maanantai 20. marraskuuta 2017

Kumpi onpi parempi? Kyrö vaiko Helsinki?

Suomalainen viskinharrastaja elää mielenkiintoisia aikoja, kun pienen ajan sisään on saatu maistiin uutta viskiä sekä Kyrö Distilleryltä että Helsinki Distilling Companylta. Molemmat ovat uutta Suomessa ruispainotuksensa vuoksi, ja samasta syystä ne ovat oman kokemukseni mukaan herättäneet enemmän kiinnostusta kuin esimerkiksi jo paikkansa vakiinnuttanut Teerenpeli. Kun kerran tislaamot ovat myös käynnistäneet toimintansa suunnilleen samaan aikaan, kiinnostaa maistelevaa kansaa toki se, kumpi niistä on parempi. Tässä siis oma mielipiteeni asiasta nyt kun Kyrö on saanut kaksi viskiä ulos ja HDCO:n ensimmäinen tuotos on myynyt Alkoissa kovaa vauhtia aamusta alkaen. Viskit on maistettu eri ajankohtina (Kyrö1 kahdesti, Kyrö 2 kahdesti, HDCO1 kerran), joten tutkimustulos ei ole täysin validi, mutta eipä tämä maistelutouhu nyt muutenkaan niin eksaktia tiedettä ole.


Kyrö 1st Release, marsala finish, 331 pulloa, 47,1 %

Tuote kypsyi alkuun uusissa 30-60 litran tammitynnyreissä. Näistä se siirrettiin muutamaksi kuukaudeksi ex-bourbon-tynnyreihin ja viimeisteltiin lopuksi n. 3 viikon ajan makeassa marsalaviinitynnyrissä.

Tuoksu: Puhdas! Maaseutumainen. 

Maku: Suutuntuma on maukas ja suun täyttävä. Tuo tuoksun maaseutumaisuus on tässäkin läsnä, mutta se ei ole häiritsevää. Hieman puun tanniineja, mutta nekin mukavasti tukevat tätä makua. Yllättävänkin valmista ja makuakin löytyy: appelsiinin kuorta/aprikoosia, pippurisuutta. Tämä on kyllä puhdas ja maukas tuote. Ja hyvin suomalaisen makuinen. 
 
Kommentti: Mielestäni tämä oli varsin onnistunut tuote! Yleensä jenkkiviskeissä on oman makuprofiilinsa lisäksi aika ohut suutuntuma, mutta Kyrön mallastettu ruis tuo viskiin selkeästi enemmän skottityyppistä suuntäyttävyyttä säilyttäen siis silti ruisviskin makuprofiilin: jännää! Mikko Koskinen Kyröltä vastasi kysymykseen suutuntumasta listaten seuraavat siihen vaikuttavat tekijät:

1. käytössä wholegrain ruista eli puuroa ei filtteröidä
2. käytössä potstill, ei kolumnitislain
3. mallastus
4. pitkät leikkuuajat
5. ei kylmäfiltteröintiä

Moni harrastaja kritisoi marsalaviimeistely. Olisi tietysti ollut mielenkiintoista maistaa viskiä au naturel, mutta ymmärrän tuon viimeistelyn maun tuojana ja ehkä tanniinisuuden leikkaajana. Kyrön rinnalla maistettiin Sonoma County, ja mielestäni Kyrö oli näistä parempi. Pisteytys on vaikeaa näin uuden tuotekategorian kanssa, mutta ehkä 84-85.


Kyrö 2nd Release Suomi100 ruisviski, oloroso finish, 50 %

Viskin oloroso-viimeistelyä ei ole mainittu pullossa, mutta tämä tieto minulle Kyröltä annettiin.

Tuoksu: Jännä erittäin makean karamellinen ensituoksu. Sokeripersikka taittuu sitten makeaksi vaniljaksi. Tuoksu alkaa sittemmin muuttua monipuolisemman poltetun sokerin suuntaan ja mausteisuus lisääntyy. Kun näiden makeiden nuottien ohi pääsee niin rukiin omaleimaisuus sieltä sitten nostaa päätään. Ensituoksussa on siis paljon erilaisia asioita, joista ihan kaikki eivät ole pelkästään positiivisia: onko se sitten pieni newmaken vivahde vai jotain liimamaisuutta, tai sitten keinotekoista tai vain maistajalle vieras tuoksu? Varsin täyteläinen joka tapauksessa. Toisella nenäilyllä offnotet ovat tasoittuneet ja mukaan on tullut tummempia jälkiruokaviinimäisiä sävyjä, ehkä rusinaa?

Maku: Maku on maailmaltaan ens'alkuun linjassa tuoksun kanssa. Tiukka on puraisu kielellä, mutta hitto että tulee kivoja elementtejä mukaan kun ensipuraisusta selviää! Maahisen kämmentä, havupuun oksaa, ruispuuroa, ja itse asiassa todella upea poltetun sokerin jälkimaku! Skottiviskin juojalla on edessään kyllä tyystin erilainen tuote, mutta on tämä erilainen myös maistamiini ruisviskissä verrattuna.

Vesilisä taittaa makeutta pois ja tuo maittavan rukiin nyt hyvin esille. Maku on hienosti tasapainossa, intensiivinen ja suorastaan syleilevä. Ehkä taustalla vielä maistuu, että nuoresta tuotteesta on kyse ja harrastaja olisi uskoakseni mieluusti ottanut tämän ilman tuota makeutta tuovaa tynnyriviimeistelyä, mutta on Kyrössä tämän perusteella mahdollisuudet vaikka mihin! Viski on omaleimainen, siinä on voimaa ja makua ja tisle itsessään vaikuttaa laadukkaalta. Ei tämä toki helpoimmasta päästä juotavaa ole, jos suuria massoja mietitään, mutta uskallan kyllä povailla hyvää tulevaisuutta tislaamolle myös viskipuolella. Osaisiko pisteyttää? Vaikeaa, mutta ehkä 83

Kommentti: Kakkosreleasen olisin ilman muuta halunnut maistaa ilman tuota sherryvaikutetta. Tuoksu on tässä kyllä outo, eikä siitä pääse yli eikä ympäri. Joku erikoinen epäpuhtaus tuoksussa on todennäköisesti tuo finistelyn "ansiota" (toivottavasti). Jälkimaku jätti välillä oikein mukavan fiiliksen ja välillä ponutunnelmat suuhun. Ehkä se Kyrön juureva maalaisuus vaatii hieman totuttelua. 


Helsinki Distilling Company 1st Release 100 % Rye Malt Whiskey, 580 pulloa, 47,5 %
 
Kyseessä on HDCO:n ensimmäinen viski, joka on kypsynyt 28 litran uuden ranskalaisen tammen tynnyreissä ja johon on valittu kahdestakymmenestä ensitynnyristä kymmenen. Tynnyreissä oli kolmen vuoden ja yhden päivän kypsymisen jälkeen 24-25,5 litraa nestettä, joten enkelit olivat olleet tisleelle armollisia.
 
Tuoksu: Puhdas ja maltainen. Hennon sitruksinen ja raikas. Vaniljaa ja karamellia. Ruis tuntuu lämpimän makean limppuisena leipänä ja ehkä jopa tummana ratapölkkynä. Lempeä tuoksu, joka ei ole kuitenkaan erityisen antava.

Maku: Ensimmäisenä tulee erittäin iso pippurinen hyöky. On kyllä iso. Kun siitä selviää, suutuntuma on kyllä varsin öljyisen suuntäyttävä. Vesitilkka auttaa ensihyökyyn heti. Yrttisyyttä. Vesi tuo ruista kyllä hienosti esiin ja rauhoittaa viskiä muutenkin. Hyvin tasapainoinen yksilö. Ei hötkyile suuntaan tai toiseen. On kyllä kova suoritus ensimmäiseksi viskiksi, vaikka suurta aromikirjoa tai syvyyttä ei vielä esiinnykään. Ehkä 83.

Kommentti: Nautin kyseisestä viskistä tehdyn viskidrinkin HDCO:n baarissa. Drinkki oli Sweet Manhattan. Tuo oli paras koskaan juomani viskidrinkki, ja sen omaleimaisuus tuli juuri tästä viskistä. Drinkin makeus muutti tätä lähemmäksi sitä, mitä Kyrö2 oli paljaaltaan, mutta ilman epäpuhtauksia. Suosittelen kokeilemaan. Tuo drinkki innosti minua tällä kertaa enemmän kuin itse viski paljaaltaan. Ehkä Kyrö viimeistelyineen siis aavisti turistimaistajan mielenliikkeet...
 
Hdcon uusi pannu ja tislaamomestari
 
Yhteenvetoa: Kumpi parempi? Kyrö likainen, hdco puhdas. Kyrö monipuolinen, syvä, vahva ja maussa selkeästi yksi taso enemmän kuin hdcossa. Hdco maltillinen ja yksioikoinen mutta puhdas ja rehellinen. Kyrön todellisesta profiilista on vaikea saada tolkkua koska tuo oloroso-viimeistely peittää niin paljon. Ekassa releasessa ei ollut kyseisiä offnoteja, joten odotamme finistelemätöntä tuotetta. Kyrön maalaismainen mämmisyys on haastavaa ja siihen ehkä pitää vähän opetella. Tykkäätkö persikasta vai vesimelonista? Tällä kertaa lopullinen totuus on mielestäni maistajasta kiinni. Joka tapauksessa pääsemme varmasti palaamaan kysymyksen äärelle tulevaisuudessa, kun tislaamoilta alkaa putoilla enemmän tuotteita. Hdcon perustuotetta (70 % ohraa, 30 % ruista) emme ole vielä päässeet maistamaan.


tiistai 14. marraskuuta 2017

Välicheck 1: Kyröä kypsymässä Helsinki-Vantaalla

Puoli vuotta on vierähtänyt siitä kun pääsin Helsinki-Vantaan loungeen maistelemaan Finnairille kypsymään laitettua tulevaa Kyröviskiä. Nyt oli ensimmäisen puolen vuoden välikollauksen aika. Tunnelmat tynnyröintihetkestä voi lukea täältä.


Tilaisuuden aluksi maistoimme ensin hieman taitetun new maken ja sen jälkeen samplet molemmista tynnyreistä. Ja olihan muutos jo puolessa vuodessa valtava! Väriä oli tullut huimasti, ponu oli taittunut ja makua oli jo varsin maittavasti. Riihiruis oli mukavasti mukana taustalla eikä mitenkään päälleliimattu aromi. Nämä olivat jo nyt varsin maittavia juomia, joita olisi voinut nautiskella enemmänkin.

Mielenkiintoisinta oli kuitenkin se, miten erilaiset nämä kaksi lähtökohtaisesti identtistä tynnyriä jo tässä vaiheessa olivat. Ykköstynnyri oli rauhallisempi, miedompi ja mauiltaan valmiimpi, joskin myös jo varsin tamminen, kun taas kakkonen oli ärhäkäs, pistävä ja hyökkäävä, mutta vähemmän tamminen. Mieletöntä, minkä eron puoli vuotta saattaa tehdä.

Seuraavan kerran näitä olisi tarkoitus maistella vuoden päästä. On todella ilo olla mukana tässä projektissa. Samalla se nostaa innostusta suomalaisiin viskeihin entisestään.

Taiteilija työssään

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Smoke on the Water 50 vuotta ja 300 vuotta viskiä

Mikäpä olisi parempi tapa viettää sateista marraskuista lauantaita kuin matkata Hämeenlinnaan - Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin ja muutoinkin Suomen Top 34 kesäkaupunkiin. Vettä vihmoi ja ruokaa odotettiin ravintolassa 50 minuuttia koko muun Hämeenlinnan kanssa. Upea maaseutukokemus! No, asiaan. Jatkuvasta vittuilustani huolimatta olin saanut kutsun juhlistamaan Hannun - Suomen kiistattoman viskiblogikuninkaan eli Smoke on the Waterin - 50-vuotisuutta. Suomessa viskiä yhtään harrastava ei ole voinut olla törmäämättä Smoken blogiin, ja kyseinen julkaisu onkin yhä se lähde, josta vähän harvinaisempienkin viskien arviot suomeksi löytyvät. Tietysti nykyaikana niitä pitää selata alati kasvavien nahkahousumusiikkiarvioiden seasta, mutta se on pieni hinta laadukkaista arvioista ja hyvistä fotoista.


Hannu oli kutsunut porukan paikalle teemalla "Speyside-kuraa ja muita ihmeellisyyksiä". Jos viskimies henkeen ja vereen kutsuu 50v-synttäreilleen tasting-teemalla, odotukset line upista eivät ala ihan Ledaig 10yo:sta, mutta illan kattaus pääsi silti yllättämään. Kuusi viskiä, joista kaikki oli tislattu miehen syntymävuonna 1967. Ja kyllähän ne maistuivat. Alla omat aatokseni, mutta sitä ennen onnittelut vielä kerran Hannulle! Seuraava setti sitten viidenkymmenen vuoden päästä, jotta päästään tutkimaan, onko old bottle effectissä perää.


1. Glen Grant 5yo 1967, 40 %
Tämä maistettiin ens'alkuun sokkona, ja on muutes hankala tilanne lähteä maistamaan viskiä, jonka suhteen on koko kirjo mauttomasta vitsistä (Tyyliin Ledaig 10) johonkin superherkkuun auki.

Tuoksu: Eksoottista hedelmää. Raikas. Jotain turpeisen henkistä mukana myös.

Maku: Kevyt kaveri. Vanhoja eksoottisia hedelmiähän tämä on täynnä. Puuttuu se pippurisuus/kipristelevyys, jota monessa nykyviskissä on. Sitten tuoksun mukaisesti jotain turpeisuutta myös. Kypsä banaani tätä ehkä parhaiten kuvaa. Kaunis, herkkä kaveri, joka on nautinnollista sellaisenaan ilman suuria hötkyilyjä mihinkään suuntaan. 87.


2. Glenglassaugh 1967, Gordon&MacPhail, 40 %

Tuoksu:
Astetta tummempi eksoottinen hedelmä. Rauhallisen mellevä tunnelma.

Maku: Suutuntuma seuraa tuoksua: kuin hedelmämehua. Sitten pientä mausteista kihelmöintiä. Ei tällä ole mitään tekemistä nykyviskien kanssa. Kevyt, mutta erittäin liukkaan juokseva rakenne, jota seuraa sitten varsin maltillinen pöhinä nykyviskeihin verrattuna. Jälkimaussa tulee joku kiva turpeinen happamuus. Volttien vuoksi tämä tarvitsee ison hörpyn, mutta voi pojat sitä aikaa kun "perusviski" oli tällaista. 89.

Kommentti: Tuota Glenglassaugh'n suutuntumaa on vaikea kuvailla, mutta mielestäni se poikkeaa aikaisemminkin maistamieni tuotteiden osalta muista viskeistä. Se on niin lötkönpehmeää, että kaikki särmä puuttuu. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta ilman muuta erilainen kokemus.


3. Glenlivet 33yo, 1967/2000, Cellar Collection, 46 %Tuoksu: Terävämpi kuin Glassaugh, muutoin samaa profiilia. Upea perinteinen pörppämaku.

Maku: Suutuntuma skarpimpi kuin kahdessa aikaisemmassa, tässä on nyt todella intensiivinen viski näihin voltteihin. Jotain karvasta tässä on myös mukana. Iso suorastaan öljyinen lörö. Myös niitä raikkaita spearmint-meininkejä sitten jälkimaussa. Vesilisä tuo tähän lisää hedelmää ja tosiaan ne eksoottiset hedelmät avautuvat sieltä. Samoin se raikkaus nivoutuu hedelmiin upeasti! Ilman muuta viski, joka tarvitsee vesilisän. 91.


4. Springbank 28yo 1967, 46 %


Tuoksu: Hyvin muista poikkeava mineraalisuus. Kalkkisuutta, voisiko niin sanoa? Tuhkainenkin? Toisella nenäilyllä tämä asettuu uomiinsa ja on itse asiassa hyvinkin maukas.

Maku: Hyvin on kyllä maukas. Nyt on tasapainoinen ja upea kaveri. Kaikki kohdillaan. Mieto turpeisuus, iso mineraalisuus, taittuu sinne spearmintiin, isosti ikää myös. Ja tämä kuivuus. Jälkimaussa sitten maukas puhdas karkkihedelmä nousee esiin. Kuitenkin iso viski myös voltteihin nähden. Ei tällaisten kanssa tarvitsisi huudella tynnyrivahvan perään. Illan ykkönen. 92.


5. Bowmore 1967, 43 %
Pienenä pettymyksenä illan kattauksessa tarjottiin myös NAS-viskiä. En kuitenkaan viitsinyt pahoittaa synttärisankarin mieltä ja ruvennut nostamaan asiasta meteliä.

Tuoksu: No nyt se herukka! Tällaiseen en ole koskaan törmännyt!

Maku: Wooo! Tämä rauhallisuus, jolla tämä laskeutuu suuhun! Tumma, turpeinen, sitten maun keskivaiheessa herukka hyökkii esille oikein miellyttävänä. Maku tuntuu kuitenkin kohtuullisen lyhyeltä äkkiseltään. Myöskään ikä ei tunnu samalla tavalla kuin Springerissä. Jälkimaussa on kyllä upea fiilis, mutta se ei tosiaan ole liian pitkä. Higgsin tuo kahvia ja maltillistaa herukkaa. Kertakaikkiaan upea tuo jälkimaku. Tumman kahvin aromit. Tämä raiskaisi kaikki muut tastingit, mutta tässä seurassa ei silti nouse ykköspallille. 91.

Kommentti: Oli upeaa päästä maistamaan kuuluisaa herukkaista 60-luvun Bowmorea. Voin kuvitella, minkälaisessa roolissa tuo on niille, jotka ovat päässeet maistelemaan noita tuotteita enemmänkin. Itselleni kyseinen herukka-aromi jäi sitten ehkä kuitenkin pikemminkin kuriositeetin tasolle kuin elämää mullistavaksi kokemukseksi. Mutta kyseessä oli epäilemättä viski, joka tarvitsisi haastajalle vähän enemmän aikaa ja senttilitroja, jotta sitä ehtisi oppia tuntemaan.


6. Glenfarclas 1967 Family Casks 1st release cask 5118, 181 bottles bottled 28.11.2006, 58,5 %

Tuoksu
: No mutta onpas erikoinen tämä! Tummaa mutta niin upeaa! Olematta sitten kuitenkaan makeaa.

Maku: Upea tasapainoinen sherry. Kuiva, syvä. Mutta onko vähän tylsä? No ei ole. Koska vesi avaa. Ja tuo jopa tummia turvesävyjä. Nimenomaan tämän viskin kuivuus on upeaa nykyviskeihin verrattuna. 90.


Illan aikana luonnollisesti keskusteltiin siitä, minkälaisia viskit olivat ennen ja minkälaisia ne ovat nykyään. Nämä kaikki poikkesivat siitä, mitä nykyviski on, ja ensimmäistä kertaa minulle valkeni se, että 1st fill tynnyri ei välttämättä tee aina autuaaksi. Nykyretoriikassahan 1st fill on timangia, mutta se tuottaa viskiin kuin viskiin samantyylisen mausteisenmakeanvaniljaisen profiilin. Ennen aikaan tynnyreissä oli heittoa ja käyttökertoja saattoi olla paljon enemmän. Mutta sitten käytettiin sitä kypsytysaikaakin enemmän. Vai kui? Omalla tavallaan tuo hieno 5yo Glen Grant hieman soti tuota vastaan. Joka tapauksessa upea aikamatka, joka jatkui vielä illan hämyyn muillakin maittavilla drameilla. Kiitän. Palataan asiaan sitten 100-vuotisjuhlissa!

Illansankari. Viskisnobistelun määrästä kertoo jotain se, että vaikka edessä on viskiä 300 vuoden edestä, katse hamuaa silti baarin ylähyllylle notta josko siellä olis vielä jotain vanhempaa...

torstai 22. kesäkuuta 2017

VYS:n iäkkäät harvinaisuudet ja Highland Park 20.6.2017

Palkansaaja elää varsin rankkoja aikoja, kun Martin Markvardsen saapuu Suomeen vetämään tastingeja. Maanantaina maisteltiin kymmenen Highland Parkia Suomen Mallasviskiseuran kanssa ja tiistaina oli vastaavan kokoinen kattaus tarjolla Viskin Ystävien Seuran kanssa. Mitä keskiviikkona? Toisaalta on kiva, että koko potentiaali hyödynnetään, kun tänne asiantuntemusta maailmalta saadaan. Ja molemmat tämän viikon kattaukset olivat kyllä sitä luokkaa, että niitä ei hevillä haluaisi jättää välistä, vaikka jutuissa vähän toistoa olisikin.

Martinilla olikin osittain samaa läppää, mutta kun ne läpät olivat riittävän hyviä, kuunteli niitä mieluusti. Martinin tastingit ovat kyllä olleet ihan parasta antia viskiurallani: niissä yhdistyvät uskomaton tietämys aiheesta, toimiva brassailu ja kunnianhimo, häkellyttävä rehellisyys ja hyvä huumori. Moni, joka on jo aikaa sitten turhautunut Highland Parkin viikinkilegendoihin, huomaakin yht'äkkiä kuuntelevansa Martinin tarinoilta muinaisilta ajoilta suurella mielenkiinnolla. Aika meni kuin siivillä.

Mutta niin, viskiäkin maisteltiin. Kattaushan oli huikea, joten ei muuta kuin maistelemaan. Tänään maistettiin myös Valkyrie, mutta heti setin alkuun, mikä oli kieltämättä fiksumpaa kuin Mallasviskiseuran tastingissa kahdeksan tynskävahvan jälkeen.


1. Highland Park Valkyrie, 45,8 %

Tuoksu: Raikas, mineraalinen, hyvin HPn karaktääriä kunnioittava. Hento turpeisuus, hyvin puhdas tuoksu.

Maku: maussa turve on jo hyvin vahvasti läsnä. Puhdas ja helppo viski, jossa hedelmä ei ole kovin vahvasti läsnä. Savu on tämän plussapuoli. Ei muilta osin erityisen monipuolinen kuitenkaan. 88.


2. Highland Park 12yo 90-luku, 43 %

Tuoksu: Upea oranssi hedelmä! Karkkimaista, mutta ei mitään esanssista tai keinotekoista. Kertakaikkiaan hieno nokka.

Maku: Upea hedelmän ja turpeen combo, kerta kaikkiaan. Upean puhdas. Ei erityisen pitkä kuitenkaan. 90.


Kommentti: Martin avasi hieman sitä, miksi nyky12yo ei maistu enää samalta kuin esim. tämä. Hän muistutti, että 90-luvulla 12yo oli ainoa core rangen tuote. Näin ollen siihen etsittiin hyviä tynnyreitä, mutta ei niinkään välttämättä vain 12yo tynnyreitä. Kama saattoi siis olla selvästi vanhempaakin. Nykyisin 12yo on todellakin vain 12-vuotiasta ja sillä hyvä. Hän oli kuitenkin tyytyväinen siitä, mihin suuntaan pullote on menossa, koska tynnyrien taso on nousussa koko ajan.



3. Highland Park 11yo Single Cask for Maxxium, #1159 1995/2006, 59,6 %

Tuoksu: Tumma syvä karkkisuus. Upea sherrytynskäjyrä. Lihaisaa luonnetta. Todella lupaava tuoksu!

Maku: No huh! Sulaa suorastaan suussa. Todella upeaa kamaa. Raskas kaveri, lihaisa, tupakkinen mutta silti niin notkea että. Ei erityisen pitkä mutta kerta kaikkiaan tasapainoinen. Näihin muihin verrattuna tämä tupakka ja nahkahousu on kyllä huikeaa. Se, että tämä on 11yo, kertoo kyllä poikkeuksellisuudesta. 91.


4. Highland Park Extra for Finland, #6324 "Sisu", 60,1 %

Maistossa nyt toinen Suomeen tuleva single cask, joka on saanut nimensä erään koiran mukaan. Lanseerausajankohdasta ei oikein saatu tolkkua, mutta ilmeisesti toinen suomeen tulevan tynskä lanseerataan loka-marraskuussa ja toinen vuodenvaihteessa.

Tuoksu: Hieman epäpuhtautta, saippuaa? Kääntyy sitten kuitenkin mineraalisuuden puolelle ja puhdistuu. Perusnokka.

Maku: Tasapainoinen, puhdas, hieman hapokas, hieman raaka. Päärynää, suolaisuutta varsinkin jälkimaussa. Eilinen SC oli parempi. Vesi avaa mineraalisuutta ja jopa hieman spearmintia. Joskin jälkimaku on kyllä pitkä ja mukava. Ei huono, mutta ei samalla tavalla sykähdyttänyt kuin eilinen 'sydäntalvi'. 88-89.


5. Highland Park 12yo Hjärta, pullotettu 2009, 58,1 %

Tuoksu: Ei samaa luokkaa kuin 11yo. Hieman epäpuhdas ja sekava. Tai sitten monipuolinen ja laaja. U choose.

Maku: On kyllä monipuolinen ja syvä kaveri. Oikein maukas. Öljyinen. Silti jotenkin kova. Täytyy lisätä vodaa. Vesi avaa kyllä isosti, tuo karkkisuutta kehiin. Jälkimakua tulee kyllä ilman muuta lisää. Puun kuivattavuutta. Onhan tämä hieno. 89.

Kommentti: Maisteleva väki tuntui kehuvan Hjärtaa vanhasta muistista vuolaasti. Itselleni tämä ei ollut tuttu pullote, enkä tuntunut pääsevän siihen samalla tavalla sisään kuin moni muu.




6. Highland Park 15yo Earl Magnus, 1994/2009, 52,6 %

Tuoksu: Upea tasapainoinen karkkisuus! Todella tyylikäs.

Maku: hitto! Upea toffeinen vaniljainen syvyys! Tämä on hieno! Jälkimaku on pitkä ja upea. Haakonin kanssa hyvin tasoissa, tämän normimaku on jopa tasapainoisemman upea mutta tämä häviää haakonin jälkimaulle. 92.



Kommentti: Earl Magnus sitten taas yllätti kyllä kerta kaikkiaan. Illan huippuja. Tässä mielessä en tainnut ainakaan yhtä vahvasti jakaa fiiliksiä muiden maistelijoiden kanssa.


7. Highland Park 12yo Saint Magnus 1998/2010, 55 %

Tuoksu: Aika tiukka, pihkaisuutta. En pääse oikein sisään.

Maku: Iisoo pettymys 15yon jälkeen. Tummaa musteisuutta. Toki tämäkin on hyvä, mutta kauas jää isoveljestään. Vesi avaa ja auttaa, kuten suurinta osaa muitakin näitä. 89.



8. Highland Park 18yo Earl Haakon 1993/2011, 54,9 %

Tuoksu: No nyt on jälleen upea ja lihaisa tuoksu. Upea.

Maku: Kuivempi viski, pihkahunajaa, keskimaun jälkeen kypsiä hedelmiä, tässä on selvästi jo iäkkäämmän viskin vikaa. Jälkimaku on upea: vesisängyssä uinuvia possun kylkipaloja. Pieni tilkka vettä avaa upeasti. Jälkimaku kestää loputtomiin. 93.

Kommentti: Haakon on aikaisemmin kellottanut 92 minun listassani. Eivät nämä koskaan absoluuttisia totuuksia ole ja toisaalta maisteluseura ja fiilis varmasti myös vaikuttaa. Siinä mielessä VYS ja Markvardsen tekivät ilmeisen hyvää työtä.


9. Highland Park 25yo Single Cask for Germany #7363 1980/2005, 55,5 %

Tuoksu: Vähän vanhan Balvenien fiilistä: aivan käsittämätön nokka. Upea sherry toki, mutta ennen kaikkea käsittämättömän upea vanha viski. Ei tästä paljoa tuoksu enää parane.

Maku: Odotuttaa kovasti alkuun. Sitten isoa tupakkaa, jopa sitä kumia hieman. On kyllä iso maku, joskaan en heti näe että maku pärjäisi ihan käsittämättömälle tuoksulle. Mutta onhan tämä hieno. Mikäli isoisäni olisi polttanut piippua lepotuolissa, tätä hän olisi voinut juoda. Silti siihen nähden, mitä tuoksu lupaili, olin hieman pettynyt makuun. 92.



10. Highland Park vintage 1967, pullotettu 1991, 43 %

Tuoksu: Ei mitään muuta kuin upeaa vanhaa viskiä eksoottisine hedelmineen. Todella upea tuoksu.

Maku: Ja juuri niinkuin tuoksu antaa ymmärtää! Aivan todella upea!! Pitkä kuin nälkävuosi, tämä on kyllä upea vanha viski. Toki vaikea paikka näiden tynskien jälkeen, mutta onhan tämä upea viskositeetti. Ei tällaisia enää tänään ole. Joukkosidontapaikkaa, eucalyptusta, anista. Sopiva määrä puun kuivattavuutta. Palanen historiaa. 93.


Lopuksi: Nämä kaksi päivää olivat kyllä huikeita kokemuksia. Täytyy myöntää, että vaikka olen aikaisemminkin pitänyt Highland Parkista, nämä olivat kyllä erittäin hienoja viskejä lähes kaikki. Toisaalta samalla tunnistin hieman sellaista jotain profiilia, josta en niin kovin välitä. Sitä esiintyi niin maanantain single caskeissa kuin osassa näitäkin pulloja. Täytyy jatkaa tutkiskelua.


tiistai 20. kesäkuuta 2017

9 Highland Park single casks in comparison 19.6.2017


Ok, gotta write another one in English, since I've been doing quite a lot of bottle swapping myself and it will be nice to share this with some friends. So hang on there.


Highland Park has been raising its profile lately with a series of single cask whiskies. HP has been releasing lots of strange bottlings with adventurous names during these past years but only these 20+ single casks for different countries have really created a phenomenom of which propably the craziest sign is the 905 Euros paid of the Highland Park 13yo single cask for the whisky Clubs in Finland at the whiskyauction.com in May 2017. The original price for the bottle launched in December 2016 was 99 Euros. Most of the other bottlings have been selling for 300-400 Euros. The buyers have been mostly collectors so not too many of them have been drunk. Luckily a couple of members of the Finnish Malt Whisky Society did a great job gathering some of these single casks for the club members to taste and to compare and we even had the one and only Martin Markvardsen to host the tasting. I've been in Martin's tasting once before and it was one of the best ones I've been to. Let's see how these single casks would taste.

Photo by Jani Hellgren

The whiskies tasted and how I felt about them:


1 Highland Park Association Society, #2115, 59,1 %

Nose: Dark clean sherry. Very balanced and beautiful.

Mouth: The fruitiness of the sherry lifts up it's head on the palate. Very nice lingering taste at first, then darker chocolate notes at finish. Alcohol is tickeling nicely, the tannins are there to complete the experience but the fruitiness still remains. As the nose suggests: a beautiful balanced whisky. 91.


2. Highland Park for Sweden #2121, 59,7 %


Nose: Fresher than hpas. More of a coastalness and bourbon style, at least when compared to these other strong sherry whiskies.

Mouth: A drier start. Clearly less sherry than hpas. Some wood influence, but damn this is nice! The sherry is very fresh, intense and clean.This is clearly a different whisky compared to these others. 90.


3. Highland Park Calle Cask nr. 1, 59,8 %

Nose: Chocolate. Very nice, smooth and sweet. Reminds me of Glendronach Cask Strength.

Mouth: Man, these are nice whiskies. Beautiful red chocolate fills the mouth with some shivering alcohol. This is a very classy whisky with a long finish and with a dark sherry profile. Personally still prefer the Sweden cask. 91.


4. Highland Park Viking Soul, # 1536, 59,9 %

Nose: A more subtle sherry. some candy. Pretty basic stuff.

Mouth: Well, a clean and flawless whisky with some nutty character but kinda modest and boring. This just lacks some nature. 87.


5. Highland Park Suomi 100, 59,2 %


Nose: The profile is similar to Viking Soul. Red candyness without soul.

Mouth: Quite tight and a bit bitter. The fruitiness is there but nothing special follows. All of these have been clean without sulphur or rubber but that doesn't make this a very interesting whisky. 86.


6. Highland Park Chris Maile, 57,5 %


Nose: More varied nose than these other fellows: some medicinal notes and a hint of dirtiness. Not the most welcoming nose to be honest.

Mouth: Follows the nose. A steep dram with some strange medicinal character. Some bitterness. One of the more complex whiskies tasted today, unfortunately not all of those elements are that pleasant. It's very possible that this dram would work better after some serious drinking that would lose those strange notes, but in this company it definitely divides opinions. 87.


7. Highland Park Viking line, 63,1 %

This was put into cask at 63,5 % and Martin did mention several times that this is the stuff they would like to have from their warehouses.

Nose: Very dark and sweet.

Mouth: Very tight, even after I added tons of water. Some nutty notes then arrive but I never really found this whisky, which takes the last spot of the drams tasted today. 85.


8. Highland Park for the whisky clubs (VYS&SMWS) in Finland, 59,2 %


I had a wee dram of this hype stuff with me so this was a good chance to give it a proper try.

Nose: A sherry monster feeling, definitely one of the darkest of these.

Mouth: A very balanced nice deep sherry whisky. A long taste that brings water to your mouth.Still: 900 €... 89.


9. Highland Park, Martin Mystery a.k.a. single Cask #3 for Finland, 61,2 %

Since we had been having such a nice evening, Martin decided to surprise us with another single cask. This stuff will be released for Finland in Autumn with a price of ~120€.

Nose: More clear, ever smoky character

Mouth: Clearly more smoky stuff compared to the drams tasted (although Martin said that the liquid is exactly the same). The (refill?) wood is less present and leaves more space to the whisky itself. Brilliant stuff that beats the whole lineup today. Can't wait for November! 91.


To end the evening we had some of the Valkyrie that will be available at Alko shortly. Since Valkyrie was bottled at  45,9 % and was struggling with these full strength monsters, I didn't write any specific notes but the stuff was very clean (opposed to Dark Origins which had a dirty rubbery nose) and a more peaty profile than these other whiskies. In fact, the now cask for Finland was like a cask strength version of Valkyrie. Definitely some good stuff that I would rate 89-90.


Verdict: The crowd gave following votes for a winner: Viking Soul: 10, Sweden 7, Chris Maile 5, Viking Line 5 and rest 2 each. To be honest, I haven't liked those single casks for Finland previously, so I wasn't expecting too much for this tasting. However, I was very positively surprised with the overall quality of these drams. It seemed that Martin really had done some effort finding some nice casks for those who appreciate Highland Park. At least 4 new casks are coming up so collectors, be ready! Now it's time for bed and getting ready for tomorrow and some more Highland Park craziness...

Photo by Jani Hellgren




tiistai 2. toukokuuta 2017

Some mesmerizing Ardbegs tasted 29.4.2017

I figured out that I would write this posting in English, because this might have some international importance, or at least it will be nice to share it with some friends who helped to get some of these drams now tasted.

I started tasting whisky around 2010 and wrote my first blog posting at November 2011. Very soon after getting to know this wonderful product, I realized that I was late. The prices had started to rise and many great bottles that I had a chance to taste, were disappearing from the market. Still at that time there were great whiskys available at reasonable prices: Ardbeg Alligator all over the place, Airigh Nam Beist still widely available, some great Benriach and Glendronach single casks that didn't sell out in minutes and those great Laphroaig cask strengths with 50 € a bottle. But there were also other whiskies that seemed long gone: sherry Macallan from the 60s (I still haven't tasted any drinkable Macallan), same age Bowmores, any Port Ellen and Ardbegs from 60s and 70s. Thanks to some great whisky clubs in Finland, I've been able to taste some Port Ellens, which have been the greatest whisky moments for me so far.

But those mythic Ardbeg single casks. Even to know someone who has tasted them is rare. Also the prices nowadays are so high that even if someone owned a bottle, he would need to have some big and hairy balls to open it. Well guess what. I found a couple of guys with such balls from the beautiful city of Hämeenlinna and they invited me to taste of couple of their Ardbegs. Why? I would like to believe that it was because of my great jokes and good looks, but I also managed to gather together a couple of nice drams of some not so usual Ardbeg (thanks to the active Swedish whisky society!) that they haven't tasted so I packed my bag with some bottles and samples and headed to the sunny Hämeenlinna. And what I experienced will propably stay as a highlight of my whisky career for years to come. 29 Ardbegs of which most were stuff that are nowadays almost non existent.

We did the tasting in 3 sets and nosed everything before tasting. It took around 9 hours in total. The amounts tasted were very moderate but none was spat out either. Because one just doesn't spit Ardbeg from the 70s. 

So let's see how they tasted. We had the 17yo as an aperitif and then did the vintages and other non cask strength stuff to open out taste buds.

1. Ardbeg 17yo, 40 %

Nose: Very subtle and nice smokyness to start with. A feeling of some ripe lemon follows.

Mouth: Well balanced, the mouth feel is a bit watery though, but forgetting that the juicy smokyness with some light lemon tastes quite good indeed. This taste is fragile and light, but classy. A bit like Laura Lepistö at the early stage of her career. 90.


2. Ardbeg Ten L0, 46 %

This early Ten was used as the baseline for our first set. I once asked for the Ten of today, but the other guys looked at me in a way that I should shut up so I did. Apparently for the same reason the other recent Ardbegs like Perpetuum, Blasda, and Auriverdes were left out of this tasting (although I like Auriverdes). 

Nose: Very balanced Ardbeg smoke. Darker than 17yo.

Mouth: The bell curve that this does at your mouth is very nice: things start calmly but get stronger little by little and with beautiful balance. The same way it finishes with style. There's a clear black pepper profile in it, which was different from these other Ardbegs. This pepper is very clean and not the 'exotic indian' version that some (more sherried) whiskies deliver. Big taste, with that pepper a bit too loudly present to score higher. 90.


3. Ardbeg Airigh Nam Beist 2007, 46 %

Do all the Airigh Nam Beists taste the same? Let's make a small comparison.

Nose: A tad more tropical than 10yo. Some spearmint (this is the very typical aroma in many of these Ardbegs. Some call it coastalness, some refer to dentist chair. I use spearmint) freshness. Also some dirtyness, like motor oil.

Mouth: Ok, I said 10yo was big, but this is already another level. The mouthfeel is very juicy, it's like this is more dense liquid than the whiskies that you have today. The mouthfeel is definitely something it shares with the 2008 version. It takes you to the sea, with coastal smokyness and leaves that spearmint feeling to your mouth. A beautiful whisky again. 90.


4. Ardbeg Airigh Nam Beist 2008, 46 %

Nose: A darker, rounder leathery nose than the 07. Very nice peaceful nose.

Mouth: A little less spearmint but more some ripe yellow fruits. One might say that this is a bit more complex whisky than the 07, but then again the 07 is more fresh. That's a question of personal preference I think. What is nice here is the artisan feeling: this whisky has even some impury left, but with this quality it's only sympathetic. 91.
Sidenote: I wish the basic range whiskies of today were still like this. The ANBs have a such structure that you very seldomly see these days.


5. Ardbeg Twentyone 2016, 46 %

The new 21yo didn't have that many reviews on the Internet. I sure hope it's not because nobody's any more drinking these but only collecting.

Nose: Fresh, maritime, really clean nose. A little bit of juicy ripe yellow fruit, that reminded me of Lord of the Isles at first, but after comparison was way less exotic and less strong.

Mouth: Lingering taste, makes you wait for quite a while. Then when it comes, it's very clean, some fudge and candy feelings. Brings water to your mouth nicely. It's not the most complex whisky in the world but it has a beautiful profile. The finish is like a fading bonfire at 4am. 91.


6. Ardbeg 1977 Vintage L3, bottled 2003, 46 %

Nose: I'm sure anything would seem dirty after the new 21yo, which was ultraclean, but this feels quite dark and a bit dirty on the nose.

Mouth: Heavy stuff, as the nose suggested. The smoke is strongest so far, and is a good reminder that we're tasting an Islay distillery after all. But damn it's good! The beautiful ripe fruitiness comes a bit later on. This baby needs some time and privace to open up. 91.


7. Ardbeg 1977 vintage L2, bottled 2002, 46 %

Nose: More fresh and coastal than the L3. Like a rock after a heavy rain.

Mouth: A beautiful long taste of maritime notes, fresh spearmint and pine forest. It's so fresh, you don't have to take Mynthon after the tasting. 92.


8. Ardbeg Lord of the Isles, 46 %

Nose: Very strong exotic yellow fruits. This nose is completely different to any other whisky at this tasting. Beautiful.

Mouth: Very deep and clean, extremely fruity. The mouth isn't quite as exotic as the nose but the finish is out of this world. Enormous. 93.


9. Ardbeg 1978 vintage L8, bottled 1998, 43 %

Nose: A rounded coastalness is playing the main role here.

Mouth: A bit modest taste after LOTI. The best part is the beautiful mouthfeel but besides that, this vintage offers no spectacular notes for someone writing them. Still, it's a damn good whisky. 91.

Sidenote: Using a word modest and still scoring 91? Well, one has to remember the league we're playing in here. Any of these whiskies would propably win any kind of a tasting it would attend to. In fact, to truly appreciate these drams, it would've probably been better to taste them against some Ledaig (ok, not Ledaig, but some decent drams). But still, it was a hell of a ride.


10. Ardbeg 1975-1998, Spirit of Scotland, 40 %

Nose: A very deep dark nose. Strong medicinal notes. A very promising nose. 


Mouth: Makes you wait quite a while and then leaves the scene quite early. This taste is substantially shorter than the other drinks we have tasted. Also the mouth feel can't quite compete with these OBs. But still, with a big enough pour, it delivers very nicely. With that beautiful nose we are easily over ninety. 90


11. Ardbeg 1975 vintage, 43 %

Nose: Some whiskies are not meant for analyzing but just enjoying as they are. This is clearly on of them. Just some beautiful balance and wonderful Ardbeg nose!

Mouth: As the nose suggested: simply a beautiful baggage of all those great elements that Ardbeg is known of: maritime smokiness, steamship pipes, engine oil, all in perfect balance. No sharp edges but pure awesomeness all the way. Some crazy feelings of wasabi lemon at the end. Avot. 93.


After these whiskies it was time to take a break, have a coffee and be mentally ready for the stuff to come. The spirit was high and the jokes were getting better all the time. We continued with some single casks.


12. Ardbeg 28yo 1967, cask 575 Signatory, 548 bottles, 53,7 %

Nose: Well now we're at something that I have never experienced before. If at the beginning of my whisky 'career' I was looking for the perfect peat&sherry, I can stop the search now. A simply immense nose. This sherry is so balanced. It's a dry oloroso, but with such a texture and intensity that it feels like a some superdeep px. Deep dark dried fruits, leather couch. Never ever have I nosed anything like this. The nose gets 96-97 from me.

Mouth: The mouth is loyal to the nose. The dry sherryness coats your mouth. A true moment of beauty. This is probably the closest to enlightenment you can get without starting some serious meditation. It almost makes me cry when I know that I will never be able to taste this stuff again. Still the nose was a tad better than the taste. 95.

Sidenote: My ass is pretty tight so I would need to sell it only 40 times on a average profit of 100 € if I wanted a bottle of this. Let's hope nobody buys that bottle before I make it there because the next bottle will most likely cost 8000€...


13. Ardbeg 31yo 1972, cask 3038, 148 bottles, 44,2 %

Nose: Coastal delicious peat. Very deep and dense fruitiness. Antiseptic and clearly more herbal than these other fellows.

Mouth: Ah, what tranquility! What balance. The general nature is quite gray though: some gravestone, white wig. This is the first whisky on table that doesn't quite convince me. 89.


14. Ardbeg 32 yo 1972, cask 866, 239 bottles, 48,3 %

Nose: Darker more reserved than the last 1972. Then the same ripe deep fruits appear. Delicious ripe herbal notes in this one as well, but they are accompanied by exotic fruits and spearmint freshness.

Mouth: Well now we're talking. A big bag of oak, freshness, fruitiness, antiseptics, nice amount of tannins, wonderful juicyness. Every element is so beautifully balanced. The finish is full of medicinal candy. The is a huge whisky with a perfect structure and a beautiful combination of fruits and spearmint freshness. 93.


15. Ardbeg 31yo 1974, cask 2751, 141 bottles, 51,8 %

Nose: We take a step up from #866 at freshness and coastalness. Incredibly balanced and wonderfully fresh nose.

Taste: Mon dieu. a truly miraculous clean bourbon Ardbeg. Nothing to add to that. Just some wonderful deep fruitiness with perfect coastal smokyness. Nam! 94.


16. Ardbeg Provenance 1974-2000, 55,0 %

Nose: We go into a more complex darker feelings after these single casks. More at sidenotes. Very nice nose whatsoever.

Mouth: A bit metallic first taste. Then some buzzling fruitiness which this time dries the mouth. Herbal notes. The first impression wasn't that spectacular to be honest, maybe also because my expectations were the highest with this Provenance. It's very chewable whisky, and also very powerful. Still a slight dissapointment after all. 91.

Sidenote: You can feel that the Provenance contains a wider range of aromas, than the single casks we tasted. In fact, there were many pairs of whisky that had this similar phenomena: one is more clear and fresh, while the other is more complex and more fruity. This happened with the 70s SCs vs. Provenance, ANB 2007 vs. 2008 and SN2014 vs. SN2015. From more recent whiskies this could be found at least at Laphroaig 15yo vs. 18yo. So which one is better? Really difficult to say really. Depends on the moment or personal preference. I wasn't consistent here with my own reviews either, since I sometimes chose the fresher one (like the single casks or SN2014) and sometimes the more complex one (like ANB2008). All in all, this was one of the key founding from this tasting. 


17. Ardbeg 1975 Douglas Laing Old & Rare Platinum Selection, 274 bottles, 47,8 %

Nose: Smack in your face very sweet sherry. A really deep and big nose.

Mouth: And we keep on talking. Coffee, dark chocolate, deep ripe dark red berries, very easy to drink. The taste is relatively short but the toffee at the finish is simply wonderful. 92.


18. Ardbeg 16yo 1992-2008, cask 772, 184 bottles, 55,7 %

Nose: For me this is nothing but the stuff they put into your mouth at the dentist chair. Fresh as a sausage.

Mouth: Wow, really intensive and big! Tingly pepper, then big spearmint and antiseptic. Not a superlong taste. 90.


19. Ardbeg 1973-2004, cask 1143, 49,3 %

At this point of the evening the host of the evening desided that we had done a good job and got another single cask from 1973 from his stash. I tried to refuse but we were 3 against 1 and I was already a bit drunk so I gave up.

Nose: Wonderful fresh coastalness.

Mouth: Peaceful juicy coastal fruity totally balanced buddy. Damn good I gotta say. All the dark notes are missing, but still this is extremely balanced whisky that seems to have it all. 94.


20. At this point the host decided that we were still making progress and got the 1997 bottling of provenance to the table. But instead of pouring it to a new glass, he poured a little dram on top of the endings of the 2000 Prove. And damn that changed the profile of the Provenance! So much more coastalness, it was like drinking seashells. I scored this baby 94, but the score isn't scientifically valid. This time I kept my mouth shut before the operation.

Sidenote: Fooling around with some Provenances could be considered a sacrilege, but this 1cl + 1cl thing was suddenly an answer to the question I brougth up at the Provenance sidenote. Add a little bit of coastal clarity to that complex Prove and what a whisky you get!



After 20 whiskies we took another break to be ready for the last younger peaty monsters. Would they still taste good after all these drams we've been having?



21. Elements of Islay, Ar5, 57,8 %

Nose: Balanced. Sensitive. Lots of sherry influence.

Mouth: Woo, it's killing the mouth after the break! Really will need the water to restart here. But this is a nice juicy dram. 90

Sidenote: It's crazy how strong this stuff feels even after all these whiskies. It tells alot of today's line up, because the Ar5 has previously been very drinkable indeed.




22. Ardbeg Private Cask 1994-2006 "Esko", 59 %

This is a Finnish independent Ardbeg with a strange history. Mushimalt has gone through the story quite nicely, so check it out.

Nose: Clean car tyre, rubbery oilyness.

Mouth: As the nose suggests: an oil spill on top of the pile of tires. Kind of brutal comparing to the rest of these whiskies. 88.




23. Ardbeg Uigeadail 1st Release 2003, 54,2 %

Nose: Wonderful slightly red nose. Some berries and the pussy of that good looking auntie after smoke sauna. This nose scores 94 in my book.

Mouth: I really fills your mouth! It's like being in a berry shop that is held by that same auntie. And she gives you 20 percent off of everything. This is in fact better without water because that keeps the berries under control and let's the beautiful alcohol bite you the right way. 92.


24. Ardbeg Young Uigeadail "Oogling" 2006, 1392 bottles, 59,9 %

This rarity is made of 3 very young casks and one sherry butt. Read more here.

Nose: Tighter and harsher than the normal Uige. Alcoholic. Difficult to catch this nose.

Mouth: It sure tastes young and a bit sulphury after all we're tasted. And very stiff. Can't really get over this alcohol here. 87.

Sidenote: This was a whisky that I didn't find at the tasting. The bigger guys say it's really good but I guess I just wasn't ready for it. 

25. Ardbeg Very Young 1998-2004, 58,3 %

Nose: Like being at the dentist reception. Would've been nice to compare this to the 1992 SC.

Mouth: The same freshness is all over the place. But in a very nice way. This is the first time I really understand, why especially very young is very appreciated among these new Ardbegs. 91.


26. Ardbeg Supernova SN2015, 54,3 %

Nose: Very subtle and nice, the peat is even fragile here, which is amazing conzidering the ppms. Clearly more sherryed than the SN2014. 

Mouth: Simply a beautiful combination of fruitiness and smoke. Complexity and sherry are there more clearly than at the SN2014. 91.



27. Ardbeg Supernova SN2014, 55 %

Nose: Dryer than SN2015. I prefer this nose.

Mouth: Fantastic! This has the same spearmint that Very Young had but it's not so brutal. The smoke is neat and is accompanied by fresh coastalness. If you want less sherry but maybe a bit more raw feeling, you pick SN2014. Same points but this was a small favourite for me. 91.


28. Ardbeg Supernova 2009, 58,9 %

Nose: Raw and more brutal when compared to SN2014 and SN2015.
Taste: Much better than it's nose. Fills the mouth nicely. Those destisty notes are all over the place but they can't really compete with their colleague at Very young. 89.





Well that was it. One crazy night with some unforgettable drams. Was that amount too much? The other guys thought the last set was too much but then again they were older with less stamina. I have to admit that I was surprised with the force of the alcohol when starting the first set (normally cask strength whiskies are not a problem) and I guess that tells a lot of the quality of the drams we were having. But I still enjoyed especially those later Supernovas and the 1st release Uigeadail a lot. Can't say anything else but a huge thank you to the Hämeenlinna crew. There came only 15 cm snow while I was there so a beautiful summer weather. Over and out.




lauantai 22. huhtikuuta 2017

Glendronach Revival 15yo, 43 %

Glendronachin 15yo Revival on nimestään huolimatta tuote, jonka tehtaileminen on ainakin toistaiseksi lopetettu. Viski saavutti hyvää mainetta viskiyhteisöissä jo pari vuotta sitten, kun lopettamisesta kerrottiin. Itse poistin Alkosta viimeiset kaksi pulloa, kun tulivat Viikissä vastaan. Hinta oli 69,90 €. Puhtaasti huhujen perusteella ostin siis, vaikka esimerkiksi 18-vuotias Glendronach on maistunut hyvinkin. Maistetaan siis, oliko huhuille katetta.
Glendronach 15yo Revival, 43 %

Tuoksu: Öljyinen ensinenätuntuma. Hyvin tummaa ja syvää, mutta silti raikasta sherryisyyttä. Todella lupaava tuoksu kaikessa kylläisyydessään. Mukana tulee sittemmin viipyilevää vaahtokarkkista makeutta ja ehkä toffeeta.

Maku: Suorastaan mehukas laskeutuminen suuhun. Ja sitten lähtee täyttämään suuta maukkaudella, raikkaudella, marjaisella makeudella, pippurisuudella ja hienolla rakenteella. Aivan toisen luokan tuote kuin verrokit Cardhu18 ja Morangie18. Tämä oikein kutsuu makustelemaan. Rakenteessa on samanlaista patinaa kuin hiljan maistamassani Ardbegin Airigh Nam Beistissa. Selvästi entisajan viskin tunnelmaa. 89.

Kommentti: Tämä rakenteen intensiivisyys ja tiiviys. Sitä ei nykyviskeissä ole. Mistä se tulee, jos iällä ei ole väliä? Mitä nykyään tehdään toisin? Olisi mukava tietää. 


perjantai 21. huhtikuuta 2017

Glenmorangie 18yo, 43 %

Glenmorangieta on maisteltu tässä blogissa aikaisemminkin. Koska kuitenkin kyseessä on yksi niistä viskeistä, jotka todella putosivat harrastuksen alkuvaiheessa, ei liene väärin maistella uudestaankaan.

Glenmorangie 18yo, 43 %

Tuoksu: Kepeä rakenne, mutta selkeästi pihkaisempi ja yrttisempi kuin verrokkina ollut Cardhu18. Kanervahunajaa, mehiläisen takalistoa. Appelsiinin kuorta. Aika voimakas tietyntyylinen tuoksu. 

Maku: Cardhua selvästi täyteläisempi rakenne, eli tämä täyttää suuta isommin. Makuprofiili on myös alkuun hedelmäisempi, mutta vetää sitten varsin nopeasti juurevaan yrttisyyteen, joka dominoi jälkimakua. Kenties toimisi pajautteluviskinä, mikäli jollakin sellaisia paheellisia harrasteita on? Viski jättää itsestään harmillisen yksioikoisen kuvan. Aikoinaan viskiharrastuksen alussa Glenmorangie18 oli se viski, joka opetti allekirjoittaneelle sen, mitä tarkoittaa jälkimaku. Saan kiinni, mitä silloin löysin, mutta en enää löydä sitä samalla tavalla. Jälkimaku on kyllä pitkä, mutta kitkerähkö. 85.

Kommentti: Boksi on muuttunut kullitetuksi ja pullossa lukee extra rare. Maku sen sijaan vaikuttaisi menneen alaspäin. Niin se maailma muuttuu. Hyllystä löytyy yksi kappale vanhaa 18yo:ta. Täytyy jossain vaiheessa maistaa rinnan.


torstai 20. huhtikuuta 2017

Cardhu 18yo, 43 %

Jostain kumman syystä Espanja on täynnä Cardhua. Mikäli jossain supermarketissa on joku single malt, on se todennäköisesti Cardhu 12yo. Kyseisen putelin parin lasin lahjapaketissa voi löytää alle 30 €, joten edukasta on, ja viskihän on varsin mainio pitkällä ruohoisella jälkimaullaan. Paremmin varustellusta El Corte Inglesistä löysin sitten kyseisen viskin isoveljen, joka muistaakseni 68 €:n hinnalla piti ostaa pois. 
 
Cardhu 18yo, 43 %

Tuoksu: Kepeää ruohoista kesäisyyttä. Hentoa hunajaa. Kevyt, mutta mukava.

Maku: Maun ensikaari vastaa tuoksua. Keskivaiheilla päästään kuitenkin mukavasti pippurisen kihelmöinnin mukana varsin mukavalle makumatkalle. Kesäisissä tunnelmissa mennään edelleen, mutta jälkimaussa tulee kyllä sitten myös vahamaista hunajaa, mikä kielii iäkkyydestä. Suutuntuma on kuitenkin alusta loppuu kepeä, joskaan ei huono. Jälkimaku kuivuu varsin voimakkaaseen ja pitkälle kantavaan yrttisyyteen. Keveämmän profiilin ystäville varmasti toimiva hörppy. 87.
 
 

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Bowmore 10yo Inspired by Devil's Casks, 46 %

Ok, ei valiteta NASseista, koska ikämerkintä. Bowikan Devil's Casks ei ole ollut ykkösviskejä omaan suuhuni, vaikka sarjaa on maailmalla arvostettukin. Tämä kyseinen viski on saanut innoituksensa kyseisestä sarjasta, eli siis sherrykypsytyksen käytöstä. Inspiraatio on näkynyt siinä, että mukaan on otettu viinikypsytystä. No, maistetaan.
 
Bowmore 10yo Inspired by Devil's Casks, 46 %

Tuoksu: Varsin likainen ensifiilis. Rikkisyyttä. Huonompien Lagavulinien tyylin kovaa tuhkaisuutta. Kumia siellä taustalla. Ei kovin kutsuva tuoksu. 

Maku: Suutuntuma on kelmeä: ei ota, mutta ei annakaan. Sitten suuhun tulvii kitkerää pakokaasusavua ja tuhkakuppia. Nyt ollaan aika paskan viskin äärellä. Bowmoresta tässä ei ole mielestäni jäljellä oikein mitään, ja tällainen profiili saadaan silloin kun sherryily kusee. Kitkerää pisteleväisyyttä ja huonoa savua. Sokkona sanoisin ledaigiksi. 46% ja pakko lisätä vettä: tilkka itse asiassa tekee tästä hieman lähestyttävämmän tuoden marjaa alkumakuun. Samalla se voimistaa tuhkaista savuisuutta leikaten siitä onneksi pahimman terän. Vesilisä kutsuu esiin jotain sellaista jälkimakuun, jonka etäisesti voisi ehkä tunnistaa bowmoreksi. Mutta kyllä sokkona oltaisiin Ledaigin osastolla. Ei vaan toimi. 66.
 
Kommentti: Ongelma omaan suuhuni tässä on ennen kaikkea savun epämiellyttävyys. Savuja on erilaisia ja tämä on sieltä heikoimmasta päästä. 


perjantai 31. maaliskuuta 2017

Kyröä kypsymässä Helsinki-Vantaalla

Sattuipa siten, että Finnair etsi uutiskirjeessään tavallisia pulliaisia yhteistyöproggikseen Kyrö Distillery Companyn kanssa. Kutsussa kerrottiin, että projekti liittyy Finnairin 100-vuotisjuhliin vuonna 2023, mutta muutoin ohjelma jätettiin auki. Hain tilaisuuteen ja ilokseni minut sinne valittiin. En osaa sanoa valintakriteereistä, mutta tuntui, että muut paikallaolijat olivat ennen kaikkea paljon lentäviä, eivät välttämättä niinkään "viskitaustaisia" henkilöitä.

Kutsussa oli pyyntö saapua Helsinki-Vantaalle määrättynä aikana. Innoissani lampsin siis paikalle, sain n. 20 muun henkilön kanssa kulkuluvan ja sitten meidät saatettiin Finnairin non-Shengen-loungeen. Pari kertaa olen tuonne päässyt aikaisemmin lentopuuhissa, ja tilahan on vallan upea. Lounge muuttaa nihkeän lentokenttäoleilun suorastaan nautinnoksi, kun pääsee hälystä pois hyvien appeiden ja jalojuomien pariin. Porukka kerättiin loungen yhteen nurkkaan ja käteen lyötiin Napue-tonic. Sitten Finnairin johto ja Kyrön johto kertoivat hieman tulevasta projektista: Finnair oli tilannut Kyröltä pari tynnyriä viskiä satavuotisjuhliinsa ja tynnyrit oli tuotu kypsymään loungeen.

Kyrön Kalle Valkosen kertoessa heidän viskeistään ja kyseisistä tynnyreistä, meille tarjoiltiin kyseistä new makea. Ja maukastahan se oli. En ole Kyrön viskitislettä maistanut pitkään aikaan, ja tuota maistellessa olisin ollut valmis sanomaan, että kyseinen annos on laimennettu, koska niin helppojuotavaa se oli. Mutta ei, reilu 58 % oli lasissa. Kyseinen tynnyröintivahvuus oli kuulemma optimaalinen tämän mittaiselle tynnyrikypsytykselle. Tisle oli myös sinänsä mielenkiintoista, että siinä oli käytetty puolet normaalia mallastettua savustamatonta ruista ja puolet savustettua mallastamatonta riihiruista. Tämä riihiruis on Kyrön uutuus, jota ei ymmärtääkseni ole virallisesti vielä edes kovin mainosteltu, eikä siitä myöskään liikoja detaljeja jaeltu, vaikka vähän kyselin. Oma suuni ei mitään kovin vahvaa savuisuutta tuosta newmakesta löytänyt, mutta tosiaan epäpuhtaudet tai se ns. ponumaisuus olivat kyllä varsin pientä tisleessä. Eli lupaavaa, lupaavaa.

Itselleni jäi semisti epäselväksi, mikä on Finnairin käyttötarkoitus näille tynnyreille, koska kahdesta 125 litran tynskästä ei ymmärrettävästi kovin kummoisia pullomääriä irtoa. Ilmeisesti ihan pieni määrä olisi tarkoitus myydä, ja kaiketi suurin osa käyttää sitten juhlavuoden juhlallisuuksiin. Joka tapauksessa kutsutuille lupailtiin mahdollisuutta päästä seuraamaan tulevan viskin kypsymistä, joten erittäin mukavaan proggikseen sitä pääsi osalliseksi.

Kyrön meininki vaikutti muutoinkin loistavalta. Ginin maailmanvalloitus muodosti positiivisen ongelman, jossa tavaraa ei meinattu saada ulos sitä mukaa kuin kysyntä kolkutteli ovella. Tämä näkyi Mikko Koskisen mukaan myös viskipuolella, joka oli käytännössä pysähdyksissä seitsemän kuukautta voimien ollessa ginipuolella. Nyt gini on kuitenkin erotettu täysin viskinvalmistuksesta, ja viskin valmistuksen kapasiteettia on nostettu ja tullaan edelleen nostamaan merkittävästi. Veikkaan, että duunia voidaan painaa suu messingillä, kun gini todennäköisesti tuo leivän jatkossakin aika hyvin pöytään, jolloin voi paineettomammin keskittyä viskintehtailuun.

Omaan korvaani oli kuulunut huhu, että ensimmäinen pieni erä viskiä olisi tulossa tänä vuonna markkinoille - johonkin karmeaan hintaan. Koskinen vahvisti huhun ensimmäisen osion, eli että viskiä on tulossa ja ajankohta olisi mahdollisesti elokuu. Sen sijaan hinnan osalta hän totesi, että maltillisena se on tarkoitus pitää. Kuulemma gininkin kanssa on tehty tietoinen päätös siitä, että menestyksestä huolimatta hintaa ei lähdetä hilaamaan taivaisiin, vaan kaikilla täytyy olla varaa heidän tuotteisiinsa. Respect.

Joten EU:n ulkopuolelle lentävät, hommatkaa vaikkapa Diners Club ja menkää vilkaisemaan tynskiä Finnairin loungeen. Tuolla on muuten myös loistava sauna, jonka löylyissä on kiva aloittaa lentoreissu.

Etualalla tynskät, yllä Sarpanevan manuaalinen kello, joka mittaa aikaa pullotukseen ja oikealla Kyrön ja Finskin silmäätekeviä

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Tynnyrinomistajajuhlissa Helsinki Distilling Companylla 11.3.2017

Männälauantaina oli ilo päästä osallistumaan Helsinki Distilling Companyn ensimmäiseen tynnyrinomistajajuhlaan. Itselläni ei ole tislaamolta tynnyriosuutta, mutta hyvillä kavereilla oli, ja kun kaikki eivät päässeet paikalle, niin pääsin avecina mukaan tilaisuuteen. Ensimmäiset viskitynskät myytiin tislaamolta yksityishenkilöille vuonna 2014 ja valtaosa nyt näytteillä olevista tynnyrisampleista taisi olla vuoden 2015 satoa. Täytyy auliisti myöntää, että skippasin tynnyriosuuden hentoisen kriittisyyden vuoksi: en oikein uskonut, että suomiviskit voisivat maistua sellaisilta, että niistä kannattaisi maksaa kuitenkin aika sievoisia summia. Oli silti kiva lähteä maistamaan.

Range
Uutta giniä Siljalle

Tilaisuus avattiin erittäin maukkailla GinToniceilla. Napuen voittokulun alle on hieman jäänyt se, kuinka mainiota kamaa HDCO:n gini on. Epäilemättä Napuenkin avittama yleinen gini-innostus on kuitenkin avittanut HDCO:n tavaran menekkiä, joten en aistinut asiasta harmittelua alkuunkaan. Master Distiller Mikko Mykkänen esitteli väelle tiloja ja kertoi myös hyvin piakkoin tislaamolle hankittavasta uudesta tislauspannusta, joka tulee olemaan viisi kertaa niin suuri kuin nykyinen pannu. HDCO tulee siis nostamaan merkittävästi kapasiteettiaan lähitulevaisuudessa. Vanhan tislaimen sanottiin jäävän sitten erikoiserien ja kokeilujen käyttöön. Aikaisemmin tislaamo ei ole paljastanut kypsytysvarastonsa sijaintia, mutta nyt saimme nähdä yhden Teurastamolla sijainneen varaston. Uudesta pannusta ja uusista varastoista tulikin mieleen, että ehkä joskus väki puhuu Ardbeg-tyyliin legendaarisesta vanhasta "alkuperäisestä" pannusta, sekä myyttisestä Warehouse 1:sta. Saa nähdä. Olin bloggariporukalla tutustumassa tislaamoon jo vuonna 2014, ja oli kiva nähdä, miten uusi tulokas oli löytänyt paikkansa ja askelmerkkinsä. Itse asiassa tekemisestä sai kyllä varsin vakuuttavan kuvan.

Warehouse 2. Osa HDCO:n viskistä kypsyy kuulemma Vantaalla. Mielestäni siitä pitäisi saada varoitusteksti pulloon.
Pullottaa pullottaa

Suuri mies ja suuret suunnitelmat
Mutta sitten itse asiaan. Setin loppupuolella pyötiin jaettiin kullekin 2 dl:n sample omasta tynnyristä. Pääsin itse lokkimaan kahdesta tynnyristä, jotka molemmat olivat 70 % ruista ja 30 % ohraa. Nenä lähestyi lasia varsin kriittisesti - mutta kappas! Vallan mainio tuoksuhan sieltä vastaan tulvahti! Toki vielä oli hieman jäljellä ponumaista klangia, mutta pääosassa olivat mehukas ruis ja mukava toffeemainen makeus. Maku oli toki lyhyt, mutta intensiivinen: samaa rukiita, toffeeta ja varsin miellyttävää pirskahtelevaa mineraalisuutta. Kyseinen tynnyri 106 oli tislattu kesäkuussa 2015, joten ihmeitä tuo vajaa 2v uudessa 55 litran tammessa oli saanut aikaan. Vieruspöydän tynnyri oli vähemmän makea ja jotenkin enemmän perinteisen skottiviskin makuinen, mutta oikein maukas sekin. Vahvuudet sampleissa tuntuivat pyörivän 60 %:n molemmin puolin ja vettä tuotteet toki tarvitsivat kohtuullisen runsaasti. Päällimmäiseksi fiilikseksi jäi kuitenkin suorastaan positiivinen hämmennys ja tunnelma erittäin laadukkaista tuotteista. Tuntuu, että HDCO on siis varsin hyvällä tiellä, ja voisin hyvin miettiä tuota tynnyrin hankkimista tämän kokemuksen perusteella itsekin. Mielestäni erittäin hauska detalji tynskäläisille oli se, että sopparin mukaan omistajilla on kaksi kertaa vuodessa mahdollisuus pyytää 2dl:n sample omasta tynnyristään nautittavaksi HDCO:n baarissa verojen (7 €) hinnalla. Tuosta saa aika kivan lisän ruoan ja drinkkien täyttämään iltaan tislaamon viihtyisässä baarissa.

Ei vaan, oikeasti oli ihan kuraa. Migu, voin ostaa säälistä 10 % teidän tynskästänne pois. ;)