torstai 27. helmikuuta 2014

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 2 - Coleburn 21yo, 59,40 %

Tammisaaren Rare Malts -kimarassa jatketaan Coleburnin parissa.


Coleburn 21yo, Rare Malts Selection 1979/2000, 59,40 %

Tuoksu: Ruohoinen keltaisuus, asteen tumma. Selkeästi raskaampi kuin edellinen Banff. Minttua. Loppua kohden kääntyy raikkaampiin tunnelmiin.

Maku: Iso, terävä, syvä maku. Potkii kyllä kuin suurehko tykki, mutta alkoholi on isosta vahvuudestaan huolimatta mukavaa ja nättiä. Ruutinen viski. Profiili läpi maun on hyvinkin savuinen. Vesi vie tästä viimeisetkin hedelmäisyydet ja lisää maltaisuutta. Parilla vesitipalla isonee ja suolaistuu myös. Herkullinen suuntäyttävyys ja alkaa muistuttaa jo täysiveristä savuviskiä! Jälkimaussa savuista toffeeta. Tämä suorastaan elämöi suussa: turvetta,  bonfirea, punaista vanhaa nahkasohvaa taustanaan nätti tumma yleistuntu ja turpeisuus. Maku aivan eri luokkaa kuin tuoksu. Jälkimaku on pitkä, ja toistaa viskin sanomaa. Yleisesti ottaen vain hieno kokonaisuus viskiksi. Hieman kaikkea. 91.

maanantai 24. helmikuuta 2014

Rare Maltsia Tammisaaressa, osa 1 - Banff 21yo, 57,1 %

Jo lähes vuosi pääsi vierähtämään siitä kun Viskin ystävien seura viimeksi vieraili Tammisaaren viskipyhätössä ja Sydspetsens malt whisky sällskapin vieraana. Aikaisempia vierailuja voi tutkailla täältä tai täältä, joten mahtaviin puitteisiin ei ole tarpeen tällä kertaa lisätä mitään. Sen sijaan maistelulistalla oli jälleen kerran erityisen mielenkiintoisia tuotteita, kun testiin oli tuotu kuusin kappalein Rare Malts -sarjan pullotteita. Kun puoliyllätyksenä maistettavaa löytyi vielä takahuoneen puolelta lisää, olikin luvassa varsin mittava setti, jonka kirjoittelen tänne blogiin viski kerrallaan. Sitä ennen kuitenkin pari sanaa rare malts -sarjasta.

Vuonna 1995 lanseerattu ja sittemmin jo lopetettu Diageon Rare Malts -sarja oli omalta osaltaan aloittamassa single malt -viskien esiinnousua blendien ikeestä. Sarjan tarkoitus oli esitellä maisteluyleisölle laadukkaita ja tislaamolleen tyypillisiä kokomallasviskituotteita, jotka tarjoiltiin tynnyrivahvoina ja kylmäsuodattamattomina. Erilaisia pullotteita ilmestyi lopulta 121 kappaletta, joista toki osa samoilta tislaamoilta. Rare maltsit eivät olleet single caskeja, vaan pieniä n. 5000-6000 pullon vattauksia. Pullotusvaiheen korkeat alkoholiprosentit viittaavat myös siihen, että tavara on laitettu tynnyriin totuttua 63,5 %:a huomattavasti voimakkaampana. Vaan sitten asiaan.


Banff 21yo, Rare Malts Selection, dist. 1982, 57,1 %

Banff suljettiin surullisena viskivuonna 1983 ja romutettiin lopullisesti vuonna 1991.

Tuoksu: Oikein esanssibanaaninen makeus. Vahva, mutta haastava. Vihreää päärynää. Kukkaisuutta. Vaikka tuoksu on hyvä, se on epätyypillinen viskille eikä perinteisen tyylikkään viskin tuoksu.

Maku: Samettinen keltainen suutuntuma, jota pieni pistelevä alkoholisuus nätisti seuraa. Raikas ja nätti. Jälkimaku tummentuu ja tuo myös parfyymisuutta ja kukkaisuutta kehiin. Varsin miellyttävä! Maltainen. Vesitilkka tuo perinteiseen tapaan isompaa hyökyisyyttä, ruohoa ja kukkaa. Parfyymisuus kuvaa tätä viskiä mielestäni hyvin. 89.





maanantai 17. helmikuuta 2014

Bristolin rommeja Uisgessa 7.2.2014

Jos Uisgen viskivalikoima olikin muuttunut viime vuodesta harrastajan silmin vaatimattomammaksi, oli tilalle tarjolla maittava kattaus rommeja. Rommien on jo pitkään puhuttu olevan uusi viski, varsinkin kun mallasjuomien hinnat tuntuvat karkaavan käsistä. Omat rommikokemukseni ovat toistaiseksi olleet vähissä, mutta koska olen yleisesti ottaen viinaanmenevä mies, piti toki vanhan ylioppilastalon yläkerrassa käydä piipahtamassa. Yleiskuvana tarjolla olevissa rommeissa toistui kaksi asiaa: liian makeita ja liian pliisuja. Esimerkiksi Angostura "Cask Collection No 1" oli varsin maittavaa juotavaa, mutta pilalle blendattu nelikymppisenä. Sama koski messujen "voittaja"rommi Plantation XO:ta (voittaja lainausmerkeissä siksi, että Bristolin tuotteet eivät ymmärtääkseni olleet kisassa mukana). Plantationin kunniaksi oli silti sanottava leppoisa turkulainen esittelijä: turkulaisuutensa kanssa sinut oleva ihminen on paras viinanmyyjä.

Jo etukäteen tasting-kirjossa niitä eniten mielenkiintoa herättäneitä oli rommikauppias Bristolin tasting, jossa tarjolla oli puhtaasti sellainen kattaus, jota ei maistelutiskiltä löytynyt. Näin kuitenkin sen neljänkymmenen euron hintaan romminoobielle kalliina, joten en ilmoittautunut tastingiin. Ei tarvinnut kuitenkaan kauaa viettää aikaa Bristolin tiskillä, kun oli helppo käydä ostamassa lippu: John Barrett vanhan liiton herrasmiehenä teki todellisen vaikutuksen asiantuntemuksellaan ja tyylillään esitellä tuotteitaan. Kun lisäksi juomat olivat hyviä, oli pakko mennä kuuntelemaan Barrettin johdatusta rommien maailmaan. Ilmeisesti saman johtopäätöksen oli tehnyt moni muukin, koska sali oli yhtä paikkaa vailla täynnä.

Viitteitä siitä, että viskimiehen ennakkoluulottomuus palkittaisiin, alkoi näkyä jo tasting-huoneen ovelta, kun laseja oli katettu ohjelmaan merkityn kuuden sijaan kymmenen kappaletta maistajaa kohden. Barrett oli tuonut mukanaan läjän tynnyrisampleja tastinginsa ja tarinansa tueksi! Tarjolla oli siis viisi paria viskejä, joissa jokaisessa parissa oli kaksi versiota samasta (tai samantyyppisestä rommista). Erityisesti Barrettin tavoitteena oli perehdyttää kuulijat puun vaikutukseen rommeissa. Siispä asiaan. Näistä kirjoiteltiin nuotteja sen mukaa kuin viitsittiin. Asia oli kuitenkin niin mielenkiintoista ja laseja oli paljon, ettei liikoja näpyttelyyn ehtinyt panostaa.

John Barrett eli Joni Papukaija


1. Mauritius White Cane Juice, unaged, 43 % 

Kyseessä oli kaksi vuotta terästankeissa säilytetty ja jonkinlaisen ilmakypsytyksen kokenut valkoinen "rum agricole"

Tuoksu: Varsin kuiva, voisi olla viskiäkin. Vihannesmehua. Newmakea.

Maku: Ei alkuunkaan makea.


2. Mauritius Cane Juice sherrywood cask sample, ~60 %

Toisessa lasissa oli samaa tavaraa vajaan kahden vuoden 3rd fill oloroso-sherrykypsytyksellä. 

Tuoksu: Hyvin hento sherryisyys.

Maku: Selkeästi voimakkaampi kuin ykköslasi, mutta hyvin maistuva kihelmöivyys, pientä puuta. Hieno viina. Ei uskoisi voltteja.


3. Caroni Trinidad Gold Magic, ?? %
Kyseessä on column-tislaimella melassista tehty rompukka, jota on kypsytetty tynnyrissä, mutta joka on sen jälkeen filtteröity värin poistamiseksi. Jännä, että sitä halutaan tehdä niinkin päin.

Tuoksu: Kultainen tuoksu, nimensä mukaisesti.

Maku: Peruskeltainen ei kuitenkaan makea romukka. Peruskamaa.


4. Caroni Trinidad 1999 Cask Sample, 68,2 %

Melkein koko ikänsä Karibialla kypsynyt edellisen tapaan column-tislattu rommi on kärsinyt vahvasti enkelten osuudesta (n. 6 % vuodessa, peruskauraa tuolle alueelle).

Tuoksu: Hyvin intensiivinen tummuus. Vanhaa nahkasohvaa.

Maku: Hyvin intensiivinen. Hullu alkoholi. Isosti kuivattavaa tanniinisuutta. Marsipaania. Sademetsän yötä. Huhhuh. Ei kuitenkaan huono!


5. Enmore Demerara 1988 Cask Sample, 67,3 %

Guyanassa tehty pot still -tislattu rommi, jota on sitten säilytetty moneen kertaan käytetyssä refill-puussa.

Tuoksu: Kalanmaksaöljy. Öljyä. Kalaa. Liimaa.

Maku: Kuiva. Raikas. Erittäin kuivattavaa puuta. Kyllähän voltit tuntuvat todella hyökkäävästi. Ei oikein saa muuta irti tästä. Ei erikoinen.


6. Enmore Demerara 1988 Bottle Stock, 4x %

Tuoksu: Hyvin mieto tuoksu: kuitenkin epämiellyttävyydet ova tiessään.

Maku: Hyvin miellyttävä viina, jossa tisle on kunniassaan: nättiä hedelmäisyyttä, pientä punaisuutta, maltillinen, vaatimaton mutta nätti.


7. Rockley Still Barbados 1986 Cask Sample. Potstill. Used bourbon wood, 6x%

Refill-puussa kypsynyt pot still -kypsytetty romppa.

Tuoksu: Tärpättiä, suolaista merellisyyttä. Varsin mukavaa makeutta. Puhdistusainetta, but in a good way. Lääkemäisyyttä. Hyvä tuoksu!

Maku: Lyhyestä virsi kaunis: huikean monipuolinen ja iso maku. Upea juoma!

8. Rockley Still Barbados 1986 Bottled Stock Madeira Finish, 46 %

Edellisen samplen tavara viimeistelty 18 kuukautta madeiratynnyreissä ja lantrattu sitten normivahvuuteen.

Tuoksu: Intensiivinen hunajanoranssinen makeus, jopa tahmeus.

Maku: Hyvin makea, mutta silti tyylikäs kokonaisuus: iso juoma ilman muuta. Makeus ei ole imelää mikä on hienoa. Preferoin silti edellistä tynnyrisamplea ilman muuta.


9. Caroni Trinidad 1996, 43 %

Tuoksu: Banaanikarkkia. Hieman kerosiinimaisuutta.

Maku: Oho! Tuoreen savusaunan savua, Suomen saunaseuran vitossaunaa. Jälkimaku on pitkä ja hento savuisuus jatkuu. Hieno!! Kerta kaikkiaan aijai! Tätä jos saa jostain kohtuuhintaan niin lyödään kiinni!


10. Caroni Trinidad 1974 (-2008), 46 %

Bristolin ostettua suljetun tislaamon Caronin tynnyrivarainnot (tai ainakin merkittävän osan niitä), seasta löytyi muutama tynnyri myös näinkin vanhaa tavaraa. Barrett kertoi miettineensä, mitä tavaralla tehdä, koska se oli hänen mielestään mennyt jo yli. Kuriositeettina hän kuitenkin päätti pullottaa sen semmoisenaan.

Tuoksu: Eksoottisia hedelmiä. Varsin intensiivinen. Ei silti mitään erityistä. Vanha konehuone, öljyä, rasvaa.

Maku: Pyöreyttä, hyvin kondensoitunutta keltaista hedelmää. Hiipuva auringonlasku. Suussa maistuu palanen historiaa. Tämä voisi olla pitkän illan viimeinen drami, jonka jälkeen rauhallisesti kääntyä tyynyn puoleen.


 Jälkisanat: Huh, olipa setti! Tasting, jossa oli läpi linjan kantava ajatus, upeita juomia ja palanen kulttuuria mukana vetäjän muodossa. Tämä setti todisti minulle, että rommeissa on ilman muuta mahdollisuus elämyksien löytämiseen viskien tapaan. Bristolin tuotteet olivat monin paikoin hienoja, mutta niissä vaikutti lähtökohtaisesti olevan yksi ongelma: Barrett vastusti tynnyrivahvan viinan juomista, joten hänen tapoihinsa kuuluu blandata romminsa 43- tai 46-volttiseksi. Tämä on todella harmi, koska monesta juomasta olisi hieman vahvempana ollut todella isoihin mainesanoihin. Alkoista on kuitenkin vielä saatavana n. 40 pulloa Suomea varten pullotettua Caroni Trinityä, mikäli vahvempi rommi kiinnostaa. Mielestäni Trinity ei tuoksunsa osalta kalvennut maistellulle kattaukselle kenellekään, ja maun osaltakin ehkä vain Trinidad 1996:lle ja Rockley Stillin tynnyrisamplelle.


maanantai 10. helmikuuta 2014

Glendronachia ja Glenglaussaughia Uisgessa 6.2.2014

Tämän vuoden Uisgessa ei ensisilmäyksellä näyttänyt olevan mitään must-tastingeja, joten ajattelin jättää ohjatut maistot väliin. Stewart Buchananin vetämässä Glendronachia ja Glenglaussaughia sisältävässä kattauksessa oli kuitenkin pari vanhaa tuttua ja jokunen uusi, ja hinnan ollessa kohtuullinen, päätin kuitenkin varata paikan siihen. Tasting olikin loppuunmyyty, joten jokunen muu oli päätynyt samaan ratkaisuun. Saliin käytyämme virallisen kattauksen ulkopuolelta pöydällä odotti myös Glendronach 18yo, joten varsinkin tuon tunnetusti hyvän extran kanssa 35 €:n hinta oli perusteltu.

Buchanan oli omien sanojensa mukaan vasta parin vuoden ajan vetänyt tastingeja, mutta oli sitä ennen ollut pitkään viskiteollisuuden operatiivisella puolella, joten miehellä oli selkeästi tietotaito mitä parhaiten hallussa. Itse maistelusta ei meinannutkaan tulla juuri mitään, kun herra kertoi varsin mielenkiintoisia tarinoita viskiensä valmistuksesta pienimpiä yksityiskohtia myöten tyydyttäen varmasti jokaisen insinörismiin taipuvaisen viskihifistin tarpeet. Harmillista vain, että hieman hälyisä sali ja vahva aksentti tekivät tapahtuman seuraamisesta ajoittain haasteellista.

Itse viskien osalta maistoimme neljä Glendronachia ja kolme Glenglaussaughia. Jälkimmäinen nimihirviötislaamo oli pitkään suljettuna ja avattiin uudelleen vuonna 2008. Viime vuonna se siirtyi Benriach Distillery Companyn alaisuuteen. Tulemme siis todennäköisesti näkemään paljon tätä nimeä benkun ja dronachin kylkeen liitettynä. Odotukset olivat kuitenkin korkealla, koska kattauksessa oli 30-vuotias 'lassaugh. Vaan ei kun asiaan:



Glendronach Revival 15yo, 46 %

Tämä Glendronachin suosituin tuote on olorososherrykypsytetty läpeensä. Buchananin mukaan 90 % Glendronachin tuotteista kypsyy 1st fill sherryssä.

Tuoksu: Nätti tumma sherry, tummmaa rypälettä raikkautensa mukaan lukien. Ei erityisen tumma tai suvä. Hyvin intensiivinen vaikkakin ei niin syvä.

M. Varsin mausteinen, pippurinen yleisfiilis. Kevyen mukava hedelmäisen mehukkaan punainen tunnelma. Nätti punainen viski. Tämä voisi olla se signaturepunainenviski. Jälkimaussa appelsiinikuorta, maltaista makeutta. Maun hedelmämehu ja sitä tukeva pieni pistelevyys on silti kiva. 88.


Glendronach Allardice 18yo, 46 %

Tuoksu: Isoa tummuutta. Nahkasohvan käsinojaa. Hyvin intensiivinen tumma tuoksu.

Maku: Syvä punainen laskeutuu suuhun. Varsin makea kaveri on tämä. Px-henkeä? Jälkimaku on kuitenkin tässä se kuningas: ruohoinen hennon tanniininen jälkihehku on upea. Messevää lyijykynämäisyyttä. 89.


Glendronach Cask Strength batch 3, 54,9 %

Glendronachin tynnyrivahvuisen kolmen batch muodostuu yhteensä yhdeksästä oloroso- ja px-tynnyristä. Buchanan puhui mukana olevan selkeästi vanhempaa tavaraa, eli suuremmalti osin jopa 18-20yo vuotiaita tisleitä. Vaikea sanoa, kuinka pitkälti kyse oli markkinointipuheesta...

Tuoksu: Tummempia kovempia ruutisia fiiliksiä. Tämä on vähemmän punainen ja ei ehkä niin intensiivisesti antava kuin 15yo ja 18yo. Alkoholi tuntuu, mutta suoraviivaisessa hyökkäävyydessään tämä on messevä.

Maku: Makeaa punaisuutta ja sitten isoa alkoholisuutta. Ero aikaisempiin on voimassa iso. Vesitilkalla avaa huikean makeuden. 89.


Glendronach 18yo 1995 #3302, 53,7 % 

Jännästi tämä viski on kypsytetty Buchananin mukaan ensin ex-bourbonissa ja siirretty sitten vuonna 2008 px-sherryyn finistelyyn. Moinen tieto vaikuttaa erikoiselta, koska pikaisella googlettelulla moiselle ei löydy vahvistusta. Joko vanhat korvani siis kuulivat väärin tai leveä skottimurre teki tehtävänsä.

Tuoksu: Lupaavaa moniulotteista punaisuutta. Tässä on eroa normikamaan se että iso punaisuus on myös rikasta. Iso tuoksu ilman muuta. Pari tippaa vettä lisää kahvimaisia tummempia tuntemuksia.

Maku: Ensimmäisenä suuhun tulee iso tanniininen punaisuus, jota seuraa hyvin määrätietoisesti hyökyvä alkoholisuus: iso aalto suussa ilman muuta. Makeus jää maiston jälkeen jäljelle, mutta jälkimakua voisi hyvin toivoa lisääkin. Yllättävästikin vain peruskamaa, jossa alkoholi on vähän turhan isossa osassa muihin makuihin nähden. Metallisuutta. CS oli parempi. 87.


Glenglassaugh Revival, 46 %

Revival on kypsytetty börpässä ja viimeistelty sherryssä.

Tuoksu: Liimaa. New makea, puhdasta mallasta. Todella nuorta. Ei kutsu maistamaan.

Maku: Todella pliisu tapaus. Jotain perusmallasta, mutta kyllähän tällaisen tarjoaminen loukkaa minua ihmisenä. 62. (ja sekin säälistä)


Glenglassaugh Evolution 50%

Evolution on puhtaasti pörppäviski, mikäli moinen vulgääri ilmaisu sallitaan.

Tuoksu: Makeampi kuin Revival. Sellaisia outoja keinotekoisia hedelmiä, joita yleensä oksennuksessa esiintyy. Korostan: tämä ei tuoksu oksennukselta, mutta samaa henkeä on. Kuitenkin kun sen yli pääsee, perusmakeaa pehmeyttä (kuten Bunnassa usein) esiintyy. Vaniljajäätelöä.

Maku: Perusmakeus, pehmeyttä ja liian löysiä hedelmiä. Ei tästä kirjoiteta laulua. Omaan makuun tämä ei istu mutta silti pehmeyden kaverina on kyllä ryhdikäs alkoholi ja sen mukana tuleva mausteisuus, joten ei tämä ihan pommi siinä mielessä ole. En silti saa mielleyhtymää oksennuksesta pois. Ei auta. 73.


Glenglassaugh 30yo, 44,8 %

Kyseessä on vattaus neljästä refill sherryhogista.

Tuoksu: Todella vahva tuore ananas, joka on kuitenkin jo hyvin kypsää. Minäli haluat ananasta nesteenä, tässä se on. Ei silti huono missään nimessä. Tuo mieleen nuoruuteni Thaimaassa.

Maku: Hyvin vesimäinen ensituntuma suussa, sitten vahvempaa alkoholia joka toki on vain rakennetta tuovaa tähän. Yllättävän vähän itsestään maun muodossa ilmoittaa: ananasta ja muita keltaisia tuoreita hedelmiä jotka antavat kuvan raikkaasta viskistä. Nätti ilman muuta. Mutta ikää on todella vaikea tunnistaa. Raikkaus joka ei ole huono, kätkee sen kätevästi. Jättää suuhun hyvinkin kuivattavan fiiliksen eli puu tuntuu. 89.


Jälkisanat: Mukava tasting, joka olisi kuitenkin ehkä kannattanut vetää toisessa järjestyksessä, eli lassaugh edellä? Kyseinen tislaamo ei omiin suosikkeihini lukeutunut, mutta jos joku pitää Bunnasta, tätä kannattaa kokeilla. Samaa henkeä löytyy ainakin omassa suussani. Koska tapahtuman lopussa tuli hieman hoppu, jäivät isommat kuvat ottamati. Vaan löytyyhän noita putelinkuvia netistä.

Mestari työssään

torstai 6. helmikuuta 2014

Uisge 2014 - tarjonta

Ensimmäinen päivä Uisge 2014:aa takana ja tarjontaa oli monenlaista. Mikäli joku perjantaina paikalle menevä haluaa etukäteen suunnitella reittinsä, alla on tämän vuoden tarjonta. Viskeissä ei mitään erityisen spessua mielestäni ollut tarjolla, mutta rommien osalta kannattaa ilman muuta käydä Bristolin tiski läpi: jokusia varsin messeviä rommeja, jotka sopivat viskimiehenkin suuhun.

Positiivisena puolena on sanottava tapahtuman yleinen hintataso: moni viski lähti messuystävällisesti 1 € / cl -hintaan, kun viime vuonna tähän hintaan oli vaikea löytää juuri mitään naukkailtavaa ja osasta perustuotteitakin joutui pulittamaan enemmän kuin jossain rafloissa. Juurikin näin.