukset olivat nyt puhdistuneet kypsiin eksoottisiin hedelmiin. On se makuaisti ja sen kontekstisidonnaisuus jännä juttu.


Bunnahabhain 25yo, 46,3 %

Tuoksu: Irtokarkkista veikeyttä. Hyvinkin maukasta hedelmää, savu selvästi sivuosassa. Kypsää ei kirpeää sitrusta. Myös hieman spearmintia, karvisen turkkia.

Maku: Seuraa tuoksua, mutta vie sitä sitten reilusti eteenpäin: maallista raikasta suuntäyteisyyttä, jättää suuhun maukkaan fiiliksen. Tämä on kovin tuttu, mutta mikä? Jää kysymykseksi, alkaako makeus hieman tökkiä. Jotenkin highland parkmainen. Jälkimaku on hieno!  89.


Loppumiete: Kun olen hintoja viime aikoina parjannut, niin 18-vuotiaasta Alkossa pyydettävä 100,80 € on tällä hetkellä mielestäni varsin kohtuullinen hinta ja yksi Alkon parhaista valueista.

Bowmore 17yo White Sands, 43 %

Bowmoren travel retail -tarjonnan lippulaivatuotteella on sitten jo ikämerkintäkin, 17 vuotta.

Bowmore 17yo White Sands, 43 %

Tuoksu: Nam! Nyt on jo iäkkäämpää makean karkkisen pehmeää syvyyttä. Lasin pyörittelyn jälkeen valtavaa mineraalista merellisyyttä, kuin aallonpärskeen rippeet osuisivat naamalle.

Maku: Syvä maku, tässä on jo isoa vyöryä suuhun! Vaniljaa, toffeeta, parfyymista laventelia. Jopa varsin nätti tuote, joskin hieman lyhyt kokemus. Makea tervaleijona on tämän taustalla kivasti. Jodia, anista. 86.

Bowmore Gold Reef, 43 %

Tämä travel Retail -pullote on kypsytetty pääosin first fill bourbonissa.

Bowmore Gold Reef, 43 %

Tuoksu: Hyvin raikas. Kuitenkin hyvin maltillinen tuoksu, antaa vähän. Sitten vaniljaisuus alkaa lisääntyä. Toffeeta.

Maku: Hyvin pehmeän paksun kelmeä laskeutuminen suuhun. Alkoholi tuo sitten tälle kuitenkin heti ryhtiä lisää. Jälkimaussa hieman suolainen fudge jää leijailemaan suuhun kohtuullisen miellyttävänä. Ja samoin suolainen pörppä. Leivän jälkeen isosti parfyymisuutta. 80.

Bowmore Black Rock, 40 %

Edellisen entryn Bowmorejen yhteydessä maistettiin myös tislaamon nykyiset travel retail -pullotteet, joista ensimmäisenä Black Rock.

Bowmore Black Rock, 40 %

Tuoksu: Makea leppeä merellisyys. Kepeä raikas savu on maltillisesti taustalla. Todella pientä sitruksisuutta. Pehmeää punaisuutta.

Maku: Makeutta, tervaleijonaa, mineraalista alkoholisuutta, jonka jälkeen merellisyys ja sitruslaku lisääntyy. Omassa luokassaan kivaa juotavaa. Kiva sitruksinen jälkimaku jää suuhun, mikä on kova juttu entrylevel-viskiksi. 82.
Kommentti: Black Rockia ei ole valtoimenaan kehuttu (ks. esim. Smoke), vaan se on niputettu osaksi nykyistä surullista travel retail -ilmiötä. Mielestäni tämä pullote kuitenkin onnistuu varsin huokeaan hintaan antamaan maistajalle tuntuman Bowmoren tislaamokaraktääristä. Se on onnistunut suoritus se, vaikka toki mistään suuresta viskistä ei sinänsä ole kysymys.

Läjä Bowmorea VYS:n kanssa

Huh, aikaa onkin vierähtänyt edellisestä postauksesta. Joku uumoili jo lopettamista. Kieltämättä se on käynyt mielessä, kun viskiin liittyvää kirjoitettavaa on enää varsin hintsusti tarjolla. Esimerkiksi hankittavien pullojen kohdalla on nyt vihdoin tainnut kohdallani käydä niin, että hinnat ovat kerta kaikkiaan pompanneet yli kipurajan. Enää on kovin vaikea löytää edellisessä postauksessa kuvailemieni hintahaitarien sisään osuvia pulloja. Onneksi maassamme on kuitenkin ansiokkaita tasting-toimintaa järjestäviä tahoja, joiden kautta on edelleen mahdollista päästä maistamaan mielekkäitä viskejä ilman, että pitäisi luopua toisesta munuaisestaan. Taannoin (jo hävettävän kauan sitten) VYS järjesti pitkän illan Bowmoren kanssa, ja tässä on pieni muistiinpalautus kattauksesta. Koska setissä oli peräti 12 viskiä, jätän kolme ensimmäistä poikkeuksellisesti omiin entryihinsä, ne kun teemaltaan ja laadultaankin erosivat hieman muusta sakista.

Bowmore on itselleni ylipäänsäkin ollut hieman kaksijakoinen tislaamo: toisaalta yksi ensimmäisiä isoja viskihetkiä löydettiin 1984 Signatoryn parissa, mutta muutoin suuhuni on eksynyt hyvin harvakseltaan "isoja" bowikoita. Luonnollisesti syy siihen on se, että paremmat OB-pullot ovat koko viskiharrastukseni ajan olleet tavallisen palkansaajan ulottumattomissa. Bowmoren miellyttävä puoli on kuitenkin se, että huokeammistakin puteleista on parhaimmillaan löydettävissä sitä Bowmoren omaleimaisuutta, jota ainakin tuossa yhdessä Signatoryssa olen päässyt ihailemaan. Tämän vuoksi tietyt hyvin entrylevel-bowikat ovatkin olleet kovin mieleeni. Vaan asiaan. Lasissa käväisivät seuraavat juomat:

Bowmore 6yo, Feis Ile 1999, 57,4 %, 600 ploa, 1st fill bourbon, 57,4 %

Tuoksu: Vaniljamakeus. Sitten raikkautta. Päästään sinne raikkaaseen meri-ilmaan lokkien pariin fiilistelemään. Sitrusta, lakua. Raikkaan lupaava.

Maku: Sitruunalaku räjähtää suussa! Huh, onpa kyllä tiukka holi! Tätä on pakko loiventaa. Hieman tympeääkin grafiittia. Tykkäsin tuoksusta enemmän. Kukkaisuutta jälkimaussa. Vesi auttaa selvästi. Tuo silti lisää tuota asfalttisuutta kehiin. Kuitenkin heti sitruskin lisääntyy. Jynkky viski, johon en kyllä heti pääse kärryille. Hienoinen ohuus vaivaa. Vesi tuo tanniinisuutta, lisää selkeyttä ja meren raikkautta. 83.

Bowmore 7yo Feis Ile, 700 pulloa, dist. 9.2.2000. 1st fill sherry, 57,1 %

Tuoksu: Rommia, rommirusinaa, lilaa sherryä, lihaisuutta. Punaparfyymi häilyy taustalla muiden isojen tuoksujen taustalla. Todella iso tuoksu. Punaista nahkasohvaa vintillä synkkänä ja myrskyisenä yönä. Mutta on kyllä kiva tumma sherrytuoksu!

Maku: Woo. Hyökkää kyllä niin isosti suuhun, ettei mitään järkeä. Oikeastaan tuo alkoholinen lyijykynäisyys tulee hieman liian isosti kehiin, vettä jälleen vaaditaan. Vesi tuo selvästi raikkaampia marjaisia elementtejä kehiin. Hieman rikkisyyttä, mutta hyvällä tavalla. Onhan tämä lisäksi moottoriöljyisen miehinen, jota vesilisä avaa loputtomasti. Sellainen viski, jonka kanssa saisi kyllä vesilisallä pelata vaikka koko illan. 89.

Bowmore 8yo Feis Ile, 800ploa, 80£ limousine oak. 14.6.1999, 57,4 %

Tuoksu: hyvin tasapainoinen tuoksu, tuoksuu tyypilliselle viskille ilman sen kummempia tuoksuhavaintoja erittelemättä. Lasin pyörittelyn jälkeen itse asiassa mennään konufiiliksiin.

Maku: Maku on tuoksun mukainen: varsin upea viski an sich, joka ei alkuunsa kutsu edes kaivamaan esiin mitään makuja vaan kehottaa vain fiilistelemään. Alkoholi on upeaa: vaikkakin isoa niin silti raikkaan maukasta. Huikea kanervahunajaisen tasapainoinen uisge, maukasta hapokkuutta. Silti imelämakeus lopussa alkaa hieman mietityttää. 90.

Bowmore 9yo Feis Ile, 900 pulloa, 1 sherry-, 2 bourbon- ja 2 bordeaux-tynskää, 57,1 %

Tuoksu: Tasaisen maukas ja monipuolinen tuoksu. Punaisuutta, tummaa lyijyä. Toistaiseksi kovin tuoksu!

Maku: Jälleen iso suu, huh, todella iso alkoholi. Punainen viinimäisyys on alkuun ehkä hieman päälleliimattu, mutta jälkimakuun seesteisen makea samettisuus kyllä toimii. Vesilisä toimii jälleen. Silti viinin päälleliimattavuus on kova. Pisteet ennen kaikkea tuoksusta. Happamuus taustaolettamuksena on maukas ja kantaa tätä. 91.

Bowmore 15yo Feis ile 2012. 750 ptls. Sherry. 55,4 %

Tuoksu: Jännä punaviinimäisyys! Raikas maukas marjaisuus! Hyvä! Makeampi kuin edellinen.

Maku: Nyt on hieno alkoholi! Nahkasohvaa, tervaleijonaa, merta, suolaa, lakua, sitrusta. Jodinen liukuminen kurkkuun toimii totisesti. Kirkaspiirteinen ja sinänsä nätti. Vaikka menee monsteriosastoon niin on silti raikas. Holi on kohtuullinen. 90.

Bowmore Feis Ile 2013, Bourbon cask. Nas. 56,5 %

Tuoksu: Isosti puuta. Veistoluokkaa.

Maku: No mitäs tämä nyt on. Ei oikein mitään. Hyvin vaatimaton. Okei, intensiivinen maku kyllä. Erittäin puhdas toffeevaniljan bourbon, mutta ei oikein muuta. Tässä on nyt se veistoluokka läsnä. 85.

Bowmore handfilled 2013, c. 23. Ensimmäinen sarjastaan. 55,5 %

Tuoksu: Upea tumma sherry alkuun. Synninpunaista nahkasohvaa. Tuoksultaan silti yksioikoinen sherry.

Maku: Noh noh. Hieno tyylipuhdas sherryviski, rehellinen puhdas maku, punaista sherryä joka ei kuitenkaan jyrää tislaamon omaa karaktääriä, suolaa, merta. 90-91.

Bowmore handfilled c. 1215, bottled 2013, 53,x %

Tuoksu: Astetta karkkisempaa sherryä, px-tunnelmia. Kanervaisuutta.

Maku: Oi kovin makea karkkinen jälkkäriviini. Nami. Edelliseen verrattavissa tämän uskoisi olevan px kun edellinen taas oloroso. Kuminen tervaleijonahan siellä taustalla. Jälkimaun tuore kumi on maukas. 90.

Bowmore handfilled 1997-2013 1st fill bourbon c. 961, 54,1 %

Tuoksu: ei anna sherryjen jälkeen juurikaan. Hentoa mentholia. Päärynää.

Maku: hieno hedelmäpommi suussa! Valtava hedelmäsalaatin ilotulitus, jota alkoholi ja turve tukevat. Maukas kerta kaikkiaan. Tämä on nuoressa raikkaudessaan ja raikkaassa hedelmäisyydessään uniikki viski omassa suussani. 92.



Postuumikirjoitus: Tastingissa maisteltiin kuusi viskiä, syötiin jumalaisen hyvät Entrecotet ja maisteltiin taas kuusi viskiä. Ruokailusta ja tauosta huolimatta moinen määrä oli vakavamieliseen tasting-tarkoitukseen hieman liikaa. Vaikka tuskinpa sen maistelun aina niin vakavahenkistä tarvitsee ollakaan.