keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Viskien numeroarvostelusta

Tässä blogissa viskit pyritään pääsääntöisesti myös arvostelemaan numeerisesti asteikolla 0-100. Miksi? Koska se on hauskaa. Vaikka arvosanan antaisi täysin hatusta, (ei siis esim. eroteltuja ominaisuuksia nenän, maun, jälkimaun jne. kesken) on hämmästyttävää, kuinka helppoa tiettyyn arvosanaan päätyminen oikeastaan on. Tietty viski vain tuntuu siinä nimenomaisessa tilanteessa tietyn arvoiselta. Toki pisteet eivät ole välttämättä vertailukelpoisia, koska maisteluolosuhteet ja "päivän kunto" vaihtelevat, mutta antanevat silti kuvaa. Toisaalta on myös mielenkiintoista nähdä, kuinka annetut pisteet samalle viskille vaihtelevat eri maistelukerroilla. Viski elää, siitähän olikin jo puhetta.

Pisteiden antamisella on myös toinen tarkoitusperä: yhtä lailla vailla vakavia tarkoitusperiä haluaisin laittaa omistamani viskit paremmuusjärjestykseen. Mahdoton tehtävä? Toki. Mutta siinä riittää sitten puuhasteltavaa. Ja aloitteleva viskinharrastaja haluaisi herkästi kysyä kokeneemmalta, kumpi kahdesta pullosta kannattaa ostaa. Tähän pitää mielestäni osata vastata jotain. Perusteltuna tietysti.


Viskien pisteyttäminen on siinä mielessä vaikeaa, että maistelua tehdään harvemmin sokkona. Tällöin ennakko-odotukset voivat vaikuttaa makukokemukseen. Se on osa haastetta. Ja loppupeleissä antamani pisteet ovat vain yksi mielipide viskien paremmuudesta. Tuntuu siltä, että aika hatusta se Murraykin viskiraamatussaan noita vetää.

Pisteytykset on merkitty myös tageihin. On siis mahdollista etsiä esimerkiksi kaikki 90 pistettä saaneet viskit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti