Stone's ja Caol Ila

Edellisen entryn Highland Parkin jälkeen Pub Stone'sissa maistettiin vielä Caol Ila:

Mackillop's Choice Caol Ila 1990/2005, 58,6 % (hinta: 5,65 € / 2 cl)

Tuoksu: Nokinen savu, hiiltä. Taustalla ponsumaista makeutta. Suolaisuutta, merikalliota. Raa'an tuntuinen.

Maku: Tuoksun vihjaama raakuus iskee suuhun. Vaatii vettä osakseen. Suoraviivainen savu, ikää ei uskoisi. Jälkimaussa alkaa kuitenkin tapahtua mukavampiakin asioita viskin taittuessa makeampaan kenties banaaniseen suuntaan. Vesi parantaa selvästi, mutta ei tälläkään kyllä kuuhun mennä. 82.

Jälkikommentti: Maistoin aikoinaan pariin otteeseen herkullisen Mackillop'sin Caol Ilan Gallow's Birdissä, ja lähdin tätä maistelemaan siinä toivossa, että olisi samaa. Pieni oli pettymys, kun ei selvästikään "voinut" olla samaa kun niin paljon heikommalle maistui. Vaan vielä mitä! Sama tynskä on kyseessä kuin tuolloinkin, joten tämä toimii kyllä hienona opetuksena siihen, että päivän viskisuulla voi olla suuri vaikutus siihen, miltä viski milloinkin maistuu. Samasta syystä erinäisiä viskinuotteja kannattaa lukea lähinnä pelkästään viihdearvonsa vuoksi, eikä parempien viskien löytämiseksi. Toki on mahdollista, että tämä pullo on ollut vuodesta 2005 auki ja menettänyt parhaat puolensa. Todennäköisempi selitys kuitenkin lienee, että aina ei vain maistu.

Gastropub Stone's ja Highland Park

Kävin tuossa päivänä muutamana olusella ja burgerilla Gastropub Stone'sissa, ja kiinnitin huomiota myös paikan kohtuulliseen viskivalikoimaan. Hyllyssä oli muutamia peruspulloja, mutta tämän lisäksi viisi Mackillop's Choicea, joista piti palata pari maistelemaan. Ennen viskejä täytyy itse paikasta todeta, että tunnelma siellä on mielestäni hyvä, palvelu pelaa ystävällisen rennolla tyylillä ja olusia on hanassa ja pullossa mukava määrä. Sen sijaan heidän home made burgerinsa ovat kahden kokeilun perusteella olleet valitettava floppi. Annos on kylläkin näyttävän näköinen, mutta siihen hyvät puolet jäävätkin. Ilmeisen omatekoinen leipä on hankalan mallinen ja liian korppuinen, jotta burgerin syönti säällisesti edes haarukalla ja veitsellä onnistuisi. Täytteiden suurin ongelma on kastikkeen puute: ainakaan niissä burgereissa, jotka minä maistoin, ei ollut oikein minkäänlaista kastiketta. Tuloksena oli suolainen (sinänsä laadukasta lihaa sisältävä) pihvi ja korppuinen sämpylä, sekä minimalistisesti jotain muuta täytettä. Kun hinta on n. 15 €, eikä se sisällä edes pientä määrää ranskalaisia, tunsin itseni ryöstetyksi. Kun tarjoilija kysyi, maistuiko, mainitsin, että vähän kuivaa oli, niin vastauksena oli, että he haluavat tuoda lihan maun esiin. Voi siis olla, että tämä on mielipidekysymys, mutta lounaaksi syömäni possunniskaburgeri ei ollut sen parempi, ja ruokaseuralaiset jakoivat nämä ajatukset. Tämä on erityisen harmi, koska konsepti ja muut palikat ovat hyvin kohdillaan. Jos bursaa menee, niin minä olen väärässä, mutta jos ei, niin toivoisin, että noita hieman pimpattaisiin. Kastikkeesta/majoneesista voi aloittaa. Mutta koska viskiblogissa ollaan, niin maistossa oli: 

Mackillop's Choice Highland Park 1991/2007 sherry wood, 53,9 % (hinta: 5,80 € / 2 cl)

Tuoksu: Alkuun kevyt hedelmäisyys, sitten pehmeän syvä sherry. Makea, mutta kuitenkin mineraalinen merellisyys taustalla. Tislaamo on löydettävissä, mutta pehmeä sherry on tässä ob-pulloja enemmän esillä. Marjaista fudgea. Kutsuva tuoksu ilman muuta.

Maku: Luonnetta ja voimaa, rotevuutta alkoholissaan, mutta maut aika piilossa. Ensimaistolla menee vain miehekkääseen pubikategoriaan. Vesi tuo tislaamoa esiin: hentoa huumaavuutta ja kihelmöintiä erityisesti jälkimakuun. Pientä banaanisuutta. Silti vähän vajaaksi jää. Tuoksu lupasi enemmän. Tämä toimii kuitenkin aika kivasti oluen kylkiäisenä tuoden kivan pienen makeuden mallasiltaan. 83.

Glenmorangie Quinta Ruban, 46 %

Maistossa perusrangen Glenmorangie. Tämä on viimeistelty portviinitynnyrissä, mitä maistaja ei maistohetkellä tiennyt. 

 

 

Glenmorangie Quinta Ruban, 46 %

 

Tuoksu: Raikkaan punainen karkkinen tuoksu kauempaa nuuskuteltaessa. Anista tai muuta vastaavaa raikasta yrttisyyttä. Lasin pyörittämisen jälkeen jopa pirskahtelevan roséviinimäistä raikkautta. Kesäistä kukkaisuutta, hyvin hentoa mesimäisyyttä. Pehmeän punaista marjaisuutta. Silti rauhallinen ja seesteinen. Kuin ylioppilasneito kukkamekossaan.

Maku: Kuivattaa jonkin verran suuta puisella tanniinisuudellaan. Tanniinit pysyvät kuitenkin aisoissa ja tuovat lähinnä viskille ryhtiä. Nahkaisiakin elementtejä. Alkoholi on hyvin pehmeää ja tuottaa vain pientä kihelmöintiä suuhun. Hyvin helppo ja miellyttävä ensituntuma. Raikkaanpunaista kukkaisuutta tuoksun mukaisesti. Maku ei sitten kuitenkaan aukea oikein mihinkään suuntaan. Jälkimaku on myös hyvin maltillinen ja rajoittuu lähinnä kihelmöinnin tunteeseen suussa. Kevyt ja raikas kesäviski, joka on tarinassaan johdonmukainen niin nimensä, rubiininpunaisen värinsä, tuoksunsa kuin makunsakin suhteen. Kun kesäviskien saralla on kuitenkin tottunut keltaisiin juomiin, asettuu tämä keltaisten bourbonvaikutteisten ja punaisten sherryvaikutteisten viskien välimaastoon. Viskien Rosé siis. Omaan suuhuni Glenmorangie toimii keltaisena paremmin. Tunnistettavimmin tislaamo on mukana tämän mausteisen kihelmöivässä jälkipotkussa. 83.

Viskin ilosanomaa taivahalla

Lensin hiljan Atlantin yli lomalle, ja mukaan piti toki ottaa omat eväät, lentokoneiden tarjonta kun on nykyisin sen verran heikkoa. Tarpeeton itsesensuuri on iskenyt nykyisin moneen matkaajaan ja useimmiten syyttä, sillä tiukoista nestesäädöksistä huolimatta viskieväiden mukaan otto onnistuu helposti sopivan kokoisissa samplepulloissa. Turvatarkastajia ei kiinnosta, onko pullossasi vettä vai Lagavulinia, kunhan koko on alle desin. Näin ollen olin varustautunut kolmella kuuden sentin samplepullolla ja Glencairnilla lentoa varten.

Lento menikin pitkään mukavasti ja nautiskelin viskejäni diskreetisti hieman aina lasia suojaten lentoemojen viilettäessä ohi. Jossain vaiheessa kun ruoat oli syöty ja kahvit juotu ja tunnelma perinteisesti seesteytyi, uskoin ikkunapaikan hämyn suojaavan lasiani riittävän hyvin, enkä enää peitellyt sitä. Tämä kuitenkin osoittautui jonkin ajan kuluttua virheeksi, kun ohi kulkenut stuertti pysähtyi kohdallani ja kysyi: "Sir, is that alcohol you're drinking?" Sain pelattua sopivasti korvaani höristäen muutaman sekuntin aikaa, jolloin toiseen kysymykseen jo vastasin: "It's medicine." Tähän stuertti totesi, että "yeah right". Sanoin sitten asiallisesti pistäväni lasin pois, ja homma oli sillä fine.

Kun myöhemmin kävin tutustumassa koneen saniteettitiloihin, samainen stuertti oli hoitamassa askareitaan vessan vieressä. Rupesin sitten juttelemaan hänelle kertoillen, että ei tässä tosiaan muutoin mitään, mutta kun koneessa on yleensä niin huono viskivalikoima. Kävi sitten ilmi, että kaveri oli hyvinkin kiinnostunut viskeistä, mutta samalla vielä hyvin ummikko niiden suhteen. Siinä sitten juteltiin pitkä tovi viskiasioista ja hyvässä yhteisymmärryksessä lähdin takaisin paikalleni. Tästä ei kulunut kauaakaan, kun stuertti kiikutti minulle ja matkakumppanilleni pikkuputelin Glenlivet 12:sta - ja toki viralliset muovimukit. Kyseisellä lennolla, jolla kaikki alkoholijuomat olivat maksullisia, tämä oli toki erityisen mukava ele. Siinä Livettiä siemaillessa sitten ajattelin, että vastalahja olisi paikallaan, ja päätin luovuttaa hänelle samplepullojeni jämät mukana olevia viskejä. Ne kun sattuivat olemaan mielestäni hyvä otos vähän paremmista mallasviskeistä. Rustasin myös pienen viski-infon kaverille kylkiäisiksi: (pahoittelut harakanvarpaista, mahdollisista asiavirheistä tms.)

Stuertti vaikutti kovin kiitolliselta eleestä. Tiedä sitten, uskalsiko hän niitä koskaan maistaa, mutta ilosanomaa on ainakin yritetty viedä eteenpäin. Ja opittu sen verran, että jatkossa omat juomat kannattaa suojata riittävän hyvin koko reissun ajan.

Lagavulin 21yo 2012, 52 %

Jos unohdetaan kaikki myyttiset 60-70-luvun Ardbegit ja Bowmoret, niin myöhempien aikojen pyhien kiistattomaan top 10 -osastoon on paikkansa juurruttanut Lagavulin 21yo 2007. Pulloista huudetaan tätä nykyä kovia hintoja (average taitaa olla tällä hetkellä 700£) ja keräilykohteena tuo on epäilemättä niitä, joiden arvo ei laske koskaan. Niukasta rangestaan tunnettu Lagavulin lanseerasi vuonna 2012 tälle myyttiselle Lagavulinille jatkoa, kun uusi 21yo julkaistiin. Pullot vietiin 350 £:n hintaan käsistä, vaikka arviot eivät ihan niin hehkuttavia olleet kuin 2007:n kohdalla. 

Tilaisuus tarjoutui maistaa nämä kaksi versiota rinnan, ja mukaan otettiin lisäksi 16-vuotias perustuote sekä Lagavulin DE 2011. Alku lupasi erittäin hyvää, kun Lagavulin 16yo maistui kenties paremmalta kuin koskaan. Loistava kattaus punaisia vivahteita, raikkaita siirappisia hedelmiä, pehmeää savua ja syvyyttä. Laga16 on omaan suuhuni jännä viski: se on aikoinaan näiden jalojen juomien pariin lähettänyt, mutta on silti monasti tarjoillut lieviä pettymyksiäkin. Ilmeisesti se on herkempi sille, mitä suu sillä kertaa haluaa ottaa vastaan. Ilman tarkempia nuotteja pisteet asettuivat 91:een.

16yo:n jälkeen maistettu Pedro Ximenez -sherryssä viimeistelty Distiller's Edition jäi selvästi 16yo:n jalkoihin. Tuoksunsa oli tummempi ja mokkaisempi, mutta erittäin makea. Makupuolella viimeistely ei tuo makuun mitään positiivista lisää, vaan pikemminkin sherryn makeus peittää regu16:n herkullista savua. Tuo makeus on lisäksi hieman päälleliimattua eli ei täysin integroidu makuun, joten se tuntuu olevan tässä hieman liikaa. Toki on sanottava, että ilman loistavaa 16-vuotiasta tämäkin olisi ollut herkullinen viski. Pisteet: 89.

Lagavulin 21yo 2012, 52 %

Tuoksu: Tervainen syvemmän tummempi savu. Ehkä alkoholikin tuo syvyyttä? Huumaavaa nahkaa, verstasta. Kuusen pihkaa. Silti huomattava ero vanhempaan versioon. Tämä on tavallisen kuolevaisen viski.

Maku: Eri tavalla mehukkuutta kuin kahdessa aikaisemmassa viskissä ja nyt myös voimaa: potkii aika messevästi, mutta äärimmäisen pehmeästi. Maku paljastaa, että ollaan hienon viskin äärellä ja lunastaa odotuksia eri tavalla kuin tuoksu. Onko silti hieman lyhyt? Tilkka vettä voisi parantaa. Makean punaisen nahkainen, hennon samettisen mausteinen. Ei missään nimessä yhtä voimakasta pehmeyttä pituutta kuin 2007. 92.


Viimeisenä nautittu 21yo 2007 oli sitten kuin nallen syleily. Pehmeä ja mokkaisen syvä tuoksu.Huikean pitkä maku, joka tuntuu kestävän ikuisuuden pikkuhiljaa suuhun sulaen. Nuotiota. Käpyjä, mäntymetsää. Raikkautta, mineraalisuutta tuomassa ryhtiä mokkaisen nahkaisen pehmeyden seuraan. Tähän ei halua lisätä vettä, ettei riko hienoa balanssia. 95.

Kommentti: Neljä saman profiilin Lagavulinia, jotka kuitenkin olivat hyvin erilaisia keskenään. Näiden erot laseissa on helpompi havaita kuin erojen pukeminen sanoiksi. Kysyttäessä, miltäs Laga maistuu, saattaisinkin siis vastata: "Lagalt Laga maistuu.", sillä lagavulinmaisuus on näissä kaikissa se merkittävin piirre. Normi 16-vuotias on varsin puhdaspiirteinen ja hieno viski. Tämän maiston perusteella jopa voisi sanoa, että paketti on siinä, muuta ei tarvita. DE oli tästä pieni makea harhapolku, ja uusi 21-vuotias toi mukaan syvyyttä, tummuutta ja voimaa jääden kuitenkin yllättävän lyhyeksi. Hieno viski ilman muuta, mutta saman tasoista on saatavissa myös paljon halvemmalla. Vanha kaksykkönen oli taas tällä toisella maistolla aivan yhtä upea kuin ensimmäiselläkin. Kerta kaikkiaan hieno viski, jota kannattaa kyllä maistaa, jos jossain vastaan tulee. Kiitokset Uisge-tuttavuudelle sampleista!

Longrow Red 11yo Cabernet Sauvignon Cask 2012 edition, 52,1 %

Viinitynskää ja 11 vuotta. Katsotaan, putoaako paremmin kuin edellisen entryn 14yo.

Longrow Red 11yo Cabernet Sauvignon Cask 2012 edition, 52,1 %

Tuoksu: Heti alkuun herkullinen löyhähdys savusaunaa ja palvattua lihaa. Mielikuvamatka Akseli Koskelan mökin porstuaan (aikaan, jolloin punakekkulointi ei ollut vielä täysin lähtenyt lapasesta). Taustalla tummat punaiset tuntemukset, jotka kuitenkin päästävät savuisuuden esiin. Punaisuus on kuitenkin aika raikasta eikä yhtään epämiellyttävää. Alkoholi ei tuoksussa tunnu yhtään pahalla tavalla. Herkullisen kutsuva! Verrokkina maistetun 14yo Burgundy Woodin jälkeen savu muuttuu hieman karkeaksi ja likaiseksi: kuin märistä risuista sytytetty nuotio (tosin tämä on ehkä enemmän Burgundy Woodin pehmeyttä kuin tämän likaisuutta).

Maku: Odotuttaa, ensimmäisenä iskee tanniinisuus, sitten maltillinen alkoholisuus. Tuoksun likainen savu on pehmentynyt ja seestynyt ja on nyt vallan nautinnollinen. Suutuntuma ei ole maailmanluokkaa hieman töksäyttävän tanniinisuuden ja päälleliimatun punaisuuden vuoksi, mutta alkoholi on varsin pehmeää eikä sen vuoksi näe tarvetta veden lisäämiselle. Lisäksi alkoholin aallon jälkeen nouseva savuisuus ja jälkimaun pehmeys ovat miellyttäviä elementtejä tässä. Sittemmin kuitenkin ensisuutuntuma alkaa muodostua jopa lyijyisen kovaksi, mistä en niin pidä. Alkaako kääntyä kikkailuviskiksi? Lisään vettä toivoakseni suurempaa harmoniaa ja katso: tanniinisuus ja koko kaaren kantava voima lisääntyvät. Mutta samalla erikoisia sivujuonteita nousee. Punainen viinimäisyys nostaa lisäksi päätään ja alkaa myös peittää savua. Ei kovin viskityyppinen viski. Vaikea muodostaa mielipidettä. 87.

Kommentti: Tuoksussa oli häivähdys jostakin todella upeasta. Maun osalta tämä viinitynnyröinti oli kuitenkin jossain määrin päälliliimattu. Voisin kuvitella, että perusasioiden äärellä pysyttelevä viskinharrastaja ei lämpeä tälle nektarille. 14-vuotias Burgundy-verrokki pesi tämän kyllä selvästi.

Longrow 14yo, 46 %

Longrow'n 14yo Burgundy Wood on tehnyt kovan vaikutuksen, ja nyt siis maistossa normiversio tästä 14-kesäisestä. 

Longrow 14yo, 46 %

Tuoksu: Ensimmäinen reaktio tästä on liuotin, mutta se menee tosi nopeasti ohi ja jäljelle jää vaniljainen makeus. Ei kovin raikas vaan hieman tumman/tunkkaisen puolelle kääntyvä. Lasin pyörittely tuo eteerisiä öljyjä, sitruksen kuorta (ei sitä kirpakkaa osiota). Tuoksu ei ole erityisen herkku, mutta se silti mahdollistaa hyvänkin maun, joten katsotaan.

Maku: Maltillinen laskeutuminen, sitten hieman tynnyrin puisuutta ja yllättävän kova alkoholi. Alkoholin jälkeen juureva mausteisuus leviää suuhun. Varsin kova ja ohut viski, ei vakuuta. Ei mauiltaan kovin rikas. Suuhun jää hieman epämiellyttävän maltainen fiilis. 77.

Cardhu 12yo, 40 %

Maistossa perusrangen Cardhu 12yo, 40 %.

Tuoksu: Hieman liuotin ja maakellaria, ei kuitenkaan mitään epäpuhdasta. Keltainen makea öljyisyys. Kukkaa ja hunajaa, mutta myös raikkautta ja mineraalisuutta.

Maku: Keltaista mausteisuutta, pippuria, mukavaa lämmittävyyttä. Vanilja ja kanervahunajaa. Kepeä kevätviski öljyisellä rakenteella. Itämaisen mausteinen jälkimaku jää miellyttävänä leijumaan. Rakenne on hyvin suuta täyttävä, hieman bensainen. Tummien sävyjen keltainen viski: sherryviskin elementit ilman häivääkään sherryä. Helposti juotava ja tasapainoinen. Tässä voisi olla hyvä referenssidrami. Yllättävänkin voimakas jälkimaku: puuta, hieman sopivalla tavalla kuivattava. Jättää kihelmöivän mausteisen tunnun suuhun. 87.

Sivuhuomio: Blogin kommenttiosio on avattu myös nimettömille kommenteille eli enää ei tarvitse olla esim. googletiliä kommentoidakseen. Aikaisempaan käytäntöön ei ollut mitään muuta syytä kuin se, etten ole erityisen propellipää näiden asioiden kanssa. Mutta nyt siis kaikki puskista huutelemaan!